Korkean tason häirintää

 

Terapeutti-Villen puheista on syntynyt iso haloo, kirjoittaa toimittaja bulevardilehdessä. Kansanedustaja Ville Merinen nimittäin väittää, että eduskunnassa  on ”fyysistä, seksuaalista, henkistä väkivaltaa, kiusaamista, ahdistelua, häirintää”. Merinen sanoo kuulleensa ihan hirveitä juttuja, mutta ei voi sanoa, mitä. Näin Merinen heittää epäilyksen varjon kaikkien kansanedustajien ja ministerien ylle.

Ikävä tapa kohdella työtovereita. Mikäli Merinen on pitänyt laillista ja maksullista psykoterapiaistuntoa työtovereilleen, jotka ovat avautuneet hänelle kokemastaan, salassapito on lainmukaista ja moraalisesti oikein. Mikäli ahdistelut ja kiusaamiskokemukset on paljastettu tai ovat paljastuneet Meriselle vapaissa kohtaamisissa eduskunnan käytävillä ja tilaisuuksissa, salassapitovelvollisuutta ei lainmukaisesti taida olla. Moraalisesti kylläkin, sillä ainakin kahdenkeskiset keskustelut ovat luottamuksellisia.

Missä kohdin sitten on tapahtunut virhe, kun asiasta on noussut kohu? Vastaus on yksinkertainen. Siinä kohdassa, kun Merinen sanoo syytöksensä julki tai kirjoittaa ne johonkin somekanavalleen. Nyt kiistellään siitä, pitääkö Merisen nimetä pahantekijät vai pitääkö hänen lain nimissä salata tietonsa. 

Ei ole kahta sanaa siitä, että Merisen pitää avata lausumansa nimeämällä pahantekijät. Jos salaus jatkuu, Merinen heittää epäilykset koko eduskunnan ja sen toimintatapojen ylle. Tämä heikentää kansalaisten luottamusta päättäjiä kohtaan, eikä siihen tässä maan talouden ja koko maailman horjuvassa tilanteessa taida olla varaa.

Kyse ei tässä ole bulevardilehtien kohusta, vaan päättäjien moraalista. Ja nyt en viittaa pahantekijöiksi epäiltyjen moraaliin, vaan Merisen moraaliin. 

(Maalaus Berthold Woltze)

Valoa tunnelin päässä

Hyvää uutta vuotta 2026 itse kullekin säädylle ja kansalaiselle! Olkoon tämä vuosi hyvä. Nähkäämme valoa ainakin tunnelin päässä, ellei muualla. Onnistukoon hankkeemme, jos meillä sellaisia on, ja ennen kaikkea, olkoon voima kanssamme kaikissa päiviemme vaiheissa, myös vaikka söisimme tai joisimme liikaa näinä kulutusromahduksen aikoina tai vaikka meillä olisi ylimääräinen kymppitonni tilillämme kaikkein pahimman varalla tai jopa vaikka kuluttaisimme tuntimme turhaan somettamiseen haukkuen hallitusta tai kehottaen ihmisiä menemään töihin. Ostakaamme vaikka uusi selkäystävällinen sohva, jonka nurkasta  ymmärtää köyhääkin paremmin.

Joskus kouluun mentiin heti uudenvuodenpäivää seuraavana päivänä. Meillä oli vuotta vanhemman siskon kanssa tapana hakea viereisessä, isossa maalaistalossa asuvat Sirpa ja Pirjo koulumatkalle kanssamme. Heilläkin oli vain vuosi ikäeroa ja Sirpa oli minun, Pirjo siskon luokalla. Hauskaa oli, että minulla, siskolla, Sirpalla ja Pirjolla oli vielä yksi sisaruspari, joka kuului jengiimme, Aino ja Mallu. Mallu oli minun ja Sirpan luokalla, Aino Pirjon ja siskon. Yhdessä olimme kuusikko, mutta yleensä olimme kahdessa kolmen hengen triossa.

Tällainen vuoden ikäerolla syntyneiden sisarusten tulva oli yleistä noina kouluvuosina, ja voisin luetella samantien joukon veljeksiä, joilla oli vuoden ikäero ja jotka olivat minun ja siskon luokilla. Tyydyn mainitsemaan vain yhden Joukon ja Jorman, koska toinen heistä asuu tässä samaisessa taloyhtiössä kuin minä. Olen joskus muistellut tämän toisen veljeksen kanssa yhteisiä kouluaikoja, ja hämmästynyt hiljaisesti sitä, miksi en muista ollenkaan samoja asioita kuin hän, vaikka samalla pienellä paikkakunnalla elettiin ja samaa koulua käytiin. En muista ainoitakaan suurajoja, joiden takia kuulemma koko kylä kohisi ja autot surrasivat kaduilla ja Seurassa oli isot jutut. Muistan vain omat pienet ympyräni kun keskityin siihen, onko isä humalassa vai ei, ja saadaanko mennä rauhassa nukkumaan vai pitääkö valvoa koko yö.

