Antamisen vähenemisestä ja muurarin tulosta

Hallituksen budjettia on moitittu vaihtoehtojen puutteesta, ja mm. Vasemmistoliitto ja demarit ovat mainostaneet omaa vaihtoehtobudjettiaan rintoihinsa lyöden. Nyt on vaihtoehto, demareilla  2,5 miljardin sopeutussäästöt ja Vasemmistoliitolla on vaihtoehtobudjetti, jossa perutaan kaikki sosiaaliturvaan nyt säädetyt vähennykset. Myös Vihreillä on oma budjettinsa.

Oma vaatimaton käsitykseni on, että on aika helppo kasata tässä tilanteessa säästökohteita putkeen ja määrittää niille sopiva summa - ei liene vaikea tehtävä kansanedustajien avustajillekaan. Yhteenlaskutehtävä. 

Vaan mitkä ovat noiden vaihtoehtobudjettien vaikutusarviot kokonaisuuteen, kun seurannaisvaikutukset otetaan huomioon joka saralla? Tätähän hallituksenkin budjetista on perätty. Tämä näyttää puuttuvan oppositionkin esityksistä, joten jäämme arvailujen varaan, mikä budjetti olisi paras.

Toteamme kursorisesti vain, että kevät toi muurari  ja maalarin ja rannoille hampparin, oli budjetti kenen tahansa ja minkä suuruinen tahansa. Linnut palaavat päämme päällä kirkuen ja auroja tehden, huutavat samoin sekä leikatuille että leikkaamattomille kansalaisryhmille.

Leikkauksista puheenollen - termihän on loogisesti ottaen väärä. Ei köyhiltä ja vähäosailta tai hätää  kärsiviltä voi mitään leikata, koska eihän heillä mitään leikattavaa ole. Kyse on antamisen vähentämisestä, valtion rahahanan suitsimisesta. 

Vain jonkun omaa voi leikata. Rikkailta voisi leikata, koska heillä on. Kyse on vain siitä, että valtio ei voi ulosmitata kenenkään omaisuutta.Termiä pitäisi siis vaihtaa, jolloin nyt maalatut dystopiatkin asettuvat oikeaan valoon. Ei voi enää sanoa, että köyhiltä viedään kaikki tai köyhiltä leikataan satoja euroja. 

Pitää yksinkertaisesti sanoa, että köyhille annetaan vähemmän, satasen sijasta jaetaankin nyt vain 50 euroa. Näin ei voi myöskään enää sanoa, että hallitus tappaa köyhät nälkään, sillä keneltäkään ei kaikki lopu, lähimainkaan. Puurorahat jää jokaiselle, jolle puuro kelpaa. Ja vähän särvintä puuron lisäksi. Ja taatusti katto pään päälle sekä lämmin peitto. Ainoa, mikä loppuu kokonaan, on kansaneläkkeen maksu ulkomaille. 

Perintö Peräkylän Kissayhdistys ry:lle?

 

Tällaisissa opiskelijabokseissa opiskeltiin 70- ja 80-luvun akateemisissa piireissä. Pieni huone, jossa seinän vieressä oli puinen laverisänky ohuehkolla patjalla ja chenille-päiväpeitteellä, joka tosin oli jo luksusta - omani Turun ylioppilaskylässä oli ruohonvihreä. 

Ikkunan alla oli kirjoituspöytä ja yksinkertainen tuoli, joka ei pyörinyt ja jossa ei ollut säätämisvaraa eikä aina selkänojaakaan. Kirjoituspöydällä saattoi olla kirjoituskone, jos opiskelija oli onnekas tai saanut apuja kotoa. Keskellä kattoa oli lamppu, lattialla kotoa tuotu matto. Seinillä oli julisteita ja itse tehtyä kollaasitaidetta. Omalla  juuttiseinälläni oli vasemmalla Che Guevaran punainen juliste, keskellä Marimekon  vihreä Kaivo-kangas katosta lattiaan. Oikeassa reunassa oli sanomalehtiotsikkoja  repimällä koostettu värikäs kollaasitaulu. Muistan yhden repimäni lehtiotsikon vieläkin: The Computer gets the Answer.

