Sanna Marin ja Pekka Halonen - suomalaiset maailmalla

Näinä päivinä kun Sanna Marinin Toivo on tekoja -kirja on lytätty sekä meillä että muualla, on Pariisissa Petit Palais -museossa avautunut taiteilija Pekka Halosen suuri taidenäyttely, jossa on esillä 136 Halosen työtä. Näyttelyä ei varmaan lytätä, koska sillä on sisältöä ja se on samalla ainutlaatuinen koko Euroopassa ja jopa laajemminkin - kontekstin voitte itse kuvitella.

Pekka Halonenhan eli 1865 - 1933, ja hänet tunnetaan etenkin talvisista luontoa ja lumista maisemaa kuvaavista maisemamaalauksista sekä kansallisromanttisista suomalaisaiheista ja upeista alttaritauluista. Ilmastonmuutoksen uhatessa Halosen luontokuvat, ja etenkin talviset metsäkuvat ovat entistä ajankohtaisempia, ja se selittänee osaksi innostusta näyttelyn pystyttämiseen. Näyttely kestää ensi vuoden helmikuun loppuun  asti.

Halosen näyttelystä kuullaan ehkä myöhemmin enemmän suomalaisessa mediassakin. Toivottavasti lehdet kirjoittaisivat tästäkin ajankohtaisesta suomalaisesta kulttuuritarjonnasta edes puolet siitä, mitä Sanna Marinin kirjoittamasta kirjasta. 

En ole lukenut Marinin teosta, mutta luen toki, jos sen käsiini kirjastosta saan. Minua kiinnostaa Marinin käyttämä kieli ja omasta itsestä piirtyvä kuva. On vain sääli, että teos on käännöskirjallisuutta. Toki ymmärrettävää, sillä teos lienee suunnattu maailman markkinoille.  

Se mikä minua ihmetyttää Marinin teoksen vastaanotossa, on havainto siitä, että Marinin kulttimainen palvonta alkaa hiipua, sillä teoksen saama kritiikki on ollut todella lyttäävää joka puolella, myös ulkomailla. Esimerkiksi  tämän aamun MTV3:n pöllöraadin varsin pätevät keskustelijat ruotivat teoksen sisällöltään lähinnä turhaksi. Tämä ”turha” on minun tulkintani kriitikoiden puheesta. 

Vaan vielä elää Marin-kultti jossakin Yhdysvalloissa ainakin jonkin suomalaismedian tulkitsemana. Kun Marinilta kysyttiin ohjetta Trumpille, nerokas ja omaperäinen lausahdus kuului: Trumpin ei pitäisi uskoa Putinia. Amerikkalaisyleisö oli median mukaan hurmaantunut ja taputti neronleimaukselle.

Niin tai näin, jäämme odottamaan median tarkempaa selostusta Pekka Halosen näyttelyn vastaanotosta Pariisissa.  Petit Palais -museossa käy viikoittain jopa 20 000 näyttelyvierasta.

(Valokuvasssa Pekka Halonen, Halosen maalaus lehtiartikkelista yllä olevassa linkissä)

Kaisa Juuso ja hevon perät!

 

Heittäisin mieluusti hevon perään ministeri Kaisa Juusoon kohdistuvan vihapuheen, jota media on nyt täynnä. En tarkoita sitä, että Juuso olisi täysin viaton ympärillään oleviin sirpaleisiin, vaan lähinnä sitä, että häneen kohdistettu maalitus rasittaa jo lukijankin resilienssiä. 

Ei riitä enää, että Juuso tappaa öisin sairastuvat pohjoisen potilaat, vaan että vielä nepotismiakin! Nimittänyt poikansa avustajakseen. Tästä on jokaisessa lehdessä uutinen jos toinenkin. Sitä ei yleensä mainita, paitsi persujen kohdalla, että moni muukin on pestannut lähisukulaisensa eduskunta-avustajakseen. Vain Helsingin Sanomat kertoi sivulauseessa, että aikoinaan mm. Juhani Alaranta (kesk) ilmoitti valitsevansa avustajakseen abiturienttipoikansa ja Anssi Rauramo (kok) palkkasi 16-vuotiaan poikansa. Tuulikki Hämäläinen (sdp) otti töihin tyttärensä, ja Tuija Nurmi (kok) palkkasi eläkeikäisen isänsä. Sitäkään ei nyt mainita, että Orpon hallitus vähensi Marinin aikana mittavaksi paisunutta ministerien avustaja-armeijaa kahdellakymmenellä avustajalla. 

