Spk, sivu 6

30.6. On tullut se aika kesästä, jolloin lintujen poikaset ovat kasvaneet liian pulskiksi ahtaisiin pesiin. Ne on pullautettu yli laidan suureen maailmaan, jossa ne edelleen anovat emoilta ruokaa, vaikka ovat väliin samankokoisia kuin emo, joskus isompiakin.

Mökin pihapiirissä pelmahtelee usein kirjosiepon ja mustarastaan pesue. 

Näissä maisemissa on runsaasti punkkeja. Kaikissa eläimissämme on ollut joka kesä parikin punkkia. Kun puhesairauteni alkoi, minultakin otettiin borrelioositestit, koska aivokuvani hieman viittasi borrelioosiin. Ei ollut kuitenkaan tätä pelättyä tautia, mistä olisin ollut pelkästään helpottunut, epämääräisten huimausoireitteni vuoksi. Vieläkään en tiedä, miksi minua aika ajoin huimaa. Elämä se ehkä vain on, joka huimaa minua. Tämä on aika huisaa menoa. Koskaan en kuvitellut, että elämäni muotutuu tällaiseksi. Tai en kuvitellut mitään, en odottanut mitään. Mutta tällaista siitä tuli. Sekin huimaa, kun miettii, että ihmiset ovat maapallolla kantapäät vastakkain.

Kohta tänne tulee vieraita, parin viikon päästä. Tytär tuo isänsä parin päivän vierailulle, isä tulee ulkomailta ja on muuttamassa takaisin Helsinkiin, jossa hänellä on ollut valmiina asunto.  Täytyykin siivota saunakamari, kun siskokin tulee pian ja saunamökkiä tarvitaan. Siellä on omassa rauhassaan iso asuinhuone takkoineen, mökki on uudempi ja hyväkuntoisempi kuin tämä talo.  Saunapuitakin voisi viedä valmiiksi kärryillä. Minä en yksinäni juuri sauno.

Siskon mies sairastaa  dementiaa, ja sisko tarvitsee nyt piristystä ja lepoa, kun on nähdäkseni yksin ollut vastuussa huonokuntoisesta miehestään. Tämä on äärimmäisen hankala potilas, ei suostu hoitoon, vaan ambulanssillakin vietäessä tulee samana iltana taksilla takaisin kotiin.  En tiedä, voinko käynnistää edes suurta roskalavashow'ta, niin kuin suunnittelin, viimevuotisen onnistuneen jätealavasow'n malliin. Tällöin puhdistimme kaikki rakennukset vanhoista romuista, Ajattelin nyt tilata risu- ja oksakuljetusyrityksestä vaihtolavan oksien ja risujen siivoamista varten, jotta saadaan tontti puhtaaksi. Tekeminen voisi auttaa siskoa suuntaamaan ajatuksensa muualle. Ja päälle sitten polskimaan kirkkaaseen meriveteen. Ja sen päälle paljon  hyvää ruokaa, kantarelleja, uusia perunoita, silliä  ja vähän viiniä. Voisiko olla jotain tervehdyttävämpää?

(Valokuvat Iines, Lihavaa kirjosieppovauvaa ruokitaan)

Spk, sivu 5: Suunnittelun tärkeydestä

 25.6. Olen jakanut mökkityöt kolmeen ryhmään, saadakseni jonkinlaista järjestystä siihen, mitä täällä on tehtävä,  missä järjestyksessä, ja mitä maksuja tulee eteen. 

Töiden ryhmiinjako tapahtuu niin, että työkohteista tehdään projekteja, joille laaditaan suunnitelma kiireellisyysjärjestyksessä. Suunnittelu tapahtuu riippukeinussa maaten, häikäisylippa silmillä. Kiireellisyysasteita on kolme: hetimiten, pikku hiljaa ja tulevana kesänä. Suurin osa projekteista asettuu luontevasti johonkin ryhmään. Huomiota kannattaa kiinnittää myös projektien näkyvään merkintään, joka kertoo, että projekti on käynnissä.

