18.10.2021

Pohjolan häät


 

Silloin Pohjolan emäntä
Pani kutsut kulkemahan,
Airuhut vaeltamahan,
Itse tuon sanoiksi virkki:

Ohoh, Ilmar pikkarainen,
Orjani alinomainen!
Kutsu rahvasta kokohon,
Miesten joukko juominkeihin, 
naisten lauma kaunokainen,
piika pieni pimperoinen,

Kutsu kurjat, kutsu köyhät,
Sokeatki, vaivaisetki,
Rammatki, rekirujotki,
Sokeat venehin soua,
Rammat ratsahin ajele,
Rujot re´in remmätellös!
elä kutsu  Väinämöistä
elä vanhaa naista älä miestä,
elä valittajaa laisinkaan.

Kutsu nuori Pohjan kansa,
Abreun Anna, soma Sanni,
Alma sekä Benjamiini
Kaikki Setan, Kalevalan kansa,
Elä kutsu Cheekkii, elä Paulaa
Kyllä meille hyvä laulaa!

 Joskus herään kylmän hien vallassa. Tämä voi toki johtua siitä, että elämän vauhtipyörä on kiihtynyt yhä hurjemmaksi. Viikot, kuukaudet, vuodet sujahtavat ohi ennen kuin  huomaakaan. Jatkuvasti on joko joulu tai juhannus. Takana on taatusti pidempi suora kuin edessä. 

Sekin on täysin mahdollista, että mitään ei pitäisi enää ihmetellä. Koko ajan putoaa nimittäin yhä enemmän kelkasta, ja maailma muuttuu hullummaksi. Esimerkiksi nuoret alkavat tuntua vinoon kasvaneilta, ja he ovat ehdottomasti väärässä. 

Sitä jopa kysyy, olemmeko me paaponeet nuoret pilalle? Nykyajan nuori ei siedä yhtään mitään, se ei kestä rajoituksia elämässään. Se ei viitsi ottaa rokotusta, koska ei pidä koronaa itselleen vaarallisena. Vanhukset eli yli viisikybäiset  kuolee sen mielestä muutenkin pikapuoliin ja karanteenissa ei pysty olla. 

Tämän kasvattamamme oikeuksistaan tietoisen nuoren vuoksi koronaluvut ovat räjähtäneet uusiin ennätyksiin, etenkin kun itsekin nuorisoon samaistuva pääministerimme julistaa kavereineen  uuden vapaan ja rajoittamattoman elämän taas alkaneen. Nyt on aika elää ja nauttia, ilmoittaa pääministeri medialle. Maskit veks ja ryhmät koolle, bailut käyntiin Ilmarin johdolla. Viis siitä, vaikka Suomi hohtaa EU-kartalla tulipunaisena huutomerkkinä. 

(Hiilipiirros Johan Kortman, Ilmarinen saapuu Pohjolaan



194 kommenttia:

  1. Noora, Noora... Iines, Iines... eiköhän yksinkertaisin selitys tälle nykymaailman sählingille ja omituisuuksille ole se, että me olemme tulleet vanhoiksi.

    Muistan aivan hyvin miten aikoinaan vanhat siunaili meidän sen ajan nuorten omituisuuksia, kauheaa räminää muka musiikkina, holtitonta heilumista tanssina, poikien pitkiä tukkia, tyttöjä hillumassa housuissa, jumalatonta menoa, tupakin polttoa, poliittista riekkumista... voi, voi.

    Mitä Sannaan tulee, niin en ihan jaa teidän kauhisteluanne. Hän ainakin vaikuttaa siltä, että tietää mitä tekee. Enemmän minua hirvittävät nämä nuoret vihreät naiset... melkein yhtä paljon kuin ennen vanhaan kaikentietävät kiilusilmäiset taistolaiset.

    Maailma muuttuu. Pidetään vaan hatusta kiinni ja yritetään pysyä kyydissä. Ja nautitaan elämästä.

    VastaaPoista
  2. Olen varsin hyvä keittiöpsykologisoinnissa, ja tällä varmuudella toteankin, että pääministerimme kärsii pakko-oireisesta siivoamishimosta. Kuvauksensa mukaan hän alkaa heti kotiin tultuaan siivoamaan, vaikka taatusti talossa on ainakin isompi siivous viran puolesta. Hän kertoi myös imuroivansa useita kertoja päivässä. Itse vihaan imurointia, ja hyvä, jos imuroin kerran viikossa.

    Jos joku siis imuroi päivittäin, useitakin kertoja, jotain on ainakin yhtä pielessä kuin minun harvahkossa imuroinnissani. Mottoni on: parempi pölypallo sängyn alla kuin aivoissa. Uskon, että pääministerimme ei siedä pölypalloja missään.

    VastaaPoista
  3. PS Noora, tosi piirakanpaistaja ei tee tarjottavaa fetapiirakkaa kaupan kuivaan valmispohjaan! Feikkipiiras. Mikään ei ole niin helppoa, kuin sekoittaa maukas piirakanpohja itse.

    VastaaPoista
  4. Tapsa, ihminen, joka tietää aina, mitä tekee ja joka ei tee koskaan virheitä, on ainakin minusta hieman pelottava. Kylmät väreet, sanoisin.

    Minulla oli yksi työtoveri tällainen tehopakkaus, joka teki kaiken oikein ja upeasti ja käveli ja meni eteenpäin kuin höyryjuna. Hän kulki koulun käytävällä suoraan päin, ei väistänyt milliäkään.

    Mutta siis, ymmärrän hyvin, miksi monet miehet näkevät mielellään toisin. Niinkin voi ajatella.

    VastaaPoista
  5. Sokrateen syy! Sokrates turmeli nuorison.

    VastaaPoista
  6. Suhteeni valtiojohtajiin on sama kuin tarvitsemaani kirurgiin tai autokorjaajaan ,pääasia on ,että osaa hommansa. Minua ei kiinnosta heidän yksityis elämänsä ,enkä pohdi heidän persoonansa syvintä olemusta.

    VastaaPoista
  7. Mutta entä jos ei kuitenkaan osaa hommaansa? Harva osaa kiitettävästi.

    Persoonan syvin ominaisuus, sen pohdiskelu, on kyllä meikäläisen helmasynti. Tykkään keittiöpsykologisoida. Mikään ei ole niin hauskaa eikä oikeasti kiinnostavaa. Vieläkin joskus mietin, miksi kummassa en pyrkinyt opiskelemaan psykologiksi.

    VastaaPoista
  8. Noora, onhan tämä uusi nuori nyt ihan huikesti pilalle passattu! Kohdistan katseeni tietysti itseeni ja omaan polveeni, joka vapautti kasvatuksen rajattomaksi, aivan kuten mainitsetkin.

    Nyt on jo tällä polvella uutta polvea kasvatettavana, ja meno on melkoista. Hyvän ja realistisen kuvan saa katsomalla pari jaksoa Super-Nannya. Moni ei kiellä lasta koskaan, pahaa mieltä varotaan aiheuttamasta, ja lisäksi on vanhempia, jotka opettavat lapselle oman esimerkkinsä avulla, miten hyvinvointivaltio turvaa hädässäkin oman opiskelun ja yrittämisen sijaan. Valitettavasti näitä esimerkkejä on liikaa, ne eivät ole turhaa puhetta.

    Tämä ei nyt sitten tarkoita, että näin on aina. Huolestuttavia merkkejä vain on liikaa esimerkiksi siinäkin, mitkä ovat peruskoulun opetussisällöt. Vuosi vuodelta, kivemmat, mukavammat, helpommat, sekavammat. Lukutaidon huononeminen on järkyttävää. Katsokaa joskus, kun BB-asukas lukee paperista ääneen kirjettä.

    VastaaPoista
  9. Kuulunee kuvaan silloin, kun virhe on aina muualla kuin itsessä. Tietyntyyppinen persoonallisuus toimii näin. Tällainen ihminen voi mennä pitkälle, mutta jättää jälkeensä ruumiita ja raunioita, jos hieman kärjistän.

    VastaaPoista
  10. Ennen oli työaika päivittäin, viikottain ja vuosittain pitempi. Kesällä lapset lähetettiin siirtolaan. Kyllä ennen oli kunnollista!

    VastaaPoista
  11. Noora, varmaan näinkin, mutta voi se olla niinkin, että valtaan pääsivät kasvatusmetodit, jotka korostivat sallivuutta ja tuomitsivat selkeät käskyt ja rajat.

    Tästä oli tietysti hyvänä seurauksena se, että vanhanaikainen ruumiillinen kuritus väheni ja lakkasi käytännössä kokonaan (lukuunottamatta tietysti perheväkivaltaa, jota edelleen on), mutta huonona seurauksena oli mielestäni lapsen kokema rajattomuus ja liian varhainen aikuistuminen, ennen kuin lapsi oli psyykkisesti kypsä siihen. Unescon tutkimuksen mukaanhan meillä oli tuohon aikaan ”maailman yksinään syövimmät lapset”, ja mm. itsekseen kuljeskelevat avainkaulalapset. Ihanteena pidettiin lapsen pärjäämistä yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilla oli avaimet kaulassa, koska vanhemmat olivat töissä!

      Poista
  12. Tästä rajattomasta sallivuudesta juontaa alkunsa myös koulujen rauhattomuus ja meteli tunneilla. Järkyttävintä on mielestäni se, että tätä hälinää tuetaan rakennusteknisin ratkaisuin. Propellipäiset suunnittelijat ovat lanseeranneet koulut suuriksi avariksi yhtenäistiloiksi, joista väliseinät on kaadettu ja kaikki ryhmät opiskelevat yhtä aikaa valtavassa salissa korviahuumaavassa metelissä.

    Juuri tänään oli HS:ssa kirjoitus, jonka mukaan muuan vantaalaisopettaja oli pyytänyt vanhempia ostamaan lapsilleen kuulosuojaimia oppituntien ajaksi. Käykääpä lukemassa juttu, jos asia kiinnostaa:

    https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000008340774.html

    VastaaPoista
  13. Virheetön ihminen on totta kai pelottava, mutta ei kai Sanna luule itseään virheettömäksi? Nuori hän on tietysti, mutta on niitä ollut ennenkin.

    Kieltämättä Sannan siivousvimma on hieman outoa, mutta positiivista on se, että hän kertoo siitä. Jotenkin ymmärränkin häntä - se on tapa keskittyä tärkeimpiin asioihin.

    Mitä imurointiin tulee, niin meidän perheessä sen olen aina tehnyt minä. Tosin kerran viikossa riittää. Olen siis asiantuntija.

    VastaaPoista
  14. Tässä otetaan nyt keittiöpsykologiasta kaikki irti, Tapsa.

    Siis oikeasti, älä nyt viitsi Tapsukka. Sannahan on tunnettu siitä, että aina kun tapahtuu virhe, se onkin - simsalabim - jonkun muun tekemä, vaikka Sanna olisi pääministerinä päättänyt sen hallituksensa kanssa. Kuten kulttuurileikkaukset, joiden kohussa kulttuuriministeri Kurvisesta leipaistiin syntipukki junan alle. Tai maskisekoilu, joka oli sataprosenttisen pääministerivetoinen ja joka lopulta taisi kaatua Kiurun syliin. Ja monta muuta. Kyllä kansa tämän on huomannut, eikä se suinkaan nuoruudesta johdu, vaan, keittiöpsykologiani mukaan, persoonallisuuspiirteistä. M.o.t.

    VastaaPoista
  15. En malta olla puuttumatta Afrikan tähti -”rasismi”kohuun. Nyt nämä pelin hirrrvittävästä rasismista närkästyneet kolonialisminvastaiset (heh) opiskelijat saavat sitten pikaista kriisiapua yliopiston järjestämänä. Onkohan siellä joku suostunut psyykkisiltä raiteiltaan?

    Siis oikeasti, haloo. Tällaiseen nuorisoon viittaan kirjoituksessani. Pilalle paapottuun joukkoon, joka jo vähäiseenkin närkästykseen saa mielenterveyden ohjausta pahan mielen poistamiseksi, valtion toimesta.

    Herra mun vereni, olen niin järkyttynyt, että tarvitsen minäkin kriisiapua, pikaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kriisiapua on tarjottu tappouhkauksia saaneille nuorille opiskelijoille. Kaikille osapuolille.

      Poista
    2. Kuinka moni nykysukupolvista käykään enää armeijan - miehistä 50 %, naisista 5 %, sun muista sex?

      Meinaan vaan jos itä- tai muu-naapuri esittää taas jonkin uhkavaatimuksen, niin riittääkö kriisiapua kaikille järkyttyneille?

      Se ei pelaa joka pelkää, sanottiin ennen, muttei tietysti osattu kuvitellakaan niin järkyttävän synninmustaa peliä kuin Afrikan tähti!

      Se on ehdottomasti valkopestävä ja nimi muutettava. Miten olisi Afrikan täti?

      Poista
    3. Meillä on tuo alkuperäinen muuttamaton peli, enkä kyllä tunne oloani sitä pelatessamme mitenkään rasistiseksi enkä huomaa ajattelevani väheksyviä tai ylemmyydentuntoisia ajatuksia Afrikan alkuperäasukkaista. Onkohan minussa ja muissa pelaajissa jokin vika, kun koen timanttien jahtaamisen vain hauskana pelinä enkä huomaa harjoittaa rasismia?

      Poista
  16. PS Minusta Sanna Marin on niin rautainen ja pätevä tyyppi, että häntä voi vedellä yhtä lujaa kuin pääministeri Sipilää aikoinaan.

    Ei naisia, eikä varsinkaan nuoria ja kauniita poliitikkoja tarvitse kohdella sovinistisen ja alentuvan hellästi. Kuten ei Sipilää tai Stubbiakaan. Millaista kyytiä Stubb saikaan niiltä, jotka eivät suvaitse Sanna Marinia arvosteltavan puolella sanallakaan!

    Kun Sipilän poika kuoli yllättäen, hänen ministeriaikanaan, en huomannut säälin tai myötätunnon hiventäkään hänen kritisoimisessaan. Jos tilalla olisikin ollut nuorehko nainen, voi vain kuvitella, millaisia nyyhkytarinoita media olisi ollut pullollaan.

