Mies riski, matalaotsa

Kaivoin koronaikävyyksissäni esille vanhat muistitikkuni, ja työnsin yhden koneeseen tietämättä, mitä sieltä tulee. No tulihan sieltä monenlaista vuoden 2004 nettikirjoitussatoa, jota olen tallentanut siirtyessäni uuteen koneeseen.

En ollut tuolloin vielä juurtunut blogimaailmaan, vaikka ovella se jo oli ja ensimmäiset blogikokeilut tehty. Kirjoittelin hurmoksissani suomi.24-palstalle, jossa oli silloin myös hyviä juttuja ja selkeän lahjakkaita kirjoittajia, ehkä jopa sanan ammattilaisia. Kirjoitusfoorumeita ei ollut kovin paljon ja blogimaailma oli vielä suppea. Muoti- ja lifestyleblogeista ei ollut tietoakaan. Ne tulivat vasta  suureen suosioon ponnahtaneiden käsityöblogien jälkeen, ja muuttivat koko blogikulttuurin.

Panenpa tähän teille, koronarajoituksiin ehkä pitkästyneille luettavaksi pari kalevalamittaista runosta, joista ylimmäisen kirjoitti silloinen salaperäinen nimimerkki Max-Life ja alempi on minun vastausrunoni siihen. Taisin olla Rosmariina. Nimimerkillähän kaikki kirjoittivat. Aiheena on netin lumous ja kirot.


Mies riski, matalaotsa
laski ahterin rahille
tönkkösormen nappulalle
kouran koppuran hiirelle

Kalloa kovaa kuritti
aivomassaa venytteli
vaan ei järki juoksennellut
tarina kirkas irronnut

Viha kasvoi, raivo nousi
pullistui jo kaulasuoni
hakkasi herjan näytölle
piiskasi pilkan putkelle

Suohon soitti nappuloilla
tavasi tollot kompostiin
vihalla vihtoi kollegat
huoritteli naiset somat

Oikoi rypyt otsaltansa
pyyhki kuolan kuontalolta
luki sanansa ilkkuvat
tavasi pilkan kirjaimet

Mies riski, matalaotsa
kasvot kouriinsa piilotti
miksi parjaan, vihaa kylvän
haukuin huomiota pyydän?

Vaiti istui kovakallo
orpo poika synkkämieli
tunsi sielun kuiskuttavan
kaunista sanaa sanovan

Ei lannistu mutruturpa
kyykistele jäykkäpolvi
"viel' sieluni kauniin avaan
hellät soinnut muille tavaan"
(nimim. Max-Life)

 *

Kultakutri kaunokainen
työnsi tuhdin takamuksen
pyöröposket pyöritteli
sovitteli sorjan uuman
äärelle vehkeen välkkyvän.

Näppäs nainen nauravainen
auki sivut suomalaiset.
Posket paloi punaverin
silmät loisti tähtikirkkaat
tavas tekstit monenlaiset.

Huorittelut rumat luki,
kirpos kyynel posken nukkaan
silmät sammui, otsan loiste
kaunokainen murhemielin
vehkeen sulki, ruutu sammui.

Kuivas vedet poskipäiltä
katsoi kauas kaukaisuuteen:
Missä olis paikka soma,
jossa voisi nauraa, laulaa
saada vastarakkautta?

Vehkeen heitti jorpakkohon,
veteen virtaavaan nakkasi.
Punas huulet, kulmat mustas
lähti kylille kulkemaan.
Tuli vastaan tuima mies.

Katsoi naista kaunokaista,
silmiin tumma tuijotteli
katsoi eestä, katsoi takaa,
polvet petti naisen soman
löysi näin hän miehen oman.
(Iines, silloinen Rosmariina)



Max-Lifen runo on hieno, eikä totta? Syvyyttäkin siinä on, ja varsin opettavainen totuus edelleenkin: viha kääntyy aina itseä vastaan, sillä ei voita mitään. Ei siis kannata laatia erillisiä vihapuhelakeja.  Viha kuolee itsestään, jos sille ei anna huomiota.

Rosmariinan runokin on ihan ok, mutta kovin kepeä se on veteline polvineen ylläolevaan verrattuna. Kaikkineen runot puhuvat yhdessä rakkauden ja hyvän puolesta ja korostavat ihmisyyttä.

On sääli, että nettikirjoittelu, ja tarkoitan myös omaani, on näistä iloisista ja leikittelevistä runoiluajaoista kulkenut itsellä brassailuksi tai ankaraksi poterotaisteluksi, jossa on jostain kehitetty vihollinen, jota tulitetaan tykillä. 



(Maalaus Johan Z. Blackstadius 1851)

Aivojen iloinen käyttö

Joka päivä ihminen oppii jonkin uuden asian. Minä opin tänään - ja kello on vasta 10.32, mikä on maatamo. Voin ilomielin kertoa sen teillekin, sillä oletukseni on se, ettette tekään sitä tiedä.

