Paimentajia

Katselin eilen Teemalta kirjailija Eeva Kilven 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi tehtyä haastattelua ja hänen ajatuksiaan luonnosta ja yksinäisen naisen roolista perhekeskeisessä kulttuurissa. Mikä kiehtovuus, seesteisyys ja viisaus Kilven puheessa! Ei pienintäkään aggressiota tai paatosta, vaikka asiat olivat tärkeitä ja kirjailijan jokainen sana sisälsi myös lempeästi paimentavaa kritiikkiä. Eeva Kilpi puhui kauniilla äänellään rakkauden, ei vihan siivittämänä.

Minua pelottaa nuorempien ihmisten kiivaus ja aggressiivisuus. Se on jotenkin irrationaalia, vaikka se kytketään johonkin asiaan. Onko mitään asiaa koskaan voitettu vihan voimalla? Mihin kehitys johtaa, jos ihminen tavoittelee kaikkivoipaa rajattomuutta eikä kestä rajojen ahdistusta tai ylipäänsä ahdistusta ja elämän luonnollisia laskuja normaalina elämiseen kuuluvina perioideina?

Ymmärrän sen, että poliisin puuttuminen lapsiprostituutiota kritisoivaan taidenäyttelyyn tai jonkun henkilön viittaus KRP:n lapsipornosivulistoihin herättää kysymyksiä poliisin ylireagoinnista, mutta en ymmärrä tästä noussutta raivokasta kiroilua ja vihaa. Poliisinhan täytyy tarkistaa tehdyt tutkintapyynnöt ja ilmiannot, jotka ovat tavallisten ihmisten tekemiä ja velvoittavat poliisin hoitamaan työnsä. Voidaan myös kysyä, tarvitseeko lapsipornoa esittää tai nimetä kritisoidakseen sitä tai osoittaakseen sensuurin aiheettomaksi ennen kuin asianomainen on määritellyt, mitkä ovat lapsen itsensä tarpeet ja oikeudet tässä asiassa. Ettei vain kyse olisi aikuisten oikeuksta lasten yli?

En ole perehtynyt Matti Nikin pornosivulistaan, mutta lukemani perusteella jään ihmettelemään sitä, miksi Nikki pyrkii osoittamaan KRP:n listat ennakkosensuuriksi juuri lapsipornoasiassa, joka on vasta viime aikoina nousemassa kaikkialla aallonharjalle ilmiön ennenkuvittelemattoman laajuuden äärellä. Eikö olisi tärkeämpää tukea ilmiön tutkimista kuin panna kapuloita poliisin rattaisiin Internetin rajattomuuden puolesta? Lapsen on oltava tärkeämpi kuin Internetin rajattomuuden.

Mikäli oikein ymmärsin, KRP:n lapsipornolistalla on tuhat sivuston nimeä, joista suurin osa Nikin mukaan viattomia ja sallittuja. Vain 9 olisi silkkaa lapsipornoa, 28 rajatapauksia ja 45 lapsimallisivuja, seksistisiä tosin, mutta Nikistä viattomia. Nikki ei tunne ehkä tarpeelliseksi kysyä, miten seksistinen lapsimallisivusto voi koskaan olla hyväksyttävä, tai millä perusteella rajatapaukseksi luokiteltava lapsen kuva voi olla eettisesti hyväksyttävä.

Minua jää mietityttämään, millaisia ne muut mainitsemattomat lapsisivut ovat. Miksi lapsista ylipäänsä tehdään sivustoja nettiin? Onko heiltä kysytty, haluavatko he olla sivuilla? Vai onko luotettu vanhempiin, jotka tarjoavat lapsiaan? Miksi vanhemmat tarjoavat lapsiaan kuvattaviksi, mainoksiin tai rajatapausssivuille? Mitä tekemistä lapsella koskaan on kaupallisten mallisivujen kanssa? Voidaan kai kysyä, eikö tämä kaikki jo sinänsä ole lapsella huoraamista ja henkistä pornoa, vaikka lapsen olisi oma äiti kiikuttanut kuvattavaksi. Eikö pitäisi puhua lapsen käyttämisestä eikä tapella siitä, näkyykö kuvassa lapsen pimppa vai peittääkö vaate sen edes jollain tapaa?

