3.6.2023

Mitä tehdä lehtokotiloille?

 


Satuin lukemaan jostakin somen laineilta huolestuneen kysymyksen. Ihminen oli kummissaan siitä, mitä hänen tulisi tehdä lehtokotiloille, jotka ovat vallanneet hänen puutarhansa. Ne syövät kasvien lehdet reikäisiksi.

Neuvoja sateli aina kiehuvista vesistä, happokäsittelyistä, myrkytyksestä kantapään alla murskaamiseen  asti. Suurin osa oli helpon murskaamisen kannalla.

Vaan kysyvä ihminen ei raatsinut murskata eikä kiduttaa eläviä olioita kuoliaaksi. Ymmärrän häntä hyvin, koska minulla on sama ongelma etupihallani, joka on kiinteässä yhteydessä naapurin maahan, siis jaamme maan puoliksi, hänen puolensa ja minun puoleni. Naapuri kertoi poimineensa toistakymmentä kotiloa ja murskanneensa ne lituskoiksi ennen kuin vei biojätteeseen. Hän oli jopa pyörittänyt kantapäätään kotiloiden päällä. Nyökkäilin  myöntäen ongelman suuruuden. Kerroin, että olin nähnyt kaksi sepelkyyhkyä eilen yhteismaassamme etsimässä kotiloita hiukopalaksi. Sitä en kertonut, että otin kyyhkyistä ja kotiloista pari kaunista kuvaa.

Olen kuitenkin ratkaissut asian niin, että poimin lehtokotilot pieneen purkkiin tai käteeni, jos niitä ei ole monta ja kannan ne kauemmas, jossa heitän ne niin pitkälle nurmikkoa kuin pippuri kasvaa. On armollisempaa antaa ne lintujen ruoaksi kuin murskata kantapään alla. Tämän teen tietenkin niin, ettei naapuri huomaa touhujani.

Onko muuten montakaan kauniimpaa eläintä kuin lehtokotilo? Sehän on kuin pieni taideteos. Se osaa paritella ja lisääntyä, sillä on elämä. Sen ylitse puhaltaa suuri tuuli, jolloin se vetää sarvensa ja menee kuoren sisään värisemään. Se on kuin rintakoru.



Elämä on myös sikiöllä, ihmisen alulla. Tästä kristillisdemokraattien aloitteesta on noussut kiivas pöhinä viestimissä. Orpo tyrmäsi sen kättelyssä kokoomuksen osalta. Aloitteen sisältöhän on se, että terveydenhuoltohenkilöstö voisi omantunnon syistä kieltäytyä suorittamasta aborttia. Nyt tilanne on käsittääkseni sellainen, että tehtävästä ei voi kieltäytyä, vaikkei sitä moni lääkäri teekään mielellään.

Minua ei pöyristytä tämä ehdotus mitenkään, sillä en pystyisi itsekään ottamaan tai tekemään aborttia. En ole kuitenkaan kieltämässä aborttia, sillä sille on selkeästi tarvetta, koska vahinkoja sattuu ja raiskauksista voi seurata raskaus. Abortin hakijoilla on omat perusteensa ja elämäntilanteensa.

Vaan se, mikä oudoksuttaa tässä asiassa nyt, on niiden perusteiden laatu, joilla kristillisdemokraattien aloite teilataan. Jyrkin kanta on vihreiden Fatim Diarralla, jonka lausunnon mukaan  aloite on ihmisvihamielistä politiikkaa. Vihreiden Saara Hyrkkö näkee aloitteen naisen oikeuksien kaventamisena: naisilla on oikeus päättää omasta kehostaan. Demarien Ilmari Nurminenkin puhuu naisten itsemääräämisoikeudesta, jota abortin suhteen parannettiin Sanna Marinin hallituskaudella siten, että ennen 12. raskausviikon loppua tehtävissä aborteissa ei jatkossa enää tarvita lääkärinlupaa, eikä abortille tarvitse esittää perusteita. 

Kristillisdemokraattien aloite nähdään paljolti uskonnollisessa viitekehyksessä, sillä vastustavissa puheenvuoroissa esiintyy  uskonnon sivaltelua. Tämä voi toki johtua aloitteen esittäjäpuolueesta. Voisi kai kuitenkin kysyä, ovatko  eettiset kysymykset automaattisesti uskonnollisia, jos puhutaan omantunnon kysymyksistä. Eikö kyseessä ole lopulta valtavan iso eettinen kysymys, moraalipohdinnan paikka? Olisiko se joltakulta tai jostakin pois, jos lääkäri saisi halutessaan kieltäytyä abortin teosta? Halullisia varmaan on kuitenkin valtaosa. Vai mitä te arvelette? Voidaanko puhua lääkärin ihmisoikeuksista tässä yhteydessä?

(Valokuva Iines, Lehtokotilon poseeraus heinäkuisella pellonsyrjällä)

122 kommenttia:

  1. Vetikö kysymys syntymättömien lasten ja elävien lehtokotiloiden tappamisesta kaikki hiljaisiksi?

    Onhan se tappaminen tietysti aina vaikean pohdinnan paikka. Minäkään en tapa etanoita, vaikka olenkin pyydystänyt hiiriä loukulla. Aina sekin vähän kaduttaa.

    Luulisin, että abortin hyväksyy sitä paremmin mitä aikaisemmin se tapahtuu. Totaalinen kielto on kohtuuton.

    Minua vähän ihmetyttää, kun aborttia perustellaan naisen oikeudella omaan kehoonsa. Eikö riitä, että raskaus on suunnittelematon, eikä nainen halua lasta?

    Vahinkoja sattuu ja rikoksia tapahtuu. Joku aikaraja on tietysti tarpeen, muutenhan se on murha. En tunne lakia niin tarkkaan, että tietäisin mikä se raja nykyään on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voiko lääkärin pakottaa abortin tekoon, kysyi Iines.

      Vain siinä tapauksessa, että äidin henki on vaarassa, vastaa minä.

      Toisaalta voisi kysyä, voiko sotilaan pakottaa tappamaan?

      Poista
    2. Kirjoitus taisi olla liian pitkä ja vielä kuorrutettu aasinsillalla - kotilosta joustavasti ihmisalkioon.

      Kysymys raskaudenkeskeytyksestä on myös oikeasti kipeä ja vaikea, jos sitä ajattelee moraalikysymyksenä. En aina itsekään tiedä mitä ajatella, kun kuitenkin kaiken elollisen tappaminen tuntuu pahalta. Tässä taidan muistuttaa intialaista hindua, joka lakaisee luudalla kadun edestään, ettei tappaisi vahingossa viattomia ötököitä jalkojensa alla.

      Lääkärin etiikkaan kuuluu pelastaa henkiä, joten eiköhän abortin teosta kieltäytyvä lääkärikin ääritilanteessa pelastaisi äidin hengen.

      Poista
  2. Vaan siis se, mikä minua tässä pöhinässä kiihdyttää, on se, että joku näkee raskaudenkeskeytyksen välttämishalun ihmisvihana Fatim Diarran tapaan. Minä väitän, että enemmän siinä ihmisrakkautta on kuin Diarran lausunnossa.

    Toinen asia on se, että moni näkee siinä, että lääkäri voi kieltäytyä abortinteosta, vain naisen oikeuksiin puuttumista. Naisen kehon itsemäärämisoikeuden rajoitusta, niin kuin yllä Tapsakin mainitsi. Minusta tämä on kapea näkemys.

    Onhan siinä kuitenkin se toinenkin, pieni alkio, joka käsittääkseni on jo täydellisen ihmisen alku. Eli mistä alkaen ihmisellä on ihmisoikeudet? No juu, tiedänhän minä, syntymän hetkestä. Kunhan kysyin.