    VastaaPoista
  17. Se, että yliopisto tarjoaa kriisiapua traumoihin kovin olemattomasta "rasismista", kuuluu siihen samaan jälkijättöiseen sarjaan, jossa närkästyjät panevat muun maailman polvilleen armoa anelemaan ja tekojaan katumaan.

    Hallitus pantiin polvilleen leikkausten edessä, ja niinpä se nöyrästi perui leikkaukset, tai oikeammin tukien alenemat. Samaan syssyyn suosion menettämisen pelosta peruttiin kaikki muutkin leikkaukset.

    Taannoin miehet pantiin polvilleen meetoo-trendin varjolla, ja tekipä siinä syytösten tulvassa jokunen mies itsarinkin, ja joltain loppui leipä. Ruumiita ja raatoja tuli monin paikoin, vaikka miehet eivät itse ruumiita ja raatoja aiheuttaneetkaan.

    Kolmanneksi: moni putosi polvilleen tahattoman kulttuurisen omimisen nimissä, ja anteeksipyyntöjä on sadellut eri medioiden alustoilla, kun tekijät ovat katuneet ja harjanneet itseään valkeiksi, jotta eivät joutuisi närkästyjien epäsuosioon.

    Närkästyminen ja mielenpahoittaminen on tämän ajan paapotun nuorison valtatrendi. Me nämä herkkähipiät olemme kasvattaneet, me ja meidän vapaat ja onnelliset rajattomat lapsemme.

    VastaaPoista
  18. Tapsa, olet oikeassa: useimmat Iineksen blogin lukijoista ovat aika vanhoja ja siksi nykymaailma näyttää niin kummalliselta ja paheksuttavalta. Minä olen viime viikot katsonut 20 - 50 vuotta vanhoja elokuvia. Niiden maailmankuva (sankarimies pelastaa avuttoman naisen ym.) tuntuu kaikessa vieraudessaan äärettömän huvittavalta. En muista, että vielä kymmenen vuotta sitten vanhat elokuvat olisivat näyttäneet minusta niin hassuilta - ja vastenmielisiltä.

    Afrikan tähdestä jo alakoululuokkani opettajalla oli sanottavaa. Hän sanoi, minusta viisaasti, että kyllä te lapset voitte sitä pelata, mutta muistakaa, että jo pelilauta on asenteellinen. Mustat ovat villejä, eurooppalaiset keräävät jalokivet ja se on sitten happy end. Silloin en ehkä vielä täysin ymmärtänyt, mitä opettajani tarkoitti, mutta myöhemmin ymmärsin. Tein teininä itse oman pelilaudan, jossa ei ollut yhtään mustaa ihmistä keihäs kädessä. Kuvittelin aina pelatessani, että olen afrikkalainen ja kaikki jalokivet jäävät omaan kylääni, jos ehdin löytää ne.

    VastaaPoista
  19. En yhdy opettajasi näkemykseen rasismista, hyvä Anonyymi. Ymmärrän hänen ajatuksensa, mutta minusta rasismi on etnisesti tietoista ihmisen halveksuntaa. Halveksuntaa erilaisuuden, kuten vaikkapa ihonvärin tai kansallisuuden mukaan tai korvien välissä olevien ennakkoluulojen mukaan.

    Miten sellainen voi olla rasismia, jota ei tiedosta, jota kokiessa tai katsoessa ei ajattelee väheksyviä ajatuksia. Minusta yltiösuvaitsevuudessakin on enemmän rasismia, sillä se on - kaikessa hyvyydessään - tietoista itsensä pitämistä ylempänä auttajana.

    Tasavertainen erilaisuuden kohtaaminen on rasismista vapaata. Ja sellaista on useimpien yksilöiden Afrikan tähden pelaaminen. Mustien historia tunnetaan ja tiedetään. On rasismia kytkeä mustan ihmisen kuva automaattisesti rasismiin. Moni itseään hyvänä pitävänä on - piilorasisti, ja näkee siksi herkästi rasismia muualla paitsi itsessään.

    VastaaPoista
  20. Mitä tulee viittaukseesi bloggaajien ikään, sitä voisi pitää ikärasistisena.

    Ja esimerkkisi vanhoista elokuvista on lähinnä onneton, pelastavine sankareineen. Tiedän, että tämän blogin kommentoijat eivät juurikaan katso tämän tason elokuvia. Ehkä sinä viihdyt paremmin niiden äärellä, hyvä Anonyymi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukava kuulla sinun tietävän, että blogisi kommentoijat eivät juurikaan katso "tämän tason" elokuvia. Koska sattuneista syistä katson elokuvia paljon, rohkenen väittää, että myös sen tason elokuvissa, joita blogiseurapiirisi katsoo, näkyy aikakauden maailmankuvaa.

      Sitä jäin miettimään, voiko olla ikärasisti, jos kuuluu itse ikäryhmään, jota arvostelee. Ehkä voi.

      Tuota vitutusaggression puuttumista persoonastasi voisit vielä vähän kyökkipsykologeerata. Esimerkiksi minä nikottelin pari kertaa, kun luin vastauksesi muistooni. Tunnuit lähinnä häijyltä.

      Poista
    2. Sinun kannattaa lukea oma kommenttisi uudelleen ja miettiä, mitä se kertoo sinusta ja omasta asenteestasi minuun tai täällä kommentoiviin.

      Aika tavalla nostat itseäsi ja ikään kuin alennat muut vanhanaikaisiksi tyypeiksi, joiden ajatukset johtuvat iästä ja ajan kelkasta putoamisesta. Tokihan tällainen ilmeisen tahallinen ja väärä leimaaminen kummastuttaa, mutta ei nyt varsinaisesti vituta. Jos olet täällä ollut ennenkin, tiedät kyllä, että täällä ollaan paljonkin enemmän ajan hermolla kuin nuorten blogeissa.

      Poista
    3. Peter von Bagh oli elokuvien suhteen sivistynyt ihminen, koska oli niitä niin paljon nähnyt. Arvostuksensa olivat silti 'vain' hänen arvostuksiaan. Itse pidin paljon hänestä, mutta en koskaan kaikesta hänessä, mielipiteissään. - Muistelmissaan Peter kertoo siitä, kun heidän naapurinsa oli ostanut ison, valkean merikelpoisen veneen. (Oulussa kun asuivat.) Niin Peter kirjoitti sen veneen kylkeen mustalla värillä - salaa, tietysti - että PASKA. Huvittavinta tässä oli, että hän oli niin nuori silloin ettei häntä pystytty edes epäilemään tästä... koska eihän alle kouluikäinen osaa kirjoittaa. No, kärähti hän siitä sitten myöhemmin, heh, he. - Petteri itse sanoi että "tästä minun kriitikkourani oikeasti alkoi".

      Hirveen sympaattinen ihminen. Ikinä en häntä tavannut, voi harmi. (siis minulle)

      Poista
  21. " ... eiköhän yksinkertaisin selitys tälle nykymaailman sählingille ja omituisuuksille ole se, että me olemme tulleet vanhoiksi ..."

    Tuo on tosi virke. (vrt. Wittgenstein)

    Tai mistä sen enää tietäisin, että onko? Koska nykyisin en tiedä mitään, kunhan ihmettelen vain, ja eniten teitä rouvaihmisiä, jotka koko ajan natkutatte 'miten huonosti Suomella koko ajan menee'? Teidän mielestä meillä on nyt osaamaton hallitus ja läpeensä korruptoitunut pääministeri, voihan pahuus. Minun mielestäni me elämme normaalia aikaa ja meillä on normaali hallitus. Aika kun on aina erilaista, ja sen haasteet erilaisia; esim. vuosina 1945-1981 maunokoivistomainen presidenttiys olisi ollut onnettomuus Suomelle… olisipas ollut, Riku! Kekkonen onnistui siinä mikä oli mahdotonta, eli teeskennellä venäläisille samalla mitalla kuin he hänelle, se siitä. (Kekkosen vika oli hänen sisäpolitiikkansa, ja se, että hän koki itsensä korvaamattomaksi. … No, vanhenevan ihmisen oireilua sekin.) Jos taas ajatellaan miten esim. Sauli Niinistö 1930-luvun lopun Lapuan liikkeen olisi hoitanut... niin en usko, että kovin pätevästi olisi sen tehnyt. Tai tiedä häntä mutta parempi silti tuo Svinhufvud, hän hallitsi median, kun piti tuon radiopuheen. Ja kun Fagerholm nimitti hallituksensa, Rönnin Lempin kioskissa irtokarkit maksoivat vain 1 penni kappale! Aivan upeaa aikaa siis sekin!


    Sen takia en - voi rouvat, rouvat – en ymmärrä mikä teitä nykymenossa niin hirveesti vituttaa? Elämme hyviä aikoja. Parempia kuin lapsena kun Joulupukki toi meille joululahjaksi plastiikista tehdyn Bambin, suklaalevyn, omenan, kis-kis karkkeja ja lastenlehden (jossa oli typeriä juttuja), mutta siitä huolimatta olimme hirveen onnellisia.

    (olimmepas!)

    VastaaPoista
  22. Mikis, mikis, nyt pitää ottaa erilaiset lasit päähän, kun lukee tekstejä.

    Minua ei henkilökohtaisesti vituta yhtään mikään, vaan oikea verbi on ”ihmettelyttää”, ”kummastuttaa”, ”huvittaa”, ”naurattaa”. Meikäläisen vika onkin juuri se, että vitutusaggressio puuttuu persoonastani kokonaan. Enemmän monia muita tuntuu vituttavan minun tekstini...

    Enkä minä näe ”korruptiota” kyllä missään hallituksen toimissa. Tai sitten olen ymmärtänyt sanan väärin.

    VastaaPoista
  23. Siis Fagerholmin III:n hallituksen aikana (1958) köyhä kansakoulunopettajan poikakin sai suunsa makeaksi, kun näpisti isänsä takin taskusta 0,50 - 1,25 markkaa rahaa. Ja sitten esiintyi kohteliaasti (ei liian kohteliaasti) koko illan. Jos vaikkapa isä yskähti, yskähti itse myös. Ja isoveljelle, jos se ihmetteli miksi mulla on niin tahmeat suupielet, saattoi sanoa että "Markku, odotapas, ylihuomenna meillä on karkkipäivä. Perjantaina."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä sinun ideoitasi/ajatuksiasi vastaan ole Iines. Pidän sinua kirjallisesti lahjakkaana, ja myös ihmisenä lahjakkaana, ei sinun sitä pidä todistella! (Tietenkään, eikä kellekään.) Mutta joskus ajattelen, että ammennat informaatiosi ihan vääristä lähteistä... tai se siis on minun ajatukseni. Eikä... välttämättä oikea. Tähän minulla olisi paljon muutakin sanottavaa, mutta skeptikkona muuta en sano.


      Ihmisenä sinä olet oikeasti hyvä ihminen, Iines.

      Poista
    2. Ei vuonna 1958 ollut 0,50 markan rahaa!

      Poista
    3. Mikis, minulla on se sama tieto, joka aikaansa seuraavalla kansalaisella on. Sanomalehdistä, eri medioista, mutta ei erikseen minkään puolueen medioista. Se, mitä esitän, on siis tarjolla olevaa yleistä ja luotettavaa tietoutta, jota mm. suomalaiset valtamediat esittävät. Kiinnitän erityistä huomiota lukemisteni luotettavuuteen.

      Jos siis, mikis, arvostelet tieteojeni luotettavuutta ja lähteitä, arvostelet siinä parasta suomalaista lehdistöä ja mediaa. En seuraa reunamedioita enkä juurikaan twitter-mielipiteitä, vaan valtakunnan ykkösmedioita.

      Poista
    4. Ei ollut 5-kyt pennistä siihen aikaan, olet oikeassa Mankemangi. Mutta oli 1, 5, 10 ja 20 pennisiä. Mutta sanopas nyt Mankemangi, että kun "pojalla on kaksi kolikkoa taskussaan ja niiden yhteissumma on 30 penniä, niin mitä nämä rahat ovat kun toinen niistä EI ole 20 penninen"?

      Tiedän, että olet kuullut tämän ennenkin, ja siksi tiedät. Mutta olisitko muuten tiennyt?

      Poista
    5. Minulla on elävä mielikuva novellista, vaikka en ole sitä lukenut, jossa nainen kampaa peilin edessä tukkaansa, ja kun saa sen järjestykseen, on sitä mieltä, että hyvä näin, nyt olen ihan ihmisen näköinen. Ja sen jälkeen hän lähtee peilin edestä pois ja ajattelee, että itse asiassa olen muutenkin ”aika hyvä ihmiseksi”.


      Mielestäni Aapeli (= Simo Puupponen) kirjoittaa välillä yhtä hyviä novelleja kuin Tšehov. Liikuttavia.

      Poista
    6. Siis ei noin ole, eikä noin mene, ajattelen asioita siltä kantilta kuin Aapelikin, että jokainen meistä voi sanoa - itsekseen, vaikka on vessassa paskalla - että "olen aika hyvä ihmiseksi". Koska ollaanhan me, totta kai me olemme.

      Poista
    7. Nytpä minä hämmästyn kovasti, ihan hirmuisesti!

      Mikis - oliko teillä silloin ammoisina aikoina, kukkean lapsuutesi päivinä Vorssassa todella ja oikeasti "karkkipäiviä"!?

      Minä tutustuin koko termiin vasta omien lasteni kautta.

      (Minä sain lapsena karkkia yleensä silloin, kun isä tuli joltakin reissulta puku päällä, puoluekokouksesta varmaan, kaivoi poplarinsa taskusta puolillaan olevan tervaleijona-askin ja nakkasi sen minulle. Oli ne sitten hyviä...)

      Poista
    8. Olenkohan koskaan kertonut, millainen karamellinpiilottaja minun laiha ja kohtalaisen pienikokoinen isäni oli? Kerron kuitenkin.

      Hän oli ahkera tupakka- ja viinamäen mies ja söi salaa lapsiltaan piilottamiaan karkkeja. Toimistohuoneen kirjoituspöydän laatikossa oli nimittäin paperiarkkipinoja, kalkkeeriliuskoja ja asiakirjoja. Ja minä, kerran penkoessani laatikoita leikiessäni löysin paperien alta piilotetun Tosca-pussin. Ah nam, harvoin saatiin karkkia eikä mitään karkkipäiviä ollut. Karkkipussin alla oli myös Apu-lehti! Mikä herkkupalalöytö! Emmekä me lapset tieneet mitään. Ei sitä pussia kyllä muistaakseni tyhjäksi syöty, kun menin kysymään. Lehden sain kyllä lukea ja varmaan pari namia.