Pihalla on siis eri alueita, jotka kaipaavat auttavaa kättä. Keskityn alkuun keskeisimpään piha-alueeseen ja jätän metsätyömiesten jäljiltä olevat metsäkaistaleet ja saunatontin murheet toistaiseksi suunnittelun ulkopuolelle, kunnes keskeisin alue on hoidettu. Keskeisimmällä piha-alueella on useitakin kohteita, mutta mainitsen nyt vain pari kolme, jotten pitkästytä kaupunkilaislukijoita.

1. Liiteriprojekti. Liiteriin johtava porrastasanne ja ruohonleikkuria varten tarvittava ajoluiska on lahonnut. Jalka mennyt läpi. Leikkurin saa vielä ulos liiteristä, mutta ei kauan. Projekti on aloitettu irrottamalla mätä lauta ja panemalla se jätesäkkiin. Lankun alla olevat neljä pystyyn jäänyttä naulaa on a) kiskottava irti hohtimilla b) lyötävä vasaralla alas, jos papua riittää. Myös irti kiskomisessa tarvitaan habaa.

Projekti jatkuu irrottamalla lankku kerrallaan aluspuusta  ja hoitamalla naulat a)-  tai b)-kohdan mukaisesti, elleivät ne irtoa lahon lankun mukana. Projekti on siis hoidossa, koepala otettu,  ja jatkotoimia suunnitellaan riippukeinussa, toinen jalka yli laidan, valmiina työhön.  Mietitään mm., miten kiinnittää  uusi sahanterä vanhoihin sahanpokiin, jotta voidaan omakätisesti sahata sopivan mittaiset lankut uuteen porrastasanteeseen. Tässä kohden toinenkin jalka siirretään riippukeinun puolelle, sillä työ on suunniteltava huolellisesti. Lankkuja ja nauloja  on, joten projekti ei rasita kukkaroa. Miten sahata ilman sahapukkia? Tätä pitää harkita vielä erikseen. Projekti on kuitenkin siis merkitty, irrotettu lankku paistaa kauas ja viereen nostettu vasara varmistaa elekielen.

2. Ruusumaan perkuu. Ruusumaa kasvoi aluksi ruusuja, joiden aluskasvillisuutena oli sinisiä orvokkeja. Keskellä pari matalaa luonnonkatajaa voimaelementiksi. Nyt kataja on yllättäen kaksimetrinen ja leveä pehko, ja ruusut jossain piilossa. Katajan viereen on ilmestynyt  lisäksi vetreä pihlaja. Pari orjanruusua on levinnyt uskomattomaksi piikkioksistoksi kuin prinsessa Ruususen puutarhassa. Sininen orvokkiviritys on vaihtunut villiintyneisiin leinikeihin.

Ruusumaaprojekti on aloitettu karsimalla orjantappuran kuolleita oksia. Homma todettu niin veriseksi, että työ on  keskeytetty ja päätetty suunnitella projekti uudelleen riippukeinussa. Miekka tarvittaisiin kuin sadun prinssillä. Oksaleikkurit ja pino katkottuja piikkioksia ovat kuitenkin valmiina kohteen vieressä merkiksi projektista, joka on käynnissä. 

Sivulauseessa mainitsen vielä kolmannen projektin, joka on harausprojekti vanhanpojan rajalla - siitä on kaadettu puita hyvin läheltä keskuspihaa, jaa maa on täynnä risuroskaa ja kariketta. Tässä projektin merkkinä on rautahara nojaamassa työntökärryihin, joiden kädensijoihin on vielä työnnetty työhansikkaat. Projekti jatkuu seuraavan sateen jälkeen, jolloin kuuma maa ei pöllyä ja riippukeinu on vielä märkä projektien suunnittelutyöhön. Mainittakoon, että kariketta on kärrätty jo kymmenisen kuormaa ja kaatopaikka alkaa täyttyä. On mahdollista, että ennen raa'an työn jatkoa pitää suunnitella uusi risujen kaatopaikka ja miettiä yksityiskohdat, kuten kuljettavuus ja kärryjen kumottavuus.

