Ei, kuvan miehen persuudesta ei ole tietoa, vaikka voisi se hyvinkin olla persu, vähäosainen kun lienee, ja ehkä lukutaidoton, kuka tietää. Nykykäsityksen mukaanhan kuvan kaltainen miekkonen on raskaasti petetty persu, ja häneltä on leikattu kaikki. Ei siis ihme, että miehellä on kädessään tarttumapihdit, jollaisia liikuntarajoitteiset käyttävät poimiakseen esineitä lattialta.
Otin kuvan marketin edessä olevalla pysäköintialueella, enkä tohtinut jäädä enempää kyttäämään ja salakuvaamaan. Tekonihan lienee vähintään kyseenalainen, koska en kysynyt mieheltä lupaa kuvan ottoon. Olen nimittäin menettänyt monta herkullista ihmiskuvaustilannetta kysyttyäni kohteelta lupaa kuvanottoon ja mahdolliseen julkaisemiseen nettialustalla.
Nyt jälkikäteen en siis tiedä, onko mies poimimassa jotakin roskiksesta, vai onko hän työntämässä sinne tunkemaansa roskaa syvemmälle, tiivistämässä edellisen roskienjättäjän huolimattomasti työntämää tavaraa. Miehen kulkupelissä näyttää olevan pulleita muovikasseja. Ensi katsomalta oma näkemykseni on se, että mies poimii pihdeillään sattumia tästä hassun mallisesta omituisesta roskiksesta. Kenties hän kerää pulloja? Tai kokeilee onneaan saadakseen jännitystä leikattuun päiväänsä. Lukijakin kenties arvelee, että tätä ne hallituksen leikkaukset teettävät. Ihmispolot ajatuvat köyhyyteen ja kurjuuteen. Invalidimopoilijat ja muut vähäosaiset ryhmät ovat hätää kärsimässä.
Voin kuitenkin lohduttaa huolestunutta lukijaa. Kuva ei ole tämän leikkaushallituksen ajalta, ei orpopurran tekosia, vaan jos oikein muistan, se on edellisen, Marinin hallituksen aikana otettu. Että syy ei siis olekaan ilmeinen, persuhallitus.
Kaikkihan nyt on persujen vika. Persut eivät saa alue- ja kuntavaaleihin edes ehdokkaita. Lukekaapas, arvoisat lukijat, mitä tahansa keskustelua sanomalehdistä tai somesta, niin oli rikos mikä tahansa, rikollinen on kommentoijien mielestä aina persu, vaikka mitään rikosta ei olisi tapahtunutkaan. Supokin varoitti ensin äärioikeiston (lue: persujen) uhasta ja vasta sitten isis-verkostosta. Äärivasemmisto oli sivulauseessa lehtijutun lopussa eikä ollenkaan vaarallinen.
Hupaisin lehtikeskustelujen persuilujuttu löytyi tänäisestä Helsingin Sanomista. Sdp:n entiselle kansanedustajalle, nykyisin vasemmistoliittolaiselle mikkeliläiselle Satu Taavitsaiselle vaaditaan ehdollista vankeutta törkeästä kunnianloukkauksesta. Syyttäjän mukaan Taavitsainen on esittänyt perättömiä ja valheellisia väitteitä ja vihjauksia, joiden mukaan mikkeliläinen paikallispoliitikko olisi syyllistynyt seksuaalirikoksiin. Väitteet ovat aiheuttaneet poliitikolle vahinkoa, kärsimystä ja ankaraa halveksuntaa. Poliisin esiselvityksen mukaan väitteet ovat perättömiä.
Kas tässä ote HS:ien uutiskeskustelun kommenteista. Muistakaat siis aina, että kun demari tai vasuri mokaa, syyllinen on persu. Ei ole kahta sanaa.
- Tuollainen toiminta tuntuisi jotenkin erityisen persumaiselta. Ehkäpä tämä henkilö valitseekin sen seuraavaksi puolueekseen
- Sama tuli mieleen. Käsittääkseni tällainen sikailu on tosiaan ko. puolueessa jopa ansio!
