Ei linnulla laulupuuta

 

Tulin allekirjoittaneeksi Greenpeacen  vetoomuksen vanhojen metsien suojelusta. Liian usein nimittäin näkee, miten surutta metsiä avohakataan ja kaupunkien viimeisiä metsikköisiä alueita kaadetaan rakentamisen tieltä. Asvaltti ja betoni peittävät yhä suuremman alueen maapallon pinnasta. Minua huolettaa tällainen maan kuorruttaminen kuolleella massalla.

Innokkaana luontokuvaajana en pysty enää kahden käden sorminkaan laskemaan, montako viehättävää luonnontilaista kuvauspaikkaani olen täällä satakuntalaisessa pikkukaupungissa  menettänyt varoituksetta vuosien varrella. Yhtäkkiä kesken vaelluksen puitten takaa häämöttää korkea keltainen torninosturi ja lippusiima katkaisee tutun  luontopolun.

 

Asiaton kerää kameransa ja kääntyy takaisin. Tässä kuvan tapauksessa meni keskustan tuntumassa sijaitseva hylätyn metsäpururadan alue, kaunis koivikko pyrstötiaisineen, joiden pesintää tapasin kuvata pöheikössä. Ostin jopa vihreän housupuvun piiloutuakseni paremmin luontoon. 

Metsässä kasvoi myös saniaisia, joita voikukkien keltaa vasten kuvatessa syntyi lumoavia kuvia. Nyt paikalle nousee rivi keskenään samankaltaisia omakotitaloja, eikä linnuille ole enää sijaa eikä entisiä laulupuita. 

Kunnanisät ja -äidit eivät ainakaan näillä lakeuksilla arvosta lähellä sijaitsevia metsiä ja metsikköjä pennin vertaa. Samaa käytäntöä on Helsingissä. Viimeisiä metsikköjä ja puistoja tuhotaan  surutta. Ihmiset halutaan asumaan betonisiin laatikoihin, joista joukkokuljetusvälineet kuljettavat heitä ristiin rastiin, pitkin leveitä asvalttiteitä. Tämä erikoisesti Vihreiden hallituskaudella. Jokin ei istu kuvaan. 

Se että jokin ei istu kuvaan, saa minut suhtautumaan epäröiden Greenpeacen lähettämään viestitulvaan sähköpostiini, tuon yllä mainitsemani alllekirjoituksen jälkeen. Minua pyydetään kuukausilahjoittajaksi. Minulta pyydetään puhelinnumeroa ja tarkkaa osoitetta. Minulle tarjotaan töitä ja kysytään, mitä haluaisin tehdä. 

No, sen tiedän, etten halua veneenkuljettajaksi merimatkalle estämään epämääräistä venäläistä alusta pilaamasta maailman ilmastoa.  En jaksa telaketjuhommeleita  arktisella merellä. 

Enkä tiedä oikein feissarina toimimisestakaan. Johan minulle naurettaisiin, jos ryhtyisin täällä tarttumaan isäntiä ja emäntiä ja mopopoikia hihasta ja tyrkyttämään heille Greenpeacen esitteitä fossiilisten polttoaineitten lopettamisesta ensimmäisenä maailmassa. 

Banderolleja voisin sen sijaan maalata. Voisin keksiä hyviä iskulauseita ja osaisin maalata ja tekstata kauniisti. Voisin olla myös hyvä Digital Engagement Strategisti, tai hyvä kokki. Voisin olla myös erinomainen kuukausilahjoittaja. 

Vaan en jaksa nielaista ilmastoasiaa kokonaisuutena. En oikein ymmärrä sitäkään, miksi meidän tulisi olla ensimmäinen fossiilisista polttoaineista luopuva maa maailmassa - tämä on Greenpeacen tavoite. Mitä se auttaisi suurvaltojen päästöjen rinnalla? Enkä tiedä niistä venejutuistakaan, joissa estetään öljyaluksia tekemästä työtään. Minusta aika on ajanut telaketjujen ohi. 

Vaan vanhoja metsiä haluan suojella. Se riittää minun osakseni. Hoitakaa te muut ilmasto ja maailman meret. Katson kyllä oman merenrantani, etten pissi laiturilta veteen enkä pese mattoja meressä. Rantani on sitä paitsi kaisloittunut pilalle paikallisen isännän peltolannoitusten vuoksi. Että hoitakaat te se isäntä, arvoisat greenpeacelaiset. 

