Mitä yhteistä on kadonneen perheen ja al-Holin lapsilla?

 

Lapset ovat maailman manipuloiduin ryhmä. Heitä ei pelasta mikään, kun vanhemmilla on ideologia päällänsä. 

Heidät voidaan viedä kaukaiseen maahan, kiihkoisan uskonnolliseen terroristiryhmään kasvamaan, jos lapsen suomalainen äiti on nähnyt valon ja niin päättää, oman aatteensa tähden. Kieli on vieras, kulttuuri on vieras, olot oudot. Viis lapsesta! 

Lapset voidaan eristää Suomessakin yhteiskunnasta, jos vanhemmat niin päättävät. Heillä on kaikki valta yli lapsen. Lapsilta  voidaan kieltää koulu, rokotukset, terveydenhoito, kaverit ja toverit, kokonainen digimaailma ja jopa sukulaiset ja ulkona leikkiminen ja käynti yhtään missään. Lapsilta varastetaan elämä.

Hämeenlinnassa sattui tapaus, jossa uskonnoton vanhempi vaati tuhansia euroja korvauksia koululta, koska hänen kahdeksanvuotias lapsensa oli joutunut kuuntelemaan Jeesus-lauluja vastoin ”uskonnollista vakaumustaan”. Tämän tapauksen säikäyttämänä erään toisen koulun rehtori perui kokonaisen kouluun aiotun  barokkikonsertin, koska siellä olisi soitettu uskonnollisteemainen Händelin oratorio. Lapsilta varastettiin taide-elämys mahdollisten ateistien takia. Ja kysyä kai tässä tapauksessa sopii, varastaako  yksittäisen aatteen kannattaja lapseltaan vapaan valinnan puhtaalta pöydältä?

Maailmassa on erilaisia aatteita ja ideologioita, ja niin saa olla ja jopa täytyykin. Kysymys kuuluukiin: omistaako Karfien perhe todella kahdeksan lastaan niin, ettei kukaan voi tulla siihen väliin vapauttamaan lapsia vankilastaan? Tai saivatko al-Holista Suomeen palautetut naiset minkäänlaista rangaistusta väkivallasta lapsiaan kohtaan? Ovatko lapset oikeasti jo syntyjään lainsuojattomia?  

(Olli Seppäsen öljyvärityö Leikkivät lapset, 1959. Oulun taidemuseon kokoelmat. Teoskuva Mika Friman) 

Lääke kouluromahdukseen

Olipas kerran opetusministeri, jolla oli kirkas ja ytimiin asti porautuva häikäisevän sininen katse.  Valtakunnassa oli kaikki hyvin, mitä nyt köyhät vähän kitisivät ja maailmalla kiehui, ja omalta opetustontilta tuli huolestuttavia uutisia. Kouluissa, jopa alakoulussa käytiin puukkohippaa, ammuskeltiin, romahdettiin luku- ja kirjoitustaidossa -  ei osattu lukea saati kirjoittaa, ei erotettu koivua kuusesta. Vaan merkkivaatteet ja merkkikellot ja merkkipuhelimet tiedettiin ja niitä haluttiin, vaikka oltiin köyhiä.  Ja vaikka inklusiivisissa avoluokissa metelöitiin korviahuumaavasti ja huoriteltiin opettajia, niin selvittiin lopulta koulusta ulos hyvin paperein tai ainakin armovitosin. 

Tähän saumaan opetusministeri päätti iskeä. - Kyllä merkkivaatteet ja tasa-arvo kuuluvat kaikille, hän ajatteli. Tarvitaan siis yhdenvertaisuusohjelma, oikein hyvä ja kattava. Koulutus nousuun!  

Ja ei kun toimeen. Näin opetusministeri tuli luoneeksi idean yhdenvertaisuusohjelmasta, jolla oppii tunnistamaan ja purkamaan eriarvoisuutta tuottavia normeja, rakenteita, arvoja, käsitteitä ja toimintamalleja. Loppuu se homottelu, naisviha, natsitervehdykset, sukupuolten eriyttäminen ja sateenkaaritunnusten hävittäminen luokista, hän puhisi. - Kyllä koulut pitää pelastaa ja koulutus on saatava nousuun, hihkaisi ministeri ja päätti nimetä komitean asiaa valmistelemaan tarkkojen ohjeiden pohjalta.

Kynä sauhuten opetusministeri alkoi luonnostella opettajien verkkokoulutusta yhdenvertaisuusasioista, pohjaksi työryhmäkomitealle. Tavoite on auttaa opettajia tunnistamaan omia ennakkoluulojaan ja näin paremmin puuttumaan mahdollisiin ongelmatilanteisiin, muotoili ministeri alustukseensa. Meiltähän tämä käy, hihkaisi tuo kirkakatseinen ja päätti antaa samantien medialle lausunnon koulutuksen suuresta parantamisohjelmasta juuri ennen pian alkavaa kesälomaansa. 

Ministeri oikaisi väsyneen kehonsa työhuoneen nahkasohvalle ja huokaisi tyytyväisenä rankan uudistustyön jälkeen. Kylmä juoma lasissa ja avustaja hoitelemassa käytännön asioita. Varsinaisiin töihin syssymmällä. Mikäs tässä, valtakunnassa kaikki hyvin, koulutus nousussa.