Antamisen vähenemisestä ja muurarin tulosta

Hallituksen budjettia on moitittu vaihtoehtojen puutteesta, ja mm. Vasemmistoliitto ja demarit ovat mainostaneet omaa vaihtoehtobudjettiaan rintoihinsa lyöden. Nyt on vaihtoehto, demareilla  2,5 miljardin sopeutussäästöt ja Vasemmistoliitolla on vaihtoehtobudjetti, jossa perutaan kaikki sosiaaliturvaan nyt säädetyt vähennykset. Myös Vihreillä on oma budjettinsa.

Oma vaatimaton käsitykseni on, että on aika helppo kasata tässä tilanteessa säästökohteita putkeen ja määrittää niille sopiva summa - ei liene vaikea tehtävä kansanedustajien avustajillekaan. Yhteenlaskutehtävä. 

Vaan mitkä ovat noiden vaihtoehtobudjettien vaikutusarviot kokonaisuuteen, kun seurannaisvaikutukset otetaan huomioon joka saralla? Tätähän hallituksenkin budjetista on perätty. Tämä näyttää puuttuvan oppositionkin esityksistä, joten jäämme arvailujen varaan, mikä budjetti olisi paras.

Toteamme kursorisesti vain, että kevät toi muurari  ja maalarin ja rannoille hampparin, oli budjetti kenen tahansa ja minkä suuruinen tahansa. Linnut palaavat päämme päällä kirkuen ja auroja tehden, huutavat samoin sekä leikatuille että leikkaamattomille kansalaisryhmille.

Leikkauksista puheenollen - termihän on loogisesti ottaen väärä. Ei köyhiltä ja vähäosailta tai hätää  kärsiviltä voi mitään leikata, koska eihän heillä mitään leikattavaa ole. Kyse on antamisen vähentämisestä, valtion rahahanan suitsimisesta. 

Vain jonkun omaa voi leikata. Rikkailta voisi leikata, koska heillä on. Kyse on vain siitä, että valtio ei voi ulosmitata kenenkään omaisuutta.Termiä pitäisi siis vaihtaa, jolloin nyt maalatut dystopiatkin asettuvat oikeaan valoon. Ei voi enää sanoa, että köyhiltä viedään kaikki tai köyhiltä leikataan satoja euroja. 

Pitää yksinkertaisesti sanoa, että köyhille annetaan vähemmän, satasen sijasta jaetaankin nyt vain 50 euroa. Näin ei voi myöskään enää sanoa, että hallitus tappaa köyhät nälkään, sillä keneltäkään ei kaikki lopu, lähimainkaan. Puurorahat jää jokaiselle, jolle puuro kelpaa. Ja vähän särvintä puuron lisäksi. Ja taatusti katto pään päälle sekä lämmin peitto. Ainoa, mikä loppuu kokonaan, on kansaneläkkeen maksu ulkomaille. 

Perintö Peräkylän Kissayhdistys ry:lle?

 

Tällaisissa opiskelijabokseissa opiskeltiin 70- ja 80-luvun akateemisissa piireissä. Pieni huone, jossa seinän vieressä oli puinen laverisänky ohuehkolla patjalla ja chenille-päiväpeitteellä, joka tosin oli jo luksusta - omani Turun ylioppilaskylässä oli ruohonvihreä. 

Ikkunan alla oli kirjoituspöytä ja yksinkertainen tuoli, joka ei pyörinyt ja jossa ei ollut säätämisvaraa eikä aina selkänojaakaan. Kirjoituspöydällä saattoi olla kirjoituskone, jos opiskelija oli onnekas tai saanut apuja kotoa. Keskellä kattoa oli lamppu, lattialla kotoa tuotu matto. Seinillä oli julisteita ja itse tehtyä kollaasitaidetta. Omalla  juuttiseinälläni oli vasemmalla Che Guevaran punainen juliste, keskellä Marimekon  vihreä Kaivo-kangas katosta lattiaan. Oikeassa reunassa oli sanomalehtiotsikkoja  repimällä koostettu värikäs kollaasitaulu. Muistan yhden repimäni lehtiotsikon vieläkin: The Computer gets the Answer.

Huoneeni Turussa  oli kuvan kaltainen pieni huone, keittiö oli yhteiskeittiö käytävän päässä, ja keittiössä oli yksi liesi ja jääkaapissa jokaiselle asukkaalle oma pieni lokero. Keittiön nurkassa oli yhteisesti ostettu käytetty televisio. Huoneissa oli pieni vessa, jossa oli suihku, mutta ei pesukonetta. Pyykit pestiin käsin vessan altaassa - en ainakaan muista mitään talon pesulaa. Käytävän toisessa päässä oli seinässä yhteispuhelin, johon joku aina vastasi ja huusi sitten halutun henkilön puhelimeen.

Asumistukea ei opiskelija saanut, vaan maksoi vuokransa suoraan opintolainastaan, jollainen oli kaikilla opiskelijoilla. Opintolainan suuruus oli noin 3 500 markkaa vuodessa ja sitä nimitettiin opintotueksi. Myöhemmin opintotuki alkoi olla varsinaista vastikkeetonta tukea nykyisessä muodossaan, ilmaista rahaa,  ei siis korollista velkarahaa.

Helsingin Sanomista luen tänään  juttua, jossa muuan yksinhuoltaja suree asumistukensa laskemista 200 eurolla. Hän asuu 14-vuotiaan poikansa kanssa kolmiossa ja joutuu nyt muuttamaan pienempään asuntoon, jotta hänen ei näin tarvitse tinkiä poikansa elintasosta. 