Uskon muutenkin neuvottelutaitoon ja puhumiseen, en istumalakkoihin enkä mielenosoituksiin. Ulkoministeri Pekka Haavisto ansaitsee tällä kertaa kiitoksen viestintätaidoistaan Lavrovin kanssa. Puhumalla parempi kuin kadulla istuen.

(Maalaus Pekka Halonen 1900) 

Valokuva Iines 2020, Vanha metsäpururata)

Vuoden mörökölli ja yksikulttuuri

Koska olen persu ja pikkuporvari sekä homofoobikko ynnä intersektualismia ymmärtämätön  fasisti, teen poikkeuksen tapoihini. En tänään väläytäkään lahjakkuuttani eli sulkakynäni vuoltoa, koska en osaa päättää, mitä osaa laatumääreistäni käyttäisin.  Persuttaako tai homokammottaako? Joudun vastaamaan kieltävästi tänä kauniina pakkaspäivänä, jolloin aurinko kimaltaa tuhansina kidetähtinä valkohuuruisten suomikoivujen latvuksissa - ai mutta tulihan sieltä pientä persutusta...

Kiikutan itseni sijaan tänään tänne poikkeuksellisesti meikäläistä monin verroin etevämmän, persumman ja pikkuporvarimman, homofoobisemman ynnä fasistisemman jne. historioijan, Teemu Keskisarjan tänäisen kolumnin, osan siitä, herkullisimman ytimen. 

Miksi näin teen? No siksi, että allekirjoitan jokaisen hykerryttävän sanan ja lauseen, pilkkuja ja pisteitä myöten. Kyllä Teemu tuntee historiansa ja osaa. Sitä alkaa taas uskoa monimuotoiseen kulttuuriin pakotetun oikeamielisen  yhtenäissuvaitsevaiskulttuurin eli yksikulttuurin sijaan, kun saa tällaista  herkkua lukea. Vai mitä? 

"Menneisyyden Suomi oli monikulttuurinen, tänään jyrää litteä lattea yksikulttuuri.

Ennen oli kaikki erilaisemmin ja moninaisemmin. Impivaarassa vallitsi 1900-luvulle saakka kotoperäinen monikulttuuri.

Ennen oli suomen kielessä ja suomenruotsissa vivahteita niin äärettömästi etteivät ne mahtuneet sanakirjoihin ja murrekortistoihinkaan. Saman äidinkielen taitajat Kälviältä Kivennavalle töin tuskin tajusivat toistensa tervehdyksiä. Murre-erot rikastuttivat kirjallisuutta ja loivat markkinoille eksoottista värinää.

Nyttemmin yleiskieli on syövyttänyt pois paikallisen eriskummallisuuden. Murteita kuulee vain telkkarin tökeröissä sketseissä. Eroa ei liioin löydy herrasväen ja rahvaan tai kaupunkilaisten ja maalaisten puheenparsista.

Maakunta merkitsi ennen mielenmaisemaa ja sievää hallintorakennusta torin laidalla. Nykyläänien avit ja elyt pursuvat yleiseurooppalaista byrokratiaa.

Ennen sieluja pelastivat lahkot taivaan ja helvetin väliltä. Nyt kristityt, ateistit ja muslimit tuputtavat ja puputtavat samoja suvaitsevaisuuden kliseitä.

Ennen suomalaisia haukuttiin uralilaistaustaisiksi mongoleiksi tai ”Pohjolan neekereiksi” ja ruotsalaisia ”viikingeiksi”. Tänään rotujen kilvoittelu on kriminalisoitu.

Vielä 1980-luvulla tummahipiäiset olivat harvinaisia ja mielenkiintoisia; jokaisella Suomeen kulkeutuneella oli oma tarinansa. Tänään etnisten vähemmistöjen yleistarinat yhtenevät kaikissa länsimaissa.

Ennen sukupuolisuutta väritti hyveiden, paheiden, himojen ja estojen salaperäinen sateenkaari. Tänään heterojen ja homojen ”identiteetissä” on identtisiä piirteitä: ei tabuja rikottavaksi vaan popsittavaksi, jotta kestämme vapauksien vankilan ja yksinäisen parittelun intternetissä.

(Lue Teemu Keskisarjan kolumni kokonaan Ilta-Sanomista.)