26.6. Tänään projektit lepäävät, sillä on lähdettävä Dna:n edustuspisteeseen taistelemaan sopimusoikeuksista. 4G-mokkula meni rikki, kun sylimikro liukui sylistäni lattialle mokkula edellä.  Siitä murtui usb-pää ja se jäi roikkumaan johdosta. Tungin usb-pään takaisin, mutta en saanut aivan jengoilleen. Toimii kuitenkin, yhteys muodostuu kuten näkyy, mutta vain tuettuna erilaisin virityksin, osin hankalinkin,  muulloin pää lerppuu vetelästi ja pelkään piuhan katkeavan.

Huomasin sopimuspapereista, että keväällä tehtyyn mokkulasopimukseen kuuluu Huoleton-sopimus, jonka mukaan saan uuden mokkulan, jos mokkula "vikaantuu normaalissa käytössä". Minun tehtäväni on ilmeisesti todistaa Dna:n edustuspisteen myyjäpojalle, että sylimikron käyttö sylissä on normaalia mokkulalalla terästetyn läppärin käyttöä. Vai voisiko se mennä niin kierosti, että Dna:n Huoleton-sopimus tarkoittaakin sitä, että mokkula korvataan uudella vain, jos mokkula on kytketty sylimikroon, jota käytetään pöydällä kone liikkumatta? Mokkulan normaalia käyttöä ei olisi esimerkiksi laiturinnokassa käyttö? Häh? 

Kerään hieman adrenaliinia, suunnittelen repliikkini, jotta en suostu kiltisti maksamaan satasta uudesta mokkulasta, olenhan suurasiakas, sillä minulla on kolme eri liittymää Dna:lta! On kaapelikaista pöytäkoneessa, puhelinnetti ja mokkulanetti. Ei kimppa-alennusta. Minun on siis saatava uusi mokkula veloituksetta! Etenkin kun on Huoleton-sopimus!


(Valokuva Iines, Hepokatti  poikittain)

Spk, sivu 4: Pallogrillin ihanuudesta ja muusta

19.6. Koira paukuttelee salatuhnuja aivan jalkani vieressä. Kauhea kaasunhaju. En malta ajaa sitä pois, kun se vihdoin nukahti, eroahdistusta poteva olmiraukka, oma emäntä reissussa  Keski-Suomessa. 

Vieraskin kävi, tuli vain tupaan sisään ja istahti puhumatta televisiotuoliin, alkoi katsoa auki jäänyttä ohjelmaa, jota minä en katsonut. Sukulaismies, oli käynyt oma-aloitteisesti myrkyttämässä rantatieni rikkaruohomyrkyllä, traktorillaan. Viikko sitten muuan kylänmies oli käynyt huomaamattani  niittämässä puolet kukkapellostani, jolla kuvaan hyönteisiä. En kaipaisi ihan näin avuliaita naapureita suloisine niittokoneineen ja myrkkyineen. Tie on loppukesän ruskeapohjainen ja kuollut, minun kaunis luonnontilainen rantatieni, jonka verrella mesiangervot, puna-ailakit  ja kurjenmiekkaryppäät valtoimenaan lainehtivat, hyvä tietysti kulkea, mutta entä minulle tärkeät kukat ja perhoset? Serkkupoika nimitti myrkkyään kasvinsuojeluaineeksi. Maksoin hänelle kaksikymmentä euroa tuhotyöstä ja tarjosin kahvit voisilmäpullan kera.

Huomenna on mentävä ostamaan pallogrilli. Vanha heitettiin viime kesänä suuressa aitan ja liiterin puhdistusoperaatiossa roskalavalle. Kaasugrilliä en halua, sillä vain hiiligrillissä saa kunnon mustuneen kärtsämakkaran. En edes halua sisältä veristä pihviä tai vetelän mehukasta makkaraa, vaan kunnolla karstaantuneen kuivahkon  pökäleen, silloin harvoin kun makkaraa ja raavasta syön. Pallogrilli on ehdoton.