      Enkä sitäkään ole monta kertaa kertonut, kun minut pantiin meijeriin ostamaan maitoa ja ostinkin loppurahalla mansikkakarkkeja. Tulin sitten kotiin maitokannu kädessä ja suu punaiseksi värjäytyneenä.

      Kyllä meillä oli lapsena karkit tiukassa. Varastaa piti ja tuntea koulussa pistos omassatunnossa, kun luettiin seitsemättä käskyä.

      Muutoin olen sitä mieltä, että nykyajan kermapeppujenkin pitäisi opetella ulkoa ne kymmenen käskyä.

      Poista
    9. No ei ollut, ei ollut ei ollut ei ollut mitään karkkipäiviä! Ei ollut. (lakkaa huohottamasta) Mutta sallittakoon tämä anakronismi silti, koska... ajattelin että se sopii tohon tarinaan. (mutta ei kumminkaan sitten sopinut, pardon)

      Äiti minut kerran patisti kauppaan ostamaan elintarvikkeita. Rahaa hän minulle antoi mutta ei mitään kauppalappua. Matkalla kauppaan ajattelin - miksen en olisi ajatellut, koska olin pikkupoika vasta? - ihan muita asioita, ja unohdin mitä minun piti ostaa. Kaupan tädille sanoin, kun muistelin mitä äiti minulle oli sanonut, että "ainakin pullo olutta ja kilo sokeria". Täti soitti äidille ja kysyi "annanko tälle sun pojalles olutta, kun se sitä kysyy?". Äiti kuulema vastasi että "tolua minä hänen pyysin ostamaan". - No, kotiani minä sitten sieltä kaupasta kumminkin lähdin ja selvisin siitäkin ongelmasta kuivin jaloin. (niinkuin siihenaikaan aina)

      Poista
    10. Karkit meillä pikkupojilla oli yleensä kiven alla. (huom! 'kiven alla' on metafora. kiven allahan on yleensä keltaisia pieniä muurahaisia, eli keltiäisiä) Purukumitkin oli hyvin harvinaisia, etenkin Jenkki, ja jos semmoisen jostain löysi - esim. tienposkesta, niin heti sen poskeensa pisti... nam nam. - Mutta kaikkein parhaimpia oli Tikkunekut! Voi että ne oli kamalanhyviä! (vaikka niistä aina jäikin sitä käärepaperia vähän suuhun. mutta mitäs siitä.)

      Ps. Ja sitten myöhemmin Lamminrannan uimalassa eräs vanha nainen (= noin 24 -v ainakin) myi meille pikkupojille 10llä pennillä irtoBostoneita. - Hitsi, kun olivat pahoja, kun henkeensä veti, mutta polttaa piti silti. Ja sit kun oli ne kaikki polteltu, mentiin metsään pelamaan Räsypokkaa. ... jossa siis se, jolla käy huono korttimäihä, joutuu paljastamaan kikkelinsä muille. - Kyllä oli kiihottava peli, en muuta osa sanoa (edes tässä iässä), kuin että ”Höh, höh”.

      Poista
    11. Iines, rakastan kertomuksiasi! oi että on ne kalkeropaperit ja Tosca-pussisi. Ja Apu-lehti. Voi että olet kiva... etenkin ihmiseksi. (alkaa huokaileen)

      Poista
    12. Se oli varmaan avointa karkinhimoa, kun lapsena kerättiin karamellipapereita maasta ja mistä nyt löytyi. Siliteltiin ne auki, ihailtiin ja leviteltiin ja pantiin pinoon. Vaihdeltiin niitä, jos oli kaksi samanlaista. Vähän kuin kiiltokuvien keräilyä. Olisipa kiva, jos noita papereita olisi säilynyt johonkin.

      En tiesä, onko enää karkkivarkaita kauppojen riesana. Lapsuudenystäväni Malluhan varasti karkkeja kaupasta, samoin rihkamasormuksia, vaikka oli arvostetun lehtorisperheen tytär. Sormuksia hän jakeli luokkatovereilleen alakoulussa. Vain kerran olin mukana, kun hän varasti kaupasta jotakin pientä. Itse en uskaltanut varastaa, mutta herkun jaoimme sulassa sovussa.

      Poista
    13. PS Mallusta tuli isona psykologien kouluttaja ja tohtorisnainen.

      Poista
    14. Kahvipaketeissa oli kans tarroja - tai ei siis tarrjoja mutta pahvilanpalasia, jossa oli auton logoja. Muistan että eniten tykkäsin Opelista, kun siinä oli keltaista ja siitä meni Musta salama läpi (sing suing). Värit minua siihenaikaan kauheasti kiinnostivat, en tiedä miksi, mutta varmaan jostain syystä. Ihmisistä siihen aikaan eniten rakastin Aishaa, kun näin miten mopojengi (nykyisin puhuttaisiin kai Bandidos MC -porukoista) veivät hänen mopedipolkypyöriensä tarakalla Klemettlään (on Vorssan seurakunnan kesämaja) niin tota... sinne niiin. Ja sitten ne niin, ajattelin, että nyt ne vuoron perään panee Aishaa. (nyyh)

      Silain minä silloin ajattelin.


      Noh, nyt ajattelen mitä milloinkin.

      Poista
  24. Nyt en malta olla tuomatta tähän Afrikan tähti -keskusteluhaaraan pitkähköä sitaattia Ilta-Sanomista. Lainauksessa on afrikkalaistaustaisen peruskoulun yläasteen koulunkäynninohjaajan Jama Jaman lausunto pelistä:

    ”SUOMEEN vuonna 1995 Somalian sisällissodan jaloista perheensä kanssa pakolaisena tullut Jama Jama kertoo ihmettelevänsä eilen virinnyttä rasismikeskustelu Afrikan tähti -lautapelin ympärillä.
    – Ihan älytöntä, siinä ei ole mitään rasistista. Se on mahtava peli, joka päinvastoin lisää ymmärrystä toisesta kulttuurista ja maanosasta.
    – Aika negatiivisesti saa katsoa maailmaa, jos haluaa nähdä siinä jotain rasistista, Jama hiljenee ja muistuttaa rosvojenkin olevan pelissä valkoihoisia.
    Espoossa nuoruutensa viettänyt, mutta nyt useita vuosia Tampereella asunut Jama työskentelee koulunkäynninohjaajana yläkoulussa. Työ lasten parissa on myös tuonut hänen omien sanojensa mukaan ymmärrystä, kuinka hieno peli Afrikan tähti on.
    – Olen monet kerrat pelannut lasten kanssa sitä. Oli ihana nähdä, kun lapset hymyilivät pelatessaan ja oppivat uutta
    .” (is.fi 19.10.)

    VastaaPoista
  25. Ripranie on aivan mukava kun ihmettelee mutta ei natkuta. Noora on aivan ihana kun koko ajan ihmettelee ja kyselee miksi on näin ja näin, mutta sitä en ymmärrä että miksi siitä huolimatta natkuttaa? Iineksestä jo sanoin mitä mieltä olen Iineksestä, Liisu on mielestäni hyvin syvällinen ihminen. – Ja koko Suomi mielestäni on hyvä maa, oli myös Sipilän hallituksen aikana, en ymmärrä miksi siitä pitäisi erikseen 'natkuttaa'...

    Ps. Tykkään paljon enemmän rouvista, ja neideistä myös - siis keskustelukumppaneina. Minusta miehet - kun heidän pitää aina esittää jotain, ja aina olla oikeassa - puhuvat enemmän paskaa. Tämän elämäni aikana olen (karvaasti) oppinut.


    VastaaPoista
  26. Iines, ei rasismi ole sitä että "ihmiset ovat erilaisia, ja kyllä me sen tiedämme". Et tiedä. Rasismi on samaa kuin koulukiusaaminen: vain kiusattu itse tietää - et sinä! - miten helvetilliseltä se tuntuu. Ja miten syvältä se loukkaa.

    En usko että me, sinä ja minä, rasismista tämän enempää käsitämme. (tai en minä sinusta tiedä, että käsitätkö?)

    VastaaPoista
  27. Mikis, et ole nyt lukenut kommenttejani. Ei tuo mainitsemasi ole minun määritelmäni rasismista.

    Ylempänähän sanoin, että rasismi on etnisesti tietoista ihmisen halveksuntaa. Halveksuntaa erilaisuuden, kuten vaikkapa ihonvärin tai kansallisuuden mukaan tai korvien välissä olevien ennakkoluulojen mukaan.

    Mitä se halveksunta sitten mukanaan tuo, on tietenkin jatkoa tuohon kuvailuuni. Halveksunta tuo mukanaan erilaisia kauheita asioita aina sanallisesta pilkkaamisesta fyysiseen pahoinpitelyyn ja jopa tappamiseen asti.

    Sanoin, että se mikä tiedetään, on mustien historia, sen pääpiirteet, jotka tiedossamme ovat. Uskoisin, että historian opetus koulussa kertoo jo asioita rehellisesti, mutta on vain tavaton sääli, että historian opetusta suunnitellaan lakkautuslistalle turhana aineena tärkeämpien matemaattisten aineiden tieltä. Pah sanon tällekin kehitykselle.

    VastaaPoista
  28. Jos rasismi olisi vain etnisesti tietoista ihmisen halveksuntaa, sen kitkeminen maailmasta ei ehkä olisi kovinkaan konstikasta. Niissä rasismiluennoissa, joita minä olen ollut kuuntelemassa, lähdetään oletuksesta, että valtaosa rasismista on tiedostamatonta. Jokainen meistä on huomaamattaan rasisti, kuka mitenkin, mutta vasta kun sen näkee ja ymmärtää itsessään, siitä on mahdollista päästä eroon. Ainakin joltakin osin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis vastauksessani mikikselle tuossa yllä jatkan rasismin määrittelyä sillä, miten halveksunta voi toteutua tekoina - se voi tuoda mukanaan erilaisia kauheita asioita aina sanallisesta pilkkaamisesta fyysiseen pahoinpitelyyn ja jopa tappamiseen asti.

      Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että rasismi voi hyvinkin olla tiedostamatonta. Viittaan tällä mainitsemaani piilorasismiin eli tätä lajia havainnollistaa vaikkapa Ylen sivuilla oleva Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Rasismi ei ole vain syrjintää – se on myös suvaitsevaisuudeksi verhottua erilaisuuden korostamista.

      Myös kirjailija Silvia Hosseini puhuu piilorasismista eli positiivisesta rasismista Ylen ei-valkoisia kirjailijoita käsittelevässä jutussa. ”On yhdenlaista rasismia kohdella jotakuta kiltimmin sen takia, että hän on ruskea tai musta”.

      Poista
  29. Millaista rasismia sinä tunnistat itsessäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos lähdetään rasismin Wikipedia-määrittelystä (Rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon.), niin en tunnista etnisiin eroihin perustuvaa rasismia itsessäni.

      En osaa ajatella itseäni arvokkaampana ihmisenä kuin ketä tahansa iholtaan tai muodoltaan eriväristä tai erinäköistä ihmistä tai vaikkapa romaninaista. Ihminen on aina sama tunteva olio nahkansa alla, oli kulttuuri mikä tahansa.

      Haluan mieluummin vaikuttaa siihen, että tänne tulevilla olisi samanlainen ihmisarvo, myös naisilla, kuin kaikilla ihmisillä on.

      Se mihin epäluuloni kohdistuu, ei ole siis ihmisen etninen alkuperä, vaan siis epätasa-arvo sukupuolten välillä siellä missä sitä on, ja minusta siihen kuuluu puuttua vaikkapa sitten blogikirjoituksin. On sääli, että maahanmuuttajanaisten tasa-arvon edistämishalua pidetään täälläkin rasismina.

      Poista
    2. Kun puhun naisten vapautuksen ja tasa-arvon puolesta, minulle on sanottu, että haluan omin käsin repiä hunnun jonkun päästä. Annetaan ymmärtää, että minulla on väkivaltaisia haluja loukata naisia.

      Pidän itse asiassa tällaista kommentointia vihamielisenä asenteena, joka suinkaan ei edistä musliminaisten tasa-arvoistamista, vaan halua jatkaa vanhaa alistavaa kulttuurirakennetta muka suvaitsevuuden nimissä. Positiivista rasismia. Taitaa olla taivahan totta, että syvintä rasismia onkin se tiedostamaton rasismi.

      Poista
    3. Eli et löytänyt itsestäsi rasismia lainkaan. Niin, niinhän se yleensä menee. Sivistyneet eivät koskaan ole rasisteja. Hienoa, että täällä kuitenkin katsotaan tasokkaita elokuvia, vaikka nähdäänkin rasismina jalo pyrkimyksesi edistää tasa-arvoa sukupuolten välillä.

      Poista
    4. Jos sovelletaan omaa itseä tuohon Wikipedian määritelmään (Rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon.), niin en totta vie osaa millään lihaksella pitää toisia rotuja alempina omaa rotua.

      Sain hyvän tietämyksen alkuperäkulttuureista muinoin uskontotieteen appro-kurssilla. Siellä tutkittiin varhaiskulttuurien tapoja ja riittejä, ja koin oivalluksen, että mikä tahansa primitiivinen riitti voi olla sen harjoittajalle yhtä pyhä kuin vaikkapa meille jokin papin vihkiminen tai lapsen kastaminen - ken uskontoaan tunnustaa. Yhtä arvokas.

      Tätä taustaa vasten, jos ollaan tiukkoja, läntisen sivistysmaailman lähetyssaarnaajien ja avustajien työ on varhaiskulttuurien raiskaamista. Kulttuureja tuli vaalia kunnioittaa sellaisinaan, sanoi professorimme Lauri Honko ja myös Olli Alho.

      Tämä oli silmiäavaavaa ja elämyksellistä opiskelua. Ehkä täältä osin pohjaa asenteeni ihmisten välisestä tasaisesta ihmisarvosta. En yksinkertaisesti pysty ajattelemaan niin, että jokin rodullinen piirre tai tapa olisi syy alistaa toista rotua. Jokainen elämä on arvokas.

