Tämäkin vielä

Toimittaja Virve Rissanen kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että vaikka Suomesta tuli monikulttuurinen, muslimeille sopivia asuntoja ei juuri rakenneta. Tämä siitä huolimatta, että Suomessa tehtiin jo vuonna 2010 ideakortti, johon kartoitettiin islaminuskoisten asumistoiveita.

Islaminuskoisen kodissa olisi tärkeää, että nainen voisi välttyä miesten katseilta esimerkiksi laittaessaan ruokaa ilman huivia. Ruuanlaitto tulisikin tehdä siksi suljetussa tilassa, jotta hiukset eivät osu miesten silmiin. Samoin perheen miesvieraille tulisi mieluiten olla oma sisäänkäynti, eivätkä tytöt ja pojat saisi asua samassa huoneessa enää yli seitsenvuotiaina.

Asunnon tulisi siis olla riittävän iso, jotta myös isovanhemmat voisivat asua perheen kanssa. Kaksi vessaakin on tarpeellista. Sekin on harmillista, että maahanmuuttajia pyritään hajauttamaan ympäri kaupunkia, kun asuntojen olisi parempi olla lähekkäin.

Muslimit eivät Rissasen artikkelin mukaan halua ostaa omia asuntoja, koska lainanotto ja korkojen maksaminen on vastoin islamin uskontoa. Pitäisi olla pankki, joka on suunniteltu varta vasten islaminuskoisille, ja ilmeisesti  siellä tulisi olla uskoon sopiva koroton luotonanto. Briteissä tällaisia islaminuskoisten pankkeja jo on.

Olenkin aina sanonut, että suomalaiset asuvat ahtaasti. Tässä nyt nähdään, millaiseen ahdinkoon ajamme ulkomaalaiset maahantulijat.  Mitähän he meistä oikein ajattelevat?

Amerikassa köyhä yksinhuoltajakin hankkii, siis ilmeisesti vuokraa, itselleen pikkurahalla ison talon. Ainakin elokuvissa. Kun yh-äiti kulkee talossa, huoneet eivät lopu milloinkaan,  ja aina talossa on yläkerta monine  makuu- ja kylpyhuoneineen. Meillä tuo yksinhuoltaja asuu pienessä kaksiossa hissittömässä kerrostalossa. Ja niitä samanmoisia kopperoita nyt sitten tarjotaan maahantulijoille. Mihinkähän köyhälään he oikein luulevat tulleensa?

Mitä huumori on ja ei ole?

10.1.  Edellisessä keskustelussa on pohdittu mm. huumorin olemusta suhteessa sananvapausasiaan.

Ovatko ilkeys ja huumori tosiaan veljeksiä keskenään? Vai onko se niin kuin legendaarinen turkulainen runousopin professori Urho Verho aikoinaan sanoi:

Huumori on ihmisen puolella, se ymmärtää ihmistä.   Se mille nauramme, ei kumpua pahasta, vaan siitä, että oivallamme ristiriidan ja hyväksymme ihmisen heikkouden.

Kun tämä esitettiin kahteen kertaankin samalla luennolla - hieman hikaten - se meni perille. Olimme myytyjä ja rakastimme Urho Verhoa.

Hieman tänään harmittaa, että veljekset ammuttiin. Olisin evännyt heiltä marttyyrikuolemat ja ampunut itse jalkoväliin. Nyt he pääsivät Paratiisiin Allahin luokse ja saivat ylennyksen.

Vaan pisteet Ranskalle vallankumoushengestä ja syyllisten reippaasta tunnistamisesta, kuvista ja nimistä lehdissä. Suomen lehdistössähän ei olisi julkaistu nimiä, saati kasvokuvia. Heille olisi heitetty hupputakit ja kutsuttu henkinen kriisiryhmä poikia auttamaan. Eikä heitä olisi ammuttu, vaan olisi odotettu, että pojilta loppuu kudit. Tuomioistuimessa olisi katsottu, voidaanko rangaistus kenties puolittaa jonkin momentin nojalla.

Vaan asiaan - onko toisen uskonnon pilkkaaminen pilakuvin huumoria? Pitääkö sitä ymmärtää sananvapauden nimissä? Onko sellaista arvoa kuin jonkin asian tai ilmiön pyhyys tai kunnioitus olemassa? Miten sen vieraan uskonnon tai kulttuurisen tavan - miten haluatte - suvaitsevuuden kanssa, eikö sitä tarvitakaan?

