Tekee pahaa katsoa eduskunnan kyselytuntia torstaisin. Tympeäksi on käynyt, jopa ahdistavaksi. Vähän sama, kuin katselisi sivusta koulukiusaamista, uhrin nitistämistä mitätöivin sanoin huutokuoron nauraessa ja kannustaessa kiusaajien pääpäsmäriä. Tulee jopa suljettua televisio, vaikka mieluusti seuraisi tulistakin sisäpoliittista debattia.
Opposition tehtävä on tutkia ja kyseenalaistaa hallituksen päätöksiä, mikä on demokratian peruspilareita. Näin on ollut aina. Oppositio on kysynyt, haukkunut, kyseenalaistanut, kaikkina aikoina. Muistan vieläkin Sipilän hallituksen haukut, joita oli runsaasti. Silti ei ahdistanut, ei tullut paha olo, sillä haukut olivat joltisessakin ruodussa eikä mediassa ollut niin järkyttävää henkilön persoonaan ja ulkonäköön menevää keskustelua kuin nyt.
Nyt näitä halveksivia kommentteja saa lukea jopa Helsingin Sanomien uutiskeskustelujen perästä. Moderaattorit eivät aina noudata omia pränttäämiään eetisiä ohjeita, mm. seuraavia:
- Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa.
- Ole kohtelias ja rakentava.
- Älä nälvi, ivaa, leimaa tai vääristele.
Etenkin valtiovarainministeri, saksikäsi Riikka Purra on kieritetty ei vain tervassa ja höyhenissä, mikä olisi toki tukia vähentävälle ministerille vielä kohtuullista. Ei, vaan hänen ulkonäkönsä, työhistoriansa, keskenmenonsa, vanhat someälähdykset ja lausunnot on kaikki käytetty ulkohuussin reiän kautta ja tuotu näin kuorrutettuna median myötävaikutuksella kansan ateriatarjottimelle.
Sama koskee pääministeri Petteri Orpoa, lapasta, joka laistaa kaikki velvollisuudet, vaikka näyttääkin matkustavan ympäri Euroopan merkittäviä kokouksia. Oma lukunsa on ministeri Kaisa Juuso, josta on maalattu kuva työhönsä kykenemättömänä ministerinä. Hänen viime päivien kohtelunsa on ollut silkkaa koulukiusaamista, suorastaan pöyristyttävän ylimielistä, ikään kuin hän ei yhtään ymmärtäisi, mistä on kyse. Viime kyselytunnilla oli tosin yksi hieno hetki. Kun Kaisa Juuso vastasi ruotsinkieliseen kysymykseen harvinaisen sujuvalla ruotsilla, koko sali hiljeni kuuntelemaan. Taisipa siinä eräällä laidalla olla tekemistä kielen ymmärtämisen kanssa. Ihan kuin uhri olisi saanut selkävoiton kiusaajistaan.
Asiat voi kokea monilla tavoilla. Minä koen kyselytunnit ja opposition käytöksen julkisissa keskusteluissa yliampuvana ja ilkeänä. Tämä siitä huolimatta, että olen huolestunut soten rahoituksesta ja erikoisesti suomalaisten vanhusten huonosta hoidosta. Ymmärrän kuitenkin sen, että vanhusten huono hoitohan oli jo edellisten hallitusten aikana, eli kaikki ei johdu orpopurrasta, vaikka niin halutaan näyttää. Koulutuksen romahtaminenkaan ei johdu hallituksesta, vaan siihen on monia eri syitä.
Odotan yhä sitä poliitikkoa ja sitä puoluetta, joka alkaa voimallisesti ajaa yhteiskunnallisen ilmapiirin yhdentymistä, parantamista, ei leireihin jakamista, ei puolen valitsemista. Uskon että sellaisella linjalla olisi kysyntää enemmän kuin arvataankaan. Voin kuitenkin vakuuttaa, että keskustapuolue se ei ole, sillä puolue kumartaa ja pyllistelee aivan liikaa eri ilmansuuntiin. Jonkinlainen liberaalinen versio voisi olla tarpeen?
(Maalaus Pieter Bruegel vanhempi)
Purran tarkoitus on olla kuten on täytetty jänis humalasalon nokassa keskellä niittyä ja kähistä valtiovelasta ja pierrä papanoita että varikset ärsyyntyisivät, ärhentelisivät. Näin ne on helpompi harventaa kuleksimasta ja kauniiden ja rikkaiden riikinkukkojen ja liberaalidodojen pesimärauhaa häiritsemästä.
VastaaPoistaTurha kappales koko viäräleuka raivopää ämmänkätynä.
Tämän blogin pitäjä ei vääristele ei pilkkaa ei ivaa eikä vihaa ketään ja on äärimmäisen tasapuolinen ja ajaa raivokkaasti ja hikeä säästämättä yhteiskunnallisen ilmapiirin yhdentymistä. Siksi on ilo lukea tällaista ennen oksennusta.