Leonardo da Vincihan selitti ilmiön jo 1500-luvun alussa  Codex Leicester -käsikirjoituksessaan. Da Vinci selittää, että sekä Kuu että Maa heijastavat samalla tavalla auringonvaloa. Melkein täytenä loistava Maa heijastaa pilvineen ja merineen voimakkaasti valoa, joten Kuun pimeälläkin puolella on melko valoisaa, paljon valoisampaa kuin kirkkaimmankaan kuutamon aikaan. Siksi näemme Kuun pimeän puolen maatamona.  Muinainen kansa Suomessa sanoikin, että vanha kuu on uuden kuun harteilla.

Maatamo on siis yksinkertaisesti auringonvalo, joka heijastuu maapallolta kuuhun.

Tämä puolestaan aiheuttaa sen, minkä me voimme yhdessä nähdä 25.4. koronakaranteenistakin käsin taivasta tutkailemalla: kuunsirppi tulee näkymään iltahämärässä matalalla länsiluoteessa, ja loppuosa kuusta näkyy harmaana.  Tämä siis maatamon  vuoksi. Tuliko selväksi?

Uuden oppimisen lisäksi on hyvä pitää aivojaan vireessä käyttämällä niitä luovasti itse. Ei kannata siis istua ikkunan vieressä kaihoamassa markettikäyntejä ja ystävien tapaamisia. Itse täytän kolme sanaristikkoa päivässä, ja kyllä, täyteen ne tulevat, enkä ole silti mikään huippunero. Tehkääpä sama perässä, niin ette tylsisty.

Suosittelen myös kirjoittamaan itse, ratkomaan itse, liikkumaan itse sen sijaan, että katsoo tai lukee toisten tuottamaa aineistoa, kuvaa tai tekstiä. Väitän, että tällainen omavireisyys pitää ihmisen aktiivisempana kuin maaten lukeminen. Vaikka lukisi filosofiaa tai muuta tiedettä. Itse tehdessä ei voi nukahtaa, lukiessa voi. Parhaat unet saakin television ääressä.

Nyt kuuntelen toisella korvalla radiota. Uutisissa kerrotaan, että Ruotsissa korona on iskenyt etenkin somalialaisiin ja suomalaisiin. Mitä tästä pitäisi ajatella? Aivorustinkini vaikenee kyllä nyt, mutta jollakin tavalla ajatus tuppaa huvittamaan minua, vakavuudestaan huolimatta.

 Jälkikirjoitus: Tätä en kyllä malta olla seuraamatta aika ajoin. Pesällä on jo pariskunta ja munia odotellaan!

(Piirros Leonardo da Vinci)

Älä parjaa, älä pauhaa!

Metsässä on yhtäkkiä hillitön liverrys. Niin luulen. Arvelen, että joka puolella peippo valtailee reviirejään.

Vaan valitettavasti ihmiset ovat nyt keksineet kaikki yhtaikaa metsän. Se suojeltu lehtoalue, jonka luontopoluilla tapaan käydä usein, omassa yksinäisyydessäni luontoa tarkkaillen, on nyt täynnä väkeä  ja etenkin lapsia, joita vanhemmat eivät hillitse yhtään. Kiljunta peittää linnunlaulun.

Kamalinta on se, että kun keskellä metsää olevalla nuotiopaikalla käristetään urakalla makkaraa, rasvan ja savun haju valtaa koko lehtoalueen. Kun siihen yhdistää vielä makkaraa himoitsevien kakaroitten hemmetinmoisen mäiskeen ja kiljunnan, ei luonnonrauhasta ole tietoakaan.

Eivät taida nykyajan äiskät ja iskät tietää, että metsän eläimille ja linnuille pitää antaa lisääntymis- ja pesimärauha. Ennen asia opetettiin kouluissakin:  Älä parjaa, älä pauhaa, älä riko luonnon rauhaa.

Suosituin metsäänmenon muoto ainakin täällä maaseudulla tuntuukin olevan se, että mennään perhekunnittain paistamaan makkaraa, jonka jälkeen palamattomat muovit heitetään nuotioon käryämään ja poistutaan röyhtäillen autoihin ja pois.

Omia kullanmuruja voisi makkaransyönnin sijaan opastaa kunnioittamaan luonnonrauhaa ja eläinten oikeuksia reviireihinsä. Lapsia pitäisi muutenkin opettaa olemaan hiljaa silloin, kun on hiljaisuuden aika. Kun katselee suomalaista Super-Nannya, näkee näitä rajattoman kasvatuksen hedelmiä.

Huomaan, että minusta on tullut aikamoinen pikkuhitleri. Haluan enemmän tiukkuutta ja järjestystä elämänmenoon.  Kakarat kuriin, holli taloon, säännöt ovat noudattamista varten - kyllä, tämä on riemulaulu rajoituksille, silloin, kun on rajoitusten aika. Vain yksi saa olla täysin vapaa - ja se on sana. Lain puitteissa, lakia ei saa rikkoa.