20.6. Grilli ostettu, tavaratalon ainoa pallogrilli, valmiiksi koottu esittelygrilli, muut olivat kaasugrilleja. On satanut yöllä, on ollut pilvisen ankeaa. Mutta nyt, tätä kirjoittaessani aurinko repäisee raon pilviverhoon ja työntää säteensä esiin. Meren puolella on iso sininen läiskä, idässä päin vielä pilviä. 

En yksinkertaisesti pysty nyt siivoamaan metsänpohjaa, ja siellä on epäsiististi isoja risuja ja oksia, joista saisi sahaamalla kivoja pieniä polttopuita. Uusi sahanteräkin on ostettu, vaan taas se naisväen uusavuttomuus: sahapukkini hajosi. Valmistetaankohan teollisia uusia sahapukkeja? Tahtoisin sellaisen, joka ei lahoa. Yhden  kylänmiehen piti tehdä jo viime vuonna minulle puupukki, mutta ei hänestä ole kuulunut mitään. Minä jopa kahvitin hänet etukäteen.

Aamun Hesarista luin järkyttävän rehtorishaastattelun, jota en malta olla mainitsematta, vaikka on juhla ja juhannus. Espoonlahden koulun rehtori Jukka Penttinen, vanha koulustara,  on sitä mieltä, että "kouluista tehdään vankiloita", sillä hallituksen esitys koulujen työrauhasta antaa kuvan mellakkaan valmistautumisesta. Kouluissa on töissä kyvyttömiä ihmisiä, jotka uskovat että rangaistukset tuovat ratkaisun, Penttinen lataa opettajista, joiden esimies hänkin on. Kuri ja järjestys eivät auta, vaan lapset tarvitsevat kunnioitusta ja hyväksyntää.

Tekisi mieli lyödä kantapäät yhteen ja kiljaista pippiduu! Mikä nerokas oivallus. Tuota ei vielä ole kokeiltukaan!

(Valokuva Iines, Lasisiipi juhannusviikolla)

Spk, sivu 3: Perinnöistä ja muusta sukulaiskivasta

15.6. Kävin alhaalla saunalla toteamassa, että tikka on vallannut rantatien. Se piti hirveää meteliä ja pommitti minua, joten poistuin nopeasti, etten olisi häirinnyt poikasia. Rantatien varrella kasvaa vanhoja puita, varmaan niin vanhoja kuin puut vain voivat olla. Ehkä joku jättipetäjä niistä on nähnyt Olga-tädin, äitini tädin, jonka peruja tämä kesäpaikkamme on. Tai Valton, joka oli Olgan veli, kyseisen rannan omistaja ja Olgan peräänkatsoja, naimattoman naisen, joka olisi kyllä tullut toimeen ilman peräänkatsojaakin.

Kun Valton vaimo aikanaan kuoli lehmän alle navettaansa seisovilta  jaloilta, Valto pani aika pian Länsi-Suomeen kirjeenvaihtoilmoituksen ja taloon tuli piikkikorkoinen kaupunkilaisheitukka, joka ei kauan viihtynyt harmaapäisen landepaukun kanssa. Tuli toinen, sitkeämpää sorttia, joka otti ja jäi, ja kun Valto aika pian kuolla kupsahti tupakeittiönsä puusohvaan silmät nurinpäin kääntyneinä, tämä uusi nainen peri lapsettoman miehen rannat ja huvilat.  Meille, lähisukulaisille, myytiin kiskurihinnalla kapeista kapein kämäinen matala kaislatontti rannasta, jota aiemmin mainittu tikka nyt hallinnoi. Sukulaiset ovat ehkä kivoja, mutta muista, hyvä lukija, jos sinulla on rikas vanha sukulaismies, hän ottaa vanhana netistä itselleen  naisen ja hassaa rahansa tähän. Perintöihin ei kannata luottaa! 