- Juuri uutisoitiin, kuinka taas yksi kokoomuslainen huonosti käyttäytyvä kelpasi jälleen perussuomalaisten ehdokaslistoille. Kaikkein eniten ihmetyttää se, että joku näitäkin äänestää....
Tässä ei varmaan kannata jäädä viittaamaan Helsingin Sanomien kommenttikeskustelujen eettisiin sääntöihin, joita ovat mm. seuraavat:
- Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa.
- Ole kohtelias ja rakentava.
- Älä nälvi, ivaa, leimaa tai vääristele.
Helsvetingin Sanomisilla on iät ja ajat ollut outo alentuva suhtautuminen lukijakuntaan. Nöin on ollut Erkkojen maastapaon jälkeisenä aikana yhtämittaisesti, sille on siellä koodisana sitoutumaton.
VastaaPoistaMielipidesivut ovat noiden toimituksen sisäisten perseennuolentaoppien mukaan sitä samaa, samasta laarista. Nuo neuvot ovat arvellakseni kopioidut suoraan perehdytyspäivän fläpppisulkeisista, vaikka oman talon toimittajakoulun aivojen mössötyksen läpikäyneiltä ei voikaan odottaa kuin kuuliaista tottelevaisuutta ei se silti tarkoita että meidän tai muiden niitä pitäisi ihastella.
Ainakaan ei ole järkevää luulla että niillä olisi netin viidakossa enempää kuin marakattien riitelyn viihdearvo.
"I can feel the diplomatic process starting to break down." sanoi Kissingerkin aikoinaan.
Lasten Hesariin ne ovat onnen omiaan. Aku Ankassakin on toimituksellisesti journalistisempi ote ja aikuisempaa ironiantajua.
Tähän kuuluu lisätä sana joka saa kaiken ymmärrettäväksi: oikeasti.
Tunkekaa se valitsemaanne paikkaan, tulette huomaamaan että kyllä se sopii melkein minne vain.
VastaaPoistaKuvassa virkaheitto (sit.) poliitikko lataa naapurin roskikseen pullopostia siinä uskossa että kun nimettömänä lähetetty ilmiantoviesti luetaan SUPOssa sieltä lähdetään tutkimaan ja löydetään raskauttavaa materiaalia.
Pulloissa on tämän blogin ruutukaappauksia jotka on printattu kunnankirjaston koneella.
Vaihtoehtoisesti kuvassa on se yksityisetsivä jolla on alkoholiongelma ja joka kiroaa sen päivän jolloin ajokortin vei lääkäri (ps.) kun hän luki odotushuoneessa Le Mondea.
No two comments about it, or questions either for that matter.
VastaaPoistaHelsingin Sanomien kannattaisi päivittää keskusteluohjeensa vastaamaan käytäntöä. On nähtävissä, että edellisestä hallituksesta ei saanut sanoa yhtä reippaita halveksuntoja ja ivailuja, vaikka monenlaista sielläkin sattui. Sai sanoa korkeintaan sen, mitä oli tapahtunut, mutta naisministerien nykyistä vastaavanlainen ivailu ja haukkuminen ei ollut sallittu. Erikoisesti Marinia kohdeltiin silkkihansikkain HS:ssa ja hänen kyyneleensä sulattivat toimittajien sydämet. Vastaavaa hellää huolenpitoa ei kohdistu tämän hallituksen naisiin.
VastaaPoistaKuka sitä läsyä enää viitsii lukea, siis lukea kuin oikeaa sanomalehteä? Olen siinä käsityksessä että sitä luetaan työpaikoilla koska sen lukemisjärjestys osoittaa aseman, arvon tai niihin pyrkimisen kiihkeyden ja siellä yleensä ovat edeltäpäätetyt sopivat lounaspuheenaiheet josta se on saanut kulttuurin Pravdan kyseenalaisen nimen, paitsi jos on itsekeksittyjä ja lietsottuja idiotismeja kuten kaupunginvaltuuston jakautuminen kuten jonkin liikennehankkeen suhteen toimiminen tai toimimattomuus.