Tilanne on tietysti surullinen, kun se osuu ihmiseen näin. Alempaa artikkelista luen, että yleisimmin asumistuki laskee 70 - 140  euroa kuukaudessa, sitä enemmän, mitä isommassa tai keskeisemmässä asunnossa asutaan. Opiskelijoilta, työttömiltä ja yksin asuvilta asumistuen lasku HS:ien artikkelin mukaa on 71 - 81 euroa kuukaudessa, muilla ryhmillä enemmän. 

Ihmisestä, joka on ikänsä tottunut tyytymään siihen, mihin itse pystyy vaikuttamaan, tuntuu oudolta etupäässä se, että asumistukia on maksettu näin paljon ja laajoille ryhmille kuin nyt ilmenee. Sanotaan jopa, että korkeat asumistuet ovat hyödyttäneet eniten asuntojen vuokralle antajia, jotka ovat voineet nostaa vuokria tukien vuoksi. Näin tukirahat ovat osittain valuneet vuokranantajille.

Sanotaan myös, että yliopistokaupungeissa on opiskelijoiden soluasuntoja tyhjillään, kun ne eivät kelpaa yksiöitä kantakaupungista haluaville nuorille. Minun aikanani näistä ylioppilaskylän soluasunnoista ja pikkuhuoneista kilpailtiin. 

Sokerina pohjalla - nyt nämä nuoret isänmaan toivot haluavat puuttua eläkkeisiin, koska heidän oma elintasonsa laskee niiden vuoksi eivätkä he itse tule saamaan yhtä suuria eläkkeitä. 

Suuret ikäluokat joutaisivat kuolla pois kiireesti. Näille valittaville lapsille ja lastenlapsille ei tule mieleen, että ne asunnot, metsät ja mökit jäävät heille. Ellei sitten eläkeläispolvi suivaannu ahneisiin nuoriin ja määrää perintöään Peräkylän Kissayhdistys rylle.

Pitäisikö rikosvastuun ikärajaa laskea?

 

 

Maailma pyörii sittenkin, vaikka nuoret voivat pahoin ja maailmassa surua riittää. Tämä hävytön peipponen ei välittänyt tuon taivaallista maansurusta, vaan veteli riemukkaita sooloja vanhan kartanoalueen arvopuissa. Ja jos seisahtui kuuntelemaan aariaa, siihen vastattiin läheisestä puusta, ja toisestakin. Aikamoinen konsertti!

Kun seuraa Vantaan tragedian käsittelyä mediasta ja somesta, tulee sieltä vastaan kaikki mahdollinen. Huomiota kiinnittää kuitenkin kaksi  ennalta arvattavissa ollutta syyseikkaa, nimittäin  ykkösenä maan hallituksen syyllistäminen ja kakkosena koulukiusaamiseen vetoaminen. 

"HALLITUS KANTAA SUURIMMAN VASTUUN NUORTEN HYVINVOINNISTA

- - -

On hirvittävää, jos nuorten pahoinvoinnin tajuamiseen tarvitaan aseeseen tarttuva 12-vuotias. Pian kehysriiheensä kokoontuva hallitus voi tehdä Vantaan tapahtumista vain yhden vastuullisen johtopäätöksen: nuorilta ei saa leikata. 

Anna Munsterhjelm

toiminnanjohtaja 

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi"

Minusta toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm menee yllä olevassa  HS-mielipiteessään  yli siitä, mistä aita on matalin. Kyseessä on tekstin loppukappale.

Munsterhjelm tulee ikään kuin sanoneeksi, että tragedian syypäänä tai ainakin uhkakuvana ovat hallituksen leikkaukset. Jos asiassa vedetään mutkat suoriksi: raha ratkaisee, rahan puute aiheuttaa tappoja ja murhia, raha auttaa estämään tragedioita.

Varmaan osittain totta, mutta ei tämä ole lähelläkään koko totuutta. Jos lapsi tappaa, kyseessä ei ole vain rahan puute, ei edes leivän puute. Kyseessä ei ole myöskään vanhempien työn puute tai leipäjonossa käynti. Maailmassa on hirvittävästi köyhyyttä ja kurjuutta ja nälänhätää, mutta ei juurikaan näiden onnettomien ihmisten tekemiä murhia. 

Vika ei ole myöskään opettajan, muiden oppilaiden,  ei koulun eikä koulun resurssien puute. Meillä on maailman parhaita opettajia ja kouluja, joissa opetetaan lapsia ja huolehditaan paljosta muustakin. Jos lapsi oireilee pahasti, hänet taatusti ohjataan asiantuntijoiden tutkittavaksi, jos siihen saadaan kotoa lupa. Aina ei saada. Joissain yhteisöissä lapsen mieleen liittyvät häiriötilat ovat kulttuurinen häpeä ja ne  kielletään. 

Kynnyksen lapsen tekemään murhaan täytyy olla siis toisenlainen - kuin rahan puute tai pelkkä koulukiusaaminen. Asian  täytyy liittyä enemmän lapsen oman mielen horjuntaan, ja tällöin toki koulukiusaamisen kynnys voi ylittyä, kun jokin napsahtaa rikki. Mutta pelkkä koulukiusaaminen ei ole murhan syy. Tällöin murhia tapahtuisi enemmän kaikkialla maailmassa.

