8.7.2020

Haavoittunut asema



Näyttää siltä, että valhe ja totuus -kisassa totuus voittaa, kuitenkin. Ulkoministeri Pekka Haavisto on saamassa syytteen kahdesta rikoksesta. Poliisi epäilee Haavistoa sekä virkarikoksesta että yhteistoimintavelvoitteen rikkkomisesta. Käsittääkseni syyte merkitsee ulkoministerin varmaa eroa tehtävästään. 

Tämä on oikein, kaiken esilletuodun tiedon mukaan, ja vaikka moni on puolustellut Haaviston tekoa. Ministeri muka saa käskeä alaisiaan, ja on alaisen oma vika, jos hän ei tottele. 

Kyseessähän oli kuitenkin käsittääkseni juridisesti kyseenalainen teko, laittomuus, josta Pekka Haavisto koetti vierittää mahdollisen tulevan vastuun alaisensa niskoille, jotta itse säilyisi puhtaana pulmusena. Suomalaisella älymystöllä on outo tapa pitää vähemmistöihin kuuluvaa miellyttävää ihmistä kaiken pahan yläpuolella olevana, vaikka hän tekisi silmiinpistäviä virheitä. 

Jos käy niin, että eduskunta kuitenkin päättää olla nostamatta syytettä ministeriä vastaan hallituspuolueitten äänten turvin, voidaan kysyä, onko millään totuudella enää Suomen politiikassa väliä. Ja miten voi olla tällainen kuvio, että eduskunta päättää itse tekemiensä virheitten oikeuskäsittelystä? Miten tämä on Suomessa mahdollista?

Toinen kummallinen ja kuohuttava asia tänään on uutisointi, joka tiedottaa sitä sun tätä. Suomeen on radiouutisten mukaan saapunut 49 nuorta miestä, yli 14-vuotiasta afganistanilaispoikaa. Tulijoita piti alkuun olla 25, kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevaa  lasta, ja mieluiten tyttöjä, joita Suomi toivoi. 

Ylen mukaan taas  Suomeen ja Portugaliin on siirretty yhteensä 49 lasta, suurin osa poikia, ja Migrin mukaan sitten taas tiedot eivät pidä alkuunkaan paikkaansa. Suomeen ei ole vielä siirretty lapsia ollenkaan. 

On vaikea uskoa, että elämme informaatioyhteiskunnassa.    Mikä tässä mättää? Onko vaikea laskea nuppilukua lentokoneeseen menijöistä? 

Ja mikä siinä siis mättää, että todennäköisesti Suomeen on tullut/ on tulossa/ tulee tulevana vuonna tuohikuussa pelkästään nuoria hyvävoimaisia miehiä, vaikka täällä odotetaan sylit avoimina paijattavia pikkuisia tyttöjä äiteineen, ja heikkoja vanhuksia. Miten voi olla mahdollista, että nuoret miehet ovat kerta toisensa jälkeen muka kaikkein heikoimmassa asemassa? Jokin tässä yhtälössä menee nyt kyllä railakkaasti metsään.

(Maalaus Mukaelma Hugo Simbergin Haavoittuneesta enkelistä)

2.7.2020

Uusi jäsen idolitarhassani heittää intersektionaalisen feminismin romukoppaan




"Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei edistetä uusilla vierailla sanoilla. Uusia termejä voidaan keksiä ja käyttää vain silloin, kun vanhat eivät kelpaa. Minun puolestani suurimman osan uusista ”hienoista” termeistä saisi heittää ”romukoppaan”.

Esimerkiksi sana ”rodullistettu” on vastenmielinen ja ampuu itseään jalkaan. Jos tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ilmentää, että jokainen on yhtä arvokas ja että olemme kaikki yhtä ihmiskuntaa, niin miksi keksiä uusi termi, jonka kantasanana on rotu? Mitä seuraavaksi, ”jalostettu”?"

Näin sanoo Seida Sohrabi ampuessaan lehdessä sisäministeri Maria Ohisalon sisäpoliittisen ohjelmajulistuksen intersektionaalisesta feminismistä, johon Suomen sisäpolitiikka nyt näyttää ensisijaisesti keskittyvän. Sohrabi kritisoi voimakkaasi Ohisalon  halua  nähdä muslimihuivi yhdistettynä naispoliisin virka-asuun. 

Sisäministeri edistäisi Sohrabin mukaan ihmisoikeuksia, jos hän kannustaisi musliminaisia vapautumaan patriarkaalisista perinteistä ja kertoisi  naisille, että he voivat veljiensä lailla olla poliiseja ilman huivia. 

Miten voi olla näin, että joku pakolaistaustainen kolumnistinretale  tuntuu miljoona kertaa älykkäämmältä kuin Suomen sisäministeri? Vaan niin se vaan on. Sohrabi haluaa korjata patriarkaalisia rakenteita, Ohisalo ylläpitää patriarkaalista keskiaikaista järjestystä, jossa naiselle armollisesti suodaan joitakin erivapauksia. 