    VastaaPoista
  3. Täällä ei kotilo-ongelmia vielä ole. Joku yksittäinen minikotilo on joskus tullut kasvihuoneista ostetuista taimista.
    Abortti-aiheesta:. Naikoot ja siittäkööt minun puolestani kohtuun
    tapettavia ihmislapsia minkä kerkiävät.
    Olen tullut immuuniksi ko. aiheelle, koska suuri osa naisista ja miehistä ei koskaan opi kantamaan vastuuta ja hillitsemään viettejään.
    Nykyiset sukukypsät, varsinkin fenistinaiset huutavat kulkku suorana haluaan ja oikeuttaan tappaa holtittoman ja vastuuttoman seksikäyttäytymisensä hedelmät.
    Onko hedelmöityneen sikiön syy, jos se on saanut alkunsa esim. raiskauksesta? Miksi myös raiskaajaa ei vaadita kantamaan vastuuta jälkeläisestään ja laadita tarpeeksi rankkoja rangaistuksia häntäheikeille? Juuri raiskaus oikeuttaneekin monen naisen mielikuvissa vahinkolapsen surmaamisen kohtuun.
    Itsekkys lienee eräs vahvimpia syitä.
    tapattaa sikiö. Kehon itsemääräämisoikeus on varsinkin nykynaisten pakkomielteistä epistolaa.
    Parempi pienen on muuttua enkeliksi jo heti alkuunsa, kuin joutua narsistisen naisen perheeseen josta ei ole äidiksi.
    Ilman muuta lääkäreillä pitää olla oikeus kieltäytyä itseaiheutettujen, vastuuttomien raskauksien keskeyttämisestä. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön eikä sysätkö varstuutaan lääkäreille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun meikäläinen oli nuori ja kun itse opetin seksuaalivalistusta ollessani ensimmäisessä opetuspaikassani uskonnon va. lehtorin sijaisena vuoden, piti korostaa sitä seikkaa, että abortti ei saa olla ehkäisykeino. Opetus oli asiallista, ei moralisoivaa.

      Minulla on sellainen käsitys, että tätä ei korosteta nykyään. Viimeisetkin esteet abortin tieltä poistettiin viime hallituksen aloitteesta. En tiedä, jaetaanko koulussa nykyään kondomeita, mutta voisin kuvitella, että jaetaan.

      Se ei ole yksistään hyvä asia, sillä se voi olla myös signaalina sille, että pitää harjoittaa seksiä, kun kerran kondomejakin jaetaan. Ja kun harjoitetaan, ei se aina mene niin että käytetään niitä suojavälineitä. Seksitautien lisääntyminen lienee merkki suojaamattomasta seksistä.

      Poista
    2. Ristiriitaisia ovat päättäjiemmekin aivoitukset. Lapsia pitäisi saada syntymään yhteiskuntaan, mutta samalla hypetetään ja kannatetaan yhteiselämän muotoja, joista ei jälkikasvua luonnollisilla keinoilla synny sekä sitä, että raskaudet voidaan keskeyttää naisten itsekkäistä vaatimuksista, syitä kyselemättä.
      Perinteistä perhettä ei moni päättäjätkään enää arvosta.
      Seuraukset näkyvät kasvavina avioeroina, yksinhuoltajien perheinä ja huostaanotettuina, sekä huonosti voivina lapsina.
      Medioista pitäisi kieltää mm. love islandit ja hääohjelmat. Ne innostavat nuoria vastuuttomuuteen ja ihannoimaan mielikuvissaan prinsessahäitä, unohtaen tulevan avioliiton vastuut ja yhteiselämän tulevat ristiriidat sekä niiden ratkaisemisen tasa-arvoisesti ja yhteisymmärryksessä.

      Poista
    3. Jotenkin ajatelen niin, että nämä loveislandit ja hääohjelmat kuvastavat jo enemmän todellisuutta kuin luovat sitä. Kyllä ne silti myös vaikuttavat epävarmoihin nuoriin, tämä on selvää. Tällaisia sitä ollaan, näin toimitaan.

      Mikä sitten olisi ohjelmatarjonnassa vastakohta tai edes hyvä tie? Tämäkin ajatus on aika vaarallinen ja se voi johtaa vanhakantaiseen moralisointiin ja sormi pystyssä -opettamiseen. En osaa sanoa, mikä olisi oikein, kun olemassa olevaa todellisuutta ei oikein kieltääkään voi. Kyllähän sitä taiteilijatkin kuvaavat.

      Kysyä voisi tietenkin, mikä saa monet katsomaan näitä realityjä. Sen verran olen vilkaissut kyseisiä ohjelmia, että uskallan sanoa niiden sisällöllisen annin olevan laiha.

      Poista
    4. Ei ole enää matriarkkoja!

      Poista
    5. Häh? Miten tämä liittyy realityihin?

      Poista
  4. Vaan olipa outoa, kun uutisoitiin nyt jälkikäteen, että Niinistö ei ollutkaan suuna päänä natoon liittymisessä, vaan jopa toppuutteli. Sepä saa minut hänestä muutaman negatiivisen mielipiteeni siis perumaan ja pyörtämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä Erkki Tuomiojan ja muutamien tutkijoiden yhtäkkinen hyökkäys Niinistöä ja laajemminkin koko presidentti-instituutiota vastaan on todella outo. Samoin valtaosa kommentoijista eri keskusteluissa on äimänkäkenä.

      Miksi tämä kanuuna nyt kaivettiin esille kaiken jälkeen, kun Niinistö on onnistuneesti vienyt Suomen Natoon ja saanut Marininkin kääntämään asiassa takkinsa? Miksi juuri nyt? Minkä piirin projekti tämä nyt on? Haiskahtaa ikävästi.

      Poista
    2. Eräs mielenkiintoinen esimerkki siitä, ettei mediat tiedä todellakaan kaikkea, mitä esirippujen takana tapahtuu tai jättävät tietyistä syistä kertomatta.
      Mielenkiintoista!

      Poista
    3. Uskon, että mediatkin, esimerkiksi Yle ja Helsingin Sanomat tietävät enemmän kuin kertovat. Kyllä näissä viestimissä kanavat on ja tuntosarvet auki joka suunnalle, myös eduskuntaan.

      On myös niin, että jokin media voi taatusti olla osallisena jossakin salaisessa ”pelastusoperaatiossa”.

      Poista
    4. Silloin kun Sale matkusti pikavauhtia Bideniä tapaamaan, muistaakseni olin täällä varma, että siellä päätettiin Suomen Natoon menosta.

      Yllätys oli nyt se, että Biden toppuuttelikin, eikä vahvistanut liittymistä. Jenkit kuulemma luulivat Ukrainan romahtavan äkkiä, joten Nato-ovi olikin säpissä.

      Niinistöhän oli tunnetusti nihkeä Naton suhteen, näkyihän se hänen vetkuttelussaan ennen venäläisten hyökkäystä.

      Suomen kuuluisa Nato-optio oli siis vain toive, jonka onnistunut lunastus perustui Ukrainan puolustustaistelun yllättävään onnistumiseen.

      Mutta tuuria se on moukan tuurikin.

      Poista
    5. Sale on siksi vanha, että hänellä on verissä vielä hitunen historiaa ja itäisen naapurin pokkurointia, mikä oli valtion päämieheltä ymmärrettävää. Vastuu painaa ohi omien ajatusten.

      Nyt tilanne on toinen ja mielestäni Niinistö toimi rohkeasti ja ripeästi. Hyökkäys hänen toimiaan kohtaan on hyvin outo ja erikoinen. Miksi? Kuka olisi toiminut Niinistön tilalla toisin?

      Poista
    6. Vaan se, mikä on erikseen kummallista, on kysymys siitä, miksi juuri Tuomioja, varsinainen Nato-vastustajien kantaisä, hyökkää voimakkaasti juuri Nato-asiassa.

      Poista
    7. Mihin Tuomiojan hyökkäykseen viittaat? En minä ole nähnyt sellaista, ainostaan oman vastahangan puolustelua, joka on kyllä ihan ymmärrettävääkin (sekä vastahanka että puolustelu).

      Enkä näe muidenkaan hyökänneen Niinistöä vastaan. Tottahan kaikki on, jos viittaat HS-artikkeliin, ja erittäin ymmärrettävää, sillä ei nato-optiomme ollut mikään oikea optio, vaan kuvasi Suomen mahdollisia toimintasuuntia.

      Tämähän on tiedetty koko ajan viimeiset 20 vuotta. Ei tässä Hesarin artikkelissa mitään kovin uutta ja yllättävää ollut, ainakaan minulle.

      Poista
    8. Siis viittaan Niinistöä vastaan hyökkäämisessä lähinnä HS:ien Paavo Teittisen artikkeliin Vaaran vuodet, jossa Teittisen valitsemien edustajien mukaan presidentti yritti vuosien ajan jarruttaa lähentymistä Natoon ja Yhdysvaltoihin.

      Artikkelista keskustelu oli estetty lehdessä, mutta presidentin vastineen perässä se sallittiin. Siinä ilmeni kansalaisten hämmästys presidenttiä kohtaan esitetystä jälkijättöisestä kritiikistä, ja jopa hyökkäilystä. Se ihmetyttää siis minuakin, suuresti.