      Ongelmat ovat nyt syntyneet siitä, että nämä ns. toiskulttuuriset ihmiset muuttaessaan hyvinvointimaihin kohtaavat väistämättä konflikteja kulttuurien yhteentörmäyksessä.

      Tämä on vaikeaa kaikille osapuolille. Ei voida kuitenkaan lähteä siitä, että syntyy kulttuureja kulttuurin sisään erillislakeineen ja erillismoraaleineen. Se edistää polarisaatiota ja eriarvoistumista. Lakien tulee olla kaikille yhtäläiset. Samoin moraalin ei tule venyä missään oloissa tietyn ryhmän kohdalla.

      Tätä taustaa vasten minusta on taisteltava kaikessa niin, että myös tulijoiden tulee omaksua tulomaan kulttuurin moraalikäytänteet ja ihmisarvokäsitykset, omaa kulttuuriperintöään unohtamatta tai sivuuttamattaan, ja tämä etenkin jos tavat tulijoilla ovat selkeästi ihmisyyttä sortavia ja keskiaikaisia. Viittaan vaikkapa muslimien naisten ja homoseksuaalien alistuskulttuuriin.

      Poista
    5. PS Se, että puhuu näistä muslimien alistavista tavoista, ei tietenkään ole rasismia. Eihän se tarkoita ihmisen halveksuntaa, vaan keskiaikaisen tavan.

      Uskon ihmisen kehitys- ja uudistumiskykyyn. Minusta näiden alistavien tapojen villaisella painaminen ja ikään kuin hyväksyminen on yksinkertaisesti positiivista rasismia.

      Niitä vastaan taisteleminen rasistiksi leimaamisenkin uhalla on ihmisrakkautta ja ihmisyyden arvostamista, luottamusta ihmisen kykyihin.

      Poista
  30. Keskustelunne, Iines ja Anonyymi, on hyvin fiksua. Itse olen samaa mieltä teidän kummankin kanssa vaikka en ole yhtä fiksu kuin te. Tiedän liian vähän. Elämäi on minulle kummallista, ei pelottavaa mutta kummallista. (Elämäni on yhtä kummallista kuin kävelisi Heinolassa, on ilta, ja äkkiä katulamput syttyvät palamaan, eikä yhtään tiedä minkä takia täällä kävelee?) Olen omaksunut luonnontieteellisen maailmankatsomuksen, I'm sorry, vaikka tiedän ettei se mihinkään riitä. Ei. Mutta mihin sekään riittää, ei mielestäni mihinkään, että menee johonkin kirkkoon, istuuu siellä penkkiin, ja kun pappi saarnastuolista sanooo "hylätkää entinen elämänne, syntset lapsukaiseni", ja minä synnintunnoissani painaisin pääni polviani kohden ja sanoisin "herra, armahda minua", niin... auttaisko se minua?


    En usko. Vittuako se minua mitenkään auttaisi?


    Ps. mielestäni kastematojen (Lumbricus terrestris) funktio maailmakaikkeudessa on tärkeämpi kuin ihmisten (homo sapiensin). - Jos olette eri mieltä, niin olkaa niin hyvä, ja olkaa vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viis fiksuudesta, mikis, kunhan vain kerron, miten asia oikeasti on. (sis. huumor.)

      Ja joku muu taas kertoo, miten se ei ainakaan ole. Tällaista on vuoropuhelu, jossa parhaimmillaan asiat valottuvat eri puolilta, ilman kenenkään kanveesiin vetoa. Vaan toki dialogin puhtaus kärsii, jos vastassa on laput silmillä kulkeva höyryjyrä, ja etenkin jos itsekin olet sellainen.

      Poista
  31. Tapsa ei halua enää keskustella kanssani. HARMI. Mutta ei sev väliä. Tänään kävelin metsässä (= Peurangassa) jossa puut seisoivat ryhdikkäästi toinen toistensa vieressä. Mäntymetsä. Se on ihan totta, ja surullista, ettei Suomessa oikeita metsiä juuri ole... Puupeltoja nämä ovat. Aika surullista. Mutta minulle saman tekevää, koska exitium post nos, ja ABC -asemilla saa huonoa kahvia ja meheviä pullia. Sitä pullaa sitten järsit, ja mietit mihin täältä lähtisit. Et ole yhtään varma...

    koska

    olet Prahan seudulla majatalon puutarhassa
    olet hyvin onnellinen pöydällä on ruusu
    et kirjoita proosajuttujasi vaan tarkkailet
    kuoriaista joka nukkuu ruusun sydämessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreän liikkeen, sittemmin trotskilaiseksi epähahmoksi tai Rudolf Hessiläiseksi viherfasismin pettäjäksi muuttunut, Pentti Linkola väitti, ettei Suomessa ole isoja puita kuin Helsingin puistoissa.

      Poista
    2. Tästä tulee mieleen vihreiden puolue. Jostain käsittämättömästä syystä se on suosittu vain siellä stadissa, kivierämaassa, isojen puistopuitten kupeessa. Täällä missä todellinen luonto on, ei ole ainuttakaan vihreää valtuustossa.

      Poista
    3. Mistä sinä tuon keksit, etten haluaisi keskustella sinun kanssasi, af Mikis von Vorssastan?

      Olen vain niin kiireinen mies, kaikenlaista puuhaa riittää, kuten nyt vaikkapa... hmmmm, roskien vienti, imurointi, kahvin keitto etc, ettei ehdi syventyä itsetutkiskeluun vasismista pasianssissa.

      Muutenhan olen kyllä sitä mieltä, että rasismin takana on "tieto" siitä, että jokin tyyppi tai ryhmä on sellainen tai tällainen tai jopa tollanen, johan tiede ja kokemuskin sen todistaa.

      Ja se pätee myös "persuihin" ja "rasisteihin" - nehän ovat oikeastikin juuri sellaisia kuin ne meistä ovat. Se on fakta. On ne.

      Poista
  32. Kyllä varmaan keskustelee mikis, ainakin, jos lakkaat sanomasta, että asioiden kritisoijat ”natkuttavat”. Se on rumasti sanottu ja mitätöi toisen enemmän tai vähemmän vakavan uhon, usein huumorilla ja hauskoin sanakääntein varustetun. Enemmän minä olisin huolissani, jos asioista ei ”natkutettaisi”. Natkutus kunniaan.

    Ja runo kunniaan. Aivan ihanainen runo, kirjoittipa sen sitten mikis tai Apollinaire, tai molemmat.

    VastaaPoista
  33. Elokapinasta vielä, että lastentarhan hoitajakin ymmärtäisi sen olevan ulkomailta johdettu järjestö, jonka oikeat tavoitteet ovat jotain aivan muuta kuin väitetyt. Siellä on akateemisia ihmisiä mukana, eivät ole niin tyhmiä, että uskoisivat saavansa yhtään tavoitteistaan läpi, yksikään valtio ei tule julistamaan hätätilaa kyseisen rikosjärjestön vaatimuksesta.

    Oikeat tavoitteet ovat mitä ilmeisimmin yhteiskuntien järjestyksen horjuttaminen ja lopulta aikaan saada vasemmistoanarkistinen, kommunistinen, vallankumous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mikä sopii isoon maailmaan ulkomaille, ei tosiaankaan sovi samassa mitassa Suomeen.

      Esimerkiksi meille on yritetty tässä Afrikan tähti -keississäkin saada kivaa amerikkalaista black live matter -pöhinää, vaikka tilanne täällä on kuin eri planeetalta.

      Suomessa poliisi ei esimerkiksi ammu tai edes vainoa tummaihoisia ihmisiä, päinvastoin, he voivat saavat jopa kanta-astujia hellemmän kohtelun. Meillä myös mielenosoittajia kannetaan peräti kahden poliisin hellässä sylissä mukavuuksilla varustettuun bussiin jatkamaan istuskelutyötä.

      Poista
  34. Rakkaus - mitä se on? Väitätte että tiedätte, en usko. Tottakai uskon mitä sanotte. Ei raukkaus ole mysteerio, höpö höpö, ite olette jos niin ajattelette. Jos on sitä että käsittää olevansa ollemassa, kun on toinen ihminen joka on samaa mieltä. Miten kauan rakkausa kestää - 80 vuotta tai 4 kuukautta - eii silä ole merkitystä. Rsakaus oon. Ei se miään muuta kysele tai kaipaa, se vaan Hoöpsistähopölöö. än

    VastaaPoista
  35. Noooh, mikis, ns. rakkaus on kai pilattu tuotteistamalla se romanttiseksi hörhöilyksi.

    Ajattelen niin, että kyse on tilapäisestä mielenhäiriöstä, joka onneksi tasaantuu kiintymykseski tai ellei tasaannu, on kai parempi jatkaa eri teitä. Ihminen kun on taipuvainen etsimään romantiikkaa ja jännitystä elämäänsä, vaikka ihan hyvin voisi kiintymysliittokin toimia.

    Joskus kaipaan vanhoja aikoja, jolloin vanhemmat määräsivät tyttärelleen sulhon mahdollisimman soveliaasta talollisesta. Mikä ettei.

    VastaaPoista
  36. Mitä Johan "Kordari" Kortmanin hiilipiirrokseen tulee, en ymmärrä sen sisältöä. En sen puoleen ymmärtänyt sinun, Iines runoakaan. - Mutta minä nyt olen runoudessa ollut aina huono.

    Kortsu oli Wikipedian mukaan kiinnostunut arkeologiasta ja kansantieteestä, sitä ei tosin väitetä, että olisi ollut niissä asiantuntija. Kuvaan hän on laittanut ihmiset poseerausasentoihin, jotka tulevat jostain muualta kuin Suomesta. Ihmisten univormutkin jostain hugenottien Ranskasta tai saman ajan Englannista. Jotain robinhood-kuvitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa runossa ja kuvassa on niin nerokas kytky tämän päivän Suomen sisäpolitiikkaan, ettei sitä taida ymmärtää moni muukaan, Riku. Ehkä vain minä..

      Voinen siis avata tuon kuvan ja runon kytkyn.

      Pohjolan häät -juhla kuvaa nyky-Suomen vapautumista juhlimaan koronan jälkeen pääministerin mahtisuosituksella: nyt on aika elää ja kokea.

      Ja tarkemmin yksilöiden, Pohjolan häät ovat Marinin Kesäranta-bileet, joihin eduskunnan musiikkijohtaja ja Marinin luottoystävä tamperelainen kansanedustaja Ilmari Nurminen - Kalevalan seppä Ilmarinen, ja runon Ilmar, järjesti Sanna Marinin (Pohjolan emäntä) käskystä:

      "Ohoh, Ilmar pikkarainen,
      Orjani alinomainen!
      Kutsu rahvasta kokohon,
      Miesten joukko juominkeihin,- -"

      Runon rujot ja vähäiset kuvaavat ainakin minun mielestäni vallan oivasti sitä, että kutsuilla nähtiin vain nuoria kilttejä pop-kulttuurin nimiä, ei niitä vanhempia Paula Vesaloita ja Cheekejä, jotka ovat julkisuudessa valitelleet hallituksen kiristystoimia.

      Että näin.

      Poista
    2. Pakkomielteistä ja höhelinä pitämääni Sanna Marinia en juuri arvosta, mutta Paula Vesalan ja Cheekin pois pitäminen nostaa Marinin pinnoja arvioissani. Vielä kun olisi Elastiselle sanonut julkisesti, että pysy poissa ja vaihda alaa!

      (Suattaapi olla iän tuomaa rajoittuneisuutta ja ahdasmielisyyttä, mutta nykyinen suomalainen ns. kevyt musiikki ei tuo minulle iloa lainkaan. - Kamalaa paskaa)

      Poista
    3. Noh, läsnä olivat ainakin Anna Abreu, Alma, Sanni, Benjamin, Pihlaja (?). Enpä itsekään kuuntele ketään noista, enkä Keekkiä enkä Paula Vesalaakaan, ellei vahingossa joltain kanavalta tule.

      Mutta siis, olisihan vieraiden joukossa voinut olla muitakin kuin aivan nuorimpia poppareita.

      Poista
  37. Helsingin yliopisto on maamme onnettomin politisoija ja poliittinen toimija.

    Meinasin sanoa vastoin totuutta, että Heikki Patomäki ja koko kopla asettuu ehdokkaaksi erilaisissa vaaleissa ja saa vain 2-3 ääntä, josta voi päätellä, etteivät omaisetkaan ole kaikki suostuneet. Vatoin totuutta siksi, että Heikki Höpö Hiilamo sai edustamaltaan viherfasismilta peräti 1500 ääntä. Ei riittänyt vallankumoukseen. Teivo Teivainen- Taivaisen ehdokkuuksista en tiedä, mutta häntä tuskin kehtaa itsekään äänestää.

    VastaaPoista
  38. Punaiset ihmiset ovat joko Joulupukin tai Putinin agentteja, tai Hannu Karpon haastateltavia. Ei heistä tiedä. Vihreät ovat taas muuten vaan vastenmielisiä ihmisiä, se on totta. Pingniivit ovat valkoisia, samoin kuin minun sydämeni, se on A-4nen. En ole surullinen, en ole. Jos äänestäisin kokoomusta, totta kai ihmettelisin, totta kai ihmettelisi että miksi, mutta en minä siitä mitään numeroa tekisi. Jos olisin "Haluatko miljonääriksi" ohjelmassa, kysyisin sitä kysyyjältä että "Missä suomlaisessa junassa ensimmäisen kerran oli ravintolavaunu?", niin ihan varmaan ei tietäisi. (Minäpä tiedän!) - Minä tiedän, minä tiedän. (alkaa huhottaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskat ravintolavaunuista, mutta Suomen ensimmäinen asemaravintola perustettiin Hyvinkäälle vuonna 1862.

      Poista
    2. Viimeisyyteen en osaa ottaa kantaa, mutta kaffella siellä silloin sun tällöin, useinkin, käyn. Joskus harvoin jopa oluvella.

      Poista
    3. Eivät siis sua aina päästä sisälle? Aika kummallista natkutusta. Jos me siis kahdestaan sinne yritettäisiin mennä, niin toinen meisrtä jäisi pois. Entäs sitten? (fifti-sixti)

      Poista
    4. Olisiko ollut Ukko-Pekassa ensimmäinen ravintola? Ellei, vaikea arvata, kun en taida tuntea muita junia, paitsi Lentävän Kalakukon, josta Esa Pakarinen niin veikeästi laulaa. Mutta siis ei ainakaan siinä, jossa Matti ja Liisa matkasivat Lapinlahdella, koska Matti juopui kanssamatkustajan tarjoamista paukuista pullonsuusta.

