Hiljaista haikuilua

25.10. Edellisessä keskustelussa on käyty hiljaista ja hieman verkkaista haikukisaa. Tai kisaa ja kisaa, on vain haikuiltu omaksi iloksi, erään kommenttikirjoittajan sivulauseessa heittämästä vinkistä .

Tämän kirjoittajan mukaan nimittäin kelvollinen haiku syntyy kuin suomalainen kansanlaulu. Ensin otetaan yleinen asia - "Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä ja täynnä" - ja sitten vedetään se henkilökohtaiseksi - "Niin myös nuori sydämeni ajatuksia täynnä". Kolme riviä istutetaan tavulukukaavaan 5 - 7 - 5.

Tällaisia haikuja syntyi yllä mainittujen kansanlaulun säkeiden pohjalta - runot ovat eri kirjoittajien. Minua nämä runot elähdyttivät suuresti, joten tarjoan ne tässä teillekin. Olkaa hyvä, lokakuun lopun pimenevän illan iloksi, hiljaista haikuilua:

1
tuolla pilvi ja
sen sinessä yön tähti.
sydän ei yllä.

2
Sydämenikö
se tuikkii tuhansissa
tähtisilmissä?

3
yö vaihtaa taivaan
astun uusiin virtoihin
vaihdun minäkin

4
Tähtinen taivas
sinistä ja valkoista
sydämet pohtii

5
Taivaan tavarat
tähdet sekä lampahat.
Toiveet, unelmat!


26.10. Pimeys ja hämärä lähenee. Sunnuntaina jysähtää talvikaamos päälle, kuin maapallo Atlaksen harteille, ja Atlas lysähtää toisen polvensa varaan. Taivaan ja maan väliin jää päivä päivältä kapeampi valon rako.

Lokakuu on vuoden pisin kuukausi, tunnin pidempi kuin mikään muu kuukausi. Satakunnassa on pellot vedetty jo savisille viilloille, joiden välissä on ruskeaa vettä. Marraskuussa maa on marras, eli kuollut, maa lumen tulla.

Suomessa kaikki on kai hyvin. Ihmiset varustautuvat talvea ja pimeitä päiviä varten kuin majavat talvipesäänsä. Pihoja haravoidaan, mätiä lehtiä kärrätään pois ja kotiin hankitaan kynttilöitä ja lyhtyjä, ikään kuin lämmikkeeksi.

Marketissakin oli pitkä laiha mies, varmaan yhdeksänkymmenen kieppeillä. Hänellä oli lyhyt harmaa tweedkuvioinen puvun takki ja jalassa mustat verryttelyhousut valkoisin pystyraidoin. Hän ähisteli energiansäästölamppujen edessä, katseli pakkauksia, käänteli ja väänteli niitä. Kenties entisaikaiset hehkulamput oli jo myyty loppuun. Tulimme kassalle yhtaikaa ja asetuin miehen taakse. Hänellä ei ollut muuta ostosta kuin se yksi energiansäästölamppu. Hän maksoi kolikoilla eikä osannut väistyä, vaan haparoi rahapussinsa kanssa vielä kun oli saanut kuitin. Jono takana seisoi, minä etunenässä. Miehestä lehahti voimakas oksennuksen haju. Olisinkohan ollut hyvä ihminen, jos olisin kysynyt, tarvitseeko mies apua? En kysynyt lamppuhyllyllä enkä kassalla.

Minusta ei taitaisi olla hyväntekijäksi eikä kirkkokuoron laulajaksi. En tosin ajatellut miehestä mitään pahaa, paitsi se oksennus kyllä etoi kurkunpäässäni, ja minun piti keskittyä ihan olemiseeni vaan etten yökkää. Mielessäni punoin kyllä tarinaa miehestä. Hän ei voinut olla vanhainkodin asukki, koska yhdeksänkymppiset vanhainkodin asukit eivät käy marketissa hehkulamppuostoksilla. Hänellä ei myös voinut olla vaimoa. Hänen täytyi olla hyvin yksinäinen mies huoneissaan. Harmaa tweedtakki kieli menneestä tyylikkyydestä. Lampun osto todisti, että mies on talonsa herra. Onneksi kukaan hyväntekijä ei osunut paikalle viemään mieheltä tätä uskoa.