      Kun kaikki meni Nato-prosessissa hyvin, alettiin vielä nakertaa. Miksi? Marin totesi tv-haastattelussa, ettei Suomi liity Natoon ainakaan hänen pääministerikaudellaan. Turha syytellä ketään, kun kansan valtaenemmistö oli Natoa vastaan, eihän kukaan järkevä poliitikko ole eri mieltä. Niinistö toimi ajan tavalla, jos nyt menneitä halutaan kaivella.

      Erkki Tuomiojan suhteen erehdyin. Huomaan, etten lukenut hänestä kertovaa artikkelia alkua pidemmälle. Hän ei siis arvostellut Niinistöä, vaan tapaa, jolla toimittiin presidentinkin ohi. Jos nyt oikein käsitin. Mutta siis vanha Nato-vastustajahan hän oli.

      Poista
    9. Ei ole salaisuus, että valtaosa poliitikoistamme on Venäjän ”normalisoitumisen” aikana pitänyt Natoon liittymistä turhana ja meille jopa vahingollisena liikkeenä.

      Suomen ulkopolitiikan päämäärä on viime vuosikymmenet ollut vain välttää lipuminen uudelleen Venäjän vasalliksi eli uussuomettuminen.

      Toisaalta tavoite on ollut hyötyä Venäjän energiasta ja kaupasta. Sinne investoitiin, koska riskit nähtiin riittävän pieniksi, jopa olemattomiksi.

      Historian opetuksia ei silti ihan oltu unohdettu, vaan puolustukseen panostettiin riittävästi, monien mielestä ihan turhaan. Venäjähän ei enää ollut uhka.

      Niinpä Putinin hyökkäys Ukrainaan yllätti päättäjämme melkein housut kintuissa. Siis melkein. Suomen Venäjä-politiikan se romutti totaalisesti.

      Ymmärrän hyvin tuon vanhan politiikan perusteet. Siksi en syyllistä Niinistöäkään hänen varovaisuudestaan. Parempi katsoa kuin katua.

      Päinvastoin pidän hänen ripeää takinkääntöään ja toimintaansa vastuullisena Suomen etujen ajamisena. Ei siinä ole mitään hävettävää tai katumista.

      Tuomiojan Ekiä on vaikeampi ymmärtää. Siis sitä, miksei hän jo myönnä olleensa väärässä. Yhdistynyt Suomi-Ruotsi olisi ollut Venäjälle herran lahja. Kiltit nöösipojat asennossa seisomassa kun Generalissimus Putin tulee kylään.

      Poista
    10. Natohan oli meillä vain muutama vuosi sitten vielä kapitalistisen USA:n sotakiihkon osoitus. Ei kai valtion päämies, presidentti, eikä kukaan poliitikkokaan voinut tuohon aikaan oikeasti sanoa kannattavansa liittymistä siihen. Se olisi ollut äärioikeistolaista uhoa.

      Tätä taustaa vasten tämä HS:ien nostattama kritiikki on epärealistista ja outoa. Minusta on pakko kysyä, miksi tämä arvostelu nyt, mikä on sen motiivi?

      Presidenttipeliäkään se ei voi olla, koska Niinistö luopuu itse virasta. Eikä se oikein voi olla demarienkaan käynnistämä operaatio, koska sama syytöshän koskee myös Marinia. Sekä Marin että Niinistö muuttivat molemmat kantansa Natoon. Minne siis ne jäljet voivat johtaa? Ellei ole mitään motiivia, tällainen kritiikki on kai turhaa.

      Poista
    11. Ei Sauli Niinistö mistään itse luovu vai tarkoitatko, että hän ei yritä vallankaappausta?

      Poista
    12. Eipäs nyt saivarrella. Kyllä hän luopuu, koska virkakausi on taputeltu. Lienee historiamme tykätyin presidentti, jolle jokuset ovat povanneet poikkeuslain suomaa mahdollisuutta jatkaa edelleen. Ei hän siihen edes suostuisi. Siitä ei ole kahta sanaa. Hän ei ole mikään Biden, joka hauraana vanhuksena vielä kaatuillessaankin kurottaa valtaan.

      Poista
    13. Onhan meillä kokemusta pressasta, joka ei ymmärtänyt lähteä ennen kuin kannettiin.

      Mutta mikä on tilanne meidän pressagallupissamme? Onko Haaviston Pekka edelleen kärjessä ja Rehnin Olli pahasti takamatkalla?

      Miksei kukaan ole ymmärtänyt pyytää Tohtori Haukiota ehfokkaaksi? Siinä saisi samalla Salenkin! Tandem-presidenttiys, maan äiti ja pappa.

      Poista
    14. Kovin on kelmeitä ehdokkaita, Rehn ja Haavisto. Tulisi nyt joku musta hevonen, vaikka tamma. Jenni Haukiohan on oikeasti mainio ehdokas, etenkin kun kaupanpäällisinä tosiaan saataisiin Sale sinne kuviin mukaan.

      Jenni olisi mitä sopivin maan äiti, hillitty ja tarvittaessa suunsa avaava. Tiedä mikä kultakala siellä tohtorinhatun alla piileekään. Tuskin ainakaan selfiesormi naputtaisi.

      Olen vähän kyllästynyt näihin korkean ja tärkeän virkapaikan tuulettajiin. Eivät ne paikat kaipaa tuuletusta tai ravistelua, vaan tärinää kaipaava ihminen voi ravistella tykönänsä itseään vaikka niin paljon, että hampaat irtoavat. On pelkästään hyvä, että presidentti tai pääministeri ymmärtää myös virkansa asettaman käytöskontekstin. Tämä ei tarkoita jäykistelyä, vaan tilan antamista tärkeämmille asioille kuin minä itte.

      Poista
    15. Samaa mieltä tuulettamisesta.

      Jennistä saisimme kyllä oikeasti kultturellin pressan. En itse ole ollut kuulemassa, mutta kertovat hänen omissa tilaisuuksissaan olevan fiksu ja puhuvan järkeviä.

      No, kyllä me uuden pressan saamme. Hänen tehtävänsä tulee olemaan helpompi kuin Salen, riittää kun pitää suhteet kunnossa USAhan, Britteihin ja Ranskaan.

      Puolaan myös, sillä Hesarin mukaan siitä on tulossa Itämeren uusi sotilasmahti. Porilaisten marssi soimaan!

      Poista
    16. Jennin luontorunoillehan on naureskeltu kovasti julkisuudessa, aiemmin, täälläkin ja minäkin, ja pidetty niitä vähän naiiveina. Mutta, asialla on kaksi puolta.

      Se, että ylipäänsä kirjoittaa runoja, on minusta hyvä asia. Se on eräänlainen valinta asioiden välillä, ja kun joku valitsee runoilun, niin hän tekee minusta hyvän teon, jolla on hyvä karma. Uskon myös, että Jenni lukee paljon ja ilmaisuhan hioutuu sitä myöden. Kirjallisuus on ehkä hänen himonsa, ja mitä ja keitä me olemme arvioimaan sitä, mitä hän lukee. Ei kirjallisuudessa ole huonompaa tai parempaa lukemista.

      Kaikki lukeminen kannattaa, kaikki lukeminen on ihmiselle hyväksi. Minusta netistäkin lukeminen on hyvä asia. Vireä ihminen lukee kaikkialta ja kaikkea, joskus jopa Seiskaa tai epämääräisiä nettisivuja. En viitsi nyt korostaa sitä, että kriittinen lukutaito kyllä kehittyy itsestäänkin, kun paljon lukee. Jos ei nyt ihminen aivan bimbo ole, ja yleensä ei ole.

      Poista
    17. PS Olen samaa mieltä kuin huomasin Kemppisenkin olevan: kirjallisuus tai taide syntyy lukijan/kokijan ja tekstin/taideteoksen kohtaamisessa.

      Se on se hetki, momentum. Ei sitä ennen. Hieman hämmästyin kun huomasin noin korkean professorin sanovan samaa, mitä minäkin olen täällä toistellut.

      Poista
    18. Professori huitoo niin kovasti, että välillä osuu. No, se oli vitsi, sillä ihailen itsekin Kemppisen laaja-alaisuutta ja intoa lumoutua taiteesta ja kulttuurista.

      Enköhän minä ole lukenut Haukion luontorunoja, kun en muista niistä mitään, en edes naureskelua?

      Saisiko näytteen?

