Kanavarkaissa

Taitaa olla paras kanavarkaus aikoihin tämä Oikeutta eläimille -yhdistyksen varkain tekemä sika- ja siipikarjatilojen videokuvaus (HS 30.11. ).

Kerrankin kettutyttöjen toimintatapoihin voi lämpimin sydämin yhtyä, sillä nyt ei aiheutettu eläimille vahinkoa, vaan pakotetaan korkean tason päättäjät toimimaan eläinten parhaaksi. Itse Suomen maatalousministeri on tulilinjalla!

Kuvaukset on tehty nimittäin eteläsuomalaisilla tehotiloilla, mm. Forssassa maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan tyttären Hanna-Maija Anttilan sikatilalla. Kuvissa on likaisia eläimiä, jotka näyttävät väsyneiltä ja sairailta, joukossa on kuolleita sikoja. Videolta ei kuitenkaan selviä, mikä kuva on miltäkin tilalta. Sikatilallinen Hanna-Maija Anttila on tehnyt uusimman tiedon (STT, uutiset klo 11.00) mukaan rikosilmoituksen yhdistystä vastaan salaa kuvaamisesta.

Äitini oli maanviljelyssukua, joten minulla on ollut kesälomilla lapsuudesta lähtien tilaisuus nähdä maaseutupaikkakunnalla eläinten huonoa kohtelua. Lehmiä potkittiin ja hakattiin, hevosia ruoskittiin kun ne viimeisillä voimillaan tarpoivat kuorman edessä, kissoja ja koiria ei päästetty sisälle, kaikille eläimille huudettiin ja niitä ei hoidettu, muuta kuin sen verran että maito pysyi jokseenkin puhtaana eikä munatili ehtynyt. Paras kesäystäväni ammuskeli kymmenvuotiaana kissanpentuja navetan seinustaa vasten, isänsä kanssa, ja aivan yleistä oli, että katinpojat tapettiin heittämällä seinään tai hukuttamalla säkissä. Eläinten nykyisellä huonolla kohtelulla on siis pitkät juuret, ja ne ulottuvat oman vajaan tietämykseni mukaan vuosituhanten taakse.

En pystynyt katsomaan tätä Eläimille oikeutta -yhdistyksen eläinvideota, jota näytettiin A-studiossa keskiviikkoiltana. Oli pakko kääntää kanavaa nopeasti muualle, vaikka asia kiinnosti suuresti. Jossain se varmaan on katsottavissa, jos joku pystyy, mutta minä en sitä linkkiä kaiva esiin. Menee vieläkin selässä kylmät väreet, kun joskus jouduin katsomaan, kuinka kuutteja tapettiin jäälle. Tai sikoja tainnutettiin ampumalla otsaan. Poroerotuskin on kauheaa. Järkyttävää, ettei eläinten kärsimyksestä piitata vielä tänäänkään. Ihminen on sika.

Eläinten julma kohtelu on perimmäinen syy siihen, että olen aina melkein vihannut keskustapuoluetta ja toisaalla Pentti Linkola -tyyppistä fasismia. Voisin äänestää mitä tahansa äärilaitaa, mutta en koskaan keskustaa. Minusta tältä puolueelta puuttuu ihmisyys ja todellinen sivistys, joka näkyy siinä, miten ihminen kohtelee heikompiaan ja ennen kaikkea eläimiä ja luontoa, jotka eivät pysty puolustautumaan itse ja joita ilman emme olisi elossa ja joita ilman ei olisi elämää.

JK Huomasin juuri jälkikäteen, että tuo kohuttu video taitaa olla ensimmäisen linkkini materiaalissa. Olkoon. Itse en katso sitä.

Nuorta sen lihan olla pitää

Johan Wilhelm Snellman oli lähes nelikymmenvuotias iskiessään silmänsä seitsentoistavuotiaaseen neitsykäiseen Johanna Lovisa "Jeanette" Wennbergiin. Mies nai tämän apteekkarintyttären kiihkossaan, vaikka liitto oppimattoman neitokaisen kanssa ei sujunutkaan vaikeuksitta. Kuusi lasta pitivät Jeanetten taatusti aviovuoteessa ja lieden ääressä. Ei siinä päätä tai keskustelutaitoja kysytty, toimivaa alapäätä vain.