      Poista
    5. Juna oli Turku/Åbo - Pietari. Vuosi oli 1914. Minulla on siitä Suomen Kuvalehden mainos. Koko Etusivu. (Juna jus vislas pois Kou-o-valasta, ja kiskot ne jytkyttelivät... emmä muista. Haikea laulu kumminkin.) Minulla oli pikkupoikana Märklin -rautatie, eli muutama kiskonpätkä, pari vaihdetta, höyryveturi joka ei höyrynyt ja kaksi matkustajavaunua ja tavaravaunuja (erilaista). Ja sitten oli Muuntaja (= siis sellainen sähkömöykky) josta sitä ohjattiin. Mutta... mutta kun pidin sitä muuntajaa varastossa, kellarissa, niin joku ilkeä hiiri söi sen piuhan puhki ja... no, ei siinä sen kummempaa, mutta juna ei enää kulkenut.

      Mutta itsekin jo olin - kiitos hiiren - tullut vanhemmaksi. Eikä leikkijunat minua ennää kiinnostaneet, voihan harmi.

      Kiitos.

      Poista
    6. Ukko-Pekka oli akselipainoltaan raskain veturi mitä Suomessa tehtiin. Aivan hieno veturi. Se veti matkustajajunia. Melkein yhtä raskas (= siis iso) oli Risto Ryti, se veti tavarajunia.

      Ps. Sodan aikana (= vv. 1941-44) junilla oli kiireellisyysluokitus. Niitä oli 4 eri luokkaa. Vähiten kiireellisiä olivat tietysti siviili-ihmisiä kuljettavat junat. Toiseksi kiireellisimpiä olivat haavoittuneita rintamalta sisä-Suomeen kiitävät junat, kyllä, se on ymmärrettävää. Mutta mitkä junat olivat tätäkin kiireellisempiä... tiedättekö? (Ei, ei Mannerheimia kuskaavat junat, ei, ei sinne päinkään... vaan??)

      Vastaus: ykkösluokassa olivat junat, jotka veivät ammuksia rintamalle. Niillä oli etuajo-oikeus aina.

      Poista
  39. Minusta Rikussa, tai mitä hän sanoo, ei ole mitään pahaa mitä hän ei itse sanoisi. Kunnioitettavaa. - Täten ojennan hänelle kunniamerkin jossa tammenlehvien sijasta on pilajanmarjoja (sorbus).

    - Olkaa hyvää.
    - Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuo kuulostaa siltä, kun Pojat elokuvassa pojut järjesivät tiaatteriesityksen, kuten Tapio vuoristoneuvos Hämäläinen asian ilmaisi. Oliko se hevosenpaskaa, mitä mannerheimi tikapuiden yläpienalta kunniamerkeiksi hitlerille ojensi.

      Poista
    2. Noh noh, eipäs nyt liikaa filosifioida. Kerran kun eräässä yöravintolassa kävin ns. 'miestenhuoneessa', niin minulta jäi vetskari auki. En huomannut sitä, mutta tarjoilija (= hyvin sympaatinen ihminen an sich) huomasi sen ja sanoi "pistäisitkö tuon autotallin ovesi kiinni". En minä hirveästi sitä nolosytunut, paitsi vähän, ja kysyin leikilläni häneltä että "ehditkö nähdä mun Porscen..i" No, tytöt baareissa ovat kovastikypsettyjä kuin knanmunat, ja hän vastasi "en minä muuta nähnyt kuin kuplavolkkarin"...


      Samperi kun tykkään tytöistä. En tiedä miksi, mutta kumminkin.

      Poista
    3. Huh... minä jo säikähdin, että sanoit tykkääväsi töistä... (ihan pitää pyyhkiä hikimustikoita, vai mitä lie karpoloita, otsalta).

      No, mehän ei työtä pelätä, vaikka sellaisen kohdatessa on tietysti viisainta poistua paikalta rauhallisesti puhuen ja takaperin kävellen.

      PS. Kyllä minä ymmärsin runoratsusi hytkyn kytkyn, Iinukka, ei vain tullut otettua puheeksi. Sanna, tuo sorea neito, itse tuon näin virkkoi: velka on veli otettaessa, pyöveli perittäessä.

      Poista
    4. Se on tunnettu tosiasia - ja tämä kannattaa myös työhaastattelussa sanoa, jos kyselijä kysyy että "pelkäätkö töitä?" No en tietenkään, voin ihan rennosti olla niiden vieressä.

      Ps. Veljeni Markku aikoinaan pääsi (pääjohtaja itse häntä haastatteli) yhteen firmaan hyvin korkealle vakanssille, kun vastasi että "voitte tietysti valita kenet tahansa tähän. Mutta ette te minua parempaa saa."

      Poista
  40. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen kitkerämmäksi (= vittumaiseksi) olen myös käynyt. Se on huono juttu. Koska mielestäni olen hyvin suvaitsevainen ihminen.

    (olenpas!) (etkä ole)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katson tämän meidän varttuneemman väen kitkeryyden ja vittumaisuusen tulevan - ei iästä, vaan siitä, että vanhemmiten suomut karisevat ja ihminen tulee rohkeammaksi, uskaltaa sanoa, mitä oikeasti ajattelee. Ei jaksa enää vain haluta miellyttää ihmisiä, vaan hakee asioista rehellisesti sitä perimmäistä totuutta.

      Poista
  41. Kauheaa vääntöä käydään nyt siitä, onko Afrikan tähdestä mielensä pahoittanutta saksalaisopiskelijaa olemassa. Jotkut vielä väittävät, että on ihan oikeasti olemassa.

    Vahvasti kyllä näyttää siltä, että Twitterin parodioitsijan Keijo Kaarisateen jutut vedättivät Helsingin yliopistoa ja muita epätieteellisiä, todellisuudesta vierantuneita, yhteistöjä täydellä kympillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan on, että tapaus Afrikan tähti on paljastanut ”toksisen suvaitsevaisuuden myrkynvihreän puolen” koko kansalle, niin kuin muuan kommentoija asian ilmaisi eräässä keskustelussa.

      Olisikin makea juttu, että saksalaisopiskelija paljastuisi parodiamestari ”Keijo Kaarisateeksi”, niin hullu tuo tapaus kiemuroineen on. Minusta surullisinta on tässä sinänsä naurettavassa tapauksessa se, että yliopisto, tieteen ja järjen tyyssija, lähtee sumeilematta mukaan vouhottavaan woke-hömpötykseen ja cancel-kulttuuriin. Yliopiston tulisi asettua kohun yläpuolelle ja olla tieteen ja totuuden puolella. Häpeä, Helsingin yliopisto!

      Poista
    2. Olihan tämän saksalaisen tummaihoisen vaihto-opiskelijan nimi ja kuva josskin lehdessä, vaikka se ei toki mitään todista. Tuntuu vain niin uskomattomalta, että sivistynyt, matkusteleva, yliopistotason opiskelija, nuori nainen, olisi niin pimeä ja kapeakatseinen, että menee tuomitsemaan julkisesti aivan yleisen ja suositun pelin, jota hän ei edes tunne ja jossa hän ei ollut itse mukana! Yleensä matkustelevat kansainväliset nuoret ovat fiksumpia ja ottavat selvää asioista.

      Poista
  42. Vastaukset
    1. Ja jos pojalla on kaksi suomalaista (ennenvanhanaikaista 1958 -luvu) kolikkoa taskussaan ja niin yhteissumma on 30 penniä, ja mitä nämä ovat kun toinen niistä ei ole 20 penninen?

      Vastaus: toinen on. Ja se toinen 10 penniä.

      Poista
    2. Vaikkei Einsteinin suhteellisuusteoriaan asti menisikään, niin henkilöytymä, joka väittää, ettei aikaa ole, on ilman muuta kaikkea tietoa vailla oleva pökiö. Darwinismin toteutumasta olen epävarma, kuinka elinkelvottomat senkun potkivat vaan.

      Poista
    3. Pari vanhaa paperiviitosta minulla on, samoin Paasikivi-kymppi ja vieläpä paperimarkka. Kolikoitani en nyt löytänyt, vuoden 1906 penni kuitenkin, siinä lukee että N kakkonen, Eikä se tarkoita B-kakkosta, koska sellaista ei kolikoihin voinut laittaa.

      Poista
    4. Nikolai B-kakkosen syrjäyttäminen oli historian pakko. Kamalaa oli, että vallan sai kaikkein pahin murhaajajoukko, Leninin kopla. Vladimir itse oli jo keuhkotaudin ja kupan näivettämä, eikä ehtinyt kommunismia toteuttaa riittävästi. Koplassa oli kuitenkin murhamiehiä riittämiin, kommunismi ei kuollut Leninin myötä. Stalin pääsi seuraajaksi, Trotski ja kaikki muutkin olisivat lahtareina hänelle pärjänneet.

      "Meitä keisarit ei enää hoivaa, vaan veriset julmurit"

      Poista
    5. Minä en silloin ollut mukana siinä. En edes 1906. Että äläpäs.

      Poista
    6. No niin mutta ihan vaan taustalla. Tapettina, Sortavalasa.

      Poista
    7. Minulla on kauheasti ostamiani kirjoja, joita en muka ole ehtinyt lukea. En kuitenkaan ole.

      Teemu Keskisarjan Viipuri 1918 osui silmiini. Mutta myös Alpo Ruuthin Kämppä. Sen olen lukenut, mutta pitänee nyt kerrata ennen Keskisarjaa. Ja heh, junamatkoillani olen viime aikoina lukenut virolaisen bodari Olev Annuksen muistelmia.

      Poista
    8. Muistan kun Leninin Puolustuskaartin Toisen Armeijakunnan I:n Prikaatin III:s vahvistettu Potkukelkkapataljoonan IV:s Komppania hyökkäsi lumisateessa Anustani kohti. Mutta eksyivät. Kuulema Peipsjärveltä viimeiset vihon viimein löydettiin, osa raatoina ja osa sekavia höpöttävänä. Postomipomilui.

      En tiedä onko totta, mutta luulisin.

      Poista
    9. Juu, niin minäkin luulisin.

      Poista
    10. Sinun luulosi ei ole tiedon väärtti. Minunpas on!

      Poista
    11. För fosterland ja minulle iso tuoppi ilman vaahtoa.

      Poista
    12. No se siitä, puhutaan sivistyneemmin.

      Kuinka pitkä sulla on?

      Poista
    13. Mutta oletkos kuullut Urusta, viidakon sankarista, joka rakastui valkoiseen naiseen.

      Nainen oli vaatelias ja vaati loistoautoja, loisto koruja ja loisto sitä sun tätä.

      Aina Uru vastasi, Uru Rakastaa, Uru Tahtoo! - Ja hetken päästä ne valkoselle naiselle toimitti.

      Valkoinen nainen ei kuitenkaa mihinkään tyytynyt.

      "Miehellä, jota rakastan, täytyy olla metrin mittainen muna!"

      "Uru rakastaa, Uru tahtoo, Uru leikkaa liiat pois!"

      Poista
    14. Itse kun äsken kävin toilettitiloissa mittaamassa, niin se oli vähän yli 20 senttimetriä. Mutta se olikin tuumamittanauha. Noh, sanoisin silti että (ja pahoilainen kuiskuttaa korvaani että "liioittele nyt edes vähän!") ... noh, sanotaan sitten että 21,2 tuumaa.

      Poista
    15. Ei kun jos ihan vakavasti ajattelee, niin tässä suhteessa naisten ei alemmuskompleksia tarvitse tuntea. Tarkoitan, että heidän ei tarvitse miettiä että meisikö Tallinnaan peniksenpidennysleikkaukseen - vai enkö menisi?

      En minä kyllä rintaimplanttejakaan ymmärrä? Ihan outo idea. Itse en koskaan ole tavannut naista jolla olisi ollut 'väärän' kokoiset rinnat? (Jos ne sopivat käteen, hyvä, jos ei, hyvä.)

      Poista
    16. Tietenkin niin, viidakko-Mikis leikkaa liiat pois ja pyytää sutturalta aikomuksiaan anteeksi. Suttura siihen: "Ei se haittaa!"

      Poista
  43. Kun joku minulle Maustetyttöjä esitteli, röhähdin, että kaameeta paskaa. Vähän aika vierinyt, tykkään älyttömästi tästä Irwinismistä. Mun pennoset, markat, killingit ja muut rahat meni potslojo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maustegimuleiden esityksellä muuten yli puoli miljoonaa katselijakuuntelijaa kesäkuun latauksen jälkeen.

      Poista
    2. Nättejä tyttöjä mutta eivät osaa soittaa ja vielä vähemmän laulaa. Sanoituskaan ei hurmannut. - Ainoa pointti tästä laulusta oli, tai tuli, että Irwiniä tuli ikävä! Ja Veksi Salmea, tietysti.

      Poista
    3. Soitto- ja laulutaidottomuus ovat ilmeisiä. Yritän vain pysyä ajan hengessä. Maustetta matkaan.

      Poista
  44. No täälläpä kivat mittaustalkoot. Noin se on nähtävä. Hieman hassua on se, että kun miehet mittaavat, pitää olla paljon senttejä, ja kun naiset mittaavat, kilpaillaan sillä, kellä on vähiten senttejä. Ainakin minun nuoruudessani, jolloin seistiin kokovartalopeilin edessä ja mittailtiin pyllyjen ympärysmittoja. Muuan Sirpa painoi vain 44 kiloa, ja hänellä oli niin pieni takamus, ettei ollut mitään kumparetta, vaan tasainen maasto selästä sääriin. Ai että me kadehdittiin Sirpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehnostipa nuoret neidot ymmärsivät miesten mieltä.

      Jotenkin minusta tuntuu, että miehet ymmärtävät tässä asiassa naisten mieltymykset paremmin?

      Miehet "tietävät", että naisiin vetoavat a) rikumaiset karskit karjut, joiden nenille ei hypitä ja b) mikismäiset taiteelliset ja herkät älyköt, joille sallitaan kaikki.