Unelma netin rajattomuudesta on fantasia, joka ei voi toteutua. Tällaisesta paratiisiajattelusta, fantasioidusta suhteesta Internetiin kertovat mm. monet tavallisiksi tullet ilmaisut. On tapana sanoa, että käydään netissä, tai mennään jonkun sivuille tai ollaan chatissa tai mesessä tai keskusteluareenalla, ikään kuin konkreettisesti mentäisiin jonnekin, johonkin tilaan, joka on olemassa.

Eihän kuitenkaan kirjassakaan olla, kun sitä luetaan, eikä televisiossa, kun sitä katsotaan. Elokuvissa ollaan, mutta muoto sisältää ilmaisumuodon ohella tilan merkityksen. Kotona ei olla elokuvissa, kun katsotaan filmiä dvd:ltä tai videolta. Internet taitaa olla monelle infantiili taikamaailma, johon paetaan elämätöntä elämää. Sillä kuvitellaan olevan maagisia voimia, jotka käyvät yli ymmärryksen. Kun siellä ollaan, mikään maallinen ei saisi koskettaa, ei ainakaan maallinen sanktio, vain paratiisin rajaton vapaus, jossa kukin on Herra.

Olemme kuitenkin itse luoneet maailmasta poliisivaltion, olemme luoneet lait, normit ja sanktiot, joita kaikkien on yhtä lailla noudatettava oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden nimissä. Internet on osa maailmaa, ei erillinen vapaasaareke, koska paratiisia ei ole. Jos sensuuria on, on se ihmisen itsensä aiheuttamaa ja rakentamaa, ja jos aiheetonta sensuuria on, se tulee tietenkin purkaa. Itse kannatan sanan- ja esittämisenvapautta niin pitkälle, kun se ei riko ihmisyyttä vastaan. Lapsi on kuitenkin suojaton jopa omien vanhempiensakin edessä.

(Maalaus Akseli Gallen-Kallela)

Vignettejä

Juutuin vignettiin. Piti nimittäin kirjoittaa päreeseeni Nuoren Suomen joulualbumista vuodelta 1904 poimimani Eino Leinon runo Sun vartes on kuin viinipuu ja panna sen kuvituksesi jokin kaunis vignetti kirjasta, jota olen tutkistellut ja lueskellut auringonpaisteessa.

Halusin kuitenkin varmistaa, mikä vignetti tarkkaan ottaen on. En löytänyt sanaa suomenkielisistä sanakirjoista, en englanninkielisestä, ja ranskalaisesta en olisi ymmärtänyt selitystä - sana haiskahtaa ranskalaiselle (tai italiaiselle).

Googlattuani havaitsin, että vignettejä onkin monenlaisia, kun siis itse vaistonvaraisesti tulkitsen vignetin piirrokseksi, joka on pienissä kehyksissä, tai piirrokseksi, joka itsessään on kehys. Usein tällaisia tapaa vanhojen kirjojen kuvituksissa.

Vignetti ei ole myöskään widget, johon sen myös hädissäni sekoitin ja joka on tuttu it-polvelle, vaan ei minulle kylläkään. Kehitysblogihan tarjoaa bloggaajille poimittavaksi widgettejä, mitä ne sitten ovatkaan.

Oletan siis, että kuvassani esiintyvä L. Onervan runon kehys muodostaa vignetin. Oikaiskaa, jos olen väärässä tai teillä on tarkka määritelmä tälle kiehtovalle sanalle! Vignetti esiintyy Googlen hauissa tarrojenkin yhteydessä, ja ikään kuin merkityksessä poletti, eli jokin vastakappale, joka työnnetään johonkin, jotta jokin toimisi tai sallisi toimia.

