Kalliit leskivaimot

Kun kuulen sanan leskeneläke, poistan aseestani varmistimen, olen aina poistanut. On täysin mahdollista, että minunlaistani yksinpärjääjää ajaa kateus, ajaa kuin piru ruustinnaa.

Edellisen kerran leskeyden hinnasta kirjoittaessani sain kylmää kyytiä palautteen kirjoittajilta, mikä oli varmaan ihan oikein. Vieläkö lienee samoin - olen utelias, vai alkavatko numerot puhua puolestaan? Moni ehkä muistelee omaa äitiään ja lapsuuden perheen ahdinkoa. Asia ei olekaan yksiselitteinen, mutta ilmaa siinä on, aivan liikaa. Muutakin motiivia tuohtumukselle voi siis olla, ja tässä kannattaa nyt olla tarkkana.

Työeläkejärjestelmä nimittäin kustantaa sadalle eniten leskeneläkettä saavalle erikoislääkärin tulotason. Sadan eniten leskeneläkettä saavan suomalaisen leskeneläkkeen keskiarvo on 6 750 euroa kuukaudessa, vaikka he eivät ole sitä koskaan säästäneet. Näin korkeita leskeneläkkeitä eivät muiden maiden sosiaalivakuutukset maksa. (HS 27.2.)

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Reija Liljan mukaan suomalainen leskeneläkejärjestelmä on kallis ja epätasa-arvoinen. Leskeneläkkeisiin ei ole kiinnitetty minkäänlaista huomiota eläkekeskustelussa, jossa paljon pienempiä etuuksia ollaan karsimassa. Perhe-eläkkeiden, joista enin osa on lesken eläkkeitä, maksatus nostaa työtätekevän vakuutusmaksulaskua 2,1 prosenttiyksikköä, ja jokainen työtätekevä maksaa työeläkemaksua nykyisin 23,3 prosenttia palkastaan. Leskeneläkkeet ovat siis merkittävä maksujen korottaja jokaiselle työtätekevälle.

Itseäni asiassa vaivaa asian epäloogisuus, työetuuden maksatus ryhmälle, joka ei ole tehnyt asiaankuuluvaa työtä. Henkilö saa leskeydyttyään työeläkerahoja, vaikka olisi ikänsä ollut kotona pölyjä pyyhkimässä ja miehen puuronkeittäjänä, lasten kouluun mentyäkin. Maaseudun vanhojen emäntäleskien leskeneläkkeet ymmärrän paremmin. He ovat ikänsä tehneet korvauksetta raskasta maataloustyötä ja kasvattaneet isonkin perheen itseään säästelemättä. Heille olisi ehkä kuulunut jo aiemmin jonkinlainen oma tukimaksu, olihan näitä maataloustukia ollut eläimillekin, sonneille ja emolehmillekin.

Itse tunsin kuitenkin läheisesti kaupunkilesken, rehtorin vaimon ja itsekin lehtorin, joka miehen kuoltua sai ison palkkansa päälle miehensä huiman leskeneläkkeen, lyhentämättömänä. Hän kuului aikanaan tuohon sadan huippukerhoon, ja kuukausiansiot olivat huikeat. Nykyään tämän tason leskiä on naisten kouluttauduttua yhä enemmän, koska miehillä on edelleen taipumus kuolla ennen naisia.

Tuntuu maallikosta aika käsittämättömältä, että tähän etuuteen ei ole puututtu, vaikka sitä olisi helppo rukkailla. Eläkkeen kohtuullistus ja maksatus jatkossa vain niille leskille, joilla on pieniä lapsia ja joiden miehet kuolevat nuorina. Maksatus loppukoon aikanaan, kun nainen menee töihin tai uuteen liittoon. Nythän leski voi 50 vuotta täytettyään mennä jopa uusiin naimisiin ilman että menettää leskeneläkkeensä.

Samoin voisi tehdä lapsilisille. Tietyn tulorajan jälkeen lapsilisiä ei makseta, sillä niillä on tarkoitus maksaa lapsen elinkuluja eikä kartuttaa hänen tulevaa opintotiliään.