Huoneeni Turussa  oli kuvan kaltainen pieni huone, keittiö oli yhteiskeittiö käytävän päässä, ja keittiössä oli yksi liesi ja jääkaapissa jokaiselle asukkaalle oma pieni lokero. Keittiön nurkassa oli yhteisesti ostettu käytetty televisio. Huoneissa oli pieni vessa, jossa oli suihku, mutta ei pesukonetta. Pyykit pestiin käsin vessan altaassa - en ainakaan muista mitään talon pesulaa. Käytävän toisessa päässä oli seinässä yhteispuhelin, johon joku aina vastasi ja huusi sitten halutun henkilön puhelimeen.

Asumistukea ei opiskelija saanut, vaan maksoi vuokransa suoraan opintolainastaan, jollainen oli kaikilla opiskelijoilla. Opintolainan suuruus oli noin 3 500 markkaa vuodessa ja sitä nimitettiin opintotueksi. Myöhemmin opintotuki alkoi olla varsinaista vastikkeetonta tukea nykyisessä muodossaan, ilmaista rahaa,  ei siis korollista velkarahaa.

Helsingin Sanomista luen tänään  juttua, jossa muuan yksinhuoltaja suree asumistukensa laskemista 200 eurolla. Hän asuu 14-vuotiaan poikansa kanssa kolmiossa ja joutuu nyt muuttamaan pienempään asuntoon, jotta hänen ei näin tarvitse tinkiä poikansa elintasosta. 

Tilanne on tietysti surullinen, kun se osuu ihmiseen näin. Alempaa artikkelista luen, että yleisimmin asumistuki laskee 70 - 140  euroa kuukaudessa, sitä enemmän, mitä isommassa tai keskeisemmässä asunnossa asutaan. Opiskelijoilta, työttömiltä ja yksin asuvilta asumistuen lasku HS:ien artikkelin mukaa on 71 - 81 euroa kuukaudessa, muilla ryhmillä enemmän. 

Ihmisestä, joka on ikänsä tottunut tyytymään siihen, mihin itse pystyy vaikuttamaan, tuntuu oudolta etupäässä se, että asumistukia on maksettu näin paljon ja laajoille ryhmille kuin nyt ilmenee. Sanotaan jopa, että korkeat asumistuet ovat hyödyttäneet eniten asuntojen vuokralle antajia, jotka ovat voineet nostaa vuokria tukien vuoksi. Näin tukirahat ovat osittain valuneet vuokranantajille.

Sanotaan myös, että yliopistokaupungeissa on opiskelijoiden soluasuntoja tyhjillään, kun ne eivät kelpaa yksiöitä kantakaupungista haluaville nuorille. Minun aikanani näistä ylioppilaskylän soluasunnoista ja pikkuhuoneista kilpailtiin. 

Sokerina pohjalla - nyt nämä nuoret isänmaan toivot haluavat puuttua eläkkeisiin, koska heidän oma elintasonsa laskee niiden vuoksi eivätkä he itse tule saamaan yhtä suuria eläkkeitä. 

Suuret ikäluokat joutaisivat kuolla pois kiireesti. Näille valittaville lapsille ja lastenlapsille ei tule mieleen, että ne asunnot, metsät ja mökit jäävät heille. Ellei sitten eläkeläispolvi suivaannu ahneisiin nuoriin ja määrää perintöään Peräkylän Kissayhdistys rylle.

Pitäisikö rikosvastuun ikärajaa laskea?

 

 

Maailma pyörii sittenkin, vaikka nuoret voivat pahoin ja maailmassa surua riittää. Tämä hävytön peipponen ei välittänyt tuon taivaallista maansurusta, vaan veteli riemukkaita sooloja vanhan kartanoalueen arvopuissa. Ja jos seisahtui kuuntelemaan aariaa, siihen vastattiin läheisestä puusta, ja toisestakin. Aikamoinen konsertti!

Kun seuraa Vantaan tragedian käsittelyä mediasta ja somesta, tulee sieltä vastaan kaikki mahdollinen. Huomiota kiinnittää kuitenkin kaksi  ennalta arvattavissa ollutta syyseikkaa, nimittäin  ykkösenä maan hallituksen syyllistäminen ja kakkosena koulukiusaamiseen vetoaminen. 