PoistaHelsingin Sanomat on kuitenkin valtakunnan kirjallinen päämedia. Luen sen kyllä aamuisin ja pääasiassa luotan siihen, koska osaan lukea kriittisesti ja luettua arvioiden. Paljon kertoo myös se, mitä ei sanota ja se, mitä tuetaan ns. asiantuntijalausunnoin. Monesti tarkistan, ellen tiedä, asiantuntijoiden taustan. Käsite ”Demlan lakimiehet” on jo klisee ja tarkoittaa muitakin kuin nimensä mukaisia.
PoistaPienen maan pääkaupungin kaikin tavoin muuta harvaan asuttua maata huomioimaton nk. mediatalo on megalomanian käypä esimerkki ja sitäpaitsi selvästi uskoo voivansa vaikuttaa valitsemallaan tavalla koko maan asioihin, tämä on yhä ilmeisempää. Pysyipä ennen edes turpa kiinni ulkopolitiikasta kuten sentään ymmärsivät tehdä kun pelkäsivät että Tamminiemestä soitetaan suoraan päätoimittajalle.
VastaaPoistaHyvin tyypillistä on se tuore tapaus poliitikkojen mokista ja rikoksista, että HS ei uutisoi ollenkaan demaripoliitikko Riku Pirisestä, joka on ollut Saksassa syyskuusta lähtien pidätettynä erittäin rajun lapsipornon hallussapidosta.
VastaaPoistaAika tyypillistä on Ylenkin uutisointi, mutta se sen sijaan katsoo tehtäväkseen kertoa asiasta, tosin - ilman poliitikon puolueen mainintaa:
https://yle.fi/a/74-20145566
Kuvitelkaa tilanne, että Riku Pirinen olisi persu tai kokoomuslainen. Mitkä lööpit ja kyselyt Purran lausunnoista Pirisestä. Kukaan ei kysy nyt Lindtmanin lausuntoa Pirisestä.
Iltapäivälehtiä parjataan, mutta minä kiitän niitä nopeasta tiedonvälityksestä. Tänäänkin oli Iltalehdessä Pirisestä uutisointia. Tosin siinäkään ei puolueella revitelty, kuten aina persumokissa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6a73304a-20ad-4924-9035-a2248cb97120
Löytäjän saalis
VastaaPoistaKäsi hamuilee etsien
kuin kulkisi läpi metsien,
jotain hukkunutta mielin kaipaavin
sormet hapuilee ottein haikaavin.
Katoaa unohdetut jonnekin
ihmiset, tavarat, monetkin.
Löytäjän ilo voi suureksi kasvaa
kadonneen murhe kaiken maksaa.
On meitä moneksi
ja olla saa.
Mihin ihmisessä katsoisin
kun pintaan asti vaan voin päästä.
On ihmisen ymmärrys ihmisestä
niin vajavaista.
Sen sanon vaan
kai sanoa saan.
Ripranie! Hyvin laukkaa runoratsusi!
PoistaIhailtavasti löydät sopivat loppusoinnilliset sanat ja asiasisällöt runoihisi!
Jos maailman johtajat, vaikka Trump ja Zelenskyi, neuvottelisivat runoratsut laukaten, vaikka sitten loppusoinnutellen, lopputulos voisi olla toisenlainen. Voittaja olisi se, jolta tulee parempi runo.
PoistaKiitos kannustuksesta, Noora. Alempi osa on jo joskus aiemmin tänne kyhäämäni. Se vain tuli mieleen ja ulkomuistista sitä muistelin, vähän muuttelin tähän sopivammaksi. Ylempi syntyi tuota kuvaa katsellessa ja tekstiä lukiessa verekseltään. Sellainenkin tuli mieleeni, että joskus voi olla hyväksi, että ei löydä kaipaamaansa.
PoistaIines, hauska mielleyhtymä.