(Juliste Rafal Olbinski )

Huom. 1 Tuotapikaa Einesbaariin tulee kolme uutta kirjakeskustelua!
Huom. 2 Lisäsin yhden tänään tulleen haiun tuohon eilisten satsiin. Päivämäärä ei siis täsmää ensimmäiseen haikuun.

Tunnustuksia II

Saatanpa loppuun edellisessä postauksessa aloittamani tunnustusten sarjan. Sain siis haastetunnustuksen ja samalla piti kertoa itsestä satunnaisia asioita ja nimetä muita bloggaajia A Blog with Substance -tunnustuksen saajiksi. Tässä tunnustukset:

6. Olen arkielämän draamakuningatar. Tästä olisi lukuisia esimerkkejä, mutta lukijoita säästääkseni totean vain, että tämä piirre on ehtymättömän mustan huumorin lähde aina silloin, kun perhettä on koolla. Leipä, jonka suolaprosentti on normaali 1,2 eikä toivomani nolla pilkku jotakin, on puheessani "suolaleipää" - minun huomaamatta itse sananvalintojani. Leivänpaahtimen kolmosasento taas on "polttoasento", minä kun pidän hädin tuskin paahtuneesta leivästä enkä tummaksi kärähtäneestä kuivasta käkkyrästä. - Suolaleipää polttoasentoon, hihkaistaan meillä usein paahtohommissa, minua merkitsevästi katsoen.

7. Kun olin nuori opettajanplanttu, pidin selvänä, että nuoret ovat radikaaleja maailmanparantajia. Eivät he olleet, minä olin luokan radikaalein ja hurjin. Sukupolven murros hämmästytti minua, kun itsekin olin vasta alle kolmikymppinen, monia oppilaita pienempikokoinen tytönheitukka. Luulin, että kaikki lapset ja nuoret ovat vähäosaisten, köyhien ja heikkojen puolella, mutta oppilaat sanoivatkin, että mannet ovat varkaita ja hevoskauppiaita ja neekerit laiskoja ja tyhmiä. Kun valitsin levyraatiin oppilaille pop-kipaleita, joita arvelin hiteiksi, oppilaat nauroivat valinnoilleni ja toivat itse parempaa humppaa.

8. Ihastuin yhteen kollegaan, koska hän hoiti niin uhrautuvasti ja tulisesti opettajien etuja työnantajaa vastaan. Myöhemmin huomasin, että hän on piinkova porvari, joka paasasi asioita vain kartuttaakseen omaa rahapussiaan. Hänellä oli suloinen mutta kouluttautumaton vaimo kotona lapsia hoitamassa ja puuroa keittämässä. Opettajien koulutusretkellä kylpylään hän roikkui apulaiskanslistin kaulassa hamuten tämän rintoja. En tiedä miten juttu päätttyi, mutta tämä avasi silmiäni näkemään, miten herkässä liittojen särkyminen voi olla. Ehkä pikkujuttu jollekulle, toiselle taas iso. Varmaan ainakin kotirouvalle iso asia.

Tästä viimeisestä kohdasta päästäänkin aasinsillan kautta minulle tulleeseen pyyntöön välittää linkki teille, hyvät lukijat.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Arja Mäkinen tekee yleistajuista tietokirjaa naisista, joilla on suhde varattuun henkilöön. "Kirjani aiheena ovat ns. toiset naiset ja heidän kokemuksensa. Kerään kirjan aineiston pyytämällä toisen naisen asemassa olevia naisia kirjoittamaan elämästään ja tunteistaan joko omalla nimellään tai nimettömänä. Kirjoituspyyntöä levitän netin kautta.

Kirjani aineistopyyntö löytyy Kirjapajan sivulta", kirjoittaa Arja Mäkinen ja jatkaa korostamalla sitä, että hänen kirjansa eivät ole hengellisiä, vaikka Kirjapaja mielletäänkin hengelliseksi kustantamoksi. Se julkaisee myös muunlaista kirjallisuutta. Mäkinen on julkaissut aiemmin mm. teoksen lapsettomien naisten asemasta ja heihin kohdistuvista ennakkoluuloista: Vanhojapiikoja ja vapaita naisia.