      PS. Milloinkohan olen itse kirjoittanut runon? Siis oikean, tosissani, nokkelia tilapäisrunoja kirjoittelen kyllä sukkelasti.

      Poista
    19. Koetin hakea Jenni Haukio -mainintoja tästä blogista Googlen ja tämän blogin vasemmassa ylänurkassa olevan haun kautta, mutta ei löytynyt kuin tämä juttu: https://inez54321.blogspot.com/search?q=Jenni+haukio

      En ole siis itse kirjoittanut Haukion runoista, vaan niistä on ollut puhetta jossakin keskustelussa. Muistan hyvin sen, että muutamia säkeitä otettiin esille ja varmaan halveksittiin vähän, pienellä porukalla. Et sinä, Tapsa, tainnut olla siinä jutussa. Muistelen jotain luontorunoa Haukion mökiltä tai kalareissulta.

      Mitä Kemppiseen tulee, onhan hän mestari. Sitä hiemn kummastelen, että hänen kommenttiosionsa on ihan niin kuin yhteiskuntammekin, yhtäkkiä jakautunut kahtia, hieman skitsoksi. Aistin sen. Itse en uskaltaisi kuuna kullan valkeana kirjoittaa sinne ainuttakaan kommenttia. Viimeksi uskaltauduin kymmenen vuotta sitten, tai enemmänkin. Ehkä sekin hieman vieraannuttaa, että aihepiiri ja ilmasto on aika maskuliininen.

      Poista
  5. Tappamisen oikeutus on oikeutettu tappaminen. Maksoin 200, että sain ukrainalaisten rakettiin oman nimeni ja toivotukseni. - Sisimmässäni toivon, ettei jäänyt tussukudiksi, vaan venäläisiä lenteli palasina sinne tänne.

    Nykypäivän höpöhumanismi kieltää kaiken kurjan ja toivoo kukkasia jokaiseen kiväärinpiippuun, kuten Mao. "Hyvä Urmas hipin surmas!"

    Luontokäsitys ja käsitys eläimistä on tänä päivänä waltdisneyläistä sontaa. Satuja lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai niin kuin tänään: Hyvä Robin, pani stopin".

      Vaan kyllä minä olen niin elämää kunnioittava, että pysähdyn kesken ajon, jos edessäni tiellä seisoo pieni tyhmä lintu. Tänään pysähdyin peräti kaksi kertaa. Ensin tietä ylitti hyvin hitaasti naarasfasaani ja kohta perään keskellä cityä asvalttitiellä seisoi rastaanpoikanen untuva korvan takana sojottaen. Pakkohan minun oli seisahtaa ja odottaa. Onneksi takana ei tullut ketään.

      Voisin ehkä harkita sellaista kranaattia, joka osuisi Putinin palatsiin.

      Poista
    2. Buddhalaisten sanotaan varovan muurahaisten päälle astumista.ihan hevonpersettä, tutustukaa tieteeseen! Älkääkä länsimaalaiset uskoko Walt Disneyyn. Satuja ovat, ankka, sorsa ja porsas ovat syötäviksi syntyneet. Aku Ankkaa en söisi, varmasti ihan saat...anan pahan makuinen.

      Poista
    3. Siis buddhalaisuus opettaa, että elämä on täynnä kärsimystä, ja kärsimystä nimenomaan tulee tarkastella sen kamalimmassa muodossaan, tulee mietiskellä vaikka ihmiskehon eri osia ja luiden sijaintia ja niiden irtautumista toisistaan mädätysvaiheessa loppuviimeksi. Painaisiko siinä itikan kärsimyskään enää paljon.

      Noh, hindut sen sijaan haluavat kunnioittaa kaikkea elämää, mitään elollista olentoa ei saa tappaa. Tähän perustuu kai mielikuva katua edellään lakaisevasta Intian hindusta. Tuhohyönteisiä ja petojakaan ei saa tappaa.

      Tämä on tietysti teoreettista uskontoa. Mitä se on käytännössä nykypäivänä, sitä voi vain kuvitella. Ns. maallistumista on kaikissa uskonnoissa jonkin verran, vähiten ehkä islamissa, jossa on jyrkimmät kannattajat.

      Poista
  6. A-studiossa vihreiden " suosikit" Ville Niinistö, (euussa hyvää tiliä vetämässä) sekä Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki paasasivat vihreiden asiaa niin, että pahaa teki.
    Mikä näiden puheessa saa aikaan aina ärsyttävän ja vastenmielisen tunnelman. Inttäminenkö vai syljen roiskumisen tunne päin pläsiä ?
    Itsetietoisuus ja s-kirjaimen sihinä vai omituinen ajoittain epävama lässytys? Iiris Suomela oli vissiin oppinut Sinnemäeltä käyttämään tehokkaasti huulien lihaksia ja niiden vääntelyä artikuloidessaan.
    Vaikka aate voisi olla pohjimmiltaan aidosti hyvää tarkoittava, mutta olen auttamattomasti tullut allergisiksi tietyille maneereille ihmisissä. En kertakaikkiaan saa itseäni rakastamaan kaikkia ihmisiä heidän puutteineen, vaikka kuinka yritän, varsinkin jos pitää suu vaahdossa vakuuttaa puolueensa tarpeellisuudesta poliittisessa kentässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että ärsyttävintä nykyvihreiden puheessa on se paatos, jolla he ovat omineet itselleen luonnon suojelemisen, ihmisoikeuksien puolustamisen ja maailman pelastamisen ikään kuin mainitut asiat eivät kuuluisi muiden puoluiden listalle.

      Tämä on minusta hyvesignalointia korkeimmillaan. On helppo kekkuloida hiilineutraaliudella ja ylipäänsä ilmastonsuojelulla, kun totuus kaiken takana on se, minkä kaikki tietävät: Suomen ilmastonpilaus on jo jonkinlaisessa kontrollissa, kun katsoo koko maapallon eri maiden tilannetta. Emme me voi pelastaa maailmaa, vaikka lakkaisimme käyttämästä ainuttakaan autoa ja vääränlaisia poltto- ym. aineita.

      Sitä paitsi kyllä luonnon- ja ilmastonsuojelu, samoin kuin hädänalaisten auttaminenkin ovat kaikkien puolueiden tärkeinä pitämiä asioita, eivät vihreät yksin niitä omista. Keinoista auttaa vain ollaan eri mieltä.

      Poista
    2. Suhteellisuutta minäkin kaipaan näissä asioissa. Suomi on vähäväkinen maa arktisella alueella.

      Vaikka koko Suomi - ihmisineen, elukoineen, kaupunkeineen, tehtaineen, peltoineen, taloineen, saasteinee jne - pyyhkäistäisiin tällä sekunnilla huut hemmettiin, ei sitä maailman tilastoissa edes huomaisi.

      Suomen väkiluku on 0,0007 % maailman väkiluvusta. Pelkästään Afrikassa syntyy joka vuosi 10 kertaa enemmän ihmisiä kuin Suomessa on asukkaita. Suomi hukkuu pyörityksiin.

      Suomi on maailman mittakaavassa Pelkosenniemi. Oletteko kuulletkaan? Tietysti pelkosenniemeläisten on tehtävä saman verran Suomen hyväksi kuin meidän muidenkin.

      Enempää ei voi vaatiakaan, vaikka kyllähän moni kovasti yrittää vaatia heidän jänkiään ja soitaan suojelualueeksi ja lopettaa heidän perinteiset elinkeinonsa.

      Maailma katselee meitä niin kuin me Pelkosenniemeä.

      Poista
    3. Vihreä... öö... PUHDASSIIRTYMÄ tuo Suomeen miljardi-investointeja. Niitä voi tietysti vastustaa ku ollaan niin pieni kansa.

      Poista
    4. Pekka hyvä, fakta on, että Suomessa ei ole saatavilla edullista vihreää energiaa eikä sitä ole runsaasti. Itse asiassa vuonna 2022 tuulienergian osuus ei kattanut edes Suomen sähkön tuontia, ja aurinkoenergian osuudesta ei kannata edes puhua. Näin sanoo mm. Aalto-yliopiston dosentti Antero Ollila.

      Voi myös kysyä, että kun yksityistä pääomasijoittajien rahaa on lehtitiedon mukaan varattuna vihreisiin investointeihin 15-20 miljardia, niin mihin tarvitaan Suomen hallituksen paria miljardia? Ei sitä tarvita ja Suomihan on tehnyt selväksi linjansa, että se pysyttelee poissa teollisuuden omistamisesta.