 16.6. Olgasta on täällä mökillä muistona nämä pukkipenkit ja puujakkarat. Pidän niistä enemmän kuin muovi- tai valmishuonekaluista. Ne ovat lämpimiä, ja kylmällä ilmalla on suloista istahtaa puupenkille lämmittelemään tai tupakille, vaikka itse en polta.

Joskus haluaisin tupakoida ihan siksi, että paikka on niin sopiva sauhutteluun ja mietiskelyyn. Se ihan huutaa tupakoijaa, joka tyynesti vain kessuttelisi ja puhaltelisi  taitavasti renkaita kohden itää - täällä tuulee aina lännestä itään. 

Vanha kaivo on sammaloitunut kauniisti. Meillä on myös alhaalla tien varressa kaivo, Olgan kaivo, josta lapsuudessani otettiin talous- ja juomavesi. Pantiin ämpäri pitkään puurimaan, jonka päähän oli kiinnitetty väkänen. Laskettiin ämpäri väkäsessä kaivoon ja nostettiin ämpäri ylös.  Kaivossa oli sammakkoja, mitä pidettiin luonnollisena. Katsoin vain, etteivät tule ämpäriin. Sitä vettä juotiin keittämättömänä, eikä ikinä sairastuttu mihinkään.  Kenties  kaivon sammakot pitivät minut terveenä.

Spk, sivu 2

11.6. Minäpä kerron teille, mitä oikea ruohonleikkuu on. Se ei ole sitä, että juostaan sirosti pohjetta heittäen itsevetävän Hondan jäljessä sormet kevyesti tangolla. Ei se ole sitäkään, että istutaan ajettavan leikkurin satulassa ja käännetään rattia niin, että käsivarret menevät somasti ristiin.

Ei ollenkaan. Oikea ruohonleikkuu on sitä, että ensinnäkin jo tontti kenkkuilee olemalla kalteva ja kuoppainen.  On myös singonnut  käpyjä ja oksanpätkiä pitkäksi kasvaneen ruohon sekaan. Ruoho helmeilee kosteuttaan, ja uusi sade tulee illaksi. On pensaan alustoja ja loukkoja, joihin leikkuri pitää työntää ja sitten keskeyttää veto ja vetää jarruttava vehje pois.

Kun kulkee alamäkeä,  leikkuri juoksuttaa leikkaajaa ja tahtoo mutkissa mennä omia teitään; kun menee ylämäkeä, itsevetävä pyytää yskien työntöapua. Kun työntää leikkurin pusikon reunaan, kirskahtaa tappavasti. Terä leikkaa kiveen ja vaurioituu taas vähän. Jos nurmikko on pitkä ja kostea, niin kuin yleensä on, joutuu joka saran päässä tyhjentämään keruusäiliön moottorin tyssätessä. Näin ruohonleikkuu hyvänlaatuisella pelilläkin on alituista kumartelua, työntämistä, takaisinvetoa, estämistä ja juoksua.

12.6. Martta ja Martti pistäytyivät viinilasillisella, tulivat ylös mäkeä putipuhtaissa tuulipuvuissa, Martti mustassa ja Martta kirjavassa. Istuttiin pihalla ja katseltiin rinteen huipulta alas maantielle, jossa kaksi autoa törmäsivät toisiinsa kuin filmissä, takimmainen ajoi etumaisen perään. Alhaalla seisottiin ja harottiin päätä, kaksi miestä. Paikalle tuli kaksi naista, ilmeisesti hätiin soitetut vaimot. Asiat alkoivat järjestyä kirkasäänisen neuvottelun tuloksena. Sitten Martta alkoi kertoa , miten Martti hukkasi kuulolaitteensa risusavotassa. Saman jutun hän kertoi viime viikolla. Kehuin Martan uutta tukkaa, joka oli muuttunut punaisesta kastanjanruskeaksi. 

