Ståhlberg hiihtää morsiamen kanssa

Appilan pappilan apupapin papupata pankolla kiehuu ja kuohuu.

Appilan pappilan piski, paksuposki, pakkas kapsäkin ja pinkaisi juoksuun.

Appilan pappilan piski, paksuposki pisti apupapin papupadan poskeensa.

Valokuvassa apupapin poika, Kaarlo Juho Ståhlberg hiihtää 1890-luvulla morsiamensa Hedwig Wåhlbergin kanssa Ina Liljeqvist & Co:n valokuvastudiossa Oulussa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseon.

Vaikka kuva on bluffia, Ståhlberg ei ollut. Nimittäin hän kulki opiskeluaikanaan Helsingistä Ouluun jalan tutustuakseen matkalla suomalaiseen työväenluokkaan. Sulkaa hattuun ja syvä kumarrus.

Tämän Suomen tasavallan ensimmäisen presidentin sanotaan herättäneen Oulun lyseossa suurta huomiota epätavallisella lahjakkuudellaan. Hän suoritti fil.kand.-tutkinnon ja sittemmin MOKin, eli molempien oikeuksien, kirkollisen ja maallisen oikeuden tutkinnon. Ja tuon kävelymatkan sanotaan avartaneen suuresti hänen maailmankuvaansa. Kyllä, matkailu kiistatta avartaa edelleenkin.

Vaan Luojan kiitos televisioidut vaalitentit ovat ohi ja voidaan siirtyä normaaliin  päiväjärjestykseen. Alun perin suunnittelin, etten katso yhtään tenttiä, mutta muutaman tulin uteliaisuudesta katsoneeksi. Samoja kysymyksiä, totutunlaista asennetta sekä toimittajilta että ehdokkailta.

Niinistö sai aikaa ja tilaa, Huhtasaarelle virnuiltiin, Kyllönen unohdettiin, Haatainen vajosi tapettiin, Vanhanen myhäili kuin juuri uuniperunan syönyt, Thorvalds tukeutui muistiinpanoihin, Paavo muiskutteli itseään, Haavisto populoi. Lopuksi lähes kaikki populoivat Nato-kysymyksessä ja aktiivimallissa.

Vaan tuskin vielä päästään vaaligallupeista, joita on tupsahdellut päivittäin, ja loppukiihdytyksessä oletettavasti tunneittain. Media seuraa Saulin käyrän laskua lööpit valmiina. Näitä lukee jo itseään huvittaakseen. Ja varsinkin perässä seuraavaa keskustelua on hupaisaa lueskella.

Sitkeästi elää  pakkoaktivoidussa kansassa nimittäin usko siihen, että nyt näytetään Niinistölle, että aktivoinnin hyväksyminen ei käy.  Äänestetään siis Väyrystä, koska samalla äänestetään Vanhaseen tukeutuva Sipilä ja vuosisadan huonoin hallitus nurin. Ja päälle lakko! Ellei yksi riitä, sitten yleislakko ja niin kauan kuin tarvitaan, kele! - Mielenkiintoista kuviossa on se, että työttömät toverit äänestävät rikasta kepulaisänkyrää, koska toverit Kyllönen ja Haatainen ovat ... hmm.. naisia.

Äänestän Niinistöä yksinkertaisesti jo siitäkin syystä, että hän erottaa tärkeän epäolennaisesta ja on sisäistänyt parhaiten presidentin tehtävät ja rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa puuttumatta kansan tahtoon eli demokratiaan.

Thorvalds käy  hieman katkeillen eikä pärjää ilman muistikirjaansa. Vanhasen rasitteena on äärikepulaisuus. Kyllönen tuo mieleen Halosen ajan venäjämielisyyden. Haatainen kärsii  monotonisesta puheenvatkauksesta, kun ääneen pääsee. Ylioppilas Haaviston todellisista ajatuksista ei ole tietoa, vaan mies on erityisen suojakuplan sisällä - hiihtäisi vaikka Ouluun. Huhtasaari puhuu kovaa ja korkealta sen minkä ehtii ennen keskeytystä. Väyrynen on kulunut klovni.

Joutsenia ja sorsia

Sanottakoon heti alkuun, että en äänestä Laura Huhtasaarta presidentiksi, vaan Sauli Niinistöä, ja niinsanotusti yli puoluerajojen, koska en ole ennen äänestänyt kokoomuslaista mihinkään tehtävään.