Toinen historian tai tarustojen vanha pukki lienee Väinämöinen, joka nuoren lihan himossaan ajoi hänelle palkkioksi luvatun nuoren Aino-neidon hukuttautumaan orhivan Väinön käsien alta, turvaan veden viileään valtakuntaan. Ja onhan näitä tyttöjen ja neitokaisten perään kuolaajia, heidän raiskaajiaan ja väkisinottajiaan, iäkkäitä tai ainakin jo hieman elähtäneitä miehiä historiankirjat tulvillaan.

Superjulkkis, kyläkauppias Vesa Keskinen on tuottanut idän tai etelän mailta tumman nuoren koulutytöltä näyttävän naisenalun petikumppanikseen. Mitään lainvastaista ei liene tapahtunut, sillä tyttösen mielestä elämä on nyt kuin elokuvaa, joten Keskinen ansaitsee ehkä jopa selkääntaputuksia hyvästä teostaan ja viriiliydestään. Valokuvissa Keskinen kuitenkin näyttää tytön elähtäneeltä isältä tai isoisältä. Eikö hän näe omaa kuvaansa tytön rinnalla? Mitä hän saa tytöltä, keski-ikäinen mies? Mistä he keskustelevat yhdessä, millä tasolla he kohtaavat toisensa henkisesti?

Yhteiskuntahan on täynnä suhteita, joissa toinen osapuoli on huomattavasti nuorempi, yleensä nainen on korkeintaan kolmikymppinen ja mies viisissäkymmenissä, ylikin. Kahdenkymmenen vuoden ikäero on merkittävä, ja ikä näkyy eittämättä miehen vartalossa ja viriliteetissä. Meneekö se niin, että viriliteetiltään ja libidoltaan heikko tai kestämätön mies tahtoo nuorta lihaa ja kimmoisaksi luulemaansa koloa, kun taas itsevarma ja henkisesti ikäisensä mies ymmärtää seksuaalisuudenkin kokonaisvaltaisemmin ja sen, että kolon tilavuuteen vaikuttavat rakenteelliset seikat suuresti, ehkä eniten. Nuorikin kolo voi olla siis varsin tilava.

Mene tiedä, mutta itseäni ei jaksa edes naurattaa, kun joku, oletettavasti vanhempi mies, tulee blogiini Google-haulla nuorta sen pillun olla pitää, tai kun joku viisikymppinen miesbloggaaja vuoraa bloginsa ovipielet pelkästään kaksi-kolmikymmenvuotiaiden naisbloggareiden nimillä.

Nämä ajatukset itivät osittain Saaran kanssa käymästäni vuoropuhelusta.

(Maalaus Eero Snellman)

Sisar hellä valkoinen

Katselin lihasoppaa syödessäni iltapäivälehden tilastoa, jossa oli selvitelty kunta-alan tulevia kokonaisansioita (IS 20.11.). Kun sairaanhoitajan keskiansio ennen oli 2 482 euroa kuukaudessa (Tilastokeskus 2006), tulee kuukausiansio korotusten jälkeen olemaan 3 103 euroa. Perus- ja lähihoitajan palkka tulee olemaan 2 709 euroa kuukaudessa.

Vertailun vuoksi mainittakoon muitakin kuin tehyläisiä. Esimerkiksi lastentarhaopettajan kokonaisansio tulee kunta-alan yhteissopimuksen jälkeen olemaan
2 329, kirjastonhoitajien 2 521 ja palomiesten n. 2 700 euroa kuukaudessa. Sairaanhoitajat limbosivat siis rytinällä itsensä palkkakuopasta ja näyttivät todellisen luontonsa.