13.6. Kaksi asiaa sanomalehdestä. Toinen on  ehkä elämää pienempi tapaus, mutta kiihdyttää minua suuresti. Facebookiin on ilmestynyt kaksivuotiaan kuva, jossa vekara makaa sairaalasängyssä kintut ylös sidottuina, jonkinlaisessa tukitelineessä. Pikkunassikka oli pomppinut yhtaikaa usean lapsen kanssa trampoliinissa ja katkaissut reisiluunsa. Merkintä on kerännyt tuhansia tykkäyksiä, ihmiset ovat myytyjä lapsen kärsimyksen edessä. Hitsinpimpula. Jos olisin naamakirjassa, peukuttaisin alaspäin. 

Trampoliinin ohjeissa nimittäin on selvällä suomen kielellä varoitus: trampoliinissa saa olla vain yksi kerrallaan. Ovatko lasten vanhemmat nykyään lukutaidottomia? Ja miten kaksivuotias ylipäänsä on ilman aikuisen valvontaa ulkona? Trampoliinissa? Halloo, iskä ja äiskä, ulos lasten kanssa touhuamaan! Kotityöt ja omat jutut jääkööt, jos omistaa sellaisen ihanuuden kuin kaksivuotiaan punaposken. Lapsi ei ole lapsen vahti nykymaailmassa.

Toinen asia lehdestä: Aikuiset miehet ovat houkutelleet tuhansittain lapsia alkaen yhdeksästä vuodesta viiteentoista vuoteen nettiseksikontaktiin ja sitä kautta aina yhdyntöihin asti. Miehet ovat tunkeutuneet suosituille lasten palstoille. Nuorimmat yhdyntöihin houkutellut lapset ovat olleet kolmetoistavuotiaita.  Poliisin mukaan tämä on jäävuoren pinta. Suomen käytäntöhän on, etteivät lapsiin kohdistuneet sukupuolisuuden rikkomiset oikein rikoksia ole, ehdollinen riittänee useimmissa tapauksissa. 

Lapsi on tässä maailmassa edelleen aika heikoilla, monessa mielessä. Samoin sukupuolten välinen tasa-arvo, jossa nainen katsotaan heikommaksi ja miehen käyttöesineeksi. Se on kaiken lapsiinkin kohdistuvan seksuaalisen riistämisen taustalla. Nainen tai lapsi ei omista edes jalkoväliään.

Anteeksi tuohtumus. Paras painua ruohonleikkuuseen höyryjä päästelemään. Illalla kun sataa.

(Valokuva Iines, Suomalainen mies kesäisissä tunnelmissa)

Suvipäiväkirja, sivu 1

10.6. Kävin ostamassa kaksi amppelidianaa, tarjouskassillisen koristetupakkia kiitäjäperhosia varten, lannoitepussin ja säkin multaa. Kaupasta en saanut Gefilus-piimää, en karpalomehua,  en Kevyt Leviä enkä iltapäivälehteä. Lehti tulee vasta iltapäivällä kahden autossa, kun linja-autovuoroja on supistettu. Ostoskorini oli aika tyhjä, mutta puutarhaostosten runsaus korvasi ruumiin vaateet. Kotona totesin, että saviruukut eivät riitä.  Olisin rakentanut ruukuista kolmikerroksisen kukkahyllykön mökin seinustalle lankkujen avulla. Punaruskeita vanhanaikaisia saviruukkuja on vaikea löytää, puutarhamyymälöissä on usein vain erimuotoisia ja erivärisiä designruukkuja, osa jopa kiiltäviä, osa värikkäitä.

11. 6. Olen todennut Helsingin Sanomien tabloid-koon riittämättömäksi mökkioloihin. Yksi aukeama ei riitä enää lopettamaan savutusta pesähormin takaluukkuun työnnettynä. Menee monta aukeamaa. Niitä repiessä savu huoneessa sakenee. Lisäksi kesähesari on ohut lehdykkä, ei siitä saa taitettua edes kunnon kärpäslätkää.