(Maalaus Grant Wood)

Osaatko suomea?

19.2. Suomen Kuvalehdessä oli kielitesti. Harjaantunut silmä näkee, että siinä erottuvat jyvät akanoista, sillä testi vaatii kärsivällistä harkintaa, joka nykyään on hieman kateissa. Testin haasteellisuutta todistaa perässä oleva keskustelukin, joka on varsin tyypillinen.

"Tärkein pointti kuitenkin lienee, että saako täysin kieliopin mukaan kirjoittamalla naista?"

"Vanhoja harakoita ärsyttää kielioppivirheet, mutta nykyopet eivät juuri osaa itsekään."

Voin olla väärässä, mutta minusta puhekielinen blogiteksti on ärryttävää lukemista. En puhu nyt facebookien koodikielestä enkä yleisten keskustelupalstojen lyhyistä kommenttipuuskahduksista, vaan siis laajemmista blogien keskusteluteksteistä.

Ei se ärrytä, että muotiblogeissa kieli on puhekieltä, sillä ne ovat nuorten blogeja. Ärtymys nousee pintaan, kun osaavat ja kieltä taitavat ihmiset, jopa kirjallisuusihmiset, käyttävät mä- ja sä-kieltä blogeissaan ja keskusteluissaan. Kirjoittamalla harkitusti puhekieltä kirjoittaja yrittää ehkä olla luonteva ja tärkeilemätön, mutta puhekielinen muoto asiakirjoituksessa kääntyykin itseään vastaan: se ei yksinkertaisesti toimi, vaan teksti vaikuttaa pahimmillaan itsekorostukselta; tekstin muodon huomaa koko lukuprosessin ajan, sillä kirjoittajan persoona nousee tekstistä esiin häiritsemään asiaa, joka voi olla hyvääkin, jopa elähdyttävää. Miksi taitavat kirjoittajat korostavat tällä tavalla itseään kirjoituksissaan? Puhetilanne ja kirjoitustilanne ovat erilaiset, ja se mikä on puheessa luontevaa, ei ole sitä kirjoituksessa.

Ja mistä on ylipäänsä tullut ajatus, että kirjakieli olisi tärkeilevää? Kirjakielihän itsessään on sivumerkityksistä vapaata ja puhtainta, riisuttua kielen muotoa, jossa ei ole latautuneena ylimääräisiä merkityksiä. Jokainen selkeä poikkeama kirjakielestä esseekirjoituksessa on hidaste ja tahra, jonka tahtoisi poistaa. Lukija voi kokea lisäksi mä- ja sä-kielen mielistelynä, liiallisena lähelletulona. Miksi tuoda persoonaansa estradille? Lukija tuskin on kiinnostunut susta niin paljon kuin sä luulet. Mä en ainakaan ole. Mä ajattelen mieluummin niin, että jokainen teksti voisi olla mieluiten anonyymin kirjoittama. Näin se olisi mahdollisimman merkitsevää itsessään.

20.2. Tuo edellinen on pitkän linjan ärsytysaihe. Tuoreempi kieliärsytys on erään radiokanavan Milla Mattila, samoin kuin ennen Sanna Kiiski. Jälkimmäinen aloitti juonto-osionsa sanoilla Mun nimi on Sanna Kiiski, edellinen aloittaa Nimeni on Mattilan Milla. Jälkimmäinen hallitsee omistuliitteen käytön, mutta ei lauseopillisia seikkoja. Käytetyssä rakenteessa Mattilan asettuu etunimeksi, Milla sukunimeksi. Miksi ihminen valitsee julkisessa viestimessä sen ainoan väärän muodon, kun monta oikeaa mallia on tarjolla: Olen Milla Mattila, Olen Mattilan Milla, Nimeni on Milla Mattila? Miksi joka kerta tuo väärä kiekaisu?

