”Yhdenkään perussuomalaisen runoteosta ei ole vielä julkaistu”

 

”Surullisintahan näissä kaikissa artisteissa - tai en tiedä Annikki Tähdestä tai Elvis Presleystä - on se, että he kaikki ovat vasemmistolaisia! Ihan kaikki. (Tai ei ehkä nyt Juice mutta muut.) Tästä tuleekin mieleen, että miksemme koskaan saa kuunnella mitään perus- tai äärioikeistolaisia laulajia, häh!? Täytyy olla Median ja Helsingin Sanomien ja Yleradion salajuonia se. Haluaisimme kuunnella sellaisia perussuomalaisia (tai vennamolaisia) laulajia kuin... tai... no, niitähän riittää, mutta edes yhtä haluaisimme kuunnella. Ja katsella ko. aatteen edustavia näyttelijöitä joita ohjaavat saman maailmankatsomuksen omaavat ohjaajat. Mutta saammeko mitään tämmöistä nähdä? Emme. Eikä yhdenkään perussuomalaisen runoteosta ole vielä julkaistu... miksei? Tässä tilanteessa on ihan turha mitään radiolupia maksaa, enkä kyllä niitä ole maksanutkaan, ettäs tiedätte, sen verran mua vitutta kaikki K-linjan maalaisliittolaiset ja vihervassarit. P-le.”

Näin kirjoitti muuan kommentoija edellisen kirjoitukseni keskusteluosiossa. Mainio irvailu, ja jäin miettimään, onko kommentoija jopa oikeassa parodioineen. 

Ovatko runoilijat ja ehkäpä laajentaen jopa taiteilijat luonnostaan vasemmistolaisia? Voiko heidän sijaintinsa poliittisella kartalla liittää jopa johonkin puolueeseen? Ja onko totta, että  poliittinen oikeistolaisuus tai perussuomalaisuus hylkii runoilua ja taidetta laajemminkin? Ja jos näin on, mistä vasemmistolaisuuden valtavirta taiteissa johtuu? Mitä sellaisia piirteitä oikeistolaisuudessa on, jotka estävät luovuutta, runoilua tai kuvataiteilua, maalaamista tai vaikkapa taiteellista valokuvausta?

Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia, ainakaan omassa ajatusmaailmassani. Ennen iloisia hippiaikoja 1960 - 1970-luvulla meillä oli kirjallisuuden valtavirtana isänmaallinen ja lähinnä luonnonkauneutta ja kaihoisaa tai onnetonta rakkautta kuvaava suunta. V. A. Koskenniemi, Hellaakoski, Sarkia, Kailas, tutut klassikot.

Tämän klassisen suunnan rinnalle nousi modernistinen taidesuunta, joka ilmeni kaikenlaisen tiukan muodon särkemisenä, kuvataiteissa ja runoudessa. Runoissa riimit saivat rinnalleen vapaan mitan ja kuvakielen, samoin taiteessa symbolismi lisääntyi ja muotokieli irtautui perinteisestä realistisesta rajanvedosta. Tulivat Haavikot ja Mannerit ja kilpailut heidän kuvakielensä avaamisesta.

Tästä on lyhyt matka poliittiseen, osallistuvaan runouteen  ja  kantaa ottavaan muuhun kirjallisuuteen ja vaikkapa julistetaiteeseen. Runon oli oltava yhteiskunnallisesti orientoitunut, samoin ajan laulujen ja kaiken taiteen tuli lähinnä tuomita rikkaat ja ylistää köyhiä työläisiä. Ajalle ominaisena yksityiskohtana muistan ruotsalaisen siivoojan Maja Ekelöfin kirjoittaman teoksen, yhteiskunnallisen Siivoojan raportin, josta tuli meilläkin myyntimenestys. Teos nostettiin tikun nokkaan osoituksena työläisihmisen kyvyistä. Teos taisi jäädä Ekelöfin ainoaksi menestykseksi. 

Tämän hetken valtavirtaa on edelleen, ehkä 2020-luvulla uudelleen voimistuneena, tuo entisaikain taistolaishenkinen vasemmistolaisuus. Kuuluu ajatella tietyllä tavalla, ja paljon puhutaan woke-hengestä, joka määrittäää sitä, mitä saa sanoa ja mitä saa ilmaista.  