      Totuushan on, että vihreää siirtymää varten nykyiset tuulivoimainvestoinnit pitäisi triplata, mikä on kyllä mahdollista. Se vaatisi kuitenkin uuden korkeajännitteisen sähkönsiirtolinjan rakentamista Pohjanlahden perukasta pääkaupunkiseudulle ja tällä olisi hintansa.

      Suomen osuus hiilidioksidipäästöistä on luokkaa 0,14 % eli hirveän vähän. Tosiasia on, että Suomen hiilidioksidipäästöillä ei ole mitään merkitystä globaalin ilmaston kannalta. Lisäksi Suomi käyttää kolmanneksi vähiten fossiilisia polttoaineita EU-maista.

      Poista
    5. Elikkäs siis hyvin pärjätään yksin. Mitäpä me investoinneista. ”Ehtäille männöö vielä.”

      Poista
    6. Kaikkeen yritys- ym toimintaan liittyy riski. Hyvin usein visiot ja odotukset eivät toteudukaan.

      Nythän me kuitenkin toteutamme jo tätä puhdassiirtymää, joten jääkäämme odottamaan miljardi-investointeja.

      Toivottavasti ehtivät lastemme elinaikana.

      PS. Huomautan, etten vastusta ilmastotekoja, vaan toivon niitä tehtävän hallitulla riskillä. Suomi on kylmä maa.

      Poista
    7. Aika helposti pientäkin ilmastotoimiin liittyvää kritiikkiä tai jonkin tietyn asian epäilyä esittävät leimata läpsäytetään ilmastotekojen vastaisiksi.

      Tästähän ei ole kyse. Tiedän monia ilmastoon liittyviä älykkäitä kysyjiä. He eivät suinkaan ole ns. ilmastovastaisia, vaan enemmän tieteilijöitä, joilla on kysymyksilleen tutkimusperusteisiä epäilyjä. Ei kaikille toimille, vaan joillekin tietyille.

      Poista
  7. Jee, Noora, pökköä pesään!

    VastaaPoista
  8. Austaralian metsäpalojen savut ovat katastrofaaliset. Kun katsoo kuvia savuisesta New Yorkista, ei tahdo uskoa silmiään. Savu tunkee jo asuntoihin sisällekin. Järkyttävää muillekin kuin astmaatikoille.

    Itse mietin, että mikä tahansa luonnonkatastrofi voi milloin tahansa pyyhältää meidänkin päällemme. Ihminen ei pysty suojautumaan kaikelta. Ihminen ei olekaan kaikkivoipa. Vaikka mä haluan, mä en saakaan kaikkea.

    Miss Suomi -kilpailuissa on tosiaan mukana Suomen ensimmäinen transhenkilö. Lisäksi kisaajissa on monta eksoottisen näköistä kaunotarta. Suomi kansainvälistyy, Elovena-tyttö taitaa nyt hävitä tämänkertaisen kisan. Ja Latviassa on jo homoseksuaalinen presidentti, jos näitä laskemaan ryhdytään. Itse pidän enemmän Antoniosta kuin Pekasta. Hän on minusta vilpittömämmän oloinen.

    VastaaPoista
  9. Minä olen järkyttynyt, afrikkalaisia pitää kohdella hyvin, ja kädestä pitäen saattaa laivaan.

    VastaaPoista
  10. Ai energiastako puhutte, ei se riippumatoissaan ilmene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhutaan täällä kulturellejakin, Miss Suomesta ja transhenkilöstä Miss Suomena ja homoistahan jaksamme aina jauhaa.

      Poista
    2. Anne Pohtamo niistä kaunis oli, nyt tietysti rupsahtanut.

      Poista
    3. Rupsut sulla on housuissasi, Rikhard. Olisihan se kamalaa, jos ihminen ei vanhetessaan uurtuisi.

      Näitä leikeltyjä silonaamoja näkee kuvissa ja aika luonnottomia ovat.

      Poista
    4. "Rupsahda rauhassa rakkaani", lauloi entinen facebook-kaverini Kari Kuuva, Entinen siksi, että joku aivokasvi hänet vei. - Anne on vähän rupsu, mutta tottakai kelpaisi minulle. Saisi jättää sen Artsin, olen sentään kuin Jakuves de la Fontaine!

      Poista
    5. Kauniiden naisten tyhmyydestä ei kai saisi nykypäivänä irvailla, mutta Anne ihan oikeasti uskoi mieheen, jonka nimi oli Jaakko Suihkulähde! - Jaakon myöhemmistä kohtaloista spekuloitiin, että joutui mafian murhaamaksi. Heh, mies kuin unelma, saattoi myös joutua entisen akkansa kaappaamaksi.

      Poista
    6. Miehen nimihän oli Jaakko von Suihkulähde, se kyllä puree älykkäisiin naisiin.

      Poista
    7. Ratkaisevaa on tuo "von". Meidän edellinen kissamme oli maatiaiskissa von Kusti. Eli 16 vuotta ja oli hyvin arvonsa tietävä kastraatti.

      Poista
  11. Noora, en äänestä minäkään. Fasisistisadistikonmunisti Pentti Linkola nauroi luonteensa mukavvuudella pärjäämistään. Niin se on, siihen kyvyt päättyy.

    VastaaPoista
  12. Vaan ellei uutta mustaahevosta tule presidenttikisaan, vähissä ovat äänestysmahdollisuudet meikäläisellä. Kyllä minä Pekkaa äänestän, ellei nyt sitten Jenni Haukio suostu ehdokkaaksi. Tai joku muu oikeasti hyvä nainen.

    VastaaPoista
  13. Jatkan presidentinvaalien perinnettäni, jätän äänestämättä. Niinistön hyvyys oli minulle yllätys, enkä siten häntäkään aikanaan. Skoijaripekka ei ainakaan ole minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluiten äänestäisin rohkeaa naista, naista siksi, että uskon edelleen naiseuteen biologisena luonteena.

      Tällä en tarkoita minkäänkaltaista heikkoutta, vaan pikemmin vahvuutta. Onko vahvempaa oliota kuin vaikka emolintu, joka puolustaa poikasiaan itseään isompaa eläintä vastaan?

      Minusta presidentissä voisi olla myös hitunen karismaa, koska presidentin työ on paljolti myös edustamista ja vaikuttamista. Esimerkiksi Olli Rehnissä ei ole tällaista ominaisuutta, vaikka hän on muuten hyvä ihminen. Riitta Uosukaisessa ja Elisabet Rehnissä olisi aikanaan ollut. Mihin meiltä ovat kadonneet persoonalliset hyvät naispoliitikot?

      Poista
    2. Minä puolestani uskon, että Pekasta tulisi hyvä ja pidetty presidentti. Hän on osoittautunut pragmaatikoksi.

      Uskon, että myös Olli Rehnistä tulisi ihan kelpo pressa. Vakaa kansan mies, ei puhu eikä pussaa.

      Myös Stubbin Alexista tulisi mainio pressa, sillä hänessä on hitunen ulkomailla purevaa Marin-karismaa. Hän vaikuttaa siellä fiksummalta.

      Keitäs muita vielä kehuisin? Jaa, totta tosiaan ja herra hyvästi hallitkoon - jos Halla-Jussi lähtee ehdolle, niin loppupelissä hän saa vastaansa Haaviston!

      Siitäpä syntyisi vuosituhannen taistelu: vastakkain herrat Rasistinen ja Homonen. Noora repisi esiliinansa, Iines virsikirjansa ja Riku viinakorttinsa. Äänestys-% ylittäisi satasen haamurajan!

      Tämä on siis vakava veikkaukseni: lopussa vastakkain Halla-aho ja Haavisto. Halla-Aho voittaa.

      Poista
    3. Minä uskon, että enemmän kuin Pekka hänen puolisonsa Antonio hurmaisi suomalaiset. Tämä tyyppihän esiintyi yhdessä reality-ohjelmassa, josta näin otteita muutamasta jaksosta. Antonio oli minusta erityisen sympaattinen luonne, oli hieman taka-alalla tarkkailemassa. Ystävällinen, vaatimaton, lämmin luonne.

      Olisipa mielenkiintoista nähdä, miten Halla-aho pärjäisi presidentin vaalissa. Keskusteluissa hän kyllä peittoaisi Haaviston, mutta suosiossa ehkä ei. Vaan eikös hänellä ollut rikostaustaa? Voiko silloin asettua presidenttiehdokkaaksi? En tiedä, mikä se rikos oli, ellei se liittynyt jotenkin siihen sivulapseen, josta on kovasti kirjoiteltu? Vai oliko se jokin herjaus?