Mikä minut siis nyt ajoi vignettien pohdintaan? Minäpä kerron pitkän kaavan mukaan eli teen tästä kakistelematta slaavilaistyylisen takaoven kautta aiheeseen -päreen. - Aurinko ja runomieli saivat vignettien pariin! On nimittäin selvästi tullut kevät, sillä huoneisiini lensi jo eilen kärpänen ja piti minulle seuraa koko yön. Tosin itse nukuin makeasti, mutta kärpänen surisi puoliyön aikaa vielä ikkunalasissa, katseli ilmeisesti nousevaa kuuta enkä raatsinut lätkäistä kevään ensi airutta muusiksi. Sama kärpäinen lentelee nyt alakerrassa, ja tuntuu perin kotoiselta, kun tyhjissä huoneissa on elämää, talven jälkeen.

Otin myös aurinkoa yläparvekkeella, ja tunsin, miten kesakot kasvoivat nenän päälle. Haaveilin viinilasillisesta pienellä kukkapylväällä, joka toimittaa laskutilan virkaa parvekkeen suojaisassa nurkkauksessa. Ei ollut kuitenkaan viiniä, ei edes siideriä, joten tyydyin vain muistelemaan kevyen chardonnayn viileää makua. Ihminen ei tarvitse paljoa ollakseen onnellinen. Kohtuullisesti terveyttä, lämpimän auringonpaisteen pihanurkkaukseensa, pihapöydälle lasillisen kevyttä viiniä, ja aikaa raueta miellyttävään kiireettömyyteen.

Nyt asiaan! Sisään palattuani innostuin tutkimaan vanhaa huutokauppa-aarrettani, kokoelmaa Nuoren Suomen Päivälehden joulualbumeista, joita minulla on vuosilta 1902, 1903, 1904, 1905 ja 1906. Kokoelma on kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja kukin lähes parisataasivuinen albumi sisältää kirjallisuutemme merkkihenkilöiden sulkakynätuotoksia, runoja, tarinoita, puheita, kolumneja, taiteilijakuvauksia, poliittisia kirjoituksia sortovallan ja hallan uhatessa. Kirjoittajina ovat mm. Eino Leino, L. Onerva, Aapo Pärnänen, J. H. Erkko, Ilmari Calamnius, Volter Kilpi, Aino Kallas, Larin Kyösti, Kauppis-Heikki, Kaarlo Kramsu, Maila Talvio ja Arvid Järnefelt - vain murto-osan mainitakseni.

Päivälehden albumin etulehdellä on maininta, että kuvien ja vignettien piirtäjinä ovat mm. Venny Soldan-Brofeldt, V. Sjöström, Axel Gallén, Juho Rissanen, Eero Järnefelt, Emil Wikström, Alb. Edelfelt - taas vain osan mainitakseni. Albumeiden kansien väliin on siis koottu mittaamattoman arvokas kokoelma Suomen historian kirjallista ja kuvallista antia - formaatti, joka nykyisestä kapea-alaisesta kulttuuritarjonnastamme tyystin puuttuu. Mainittakoon, että eräässä albumissa on Leinon Nocturnen ensi versio, joka poikkeaa joiltain osin nyt tunnetusta. Virkistävää lukea erilainen Nocturne.

Vigneteistä vielä sananen: ne ovat albumeissa tyyliltään jugendhenkisiä, art nouveau, niin kuin myös sanotaan. Yllä oleva piirros on suurin vignetti, mikä kirjoista löytyy, koko sivun (noin A5) suuruinen. Maksoin muuten noista albumeista Mynämäellä pidetyssä huutokaupassa silloiset sata mummonmarkkaa, kun nyt yhden albumin hinta Internetin verkkoantikvariaatissa on 120 mummonmarkkaa, eli 20 euroa. Koko sarja Nuoren Suomen joulualbumeita (1891 - 1940) näyttää maksavan 22 000 euroa edellisen linkin tiedon mukaan. (Edellisessä linkissä muuten pääsee tämän joulualbumitietouden pariin vasta klikkaamalla kyseistä kohtaa hieman alempaa.)

Missä muuten viipyy nykyisen Erkon talon vastaava vuosialbumi, johon olisi koottu tämän ajan kirjailijoiden ja runoilijoiden tuotoksia ja välilehtinä eri alojen kuvataiteilijoiden töiden kuvia ja runoihin ja tarinoihin tehtyjä vignettejä? Omat sadan vuoden takaiset albumini ainakin on luettu hiirenkorville ja suorastaan risoiksi. Miksi perinne katkesi? Sotavuosiin ilmeisesti ja pula-aikaan.