Minusta tuntuu, että antaessaan tukensa hoitajien työtaistelutoimille ihmiset kuvittelivat sairaanhoidon laadun näin paranevan, potilasturvan ja ihmisarvon nousevan ja hoitotyön kiireen vähenevän. Itse kysyin jo varhaisessa vaiheessa, millä tavoin muita paljon suurempi palkankorotus voi parantaa terveydenhuollon laatua, sillä eihän henkilökohtainen palkannousu - olkoon vaikka ansaittukin - heijastu millään tavoin siihen, mikä on kokonaishoidon taso Suomen sairaaloissa. Vai meneekö se vaan niin, että kun tienaa paremmin, jaksaa paremmin, eli hoitajan raha voitelee potilaankin haavat? Voi varmaan pohtia, mistä se raha otetaan - onko se pois terveydenhuoltosektorin kokonaismäärärahoista? Jos on, niin se puolestaan merkitsee uusien virkojen entistä kitsaampaa perustamista, pätkätöiden ennallaan pysymistä, mahdollisia lomautuksia jopa terveydenhuollon alalla, terveyskeskusmaksujen nousuja ja veroprosentin nostoa joka neljännessä kunnassa.

Ikävä maku jäi tästä työtaistelukabareesta. Ehkä eniten harasi vastaan hoitajien epäeettinen vetoaminen ihmishenkiin ja vastuu-sanan väärinkäyttö. Ei hoitaja - kolmivuotisen keskiasteen tutkinnon suorittanut - ole vastuussa potilaan hengestä, vaan lääkäri ja sairaalan johto-organisaatio. Hoitaja vastaa potilaan kuolemasta vain selvissä murhatapauksissa. Missä tahansa potilasta koskevassa asiassa päätökset tekee lääkäri, ei hoitaja. Jos siis jotain sattuu, tutkinnassa vastuullinen on hoitotoimenpiteen määrääjä, ei antaja. Tämän vuoksi tuntui falskilta nähdä hoitajien kantavan kylttejä, joissa luki: Vastuusta ON maksettava!

Hoitajien tulinen kabaree antaa kyllä oivan mallin mm. vässykkämäisille opettajille tulevaa neuvottelupöytäkierrosta varten. Opettajathan pääsevät siihen seuraavaksi, ennen hoitajien toista kierrosta. Nyt vaan ensin OAJ:n lällykkäpuheenjohtaja vaihtoon, ja sitten kovat piippuun. Lakkoon voisi mennä ylioppilaskirjoitusten aattona, jotta nuoret eivät saisi tutkintoaan suoritetuksi. Tähän mennessä kirjoitukset ovat olleet pyhät, ja niiden vuoksi on kieltäydytty yhdestä jos toisestakin lakosta. Palomiehet voisivat mennä lakkoon juuri ennen vappua, jolloin prekariaatti tapaa heitellä polttopullojaan ja mellakoida, lastentarhaopettajat voisivat panna lafkan kiinni milloin tahansa ja käännyttää lapsukaiset vanhempineen takaisin kotiin leikkimään kerrankin yhdessä.

Tie on nyt siis auki, ja kiristämällä ja vastuuseen vetoamalla saa satojen eurojen korotukset, joiden maksut hoituvat luonnollisesti muita toimintoja supistamalla ja veroäyriä korottamalla - oma kuntani ilmoitti jo korottavansa nyt 18,5 prosentissa olevan veroäyrin ylöspäin hoitajien palkankorotusten vuoksi. Terveyskeskuksessa on lakkautettu palveluja, ja viikonloppuöisin täällä ei ole ollenkaan päivystystä. Ehkäpä se siirtyy nyt kokonaan täältä pois, toimintoja kun tulee jatkossa kuulemma karsia.

*

Muutenkin menee kurjasti - pudotin uudehkon kännykkäni kuumaan teemukiin. Laite hiljeni pihahtaen. Olin juuri irtisanonut kaksi muuta puhelinliittymääni parantaakseni elintasoani. Sekin harmittaa, että tk-eläkeläisellä ei nouse muu kuin veroprosentti. Kauhean kiva olisi entisen kuntatyöntekijänkin saada 270 euron kinkkuraha. Tai edes kerrankin jokin korotus kuukausituloon. Miten eläkeläinen voisi mennä lakkoon?

Ikävä vaiva

Virtsakivet ovat erittäin kivuliaat, ainakin eläimellä. Minulla oli tyttären kissa von Kusti hoidossa, kun lensin ilmaan kauheasta tuskanhuudosta, joka kiiri korviini alakerrasta. Kuin sikaa olisi elävältä tapettu, niin ytimiin se tuskanhuuto meni.