 

 Pienen ihmisen kaltoinkohtelu, varhaiset hylkäyskokemukset, kotiväkivalta, yksin jättäminen, turvan puute, välinpitämättömyys, kylmyys - nämä ovat koko persoonallisuutta horjuttavia tekijöitä, jotka aiheuttavat mielen ja luonteen häiriötiloja. On myös erilaisia diagnooseja, eli on erilaisia herkkyyksiä, joita ei aina ole tunnistettu.

Kun lapsi tappaa, on katsottava ensijaisesti lapsen kotiin, niin murheelliselta kuin se kuulostaakin. Kasvatus on kotien työ, opetus koulun. Toki nämä kaksi tehtävää myös risteävät, mutta päälinjat ovat selkeät. 

Oikeusministeri Leena Meri haluaa nyt selvittää rikosoikeudellisen ikärajan laskemista. Rikosvastuuta voisi Meren mukaan tarkastella suhteessa lapsen kehitystasoon eli siihen, miten hyvin hän ymmärtää tekonsa seurauksia. En pidä tätä pahana. Vastuuraja voisi olla 14, mutta ei 12. 

Lapset aikuistuvat meillä yhä aikaisemmin. Nykypäivän nelitoistavuotias voi jo aloitella sukupuolisuhteita. Väittäisin, että jos on kypsä seksiin, lienee kypsä ymmärtämään myös syy ja seuraus -suhteita laajemminkin. 

(Valokuva Iines 6.4.2024)

Ylen pääsiäinen - suvivirsi-ilmiö?

 

Olisin odottanut, että Yle olisi tänään tai  pääsiäispyhinä näyttänyt jonkin upeista, Jeesuksen historiaa käsittelevistä taide-elokuvista. Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumin, Martin Scorsesen Kristuksen viimeisen kiusauksen, Mel Gibsonin The Passion of the Christin, Andrew Lloyd Webberin rock-oopperan Jesus Christ Superstar, tai vaikkapa Luis Bunuelin upean Nazarinin (1958), joka kertoo papista, joka toteuttaa omassa elämässään kirjaimellisesti Kristuksen oppeja ja elämää. 

Myös uusi  Jeesus-sarja, Chosen, olisi voitu aloittaa yleisellä kaikille katsottavissa olevalla Yle-kanavalla pääsiäisen aikaan. Sarja on suurimpia joukkorahoitettuja kulttuurialan projekteja koskaan ja siitä on tullut varsinainen hitti. Sarjassa Maria on  alkoholisti ja Jeesus on autismin kirjolla. Kiinnostavaa.

Valinnan varaa siis olisi ollut. Minusta Jeesus-elokuva kuuluu pitkäperjantaihin yhtä kiinteästi kuin Tuntematon sotilas itsenäisyyspäivään tai hartaat joululaulut joulun antiin. Ihmisellä on muitakin tarpeita kuin maallisia oman ruumiin hyvinvointiin ja viihdyttämiseen liittyviä tarpeita. Moni kaipaa kosketusta johonkin korkeampaan, pyhään tai arjesta erottuvaan olematta ahtaan uskovainen. 

Näitä elokuvia näkee toki  Netflixissä ja suoratoistopalveluina, mutta kaikilla ihmisillä ei ole käytössään näitä  maksullisia palveluja. Verovaroilla tuotettu Yle on juuri se kanava, joka voisi huolehtia myös ihmisten henkisten tarpeiden, historian ja taide-elämysten maksuttomasta tarjoamisesta. En haluaisi ajatella, että Ylellä on tässä kyseessä ns. suvivirsi-ilmiö. Kielletään oman maan valtauskontoon pohjaavat käytänteet, koska muut kulttuurit voivat pahoittaa mielensä. Jeesus-elokuvan sijaan Yle lähettää illassaan mm. etsiväsarjaa, joka käsittelee säilöönottokeskuksen parissa työskentelevää etsivää. 

Olen koettanut muistella, mikä noista Jeesus-elokuvista oli se, jossa henkilöt puhuivat arameaa, joka sointui kuin runo, kun se tulvi henkilöiden suusta puutarhan puiden alla. En vain muista enkä saa selville!

Mio poikani Mio

 

Tämmöisiä ihmisiä Suomi tarvitsee. Yritteliäitä, päämäärätietoisia, motivoituneita visionäärejä, jotka kaiken lisäksi ovat mukavia. 

Kunpa Mion haave nähdä luut joskus toteutuisi. Onhan ihmisen elimistö aikamoinen rakennelma, joten ei ole ihme, että Mioakin kiehtoo ihmisen anatomia ja tukiranka. Toivotaan yhdeksänvuotiaalle Miolle siis onnea ja pidetään peukkuja, että hän joskus pääsee opiskelemaan lääketiedettä ja siinä erikoisesti läpivalaisua sähkömagneettisella säteilyllä. 

En oikeastaan epäile Mion pääsyä vaativaan opiskelupaikkaan, sillä nuorella miehellä on harvinaisen hyvä äidinkielen taito. Kun varttuneempi väkikään yleensä - huom. yleensä eli siis useimmiten - ei osaa kirjoittaa oikein sanaliiton sisältäviä yhdyssanarakenteita, niin Miopa osaa. Kas näin Mio kirjoittaa: 

Näin ”Hae töihin Husille”-ilmoituksen bussissa. 