Onko toimittajakoulutus ja toimittajien kielikoulutus muka tarpeeton? Suuri osa radion ja television juontajista tuntuu olevan alalle kouluttautumattomia taviksia, näyttelijöitä, missejä, tositelevision tähtiä. Samoin lehtikolumneja pääsee kirjoittamaan, kun on tunnettu kasvo. Korvaako hyvä tyyppi kunnon toimittajan? Jos, niin Henna Kalinainen ja Antti Kurhinen vielä puuttuvat toimittajakaartista. Viivi Pumpasella on jo oma ohjelmansa.

21.2. Nyt sekin on tapahtunut: Haahkat ovat palanneet! Haahka on perinteisesti kevään ensimmäinen muuttolintu, ja parvi haahkoja nähtiin Hangossa maanantaina. Viime vuonna ensimmäinen haahka havaittiin vasta maaliskuun yhdeksäntenä päivänä. Tänään ikkunaruudussa on vesipisaroita.

(Aapisen kansikuva Martta Wendelin)

Kielletään puukot ja puntarit

15.2. Monessa paikassa keskustellaan nyt yksilön vastuusta. Wahlrooshan sen aloitti tällä erää korostamalla yksilön vastuuta omista valinnoistaan, omasta elämästään. Hän unohti mainita, että vanhuksia ei toki passaa heittää hankeen eikä työtöntä makkaratehtaalle. Haloo nousi, älymystö älähti, työväestö parahti, kaikki huusivat suoraa huutoa, älämölö oli hirmuinen. Rikas oli puhunut.

Kun raivo nousee kansassa, minulla on tapana nousta puolustamaan potkittua, oli hän mistä leiristä tahansa. Se on refleksinkaltainen toiminto. Kun Susan Kuros-Ruususta potkittiin, ryhdyin puolustamaan Kurosta, kaivoin esiin kaikki mahdolliset selittävät tekijät, kun Esko Kiesiä työnnettiin maanrakoon Audeineen, olin sielläkin tukkimassa rakoa umpeen. Kun kunniamurhaajaa kivitettiin, olin kilpenä vastaanottamassa kivistä koppeja ja heittämässä takaisin. Enemmän kuin yksittäisen ihmisen pahaa tai tyhmää tekoa kavahdan raivostuneen kansan kiihkoa.

Eilisessä kaakonkulman sanomalehdessä vanhemmat olivat nousseet barrikadeille. 16-vuotias imatralainen koulupoika oli puukottanut toista koululaista, ja vain viikko pari sitten jossain muuallakin koululainen puukotti toista. Mikä oli vanhempien tuohtumuksen syy? Koulupa koulu. Kyllä koulumaailmalle jotain pitää tehdä!

Näinhän se katse saatiin taas käännettyä mätäpaiseesta pois. Vastuu on yhteiskunnan, parantakaamme koulua ja opettajia, niin lapset eivät enää tapa toisiaan! Kieltäkäämme puukot, niin puukotuksia ei enää satu! Kyllä vika on sokeitten opettajien, vaikka yksi hento naisopettaja taisi Imatralla estää enemmän hengenmenon pitelemällä puukkopoikaa kiinni ja karjumalla uhria pakenemaan. Vika on opettajien ja rehtorien, huutaa suuri yleisö ja vanhempien kuoro.

Mitä, jos vanhemmat joskus, edes tämän kerran katsoisivat peiliin? Jospa siellä jossakin luuraisi koulun ja yhteiskunnan sijasta se ihminen, jolla on vastuu oman lapsen käytöksestä? Ja jospa sillä 16-vuotiaalla puukottajalla ja sillä samanikäisellä kiusaajalla olisi jonkinlainen vastuu omasta käytöksestään, edes pieni siivu? Etteivätkö tämänikäiset muka tajua tekojen motiiveja ja seurauksia itse ja voisi olla lainmukaisessa vastuussa? Vai meneekö se niin hamaan maailman loppuun asti, että vika tosiaan on jossain tuolla ulkona ja kaikki johtuu ihmispolon onnettomista olosuhteista? Miten minusta tuntuu, että ihmisen onnella ja materialla ei ole oikeasti minkäänlaista korrelaatiota.

