Malmöön vai Malmöhön?

Naapurissa ammutaan. Pum pum vaan Malmön kaduilla. Rajähdyksiä, aseita, vapaassa pohjolassa. 

Eikös Malmön pitänyt olla paratiisi, etenkin Rosengårdin, mikäli uskomme muutaman vuoden takaista tutkivaa journalismia? 

Niin tai näin, mutta teidän on syytä tietää, että Malmön taivutus on lopulta aika yksinkertainen juttu muutoin paitsi illatiivin osalta. Mennään nimittäin Malmöhön. Ei  mihinkään Malmöön tai Malmööseen, ettäs tiedätte.  Ja voin vannoa, että kyseinen Malmöhön-illatiivi on  taatusti piirtynyt entisten oppilaitteni kestomuistiin ikuisiksi ajoiksi. Kenties joku heistä on elämässään peräti päätynyt Malmöhön.

Niin tärkeäksi Malmön taivutuksen nominiparadigmassa koin, että pidin velvollisuutenani takoa tuon illatiivimuodon Laukkasen Saminkin  päähän. Sami ei ollut lukenut koskaan yhtään ainutta kirjaa, mikä pöyristytti minua etenkin, koska hän leveili sillä ja luokan pojat katselivat häntä ihaillen. 

Nyt on syytä havainnollistaa se, mitä 1980-luvulla tarkoitti se, ettei 16-vuotias oppilas ollut lukenut eläissään yhtään kirjaa. Se tarkoitti nimittäin jotain tavatonta, sellaista harvinaisuutta, jota voisi tänä päivänä verrata tyyppiin, joka ei ole koskaan lukenut netistä yhtään ainutta pidempää tekstiä,  ei edes juorulehtiä. Siis täyttä uunoa. Nykyään kirjaa lukematon poika ei ole edes harvinaisuus, eiväthän kaikki peruskoulunsa päättäneet aina osaa edes lukea sujuvasti. Katsokaapa joskus jotain ihailtua realitysarjaa, niin se saattaa paljastaa osallistujista jonkun paperia tavaavan sankarin. 

Mutta siis kannattaa muistaa teidänkin, rakkaat lukijat, tuo Malmön taivutus, etenkin jos aiotte paikan päälle seuraamaan yhtäkkiä ja ilmeisen tyhjästä syntyneitä mystisiä mellakoita. Helsingin Sanomien tänäinen laaja artikkeli aiheesta ei esitä asiasta mitään syitä, toisin sanoen siellä on ilmeisesti vain putkahtanut väkivalta maan pinnalle, kuin avaruushirviö Maailmojen sodassa. Tai ehkä  ruotsalaiset vaan ovat sotaisempia kuin uskoimmekaan. Että pitääkö tässä ruveta pelkäämään läntistä naapuriakin? Vai pitäisikö liittyä Natoon tai jotakin?

(Kuva Mattias Alm, Ruotsin radio)

LISÄYS klo 15.30 Einesbaarissa, kirjallisuusblogissa, on nyt uusi postaus Nuoruusrunoja. Sinne on tarkoitus koota kommentoijien ja lukijoiden omia nuoruusrunoja, lapsuusrunotkin käyvät. Käykääpä nyt lukemassa mikiksen aloitusrunot ja lisätkää kommentiksi omanne arkailematta. Kaikki rustaukset kelpaavat, ei ole olemassa huonoja runoja, kun mietitään nuoruuden tuskaa ja uhoa! Runoista voi kirjoittaa rakentavaa ja totista palautetta.

Tytön tie

Tiesittekö, että kun Jenny Upari, omaa sukua Kilpiäinen, valittiin eduskuntaan vuonna 1907, hän oli vain 24-vuotias tyttönen?

Sanon tyttönen, vaikka Jenny Upari oli raskaana ja oli oleva ensimmäinen äitiyslomalle eduskunnasta jäävä nainen, tai ihminen, niin kuin nykyään pitää sanoa.

Sanon tyttönen myös siksi, että opin hallituksen tytöttelyn kommentoijalta, joka arveli hallituksen arvostelun johtuvan siitä, että vanhat muijat ovat myrkyllisiä tyttösille heidän onnistumisestaan. 

No jaa. En nyt kysy, että mistä onnistumisista, vaan takerrun hallituksen tytöttelyyn. Pääministerihän on kymmenen vuotta Jennyä vanhempi, samoin muut hallitustoverit. 

Kysyn myös, milloin tulee aika, jolloin naispoliitikkoon luotetaan yhtä paljon kuin miespoliitikkoon. Tarvitaanko todella edelleen Lucina Hagmania ja Minna Canthia herättelemään miehiä horroksestaan? Milloin toksisinkin mies uskoo, että hallituksen kritisointi johtuu hallituksen teoista tai tekemättömyydestä, eikä ministerien sukupuolesta ja iästä? 