Huomatkaa oikein käytetyt lainausmerkit ilmoituksen otsikon  ympärillä ja yhdysmerkki oikeassa paikassa ilmoituksen määritteenä. 

Plussaa myös siitä, että sana röntgen on oikein kirjoitettu. Koulun koetilanteessa vastaavanikäisellä 60 prosentilla tulos olisi vähintään mielenkiintoinen. Plussaa tulee myös siitä, että hakemuksen rakenne on oikeaoppinen. Ilmaistaan selkeästi asiat, halu tehtävään, päämäärä, motivoidaan pätevyys, ja kerrotaan omasta  persoonasta tehtävän hoidon kannalta oleellinen. Lopuksi terveiset ja nimi. Loistavaa, Mio!

Ja toivoa täytyy, että yhdeksän vuoden kuluttua, kun Mio on opiskeluiässä, Suomen velkakriisi on ohi, olemme jälleen koulujen Pisa-tulosten kärjessä, luokissa on hyvä järjestys ja kännyköitä ei näy oppilaiden hyppysissä.  Ennen kaikkea toivotaan, että niitä röntgenlääkärin paikkoja riittää kaikille pikkumioille. Ja ellei riitä lääkärin paikkoja, niin ainakin röntgenhoitajan paikkoja. Näkeehän siinäkin tehtävässä ihmiset luut.

(Kuva HUS-yhtymä/hs.fi)

Älynväläyksiä

Aamutelevisiossa suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja kertoi antaneensa periksi tekoälylle kirjoittamisen opetuksessa. Ajatus on kiehtonut minuakin, jo kauan, sillä on päivänselvää, että tekoälyn käyttöä kirjoituksen apuvälineenä ei voi enää kieltää. Se on tullut, ja sen käyttöä kannattaa opettaa, jotta se ei ryöstäydy käsistä kokonaisten tekstien kirjoittajaksi. 

Tekoälyn kanssa kannattaa leikiskellä. Tänään pyysin älyä kirjoittamaan Iines-blogiin  tekstin Suomen vientilakkotilanteesta. Äly tupsautti tekstin, jossa tarjottiin pelastuslauttaa. Kun vientiä ei ole, on tilaisuus kehittää Suomen sisämarkkinoita: ”Siihen asti voisimme kaikki ottaa rennosti ja nauttia suomalaisista tuotteista kotikutoisilla markkinoilla.”

Esitän älylle toisenkin kysymyksen, joka koskee Vihreiden Atte Harjanteen esitystä eläkkeidenkin leikkaamisesta talouden säästökeinona. Hieman hämmästyn älyn antamaa varsin selkeää vastausta: ”Eläkeläiset ovat tehneet työnsä ja ansaitsevat oikeutetusti eläkkeensä.”  Yleensä äly ei ainakaan minulle anna selkeitä jonkun puolesta tai jotakin vastaan olevia vastauksia, vaan pyörittelee eri näkökantoja poliittisen korrektisti. 

Tähän tapaan tekoäly toiminee koulujen kirjoittamisopetuksessakin, eli se voi antaa ideoita ja uusia näkökulmia. Toinen asia on sitten se, latistaako tekoälyn käyttö oppilaan omaa ajattelua ja muovaa hänen aivojaan laiskempaan suuntaan. Vai voisiko se antaa uusia virikkeitä? 

Niin tai näin, mutta eläkkeiden leikkaamishinku on kova. Harjanteen esitykset ovat  yhtä kiihkeitä kuin aikanaan demarien Osku Pajamäen esitykset laiskottelevista eläkeläisistä, jotka ovat lähinnä kuluerä. 

Tietävätköhän nämä miekkoset, että eläkkeiden taitettu indeksi (Lipponen) esti vuosikymmenet eläkkeiden luonnollista nousua jopa kymmeniä prosentteja verrattuna palkkoihin. Lisäksi eläkettä verotetaan enemmän kuin samansuuruista palkkaa. Oikein rikkaita eläkeläisiä lienee murto-osa eläkeläisistä. Suurimman osan omaisuus on kiinni asunnossa ja ehkä kesämökissä, ja omaisuuden tuottamalla varallisuudella elänee korkeintaan bussilastillinen eläkeläisistä. 

Tässä yhteydessä en puhu enää siitä, kuka rakensi tämän maan ja hyvinvoinnin, Atte Harjanteellekin, valmistuttuaan opintolainan turvin ilman asumistukia ja opintotukia suunnittelemaan niitä tukia nouseville polville. Ettäs tämänkin tiedätte.

Pienen lapsen henki

 

Suomessa pienen lapsen henki ei ole paljon arvoinen. Tuomari on nyt  punninnut isäpuolen ja äidin aiheuttaman nelivuotiaan höyrymoppisurman hämmästyttävän köykäisesti, muutaman vuoden vankilatuomiolla. 

Isäpuoli sai pitkäaikaisesta kiduttamisesta, pahoinpitelystä ja höyrymopilla aiheuttamastaan lapsen kuolemasta seitsemän vuoden vankilatuomion, äiti kolmen vuoden. Molemmat selvinnevät ensikertalaisina puolella istumisella. Perusteeksi lievälle tuomiolle mainittiin törkeä huolimattomuus, ei siis tappo, murha eikä edes surma, vaan -  huolimattomuus.