Itselläni ei ole kokemusta varsinaisesta toisen naisen asemasta, vaikka en ole puhdas pulmunen tässäkään suhteessa. Minun miehilläni ei myöskään - tietääkseni - ole ollut toisia naisia. Luulen, että en voisi elää suhteessa, jossa olisi kolmas pyörä ja jatkuvaa salaamista. Niin miehen perään en ole, että epärehellinen kävisi. Mieluummin voisin itse pettää ja kokea romanttisen ja tuhoavan rakkauden.

Luultavasti kaikki päättyisi siis katastrofiin ja ihmissuhteiden loppumiseen, mutta voisin ottaa riskin, jos omassa liitossa ei olisi eroottista säihkettä tai syvää kiintymystä. Jos toinen pettäisi pitkään, luottamus menisi, ja se on tärkeintä, mitä ihmissuhteessa voi olla. Sitäkään en ymmärrä, että sovitaan vapaasta seksistä. Minusta se on vähään tyytymistä ja tunnetason kylmyyttä. Jännittävämpää on sitten kunnon pettäminen syöksymällä tuhoisaankin suhteeseen.

Mutta siis, jos teillä jollakulla lukijalla on kokemusta asiassa, niin tutustukaa yllä olevaan linkkiin ja levittäkää sitä halutessanne eteenpäin! Minä kirjoittaisin asiasta mieluusti.

Ja lopuksi: Haluan antaa A Blog with Substance -tunnustuksen kaikille sivupalkissani oleville blogeille syystä, että ne ovat hyviä, kaikki tyynni. Luen niitä ilolla joka päivä, enkä minä lukisi tyhjää hömpötystä. Siinä perustetta.

Ei olla köyhiä eikä kipeitä

12.10. Sain muutamaksi päiväksi syyslomavieraan, tyttären! Hauskaa, koirallakin. Ostin jääkaapin täyteen herkkuja. Tänään tytär kävi paikallisella kampaajalla - annoin oman aikani - ja takaisin tuli blondi, jollainen hän oli teiniksi asti. Paitsi, että nyt kampaus on kai trendikäs, latvat ja sivustat kihartuivat ulospäin kierteelle ja valkea otsatukka putoaa puoliksi silmän päälle. Tätä silmälle putoamista en ihan ymmärrä, mieli tekisi sipaista suortuva sivuun.

13.10. Sain A Blog with Substance -tunnustuksen Mustikkatytöltä! Olen riemuissani, sillä luulin jo, että bloginaiset ovat unohtaneet minut - naisethan näitä tunnustuksia jakavat. Joskus noita kunniamerkkejä tupsahteli säännöllisin väliajoin, nyt tämä on kai ainoa pariin vuoteen. Kiitän lämpimästi Mustikkatyttöä!

Tuo vika, ettei näitä plakaatteja ole enää tullut, on tietenkin minun. Minulla ei ole blogeissa juurikaan naisystäviä, muutamia lukuunottamatta. Minut koetaan jollakin sellaisella tapaa naisten keskuudessa, jota en oikein tunnista, mutta jonka aistin. En ole osannut mennä mukaan naisten perinteisiin juttuihin, vaan taidan paasata liikaa yhteiskunnallisia aiheita ja puhua ongelmista, jotka eivät juonnu naisen maailmasta, eivät ole esteettisiä tai perhekeskeisiä tai sitten kovinkaan kauniita. On mahdollista, että minut koetaan ajattelultani miehisenä ja kovana.

- Mutta nyt tuohon tunnustuksen aiheeseen! Pitäisi jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle bloggaajalle ja pitäisi kertoa itsestään kahdeksan tai kymmenen asiaa. En tiedä, miten selviän tuosta ykkösosiosta, kun niitä naisblogiystäviä ei ole paljon. Voiko miehille antaa? Tuhahtelevatko he mahdolliselle tunnustukselle? Mutta ensin ne asiat. Koetan keksiä sellaisia totuuksia itsestäni, joita en ole ennen maininut, tai ainakaan viime aikoina:

1. Olisin halunnut monta lasta. Vähän nuorempana tein jopa sormustaian kokeillakseni, vieläkö saan lapsia. Sidoin hylätyn vihkisormukseni - kultainen Kalevala-sormus - langan päähän. Jos lanka alkoi heilua, yksi heilahdus merkitsi aina yhtä lasta. En ole varma nyt enää tuloksesta, sillä se vaihteli. Totta puhuen tein taian monta kertaa.

