Sananlasku 3: Oppia ikä kaikki

Aamun lehdessä lukee, että varusmiesten siviiliin paluuta pyritään helpottamaan opastamalla siviiliin paluuta. Heille järjestetään siviiliin paluun kotiuttamisoppitunteja. Siviiliin paluun toivotaan näin sujuvan paremmin.

Ajatus on hupaisa, ihan kuin ihminen ei kotiinsa osaisi, ei osaisi vapaana olla, oman ortensa alla. Ja ihan kuin armeija ei olisikaan enää miesten koulu, josta tullaan ulos varmuutta uhkuen, lihakset pullistuneina.

Tällaiseen siviiliinopastuskäytäntöön on päädytty ehkä siksi, että nykyisen lain mukaan niiden nuorten, joilla ei ole tiedossa opiskelupaikkaa tai työtä, on osoitettava halunsa opiskella, mikäli haluaa varmistaa oikeuden työmarkkinatukeen. Halun voi osoittaa osallistumalla keväällä kolmeen ja syksyllä kahteen pääsykokeeseen. Niinpä tässä siviiliinpääsykoulutuksessa esitelläänkin myös opiskeluvaihtoehtoja pojille. Tulee varmaan yllätyksenä monelle.

Mielenkiintoista asiassa on vain se, että poikia patistetaan opiskelemaan jo armeijan käskystä. Ihan kuin ihminen - mies - ei itse ymmärtäisi sitä, että elämässä kannattaa opiskella itselleen tutkinto tai parikin, jotta saisi töitä. Voi poikien äitejä, sanon minä. Miksi paapotte poikianne, ikään kuin aarretta tai harvinaista linnunmunaa?

Suomessa on helppo elää, poikien. Aktiivisuutta ei tarvita, vaan yhteiskunta kantaa lastaan, tuo eteen, avaa ovia. Erään uutistiedon mukaan tuore tutkimus kertoo, että päiväkodeissa autetaan poikia enemmän kuin tyttöjä, esimerkiksi pukeutumisessa. Samoin kotona. Tytöt saavat selvitä yksin, ja he osaavatkin pukeutua nopeammin. Pojat saavat kouluissakin tyttöjä enemmän opettajan huomiota ja aikaa, koska pojat ovat poikia, villejä ja vallattomia veijareita. Se on tietenkin väärin, että heidän poikuuttaan ei aina ymmärretä arvostaa ja päästää heitä ohi tunnollisten tyttöjen, jotka kypsyvät nopeasti yhteiskunnan tavoille, ohi hitaiden poikien.

(Maalaus Grant Wood)