Huolimattomuus? Voiko lapsen kidutus olla huolimatonta? Millaista sitten on huoliteltu lapsen kidutus? Onko se sellaista, että annostellaan höyrymopin tulikuuma höyrysuihku hieman lyhyemmäksi, pienemmäksi, haaleammaksi vai mitä? Tässä kohden ihminen putoaa tuomarin ajatusjuoksun ja sananvalinnan ulkopuolelle. 

Rikollista suojellaan Suomessa muutenkin kaikin tavoin jo ennen tuomiotakin, vaikka rikos olisi satavarmasti tehty. Mediassa ei julkaista kuvia, ei nimiä, ei ihonväriä, ei mitään, mistä rikollisen tai epäilyksenalaisen voisi tunnistaa. Tästäkin tappajapariskunnasta julkaistiin vain niskakuvia. 

Tekijät ovat suojellumpia kuin tapetut, murhatut, kiusatut, kaikki uhrit yhteensä. Lainrikkojille on omat suojeluohjelmansa, ja esimerkiksi koulukiusaajia keskustelutetaan yliymmärtävässä hengessä, kun  heidän uhreilleen saatetaan edelleen näyttää useimmiten ovea: tuosta ulos ja toiseen kouluun. 

Julius Kivimäet - 30 000 tietomurtouhria - saavat juosta vapaana ja leikkiä kissaa ja hiirtä poliisin kanssa tutkintavankeutensa aikana. - Oli vähän muita kiireitä, dinnerijutut olivat kesken, naureskeli Kivimäki, kun hänet vihdoin saatiin kiinni. 

Näille psykopaattisille rikollisille, nauraville Kivimäille ja lapsenkiduttajille toivoisi joinain hetkinä amerikkalaistyylisiä elinkautisia rangaistuksia ja oranssia vankipukua päälle. Ja sitä ennen nimet ja kuvat mediaan. 

(Maalaus (osa),  Roger van der Weyden)

Tytti Tuppurainen huutaa

Tänään kuullaan taas, kun Tytti Tuppurainen huutaa. Oppositio esittää kohta hallitukselle välikysymyksen tulehduttamastaan työmarkkinatilanteesta. Hallitus tulee saamaan eduskunnan luottamuksen, mutta saahan oppositio taas ministerit pois työpöytiensä äärestä höyhennettäviksi kansan eteen. 

Tavallinen äänestäjä ehti tässä jo hiukan hengähtää ja nauttia kahden presidenttiehdokkaan sopuisasta ja sivistyneestä taistosta. Ah tätä auvoa, asioista voi näinkin keskustella, yhteishenkeä rakentaen, ei eri leireissä. Kyllä kelpaa taas olla suomalainen, etenkin kun maailmallakin kehutaan uutta presidenttiä. -  Vaan taas mentiin. Syön piponi, ellei Tytti huuda ja Antti osoita epäkohtia, asioita, jotka on hoidettu väärin.

Mitä tuohon Simbergin maalaukseen tulee, niin Tyttihän siinä istuu suremassa kansakuntaa, joka äänesti väärin ja nosti demarit porstuan puolelle istumaan, vaikka juuri nämä ajattelevat oikein, m.o.t. Tytti on vähän kuin Halla, suurikorvainen, kelmeänvaalea viljakuhilaan päällä istuva olento, joka puhaltaa kylmää huurua ympärilleen,  keskittyy istuen tehtäväänsä. Maalauksen oranssi taivas tietää auringonpaistetta seuraavana päivänä, mutta se ei nyt auta, tuumaa Tytti. Hallaan päättyy monen kasvin kasvu siltä kesältä eikä enää oikene, sato on menetetty kuin työläisen sairauspäiväraha ja aikuisopintotuki tai lapsikorotus. 

Huomaatteko muuten, että Simberg maalasi hallansa kuin myöhästyneeksi, koska se kohtasi näillä pelloilla vain jo seipäille nostettua viljaa? Tässä valpas äänestäjä havahtuukin kysymään, pitäisikö Tytin ja Antin kenties huomata, että he olivat itse elotöissä viljapellolla ja nyt surevat sadon vähenemistä?

(Maalaus Halla, Hugo Simberg)

Avoimesti hölmö vai salatusti ketku?

 

Ihmisen on hyvä tunnustaa raadollisuutensa tässä matoisessa maailmassa. Virheetöntä yksilöä ei Telluksella vielä ole nähty, ja tuskin ehditään nähdäkään. 

Ei heitä siis presidenttiskabassakaan nähdä. Eikä hallituksessa, eikä oppositiossa, eikä, mikä kamalinta, kenenkään kotona ja lähipiirissä. Kenenkään rakastettukaan ei ole virheetön. Jos luulette niin, olette tekemisissä narsistin kanssa, mikä on kaikkein kamalinta. 

Viettäkäämme siis tänään kaikessa raadollisuudessamme kynttilänpäivää, jota roomalaiskatolisella taholla pidetään suurena puhdistautumisen päivänä. Kaikki paha, pimeys ja saastaisuus pelkää tulta, joka on puhdistava valo. Kun karkotetaan ruttoa tai koleraa, kannattaa siis sytyttää kaunis kynttilänvalo huoneeseen ja ristiä kätensä, jotta hyvä voittaisi ja ajaisi pahan pois. Voi myös käydä ennakkoäänestämässä. 