Takaisin Pirjon ja Sirpan luo ja siihen uudenvuodenpäivän jälkeiseen aamuun, kun siskon kanssa koululaukut pakattuina astuimme sisään odottamaan heidän pukemistaan. Talossa oli koira, dalmatialainen Kati. Tyttöjen äiti istui keittiöjakkaralla ja piti sylissään iso kinkkua, josta veisteli paloja, joita heitteli koiran suuhun. Meillä kotona ollutta kinkunpalaa säännösteltiin, ja torttujakin sai ottaa vain yhden tarjottaessa. Mutta että jollain oli niin iso kinkku että sitä riitti isoja paloja koirallekin. Tämä oli joulun ihme. Koira sai enemmän kinkkua kuin pari lasta. 

Eläkeläisiä on somekeskusteluissa syytetty ahneeksi sukupolveksi, kulueräksi, joka vie leivän nuorten suusta. Sekin on pahasta, että nykyinen eläkepolvi työllistyi hyvin ja loisii nyt nuorten kustantamana. Eläke lasketaan heidän mukaansa sosiaalitueksi, johon ei ole enää varaa. Vaviskaa eläkeläiset! Olkoon voima kanssamme, kun juna syöksyy tunneliin.

Adlercreutz haluaa lapset moskeijoista kouluihin

 

Adlercreutz haluaa lapset moskeijoista kouluihin, otsikoi Helsingin Sanomat. Evankelisluterilainen uskonnonopetus voisi olla hyvä pohja uudelle katsomusaineelle, sanoo opetusministeri Anders Adlercreutz.

Erittäin raju ja radikaali ehdotus, joka taidettiin alkuun käsittää väärin. Hallituspuolueet nimittäin vastustivat ehdotusta heti ja kiivaasti, erityisesti kristillisdemokraatit. Oppositiopuolueisiin kuuluvat sen sijaan tuntuivat tukevan Adlercreutzin esitystä, jos tulkitsee käytyjä somekeskusteluja.

Tässä väärinkäsityksessä näemme median ja viestinnän voiman. Alkuun Adlercreutzin ehdotus nimittäin lanseerattiin ulos lauseella uskonnonopetus pois kouluista, tilalle yleinen elämänkatsomustieto. Itsekin vastustin alkuun ehdotusta, koska en luota yleisen elämänkatsomustiedon ympäripyöreisiin sisältöihin ja puutteelliseen  kulttuurihistorialliseen perspektiiviin ja puuttuvaan objektiivisuuteen. 

Ajattelin siis niin, että koko sivistyshän, taide ja kulttuuri, lepää uskontojen päällä, kaikissa kulttuureissa. Olisi mielestäni suuri virhe ryöstää lapsilta ja nuorilta oikeus historiatietoon ja syvään ymmärrykseen koko kultuurimme kehityksestä näihin päiviin. Arvelin jopa, ettei Adlercreutz tunne uskonnon opetussuunnitelman sisältöjä. 

Nimittäin ainakin evankelisluterilainen uskonnonopetus on jo vuosikymmeniä ollut uskontotiedepohjaista, ei tunnustuksellista. Oppisisältöihin kuuluu hyvä perehtyminen suuriin maailmanuskontoihin ja filosofisiin pohdiskeluihin toden ja uskomusten välillä.

Kun Adlercreutz nyt sitten sanoo, että evankelisluterilainen uskonnonopetus voisi olla hyvä pohja kaikkien yhteiselle uudelle katsomusaineelle, hän osuukin oikeaan, koska uskontotieteellinen pohja on siinä  jo valmiina jatkokehittelyyn. Muissa uskonnoissa ei näin välttämättä ole. Ei ainakaan islamin opetuksessa moskeijoissa. Jos jokin ryhmä opettaa tunnustuksellista uskontoa, se on nimenomaan muslimien laaja ryhmä. 

Kun nyt suunnitellaan muitakin uudistuksia maahanmuuttajien  kotouttamiseksi paremmin, mm. uudenlaista vaativaa kansalaisuuskoetta, niin tällainen Lapset pois moskeijasta Suomen kouluihin -projekti on mitä kannatettavin. Kaikki lapset yhdessä tilassa, tummaihoiset ja vaaleat kuuntelemassa viisaita sanoja eri uskontojen tasavertaisuudesta ja ihmisarvosta, joka koskee erilaisia seksuaalisuuksia ja tyttöjen ja naisten oikeutta päättää omasta kehostaan ja vaatetuksestaan. Maltan tuskin odottaa, että Adlercreutzin ehdotus etenee toteutukseen.  

(Valokuva Iines, Erilaiset mutta samikset, kylmällä hangella)