Perintö Peräkylän Kissayhdistys ry:lle?

 

Tällaisissa opiskelijabokseissa opiskeltiin 70- ja 80-luvun akateemisissa piireissä. Pieni huone, jossa seinän vieressä oli puinen laverisänky ohuehkolla patjalla ja chenille-päiväpeitteellä, joka tosin oli jo luksusta - omani Turun ylioppilaskylässä oli ruohonvihreä. 

Ikkunan alla oli kirjoituspöytä ja yksinkertainen tuoli, joka ei pyörinyt ja jossa ei ollut säätämisvaraa eikä aina selkänojaakaan. Kirjoituspöydällä saattoi olla kirjoituskone, jos opiskelija oli onnekas tai saanut apuja kotoa. Keskellä kattoa oli lamppu, lattialla kotoa tuotu matto. Seinillä oli julisteita ja itse tehtyä kollaasitaidetta. Omalla  juuttiseinälläni oli vasemmalla Che Guevaran punainen juliste, keskellä Marimekon  vihreä Kaivo-kangas katosta lattiaan. Oikeassa reunassa oli sanomalehtiotsikkoja  repimällä koostettu värikäs kollaasitaulu. Muistan yhden repimäni lehtiotsikon vieläkin: The Computer gets the Answer.

Huoneeni Turussa  oli kuvan kaltainen pieni huone, keittiö oli yhteiskeittiö käytävän päässä, ja keittiössä oli yksi liesi ja jääkaapissa jokaiselle asukkaalle oma pieni lokero. Keittiön nurkassa oli yhteisesti ostettu käytetty televisio. Huoneissa oli pieni vessa, jossa oli suihku, mutta ei pesukonetta. Pyykit pestiin käsin vessan altaassa - en ainakaan muista mitään talon pesulaa. Käytävän toisessa päässä oli seinässä yhteispuhelin, johon joku aina vastasi ja huusi sitten halutun henkilön puhelimeen.

Asumistukea ei opiskelija saanut, vaan maksoi vuokransa suoraan opintolainastaan, jollainen oli kaikilla opiskelijoilla. Opintolainan suuruus oli noin 3 500 markkaa vuodessa ja sitä nimitettiin opintotueksi. Myöhemmin opintotuki alkoi olla varsinaista vastikkeetonta tukea nykyisessä muodossaan, ilmaista rahaa,  ei siis korollista velkarahaa.

Helsingin Sanomista luen tänään  juttua, jossa muuan yksinhuoltaja suree asumistukensa laskemista 200 eurolla. Hän asuu 14-vuotiaan poikansa kanssa kolmiossa ja joutuu nyt muuttamaan pienempään asuntoon, jotta hänen ei näin tarvitse tinkiä poikansa elintasosta. 

Tilanne on tietysti surullinen, kun se osuu ihmiseen näin. Alempaa artikkelista luen, että yleisimmin asumistuki laskee 70 - 140  euroa kuukaudessa, sitä enemmän, mitä isommassa tai keskeisemmässä asunnossa asutaan. Opiskelijoilta, työttömiltä ja yksin asuvilta asumistuen lasku HS:ien artikkelin mukaa on 71 - 81 euroa kuukaudessa, muilla ryhmillä enemmän. 

Ihmisestä, joka on ikänsä tottunut tyytymään siihen, mihin itse pystyy vaikuttamaan, tuntuu oudolta etupäässä se, että asumistukia on maksettu näin paljon ja laajoille ryhmille kuin nyt ilmenee. Sanotaan jopa, että korkeat asumistuet ovat hyödyttäneet eniten asuntojen vuokralle antajia, jotka ovat voineet nostaa vuokria tukien vuoksi. Näin tukirahat ovat osittain valuneet vuokranantajille.

Sanotaan myös, että yliopistokaupungeissa on opiskelijoiden soluasuntoja tyhjillään, kun ne eivät kelpaa yksiöitä kantakaupungista haluaville nuorille. Minun aikanani näistä ylioppilaskylän soluasunnoista ja pikkuhuoneista kilpailtiin. 

Sokerina pohjalla - nyt nämä nuoret isänmaan toivot haluavat puuttua eläkkeisiin, koska heidän oma elintasonsa laskee niiden vuoksi eivätkä he itse tule saamaan yhtä suuria eläkkeitä. 

Suuret ikäluokat joutaisivat kuolla pois kiireesti. Näille valittaville lapsille ja lastenlapsille ei tule mieleen, että ne asunnot, metsät ja mökit jäävät heille. Ellei sitten eläkeläispolvi suivaannu ahneisiin nuoriin ja määrää perintöään Peräkylän Kissayhdistys rylle.