Palatkaamme lopuksi suuren humanistin - olin sanoa humalistin,  rakastetun Urho Verhon oppiin: Huumorin kanssa pilkalla ei ole mitään tekemistä, vaan pilkka on pilkkaa, joka ei kumpua ihmisen rakastamisesta ja ymmärtämisestä. Toisin sanoen kun kiistelemme uskonnoista, käymme sotaa, jossa kaikki keinot ovat luvallisia. Pilkka ei ole laissa kielletty, rajukaan, mutta onko se huumoria sarjakuvakielelläkään, jos se ei sanallisesti sitä ole? Miltä sarjakuvan asia kuullostaisi sanallisesti ilmaistuna?

Tässä tullaan sitten vaikeimpaan huumorin lajiin: satiiriin. Silläkö ei ole seiniä?

Ellu jäi taksin alle

31.12. Muuan pariskunta odotti marketin pelikassalla.  Pullea nainen, laiha mies.  Nainen vahtasi, oli sitä tyyppiä, joka ei käännä katsetta poispäin vaan katsoo niin kauan kun kohteessa katsomista on. Samanlainen vahtaaja istui tänään pururadan puupenkillä. Katsoi jo kaukaa kun lähestyin, istui kädet sylissä, ei ollut tekevinään mitään, ei ollut katsovinaan sivuun, ei näprännyt kännykkää. Tuijotti vain suoraan, vahtasi, itsensä unohtaneena, kohteeseensa keskittyneenä, suu puoliraollaan. Introverttius minussa nousi huimiin sfääreihin ja meinasin kysyä, että mitäs vahtaat. Tuntui etttä rauhaani häiritään, reviirilleni tungetaan ja minua vaaditaan täyttämään jokin odotus. Evääni en räväyttänyt, en edes katsonut rauhanhäiritsijää kun marssin ohi.

On ihmisiä, joilla ei ole omassa olemisessaan kylliksi tekemistä. Vahtaajia on kaikkialla, heitä on jopa autonratissa. Toljottavat suu auki, niin ettei tiedä, mihin silmänsä pistäisi. Parasta tuijottaa itse vain tien pintaa tai kadun toisella puolella olevaa jotakin.

Takaisin markettiin ja uudenvuodenaattoon, jonka varalle ihmiset tekivät hullun lailla ostoksia. Pullea nainen, mies varjona vierellään,  ei tuntunut saavan muista ihmisistä kyllikseen, vahtasi estoitta ostajia. Itse satuin jonottamaan juuri sillä kassalla, joka hoiti myös pelikassaa, ja juuri minun kohdallani kassa siirtyi pelikassalle palvelemaan vahtaavaa naista ja hänen laihaa miestään. Pariskunta otti monenlaista peliä, lottoa ja arpaa ja kukaties eurojackpottia. Sitten kassa siirsi takamuksensa kassapallille ja ryhtyi lataamaan tavaroitteni ostoskoodeja masiinaansa.

.

- Saatasko me taksi. Vahtaaja vahtasi kassaa. Kassa pyysi minulta anteeksi ja poistui osuuskaupan toimistohuoneeseen soittamaan taksia. Näin hänet lasiluukun lävitse.  Kesti kauan ennen kuin taksi vastasi.

Molemmilla olivat jalat kunnossa, kun he kävelivät ulos odottamaan vieressä sijainneen aseman taksia. 

1.1. 2015 Joskus luulen, että minussakin asuu pieni ihmisvihaaja. Kauhea kirjoittaa tällaista suurten ja positiivisten lupausten päivänä! Näitä taksin alle jääneitä Elluja ja köyhyyksissään  mäyräkoirankin luontoon päästäneitä Sirpoja ja Timoja on Suomenniemi pullollaan, rassukoita ja reppanoita. Olkoot minun puolestani ja pankoot elämänsä yhden kortin ja eurojackpotin varaan. Tavallaan ymmärrän heitä. Lyötyjä poloisia, osaamattomia, osattomia, vähälle jääneitä, hedelmäpeliruletttien pyörittäjiä. Ilman muuta yhteiskunnan ja pärjääjien vika, etenkin nyt kun tuloerot vain kasvavat, vaikka ne Tilastokeskuksen mukaan eivät enää olekaan kasvaneet. 

Hedelmäpelin pelaajat eivät onneksi vahtaa. Päinvastoin, he tekeytyvät huomaamattomiksi, mutta olen minä silti tuttuja selkiäkin siellä automaatilla nähnyt. Yksi Elsakin, joka tuskin pääsee liikkumaan, saa itsensä melkoisen ketterästi markettiin peluulle. Muun ajan hän on niiiiin kipeä että. Ja sähköjä polttaa surutta, joka ikkunalla kynttelikkö.