Silti minussa entisenä opinnäytetöiden ja loppututkielmien teknisenä tarkastajana - kieliasu ja muotoseikat - hirvittää Huhtasaaren graduun nyt yhtäkkiseltään kohdistettu mielenkiinto ja mahdollisen rikoksen kaivelu.

En sano, etteikö Huhtasaari olisi gradussaan tehnyt mitään väärää, mutta varmuudella sanon, että gradu on ainakin paikoin huolimattomasti tehty. Se ei ole rikos. Meillä on monenlaisia opinnäytetöiden tekijöitä. Osa panostaa, suurin osa ei niin paljon kuin pitäisi. Tärkeintä monelle on nopea valmistuminen ja töihin pääsy. Näinkin voi siis tehdä.

Olen tarkastanut lukemattomia opinnäytetöitä ja todennut, miten pinnallisesti monet vaikuttavat perehtyneen aiheeseensa ja miten surutta he copypastaavat pitkiäkin lainauksia lähdekirjoista saadakseen työn nopeammin tehdyksi. Yksi työ mm. koostui peräkkäisistä lainauksista ilman omaa päättelyä, ilman tekstin sidosteisuutta. Osassa oli lähdeviite, osassa ei. Tämä työ meni uusiksi, sitä ei voinut kyseisessä muodossa hyväksyä. Rikos sen kirjoittaminen ei kuitenkaan ollut. Opiskelija oli vain taitamaton. Työ saa siis olla myös huono, ja hyväksymiskriteerit ovat tarkat ja eri oppilaitoksissa hieman erilaiset.

En tunne Huhtasaaren gradua, mutta nuo lainaukset, joita Helsingin Sanomissa oli, olivat ilmeisesti liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomo Tiaisen esiin poimimia. Ne ovat tyypillisiä nopealle tekotavalle, mutta eivät automaattisesti hylättävälle työlle. Tämänkin sanon varauksella, koska en ole omin silmin nähnyt kyseistä gradua. Olen Tiaisen poimintojen varassa. Hyvin tavallista on, että gradua ja opinnäytetöitä joutuu muokkaamaan, ja tämä ehkä näyttää puuttuneen Huhtasaaren työstä.

Toisaalta en tunne yliopistojen gradujen nykyistä tarkastusmenetelmää, vaan puhun lähinnä ammattikorkeakoulun ja keskiasteen päättötöiden pohjalta. Molemmissa olin mukana ja seurasin myös muiden tarkastajien tarkastustyötä varsin läheltä. Opinnäytetöiden ohjeet olivat kuitenkin pääpiirteittäin samat kuin gradujen tekniseltä osiltaan, eli juuri esimerkiksi lähdeviitteiden käytön ja merkinnän osalta.

Tuntuukin hieman oudolta, että graduntekijää kovistellaan vuosia työn valmistumisen jälkeen, etenkin kun puutteet ovat selvästi myös työn huolimattomassa tarkistuksessakin. Ohjaajan olisi pitänyt puuttua lähdeviitteisiin.

Uskallankin väittää, että gradut täytyy aina tarkastaa huolellisesti, koska niiden tekeminen on opiskelijalle vähintään vuoden työpanos, enemmänkin. Tarkastaja on asiantuntija, jolla on usein alan lähdeviitteistö osin korvienkin välissä, joten väärien viitteiden läpimeno kertoo tässäkin enemmän vakavista puutteista  yliopistojen graduvaiheen tutkimustuotannon tarkistuksessa kuin graduntekijässä. Opiskelija on selvästi jäänyt ohjausta vaille.

Miksi siis tämä tekaistulta vaikuttava kohu vanhasta gradusta? Koetaanko Huhtasaari oikeasti niin vaaralliseksi ehdokkaaksi, että hänen vanhat heikkoutensakin kaivetaan estradille? Miten lie muiden ehdokkaiden gradut ja väitöskirjat? Ovatko varmaan itse laadittuja?  Onko kaikilla ylipäänsä opinnäytetöitä eli tutkintoja? Ja löytyisiköhän  viimeiselle vaaliviikolle vielä jokin muheva yksityiselämän synti?  Pimeän työn osto? Sivulapsi? Ja eikö kukaan muka ole ahdistellut ketään?