      Poista
    2. Olisipa kiva tavata tämä Sirpa nyt lähemmin ja katsoa, onko tullut yhtään lisää kiloja ja alapäätä. Hoikka hän on edelleen, sen tiedän, mutta valahtaahan hoikillakin, samoin kuin miehilläkin iän myötä tavaraa alaspäin.

      Poista
    3. Kun tytöt totisena veisaavat kuin virttä että "... silloin peppuni aukeni niin ... ei rahahuolet mieltäni enää paina" ... niin minun mieleeni tulee tuhmia ajatuksia. Hyi kamalaa. En kyllä haluaisi että semmosia tulisi, kiitos Jeesus.

      Poista
    4. Kyllä minusta naisessa on kiva olla... miten sen nyt sanoisi... pehmeää pulleutta. Kuten myös salaperäistä sisäistä syvyyttä.

      Niin, ja sitten henkinenkin puoli tämän kaiken muun lisäksi.

      Poista
  45. Maustetyttöjä en kovasti tunne. Pidän kuitenkin heidän eleettömyydestään ja vakavuudestaan, laulutaitoa en osaa arvioida. Liikaa on tekopirteitä esittäjiä, joita ei vaan jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maustetytöjä minä ymmärrän hyvin, sillä tunnen kainuulaisen mentaliteetin. Ei heidän tarvitse kovin paljoa totisuuttaan liioitella.

      Tosin heidän kotikuntansa karkasi Kainuusta Pohjois-Pohjanmaalle, mutta samoin kävi sukumme mökkisaaren, joten messissä ollaan.

      Maustetypyjen musiikista minulla ei ole mielipidettä.

      Poista
    2. Ehkäpä Maustetytöt onkin enemmän ilmiö kuin loistava musiikinesittäjä. Toki, jos omaa uutta annettavaa ei ole, tai musikaalista kehitystä ilmene, ilmiö voi kuihtua pois.

      Poista
  46. Kiva päivä sinulla takana, Noora, ja kutritkin kunnossa. Kyllä minusta osallistua jo voi, kunhan nyt vähän katsoo minne menee ja käyttää julkisilla paikoilla maskia. Meilläkin oli jo taloyhtiön talkoot ja kestit, ja aika lähekkäin istuttiin terassilla. Ja huomenna on meikäläiselläkin kampaaja ja yksi valokuvanäyttelyssä käynti. Maskia vaan kasvoille, niin voi itseään ja ympäristöään suojata.

    Se oli yllättävä tieto, että rokottamattomia on niin paljon, ja se, että sydänpotilaita joudutaan käännyttämään leikkaussalien ovilta, kun teho-osasto on täynnä rokottamattomia koronaan sairastuneita. Minusta rokotus voisi olla pakollinen ja koronapassi tulisi ottaa ehdottomaan käyttöön lähes kaikkialla muualla paitsi kotona niin kauan, että lähes kaikki on rokotettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koronapassia pitäisikin kysyä sairaalan ja etenkin teho-osaston ovella: jaa, ei passia... mutta kaikki hoidetaan, joten tämä potilas siirretään junalla Petroskoin sairaalaan, sieltä on vuokrattu potilaspaikkoja. Viekää pois, seuraava potilas!

      Poista
    2. Tälle peukutus! Petroskoihin vaan tai Siperian radalle sairasvaunuun. Vain menolippu.

      Poista
    3. Uusimpien uutisten innoittamana siirto tehdäänkin Saimaan kanavaa pitkin. Siellä on nyt tilaa!

      Suomihan teki siitä juuri 50-vuotisen hallintasopimuksen, jonka jälkeen Venäjä kielsi kuljetukset.

      No, me jatkamme silti kanavan kunnostusta, joten vuonna 2050 se palautuu entistä ehompana varast... hmmm... omistajilleen.

      PS. Tässä kommentissa on tahallista liioittelua ja väärinymmärrystä yhtä paljon kuin itse asiassa on hämäryyttä.

      Poista
  47. Noora on kiva. Tuulta ja tuiskua.

    VastaaPoista
  48. Sanonpa vielä, että Nooran mainitsemat heräteostokset on kivoja. Aina lötyy jotakin tuiki tarpeellista tai ihanaa. Tosin ihailen sitä ihmistyyppiä, joka pääsee marketista ulos vain listatut ostokset kassissaan. Minunkin pitäisi tänään hakea kaupasta vain tomaatteja ja ehkä kuuma broilerinpuolikas, mutta saas nähdä, millaisen kassin kanssa pullahdan ovesta ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tein kerran heräteostoksen: ostin herätyskellon.

      Poista
    2. Ei tullut kuumaa broilerinpuolikasta, ei edes haaleaa. Vastassa oli tyly myyjä, tämäkin tummakulmainen tapaus kuten asiakasta vaaniva kirjastonainen muinoin. - Ei näitä myydä puolikkaina, tokaisi tummakulma. - Aina ennen on myyty. - Ei meillä myydä.

      Noh, minä olin kyllä mykkänä hämmästyksestä, koska kyseessä on vakiokauppani, josta useinkin olen ostanut puolikkaan grillatusta broilerista. Tämä myyjä oli tuiki tuntematon, varmaan jostain Porista tuotettu sijaistamaan. Toivottavasti hän kysyy joltain toiselta myyjältä, että olisiko saanut myydä puolikkaan. Kyllä Pikkukaupungissa saa. Kaikilla ei ole suurperhettä. Kaltaisiani yhden hengen huonekuntia on Suomessa 1,2 miljoonaa eli enemmän kuin kahden hengen talouksia. Määrä on kasvamaan päin.

      Poista
    3. Miesoletettuna on pakko tehdä miesoletettulogiikan mukainen kysymys: mikset ostanut koko-naista broileria?

      Puolet olisit syönyt nyt, toisen puolen myöhemmin? Näin jokainen jokamies olisi tehnyt.

      Tähän kätkeytyy nyt jokin syvällinen mies-nais-problemaattinen kysymys. Miesoletettu kun ei näe asiassa mitään problematiikkaa, ainoastaan matikkaa.

      Vai mitä pojat?

      Poista
    4. Arvasin, että tähän puututaan ja kenties pohdiskellaan syvästikin, miksi ostaa vain puolikasta, kun kokonaista tarjotaan. Minäpä kerron.

      Eihän naisihminen nyt puolikasta kanaa kerralla syö, vaan yhden rapsakan siipipalan ja osan rintapalasta. Seuraavaan päivään siitä on aina jäänyt koipi ja puolet rintapalasta. Se kokonaisen broilerin puolikas rinnastahan on mahtava, siinä on ikään kuin kaksi palaa yhdessä, ylempi kerros ja alempi kerros.

      Kun ostan kokonaisen, minkä joskus teen, koivet pakkaavat jäämään syömättä, kun tykkään eniten siivistä ja rintapaloista. Kolmatta päivää ja neljättä en enää jaksa syödä vanhaksi käyvää muonaa.

      Laitan myös aina broilerin lisäksi perunaa ja salaattia, joten ateria on runsas.

      Kesäisin meillä on tapana käydä ulkona terasseilla syömässä pizzaa, kun käymme ruokaostoksilla. Uudessakaupungissa on kokonainen rivi viehättäviä rantaravintoloita venelaitureineen. Enhän minä jaksa ikinä sitä kokonaista pizzaakaan syödä, hyvä jos puolet. Miksi Suomessa pizzat ovat niin suuria, eikä meillä ole tarjolla ns. senioriannoksia kuten muussa Euroopassa. Siellä on yleistä, että aikuiset tilaavat senioriannoksen pizzoista. Viime kesänä kysyin pizzaravintolassa, voinko saada lasten annoksen. Sain! Pizza oli hieman pienempi kuin aikuisten ja siinäkin oli syömistä. Olisi vain parempaa asiakaspalvelua, jos pizzoja voisi tilata erikokoisina.

      Poista
  49. Horacen kirjanen kuulostaa hävyttömältä toksisen alistavalta maskuliinisuudelta, paitsi tietysti jos Horace on... no niin.

    Vastaavia kirjoja voisivat olla esim. nämä:

    Riku: "Ja sen jälkeen maksu."
    Mikis: "Ja sen jälkeen runo."
    Manne: "Ja sen jälkeen sitaatti."
    Pakolainen: "Ja sen jälkeen pakoon."

    VastaaPoista
  50. Tuonkaltaiset kuvat kulkivat minunkin mielessäni. Onkohan kyseessä jokin Henry Miller -tyylinen juttu? Ruotsalainen kirjallisuudentutkija. Voipi olla hyväkin.

    VastaaPoista
  51. Nyt en malta.

    Tapsa: ”Ja sen jälkeen klapimetsään.”
    Noora: ”Ja sen jälkeen uunijuurekset”
    Iines: ”Ja sen jälkeen hallitushaukut”

    VastaaPoista
  52. Tekisi hyvää minunkin aivosoluilleni tuon teoksen lukeminen. Kiinnostavalta vaikuttaa, ja meikäläiselle ihan tuntematon ruotsalainen kulttuurivaikuttaja.

    Vaan asiasta toiseen. Tässäpä päivän riemastuttava uutinen: Helsinkiläinen ravintola on laittanut koronapassin näyttöä varten rokotevastaisille änkyröille tiedotteen: ”Emme valitettavasti voi vastaanottaa antivaxx-sössötystä”. Kymmenen pistettä ja peukkua. Suoraa, hyvää puhetta. Kunpa kaikki paikat toimisivat yhtä vastuullisesti.

    Ja tässä päivän harmistus: toinen seinänaapurini, vuokralainen, joka on saanut jo kesällä poissaollessani varoituksen metelöivästä biletyksestä, yli viisikymppinen lähihoitaja, biletti taas eilen pitämällä karaokeillan ja yön.

    Puoli neljältä vielä kuului seinän takaa armoton jumpe ja jytke. Mitä tämmöiselle lähihoitajalle pitäisi tehdä? Saako naapuria häiritä myöhään yöllä karaoken (suomi-iskelmä tangoineen) laulannalla? Olenko minä rivitalokyttääjä, jos valitan asiasta hallituksen puheenjohtajalle ja isännöijälle? Eniten kävi sääliksi vuokralaisen koira. Eläimellähän on herkkä kuuloaisti, ja hornamaisen musiikinpauhun täytyy olla eläimelle kärsimys.

    VastaaPoista
  53. Noora, juhlat ovat ok, niitä on täällä järjestettykin, mm. isoja lastenkutsuja vuokrattuine pomppulinnoineen ja syntymäpäiviä ja valmistujaisjuhlia. Ne ovat kivoja tilaisuuksia.

    Eri asia ovat nämä ilta- ja yöbileet ja karaokeillat. Herkkäkorvaisena en edes yritä ymmärtää vahvistimia, subwoofereita ja mitä niitä ämyreitä nyt onkaan. Ne eivät sovi rivi- eivätkä kerrostaloon, koska kumu voi kuulua useankin asunnon läpi. Ne pitäisi jopa kieltää muualta kuin omakotitaloista. Melusaaste on yhtä pahaa kuin muu saaste.

    Ajattelenkin niin, että niiden asuinpaikka, jotka käyttävät näitä bilettäviä huudatusvälineitä, on omakotitalossa. Meteliä aiheuttavien on muutettava pois, ei niiden, jotka kärsivät melusaasteesta.

    VastaaPoista
  54. On ihmisiä, jotka ilmeisesti eivät lue tai kirjoita mitään, vaan ovat koko ajan liikkeessä, pelkäävät yksinoloa, hypersosiaalisia ihmisiä. Ikään kuin täyttävät hiljaisuutta äänillä ja toiminnalla. Mitähän tällainen ihminen pakenee?

    VastaaPoista
  55. Hmmmm.... onko nyt ihan varma, että ette asu toistenne naapureina?

    VastaaPoista
  56. Vaihtoehtoiset:

    Noora: "Ja sen jälkeen suu puhtaaksi."
    Tapsa: "Ja sen jälkeen tuohon käteen."
    Iines: "Ja sitä ennen koronapassi."

    VastaaPoista
  57. Minua ei haittaisi ihmisten erilaisuus, kunhan vain mikään kova ääni tai meteli tunkisi mitään kanavaa pitkin meikäläisen reviiriin. Kotini on linnani.

    Naapurit ovat kivoja niin kauan kun kunnioittavat toistensa rauhaa ja reviiriä. Kuvaavaa on, että nytkin kun toisella puolella asuu tämä bilettäjänainen, niin toisella puolella taas on samanniminen naapuri, jonka huusholli on hyvin rauhallinen, ja ihminenkin oikein mukava. Yleensä ottaen lähden siitä, että ihmisten kanssa tullaan toimeen, myös näitten bilettäjien.

    VastaaPoista
  58. Mainiota, Tapsa! Koronapassi hyvinkin. Ja sen jälkeen pidennetty aukioloaika.

    VastaaPoista
  59. No nyt tuli pääministeri Marinilta pohjanoteeraus, tviitti, jossa hän suhtautuu halveksien ”boomereihin” (suuret ikäluokat 1946 - 1964), teini-idoli Benjaminin laulun sanoin.

    Siedän melkoisesti pilkkaa ja ivaa, mutta minusta pääministeri alittaa tässä riman ja kirkkaasti. Ei pääministeri yksinkertaisesti saa eikä voi hähätellä eikä uhitella etenkään niille ihmisille, jotka ovat häntä äänestäneet, ehkä juuri eniten. Tutkimuksen mukaanhan demarien äänestäjäkunta koostuu paljolti eläkeikäisestä vanhemmasta väestä, joita Marin aliarvioi tviitissään. Häpeä Sanna Marin, käyttäydyt huonosti. Pääministerin ei kuulu sivallella saamastaan kritiikistä, etenkään väärää kohderyhmää. Sanon tämän nyt ääneen. Tällainen käytös on kuin keskenkasvuisen teinin tai narsistin käytöstä. Ja tarkoitan sitä.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008354628.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan joutuu ny eroomaan.

      Poista
    2. Aika hyvin, kun pääministeri saa vastaanottaa jatkuvasti pilkkaa liittyen hänen ikäänsä, sukupuoleensa, perhetaustaansa, ulkonäköönsä, pukeutumiseensa, työkokemukseensa jne, niin nyt kun hän sanoo sanan boomeri, ovat boomerit huutamassa, että noin ei saa sanoa.