Kissa makasi alakerran punaisella käytävämatolla kyljellään reporankana, ja sen pepusta oli valunut tummaa nestettä matolle. Kun kumarruin hädissäni tutkimaan von Kustia, huomasin tummassa nesteessä kellertävää, visvan väristä sakkaa, pieniä kiviä, jotka olivat kovia ja teräväreunaisia sormiini. Soitin tyttärelle ja eläinlääkäriin, ja puolitiedotonta eläintä vietiin vauhdilla päivystykseen. Kissa sai kipupiikin, ja jotain muutakin piikkiä, jonka laatua en muista enää. Ruokavalioon tuli täydellinen muutos, ja nykyään katti elää erikoispöperöllä, joka maksaa enemmän kuin köyhän mummon ateria päivässä. Virtsakivillä kun on taipumus uusia.

Tiedän siis, miltä pääministeristä tuntuu, kun hän kärsii virtsakivistä, jotka tukkivat virtsaputken niin, että koko mies menee umpeen, selkä kipeytyy ja virtsa karkaa sitten rakon täytyttyä erittäin kivuliaasti kivien kera ulos. Tuskan täytyy olla hirvittävä, sillä kissa ainakin oli puolitiedoton maatessaan vetelänä matolla. Onneksi Vanhanen on nyt hyvässä hoidossa taitavien suomalaisten sairaanhoitajien käsissä. Liotushoito on varmaan tehokasta.

(Osa Michelangelon maalauksesta Adam and Eve)

Miksi Peppi muutettiin?

Tuntuu ihan kauhealta katsoa kokonaan uudistettua Peppi Pitkätossua, jonka tarina on nyt tuoreutettu suomentamalla teos uudelleen. Samalla kuvitus on uudistettu muuttamalla Pepin ulkonäköä melkoisesti. Aikuiset luonnollisesti ovat tämän tehneet, koska tietävät, mikä lapsille on parhaaksi.

Lapset itse tyrmäävät uuden Pepin, joka saa huutia näiltä pikku suorasuilta. Minusta lapset ovat oikeassa, sillä uusi Peppi on piirretty merkillisen laihaksi, suorastaan anorektisen ja ilmeeltään tympeän näköiseksi. Uutta suomennosta ja kuvitusta katsoneet lapset arvostelevat sitä, että erikoisesti silmät ovat oudot, vinossa, ja itse ihmettelen, miksi vinojen silmien täytyy olla hiuskiehkuroiden lomassa, niin kuin pissiksillä ja hieman varttuneemmilla trenditietoisilla naisilla usein näkee. Luonnotontahan se on ja lapset tietävät sen vallan hyvin. Lapset pitävät siitä, että piirretään "oikein" ja että silmä näyttää silmältä ja että vartalon raajat ovat kohdallaan.

Vanha Peppi on iloisen ja reippaan näköinen, hänellä on sopivasti lihaa luittensa ympärillä, hymy tuikkii pyöreissä kasvoissa ja suu on iso ja avoin ja koko Peppi ystävällinen ilmestys. Uudistetun teoksen kieltäkin on näivetetty, lukemani esittelyn mukaan. Oletan, että kiemuraisia lauseita on yksinkertaistettu ja lyhennetty - seikka, jota muuten en pidä ollenkaan tarpeellisena, sillä lapset kuuntelevat kyllä näitä vanhoja lauserakenteitakin hievahtamatta, jos sanoja painottaa ja luettua tauottaa, ts. esittää tekstin, mikä lienee Lindgrenin tavoite. Hanhän kirjoittaa hyvin draamallista tekstiä. Ei kaiken tarvitse lapsillekaan olla yksinkertaistettua selkokieltä. Heille tekee hyvää istua hieman aloillaan ja katsoa ja kuunnella kolme sanaa pidempääkin lausetta.

Sitä paitsi, ketä se vahingoittaa, että hottentottien kuningas olisikin ollut neekerien kuningas? Eikös tämä nyt loukkaa hottentotteja?

