Tämän talon portailla

 

Tämän talon portailla olen istunut. Tähän taloon olen syntynyt. Nyt se on myytävänä 89 000 eurolla, koko höskä. Viimeksi talon matalassa siivessä on toiminut epämääräinen kaljakapakka, hyvin suosittu karaokepaikka niille, jotka eivät mene ravintoloihin syömään.

Me asuimme toisessa kerroksessa, kuvan vasemmassa päädyssä. Tässä maantien puolella oli isän asianajotoimisto, ja tuossa ikkunan alapuolella oli iso kyltti, jossa luki toimiston nimi. Onkohan seinässä vielä naulanjäljet? Klikkaan kuvan suuremmaksi. 

Alapuolellamme vaihtui väki. Ensin siinä asui taiteilija, joka sanoi ottavansa minut morsiamekseen, kunhan vähän kasvan. Sitten siihen muutti mekaanikko Hulmanen, joka myi ja korjasi radioita. Hän oli kova ryyppäämään, ja isä viipyi joskus pitkään hänen hänen luonaan. Usein alakerrasta alkoi kuulua laulua.

Talon toisessa päädyssä asui ompelija Elli, leskirouva, jolla koko kylä teetti leninkinsä. Hänellä oli poika, Kaleva, joka oli elokuvakoneenkäyttäjä. Kerran Kaleva näytti meille, talon  lapsille ja Ellille elokuvan Valkoinen peura. Takaseinälle kiinnitettiin Ellin antama lakana, ja istuimme lattialle katsomaan, kun Kaleva käynnisti kaksikelaisen rainakoneen hurisemaan. Mirjami Kuosmasta vietiin lumella niin että kulmahampaat välkkyivät. 

Sitten tapahtui kamalia. Oli juuri vietetty siskon syntymäpäivää, kun meidän viereisessä asunnossa syttyi tulipalo. Myöhemmin huhuttiin, että asukas Önkki oli sytyttänyt palon tahallaan saadakseen vakuutusrahoja. Mene tiedä, oliko vain huhuja. Palon sytyttyä isä tarttui ensimmäiseksi Underwood-merkkiseen kirjoituskoneeseensa ja kantoi työvälineensä turvaan. Sitten huomattiin, että siskoa ei näy missään. Häntä haettiin liekkien keskeltä ja joka paikasta, kunnes lopulta joku havaitsi hänen nukkuvan käpertyneenä liiteriin kannetussa nojatuolissa. Palon jälkeen talo korjattiin ennalleen, ja pääsimme kuukausien jälkeen muuttamaan siihen takaisin. Täältä muutimme hieman myöhemmin keltaiseen vinoon omakotitaloon, josta löytyy tarinoita aiemmista  blogikirjoituksista.

Tekisi mieli käydä katsomassa vanhaa kotia, josta muistan  jokaisen sopen ja jokaisen huonekalun paikan, ullakon, liiterin ja ulkovessat. Voisi teeskennellä vaikka kiinnostunuttta ostajaa, joka aikoo harjoittaa yritystoimintaa vanhoilla päivillään tai sijoittajaa, joka voisi vuokrata huoneistot ja liiketilat muille. 

Hassua, että muistan tämän ensimmäisen kotini parhaiten kaikista asumistani paikoista, paremmin kuin vaikka toisen ja kolmannen kodin, joissa olin jo vanhempi. Jotenkin ensimmäinen on merkityksellisin. Muistan tarkasti jopa ulkovessan huussinreiät ja oven, kun taas en yhtään muista esimerkiksi ylioppilaskylän vessan kalustusta, suihkun tai pesultaan sijaintia. Liioin en muista avioliittoni jälkimmäisen asunnon vessaa tai keittiötä. 

Muistatteko te, arvoisat lukijat, entisiä kotejanne? Onkohan siinä tieteellistä tai biologista perää, että ihmisen muisti heikkenee hänen kasvaessaan ja vanhetessaan sillä tavalla, että vanhat asiat muistaa parhaiten, ja uudet asiat huonoiten? Näinhän käy tietääkseni muistisairaillekin. Uudet asiat häviävät ensin. Jospa se onkin normaalia?