      Poista
    3. Keksin juuri merkityksen sanalle boomeri: jos et tiedä mitä se merkitsee, etkä ole ikinä kuullutkaan koko sanaa, eikä saatana kiinnostakaan – olet boomeri.

      Poista
    4. ”Mikä on boomereinta ikinä?

      Olla sosiaalidemokraatti.”

      (Mikael Jungner)

      Poista
  60. Tämä pääministerin ja Ilmarin uhitteleva hähättely "boomereille" on kyllä iso taktinen virhe, ja ellei poliitikko sitä itse ymmärrä, olisin huolestunut hänen historian tuntemuksestaan ja suhteellisuudentajustaan. Sekä henkisestä kypsyydestään vaativaan johtotehtävään.

    On turha tässä pohdiskella, mitä "boomeri" perimmältään tarkoittaa, sillä valtava enemmistö vanhemmasta polvesta on ottanut sen itseensä kohdistuvana. Kansalaisten uutiskeskusteluissa antama tuomio on pääministerille murskaava.

    Pääministerin on siedettävä myös arvostelua, eikä Marin voi olla poikkeus naiseutensa ja kauneutensa vuoksi. Stubbia lyötiin kuin vierasta sikaa ja samoin Sipilää - lyöjänä myös Marin itse. Sipilän suurimpia lyöjiä olivat Ville Niinistö ja Paavo Arhinmäki. Ja se yksi kadullakulkija.

    Ylläolevaan verrattuna Marinia on kohdeltu silkkihansikkain mediassa. Hän on ollut kotimaisen ja ulkomaisen median lemmikki, jota Suomessa vain Timo Haapala on uskaltanut arvioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kansalaisten uutiskeskusteluissa antama tuomio on pääministerille murskaava."

      Onneksi meillä on vapaat vaalit eikä siinä bulevardilehtien huutoäänestykset paljoa paina. Vaikka kuinka pullamössö olisi mennyt väärään kurkkuun.

      Poista
  61. Panen tähän alle poikkeuksellisesti sitaatin Helsingin Sanomien kriitikko Oskari Onnisen kolumnin keskustelusta. Nämä ovat kaksi suosituinta kommenttia, omilla nimillä:

    "samppa keturi

    2:38

    Pääministerin viimeaikaiset somepäivitykset ovat vieneet hänen arvovaltansa. Hänen kommenttinsa buumereista oli isku jopa hänen omien kannattajien vyön alle. Lojaalit yli kuuskymppiset demarit varmasti muistavat tuon alatyylin tölväisyn ja jättävät nykyistä pääministeriä äänestämättä tai jopa sos.dem. puoluekin saa nuolla näppinsä ja jäädä ilman ääniä. Nuori ajatteleva demariväki tuskin hyväksyy myöskään tuota pääministerin viimeaikaista viestinnällistä tyylittömyyttä.
    Olen pettynyt, kun joudun näin kirjoittamaan. Tähän asti olen pitänyt pääministeriämme sivistyneenä ihmisenä, vaikken hänen politiikasta pidäkään.
    Vastaa viestiin Hyvin argumentoitu (604)"


    "Aaro Jännes

    6:21

    Pääministerin somesta lukisin piirakkaohjeita mieluummin tehokkaita toimia kotimaisen tuottavuuden parantamiseen, ulkomaankaupan vahvistamiseen ja yhteiskunnan yhtenäisyyden parantamisee.

    Tämän hetkinen kuva pääministeristä on valitettavan lapsellinen ja itse olen kanssaan samaa ikäluokkaa.
    Vastaa viestiin Hyvin argumentoitu (590)"

    VastaaPoista
  62. Hyvä (entinen) äidinkielenopettaja, oletko tutustunut Boomerin sanoihin? Ehkä kannattaisi. Eivät ne näytä erityiseltä hähättelyltä tietylle ikäryhmälle. Laulu kertoo pikemmin siitä, miten eri sukupolvien on vaikea ymmärtää toisiaan. Siitä teemastahan täällä blogissakin oli keskustelua.

    VastaaPoista
  63. Anonyymi, keskustelu ei nyt tässä koske boomeri-sanan merkitystä, vaan pääministerin viestin saamaa tyrmistynyttä vastaanottoa.

    Sanoin tuossa jo ylempänä, että on ihan sama, mitä "boomerilla" lopulta tarkoitetaan, kun maito on jo kaatunut. Ihmiset ovat jo ottaneet viestin vastaan, kukin omalla tavallaan, valtaosa yhdistäen "boomerin" sen alkuperäiseen suurten ikäluokkien merkitykseen ja sille haistatteluun. Tämä tulkinta ei ole väärä, mutta ei välttämättä ainoa tulkintatapa.

    Pääministeri itsehän äsken pääministerin kyselytunnilla selitteli kyseessä olevan väärinkäsityksen, ts. hän itse ei ole mielestään tehnyt virhettä, vaan suuri yleisö ja toimittajat. Se oli lisäksi Marinin mukaan huumoria. Pääministeri kunnioittaa oikeasti kovasti suurten ikäluokkien työtä.

    Tämä kaikki ei ole nyt kuitenkaan oleellista, sillä someviesti elää aina omaa itsenäistä elämäänsä, huolimatta kaikista jälkiselityksistä.

    Itse mietin tämän asian kohdalla lähinnä sitä, miten armotonta someviestintä on. Kirjoitettu viesti on itsenäinen tuotos, joka tulkitaan jokaisessa vastaanottimessa vastaanottajan ymmärryksen mukaan.

    Kun viesti irtoaa lähettäjän näppäimiltä, hän ei enää omista viestiään, vaan se saa kierroksia jokaisesta vastaanottajasta ja kuuluu heille. Mitään viestiä ei edes pidä selittää jälkikäteen. Ainoa mitä lähettäjä voi tehdä, on etukäteisharkinta ja lukijoiden huomioonottaminen yli oman tarpeen ja agendan. He omistavat viestin ja tulkitsevat sen omista viitekehyksistään käsin.

    On peräti riittämätöntä sivistystä, jos pääministeri ei ymmärrä tällaista viestinnän perusasiaa. Eikä tunne historian kehyksiä.

    VastaaPoista
  64. Noora, on paljon nuoria, jotka syyttävät vanhempaa polvea itsekkääksi ja ahneeksi helposti rikastuneeksi ikäpolveksi. Viittaan vaikkapa noin kymmenen vuoden takaiseen sdp:n Osku Pajamäkeen, joka haukkui suuret ikäluokat maanrakoon helposta elämästä.

    Moni nuori ei tiedä, että me emme aikanamme saaneet opintotukia, emme asumistukia, opiskelimme velaksi ja maksoimme opintovelkoja kymmenen vuotta valmistumisen jälkeen takaisin ja vasta sen jälkeen aloimme ostaa sitä asuntoa ja vanhaa käytettyä autoa samaan aikaan kun duunariveli oli asunut omakotitalossaan sen kymmenen vuotta ja ajanut Saabillaan valkokalusihmisen pikku nissanin ohi.

    VastaaPoista
  65. Vaan kuka on tämä Benjamin, joka on pääministerin musikaalinen innoittaja?

    En ole koskaan kuullut hänen esityksiään. Muistan vain, että hän oli teinityttöjen idoli korean ulkonäkönsä vuoksi, mutta laulutaidosta ei puhuttu mitään. Sittemmin hän tuli kaapista ulos ja alkoi laulaa.

    Tämän tiedän ja onhan siinä meriittiä, vähän kuin Tuure Boeliuksella. Ulkoiset avut riittävät piispojen ja pääministerien suosioon. Tämä on taivahan totta, ei ilkeilyä. Ettäs tämänkin tiedätte.

    VastaaPoista
  66. No minäpä kävin kuuntelemassa tämän pääministerin idolin Benjaminin laulun ja katsoin sen koko sanat.

    Jos olisin näiden sanoittajien äidinkielen opettaja, antaisin palautetta sanoituksen kökköydestä, jota ei tue edes välttävä laulutaito.

    Kas tässä, boomerit, tällaisia me vanhat kakat ollaan pääministerin mielestä:

    Puhutaan milleniaaleist, vegaaneist
    Räpeist ja dabeist ja pride karnevaaleist
    Boomer suuttuu
    Mitä on muunsukupuolinen
    TikTok tai tunteista puhuminen
    Höpöhommii vaan, boomer ei fiilaa

    Räpätään luurii, täytetään huulii
    Sheikataan bootyy, se on meijän kulttuurii
    Peput on suurii, kierrätys coolii
    Some on duunii, se on ihan normaalii (Normaalii)

    Tääl naiset marssii inttiin
    Johtaa firmoja ja nousee parlamenttiin (Parlamenttiin)
    Jäätävä myrsky nousee ku kerrotaan
    Et maailmas uudet tuulet tuulee

    Hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin
    Hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin
    Relaa älä oo debby downeri, kato universumii laajemmin
    Hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin

    Nykynuoret on pilalla, pihalla
    Miks ei nе syö hernekeittoo lihalla
    Boomеr vastustaa
    Voi-skootterilla kouluun, sähköautolla Ouluun
    Vaik ennen vanhaan jouduttiin hiihtää tarhaan

    Räpätään luurii, täytetään huulii
    Sheikataan bootyy, se on meijän kulttuurii
    Peput on suurii, kierrätys coolii
    Some on duunii, se on ihan normaalii

    Tääl miehet käyttää meikkii
    Pystyy laittaa korkkarit ja pukee pinkkii
    Jäätävä myrsky nousee ku kerrotaan
    Et maailmas uudet tuulet tuulee

    Hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin
    Hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin
    Relaa älä oo debby downeri, kato universumii laajemmin
    Hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin

    Totta se on maailma muuttuu ja sun radio soittaa Benjaminia
    Koita kestää sitä ei voi estää

    Hei, boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin
    Hei, boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin
    Relaa älä oo debby downeri, kato universumii laajemmin
    Hei, boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin

    Boom-boom-boomeri
    Boom-boom-boomeri

    VastaaPoista
  67. Kun nämä boomerit nimenomaan ajoivat nämä naisten armeijaanmenot, lasikattojen särkemiset ja naisten etenemiset johtotehtäviin ja politiikkaan läpi politiikassa.

    Hieman hämmästelen, jos pääministeri ei tunne ollenkaan poliittista historiaa.

    VastaaPoista
  68. Niin kauan kuin meillä poomereilla on vaikutusvaltaa, niin ei liitytä.

    Puhtaasti taktisista syistä. (Noora taitaa olla niitä viimeisiä edistyksellisiä, jotka näkevät Venäjän rauhaa rakastavana isona kilttinä maana, jota pienet naapurit kiusaavat ja syyttelevät ihan ilman mitään syytä.)

    Mutta kunhan poomerit on vaivaistaloissa ja uusi polvi ottaa vallan, niin mikä ettei - olettaen että Nato on vielä hengissä.

    Jenkit kun alkaa olla sitä mieltä, että hoitakoot eurooppalaiset itse omat asiansa. Tai ainakin maksakoot suojelusta käyvän hinnan.

    VastaaPoista
  69. Jatkan sanoituksen analysointia:

    Samoin nuo kaikki sukupuolten roolivariaatiot - eivät ne ole teinixien keksintöä vaan peräisin boomereilta.

    Boomerit toivat homot kaapeistaan ja lesboparit loukuistaan, ja pitivät ihailtuina vapauden airuina Tovea Ja Tuulikkia. Boomerit toivat vapauden ja vapaan kasvatuksen Summerhilleineen. Boomerit vetivät ensimmäiset sätkät ja pössyt. Boomerit vetivät veteraanit ja vanhoilliset vessanpöntöstä alas ja kasvattivat nämä Sannat ja Ilmarit ja sen aatemaailman, jota he edustavat.

    Eli ottakaapa coolisti, jonnet ja sannat ja minnat.

    VastaaPoista
  70. Sain itse varsinaisen inhotuksen Venäjää kohtaan tapaus Johan Bäckmanin aikana. Kyseessä oli jokin lapsenhuoltojuttu, jossa muistaakseni isä ei halunnut antaa lastaan venäläiselle äidille, eikä lapsi edes halunnut pois isän luota. Bäckman on ollut aktiivinen näissä lapsenhuoltojutuissa ja valehdellut törkeästi ja ilmeisen tahallaan suomalaista vanhempaa vastaan ja Venäjän hyväksi.

    Bäckman on esittänyt lisäksi poliittisia valheita Suomesta, ja Venäjä puoltaa näitä valheita. Mies on moraalisesti mätä.

    Minusta Venäjään ei yksinkertaisesti voi luottaa. Mikä siellä on totta?

    VastaaPoista
  71. Tove Jansson varmaan tykkäsi, kun elinaikanaan ei nykyisen kaltaista hyperbolaa ollut. Hän ei jälkipolvensa rajun luokan bisneksestä, äärikapitalismista, tiennyt mitään. Hyvä niin, rauhansa ansaitsi, merkittävä kirjailija.

    Vähän minä arkailin kirjoittaa "Tove Jansson", - jos perikunnan lakimiehet vaativat siitä isoja korvauksia, ei minulla ole varaa maksaa.

    VastaaPoista
  72. Minä luulin, että Alexander Sutherland Neill, joka perusti Summerhill-koulun, olisi syntynyt 17. lokakuuta 1883.

    VastaaPoista
  73. Juuri hiljakkoin sain linkin adressiin, allekirjoitettavaksi.

    Nimittäin Vantaalle vanhaan historialliseen kartanomiljööseen on joku bisnesihminen taas rakennuttamassa jotain muumimaailmaa, ja sen alta pitäisi kaataa ikivanhoja puita ja purkaa vanhoja rakennuksia. Kirjoitin vastustavan adressin.

    Kuinka monta muumimaailma Suomeen oikein tarvitaan?

    VastaaPoista
  74. Käsittääkseni tämä on yleistä tietoa, jonka jokainen boomeri tietää, ei luule.

    Suuret ikäluokat eli boomerit olivat ne, jotka ottivat Summerhill-ideologian ja Neillin teokset vastaan Suomessa 70-luvun molemmin puolin. Summerhill oli ajan henki ja Teiniliiton mantra.

    VastaaPoista
  75. Tulkinta on aina omasta itsestä kiinni, mutta minulle upeaa on nykyinen kaiken median saatavuus. Internet on tehnyt maailman pieneksi.