Ja loppuun pohdiskeleva kysymys: Kohdellaankohan presidenttiehdokkaita yhtä arvostavasti tai ankarasti vaalihaastatteluissa ja paneeleissa? Vai onko joutsenten joukossa joku, jota kohdellaan sorsana? Näkyykö toimittajan oma asenne läpi?

(Valokuva Iines)

Punaisiin pukeutuneet

La barricade de la place Blanche défendue par les femmes, 1871

"Miehiä on rankaistu siekailematta, heitä on painostettu ulos työpaikoistaan, vaikkeivät he tehneet muuta kuin koskivat jonkun polvea tai yrittivät varastaa suukon. Raiskaus on rikos, mutta viettelemiseen pyrkiminen, vaikka se olisi alituista ja kömpelöä, ei ole."  (BBC/LE MONDE/Vetoomus seksuaalisen häirinnän julkista paheksumista vastaan)

Aamun suomalainenkin lehti tietää kertoa, että Ranskassa kuohuu, taas.  Asialla ovat naiset, kuten joskus ennenkin, ja ennen kaikkea punaisiin pukeutuneet naiset.

Mm. Catherine Deneuve, ranskalainen näyttelijä, on allekirjoittanut  Le Mondessa julkaistun avoimen vetoomuksen seksuaalisen häirinnän julkista paheksuntaa vastaan yhdessä 99 muun ranskalaisen julkisuudessa esiintyvän naisen kanssa. Deneuve puolustaa seksuaalista vapautta, otsikoi Helsingin Sanomat. Juuri näin!

Uskon Catherinea, joka oli lempinäyttelijäni herkässä tyttöiässä. Itkin posket märiksi Cherbourgin sateenvarjoja kuunnellessani - vieläkin herkistyn tästä kappaleesta. Tunsin itseni mielisairaaksi katsottuani Roman Polanskin Inhon, jossa Catherine esiintyi skitsofreenikkotyttönä, jonka kämpässä seinätapetit repeytyivät itsestään ja hämähäkit pompahtelivat seinistä.

Lisää punapukuisia! Pukeutumalla mustiin maailman taitavimmat näyttelijänaiset näyttivät nimittäin viikonvaihteessa Golden Globe -gaalassa miehille kaapin paikan,  mikä tietysti on aina oikein ja johon ajatukseen periaatteessa yhdyn. Naisilla on vielä matkaa miesten ylivoimaiseen valta-asemaan.

Vaan katsokaapa klikkaamalla kuva suureksi, miten uljaasti tuo punapukuinen näyttelijä, Blanca Blanco,  nousee tuhkasta kuin Feniks-lintu. Mikä ryhti ja ylpeys naiseudesta, kauneudesta. Punapukuinen saa mustat näyttämään monistetulta mielipiteeltä, massapsykoosilta, joukkosurmalta.

Kummassa arvelette olevan enemmän rakennusaineksia,  positiivista  voimaa, iloa ja energiaa, punaisessa naisessa vai mustassa naisarmeijassa? Musta armeijako vie eteenpäin sitä ilosanomaa, että naisen keho on hänen omansa, jota ei kähmitä ilman lupaa, vai punainen? Minulle voittaja on punapukuinen nainen, jonka keho laulaa Beethovenin yhdeksättä.

Mietin vielä tuota ranskalaisnaisten vetoomusta Metoota vastaan.  Jokin Metoossa on ollut koko ajan arveluttavaa. Rikoslakihan nimittäin jo sanktioi raiskaukset. väkivaltaiset päällekarkaamiset, satuttamiset ja stalkkaamiset. Mitä pahaa viettely-yrityksissä on? Eihän nainen ole mikään avuton tussukka, jota pitää erillislaeilla suojata miesten lähentymistä vastaan.

Nainen voi käyttää itse fyysistä voimaa, jos tarpeen on. Tukeva kouraisu lipovan haaruksista tai potku asian ytimeen, ellei muu auta. Sanallisesti naiset kyllä pärjäävät jopa miehiä paremmin, jos haluavat. Marttyyriksi on turha ruveta, se vain vahvistaa naisen heikkoa imagoa. Miten olisi se usein paras vaihtoehto: huumoria huiviin?