      Poista
    4. Minä voisin ehkä jopa kallistua miettimään Urpilaista jos hän lähtee kisaan. Komean rotjakka ja edustava suomalainen nainen. Kyllä Jutan näkisin mieluummin valtiovierailujen notkuvissa illallispöydissä, kuin nuo nyt ehdokkaiksi itsensä tunkeneet ukonkuntturat.

      Poista
    5. Urpilaisen meinasin lisätä tuohon Uosukaisen ja Rehnin muistelon perään. Hän on kai todennäköisin demarien ehdokas. Ei hassumpi muija. Voisin peukuttaa, mutta riippuu vastaehdokkaista.

      Poista
    6. Olisi sydäntälämmittävää, kun Antonio kertoisi heiveröisellä äänellään, kuinka hänet ostettiin kehitysmaasta tämmöiseen markkinatalouden ihanuuteen, ja Pekka antaa viiseurosen ja suukon joka päivä.

      Poista
    7. Haavisto eräässä haastattelussa korosti kyllä sitä seikkaa, että hänen puolisonsa korostaa omaa itsenäisyyttään, ammatillista uraansa ja muuta kehitystään ja jopa moitiskelee häntä, kun hän puhuu mahdollisesta presidenttiehdokkuudesta: olet hullu. Uskon siis vahvasti Antonioon, enemmän jopa kuin Haavistoon. Hän on rehellinen eikä politiikan pilaama.

      Silti, en siis aja Haavistoa presidentiksi, vaan puhun tässä ihmispersoonista politiikan huipulla. Odotan yhä ehdokasta, jota innolla voisin äänestää.

      Poista
  14. Noora jatkaa: Presidentillähän on armeijan ukot, utva ja suuri liuta muita sanelijoita ympärillä ohjeita antamassa, joten penaalin terävin kynä presidentin ei tarvitse olla. Viisas, diplomaattinen ja rauhaa rakastava tietysti pitää olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän meillä demokratiassakin on, ministereilläkin omat kovapalkkaiset avustajansa kantamassa ministerin laukkuja ja papereita ja hakemassa tietoja ja kirjoittamassa puheita.

      Poista
    2. Eiköhän valtiolaivaa pidä oikeassa ja sovitussa kurssissa vahva virkamieskunta. Miten muuten pellon reunasta repäisty sattumaministeri osaisi kertoa mikä on Suomen linja missäkin asiassa.

      Etenkin ulkopolitiikassa se on jopa elintärkeää.

      Haaviston ja Halla-ahon väittelyn minäkin haluaisin kuulla. Haavisto on aika tietävä ja monessa liemessä keitetty, joten kyllä hän pärjäisi pressanakin.

      Poista
    3. Halla-ahoa haittaa tietynlainen ujous ja varautuneisuus, sanoisin jopa että arkuus, joka näyttäytyy hillittynä puheenvuorojen käyttämisenä.

      Kaikki tämä ei estä räväköitäkään lausuntoja, mutta arvelen, että tästä syystä häntä on myös helppo nakittaa ja päästä ikään kuin päälle, vaikka hän on viiltävän älykäs. Nykyisessä roolissaan hän tuskin sortuu aiemman kaltaisiin lausuntoihin - viittaan siihen kuuluisaan raiskausfantasiaan.

      Uskon, että jos kyseessä olisi Haavisto - Halla-aho-debatti, sen voittaisi kyllä Haavisto puheviestinnällisesti arvioituna.

      Poista
    4. PS Halla-aho voisi voittaa debatin vain, jos hän onnistuisi heittämään jonkin kovan mutta ei ilkeän faktan, joka olisi Haavistolle epäeduksi ja joka hermostuttaisi hänet. Todennäköisyys on olemassa mutta vähäinen.

      Poista
    5. Tämä raiskausfantasiahan on vääristelyn mestarinäyte.

      Halla-aho oli kyrpiintynyt turvapaikka-mamujen Oulussa tekemistä pikkutyttöjen raiskauksista, ja esitti toiveen, että raiskaisivat mieluummin näitä hyvispiipertäjiä, jotka näitä tyyppejä tänne haaliikin.

      Että kun ne kuitenkin raiskaa, niin kolahtaisi edes syyllisten omaan nilkkaan. Tästä kainosta toiveesta taisi tulla ihan tuomiokin.

      Poista
    6. Näin se taisi mennäkin, eli kommentti kontekstissaan ei ole piiruakaan sen älämölön väärti, mikä siitä nostatettiin silloisissa suvaitsevaispiireissä.

      Maahanmuutokritiikki ylipäänsä luettiin usein tahallaan väärin. Rasistileimat viuhuivat ja suvaitsemattomuutta oli myös siellä, missä pukeuduttiin suvaitsevuuden hyveen kaapuun.

      Poista
    7. Onneksi tässä blogissa ollaan niin suvaitsevaisia että on ihmeellistä, miten jotkut voi olla empatia pursuavia.

      Poista
    8. No jaa, suvaitsevaiseksi ei ole vielä kukaan meikäläistä moittinut. Valitsepa näistä: fasisti, rasisti, persu, homofoobikko, islamofoobikko, vanha muori, pikkuporvari, sosialisti, taistolainen, sovinisti. Ylipäänsä en taida uskoa empatian tihkumiseen tai jakamiseen netissä. Uskon enemmän siihen, että empaattisuus on luonteessa ja se mieluummin piiloutuu netissä kuin tulee estradille.

      Poista
  15. Puopolon juutuubin mukaan esikouluissa opetetaan, että pojillakin voi olla pimppi. Tämä on tietysti täyttä asiaa ja kun muutaman vuoden päästä pääsen eläkkeelle, synnytän lapsen eläkepäiviäni onnisteluttamaan. Pyydän ja etukäteen onnitteluja onnelliselle äidille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siis sukupuolihan on ilmoitusasia, tunneasia, mielipidekysymys.

      Herää vain kysymys, mitkä kaikki asiat lopulta ovat ilmoitusasioita. Sanotaanko nyt kaikki lapset yhdessä: Viis tieteestä ja faktoista.

      Poista
    2. En nyt vielä ole salaliittoteoria- uskovainen, mutta jos olisin, uskoisin, että joku "taho" haluaa tosissaan tuhota menneiden sukupolvien kanattamat arvot ja haluaa luoda uuden ihmisrodun.
      Kaupoissa, kadulla ja baarissa näkee joskus median, somen ja varsinkin naistenlehtien ihailemia olioita jotka käyttävät toiselta biologiselta sukupuolelta matkittuja rooleja.
      Valitettavasti syntymäsukupuolen ominaisuudet näkyvät, niitä ei meikki tai mekko peitä. Sama päinvastoin. Naisesta kun ei saa aitoa biologista miestä tai miehestä naista millään ilveellä.
      Ymmärrän kyllä, että näitä
      voivottelijoita ja sijaiskärsijän roolin sisäistäneitä sinisilmä-sympatiseeraajia riittää.
      Tunteet menevät järjen ohi eivätkä kärsimystarinoita uskovat pysty näkemään mistä
      lopulta on kyse. Sairaudesta, jota edesauttavat pahenemaan.
      Haluaisin tietää, ketä olivat he, jotka poistivat tämän kehonkuvasairauden tautiluokituksesta. Naamat pramille!

      Poista
    3. Jumala rankaisi: pojat ovat niin kovasti pimpin perään, että nyt ne saivat ikioman. Sama pätisi tietysti toisinkin päin, mutta onneksi tytöt eivät ole yhtään pippelin perään. En ole ainakaan huomannut.

      Poista
    4. Kaikki tämä vapaan valinnan kirjo taitaa johtua ihmisolennon ylisuureksi paisuneesta egosta, uskosta rajattomuuteen, siihen, että kaikki on mahdollista, eli ihminen on kaikkivoipa.

      Aika näyttää, missä määrin tämä on mahdollista. Luonto on arvaamaton.

      Poista
    5. Minua kyllä kiinnostaa, millä perusteella Ivan Puopolo sanoo pojilla voivan olla pimpppi. Tarkoittaako Ivan sitä, että pimpillinen huomaakin, että hän on oikeasti poika tai että hän haluaisi olla poika?