Muutoin kynttilänpäivänä sopii katsoa säätä. Jos ei kylmä kynttelinä eikä pauku Paavalina, ei ole kelpo keseä. Tai niinkin voi uskoa, että ensimmäisestä suojasta kynttelin jälkeen on yhdeksän viikkoa sulaan veteen, jäiden lähtöön.  Muutoin aina sopii uskoa, että oli presidentti kuka tahansa, hän tuntuu kasvavan tehtävänsä mittaiseksi. Ellei ole liialla idealismilla pilattu. Vai mitä?

Pantakoon tähän loppukevennykseksi asiaan kuuluva runo, jonka muuan näppärä kommentoija kirjoitti edelliseen keskusteluun intouduttuaan  pohtimaan tätä avoin - salainen-aspektia:

"Avoimesti hölmö ja salatusti ketku
ne jutteli kahren kesken:
Tapa sinä rumahinen ryssän retku
niin minä nain sen komian lesken.

Ensinnä sopparit särjettiin
ja Putinin korvaan lyötiin luuri,
avoimesti hölmö se erellä kulki
kun oli suustaan suurin.

Enpähän tapa, sano salatusti ketku,
en minä miestä pelekää,
rasvatulla pampulla persuuksia pitkin
ja hempeetä hivelyä selekään.

Hypi, hypi, hypi, kiljui salatusti ketku
kun tanssitti oriittansa,
tässäpä linnahan koijaripoika
lykkii komiasta koriistansa."

(Runon kirjoittaja Tapsa)

(Piirros Ante Johansson, Turun Sanomat 29.1.2024)

Sisältövaroitus

Torvella on pitkä historia varoitusvälineenä. Esimerkiksi jo ensimmäisessä 1600-luvun postinkantajan vaakunamerkissä näkyi torvi, jolla ilmoitettiin postin saapumisesta. Torvella on ilmoitettu muistakin asioista. 

Hollannissahan leipureilla oli hauska tapa antaa torvilla sisältövaroitus: nyt on uunituoretta leipää saatavilla. Ostakaa ja maistakaa, murtakaa leivän kuori, taatusti tuoretta sisältöä. Portinvartijat ja yövahdit ilmoittivat eläinten sarvista tehdyillä torvilla tulipaloista ja muista vaaroista. Paimenet ja metsästäjät varoittivat petoeläimistä ja metsänpeikoista, liikkuvat teurastajat saapumisestaan kylään, ja kerrotaanpa kotieläintenkin oppineen tunnistamaan nämä teurastajien tuuttaukset muista töräyksistä. Ne ahdistuivat pahanpäiväisesti ja puskivat karsinoitaan rikki. Jokunen nauta onnistuikin pääsemään karkuun. 

Kun tänä päivänä helsinkiläislukiolaiset haluavat varoittaa toisiaan pahaa mieltä aiheuttavista esityssisällöistä, sitä ei tehdä torvilla, vaan se tehdään Helsingin Sanomien artikkelin mukaan tekstimerkinnällä SV, sisältövaroitus. SV-merkintää on käytetty mm. seuraavien vaarallisten aiheiden käsittelyssä: ilmastonmuutos, homofobia, yleisesti ahdistavat aiheet, muistisairaus, veri, poliittinen sisältö, eläimiin kohdistuva väkivalta. Mainiota! Elämä se on kuin silkkiä vaan. 

Vaan miettiä sopii, voisiko näissä sisältövaroituksissa käyttää historiallista torvea varoittamaan lähestyvästä vaarallisesta sisällöstä, koska kirjoitettuihin varoitusmerkkeihin turtuu nopeasti, silmä tottuu niihin ja lopulta niitä ei enää noteeraa. Torven töräykseen taas ei turru, se herättää kuulijan valppaaksi ja toimintakykyiseksi pahimmastakin horroksesta. Saataisiin myös eloa tylsiksi mainittuihin koulupäiviin.  

Sitäkin mietin, olisiko eiliseen Ylen suureen ja viimeiseen vaalikeskusteluun pitänyt lisätä torvisoittoa varoittamaan katsojia kaikkien aikojen kehnoimmasta vaalitentistä. Tuli paha mieli, kun kuunteli puoliaikaan asti tenttaamista hallituksen toimista, jotka eivät millään kytkyllä kuulu presidentin toimivalta-alueeseen. Eniten puheaikaa saivatkin luonnollisesti opposition eli vasemmiston ehdokkaat, joilla oli kova puheripuli ja varsin pieni etukäteiskannatus näissä vaaleissa. Ylehän toki on puolueeton viestintälaitos. Vai mitä?

(Maalaus Gabriël Metsu)

Piirtoja Pikkukaupungista

 

Olen ajautunut avoimeen konfliktiin entisen oppilaani kanssa. Hän istuu marketin kassapöydän ääressä ja toimii tulppana ostoksilleni. Kun haluan ostaa lempiristikkolehteni, iltapäivälehden julkaiseman Talvimixin, tämä tulppaaja ottaa lehden käteensä eikä laske sitä hihnalle kassakoneen luettavaksi. 

- Tämä pitää ostaa iltapäivälehden kanssa yhdessä.

- En tarvitse iltapäivälehteä, luen sen netissä.

- Mutta näitä ei myydä erikseen.

- No maksan sen Ilta-Sanomat, mutten ota sitä. 

- Ei se käy, pitää ottaa molemmat.

- Kaikkialla muualla myydään pelkkä ristikkolehti, yksin.

- He tekevät väärin.

- No anna tänne se iltapäivälehtikin, vaikka en lue sitä. 

