Possut ja papit

Kaamoksen keskellä ihmistä ei paljon naurata. Taivaan ja maan välinen rako kapenee päivä päivältä, hetki hetkeltä, kunnes sitä ei enää ole: on vain pitkä pimeä. Siksipä hämärissä lukiessani suorastaan havahduin omaan nauruuni, ja nauroinpa ihan ääneen hörähdellen. Ymmärrän hyvin, että nauruni on sopimatonta ja joitain osapuolia loukkaavaa, mutta eihän hörähdyksiä voi pidätellä, samoin kuin henkilökohtaisia kaasupäästöjä. Nimittäin.

Luin lehdestä, että kun Trumpilta kysyttiin kiusallinen kysymys tuttavuudesta Brian Epsteiniin, jonka hän hyvin tunsi muttei ollut tuntevinaan, oli hän sanonut utelevalle naistoimittajalke: Hiljaa, possu.  

Samalla tavalla minua naurattaisi, jos vaikkapa Petteri Orpo sanoisi eduskunnan kyselytunnilla soterahoituksen puuttumista haukkuvalle Katja Kiurulle: Hiljaa possu. Tosin voisin samalla kauhistua enemmän kuin Trumpin sanomisesta, koska Trump on etäisempi henkilö eikä kosketa sielua niin kuin kotimaan poliitikko. 

Huumori on kiinnostava ilmiö. Se mille nauramme, kertoo meistä paljon. Hyvin moni sivistynytkin ihminen on  kertonut nauravansa pieruvitseille, joille itsekin nauran jopa hereästi. Sitten on toisaalta niin sivistyneitä ihmisiä, että he nauravat vain älyllisesti korkeatasoisille ja ehkä vain poliittisesti korrekteille vitseille. On nimittän ryhmiä, joista vitsejä ei sovi laskea: vammaiset henkilöt, maahanmuuttajahenkilöt, seksuaalisesti ns. poikkeaviin ryhmiin kuuluvat henkilöt, naiset - se on naisvihaa näinä päivinä, sekä muut hauraassa asemassa olevat ihmiset ja tuulivoima. 

Onkohan mitään aluetta, jolle sijoittuvalle  huumorille en naura? En tiedä, en ainakaan heti osaa nimetä. Kyllä minua naurattaa oman persoonanikin asettaminen naurunalaiseksi. Olen tottunut siihen perhe- ja ystäväpiirissäni, jossa on aina laskettu armotonta pilkkasatiiria vaikkapa jonkun jäsenen poliittisista asenteista. 

Ennen kuin anonyymit innostuvat kyseenalaistamaan meikäläisen itseensä kohdistaman kehuskelun, haluan sanoa, että oikeassa huumorissa on aina, satiirisesta kärjestä huolimatta, ihmistä ymmärtävä elementti mukana. Ellei ole, huumori ei taida olla muuta kuin ilkeä survaisu.

Osuin taannoin muutamaan pappisvitsiin, joista kerään tänne kaamosajan piristykseksi muutaman.

- Pappi totesi aikoinaan rock-kitaristille: Ei taivaaseen hevillä pääse.

- Mitä pappi sanoi, kun hyppäsi uima-altaaseen: Klooria, hallelujaa!

- Katolinen poika meni papin luo ja kertoi olevansa armoton runkkari. Pappi neuvoi: Lopeta poikani. Säästä kunnes olet naimisissa. Kuukauden kuluttua pappi tuli poikaa vastaan ja kysyi tilannetta. - Hyvin menee. Minulla on jo puoli litraa ämpärissä, totesi poika iloisena.

- Leevi oli kirkossa äitinsä kanssa ja istui etupenkissä. Pappi levitti kätensä ja sanoi: Tahdon siunata teitä. Leevi levitti myös kätensä ja sanoi: Anna tulla vaan.