Minua huolestuttaa sekin, että Uudenmaan rajoitus aiotaan purkaa tässä vaiheessa, jossa koronavirus on vielä nousuvaiheessa. Yhdyn professori Lasse Lehtoseen, joka ehdottaa Suomeen Saksan mallin mukaista kasvosuojainpakkoa, ulkonaliikkumiskieltoa ja kokoontumisten rajoittamista kahteen ihmiseen. 

Saksassa muuan kampaaja, joka leikkasi yhden ihmisen hiukset terassillaan, sai kahdentuhannen euron sakon, kun naapuri käräytti hänet poliisille. Jos rikkoo yli kahden ihmisen tapaamisrajoitusta, sakko on 150 euroa. Naapurikyttäys toimii Saksassa lähteeni mukaan hienosti.

Holli taloon siis joka rintamalla, sillä vain siten tästä hätätilasta selvitään.  Vielä kuulemme peipon laulun!

(Valokuva Iines)

Mikä tässä niin vaikeaa on?

Naakka on yksi lempilinnuistani. Ihailen  sen elekieltä ja  habitusta - siinä missä harakka on frakkipukuinen korea herra, naakka on myhäilevä smokkimies.

Tupsahti sukupuolittunutta viestintää nyt sulkakynästäni. Ei voi mitään, kun lintujen vaihtoehdoista en tiedä. Enkä jaksa muutenkaan hyvesignaloida ulospäin näinä aikoina.

Ajattelen jopa niin irvokkaasti, että kukin lintulaji muistuttaa jompaa kumpaa perinteisistä sukupuolista. Riikinkukko, huolimatta kukkoudestaan on selvästi naispuolinen. Samoin kirjava fasaanikukko on nainen, sen naaraspuoliso taas on selvästi  harmaa mies.  Eläinmaailmassa kaikki on toisinpäin, uros koreilee, naaras viisveisaa, koska se tietää aina kelpaavansa komeimmallekin uroolle. Toisin on ihmisluotujen. - No, nyt taisin sortua kreationismiin. Huomaan, että sanankäyttö sisältää vaarallisia ansoja, kun ei ole vireimmillään.

Luin eilen hauskan uutisen:"Maapallo tärisee nyt hiukan vähemmän kuin tavallisesti – syynä koronakaranteeni."

Tämä on mainio esimerkki siitä, miten hyvillä ja hauskoilla esimerkeillä voi myös pelastaa maapallon paremmin kuin vihaisilla syytöksillä ja palopuheilla. Kun tiedämme, että rauhallinen ja kiireetön elo omilla seuduilla omassa kotona auttaa maapalloa pysymään radallaan, miksi emme jatkaisi samaan suuntaan myös koronan jälkeen?

Miksi kaiken pitää olla liikkeessä kaiken aikaan? Miksi kaikki pitäisi nähdä omin silmin? Miksi ihmisen pitäisi kokea niin hirmuisesti koko ajan? Miksi on nostettu hyveeksi se, että mitä enemmän liikkuu ja tuntee ihmisiä ja vieraita paikkoja, sitä fiksumpi ihminen on? Miksi ihmisellä pitää olla laaja verkosto?

Kaikki kunnia ja hatunnosto edesmenneelle kalastajalle, Pentti Linkolalle, huolimatta hänen muutamasta lausunnostaan ja yhdestä Kanarian-matkastaan . Jostakin olin lukevinani, että hän teki sen vaimon lepytykseksi.

Kissan villat, sanon minäkin kaikelle turhalle menemiselle ja liikkeessäololle. Elämä on tässä ja nyt, ei matkan päässä huomenna. Ei onni löydy etsien. Miksi pitäisi kokea vaikkapa New Yorkin humu, kun sen voi sitä elämystä janoava katsoa netistä? Katsomisen jälkeen sulkee sitten koneen ja menee juttelemaan ihmisten kanssa tai painelee metsään eväiden kera.

Gretakin olisi viisas, jos suuntaisi sanansa tavallisille kuluttajille johtajien ja valmistajien sijaan. Sitä tehdään, mikä myy, mitä me tavalliset ihmiset ostamme ja siis pyydämme lisää. Kun pitelemme itseämme ja istumme hetken aloillamme, emme mene emmekä kuluta, maailma pelastuu eikä Gretan tarvitse huutaa vihaisesti väärille ihmisille.

Vaan naakat ovat viisaita. Tuo kuvan puistonaakka istuu usein puolisonsa kanssa vanhan keltaisen puutalon lampun päällä ahteriaan lämmittelemässä. Talo on vanha torppa, erään kartanon alustalaisten asunto muinoin. Nyt sen omistaa kaupunki ja antaa valon palaa siinä yötä päivää, kesät talvet. Naakat tykkäävät.

(Valokuvat Iines 12.4.2016)