Kun tästä postauksesta nyt näyttää tulevan pitkä, kirjoitan tähän loppuun vielä yllä mainitsemani Leinon runon - en ole varma, missä kokoelmassa se on, tässä se kuitenkin on, alkavan kevään ja valon kunniaksi:

SUN VARTES ON KUIN VIINIPUU

Sun vartes on kuin viinipuu,
mi liekkiin mielen liehtoo,
ja rypäleenä pieni suu
mua kiihdyttää ja kiehtoo.

Mut kun ma huulin hehkuvin
sen juoda tahdon hurmaa
sa katsot silmin kirkkahin
kuin laps ja lausut: surmaa!

Ma kauhistun sun katsettas
niin suitsevaa ja suoraa.
Sa noudat vainen vaistojas
ja onnes ohjenuoraa.

Ma kuljen, eksyn, epäilen
ja joudun usein harhaan.
Tie veiskö kautta korpien
yön kuumaan yrttitarhaan?

Sun kuvas kasvaa ylitsein
kuin tuomi virran yli,
ja kunne luonkin katsehein,
nään suudelman ja sylin.

(Eino Leino)

Moraali mutkalla

Ja minä kun annoin koiralleni nimenkin hänen mukaansa, koska sillä oli samanlainen otsatupsu mustien korviensa välissä. Ja samanlaiset uskolliset silmät.

Manu, puoliksi newfoundlandin koira, eli kolmetoista vuotta, ja sen kuolema oli suuri tragedia perheessämme. Sen haudalla käytiin aluksi päivittäin, ja muisto sen kuolemasta kotona aurinkoisena talvipäivänä nostaa vieläkin kyyneleet silmiin. Manulla oli korkea moraali, se oli uskollisista uskollisin.

Vaan tämä turkulainen satamakundi olikin nähtävästi kultainen nuolija. Professori Juhani Suomen mukaanhan presidentti Mauno Koivisto yritti viivyttää suomalaisten evakuointilentoa Kiovasta Tšernobylin ydinvoimalaturman tapahduttua huhtikuussa 1986, välittämättä maanmiestensä hengen vaarantumisesta lähellä katastrofipaikkaa. Tuolloinhan ei ollut tarkkaa tietoa onnettomuuden vaikutuksista, ja puhuttiin jopa maailmanlaajuisesta katastrofista. Tämänkin kauhun edessä Koivistolle oli tärkeämpää se, ettei Neuvostoliiton maine kärsisi kuin että saataisiin suomalaiset turvaan.

Koivisto ei halunnut Juhani Suomen mukaan säröä idänsuhteisiin. Samalla presidentti sai panna järjestykseen evakuointilentoa järjestäneen ulkoministeri Paavo Väyrysen, joka oli aikanaan ihmetellyt Koiviston käskytystä, muttei puuttunut siihen myöhemminkään.

Ihmettelin tuohon aikaan Yleisradion ja lehdistön melko hillittyä viestintää, kun itse olin kauhuissani katsellut sitä sammumatonta palavaa ja kytevää ydintä, joka uhkasi porautua jopa maapallon läpi. Näinköhän myös viestinten suu oli tukittu tai ainakin ohjeistettu antamaan neuvostotyylistä valheellista totuuskuvaa? Dramaattisinta mitä uutistoimittaja Kari Toivonen sanoi, oli: Ydinkärkeä (vai mikä se termi oli?) ei ole vieläkään saatu sammumaan.

Olin itse Lounais-Suomessa pahimman laskeuman aikaan haravoimassa mökillä kevään lehtiä. Oikein rapsuttelin pöllyävää nurmikkoa. Myöhemmin kuulin, että juuri Lounais-Suomi oli pahinta laskeuma-aluetta. Samoin äitini haravoi tuntikausia, ja hän kuolikin myöhemmin syöpään, jota suvussamme ei ole muilla jäsenillä tavattu. Tietenkin sitä miettii, mitä tuo pöllytys laskeuma-alueella aiheutti, ja olisiko asiaa auttanut, jos Suomessa olisi kansalaisten etua ajatellen pantu hälytykset ja edes varoitukset käyntiin. Nyt ei tullut mitään, vain hiljaisuus ja steriilin rauhalliset uutiset. - Tämä Tsernobyl on muuten syy siihen, että olen ydinvoimaa vastaan, hyvin voimakkaasti, aina ja ikuisesti. En yksinkertaisesti luota siihen, enkä nyttemmin enää päättäjien moraaliin, jos jotain sattuu.