    Pahuuden maan informaatiosta en välitä, jos olisin diktaattoriksi yltänyt, olisin kieltänyt kaupankin itänaapurin kanssa kokonaan. Pahuuden maan kanssa asioiminen maksaa aina kohtuuttomasti.

    Köyhässä ja vähälahjaisessa maassamme ei ole ollut kuin spedepasasia, mutta Juutuubin kautta näen nyt, mitä suuressa ihmeellisessä maailmassa on osattu. Tavaton onni on löytää Amerikan juontajaikoni Johnny Carsonin show-jaksojen 12,5-tuntinen tallenne. Meillä 70-luvun neuvostosuomessa ei tuollaisia esitetty. Vähän yllätyksenähän se minullekin tuli, että jo tuolloin oli olemassa lahjakkuutta ja osaamista.

    Nykysuomi on taas paluu neuvostoliittoon. Ahdasmielisyys ja paluu yhä tiukempaan totalitaristiseen kontrolliin. Suomi on pohjoismaiden Pohjois-Korea.

    VastaaPoista
  76. Yritin juuri tilata Afrikan tähden internetistä. Paskapalvelu, Kärkkäinen meni vituiks ja Prisma oli häveliäästi kokonaan vetäytynyt kaupasta. Tokmannin nettimyynti ei toimi lainkaan, hevosenpersettä.

    Päädyin siihen, että henkilökohtaisesti minun täytyy peli Tokmannista hakea. Tommosta paskapeliä ikinä tulis mieleen pelata, mutta laitan seinälle. Kunniapaikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prismalle sen verran varovaisen mahdollisesti anteeksi, että tuote on mahdollisesti loppunut suuren kysynnän vuoksi. Kärkkäisen natsiliikkeelle haistatan pitkät, tykkään juutalaisista ja jatkan paremmissa natsiliikkeissä!

      Poista
    2. Kyllä, tuotteen kysyntä räjähti pilviin tämän uusimman vaihtarinärkästyksen myötä. Myös edellinen närkästysaalto ja pelin kuvaston uusimishanke nosti kysyntää. Tytärkin kiirehti ostamaan, jotta saa vielä uuden alkuperäisen version, kun vanhasta puuttuu jo nappuloita.

      Poista
    3. Eniten ihmetyttää tässä Afrikan tähti -öyhötyksessä se amerikkalaisen black lives matter -boomin tunkemisyritys Suomeen, rauhalliseen maahan, jossa poliisi ei kajoa pikkusormellakaan tummaihoiseen, vaikka nämä mellastaisivat keskenään tai öykkäröisivät muuten.

      Ainoa tummaihoisen väärä kohtelu taisi olla se, kun ajattelematon poliisi meni kysymään papereita Seksikkään Suklaan äidiltä ja siskolta jonkin häikän yhteydessä. Tämä rasistinen teko oli kyllä anteeksiantamaton.

      Poista
    4. Tokmannilta ostin kaksi, yhteensä jotain kolmekymppiä. Toisen annan Fatim Diarrealle joululahjaksi.

      Poista
    5. Fatim saattaa hypätä tasajalkaa ja noitua rasistimiehet suomalaisiin ikimetsiin, hmm, puita kaatamaan, jottei jäisi katvealueita.

      Poista
    6. Fatim itse sanoo, että peli on hänelle valtavan rakas.

      Poista
    7. Fatimista on moneen mielipiteeseen, ilmeisesti kysyjän mukaan. Paitsi että peli on hänelle valtavan rakas,
      Fatim Diarra pitää Afrikan tähti -valmistajan lausuntoa ”tosi surullisena”, ja sanoo, että Afrikan tähden pelilaudassa näkyy viitteitä kolonialismiin ja sen kuvasto on vanhanaikaista.

      Miksi ihmeessä ei siis voisi olettaa, että myös muut valkonaamaiset suomalaiset näkevät kyllä historiallisia vääryyksiä pelissä, mutta pelaavat sitä silti, koska eivät itse ajattele pelihahmoista pahaa?

      Miksi tätä ei voitu kertoa sille ennakkoluuloiselle ja ahdasmieliselle saksalaisnaiselle? Historiallinenkin peli voi olla rakas ja kiva eikä sen pelaaminen edistä minkään valtakunnan rasismia. Ei meillä ole black live matters -kulttuurille samanlaista tilausta ja tarvetta kuin Amerikoissa.

      Poista
    8. Pitäiskö nyt jonkun lähteä kiertämään Saksaa Afrikan tähti kainalossa kertomassa, että sen kolonialismi ja rasismi on ihan harmitonta aikansa juttua ja jos tulette Suomeen opiskelemaan, niin pitäkää siitä turpanne kiinni?

      Poista
    9. Tämä saksalainen vaihto-oppilas ei ollut itse paikalla tapahtumassa, eikä kuva tapahtumasta ollut hänen ottamansa - eivätkä opiskelijat esiintyneet orjina ja orjanomistajina tapahtumassa. Hän sovelsi amerikkalaista black lives matter -oppia maahan kysymättä keneltäkään, mikä pelin konteksti Suomessa ja suomalaisille on.

      Minusta tämä opiskelija käyttäytyi typerästi ja sivistymättömästi ollakseen yliopiston opiskelija. Suomalaiset opiskelijat ovat älykkäämpiä ja tietävämpiä ulkomailla ollessaan. He eivät ryntää vaatimaan jotakin pois myynnistä, koska se loukkaa heitä. He ottavat asioista selvää. Tämä mimmi ryhtyy kiljumaan rasismia, koska ilmeisesti kaikki historialliset tapahtumat on hänelle nykyrasismia, jos historiaa on esillä nykypäivässä. Äärimmäisen moukkamaista.

      Poista
    10. Kyllä suomalaiset osaavat ulkomailla käyttäytyä. Niin kuin nämä Dachaun kävijät.

      Poista
    11. Kyseessä oli kännisten kuusikymppisten suomalaisukkeleiden vitsi, taatusti ei mistään natsien aatteenpalosta tehty kannanotto. Sarjassamme suomalaisjuntit törttöilevät ja munaavat itsensä ulkomailla, eri sarjassa kuin vaihto-opiskelijan typeryys. Enkä usko, että suomalaisia miehiä leimataan Saksassa tämän vuoksi natsimielisiksi. Rangaistuksen ansaitsevat, ja varmaan saavatkin. Tyhmyydestä sakotetaan. Sakot tämä saksalaisopiskelijakin ansaitsisi aiheettomasta öyhötyksestä ja yliopiston työrauhan häirinnästä.

      Poista
    12. Suomalaiset lienee maailman viattomin kansa!

      Poista
    13. Minä sain 12-vuotiaana koulussa jälki-istuntoa, kun ärähdin käytävällä "jumalauta" ja rehtori kuuli.

      Olin jo silloin vähän rikkiviisas ja puolustauduin sanomalla, että sehän tarkoittaa "jumala auta" eli ei ole kirosana. Tästä urputuksesta pätkähti toinen tunti, joten ymmärsin vaieta ja kirota vain mielessäni rehtorin tyhmyyttä.

      Siinä kontekstissa se käsitettiin kiroiluna ja kiroilu oli paha asia. Nykykontaktissa Afrikan tähti käsitetään rasismina ja rasismi on paha asia. Yhtä tyhmää molemmat, mutta minkäs teet.

      Poista
    14. "Fatim itse sanoo, että peli on hänelle valtavan rakas."

      Vasemmistoanarkistille mikään sanomansa vale ei ole liian vaikea, mikään tekemänsä rikos ei ole ongelma. Ihmisyyden ja ihmisten tuhoaminen alkaa heti, kun valtaanpääsy joskus tapahtuu.

      Lastentarhan opettaja itse tietysti vain tärisee nurkassa ja pelkää kuolemaa. Vihaa koko ihmiskuntaa, logiikka puuttuu kaikista tekemisistään. Uusi stalin hoitaa jutun.

      Poista
  77. Muitakin Johnny Carsoneita on pitkinä tallenteina. Hankala niitä on kyllä katsoa, kun ihan kaikkea ei viitsi katsoa/kuunnella, ja kelaus on mikroskooppista hienosäätöä.

    VastaaPoista
  78. Heh, miehet ja naiset puhuvat, lastentarhan apuopettajat vikisevät. - Jopa Mankemangi, jota äiti kielsi mitään ääneen sanomasta.

    VastaaPoista
  79. Ihana aamu

    Ettäs tiedätte, en ole vielä kuollut, enkä kyllästynyt teihin. Olen käynyt täällä ja seurannut asioita, joita olette kirjoitelleet. Olen ihaillut niitä ja ihmetellyt, miten hyviä ne ovat, mielipiteet, tietomäärä ja lauserakenteet. joskus niin hyviä, että mieleen on tyhjyydestä noussut lause: Ikinä en osaisi kirjoittaa noin vahvaa tekstiä!

    Enkä ole yrittänytkään kirjoittaa mitään. Elämäni on ollut niin täynnä myllerrystä, pahoin- ja hyvinvointia, ihan uskomattoman sekaista. Välillä olen ollut kuilun partaalla, välillä vähän paremmalla jalustalla.

    Tällä hetkellä olen suurten kysymysten partaalla, teenkö tämän vai en tee tätä. välillä minulla on ollut suorastaan hätä, kun en ymmärrä, mitä minun pitäisi tehdä.

    No tuo kaikki edellä oleva on vain vuodatusta. Tilanteita, joita en hallitse. Minulla on nyt upouusi kännykkä, jota en vielä osaa kuin vähän käyttää. Se on iPhone 12, max. Lisäksi naputtelen nyt upouutta tietokonetta, jota hädin tuskin ymmärrän. Mutta kun äsken avasin sen siihen tuli näkyviin runo, jossa ei ollut kirjoittajan nimeä. SE sattui olemaan niin kertakaikkiaan sopiva juuri tähän hetkeen ja aamuun, että luin sen kahteen kertaan ääneen miehelleni, ja nyt laitan sen teille kaikille nähtäväksi. Eilen oli mielenmurtava päivä. Tänä aamuna voi olla yhtä mieltä tämän runon kanssa. Siltä ainakin nyt tismalleen tuntuu: >

    VastaaPoista

  80. Ihana aamu!

    Yhdeksän vuotta olen nukkunut
    kävellyt unissani, syönyt, juonut
    jutellut sinun kanssasi, ihmisten kanssa
    loputtomana laumana aina uusia
    ihmiskasvoja, ei eläviä vain kuvia.

    Koko ajan, jostain unen verhon takaa
    on häämöttänyt haaleaa värähtelevää valoa
    kuunvaloa, lainattua.
    Aistit suljettuina, sokkosilmin
    kuuloluitten äänisimpukoissa vaimea kohina
    estämässä todellisuutta mielikuvista
    opituista elämisen kaavoista.

    Erehdystä, valheunta, pelkoa ja luuloa.

    Tänä aamuna seisoin kattokuvun alla
    niska taakse taipuneena
    suu ja silmät suljettuina mutta auki.

    Yhtäkkiä uni repesi, heräsin.

    Pilvet!
    Pilvet korkealla pään yläpuolella
    pihakoivun latva aukon reunalla
    huojahteli, pilvet sille lauleli.

    Ne lauloivat ukkosilmoista
    salamoista, katoavuudesta
    kaiken kuolemasta, elämisen riemusta
    sen arvaamattomuudesta ne lauloivat
    ja koivu myötäili, nyökytti latvaansa.

    Kuuntelin lumoutuneena.
    Olemassaolon ilo lävisti minut
    repäisi unesta.
    Hyvä olo valtasi mielen
    tuntui sormissa ja varpaissa
    kohotti ja kevensi.
    Onnellisena laskin katseeni.
    Kuuntelin ja katsoin ympärilleni.

    Koko maailma oli minussa
    uudestisyntynyt
    tuoreena ja yksinkertaisena


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, ensilukemalta hienoa vahvaa ja elämännälkäistä ilmaisua!

      Tuot mieleeni tulenkantajien hurmoksen, Edith Södergranin ja Katri Valan riemukkaat mutta tuskaiset parahdukset ja ihastuneet hämmästykset. Sinussa on aina ollut mielestäni voimaa ja volyymia, vimmaa ja värejä, mustaa ja punaista. Olet sinä kyllä mestari runossakin.

      Poista
    2. Siinä runossa joka ikinen rivi sattui juuri oikeaan hatkeen ja kohtaan. Mutta se ei ole minun kirjoittama.

      Tämä kone hämmästyttää minut äkillisillä yllätyksillään. Aluksi en osannut tehdä tällä mitään. Mutta onneksi Iiris, joka tuli Berliinistä Suomeen asumaan ja töihin, tuli käymään meillä ja neuvoi minua. Nyt sujuu jo vähän paremmin.

      Kiitos sanoistasi, Iines, mutta totuus on ettei minua kiinnosta runot kauheasti. Vain silloin tällöin niitä tulee luettua. Nykyrunous menee usein pääni yli, enkä ennätä sitä ymmärtää, saati itse kirjoittaa.

      Poista
    3. Ok, Liisu, runo voisi olla sinun kynästäsi, vaikka itsekään en ollut satavarma kirjoittajasta.

      Uusissa vempeleissä on aina omat koukkunsa. Sitä toivoo, että saisi ikuisesti pitää sen jo hyvin hallitsemansa laitteen. Vaan ei, ennen pitkää tulee ainakin laitteen päivitys ja siinäkin asiat voivat hankaloitua.

      Itse sain kammon puhelimeni päivityksiin. Kerran kun päivitin, ja avatessa piti syöttää salasana, syötin sen ilmeisesti kolme kertaa väärin, koska puhelin lukittui ja olin ilman puhelinta. Syöksyin operaattorin dna-kauppaan ja sain sieltä avun puhelimen avaukseen. Nyt joka kerta päivittäessäni puhelinta pelkään, että se lukittuu taas.

      Poista
  81. IInes, anteeksi!

    Nyt heti sotkin blogiasi, kun piti tuo runo laittaa, se ilmestyikin mun kirjoitus ja monta kerta ja minä en osaa niitä poistaa. Tässä koneessa ei ole sanaa POISTA. Huhhuh huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu Liisuli, älä huoli, minäpä poistan toistuneet. Ja luen sitten vasta sisällön.

      Poista