Minä luotan naispoliitikkoihin, olen aina luottanut. Olivat he sitten nuoria tai vanhoja. En näe mitään eroa miespoliitikkoihin. Ikä merkitsee tietenkin kokemusta, ja se on plussaa. Toisaalta kokemusta ei kerry, jos ei saa tilaisuuksia.

Tällä hetkellä naisista - jos nyt eritellä täytyy - suosikkipolitiikkojani ovat Päivi Räsänen, Li Andersson, Elina Lepomäki, Riikka Purra, Annika Saarikko. Muitakin on, mutta tässä päällimmäiset mieleen tulleet älykkäät ja rohkeat naiset, jotka pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa. Kaikki hyviä naisia. Enkä sanoisi heitä tytöiksi, mikä merkitsee politiikassa vähättelyä.

Se että luotan naispoliitikkoon, yhtä hyvin nuoreen tai vanhaan - Sirkka-Liisa Anttilaan luotan vieläkin - ei estä heidän kritisointiaan. Päinvastoin. Se on luottamuksenosoitus siihen, että luotan heidän kykyynsä toimia jatkossa paremmin kuin kritiikin hetkellä. Eihän kritiikkiä luusereille anneta, he eivät tee sillä mitään.

Jään siis itse odottamaan nykyiseltä hallitukselta oikeita näyttöjä, ja toivon, että kukin naisministeri löytää sisäisen muijansa samalla tavoin kuin äijät ovat löytäneet äijyytensä. Nyt on ratsastettu vasta koronan aiheuttaman aallon harjalla, vähän kuin myötätuulessa. On tehty se, minkä mikä tahansa hallituskombo olisi tehnyt suurin piirtein samanlaisesti.

Todellinen vääntö on edessä, ja jahka ne 60 000 uutta työpaikkaa löytyvät, vero- ja velka-astetta kiristämättä ja vientiä lisäten, lupaan kirjoittaa oodin Marinin hallitukselle. Vielä en sitä tee. 

Vaan lopuksi - miten Jenny Uparin, kutojien ammattiosastosta politiikkaan ponnahtaneen sosialidemokraattisen poliitikon lopulta kävi? Huonosti, jos urasta puhutaan: Hänen poliittinen uransa jäi  vaatimattomaksi, sillä avioitumisen ja perheen perustamisen takia hän ei asettunut enää ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa 1908. Hänen tittelinsä oli jatkossa poliisikonstaapelin vaimo.  Tämäkö edelleen tytön tie?

Nyt neulomaan, vanhukset!

 

Aina sanotaan, että pitää varautua tulevaan ajoissa. Äiti sitä jo lapsena hoki, kun pani tyttönsä marjametsään keräämään puolukoita koulun keittolaan. Ja kyllä me kerättiinkin! 

Nyt viimeisillä kesähelteillä kannattaa miettiä jo talven viimoja. On hyvä aika aloittaa iltojen puhdetyö, villapipon neulominen. Paras on kypärämalli, suojaa hyvin vanhuksen usein aran päänahan ja ennen kaikkea korvat.  Väriksi kannattaa valita iloisen punainen, niin mielikin piristyy. 

Neulominen aloitetaan luomalla 86 silmukkaa pyöröpuikoille, numero 2, ja siitä sitten aletaan neuloa alhaalta ylöspäin, aina oikeaa, ei koskaan nurjaa. Helppoa, eikö totta? Voi neuloa vaikka pyykkituvassa odotellessa pyykin valmistumista. Kuvassa onkin oululaisesta pyykkituvasta tavattu mukava pyykinpesijämies, jolta malli on muokaten otettu. 

Kun neuleessa päästään sitten suun korkeudelle, otetaan apupuikko, jolle ujutetaan suun levyinen silmukkamäärä odottamaan. Suurisuisille enemmän silmukoita, nättisuisille välttää vähemmän.

Ja sitten jatketaan silmäaukkoihin asti. Otetaan lisää apupuikkoja ja jätetään silmäreiän levyiset silmukkamäärät odottamaan. Loppusuoralla helskytellään  kohti päälakea, ja kavennetaan joka kymmenennellä silmukalla kaksi silmukkaa yhteen, kunnes ollaan päälaen korkeimmalla kohdalla ja jäljellä on kaksi silmukkaa, jotka vedetään toistensa läpi ja katkaistaan punainen lanka. Päätetään  apupuikolla olevat reikien silmukat ja kas, pipo on valmis pyykkitupareissuille ja talven tuiskuihin. 

Kaunis, eikö totta? Antakaapa palautetta ohjeesta, että tuliko näillä neuvoin kummoinen pipo vanhuksen päähän.

(Uutisvalokuva Iltalehti 18.8.)