Näin meitä siis hallitaan. Minä ainakin toivon, että kansakunnan valtiailla olisi ennen kaikkea kehittynyt moraali ja selkeä visio tehtävästään oman maan ja kansan edunvalvojana ja kehityksen edistäjänä.

Parit meemit

Tässä on pari vuotta sitten otettu - hieman ylivalottunut ja toisaalta pimeä - kuva olohuoneeni yhdestä nurkkauksesta. Panen sen pramille toivossa, että tällainen kodin tyyliä kuvaava otos kertoo jotakin minusta, blogin pitäjästä. Pankaapa siis muutkin rohkeasti näytille sellainen kuva kodistanne, josta ilmenee asumisenne tyyli. Tai kuvatkaa tyylinne sanallisesti, jos kuva puuttuu. En haasta nimeltä mainittuja henkilöitä, mutta seuraan kyllä blogeja, josko kotikuvia näkyisi lähitulevaisuudessa. - Yllätyittekö muuten kotini tyylistä? Vastaako se mielikuvaa Iineksestä? Tiukka moralisti? Kukkahattutäti? Ompelijatartason äikänope? Nämä viimemainitut olen ansainnut varmaan ihan ansaitusti hiljakkoin.

Kirjoitus- ja ikkunanurkkauskuvameemihän vuosi sitten oli tosi hauska ja kertoi paljonkin bloggaajista. Myönnän lopuksi, että olen vilpittömän kiinnostunut blogiskribenteistä ihmisinä, haluan tietää suosikeistani ja uusista tuttavuuksista aina vaan enemmän - minusta tässä ei ole mitään tirkistelynhalua, vain kiinnostusta ihmisiin. Ihmisrakkautta ja sosiaalisuutta kenties.

Sitten toiseen meemiin. Saara haastoi minut linkitysmeemiin, jonka säännöt kuuluvat näin:

A) Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla. (Juttuni on siis tuossa linkissä.)

1) Perhe

2) Ystävyys

3) Rakkaus

4) Minä itse

5) Mitä tahansa

B) Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään sama. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin.

Selausteni mukaan monet ovat jo haastetut, ja lisäksi, minulla on sikäli erikoinen tilanne, että blogissani, huolimatta välillä valtaisastakin kommenttitulvasta, liikkuu etupäässä väkeä, joka ei nähdäkseni ole kovin meemihalullista, vaan aika tiukasti asialinjalla, tietyissä teemoissa. Osalla ei ole blogia. Haastan siis kaikki halukkaat vapaaehtoisuuspohjalta. Olen niin hassu, että tahtoisin kyllä lukea kaikkien tuttujeni tarinan varsinkin rakkaudesta, näin kevään korvalla.

Lehdistön vapaus ja kalapuikkoviikset

Yksi kalapuikkoviiksisektorin kansanedustajista on nyt tehnyt Helsingin Sanomien seksuaalihäirintäjutun (27.1.) perusteella kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

Muuan toinen saman sektorin edustaja on tehnyt poliisille asiasta tutkintapyynnön. Lisäksi koko muulla nimetyllä joukolla on aikomus vetää juttu omalta osaltaan Julkisen sanan neuvoston käsittelyyn.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen peruutti saapumisensa tämän illan A-talkiin, koska hän ei syytettynä voi puhua asian tutkinnan ollessa kesken. Harmi sinänsä, sillä nyt illan ajankohtaisohjelmasta taitaa puuttua oleellisin, eli lehdistön sananvapauden puolustaja. Siellä ovat Lyly Rajala, Esa Mäkinen ja Lotta Backman*, joka on yksi eduskunnan avustajista. Asetelma tuntuu epäilyttävän epätasa-arvoiselta, sillä se rikkoo esimerkiksi kaikessa luottamusmiestoiminnassa vallitsevaa ohjeistusta, että asioista keskusteltaessa eri puolella olevia tulee olla tasapuolisesti yhtä monta. Miksi avustaja on yksin? Häpeäksi A-talkille, ellei joukkoihin saada täydennystä esimerkiksi lehdistön edustajasta.