16.2. Tänään se tapahtui. Räystäät tippuivat ensi kerran häikäisevässä auringonpaisteessa. Takapihan linnut lauloivat.

(Maalaus Paul Cezanne)

Odotan lyhyttä kevättä

Minä soitan sinulle illalla tästä kylmästä maailmasta,
jossa odotan lyhyttä kesää
lumi katoilla on harmaata jo.

1o.2. Ellei muutamaa viimeistä pakkaspäivää olisi vielä tullut, uskoisi jo siihen, että lumi pian sulaa vuorelta ja sulavesi tuo sammakot lampeen kutemaan. Valo taittuu pidentyneessä iltapäivässä jo eri tavalla. Kaihtimia ei tarvitse laskea ennen iltakuutta. Hiihto- ja talvilomat alkavat kohtsiltään.

Martalta tuli jo kortti Niagaran putouksilta. Hänellä on tapana kirjoittaa jokin negatiivinen maininta matkaterveisiinsä, ikään kuin mitätöimään vastaanottajan oletettua kateutta. Yleensä se on maininta liiallisesta kuumuudesta tai kylmyydestä Nyt oli maininta turisteista, joita oli liikaa. Vaan pitäähän se kokea: minä seison nyt tässä Niagaran putouksilla, ihan itse koen tämän, minä olen täällä, näin pitkälle olen elämässä päässyt, Niagara Falls lukee kortin takana. Itse olen etääntynyt tuhat metriä synnyinkodistani, kuljen sen ohi viikoittain. Iso sininen talo vastapäätä lukiota. Alakerrassa on tatuointistudio ja vieressä lahjatavaraliike.

Kaupassa istui kassalla entinen oppilas, kahdenkymmenen vuoden takaa. Muistin heti nimen, Jaana Mustio, kun kuulin hänen äänensä. Muistin jopa, että hän istui ovirivissä toiseksi viimeisessä takapulpetissa. Hän ei muistanut nimeäni, vain kasvot. Kävin sitten suojelualueella kuvaamassa jotakin. Päivä oli harmaa, oli huono valo, mitään kuvattavaa ei osunut kameransilmään. Kauempaa kuului moottorisahan ääni. Tapanin-myrskyn kaatumapuita raivataan vieläkin.

11.2. Nyt on se hetki, jolloin talvi on taittanut ulkoisen elämän. Pihoilla ei leikitä, kukaan ei kuopsuta maatilkkuaan, ei lakaise juuri luntakaan. Sulaa tuo kuitenkin kohta pois. Sisällä iho kuivuuu patterien hehkuttamaan huonepölyyn. Ihossa on jopa pieniä haavaumia.

Luen perustulokeskustelua. En tiedä, mitä mieltä olen. Riittääkö ihmiselle 300 - 500 euroa kuukaudessa elantoon? Tuleeko sen päälle muita tukia? Esimerkiksi asumistukea? Ja saisivatko opiskelijatkin sen? En varmaan tiedä tarpeeksi, enkä jaksa kaivaa tietoja esille. Päätän, että summa ei ole minulta pois, jos sellaista aletaan maksaa. Toisaalta ajatus siitä, että rahaa tulee tilille, vaikkei tee mitään, on vieras. Yksi kommunisti kirjoitti, että tässä ovat kyseessä heikompiosaiset. No, jos niin on, niin pitäähän sosiaalisia eroja koettaa kaventaa. Kaikki eivät synny kermaa perseessä ja kultaa suussa. Otetaan sieltä, missä irtonaista on ja annetaan pahimpiin rakoihin.

Anteeksi, olen hieman turhautunut kaikkeen valitukseen ja siihen, että olen niin usein tyhmien ja kovasydämisten puolella. Olisi hienoa olla avarasydäminen suvaitsevaiston jäsen. Ottaisi romanikerjäläisen kaksionsa puolikkaaseen, niin kuin eräs nainen Helsingistä. Ei pimentäisi omaatuntoaan parilla kolikolla, vaan rakastaisi oikeasti lähimmäisiään, eläisi heidän kanssaan. Useimpien olohuoneeseen mahtuisi varmaan pieni romaniperhe. Voisi myös antaa rahaa romanimiehelle, jonka soittopeli oli hajonnut ja elanto tyrehtynyt sen myötä. Niin vähän tarvittaisiin.

