Piereskelyä tuulen alla

Mikään luettu ei ole kiihdyttänyt minua päiväkausiin. Tämä blogiteksti sai vereni virtaamaan kuohkeammin. 

"Aikamme proosa keskittyy lukuelämysten tuottamiseen. Se muuttaa todellisuuden vaarattomaksi tusinaestetiikaksi. Se nihiloi kielen, tekee siitä pelkän tarinankertomisvälineen." 

Antiaikalainen siinä arvioi  Juha Seppälän Mr. Smithiä, uutuusromaania. Hän jatkaa.

"Juha Seppälän uutuusteos Mr. Smith ei ole onneksi kotoisin samalta liukuhihnalta kuin proosakirjallisuutemme valtavirta. Mr. Smith on tärkeä teos, eikä takuulla nouse Mitä Suomi lukee -listan kärkeen tai voita kirjabloggareiden Finlandia-äänestystä. 

Mr. Smith ei ole jännittävä eikä siinä ole ”toimivia” henkilöhahmoja. Se ei käyttäydy niin kuin nykyromaanin odotetaan käyttäytyvän, koska Seppälä muistaa, että romaani on sika, joka syö mitä tahansa.

 Ja ennen kaikkea: romaani voi myös käyttäytyä sikamaisesti, evätä lukijalta harmittoman pikkuporvarillisen lukuelämyksen."

Minusta Antiaikalaisessa  sorrutaan nyt puusilmäiseen ylimielisyyteen eikä välttämättä haluta ymmärtää, mistä kirjallisuudessa ja ylipäänsä sanateoksissa on kyse.  Jää kummastelemaan, mistä tulee ajatus, että kirjan kielen tulee olla, kieli voi olla,  saa olla,  on - miten haluatte - sika joka syö lukijansa.  Ja mistä alkaen  elämys on ollut pikkuporvarillista? Ja vielä, millaista on harmiton elämys? Ja vieläkin, lieneekö ilmaisun heittäjällä todellista tietoa kirjojen lukijakunnan sosiaalipoliittisista jakaumista?

Ei ole kirjan kirjaa ilman lukijaa. Jos kukaan - tai nykymaailmassa: tarpeeksi moni - ei ota kirjasta koppia,  se on ajan virrassa ajelehtiva irtokappale, kokoelma ortografisia merkkejä, joilla ei ole syntaksia. Kirjan tarkoitus ei voi olla sama kuin kuvan, jota katsotaan muotojen ja värien muodostelmana. Kirjan ja kuvan käytön funktiot voivat koskettaa toisiaan, mutta ne eivät ole samat.

Mitä merkitystä on kielellä tai tekstillä, joka on itseriittoisen ylensyönyt ja kääntyy pois lukijasta, röhnöttämään kyljellään ja piereskelemään tuulen alle? Maailma on näyttänyt ihmispololle   jo niin monta kertaa persettä, ihminen on niin hätkäytetty, ettei hän välttämättä kaipaa sähköiskuja ja kuvan repimistä palasiksi. Kun oma mieli on säpäleinä, kaipaa ennemmin palapelin uudelleenkoostamista, puuttuvien palasten paikalleen asettamista.

(Piirros Gustave Dore)

Rikos ja raiskaus

Satakunnan Kansassa ja iltapäivälehdissä  oli viikonloppuna lyhyt uutinen, että on ilmoitettu raiskauksesta, ei nyt ihan Raiskalantiellä, vaan  eräällä Raskalantiellä Satakunnassa. 

Uutinen oli lyhyt ja lakoninen, ja perässä oli maininta, jossa pyydettiin Raskalantiellä tapahtuma-aikana ajaneista autoista mahdollisia näköhavaintoja arkisin, maanantaista lähtien. Siis hetkinen, miten niin maanantaista lähtien? Eikö poliisi tee töitä viikonlopulla Satakunnassa? Vai eikö ole tarpeeksi iso rikos, että nuori tyttö raiskataan, häneen kajotaan ja häntä pahoinpidellään ruumiillisesti, harjoitetaan väkivaltaa? 

Pitääkö olla pankkiryöstö, että poliisi lähtee perään, niin kuin tänään uutisissa kuultiin? Helsingissä oli tehty pieni yhden miehen juoksukeikkaryöstö rahalaitokseen, ja uutinen oli peräti televisiossa. Mitä jos siitä pankkiryöstöstä olisikin vain lyhyt uutinen sanomalehdessä - ketä lopulta edes kiinnostaa jonkin kämäisen setelitukun ryöstö? -  ja perässä  olisi vain pyyntö ilmoittaa mahdollisista ryöstöhavainnoista  ylihuomisesta lähtien poliisin puhelimeen?