"HALLITUS KANTAA SUURIMMAN VASTUUN NUORTEN HYVINVOINNISTA

- - -

On hirvittävää, jos nuorten pahoinvoinnin tajuamiseen tarvitaan aseeseen tarttuva 12-vuotias. Pian kehysriiheensä kokoontuva hallitus voi tehdä Vantaan tapahtumista vain yhden vastuullisen johtopäätöksen: nuorilta ei saa leikata. 

Anna Munsterhjelm

toiminnanjohtaja 

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi"

Minusta toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm menee yllä olevassa  HS-mielipiteessään  yli siitä, mistä aita on matalin. Kyseessä on tekstin loppukappale.

Munsterhjelm tulee ikään kuin sanoneeksi, että tragedian syypäänä tai ainakin uhkakuvana ovat hallituksen leikkaukset. Jos asiassa vedetään mutkat suoriksi: raha ratkaisee, rahan puute aiheuttaa tappoja ja murhia, raha auttaa estämään tragedioita.

Varmaan osittain totta, mutta ei tämä ole lähelläkään koko totuutta. Jos lapsi tappaa, kyseessä ei ole vain rahan puute, ei edes leivän puute. Kyseessä ei ole myöskään vanhempien työn puute tai leipäjonossa käynti. Maailmassa on hirvittävästi köyhyyttä ja kurjuutta ja nälänhätää, mutta ei juurikaan näiden onnettomien ihmisten tekemiä murhia. 

Vika ei ole myöskään opettajan, muiden oppilaiden,  ei koulun eikä koulun resurssien puute. Meillä on maailman parhaita opettajia ja kouluja, joissa opetetaan lapsia ja huolehditaan paljosta muustakin. Jos lapsi oireilee pahasti, hänet taatusti ohjataan asiantuntijoiden tutkittavaksi, jos siihen saadaan kotoa lupa. Aina ei saada. Joissain yhteisöissä lapsen mieleen liittyvät häiriötilat ovat kulttuurinen häpeä ja ne  kielletään. 

Kynnyksen lapsen tekemään murhaan täytyy olla siis toisenlainen - kuin rahan puute tai pelkkä koulukiusaaminen. Asian  täytyy liittyä enemmän lapsen oman mielen horjuntaan, ja tällöin toki koulukiusaamisen kynnys voi ylittyä, kun jokin napsahtaa rikki. Mutta pelkkä koulukiusaaminen ei ole murhan syy. Tällöin murhia tapahtuisi enemmän kaikkialla maailmassa.

 

 Pienen ihmisen kaltoinkohtelu, varhaiset hylkäyskokemukset, kotiväkivalta, yksin jättäminen, turvan puute, välinpitämättömyys, kylmyys - nämä ovat koko persoonallisuutta horjuttavia tekijöitä, jotka aiheuttavat mielen ja luonteen häiriötiloja. On myös erilaisia diagnooseja, eli on erilaisia herkkyyksiä, joita ei aina ole tunnistettu.

Kun lapsi tappaa, on katsottava ensijaisesti lapsen kotiin, niin murheelliselta kuin se kuulostaakin. Kasvatus on kotien työ, opetus koulun. Toki nämä kaksi tehtävää myös risteävät, mutta päälinjat ovat selkeät. 

Oikeusministeri Leena Meri haluaa nyt selvittää rikosoikeudellisen ikärajan laskemista. Rikosvastuuta voisi Meren mukaan tarkastella suhteessa lapsen kehitystasoon eli siihen, miten hyvin hän ymmärtää tekonsa seurauksia. En pidä tätä pahana. Vastuuraja voisi olla 14, mutta ei 12. 

Lapset aikuistuvat meillä yhä aikaisemmin. Nykypäivän nelitoistavuotias voi jo aloitella sukupuolisuhteita. Väittäisin, että jos on kypsä seksiin, lienee kypsä ymmärtämään myös syy ja seuraus -suhteita laajemminkin. 

(Valokuva Iines 6.4.2024)