Mutta, kunhan kevät tulee, on kaikilla helpompaa. Saa viisumin keväästä syksyyn.

(Maalaus Juri Pimenov)

PS Einesbaariin on lisätty uusin kirjaesittely, Kurt Vonnegutin Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater.

Pää vetävän käteen, tai ainakin hiiri

On klikattu iltapäivälehden juttua Katso mitä nimesi tarkoittaa japaniksi - voit yllättyä. Otsikko lupaa katsovalle oman nimen katsomisen riemun ja jonkin yllärin! Se kyllä tulikin. Ei löytynyt omaa nimeä, eikä löytänyt moni muukaan. Houkuttelevan otsikon perässä on vain kaksikymmentä nimeä.

On suivaannuttu. Lähetetty jutun perässä olevaan keskusteluun kommentti, jota ei ole julkaistu, vaikka toiseen keskusteluun onnistuttiin samalla nimimerkillä ja sähköpostiosoitteella kirjoittamaan kommentti, joka sai eniten tykkäysklikkauksia siihenastisessa keskustelussa.

Mitä tästä opimme? Iltapäivälehdet petkuttavat, ihmistä houkutellaan klikkaamaan juttuja auki katteettomilla vihjauksilla ja lupauksilla. Upsis!-juttu Pentti Arajärven katseesta erään prinsessan dekolteessa on tekemällä tehty. Mies ihmettelee selvästi jalokivien ja prameuden määrää. Dekoltee oli lisäksi luiseva. Tämä katse oli huomattu myös Tanskan televisossa, mikä ehkä nyt vedättää Halosen halveeraajia riemukkaasti. Sivuhuomautus: miten paljon kaikin puolin edustavan Niinistön suosiossa lieneekään helpotusta siitä, että Halos-häpeästä päästään? Huivipäistä Tavjaa on pilkattu kautta hallinta-ajan niin kuin ei ketään presidenttiä aikaisemmin.

Takaisin iltapäivälehtien harjoittamaan netinkäyttäjien petkuttamiseen! Usein on tullut petyttyä siihen, että otsikon lupaama muikea skandaali onkin tapahtunut muualla kuin Suomessa. Eivätkö iltapäivälehdet kirjoitakaan oletusarvoisesti enimmäkseen kotimaan tuoreista sattumuksista ja vain suurista maailmantapahtumista? Rehtori työnsi koulupoikien päät wc-pyttyyn herättää kihelmöivää kiihtymystä suomalaisia rehtorinplanttuja kohtaan. Jutusta selviää kuitenkin, että koulupoikien päiden uitto tapahtui Karibialla Trinidadissa. Paljonkohan Karibialla uutisoidaan suomalaisen koulun julmuuksista? Vaikkapa kalapuikkojen laskemisesta per nuppi?

Lopuksi on kyllästytty lehtien nettivideoiden mainoksiin. Uutislinkeissä houkutellaan katsomaan video, ja sinne päästyä saakin ensin pakkokatsoa mainoksia. On jätetty lähes kaikki mainoksilla varustetut videot siis katsomatta. Netti-iltapäivälehdet ovat muutenkin huonosti luettavia, kun sivut pyörivät mainosten takia raskaasti ja nykäyksittäin. Luulisi lukijoiden äänestävän jaloillaan.

Sitä jääkin ihmettelemään, kauanko ihmiset viitsivät tätä lehtien klikkaus- ja tykkäysleikkiä pelata. Kohta ei tarvitse kirjoittakaan enää, kun voi vain istua lampaana klikkailemassa ja tuijottamassa mainoksia tai voi vain tykätä, ilman sanoja. Näppiksestä voisi oikeastaan poistaa kirjaimet. Hiiri riittää. Meillä on kasvamassa hyvää vauhtia sukupolvi, joka klikkailee enemmän kuin kirjoittaa. Kokonainen lause alkaa olla nuorten palstoilla harvinaisuus.

(Maalaus Hugo Simberg)