Tänään lehdessä oli tarkempi kuvaus raiskaustapahtumasta. Se oli käynyt niin, että  miesjoukko oli pysäyttänyt väkisin Raskalantietä skootterimopolla ajaneen  nuoren tytön, kuin kauhuelokuvassa, ja raahannut hänet autonsa, jossa raiskaus oli tapahtunut. Miehiä oli useita. 

Milloinkahan maailmassa päästään siihen, että naisen raiskaus on vakava,  jopa järkyttävä väkivaltarikos, jolla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa? Ehkä vasta sitten, kun naiset itse sitä vaativat ja uskaltavat puhua asiasta ja vaatia tekijöille sellaisia tuomiota, jotka etukäteen ajateltuina edes hieman laskevat raiskauksen yrittämistä. Vai olisiko raiskaajilla yksinkertaisesti kusta päässä?

(Kuva Rikos ja rangaistus -näytelmästä)

Työn sankarit

Edellisessä keskustelussa oli puhetta kirjastonhoitajien koulutuksesta ja palkkauksesta. Muuan kommentoija taisi ihmetellä tosissaan, miksi kirjaston hoitamiseen vaaditaan yliopistollinen korkeakoulutus, kun työ on kirjojen siirtelyä paikasta toiseen. Minä sitten ihmettelin lisää. Nimittäin sitä, että maisteristason koulutettu saa varastomiehen palkkaa. Tai putkimiehen. Kaikkien näiden keskipalkka on vähän  yli kaksituhatta euroa, palkkavertailu.comin mukaan. Helsingissä työskentelevä sähköasentaja sen sijaan saa lähes kuusituhatta euroa kuukaudessa, ja Iisalmen leveyksilläkin kolmen ja neljäntuhannen euron väliltä. 

Kommentoijan kysymys kirjastonhoitajien ylikoulutuksesta osoittautui kaihertavaksi ja syvemmäksi  kuin ensin hieman tuohduksissani luulin. Mitä, jos heidän palkkansa onkin oikein, muotoutunut työtehtävien todellisen laadun mukaan? Onko Suomessa ylipäänsä vallalla laajempaakin liikakoulutusta? Opettajatkin ovat maailman koulutetuimpia, muussa maailmassa riittää vähempi. Suomalaisen pitää aina opiskella enemmän, joka ammattiin. Ja nyt syrjäytyneitä aletaan eliminoida pois tilastoja rumentamasta ja kansantaloutta kaatamasta  ennen kaikkea koulutuspaikkoihin työntämällä. Heidät työnnetään väkisin erilaisiin putkiin tekemällä suuria joustoja ja niiauksia opintovaatimuksista, eli jokainen saa henkilökohtaisen opetussuunnitelman, jolla käärme saadaan pyssystä ulos, vaikkei koskaan mitään oppisikaan. Miksi olemme niin sivistyksen ja tiedon perään? Vai minkä perään olemme? Onko meillä kansana jokin kompleksi? Jospa kaikki vaan eivät jaksa tätä sivistystä ja mahtavia koulutusputkia? 

Kaupan myyjätkin ovat nykyään merkonomeja tai tradenomeja, siis korkeakoulutuksen suorittaneita, jos halutaan määritellä ammatikorkeakoulu korkeakouluksi. Ainakin täällä Pikkukaupungissa valintamyymälän kassoilla istuu korkeasti koulutettu ja maksettu taloushallinnon tradenomi, parikin. Eikös myyjän ja kassan työt nyt hoitelisi viikon pikakoulutuksella? Tarvitaanko siihen mitään merkonominkaan kolmen vuoden koulutusta?

Menisikö se siis kuitenkin niin, että ihminen oppii yhtä lailla kokemisen ja tekemisen kuin kirjan ja teorian kautta? Tämä mullistava käänne ajatusmaailmassani  havainnollistui sattumoisin, kun kävin aamupäivällä  kuvaamassa mahdollisia lintuja tai hyönteisiä eräällä vuorella. Kuuluikin helvetillistä älämölöä, ja vuoren juurelle rakennettuun linkkitorniin  kapusi paraikaa rotevan näköinen mies. Toinen tarkemmin määrittelemätön uros keikkui korkealla linkkitornissa, ja tornin juurella oli mahtava puinen kaapelikela. Sähköasentajia, kovapalkkaisia sähköasentajia. Niitä näiden täytyy olla. Kyllä palomies jää nyt kakkoseksi muutenkin kuin palkassa.