2. Halusin ostaa itselleni ja lapsille, myös niille tuleville, asunnoksi vanhan puisen koulutalon. Ajelimme usein maaseudun pikkuteitä ja katselimme taloja, tyttäreni kanssa. Tai ei hän katsellut, vaikka minä pakotin hänetkin katsomaan, tai pyysin. Hän ei halunnut muuttaa pikku kaksiostamme, läheltä mummia, minnekään.

3. Halusin vaihtaa ammattia. Pohjimmiltani halusin kaiken aikaa vaihtaa ammattia, vaikka olen ylistänyt viihtyväni opettajan työssä. Kyllä minä viihdyinkin sittemmin, mitä vanhemmaksi tulin. Alkuun kärsin esiintymispelosta ja jännitin tunninpitoja. Minun piti hakea Helsingin Sanomien toimittajakouluun tai puheterapeutin opintoihin. En koskaan hakenut. Sopeuduin osaani.

4. Haluaisin syödä verisen pihvin. Päivä päivältä syön yhä vähemmän lihaa. Ensin vastenmieliseltä alkoi tuntua punainen kokoliha, josta kupli veristä nestettä sitä paistaessani. Se johti siihen, etten voinut syödä pihviä edes mediumina, vaan kuivaksi paistettuna, mikä on ravinto-opillisesti väärin. Kun sain koulutuspäivillä eteeni muiden osallistujien tavoin pihvin, joka oli keskeltä raaka, nesteisen verinen, olin vaipua pöydän alle. Peitin pihvin koskemattomana salaatilla. Nykyään en syö valkoistakaan lihaa, kanaa tai kalaa, jos se on "mehevää", niin kuin sisareni sanoo. Graavia lohta en saa suustani alas. Sormia (nakkimakkaroita) en edelleenkään syö, ellei ole poikkeustilanne.

5. Syytän vanhempia lasten pilaamisesta. Tämä on kauheaa, tiedän sen, mutta näin minä ajattelen, ja taisitte tietää tämän ennestään. Minusta on aina vanhempien vika, jos lapsi oirehtii voimakkaasti päiväkodissa ja koulussa, ellei tämä johdu todetusta tarkkaavaisuushäiriöstä, autismista, aspergerista tai jostakin senkaltaisesta. Minusta sekin juontuu jollakin tasolla lapsen hylkäämisestä, että lapsi menee ja teurastaa joukon ikätovereitaan tai ylipäänsä surmaa ihmisiä. En sano silti, että olen oikeassa. Voin olla väärässäkin, mutta näin ajattelen. Voisin jutella kasvatuksesta ja siitä mitä se on, ylipäänsä nukkumatta ja syömättä välillä. Onkohan minulla siis oma lehmä ojassa?

(Jatkuu seuraavassa postauksessa)

(Kuva: Le Petit Journalin kansi, 19.8.1893)

Sulaa läheinen ja kaukainen, kaiken saa vain lahjaks ihminen

5.10. Kreikalle annettava lainaraha näyttää menevän asevoimien tukemiseen. Maa ostaa Yhdysvalloista 400 taisteluvaunua. Uutiset kertovat, että valmistusaikanaan tankit ovat maksaneet kahdeksan miljoonaa dollaria kappaleelta. Kreikan asevoimien kerrotaan pyytäneen myös hinta-arviota 20 kappaleelle tietynlaisia muita panssariajoneuvoja, joita se olisi myöhemmin hankkimassa jopa sata yksilöä.