On varmaan sattumaa (koska on vaikea uskoa näin härskiin vihjeeseen salatulle seurapiirille) mutta kun googlasin Pirisen, niin löysin vaalimainoksen, jossa oli seuraava slogan:
VastaaPoista”Iso mies pienten asialla”
Sinänsä käy vähän sääliksikin nämä jammu-sedät, sillä pyytämättähän nämä sairaat poikkeavuudet tulevat - ellei sitten usko karmaan tai jumalan rangaistukseen.
Heidän pitää vain voittaa halunsa. Jos uskoo tuonpuoleiseen alkuperään - siis karmaan yms - niin sitä suuremmalla syyllä. Tietysti voi puolustautua sillä, ettei itse tehnyt mitään - paitsi että mahdollisti osaltaan tällaisten tekojen jatkumisen videoita hankkimalla.
Kovin rangaistus tässäkin tapauksessa on julkinen häpeä. Ura on poikki, tulevaisuus katkolla, edessä uusi nimi, toinen elämä?
Tulee vaan mieleen, että sairasta touhua on jo pelkkä katseleminenkin. Kuka sitten sellaistakin harrastaa. Kokemusta ei ole, mutta kaikkeahan voi kuvitella.
PoistaPyytämättä tulevat, nämä seksuaalisuudet. Onnetonta näissä poikkeavuuksissa on se, että osa niistä on vaaraksi toisille, kuten lapsille. Pedofilia on käsittämätön harhama. Se on vastoin luontoa ja ihmisenä oloa. Kuitenkin pedofiilikin on ihminen, kuten homoseksuaali tai transihminen.
VastaaPoistaVaan siis juttuni ydin liittyy asiassa ilmenevään uutisviestintään. Jonkun synti sivuutetaan, jonkun taas ei. Ja jonkun vanhat kirjoituksetkin kaivetaan torvia soittaen esille ja käynnistetään jahti. Pormestariksi pyrkivän vihreän Fatim Diarran suomalaista miestä halveksivaa kirjoitusta taas ei ole riepoteltu valtamedioissa ollenkaan.
Lapsiin kohdistuva seksuaalisuus tuntuu vaan niin pahalta.
PoistaSe on pahaa, sitä ei saa harjoittaa, ehdoton ei.
PoistaLapsipornossa on erityisen vaarallista ja pahaa se, että pornoteollisuudessa kuvauksiin on käytetty köyhien maiden riistettyjä lapsia. Muslimien hyväksytty pedofilia ja lasten nainti on käsittämätön rikollinen ilmiö. Sitä esiintyy edelleen, vaikka se olisi osassa muslimimaita kielletty.
Ei seksuaalisuuden toteuttaminen ole ihmiselle ylipäänsä elinehto. Ajatelkaa nunnia ja munkkeja! Eikä eläimiin sekaantuminen sovi maaseudun peräkamarinpojille, jos heitä nyt enää onkaan.
Tälläistä on kun toimittajat jne ovat lähinnä vasemmistolaisia. Miksi korkeisiin virkoihinkin nimitetään ministerin jne puoluetovereita?
VastaaPoistaNäin minäkin olen käsittänyt. Lehden johtokunta/ omistajataho on kyllä usein kai kokoomuksen käsissä? Ilmeisesti kuitenkin toimittajilla ja erikoisesti päätoimittajilla on työssään melko suuri itsenäisyys ja he voivat sanella pitkällekin lehden toimitustyön linjan.
PoistaKun ei sanota sotaa sodaksi¹ niin sanon että USAn erikoispresidentti ei ainakaan ole vaatimattomuden riivaama kongressille lörpötellessään. Hän listaa tehneensä jo sata prujua ja saaneensa aikaan 'astronomical achievements'.
VastaaPoistaKurkistin puheen alun areenasta. Enempää ei enää tehnyt mieli ja nyt katson kuinka eräs erikoisdiktaattori elehti kun hän puhui Saksassa puoluekokouksessa jossa yksimielistä väkeä riitti. Silloin ei ollut demokraateista riesaksi asti.
Hyvänen aika, ja entäs tämä erikoispresidentin porukka sitten, takki auki pelehtivät siivottomat siviilit, partaisia ja hymyileviä. Ei minkäänlaista kuria. Kyllä ennen osattiin paremmin. Kun päästiin valtaan niin se ei mahtunut minnekään kokoushuoneistoon, ehei!