Vallanpitäjiä saa ja täytyykin arvostella ja heistä saa piirtää satiirisia pilakuvia. Siinä vaiheessa kun kaikki mediat syöksevät tulta yhtä vallanpitäjää kohti, ylittyy kuitenkin jokin maaginen kynnys, joka ainakin herkimmillä saattaa kääntää sympatiat tulitettavan puolelle. Etenkin, jos se kohde ei ole tehnyt minkään valtakunnan rikosta. 

Juuson rikoksesta ei taida olla näyttöä, vaan korkeintaan taitamatonta kompurointia viestinnän saralla. Tämä on johtanut siihen, ettei hänen sanojensa sisältöön kiinnitetä enää huomiota. Kansa muuallakin kuin Kemin torilla villiintyy toistensa  huudoista ja huutaa: ristiinnaulitse Juuso, ristiinnaulitse Juuso! Käsittääkseni Juuson perustelut yöpäivystyksen lakkautuksista  ovat käypiä, joskaan eivät tietenkään toivottuja. 

Jätän siis jatkossa omalta kohdaltani Juusoon kohdistuvat maalitusjutut huomiotta ja jään sen sijaan ihmettelemään, miksi ylläolevassa maalauksessa presidentti George Washington on aseteltu hevosen peräpään viereen. 

Mitä arvelette, miksi taiteilija, Gilbert Stuart, valitsi tällaisen asettelun, mitä hän mahtoi tarkoittaa? Eikö olisi ollut kunnioittavampaa kuvata hevonen joko edestäpäin tai sitten sivuttain? Mitä, jos Sauli Niinistö tai Urho Kekkonen olisi kuvattu näin, valtavan pyöreän hevonperän vieressä seisomassa tulevaisuuteen katsoen?

(Maalaus Gilbert Stuart)

Rauhaa ei tuonutkaan Greta

  

Nyt kun pöly on laskeutunut, poliittiset pelikirjat ovat sekaisin. Se ei ollutkaan Greta, joka toi rauhan Gazaan. Eikä se ollutkaan hallitus, joka leikkasi Suomen talouden tärviölle. Se oli töyhtötukka Trump, joka aloitti rauhanprosessin Gazassa, ja se oli Stubb ja Orpo, jotka kävivät neuvottelemassa jäänmurtajasopimuksen Suomeen. 

Kuinkas tässä nyt näin kävi? Juuri kun media ja some oli täynnä köyhien kuolemaa ja Gazan lapsiuhreja? Kun maailman piti romahtaa ja lasten kärsiä enemmän kuin koskaan ennen?

Nautimme siis toiveikkaina parempien aikojen orastamisesta ja  jäänmurtajateollisuuden synnyttämistä  uusista työ- ja koulutuspaikoista. Tämä tulee luomaan monialaista uutta työllisyyttä. Emmekä usko negatiivisia maalailuja Suomen osaamisen ilmaislahjoituksesta. Ei sitä niin vain anneta - tiedän tämän opettajataustani puolesta. Osaamisen jakamisella on hyvä hintansa eivätkä jakajat ole nenästävedettäviä tyhmyreitä. 

Jäämme odottamaan myös pysyvämpää rauhaa Gazaan ja Hamasin aseistariisuntaa ja poistumista näköpiiristä. Ei sivistysvaltioiden tulisi edes neuvotella terrorististen järjestöjen kanssa.

Muutoinkin kuuluu hyvää, joskin kaamos koputtelee jo ovilla. Halloween on rantautunut Suomeenkin, jostain kumman syystä. Myymälät ovat täynnä halpaa kummitus- ja luurankokrääsää, oikein rumaa, sellaista jota huusholliinsa ei halua, ei edes kurpitsoja. 

Eilen kävivät jo ensimmäiset lapset kokeilemassa kepillä jäätä. Neljä poikaa pimpotti ovikelloa illalla ja kiljaisi iloisesti että ”karkki tai kepponen”. Minulla ei ollut mitään annettavaa. 

- Eikö edes suklaata? kysyi yksi poika. 

- No, ei varsinkaan suklaata. 

Pisteet kuitenkin pojille yritteliäisyydestä, vaikken halloweenistä välitäkään. Näistä pojista kuullaan vielä. Huomaa muuten lasten piristyneen koulujen kännykkäkiellon myötä. Pihalta on alkanut kuulua enemmän leikkivien lasten ääniä. Kiipeillään jopa puihin!