      Vaan yksi asia on varmaa: en kuuna kullan valkeana salli, että minusta käytettäisiin termiä kohdullinen. Vaikka olisin synnytysikäinen nainen. Onko mies sitten kohduton? Sehän on negatiivinen ilmaisu.

      Vihreät ihmettelevät vaalitappiotaan. Suuri syy laskeneisiin lukuihin on intersektionaalinen feminismi ja woke-henkinen kielenkäyttö, jolle osa vihreistäkin jo nauraa.

      Poista
    6. Ivan oli kyllä vähän ivallinen, ei varsinaisesti kannata wokeilijoiden hulluimpia.

      Poista
    7. Siis ei tietenkään kannata. Ivanhan on jannesaarikivimäinen epäilijä ja asioiden rohkea kriitikko. Vaan mikähän mahtoi olla se asiapohja, jolla pojillakin voi olla soiva peli?

      Poista
    8. Iineksestä puheen ollen ”ihan kohtuullinen” on sopiva.

      Poista
  16. Katsonpa sen sieltä. Tattista, Noora. Aikamme on aika riemukasta.

    VastaaPoista
  17. Katsoin heti tuon Puopolon videon. Kannattaa käydä katsomassa. Mainio esitys.

    Nooran nimestä siis pääsee hänen blogiinsa, jota en valitettavasti saa sivupalkkiini. En pysty lisäämään siihen tai poistamaan siitä mitään.

    VastaaPoista
  18. Oman möläytykseni olisin laittanut, läpi en päässyt. - Siis tähän: Keep on going, Noora!

    VastaaPoista
  19. Kiiiitoos, Richard!
    Etkö muka päässyt blogiini?
    Ei siellä mitään esteitä ole.
    Kuten nyt tässä, käytän joskus nimimerkkiäni kirjautumatta omalle sivulleni. Kenties tällaisista "noorista" ei pääse sivulleni.
    Pitääpä kokeilla.
    Kommenttieni joukossa on myös "sisäänkirjautuneuta nooria, joten kyllä sieltä "Verkkokalvo-sivulle" pitäisi oven aueta. :)

    VastaaPoista
  20. Tusta yllä olevasta " noorasta " ei pääse sivulleni, mutta ylempänä olen ollut kirjautuneena blogiini, joten joistakin niistä pitäisi onnistua vierailu.
    Puopolon video löytyy toki myös youtubesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tusta = Tuosta.....ja unohdin nyt taas kokonaan valita url-tunnistimen, jolloin muuttuu "anonyymiksi" jos ei kirjoita nimimerkkiä valintalokeroon. :)

      Poista
  21. Siis minullakaan ei ole mitään estoja, ja silti en pääse itsekään aina blogiini edes kirjautumaan. Syy ei olekaan yleensä koskaan bloggaajan blogissa, vaan koko Blogger-systeemissä. Mobiililaitteilta, esimerkiksi iPadiltä en pääse sisälle, ellen ota pois joitain evästeasetuksia tms.

    Ja niin kuin huomaatte, tästä puhelimestani en pääse kirjautumaan blogiini. Olen mökillä tuomassa autolastillista taimi-istutuksia ja kukkia. Viikolla sitten muiden tavaroiden kanssa raikkaisiin merituuliin. Ja luvattuihin helteisiin.

    VastaaPoista
  22. Aijai, ei vaikuta lupaavalta persoonalta vihreiden uusi puheenjohtaja Sofia Virtakaan. Hän sanoi lausunnossaan, ettei ole ”kylmä oikeistolainen”.

    Onko hän siis kylmä vihreä? Tai kylmä vihervasemmistolainen?

    Minua kylmäävät näin ennakkoluuloiset lausunnot. Kylmyys on oikeasti luonteen eräs piirre, joka ei ole riippuvainen henkilön puoluetaustasta, mikäli yhtään mitään psykologiasta ymmärrän.

    Kylmyys on persoonallisuuden kylmäävä piirre, joka ilmenee yhtä lailla vasemmalla kuin oikeallakin. Viittaan sekä Staliniin että Hitleriin, kahteen ääriesimerkkiin. Siinä välillä on eriasteisia variaatioita.

    Tuommoinen ääripiirteillä maalailu oli ominaista Trumpille. Toivoisin, ettei se kovasti leviäisi suomalaisten poliitikkojen keskuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli taas mieleen heti, että Sohvi on lämmin oikeistolainen. Tai ainakin haalea.

      Lisäksi kuvittelen (kuten yleensäkin), että olen tulkinnassani oikeassa.

      Poista
    2. Katsoin hänen haastattelunsa mtv3:n uutisten perästä. Topakka tyttö, ja minusta realistisempi ja reippaampi Ohisaloa. Aikoo viedä puolueen haastamaan ensi vaaleissa pääministeripuolueita.

      Mitä tuohon ”kylmään oikeistolaiseen” tulee, en siis pidä kuluneista itsestäänselvyyksistä. Sohvi voi olla lämmin, mutta hän sortui manipuloivaan kliseeseen. Jotakin sekin kertoo.

      Poista
    3. Mikähän olisi kylmän oikeistolaisen vastapari? Kuuma vasemmistolainen, kuten Ele Alenius? Parempi olisi ehkä julma vasemmistolainen (Stalin, Mao, Pol Pot).

      Kylmä oikeistolainenhan tarkoittaa, luulen ma, sellaista kylmänviileää talousmiestä, joka laskee mikä kannattaa ja mikä ei.

      Kun maahan haalitaan halpatyövoimaa pakolaisuuden varjolla, taustalla voi olla myös kylmää bisnesajattelua.

      Poista
    4. Taustalla on ilman muuta bisnesajattelua, kun maahan tahdotaan paljon maahanmuuttajia, joilla ei ole edellytyksiä tulla valituiksi ammatteihin, joissa vaaditaan tietty korkeampi koulutus tai osaaminen. Sairaanhoitajien pestaamisessakin tämä ilmiö on selvä kuin pläkki.

      Tilanne on hankala. Jos sairaanhoitajien palkkoja nostetaan, merkitsee se auttamatta muiden korkeammin kouluttautuneiden osaajien palkkojen nostotarvetta. Ei voi olla niin, että hoitajalle maksetaan ns. maisteritason palkkaa. Niin yhdenvertaisia ei ammateissa vielä olla. Nyt jo meillä on näitä vielä korkeammin kouluttautuneita maisteriopettajia ja kirjastonhoitajia, joiden palkka on liian pieni muihin saman verran kouluttautuneisiin - vaikkapa juristeihin ja lääkäreihin - verrattuna.

      Poista
    5. Markkinataloudessa palkkojen taso määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Valtion määräämä palkkataso on sosialismia.

      Tietysti jos kyse on valtion viroista tai kunnallisista toimihenkilöistä, palkkataso määräytyy sopimusperustein ja silloin tehtävillä voi olla arvojärjestys

      Eli jos on puutetta hoitajista, tarjontaa on lisättävä ja/tai palkan noustava. Nythän on tehty molempia.

      Käytännössä käy kyllä yleensä niin kuin kuvaatkin. Eli jos yksi saa, muutkin vaativat.

      Poista
    6. Näin se käy, palkkasuhde muihin ammatteihin on otettava huomioon. Koulutuksen kesto ja laatu on aika painava kriteeri, ja minusta se on oikein, koska koulutus vaatii aina taloudellisia panostuksia, uhrauksia ja sitkeää puurtamista. Minä ainakin arvostan näitä asioita paljonkin, joskin katson, että samanlainen ihmisarvo on meistä kaikilla, myös kouluttautumattomilla. Vaan tasasuhtainen ihmisarvo ei voi olla palkkauksen pääperuste.

      Poista
  23. Kirjautumiset ovat nykyään hyvin vaikeita. Voi afrikkalainen sentään!

    VastaaPoista
  24. Katos, nyt kirjautuminen onnistui. Vihreä fasismi on Stadissa vallannut kaikki hillotolpat, vaikka kannatus on alle seitsemän prosenttia. Hämeentien tuhosivat, nyt Mansku ja Espat ovat kiinni, Sofia sinne tai tänne, ihan sama, kun eivät ala meitä ihmisiä tappamaan.

    VastaaPoista
  25. Tavallisella pöytäkoneella tai läppärilllä mielestäni kirjautuminen onnistuu hyvin, mutta mobiililaitteet, tabletit ja puhelimet sakkaavat usein Bloggerissa. Moni on valitellut tätä eri blogeissa. Luulisi, että Blogger tietäisi asian ja korjaisi asian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli en salli ”sivustojen välistä seurantaa” Safarissa, en pääse omaan blogiini ollenkaan. Eli sallin sivustojen välisen seurannan, mitä se sitten tarkoittaakaan.