Jos joku on esimerkiksi tunnetusti perussuomalainen ja rasistisia lausuntoja nuoruudessaan antanut, saisiko hän runonsa julki, jos ne olisivat hyviä ja upeaa kuvakieltä? Vai meneekö se niin, että äärioikeistolla tai jopa kokoomuksen porhoilla ei ole edes pääsyä Oodiin eikä kulttuuritapahtumiin, koska heillä on kytkyjä? Eliminoimmeko huomaamattamme taidetta oman ajatusmaailmamme mukaiseksi? Onko vain meidän tapamme ajatella ainoa oikea tapa? Ja lopulta - voiko vasemmistolaisuus tai oikeistolaisuus omia itselleen moraaliset hyveet ja jättää moraaliset paheet oman kuplansa ulkopuolisille? Eihän taide tällaisesta kärsi, eihän?

(Maalaus Akseli Gallen-Kallela)

Tikun nokassa kaksi asiaa

Tervehdin ilolla kahta tämän aamun uutisaihetta. Toinen on kasvot peittävien huntujen kiellosta  tehty kysely  ja toinen on inkluusion toteuttaminen tasa-arvoisemmin:  lahjakkaat oppilaat on huomiotava samoin kuin heikommat.

Mitä kieltoihin yleisellä tasolla tulee, selkeä kielto on joskus paikallaan. Tämän on jokainen opettaja ja vanhempi taatusti huomannut. Muutoin uskon enemmän vapaaseen valintaan ja luotan ihmisen kykyyn valita kulloinkin hyvä ja moraalisesti oikeudenmukainen asia, oppimisen kautta, ellei se tapahdu heti.

Nyt on kuitenkin nähty vuosien ja vuosikymmenten varrella, että maahanmuuttajanaiset, muslimit, verhoutuvat edelleen uudessa kotimaassakin huntuihin ja peittäviin pukuihin, jotkut jopa vain silmät paljastaviin niqabeihin, ja muutamat tätäkin umpinaisempaan silmäristikolla varustettuun mustaan pussiin. Tämä tehdään samaan aikaan kuin heidän miehensä ja poikansa saavat pukeutua vapaasti ja kevyesti miten  haluavat. Ja haluavathan he. 

Hunnutus on alistamisen ja orjuutuksen merkki. Tästä ei ole kahta sanaa sanottavana. Länsimaat voivat edistää kehityksen suuntaa kohti naisten vapauttamista, jos haluavat. Tämä tehdään esimerkiksi burka- ja niqab-kiellolla. Kasvojen verhoaminen yleisellä paikalla on paitsi epäkohteliasta, myös turvallisuuskysymys. Yhdenkään länsimaan ei tarvitse hyväksyä tällaista.

Naiset ovat kasvaneet kiinni verhoutumiseen, itsensä piilottamiseen, ja usea mainitsee verhoutumisen tapahtuvan omasta halusta. Uskon tämän. Ihminen tottuu istumaan vaikka tikun nokassa niin kuin pylväspyhimys Simeon Styliitta, joka tuli tunnetuksi asumalla pylvään päässä. Ensimmäinen pylväs oli kolmisen metriä korkea, mutta viimeisen pylvään arvellaan olleen  noin kaksikymmentä metriä korkea. Tarina kertoo, että hän kiristi umpinaisen viittansa ympärilleen niin tiukasti, että köysi rikkoi hänen ihonsa ja aiheutti märkiviä haavoja, jotka olivat aiheuttaa hänelle kuoleman. 

Toinen puoli asiassa on se, jonka esimerkiksi vihreiden Oras Tynkkynen esittää: ihmisellä tulee olla oikeus pukeutua niin kuin haluaa. Jos musliminainen haluaa pukeutua vain silmät paljastavaan niqabiin, hänen tulisi saada tehdä se. Tätä ei voi tietenkään kiistää, eikä voi olla eri mieltä. 

Voisi kuitenkin rehellisyyden nimissä miettiä asiaa syvällisemmin kuin Tynkkynen: mitkä seikat ovat vaikuttaneet siihen, että nainen haluaa verhota kasvonsa, piilottaa hiuksensa ja ilmeensä tuivertavalta kesätuulelta ja ihmisten katseilta? Miksi hän on kuin Simeon Styliitta, askeetikko, pylväskilvoittelija, itsensä kiusaaja? Onko hän kasvanut kiinni keskiaikaiseen perinteiseen, niin ettei halua enää irrottaa itseään vapauteen?