Olen nyt siis saanut uuden idolin naistarhaani, johon kuuluvat ennestään mm. kirjailijat Leena Krohn, Pirkko Saisio, ihmisoikeusaktivisti Maryam Namazie. Heitä yhdistää rohkeus ja kyky sanoutua irti laumasuojasta ja ns. oikeinajattelijoiden tuesta. Kautta aikojen maailmaa on muutettu juuri näin, ei parvissa uiskennellen.

Jokainen idolitarhani nainen puolustaa kaikkien naisten ihmisarvoa unohtamatta musliminaisten orjuuttamista, joka on itselleni kynnyskysymys feminismissä. Minulle ei ole olemassa feministiä, joka ei nosta musliminaisten asemaa ykkösasiaksi ja taistele sen puolesta enemmän kuin nyt muodissa olevan oman sukupuolisen toiseutensa, mikä se sitten liekään. Toiseuttaan ehtii toteuttaa myöhemminkin, kun todelliset naisorjuudet on ensin selvitelty.

Oikea feministi ei siis sulje silmiään poliittisen korrektiuden nimissä pienimmältäkään naissorrolta. Oikea feministi ei osta sitäkään selitystä, että mutta kun naiset itse haluavat huivinsa ja kaapunsa. 

Ihminen tottuu istumaan vaikka tikun nokassa, jos hänen sukunsa on tikussa ikänsä istunut. Lopulta muu istumistapa on hänelle väärää ja tikussa istuminen oikeaa. 

Muistakaamme tässä yhteydessä Simon Skyliittaa, pylväskilvoittelijaa, joka taivaaseen päästäkseen asui askeettisesti ensin kolmimetrisen, sittemmin jopa kaksikymmentämetrisen pylvään päässä, niin että persus oli märällä ruvella. Eihän hän muualla enää osannutkaan asua. Siitä ei ole tietoa, pääsikö Simon taivaaseen. Kenties, toivotaan niin. Mutta persus ruvella hän eli, ja näin ei tarvitsisi enää olla.


25.6.2020

Orwell 1984 eli kun moraaliposeeraus vallan saa ja johtaa spektaakkeleihin



“Jokainen kirja on kirjoitettu uudestaan, jokainen taulu maalattu uudestaan, jokainen patsas, katu ja rakennus nimetty uudestaan, jokainen ajankohta muutettu toiseksi. Historia on pysähtynyt. Ei ole muuta kuin loputon nykyhetki, jossa puolue on aina oikeassa." (George Orwell 1984)

Käykääpä joutessanne lukaisemassa Sanna Ukkolan harvinaisen selkeä artikkeli nykyajan noitavainoista: 
"Orwellin 1940-luvulla kirjoittamat ajatukset kuvaavat kaamean täsmällisesti tätä päivää. On hirvittävää nähdä, kuinka patsaita kaadetaan, kuinka ihmisiä irtisanotaan yksittäisten lipsahdusten takia, kuinka kirjoja kirjoitetaan uudelleen juuri kuten Orwell ennusti." 
Mukaan mahtuvat suomalaiset Eskimo-puikot, Uncle Ben's -riisipakkaus, Tuulen viemää -elokuvan poisto Netflixistä, patsaat Churchillista Mannerheimiin ja lukuisat toimittajien erottamiset Yhdysvalloissa sopimattomista tviittauksista tai kannanotoista. 

Ukkola osuu harvinaisen oikeaan tästä ajasta. Elämme moraaliposeerauksen aikaa, mikä näkyy vaikkapa eduskunnan eilisessä kansanedustaja  Juha Mäenpään syytesuojan poistamiskeskustelussa. 

Mäenpään puhe oli typerää, mutta ei olisi ansainnut tällaista spektaakkelia aikana, jolloin eduskunnalla on tärkeämpiäkin asioita hoidettavanaan. Jos joku teki virheen, se oli eduskunnan puhemies Eerola, joka ei heti huomauttanut edustaja Mäenpäätä puheen sopimattomuudesta. 

Eeva Biaudet sanoi eilisessä eduskuntakeskustelussa tuomitessaan edustaja Mäenpäätä näin:
"Kansanedustaja, joka käyttää väärin puhevapauttaan toisten vapauksien rajoittamiseksi tai hiljentämiseksi, hänen tarkoituksenaan on sulkea toiset ihmiset pois yhteiskunnastamme." 
Eli meillä ei nähdä malkaa omassa silmässä, koska tiettyjä tahoja saa automaattisesti hiljentää, vaikka rikos ei kovin mittava olisikaan. Meillä voisi tämän mukaan sulkea kansanedustajia pois julkisesta keskustelusta, jopa päätöksenteosta, jos hänellä on vääriä ajatuksia. Tälle tielle ei pitäisi lähteä edes Eeva Biaudet'n. 

On kovin helppoa sanoa, että ollaan suvaitsevia ja tuomitaan vihapuhe. Vaikeaa tuntuu olevan olla lankeamatta niihin itse.