      Poista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, Richard on ottanut tästä pois hauskan musiikkilinkkinsä, Teddy and The Tigersin.

      Noh, lukekaapas sen sijaan erittäin mielenkiintoinen Helsingin Sanomien artikkeli suomalaisen shiiamuslimimoskeijan yhteyksistä väkivaltaiseen Iranin hallintoon.

      Valehtelijana ja siis haastateltavana artikkelissa esiintyy imaami Bahmanpour, jota Ylenkin ajankohtaisohjelmassa käytettiin luotettuna asiantuntijana tuomitsemassa homoseksuaalit kuolemaan.

      Ihmetystä herättää se, että kritiikin esittäjinä ovat Helsingin Sanomien toimittajat, eivät, hmm, rasistiset tahot.

      Poista
    2. Siis tästä linkistä. Taitaa kyllä olla maksumuurin takana. Ja harmi, kun keskustelua ei sallita.

      Poista
    3. Nokun et vastannut, eikä kukaan kommentoinnut, aattelin ettette tykkää. Aim jenkkilover!

      Poista
    4. Tottakai Teddystä ja tiikereistä tykätään. En aina huomaa näistä musiikkivalinnoista sanoa mitään, mutta kaikki kuuntelen kyllä.

      Poista
  27. Vaan järkyttävää on se, että poliisi ei saa kiinni vantaalaista bussikuskia pahoinpidellyttä nuorisojoukkoa, vaikka valvontakameran kuvaa on. Hienoinen varovaisuus vallitsee tämän väkivallanteon tiedottamisen tiimoilla. Miksi ihmeessä? Miksi ihmiset eivät saisi suuttua väkivaltaisille nuorille?

    Senkin uhalla, että jonkun mieli nyt pahoittuisi, ei voi kuin toivoa, että poliisi julkaisisi valvontakamerakuvaa tästä nuorisojoukosta. Voisi auttaa siinä kiinnisaannissa. Kyseessä on aseistautunut ja hyvin vaarallinen nuorisojoukko. Ihminen hakataan ja puukotetaan kun hän hoitaa työtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia varmaan näytetään niille, jotka voisivat tunnistaa nuoret.

      Poista
    2. Eli pääkaupungin seudulla asuvat. No hepä juuri ovat kaivanneet valvontakameroiden kuvia.

      Kaikkihan tietävät jo, että kyseessä on tummaihoisten nuorten joukko, koska se luki Helsingin Sanomissa, kun tutkinta ei edistynyt.

      Vaan riittääköhän se tunnistusperusteeksi, että on tummaihoinen nuori? Kamerakuvaa on tapana julkaista, jos sitä on. Minä en kuvalla tee mitään. Tuskinpa moni muukaan.

      Poista
    3. Joku edistyksellinen uhkasi poliisin kylmällä kouralla, kun ehdotin bussikuskin hakanneiden nimiksi mohamedia ja jusufia. Näillä mennään, saatto siinäi ali ja fatima olla mukana.

      Poista
    4. Minä luulen, että Fatima ei ollut mukana, vaan kotona suojassa perheen miesten turvin, ja se yksi nainen oli luultavasti Jessika Mähönen tai Jasmiina Kujala.

      Eihän näistä lasten tekemistä rikoksista päästä,eroon niin kauan kun palkkiona on ymmärrystä ja lespausta ja paljousalennusta. Eivät lapset ole tyhmiä.

      Nuorison ja jopa siis alaikäisten väkivalta onkin uutisten mukaan meillä roihahtanut hurjiin mittoihin. Jengien ryöstöt ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla Marko Forssin mukaan 65 prosenttia. Fleksaaminen on kivaa, etenkin kun media on nostanut ilmiötä kivasti näkyviin.

      Vaan muistakaa nyt, lapsia pitää ymmärtää. Heillä on kurjat kotiolot ja huumevanhemmat. Korvataan se heille lempeillä keinoilla. Kyllä se siitä. Rakkaus pelastaa.

      Poista
    5. Vaan tervehdys täältä aurinkoisista ja lempeistä merituulista, jonne olen nyt saapunut. Edessä on työleiri, alkuun nurmikkojen leikkuu ja sitten on vuorossa pusikkojen raivaus, jahka monitaitoinen putkimieheni ennättää moottorisahoineen ja välineineen paikalle. Minä näytän puskat, jotka kaadetaan.

      Poista
    6. Suomessa on hyvä nuoriso, paljon parempi kuin ikäluokkani oli aikanaan. Lehdistön harjoittama nuorison halventaminen on tyrmistyttävä.- Mamu on tietysti mamu , joka on mamu, kittämätön pullahiiri. Keskisestä Afrikasta tulee hyvääkin väkeä, pohjoisesta ei koskaan.

      Poista
    7. Tuomiot | Kuopion poliisiautojen ampuja oli aktiivinen reserviläinen ja ampumaharrastaja – mies kirjoitti viestejä, joissa uhosi poliiseista tulevan sankarivainajia

      Poista
    8. Ookko vielä, savon ainoa vasemmistoliittolainen, löytänyt uutista bussikuskin hakanneista plankkipakeista? - Ymmärrän toki, että Stadin bussikuskeista on heistäkin ehkä isoin osa mamuja. Mutta ne bussikuskit, kun ovat hyviä ihmisiä, eivät lokapaskaa,niinkuin hakkaajansa.

      Poista
    9. En ole kuullutkaan, että Kuopiossakin on lapsi harrastanut väkivaltaa?? Vai liekö jokin vanha tapaus? Ja aikuinen asialla.

      Ei kai se ole enää uutinen, että aikuiset tekevät väkivaltaisia tekoja. Lapset ovat nyt lisääntyvä rikollisryhmä, ja siitä on syytä olla huolissaan. 15- ja 16-vuotiaat tuntevat hyvin nämä ikärajat ja tietävät, ettei pahoista teoista seuraa juuri mitään. Jos aikuinen menee väliin estämään väkivallantekoa, hän saa syytteen, nuori pääsee kuin koira veräjästä. Ei se ole nuoren etu, ettei rikoksista tarvitse vastata. Se on epäkohta laissa.

      Poista
    10. Kaikki sen tietää että se on entisen hallituksen vika että lapaset puukottavat ja Orp ei saa hallitusta kasaan. Sanna Mariin vika tämä on saatana.

      Poista
    11. No jaa, Orp tekee perusteellista työtä, mistä hänelle tunnustus. Vahva perusta on tärkeä, eikä kiirettä ole kesäaikana, lomien ollessa ovella.

      Lapaset puukottavat - tästä en syyttäisi hallitusta, en edellistä enkä tulevaa. Lapsen turva luodaan kotona, puutteellisissakin oloissa. Turvallinen ja hyvä kotikasvatus ei ole koskaan rahasta kiinni. Rahan puutetta ei pidä syyttää, vaan mieluumin voisi kysyä, mistä rahanpuute johtuu hyvinvointivaltiossa, jossa on ilmainen koulutus ja mahdollisuudet kaikille jopa korkeisiin virkoihin. Opiskelemaan, ei fleksaamaan.

      Poista
    12. Heh, tätä kirjoittaessani, tiedän, ettei uusi hallitus ole enää kaukana. Vasemmistoanarkistit kärsivät ja työnvieroksujat laitetaan leireille1

      Poista
    13. Anonyymi osuu oikeaan: keitä muita näistä maahanmuuton tuomista ongelmista pitäisi syyttää, ellei edellisiä hallituksia ja eduskuntia?

      Onhan esitetty sellaistakin, että vika onkin maahanmuuttoa vastustaneissa, etenkin persuissa, jotka etukäteen väittivät näitä ongelmia tulevan.

      Olisivat pitäneet turpansa kiinni, niin mamulapset eivät nyt ryöstäisi ja puukottaisi. Että siitäs saitte.

      Poista
    14. Jaapas jaa, eikös tämäkin ollut Sipilän hallituksen vika, kun päästi kritiikittä kaiken maailman lelusalakuljettajat maahan. Ja tarjosi Kempeleen taloaankin kärsiville perheille, joita ei kyllä joukossa juurikaan nähty. Mitäs tällaiseen olisi Marininkaan hallitus voinut sanoa, kun oli korona ja pandemia ja Putin.

      Poista