Ei taida olla pitkälle kantava tämä malli, en usko sen vetoavan eurooppalaiseen erikoisdiktaattoriuskoon.
Iines, juu! Eipä voi olla huomaamatta, miten perussuomalaiset ovat saaneet kylmää kyytiä vuosikymmenet, varsinkin vasemmisto/vihreä-akselilta.
VastaaPoista" Sakset seis" huudetaan edelleen somessa joka päivä, vasinkin kulttuuriväen äänellä.
Vilkaisin persujen jotakin ohjelmaa.
Erityisesti puolue ajaa kansan etuja, kristillisten arvojen pohjalta.
Miten muut isänmaalliset puolueet eroavat filosofioillaan perussuomalaisten puolue-ohjelmasta? Mitkä asiat erottavat?
Ei kai vain joidenkin edustajien suora, kansanomainen
puhe, jopa tapoja tuntematon, sivistymätön käytös ole syynä morkkaamiseen ?
Puolueen alkumetreillähän sattui ja tapahtui.
Nyt kansandustajat ovat olleet korkeammin kouluttautuneita ja häiriköitä ei ilmeisesti enää eduskuntaan hevillä valittane.
Mitä eroa sitten on maamme oikeistolla Trumpin puolueen kanssa?
Presidentti Abraham Lincoln ( GOP) taisi edesauttaa orjien vapautusliikettä? Hänen kerrotaan olleen ennen politiikkaan ryhtymistä lautturina, kaupan myyjänä ja postitoimiston hoitajana.
Naurattaa ja itkisin, jos itkettäisi maamme päättäjien uho valtiomme puolustuskyvystä. Rauhasta ei puhuta. Ilmeisesti toivotaan tositoimia, kun on puolustuskin hyvässä kunnossa?
Itse suomalaiset keksi suomettumisen. ( kuka?)
Biden ilakoi natottumisellamme ja jenkkiytymisellämme.
Entä mitäs nyt sitten keksitään?
No, Ukrainoittuneet olemme täysin rinnoin tällä hetkellä! Mitä tullee seuraavaksi?
Niin vain tuli Perussuomalaisista hallituspuolue, vaikka ei uskottu tai niin haluttu.
On se tuo demokratia ihmeellistä!
Ympäri käydään ja yhteen tullaan.
Jokin aika sitten perussuomalaisten puolueesta puhuttiin populistipuolueena. Tuossa nimittelysaä unohdettiin kuitenkin se, että populismi voi olla arvoiltaan ja talouspainotuksiltaan oikeistolaista tai vasemmistolaista. Ei kokonainen puolue voi minkään logiikan mukaan olla populistipuolue.
PoistaItse näenkin populismin keinona, jota kaikki puolueet käyttävät etenkin vaalityössään. Tällä hetkellä voimakkainta populismia harjoittaa poliittinen vasemmisto esimerkiksi haukkuessaan hallituksen sotepolitiikkaa, vaikka se itse on synnyttänyt tämän himmelimäisen sotejärjestelmän vailla siihen osoitettua rahoitusta.
Muistuu mieleen, miten perussuomalaiset pitivät eduskunnassa hyviä puheita/ vasta-argumentteja sukupuolisuuteen liittyvissä asioissa.
VastaaPoistaSe oli myrkkyä eduskunnan vasemmisto/vihreät - setalaisille.
Vaan hyvin kansanedustuslaitoksensateenkaarijengi lobbasivat ja saivat enemmistön kansaedustajista eduskunnassa ikioman agendansa taakse manipuloitua. Sitä ei sovi moittia.
Trumpin Amerikassa on nyt vain herra presidentin mukaan kaksi sukupuolta.
Sukupuolta vaihtaneita ei hyväksytä Usassa esim. armeijaan.
Yle ei pukahtanut Trumpin puheen ko. aiheesta aamulla.
Erikoispresidentti¹ matkii meidän populisteja?
PoistaTrumppi on siis suomettumassa, mitä?
Poista