30.12.2012

Pikkuporvarin pilvilinnat



Kun jokapäiväinen leipä on taattu, ihminen saattaa miettiä turhiakin kysymyksiä. Saattaa pohdiskella vaikka sitä,  kuinka paljon kaikesta siitä, mitä blogeissa tai feisbookeissa kirjoitetaan, on lainaa, pääomaa niiltä, jotka ovat ajatelleet  fiksummin tai ajatelleet aiemmin. Lainaksi lasketaan tässä kirjoituksessa myös viittaukset toisaalle, kirjailijoihin, filosofeihin, tieteilijöihin, valtiomiehiin, ylipäänsä muihin kuin itseen. Pohjimmaltaan viitataan siis jättiläisen harteilla seisomiseen.

Tässä samalla  laajennetaan pikkuporvarin määritelmää ja otetaan hänet mukaan  kirjoitukseen! Pikkuporvari on jokainen, joka vatsa kylläisenä lukee romaaneja tai katsoo dvd-elokuvia  eikä taistele barrikadeilla köyhien ja sorrettujen puolesta tai kirjoita ilman apurahoja elämäkertaansa tai tarinaa  kärsineen elämästä.

Ajatteleva pikkuporvari siis, taputellessaan tyytyväisyydestä inisevää vatsaansa ei  lakkaa kysymästä, kuinka paljon se rooli, jota kuka tahansa sosiaalisessa mediassa toteuttaa,  peittää sen, mitä ihminen on. Ihminen kun on mieluusti poikkeuksellisen nero, kulttuurinen olento, henkinen hahmo, jolla on laaja varanto pääkopassaan ja jolla on  empaattinen sydän ja sielu.  Tämä kaikki hyvä voidaan hyvin varmistaa sosiaalisessa mediassa tietynlaisella käytöksellä ja sananvalinnoilla, jotka toimivat signaaleina ja toimivat näin halutun roolin ilmentäjinä. Voidaan kertoa omista hyvistä teoista ja taiteellisista tai muista valinnoista - valinnat ovat tärkeimpiä asioita, joilla mielikuvaa voidaan luoda. Voidaan heitellä kehiin nimiä - linkkejä ei saa heitellä, jos halutaan tehdä oppinut tai henkevä vaikutelma. Vakuuttavinta on kuitenkin heitellä  parafraaseja, jotka todistavat epäilijöillekin kirjoittajan omaksuneen asioita jopa niin, että ajatus onkin ehkä alun perin hänen ja hän vain on löytänyt analogian tunnetun filosofin teoriasta. 

Väkisinkin alkaa miettiä, onko kukaan virtuaalissa paljaasti itsensä, kun edes omalla nimellä esiintyminen ei takaa itseyden aitoutta. Nimi ei takaa edes rehellisyyttä, vaan voi pikemminkin edesauttaa vetäytymistä aidosta itseydestä, nimen taakse työrooliin tai julkisen imagon taakse, jossa asemassa sisintä ei paljasteta - nimi voi olla kilpi sisintä vastaan, kun anonyymius puolestaan voi taata suuremman rehellisyyden ja syvyyden. 

Tämän kirjoittaja on  havainnut, että sosiaalisen median ihmiset harvoin ovat sitä, mitä alkuvaikutelma ja pidempikin vaikutelma antaisivat ymmärtää. Se, joka on itse lempeys ja ymmärrys, iskee puukon selkään, ja se, jolta sitä voisi odottaa, ei sitä konsanaan tee. Aggressio ei liene hyvä asia, mutta saattaa olla rehellisempi reaktio kuin ylenpalttinen positiivisuus, joka tämän kirjoittajan mielestä tulisi varustaa hälytyskelloilla.

Emme tunne siis sosiaalisen median ihmistä paljonkaan, jos luemme kirjoittajan persoonia feisbookeista tai blogeista. Mainitut foorumit ovat vain  täynnä vihjeitä siitä, millaisia kirjoittajat haluavat olla, millaisina he itsensä näkevät. Sanalla sanoen foorumit vieraannuttavat kirjoittajan itsestään, ja kirjoittaja on tehnyt itsestään hahmon, jota ohjaa tahtonsa mukaisesti. Harva kirjoittaja avaa syvintä sisintään muille, paljastaa vaikka, että luki Harlekiini-kirjan. Se on sääli, menetys ihmiskunnalle, sillä häpeämättömyys on  parhain anti, joka näillä foorumeilla olisi annettavana. Rehellisyys, paljas ihminen raadollisuuksissaan, kulttuuripersoona Seiska kourassa.

Rehellisyyttä ja itsetuntemusta voi harjoitella. Jos vaikka niinkin arkisessa tilanteessa kuin työhaastattelussa sanoisi, että ei, en ole kovin sosiaalinen enkä tule kaikkien kanssa toimeen, tulisi tuskin valituksi tehtävään. Tuo olisi kuitenkin rehellinen valinta, jos työnantaja ymmärtäisi arvostaa rehellisyyttä.  Oikeastihan työnhakijan sosiaalisuus on usein valhetta, sillä vaikka  työntekijät ovat valikoituneet sosiaalisimmasta päästä, työpaikoilla tapellaan ja kyräillään lähes aina. 


23.12.2012

Köyhän lapsen joulukuusi




Köyhän kuus on koristettu
köyhän tarpehiksi:
tähdet saa sen kynttilöiksi,
lunta namusiksi.

Taivaan ruskopilvet verhoo
köyhän joulupuuta,
kruununa sen kirkkahinta
katsoo köyhä kuuta.

Köyhän lapsen joulukuusi
loistaa joka illoin,
köyhä sitä katseleepi,
riemastuupi silloin.

(Aapo Pärnänen
)


(Valokuva Iines)

21.12.2012

Aito on!



Tässä on alkuperäinen kuusivuotiaan henkilön kirjoittama kirje joulupukille, ettäs tiedätte:

RAKAS JOULUPUKKI
TUO HELMET JA SUKTET
JA KASETIN
TUKKASOLJET MUTTA MOLE PUOLIN
JA NUKKEKODIN
JA NUKET JA VERHOT
JA KALUSTET
JA KARKKIJA HIUKAN
JA JOTAIN MITÄ EM TIDÄ.
N.... H........
PUH 61356

(Kuva Iines)