Päivi Räsäsen tuhkat

Jos Päivi Räsänen kohtapuoliin tuomitaan kansankiihotuksesta ja vähemmistöryhmien sortamisesta, niin mihinkähän jokeen häneen tuhkansa sirotellaan? 

Jean d´Arcin tuhkat siroltiin Seineen 30. toukokuuta vuonna 1431 siksi, että hän tunnusti pitävänsä Jumalaa korkeimpana  auktoriteettina, eikä paavia. 

Näinhän Päivikin tekee, uskoo Raamattuun korkeimpana auktoriteettina elämän etiikoissa ja melskeissä, ei kulje maallisen esivallan säädösten mukaan, jos ne ovat hänestä Jumalan vastaisia. Tähän hänellä, herra paratkoon, on täysi oikeus, jos minulta kysytään. Uskoohan joku meillä Allahinkin määräävän naiset huntuun ja kaapuun, ja keittiön nurkkaan, eikä häntä siitä tuomita, vaikka hän ei uskostaan luovu ja perustelee sen Koraanin sitaateilla.

Tänäisen Ylen mukaan  Räsäsen vuoden 2004 kirjoituksesta oli tehty päätös, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Esitutkinta aloitettiin kuitenkin tämän jälkeen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen antamalla määräyksellä. Nyt esitutkinta on valmistunut, ja se on lähetetty syyteharkintaan. Hyvin suurella kiinnostuksella seuraamme tilannetta! Joko aletaan kerätä roviopuita?

Poliisilla on selvästi ollut selkeitä haluja lopetella Räsäseen kohdistuneita tutkintoja, joita on tehty nyt kolmesta tapauksesta: vuoden 2004 puheiden lisäksi Ruben Stillerin ohjelmassa esitetyistä mielipiteistä ja Maria Veitolan Yökylässä-ohjelmasta. Kaikista näistä on poliisitutkinnassa tehty päätös, että ei ole syytä epäillä rikosta.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on kuitenkin määrännyt kaikista näistä esitutkinnan suoritettavaksi vastoin poliisiharkinnan kantaa. Tämä Räsäs-jahti ansaitsee erityistä huomiota tapaus Hussein al-Taee-kirjoitusten valossa. al-Taee vapautettiin kaikista epäilyistä ja vastuusta,  koska mies heittäytyi sairauslomalle ja pyyteli anteeksi ajattelemattomuuttaan. al-Taee on nyt pelastettu demareihin, vaikka hänen solvauskirjoituksensa olivat monin verroin törkeämpiä ihmisoikeusloukkauksia kuin Räsäsen Raamattu-sitaatit, joiden takana hän seisoo pää pystyssä kuin Jean d´Arc keihäänsä kanssa. 

Päivän kysymys kuuluu: kumpi on rehellisempi ihminen, se, joka seisoo sanojensa takana kun myrsky nousee, vai se, joka syö sanansa ja taipuu myrskyssä ja menee ulvovan tuulen mukaan? Kumpaan luotat enemmän? 

Itse en jaa Räsäsen ajatuksia ollenkaan, mutta puolustan kuolemaani asti hänen oikeuttaan olla eri mieltä ja uskossaan, niin kauan kuin uskontoja sallitaan.

Syyttäjä Toiviainen tunnetaan käsittääkseni punaisesta aatteestaan, vaikkei sitä saisi ääneen sanoa. Onkin  koomisen  kuvaavaa, että Paul Delarochen maalauksessa Winchesterin kardinaali kuulustelee Orleansin neitsyttä tulipunaisessa sotisovassa. 

Päivi Räsänenhän voisi toki tehdä al-taeet, heittäytyä sairauslomalle, katua ja kääntyä demariksi. Tällä kaavalla valtakunnansyyttäjä olisi tyytyväinen ja maassa olisi rauha. Jokin tässä kaavassa masentaa, jokin mikä liittyy ihmisen moraaliin moralismin sijaan.

Jos joku sanoo, että Räsänen vihapuhuu, niin minä sanon hänelle: menkää lukemaan suvaitseviksi julistautuneiden ihmisten kirjoituksia blogeista, Facesta ja Twitteristä. Ilkeämpää ja ahdasmielisempää vihapuhetta kuin siellä on, ei näe muualla, vähiten Räsäsen suussa.

(Paul Delarochen maalaus vuodelta 1824. )