6.10. Teija Sopanen on kuollut, huutavat lehdet ja uutiset. Hän ei päässyt hoitoon ajoissa. No ei päässyt äitikään. Kun syöpä todettiin, kesti pari kuukautta, ennen kuin ensimmäinen hoitokerta oli. Päivystävä lykkäsi Diapam-reseptin, kun äiti meni kysymään, eikö näin vanhoja enää hoideta. Suomessa ei yksinkertaisesti pääse hoitoon. Joka luukulla on jo jono kuolemansairaita ihmisiä. Tulee mieleen entinen Neuvostoliitto, jonoja, jonoja, lappuja luukulla, ei yöpäivystystä, ei viikonloppupäivystystä. Menkää naapurikaupunkiin tai odottakaa maanantaihin.

Artturi Saarikoski ei odottanut maanantaihin, hän kuoli heti. Ruumis asetettiin talliin odottamaan ruumisautoa. Kun oli kuollut, oli kuollut, minun lapsuudessani. Kylmähän se oli ja kankea, ja vähän sininen. Katseltiin sormi suussa aidan takaa, kun kuollutta vietiin ruumishuoneelle. Kuolema käveli ohitse.

Huomasitteko muuten, että vaihdoin bloginnimeä? Tiputin ikkunan pois, koska en ole enää aikoihin hakenut kuviini ikkuna-aiheita. Muutenkin Iines on laajempi ja yksinkertaisempi, vähän kuin Kemppinen. Vain nimi, muu tulee tekstissä.

7.10. Tomas Tranströmer on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Se, mitä olen häneltä lukenut, on kirkasta, selkeää, tiivistä, pettävänkin yksinkertaista koruttomuutta. Tranströmer ei tahdo hätkäyttää jo hätkähtäneitä ihmispoloja, hän ei suomalaisten kokeellisten runoilijoiden tapaan hajota eikä revi jo revityssä maailmassa, vaan pikemmin kerää palaset ja ojentaa ne muodostelmassa lukijalle ystävällisesti hymyillen - ota, tuossa se on.

Ja muuten - Tranströmer on kahdeksankymppinen ja lukuisia palkintoja kerännyt konkarikirjailija. Mitähän tästä yli-ikäiselle ihmiselle suunnatusta "apurahasta" ajatellaan Suomessa, jossa nuoret ja köyhät kirjailijat kärsivät puutetta ja jossa palkinto- ja apurahasysteemejä tahdotaan muokata sosiaalisin perustein? Eikö akatemia nyt olisi voinut katsoa vähän nuorempaa kirjailijaa, jolla ei ole muita tuloja? Vai?

Syysmyrskyä luvattiin, vaan eivät nurkat ainakaan näillä lakeuksilla ole vonkuneet. Tyhjensin kyllä terassin kukista, varmuuden vuoksi. Kannoin metrisen pasuunakukan sisälle, samoin Lidlistä ostamani äitienpäiväruusut, keltaisen ja punaisen, joista on kesän mittaan versonut runsaasti roikkuvat pensaat. Kukkivat tikahtuakseen vieläkin, lokakuun hallaöissäkin.

Olen lukenut viime aikoina liikaa. Nyt on menossa Melenderin Lohtu, joka on raskas luettava, etenkin kun vuoroaan odottaa Anhavan Melleri-elämäkerta ja Austerin Illuusioiden kirja. Onhan niitä muitakin, jotka vain tarttuvat mukaan kirjastosta. Monesti saan korini täyteen jo uutuushyllystä ehtimättä klassikko-osastolle, jonne suuntaan aina tietyn kirjaimen kohdalle, etukäteisharkinnan mukaan.

Luin iltapäivälehden lööpin erään tunnetun mediapersoonan sokeutumisesta loppuiäkseen. Jos yksinäinen ihminen sokeutuisi, esimerkiksi minä, niin eihän hänelle jäisi mitään. Voisiko sitä elää huoneissaan vain kuuntelemalla kirjoja ja musiikkia, kädet sylissä, pimeässä? Mitä ilonpilkkuja sokean ihmisen elämässä voisi olla? Mistä ihminen saisi hengelleen ravintoa? Sortuisiko hän helposti siihen ideologiaan, jota hyväntekijä tulisi hänen ovelleen tuomaan?

(Maalaus Salvador Dali)