Jonossa takanani oleva napppaa telineestä Ilta-Sanomat, ojentaa sen kassalle. Tulppaajan silmät loistavat voitonriemuisina. Muutenkin hän muistuttaa Pekka Puupään Justiinaa. Kaulin vain puuttuu. 

Toinen asia, joka aiheuttaa tulppaajan kanssa konfliktin, tosin vain mielen tasolla,  on Sandels-tölkin osto. En nimittäin pysty ostamaan Sandelsiani hänen ollessaan kassalla, vaikka se olisi listallani ja vaikka olisin suunnitellut sen erikoisen hyvälle aterialle, jonka kylkeen ei totisesti kuulu maitolasi, hanavesi, ei edes kupliva porevesi. 

Tulppaajan arvioiva katsetta puntaroi jokaisen hänen käsiensä läpi käyvän ostoksen tarpeellisuuden asiakkaalle ja mahdollisesti juoruiltavaksi muille entisille opiskelijoilleni, joita Pikkukaupungissa on pilvin pimein eri liikkeiden kassoilla ja tiskien takana. Täältä ei lähdetä suureen maailmaan työn perässä. Tänne jäädään. Täällä tiedetään jopa alusvaatemerkkisi ja apteekkiostoksesi.

Yhdeltä kassapojalta, Jarnolta,  joka muinoin luokassa sanoi kusevansa kenkääni, ellen päästä häntä tunnilla vessaan, ostin kerran rintaliivit, kun en kehdannut kääntyä jonosta pois huomattuani hänet ostos käsissäni.  Liivien kuppikoko selvisi taatusti tälle veijarille ja Pikkukaupungin reippaalle nuorisolle. 

Suurkaupunkilaisen lienee vaikea ymmärtää tällaista kainoutta.  Voin vakuuttaa teille, että täällä Pikkukaupungissa kukaan ei huku massaan, kaikki tiedetään ja vähän senkin yli. Kerron lisäesimerkin, tositapaus.

Muuan kerkeäkielinen naisihminen näki kerran, kuinka nimeltä mainitsematon  nainen työnsi autolle kulkiessaan käden housuihinsa ja ikään kuin nosti jotain. Jatkoi sitten matkaansa. Eipä aikaakaan, kun pöksyihinsä käden työntänyt kuuli kyliltä, että hän käyttää virtsankarkailuun Tena-vaippoja, joita hakee ilmaiseksi terveyskeskuksesta. On meinaan nähty. 

Totuushan kuitenkin  arvattavasti oli se, että nainen nosti pikkuhousujaan, koska tunsi niiden rullautuneen vyötäröltä alemmas. Tällainen on varsin yleistä, jos mummokalsareiden kuminauha katkeaa. Tällaista tiedonkulkua ei tapahtune isossa maailmassa, vai mitä arvelette?

(Piirros Priit Pärn)

Ulkoministeriöstä kajahtaa

Luin lehdestä ja kuulin uutisista, että Suomen ulkoministeriössä 80 työntekijää on kirjelmöinyt ulkoministeri Elina Valtoselle. He ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä Suomen Israel-politiikkaan. Tämä on melko huolestuttavaa, sillä virkamiesten tehtävä on toimia politiikan toteuttajina eikä määritellä sitä itse.

Toisaalta mietin, että tuon määrän, 80,  täytyy olla hyvin pieni osa ulkoministeriön työntekijöiden kokonaismäärästä. Ja niinhän se onkin. Tekoäly ChatGPT:n mukaan ulkoministeriössä työskentelee peräti 2 250 henkilöä, joista diplomaatteja on 900 ja 1 350 muita työntekijöitä.

On tietysti päivänselvää, että yksilöt voivat olla eri mieltä poliittisista päätöksistä, myös jonkin ministeriön työntekijät. Heillä on oikeus ilmaista mielipiteensä, mutta mielestäni on kuitenkin tärkeää muistaa, että he edustavat virkailijakunnan työmoraalia ja heidän tulee ajatella myös oman isänmaansa etua. 

Virkahenkilöthän valitaan työhönsä osaamisen, asiantuntemuksen ja ammattitaidon perusteella, eikä heidän tehtävänään ole päättää maan ulkopolitiikasta, ei käsittääkseni edes ohjailla sitä. Poliittisten päätösten tekeminen kuuluu valittujen poliitikkojen vastuulle. Heidät on valittu demokraattisilla vaaleilla tehtäviinsä.

On myös niin, että ulkoministeriön työntekijät ovat toteuttamassa poliittisia päätöksiä, ja heidän roolinsa on antaa tukensa ja asiantuntemuksensa ministerille politiikan linjojen kehittämisessä eikä nousta ministeriä vastaan.

On kai myös tärkeää huomata, että poliitikot valitsevat tietyt ulkopolitiikan tavoitteet pitkän aikavälin strategioiden perusteella, ja niitä tulee noudattaa, vaikka omat näkemykset poikkeaisivat. Suomen Israel-politiikka perustuu demokraattisesti valittujen poliitikkojen tekemiin linjauksiin, joten virkamiesten ei mielestäni tulisi pyrkiä asettumaan itse poliittisen päätöksenteon yläpuolelle.

Poliitikot ovat vastuussa kansalle ja he ovat velvollisia toteuttamaan demokratian periaatteita. Jos virkamiehet alkavat käyttää itselleen kuulumatonta valtaa määritelläkseen tai kyseenalaistaakseen maan ulkopolitiikkaa, se horjuttaa koko demokraattista järjestelmää ja asettaa kyseenalaiseksi poliittisten päätösten laillisuuden.