Helsingin Sanomien juttuhan oli täyttä rautaa, jollaista kriittinen lukija arvostaa. Toimittaja oli rohkea, sillä hänen täytyi tietää, että juttu on riskirajoilla, koska siinä nimettiin kansanedustajia seksuaalihäiriköiksi ja lisäksi tuotiin esiin se, mitä nimityksiä häirityiksi itsensä kokeneet naiset ovat miehistä sanoneet (kalapuikkoviiksisektori, tits pervert, wannabe alfauros jne.) Miksi juttua ei saisi kirjoittaa juuri niin kuin haastatellut naiset sanovat ja ovat sen kokeneet? Miksi heihin ei voisi luottaa, ovathan he sentään työssä eduskunnassa, eivät kampaamossa tai kauneushoitolassa. Hatunnosto myös Janne Virkkuselle, joka otti tietoisen riskin. Kyllä kokeneen lehtimiehen täytyy tietää, mitä tällaisesta jutusta seuraa. Ja kun näin kerran on, selustan täytyy olla varmistettu ja tietojen loppuun asti tarkistettuja.

Tuntuu siis perin oudolta, jos Julkisen sanan neuvosto nyt tukkisi lehdistön suun tai poliisille tehty tutkintapyyntö johtaisi vaikkapa sakkosanktioon. Huomautuksia valppaat lehdet ovat ennenkin saaneet, joten tämä tuskin sananvapautta uhkaa. Ehkäpä Helsingin Sanomat on riskinotossaan laskenut tämän varaan?

Minusta huolestuttavinta tässä asiassa on yritys tukkia sekä lehdistön että vähäväkisten naisten suu. Ahdistellut naisethan ovat eduskunnan nuorimpia ja kokemattomimpia, monet vain avustajia, eivät sanavalmiita kansanedustajia. Nyt kun setälauma lähti liikkeelle, täytyy vain pitää peukaloita pystyssä näille naisille ja ennen kaikkea lehdistölle, jonka tehtävä on olla ärheä rakkikoira, ei sileäkarvainen kiltti noutaja.

*

Korjaus myöh.: Lotta Backlund, ei Backman.

Lisäys 20.2.: Vaihdoin kuvan jälkikäteen, koska se näytti tuovan sivuilleni runsaasti ulkomaisista palvelimista jollain mystisellä tavalla pornosivun kautta väkeä. Kuva oli täysin asiallinen ja asiallisesta lähteestä.

Kymmenen miestä

Jos viisikymppisellä naisella on ollut elämänsä aikana kymmenen miestä, kymmenen rakasta, onko se paljon vai vähän?

Asia askarruttaa minua, enkä saanut vielä vastausta kysymykseen, jonka esitin edellisen päreeni kommentissa. Olen sitkeä ja esitän tämän filosofisen pohdinnan uudelleen, sillä kyseessä on Hannele, josta piirrän huvikseni sarjakuvaa. Hän muistaa nimittäin itsellään olleen kymmenen rakastajaa, ja miettii nyt, onko jotakin vielä jäänyt kokematta, vai onko tullut rietasteltua liikaakin.

Tällä hetkellä Hannelen rakkausrintamalla on hiljaista, mutta nainen on toiveikas ja positiivisella mielellä elämän suhteen. Koskaan ei tiedä, kuka minkäkin oven avaa. Lukijalle vihjeenomaiseksi tiedoksi, että Hannelen persoonaa ei kannata kytkeä blogin kirjoittajaan, kuten ei romaanihenkilöäkään kirjailijaan.

Olisi siis perin hauskaa lukea lukijoiden ajatuksia siitä, onko kymmenen rakastajaa naisen elämänkaaressa paljon vai vähän? Tieto on merkityksellisempi kuin äkkiseltään näyttää.

(Maalaus Frans Hals)