Joka tapauksessa aion lukea tuon uuden suomennoksen, kunhan käsiini saan. Ymmärrän hyvin sen, että klassikkoja voi ja pitääkin suomentaa uudelleen. Tässä tuntuisi kuitenkin siltä, että kohderyhmä on toista mieltä.

(Piirros Ingrid Vang Nyman)

Yksin oot sinä Iines

Yksinhän minä. Totta tuo otsikon lausahdus, jolla joku tuli blogiini juuri äsken, kun tutkin SiteMeteriäni: onko edes siellä ketään? Olihan siellä moni, tuo vaasalainenkin, joka halusi sanoa minulle jotakin. Kenties hänkin on yksin?

Kuuntelen kaihoissani oopperalaulaja Matti Salmisen laulamia tangoja, Satumaa ja Meren yllä ja Haave rakkaudesta. Lasissa on punaviinipullon jämät. Poskionteloa särkee edelleen, tai sitten se on hammas. Toivottavasti sitä ei vedetä, kun menen keskiviikkona hammaslääkärille. Pelottaa etukäteen. Henkeäkin ahdistaa vähän, ei paljon. Henkiputki kirvelee ihan kuin silloin kun olin nokkosrokossa.

Kävelin tänään joen rannalla, ja otin marraskuun kuvia. Suuria tummia puita, märkien lumihiutaleiden tanssi niiden oksistossa. Sain 49 kuvaa, kunnes objektiivi jumittui kosteassa säässä, vaikka suojana oli kameraan teipattu hedelmäpussi. Otin sitten toiset 49 pikkukameralla. Viereisessä kirkossa paloivat kirkkaat valot, ja siellä messuttiin oletettavasti Jokelan uhrien muistoksi. Isänpäiväliput liehuivat, enkä muistellut omaa isääni. Siitä on jo niin paljon aikaa, että olen unohtanut sen kurjuuden enkä viitsi kirjoittaa näitä ulkokultaisia säkeitä enää. Totuus oli kuitenkin aika paljonkin erilainen.

Ranekin pelleilee kanssani ja Komposti * on tapansa mukaan huohottamassa niskaani. Lähetin juuri ylläpidolle kysymyksen, voiko blogilistalle kirjata noin aggressiivisen blogin, jonka ainoa motiivi on yhden bloggaajan mielipuolinen solvaaminen. Pyysin poistamaan blogin listalta.

Vaan minulla menee hyvin. Pidän yksinolosta, oikeasti. Kukaan ei pompota minua, kukaan ei tosissaan pääse loukkaamaan minua. Ei minua oikeasti Komposti pysty vahingoittamaan, ei yksikään nettimies enää haavoittamaan. Minä olen heitä vahvempi. Blogini on omani, samoin elämäni on omissa käsissäni.

(Maalaus Harry Anderson)


*Jälkikirjoitus 14.11. Poistin nyt linkin yllä olevasta Kompostin Koon muistelmat -blogista, joka on poistettu myös blogilistalta.

Kullervon kirous

Kullervo oli poika, jolle ei koskaan mikään onnistunut. Koko lyhyen elämänsä hän käytti vihaamiseen, kosto mielessään.

Luonto Kullervon ympärillä ennusti tulevat kohtalot, mutta merkkejä ei osattu lukea. Tuhoutuvien puunrunkojen tavoin on hänkin kuoleva, koska hänellä ei ole osaa maan kamaralla massan joukossa, rajuilma on tulossa, palaa jo. Kirkkaanpunainen taivas, muinaisten tarinoiden varoitusmerkki, ennakoi suurta murhenäytelmää.

Kerran Kullervo unelmoi onnesta, rakkaudesta elämässään, jolla oli kuitenkin tarjota hänelle vain leipään leivottuja kiviä. Ehkä hän oli herkistä herkin, särkyvistä särkyvin, meni palasiksi jo varhain eikä kukaan huomannut koota häntä ehjäksi. Lähellä ei nähty, kauempana ei osattu. Tuli vieras taloon, outo esikuva, vei mennessään, houkutti onnenkuvillaan, antoi käskyn. Se oli Kullervon kirous.