Maailmanmeno jää taustalle, kohisee etäällä, vaikka viestintävälineet on.  Näen tosin vain Ylen kanavat, joita muutenkin katson eniten. En oikein jaksa amerikkalaisia ohjelmia, jotka pätkittyvät mainoksilla. Lehdissäkin asiat paloitellaan nykyihmiselle pieninä annoksina, haarukkapaloina. Se rikkoo kokonaisuuksia, ihminen ei saa enää langan päästä kiinni. Oppilaatkaan eivät kestä oppituntia hiljaa paikallaan, ellei opettaja vaihda ohjelmaa kymmenen minuutin välein.

PS Olen miettinyt edellistä juttuani. Jos olette Anonyymin lailla hakeneet netistä entisiä juttujani, niin tietäkäät, että Iines ei ole hahmo, kuten nuo muut, jotka on kirjoitettu aikana, jolloin maailmani särkyi: menetin puheeni ja työni  ja olin hukassa myös avarassa rajattomassa netissä. Miettikääpä itsenne siihen saumaan ennen kuin tuomitsette. Iines on kuitenkin minun oma sisimpäni, minä tässä ja nyt, nuo muut ovat roolihahmoja. - Vaan kukin ajattelee, mitä tahtoo ja voi. Tai on ajattelematta mitään. Tai menee itseensä ja miettii, eikö tosiaan koskaan ole leikkinyt roolihahmoilla tai anonyymiudella.

 (Valokuva Iines, amppelidianat odottavat ripustamista)

(Huom. Lisäsin ylle linkin, jonka huomasin vasta tämän jutun kirjoittamisen jälkeen. Kyseisellä laulajalla on siis sama sairaus, joka minullakin on.)

Repun hoito-ohjeet

5.6. Ennen kuin ryhdyin bloggaamaan, kirjoittelin silloisille nettipalstoille aika hulvattomia ja osin hävyttömiäkin juttuja. Vuonna 2004 - 2005 keskustelupalstoja ei Suomessa ollut kuin muutamia, ja ne olivat varsin villejä anonyymipalstoja, joissa kontrolloimattomalla ilolla mäiskittiin muita anonyymeja ja kirjoiteltiin myös omituisia, jopa perverssejä juttuja, jotka nyt eivät läpäisisi yhdenkään palstan valvontaportteja. Muistan mm. Savon miehen, joka oli metrin mittainen  ja  kirjoitteli  kenenkään rajoittamatta mm. yhtymisestään hevosen kanssa.

Tämä anonyymipalstojen kato tai tiukentunut valvonta on tavallaan sääli, sillä eikö sananvapaus ole juuri sitä, että valvoja ei moralisoi kenenkään puolesta? Lain puitteissa tietenkin on toimittava, mutta muutoin mistään ei kai tarvitse vaieta, ellei tahdo. Suurin osa anonyymikirjotuksista oli silkkaa iloittelua ja leikittelyä, leikkimistä sanoilla ja asioilla, ja on kummallista, että mielikuvitukselle asetellaan rajoja sen suhteen, mitä pidetään puhtaana, mitä likaisena.

Hauskaa tuolla valtakunnallisella isolla anonyymipalstalla siis oli, vaikka mistään tasosta ei voi puhua. Kansankulttuuri kukki, mutta sehän ei taida olla kulttuuria ennen kuin sitä jalostetaan siistiksi ja pannaan vähän poliittista sanomaa mukaan. Luulen, että moni ei kehtaa tunnustaa kirjoitelleensa kyseisen kaltaisilla palstoilla.  No, minäpäs kehtaan myöntää senkin, että otin tavoitteekseni koettaa räjäyttää pajatso  Suomen suurimmalla ja epämääräisimmällä anonyymiapalstalla, enkä suinkaan sen kulttuuriosastolla, jota ei muuten tainnut ollakaan, ainakaan vakavassa mielessä. 

