Valoa tunnelin päässä

Hyvää uutta vuotta 2026 itse kullekin säädylle ja kansalaiselle! Olkoon tämä vuosi hyvä. Nähkäämme valoa ainakin tunnelin päässä, ellei muualla. Onnistukoon hankkeemme, jos meillä sellaisia on, ja ennen kaikkea, olkoon voima kanssamme kaikissa päiviemme vaiheissa, myös vaikka söisimme tai joisimme liikaa näinä kulutusromahduksen aikoina tai vaikka meillä olisi ylimääräinen kymppitonni tilillämme kaikkein pahimman varalla tai jopa vaikka kuluttaisimme tuntimme turhaan somettamiseen haukkuen hallitusta tai kehottaen ihmisiä menemään töihin. Ostakaamme vaikka uusi selkäystävällinen sohva, jonka nurkasta  ymmärtää köyhääkin paremmin.

Joskus kouluun mentiin heti uudenvuodenpäivää seuraavana päivänä. Meillä oli vuotta vanhemman siskon kanssa tapana hakea viereisessä, isossa maalaistalossa asuvat Sirpa ja Pirjo koulumatkalle kanssamme. Heilläkin oli vain vuosi ikäeroa ja Sirpa oli minun, Pirjo siskon luokalla. Hauskaa oli, että minulla, siskolla, Sirpalla ja Pirjolla oli vielä yksi sisaruspari, joka kuului jengiimme, Aino ja Mallu. Mallu oli minun ja Sirpan luokalla, Aino Pirjon ja siskon. Yhdessä olimme kuusikko, mutta yleensä olimme kahdessa kolmen hengen triossa.

Tällainen vuoden ikäerolla syntyneiden sisarusten tulva oli yleistä noina kouluvuosina, ja voisin luetella samantien joukon veljeksiä, joilla oli vuoden ikäero ja jotka olivat minun ja siskon luokilla. Tyydyn mainitsemaan vain yhden Joukon ja Jorman, koska toinen heistä asuu tässä samaisessa taloyhtiössä kuin minä. Olen joskus muistellut tämän toisen veljeksen kanssa yhteisiä kouluaikoja, ja hämmästynyt hiljaisesti sitä, miksi en muista ollenkaan samoja asioita kuin hän, vaikka samalla pienellä paikkakunnalla elettiin ja samaa koulua käytiin. En muista ainoitakaan suurajoja, joiden takia kuulemma koko kylä kohisi ja autot surrasivat kaduilla ja Seurassa oli isot jutut. Muistan vain omat pienet ympyräni kun keskityin siihen, onko isä humalassa vai ei, ja saadaanko mennä rauhassa nukkumaan vai pitääkö valvoa koko yö.

Takaisin Pirjon ja Sirpan luo ja siihen uudenvuodenpäivän jälkeiseen aamuun, kun siskon kanssa koululaukut pakattuina astuimme sisään odottamaan heidän pukemistaan. Talossa oli koira, dalmatialainen Kati. Tyttöjen äiti istui keittiöjakkaralla ja piti sylissään iso kinkkua, josta veisteli paloja, joita heitteli koiran suuhun. Meillä kotona ollutta kinkunpalaa säännösteltiin, ja torttujakin sai ottaa vain yhden tarjottaessa. Mutta että jollain oli niin iso kinkku että sitä riitti isoja paloja koirallekin. Tämä oli joulun ihme. Koira sai enemmän kinkkua kuin pari lasta. 

Eläkeläisiä on somekeskusteluissa syytetty ahneeksi sukupolveksi, kulueräksi, joka vie leivän nuorten suusta. Sekin on pahasta, että nykyinen eläkepolvi työllistyi hyvin ja loisii nyt nuorten kustantamana. Eläke lasketaan heidän mukaansa sosiaalitueksi, johon ei ole enää varaa. Vaviskaa eläkeläiset! Olkoon voima kanssamme, kun juna syöksyy tunneliin.