(Kansikuva Erkki Tanttu)

Svenska dagen

Jag hade en utomordentlig lärare i svenskan. Hennes smeknam var Minna och hon ägade hela sitt liv till oss, sina eleverna, och särskillt till oss, vår klass, vilkens klassordare hon var under hela vår skoltiden.

Minna var en gammalpig. Hon hade aldrig en man, hon kunde inte ens ha varit kystt med mannen, och säkert var hon jungfru hela sitt liv. Men hon var skolens bästa lärare! Aldrig under vår skoltiden hade en enda elev blivit underkänd i svenskan i studentexamen! Vi läste långa ordlistor, vi skrivade många esseer och Minna hoppade tasajalkaa, om vi inte hade läst våra läxorna. Vi ärade hennes intensitet och gjorde vårt bäst med svenskan. Och ännu i dag har jag svenska språket i takaraivo, tack för Minnas vaativuuden.

Tack Minna! Ditt minne lever för evigt!

Och till slut måste jag säga, att vi har så lång historia med Sverige, att det hörs till allmänbildning att förstå svenska språket. Och studera det i skolan.

PS Mina feler kan reparera med rödpenna, on någon vill. Jag gjorde detta essee utan ordbok och utan grammatik, till nöje och tilla äran för denna svenska dag! Måste inte vara fullständig svenskan, huvudsaken, att någon förstor. Eller måste det vara?

Humoraaliopissa

Hiljainen, pilvinen päivä eilisen lumisateen jäljiltä. Kadut ovat olleet tyhjät kuin formulakisojen lähetysaikaan, jolloin yleensä nautin kävelystä hiljentyneessä kaupungissa. En osaa katsoa formulaa enkä arvostaa lajin sankareita, vaan näen lajissa pelkkää turhuutta ja tylsyyttä. En siis ihmettele, ettei Halonen viitsinyt soittaa Kim Räikköselle, vaikka Ahtisaari aikanaan soitti Mikä Häkkiselle.

Olen tänään lukenut Agricolan aikaa, josta löysin hauskan humoraaliopin eli nelinesteopin, joka oli Agricolan aikana yleinen lääketieteellinen periaate. Se on vaikuttanut parannustaitoon ja lääketieteeseen aina 1800-luvulle saakka ja on alunperin kehitetty jo 400-luvulla antiikin Kreikassa.

Humoraalitaulukko eli nelinesteoppiin pohjaava kuvio liittyy lähemmin lääketieteen kuin astrologian historiaan, vaikkakin siinä puhutaan myös taivaanmerkeistä. Humoraalisen opin mukaan ihminen on kosmoksen peilikuva, mikrokosmos, jossa on neljä perusnestettä: veri, lima, keltainen sappi ja musta sappi. Ihmiset jakautuvat neljään perustyyppiin sen mukaan, mikä neste heissä on vallitsevana. Perustyypit ovat sangviinikko, koleerikko, melankoolikko tai flegmaatikko. Humoraalitaulukkolinkistä yllä voi halutessaan tarkistaa tyyppinsä ja nesteensä. Itse olen perustyypiltäni sangviinikko, jonka neste on veri. Kun mietin tuntemiani ihmisiä, he tuntuvat kyllä loksahtavan taulukon heille osoittamaan paikkaan.

Onkohan muuten nykyinen terveyskeskuslääketiede etääntymässä yhteydestä ihmisen sieluun, jonka humoraaliopin mukaisesti arveltiin asuvan ihmisen sydämessä? Ainakin oma tyttäreni joutui juuri perin etäälle lääkärin kyvystä hoitaa kärsivää ihmistä kokonaisvaltaisesti. Tyttärellä oli pitkittynyt poskiontelo- ja korvatulehdus, taustalla aiemmin mainitsemani lievä kuulonalenema. Korva soi hulluna eikä tytär pystynyt nukkumaan, ja selkäkin kipeytyi jännityksestä lähes liikuntakyvyttömäksi, niin että hän oli lähes romahduksen partaalla miettiessään, miten pystyy töihin. Terveyskeskuksen nyrpeä hoitaja ei tahtonut antaa edes aikaa toiseen käyntiin, kun lääkäri oli aiemmin antanut sairauslomaa vain yhden päivän, eikä antibioottikuuri selvästikään purrut. Tytär tilasi ajan Mehiläiseen, maksoi Visalla ja sai viikon sairausloman, nenäpallon ja nenävesipumpun, tehokkaan täsmäantibiootin ja tulehduskipulääkkeen ja oikean diagnoosin: korvassa runsaasti vahaa ja alipainetta + jatkuva tulehdustila. Tätä ei terveyskeskus osannut eikä tahtonut hoitaa. Sitä alkaa mieluummin katsella tällaisia huumoraalioppeja, kun tavallisella ihmisellä ei enää ole kohta asiaa terveyskeskuksen palveluista nauttimiseen. Terveys on ilmeisesti rikkaiden etuoikeus. Niin se käy.