Kovapalkkaiset sähköasentajat ovat  killuvat Helsingissäkin kerrostalojen, vuorten ja puitten latvojen yllä,  saavat helsinkipalkkaa, kun kapuavat linkkitorneihin asentamaan netinkäyttäjille lisää nopeuksia ja volyymia sekä parantamaan televisioitten kanavatarjontaa ja kuvan laatua.  Kyllä tuommoisesta osaamisesta kuusitonnia voi maksaakin. 

Ja kuka sen on sanonut, että vain yliopistosta valmistuneille tulee maksaa isoja palkkoja, valkokauluslisää? Eikös vanhassa Neuvostoliitossakin maksettu työläisille yhtä hyviä palkkoja kuin yliopistosta valmistuneille? Harva kirjastonhoitaja temppuilee koskaan missään kattojen yllä, korkeintaan lukee Katto-Kassisesta lapsille satutunnilla. Opettajista sentään jokunen on päässyt vaaratilanteisiin kouluampumisten yhteydessä. Että jokin sisäinen oikeudenmukaisuus ne palkatkin on varmaan oikein laskenut. 

(Valokuva Iines 15.8.2012 Sähkömies radallaan. Lisää kuvia täällä.)

Miten täynnä epätoivoa Google onkaan

Olen ajatellut, että alan laajentaa reaalista elämääni ja supistaa virtuaalista. Olen aivan liian sidoksissa teihin, armaat  virtuaalikommentoijat ja  teihinkin, jotka ette jätä merkkiä käynnistänne muuta kuin Site Meteriin. 

Tulette blogiini salaperäisillä hauilla, joista erikseen tahdon mainita mystiset Salme-haut. Salme ylimaallinen tai Salme pelasta minut huumeilta tai suomi sanakirja Salme. Tahtoisin olla Salme, joka  täyttää toiveet. Ymmärrän kuitenkin, että en voi olla Salme, sillä nämä kohtaamisyritykset ovat onnettomien soihtujen leiskahduksia tihkuisessa syysyössä, tuomittuja sammumaan sihahtaen. Miten täynnä epätoivoa Google onkaan. Jos Google tietäisi tämän, se ei totisesti kierrättäisi rahojaan veroparatiiseissa kahmiakseen itselleen kansalaisille kuuluvia veromiljardeja. 

Kemppinenkin on selvästi laajentanut sosiaalista real lifeaan, kun ei kirjoituksia eikä edes selityksiä näy. Muutoinkin blogimaailmassa on havaittavissa selkeää hiljentymistä. Olen miettinyt, josko sittenkin liittyisi Facebookiin ja alkaisi kirjoittaa sinne juttujaan. Olisiko siellä enemmän olemassa kuin kasvottomassa blogosfäärissä?  

On niin monenlaista, mitä ihminen voi reaalielämässä tehdä. Ja on niin monta asiaa, jotka jäävät tekemättä, kun istuu koneen vieressä ja odottaa, että siellä tapahtuisi jotain. Voisi esimerkiksi ottaa koiran ja voisi muuttaa muualle, isoon kaupunkiin hieman pienempään asuntoon. Voisi laajentaa reviiriään eri tavoin. Nyt on vain tietyt paikat, joissa käy valokuvaamassa tai lenkkeilemässä, ja on yksi kauppa, jossa käy ostoksilla, yksi kirjasto. 

Töihin en kaipaa tänä syksynä  takaisin. Olen lakannut näkemästä koulu-unia, joissa vaellan käytävillä etsien oikeaa luokkaa, pahasti myöhässä tai joissa puhun vaivatta, vaikka unessakin tiedän, että minulla pitäisi olla puhesairaus. Juuri tapasin yhden työtoverin, joka kertoi toisen työtoverimme sairastuneen keuhkosyöpään. Yksi oli kuollut aiemmin, muksahtanut viisikymppisenä koulun kirjaston tuolilta lattialle ja kuollut  samantien. Ikäiseni ihmiset ovat masentavia, kiinnittyneet sairauksiin ja kuolemiin. 

Mutta siis, olen ajatellut, että mitäpä jos otan sen koiran, miehen, uuden auton ja asunnon, kodin, rakennan uuden laiturin.  Teen kaiken kertarysäyksellä enkä väistele. Vastaan naapureitten kyläkutsuihin myöntävästi niin kauan kuin tässä olen, sillä ihmiset ovat kivoja, olen aina pitänyt heistä. Kaksi kutsua on ollut ilmassa jo vähän aikaa. Unelmista pitää tehdä totta. Aarteet ovat poimittavissa, kun hieman notkauttaa polviaan.

(Maalaus Paul Gauguin)