Jos ajattelen omaa kantaani Hamasin ja Israelin väliseen sotaan, minun on äärimmäisen vaikea asettua tuomitsemaan vain toista osapuolta sillä perusteella, että se murhaa enemmän. Hamasin lokakuinen hyökkäys Israeliin oli barbaarinen eikä sen yli voi katsoa syyttäen vain toista osapuolta. On myös yksi näkökulma, johon ei juuri ole kiinnitetty huomiota. Israel on noista idän valtioista ainoa, jolla on edes hitunen pyrkimystä länsimaiseen demokratiaan fundamentalistisimman ja ennen kaikkea ruskeita tyttöjä sortavan muslimikulttuurin  sijaan.

**

Huomautan lopuksi, että teksti on aiemmin lupaamani kokeilu tekoälyavusteisesta mielipidekirjoituksesta. Annoin ChatGPT:lle tarkat suuntimat, agendat ja ohjeet mielipidetekstin kirjoittamiseen. Eli olen tuon tekoälyn ilmaiseman mielipiteen takana, joskaan en välttämättä jokaisen yksittäisen ilmaisun. Entisenä "äikänmaikkana" minua kiinnostaa suuresti se, voisivatko oppilaat kirjoittaa sellaisia esseitä ja aineita, joita opettaja ei tunnistaisi tekoälyn tuotokseksi.

Eli kysymys teille, lukijat, kuuluu: tunnistaisitteko tämän tekstin tekoälytekstiksi? Vai onko se tyypillistä minua? Tekoälyteksti yllä on minun muokkaamani, eli se ei ole täysi kopio ChatGPT:ltä, vaan enemmänkin runko. Kiitos ja anteeksi. Olen vain niin utelias tämän tekoälyn suhteen!

Vuoden ensimmäinen

Olkoon vuosi 2024 parempi kuin viime vuosi, jolloin sodat tulivat suomalaistakin lähelle ja kansalaiset jakautuivat jyrkästi kahtia eri leireihin. Käsky ylempää kuului: valitkaa puolenne.  Tosin käskynhaltija itse heitti hyvästit molemmille puolille, näytti takapuolensa Suomelle ja häipyi maailman estradeille somettamaan.

Mitä voi toivoa alkavalta vuodelta. Voi toivoa maailmanrauhaa, kuten presidenttiehdokkaat yhtä lukuunottamatta. Mikäs siinä. Toivotaanpas sitten rauhaa Ukrainaan, Ukrainan voittoa hyökkääjästä. Toivotaan rauhaa myös Israeliin ja Gazaan, tai ainakin pitkää tulitaukoa ja neuvotteluja, terrorismin loppumista. 

Suomeen toivon presidenttiä, joka sen sijaan että kehottaa kansaa valitsemaan puolensa, koettaa yhdistää eri laidat ja lisätä kansan yhtenäisyyttä ja jopa isänmaallisuutta. Sellainen kansa vasta pystyy edistämään maailmanrauhaa ja globaaliutta, joka ensin ymmärtää oman kansallisen arvonsa. Samanlainen arvohan on muillakin kansoilla. Ellei tätä arvoa tunne, ei tunne humaanin maailmankansalaisuudenkaan arvoa, vaan käsite on sanahelinää. 

Toivon lisäksi, että hallitukselle annetaan työrauha. Seuraavalla hallituksella on sitten tilaisuus harjoittaa haluamaansa politiikkaa. Kukin vuorollaan. 

Velkalaivan kääntäminen ei onnistu tämän yhden hallituskauden aikana, joten on turha kalvaa Orpon hallitusta koko työkauden ajan. Ensin kyseenalaisilla rasismisyytöksillä, nyt fasismileimoilla, ja koko ajan hoetaan köyhiltä ottamista ja rikkaille antamista. 

Ikäväksi asian tekee se, että mediakeskustelujenkin taso on madaltunut vihapuhemölinäksi, kun lehdet eivät pidä kiinni omista eettisistä keskusteluohjeistaan, joissa mm. kehotetaan olemaan kohtelias ja rakentava ja kielletään nälviminen, ivaaminen, leimaaminen tai vääristeleminen. On jokapäiväistä, että esimerkiksi Helsingin Sanomien hallitusta käsittelevien juttujen perässä olevissa kommenteissa sallitaan ohjeiden vastaisesti nimitellä ministereitä fasisteiksi ja koko hallitusta rasistihallitukseksi. Herää vakava kysymys median puolueettomuudesta. 

Eli toivomus kuuluu: Tänä vuonna 2024  median itsetutkistelu on tarpeen, kriisikokouksia tarvitaan, jotta kansan luottamus median puolueettomuuteen alkaisi palautua. Nyt se on pohjalukemissa. 

Itselleni toivon henkisen vireystilan kohoamista, korvien välin tuuletusta ja uusia tuulia, terveyttä, voimia, fyysisen kunnon vetreytymistä, hyviä kuvauskohteita ja parempaa kameraa. Lottovoittokin olisi kiva. Ostaisin sen kameran ja remontoisin kesämökin ja rakennuttaisin rinteeseen puuportaat. Haluaisin myös dronen.  Teille kaikille toivon oikein mainiota uutta vuotta ja jonkin toiveenne toteutumista!

(Valokuva Iines)