Onnistuin saamaan juttuni palstan etusivulööppeihin luetuimpien joukkoon, lukijoita oli kymmeniätuhansia, ja löin lisää löylyä. Tein tarkoituksella myyviä juttuja.  Myönnän että provosoin mm. eri-ikäisten palstoilla, mummo-osastoillakin herättelin ihmisiä ajattelemaan vähän räväkämmin tai syvällisemmin. Myönnän senkin, että olin väliin Anton de Luxe,  väliin Darla, väliin Rosmariina,  väliin Vita_Nova, väliin joku muu. 

Rosmariinana lähdin palstalta ja  vasta nyt, usean vuoden jälkeen löysin palstalta vanhan ketjun, jossa  meikäläisen hahmolle pidettiin puhetta ja pyydettiin palaamaan punaista mattoa pitkin. Kaikki tietenkään eivät yhtyneet toiveeseen, minkä ymmärrän hyvin. Minusta ei taidettu tietää, vedätänkö vai olenko tosissani. Jos anonyymius on vedättämistä, niin sitten vedätin, muuten en. Jokainen hahmoni on ollut tosi ja vilpittömästi  sanojensa takana. Ainoa virtualivalheeni oli Kaaleppi Kenkkusena, jossa viettelin erään suuren  saaristotilan omistajatarnaisen chattikopissa - kokeilu varmisti käsitystäni siitä, miten tyrkkyjä naiset voivat olla ja miten valmiita epämääräisille virtuaalihahmoille. 

Selailin äsken palstakommenttejani. Niissä oli hirveästi voimaa ja sähäkkyyttä,  ihan hyvää asiaa, napakkuutta  ja näpsäytyksiä, mutta ei kertaakaan ilkeyttä. Niistä näkyy haltioituminen. Olin löytänyt virtuaalin ja sanomisen riemun, puhekanavan! Minä, kohtalaisen hiljainen ja ujo ihminen! Puhesairauteni oli myös juuri alkanut, ja se siivitti minua sanomaan asioita kirjoittamalla. Olemaan myös hieman rietas. Huomasin myös, että niinsanottuja parempiakin palstoja on, mutta niille en uskaltautunut, ihmiset olivat niissä niin tietäviä, oppineita ja ylimaallisen älykkäitä. Viihdyin paremmin virtuaalikansan parissa kuin kovin kultturellissa nettiseurassa.

Kun tulin blogimaailmaan, kävin vielä kuumilla kierroksilla virtuaaliriemussa. Nyt olen tyyntynyt, enkä ole aikoihin pyrkinyt provosoimaan, en olemaan näpsäkkä, vaan pikemmin madaltamaan profiiliani.

Olen tässä samalla pakkailemassa tavaroita reppuihin maallemuuttoa varten. Hyvä nahkareppu on tärkeä! Seuraava repun hoito-ohje on Rosmariinan vuonna 2005 kirjoittama:

REPUN HOITO-OHJEET 

Motto: Hoida reppuasi hyvin, niin se kestää vuosikymmenestä toiseen rispaantumatta ja repsottamatta. 

1. Älä koskaan sullo reppuasi liian täyteen. 
2. Muista, että repullasi on reunat, jotka kyllä joustavat, mutta eivät äärettömyyksiin.
3. Anna reppusi levätä välillä muutama päivä. 
4. Rasvaa reppuasi ahkerasti. 
5. Öljytilkka silloin tällöin tekee hyvää. 
6. Puhdista reppu aina huolellisesti käytön jälkeen. 
7. Pyyhi reppusi silkkivuori kostutetuin sormin. Rypyt oikenevat ja pölyt pyyhkiytyvät. 
8. Muista lukita reppusi huolellisesti, ettei aarteesi karkaa. 
9. Kanna reppuasi ylpeänä!


PS Seuraavaksi aloitan suvipäiväkirjan! Siirryn tällä viikolla mökille.