En malta olla palaamatta lopuksi vielä takaisin Agricolan aika -teokseen. Se on todella hyvä kirja, selkeäsanaisista asiantuntijaluennoista koostettua retoriikkaa, joka karistaa mukavasti Mikael Agricolan ylle heitettyä pyhän ikonin leimaa. Teos keskittyy isänmaallisen patetian sijaan selkeisiin faktoihin. Agricolahan ei luonut suomen kirjoitettua kieltä kirkkain otsin kutsumustyönä, ei ollut mikään suomalaisuusmies, vaan kirjakielen luominen oli hänelle pikemmin taakka ja rasitus. Virkistävää! Agricolahan toimi mieluusti koulumestarina ja luopui pitkin hampain tästä ihmisläheisestä tehtävästä ja uppoutui velvollisuudentunnosta varustamaan papistoa hengellisillä sanallisilla eväillä. Samalla saatiin runsaasti yleistietoa terveydenhoidosta, maanviljelyksestä ja juridiikastakin. Ja sivutuotteena ihan oma kieli, tietysti.

(Ikkunavalokuva, Iines 3.11.2007)

Mä oon allevuotias

Mä vaan katon, mitä tän kiven alla on.

Älä pyyhi kyyneleitä, mä itken vielä.

Mitä sitten tulee kun maailma loppuu?

Keittääks puut puuroo?

Äiti leiki vähän, niin sä piristyt!

Onko vesi muovia vai lasia?

Kuin kasvetaan? Kasvaaks hampaatkin?

Jäikö mummi yksin?

Mä oon allevuotias.

Mulla on polvijano.

Susannalle kasvaa isot lihat tisseihin.

Kuoleeks joku? (Kirkonkellot soivat)

Äiti mulla on ikävä sua. (Silmiinkatsoen)

Onko sulla sukka päässä? (Turbaanipäiselle rouvalle)

Onpas jumalaton pussi! (Karkkikaupan myyjälle)
Olihan siinä sanassa Jumala. (Mummille)

Sillä oli varmaan suussa jotain vikaa. (Ohikulkenut ei tervehtinyt.)

Mä vaan ajattelen. (Lelujen siivoamiskäskyyn)

Mun korvat sattuu. (Imurin suristessa)

Kuka mun sisällä asuu? (Itkiessä vuolaita kyyneliä)

Onk sun jaloissas joku vika! (Äidille joka ei totellut käskyä)

Mä oon jo syönyt baarissa. (Otatko omenan -kysymykseen)

Mä näytän kuin sää teet. (Mummille)

Tämä sanoi tällaisia allevuotiaana. Kirjasin näitä huvikseni tähän, kun tuli yksi noista mieleen valokuvablogin kommentissa kaimalleni. Ei tule nyt muutakaan päreen aihetta mieleen, kun poskionteloa särkee vimmaisesti ja olen menossa lääkäriin, odottelen kello seitsemäätoista ja vapauttavaa antibioottireseptiä tai käskyä hammaslääkärille. Piristi mieltä kaivaa noita vanhoja esille pitkästä aikaa. Lasten suusta totuuden totisesti kuulee. Omalta kohdaltani toivon, etten koskaan lakkaisi kysymästä hassuja kysymyksiä tai ihmettelemästä perin yksinkertaisia asioita. Muut saavat minun puolestani hoitaa korkeamman ajatustyön ainakin niin kauan kun poskionteloa särkee.

(Maalaus Ferdnand Khnopff)