*

Lyhyesti toinen päivän aihe: lahjakkaiden lasten ottaminen huomioon suomalaisessa peruskoulussa. No  vihdoinkin joku tutkija uskaltaa sanoa ääneen sen, mikä vika koulutuksessa on ollut siitä lähtien, kun tietynlainen poliittinen hegemonia valtasi peruskoulun. Kaikki on tehty  tasapäistämisen - jota tasa-arvoksi ja yhdenvertaisuudeksi kutsutaan - nimissä. Pyrkimys on tietysti hyvä, mutta samalla tämä hyvä tarkoitus tulee loukanneeksi toisen pään oikeuksia. Kukaan ei pidä lahjakkaampien oppialaiden puolta. He ovat opetuksessa ilmaa ja apujoukkoja heikommille. 

Tuloksena yhdenvertaisuushässäkästä on lasten oppimistason romahdus, joka näkyy Pisa-tuloksissa ja siinä, että Suomessa päästetään  koulusta ulos oppilaita, jotka eivät läheskään aina osaa perustaitoja edes välttävästi: luku- ja kirjoitustaito ovat monella suorastaan huonoja. Samalla on hukattu lahjakkaat oppilaat unohtamalla heidän oikeutensa saada kehittyä entistä lahjakkaammiksi. 

Itse panen toivoni osittain opetushallituksen tason nostamiseen. Riikka Purran esittämään lakkautukseen en usko, vaikka sekin voisi auttaa. Moni opettaja yhtyy Purran toivomukseen yli puoluerajojen. Toivottavasti opetushallituksen kokoonpanoa uudistetaan ainakin poistamalla sieltä henkilöitä, joilla ei ole päivääkään opettajakokemusta - viittaan ensimmäisenä pääjohtajaan. 

(Maalauksessa pylväskilvoittelija Simeon Styliitta)

Dramaattisia aikoja

 

Elämme dramaattisia aikoja. On päättymätön helleputki, jossa HS:ien uutisen  mukaan vanhus  kituu hissivikaisessa kerrostalossa ulos pääsemättä, haiseva vaippapussi nurkissaan. 

Kuuntelemme herkällä korvalla, tuleeko ukkonen raikastamaan ilmaa. Petymme, kun se meneekin sijaintimme ohi pari kertaa lännempänä ilmaa puksautttaen. 

Jännitämme, kaatuuko erimielinen hallitus Gazan-kysymykseen, ja katsomme kyynelsilmin kuvia raunioituneesta Gazan alueesta. Ukrainan kaupunkien murskakuvissa näkyi vielä kissoja, pulskiakin, joita ihmiset hoivasivat. Gazan kuvissa ei lemmikkejä näy, vaan näkyy vain  laihoja itkeviä lapsia. Nälänhätä  on ilmeinen ja Israel itse Belsebubi, kertoo luotettava media.

Moni miettii, auttaisiko Gazan lasten hätää yhtään, jos palestiinalaiset heivaisivat isisläisen Hamasin  ulos selkänsä takaa, ja Hamas luovuttaisi vihdoin panttivankinsa.  Palestiina valtiona sanoutuisi kokonaan, siis sataprosenttisesti irti terroristijärjestöstä? 

Voiko sivistynyt Eurooppa sopia asioista niin, että osapuolten joukossa häärää edes kymmenprosenttisella osuudella terroristijärjestö? Voiko todella? Tilanne on kriittinen, koska lasten hätä on todellinen ja asialla on kiire. Voiko sellainen maa muodostaa valtiota, jossa ei ole voimaa toimia itsenäisesti ilman terroristeja?

Kysymykseni ovat yksinkertaisia ja anonyymien mielestä varmaan turhia ja jopa tyhmiä. Tällaisia asioita kuitenkin moni pohtii osaamatta ottaa voimakasta kantaa asiaan. Toivon, että kun Suomi ja Eurooppa ilmoittaa hyväksyvänsä Palestiinan valtiona, siinä on Hamasin poissulkua koskeva ehdoton ehtolauseke. Isisläisen terroristijärjestön kanssa ei pidä neuvotella. 

*

Muutoin kuuluu hyvää ja kesäistä eloa. Mökkikausi on osaltani päättynyt, tänä vuonna poikkeuksellisen lyhyeen. Vaan kesä jatku. Kesä.

(Valokuva Iines, Kulkukissa vanhan kartanopuiston raunioilla)