PoistaSen sijaan, että Anonyymi(t) oksentavat ministerin ja bloginpitäjän päälle, voisi vienosti kysyä, että miten sinä/te hoitaisit/hoitaisitte tämän taloustilanteen.
PoistaLeikkaisitteko mistään ja jos, niin mistä ja kuinka paljon? Olisiko se riittävästi? Miten järjestäisitte soten? Vanhustenhuollon? Koulujen romahduksen?
Jään kiinnostuneena odottamaan vastaustanne/vastauksianne ennen uutta ilakointianne, jotka saatan poistaa, ellette anna rakentavia ehdotuksia.
Leikkaisin. Voisin pidentääkin eräitä kauloja.
PoistaTasavaltainen hallintomallimme ei kuitenkaan tunne mokomaa pätevää menetelmää jolla eräiden liian kurkottelevien järjestys muutetaan mutta ainahan on toinen vaihtoehto, he voivat painaa päänsä ja hävetä. Eriden on nähty kulkevan pää hartioiden väliin painettuna kylkimyyryä vaikka kukaan ei seuraa eikä kommentoi. Eräät ovat päässeet putkasta suoraan kaljoille kirjastoon.
Mononen vai miekkataksi!?
Kilpailutan kaikki.
Eräät osaavat poistaa taloja, eräät ihmisiä, eräät jopa kaupunkeja.
Rakentaminen on vaikeampaa kuin valmiin muuttelu mutta ainahan on Grönlanti ja Meksiko.
Tälläkin hetkellä Suomi haaskaa miljarjeja täysin vastikkeetonta rahaa ulkomaille(velaksi!).
PoistaSamaan aikaan muka omien kansalaisten terveyden ja vanhusten hoitoon ei riitä rahaa.
Eiköhän aloiteta ne leikkaukset tästä mailmanparannuksesta.
Sehän puhtaasti poliitikkojen moraaliposeerausta.
Ei siihen mitkään "kansainväliset" sopimukset velvoita itsenäistä valtiota vaikka viherpunikit niin yrittävät väittää..
Heitä pois akka arka moiset huolet
Poistavaikka päästäsi lähtisi pois puolet
hallitus hyvä on meiillä nyt
vaikk’ äpäränä on syntynyt
Iines, kysymyksesi on huonosti aseteltu. Tavallisella ihmisellä voi olla näkemyksiä valtion menoista ja säästöistä ilman tarkkaa numeerista tietoa, mutta perusteltujen mielipiteiden muodostaminen ja erityisesti säästöpäätösten arviointi vaatii edes jonkinlaista käsitystä budjetin mittasuhteista ja rakenteesta.
PoistaIlman numeroita voi mennä metsään, esim. vaatia suuria säästöjä jostain, joka on jo pieni menoerä. Klassinen esimerkki: "leikataan kehitysavusta" – se on vain n. 0,4 % valtion budjetista, eikä siitä juuri saa kokonaistalouden kannalta merkittäviä säästöjä.
On vaikea ymmärtää vaikutuksia ilman kokonaiskuvaa. Jos vaikka leikataan sosiaaliturvasta, se voi lyhyellä aikavälillä säästää, mutta pitkällä aikavälillä voi lisätä muita kuluja, kuten terveydenhuollon tai kriminaalihuollon menoja.
Budjetin mittasuhteet eivät ole intuitiivisia. On vaikea arvioida, paljonko menee vaikkapa puolustukseen vs. sosiaali- ja terveyspalveluihin ilman konkretiaa.
Tietysti voimme käydä puhtaasti arvopohjaista mielipidekeskustelua, mutta silloin se on vain sitä.
Ei Suomessa ole Grönlannin haluajia.
PoistaKun tietäisikin, mitä kukin haluaa. Kun niin paljon luullaan. Etenkin Petterin ja Riikan motiiveista.
Kun Orpo ehdottaa yksityissektorin mukaanottamista hoitojonojen purkamisiin ja henkilökuntaa lisäämään, joku näkee siinä vain halun antaa rahaa yksityisfirmoille, joku toinen taas halun laajentaa asiakkaan terveyspalveluja ja erikoishoitoja.
Ei potilaan etu ole vain julkisen salliminen valtion piikkiin. Nyt näkee paljon tavallisia pienituloisia lapsiperheitä yksityisasemien vastaanotoilla. Heiltä Minja Koskelat ja Katja Kiurut kieltävät nopeamman avun. Ja korvauksen nostamisen.
"Klassinen" esimerkki.Leikataan kehitysavusta,se on vain 0,4 prosenttia valtion budjetista.Valitettavasti näitä vastaavia menoeriä löytyy budjetista vaikka kuinka paljon,jos aletaan oikeasti priorisoimaan valtion menoja.
PoistaVastaavia menoeriä? Mikä vastaa kehitysapua?
PoistaAloit siis saivartelemaan.
PoistaKaikki vastikeeton rahankylvö ulkomaille on todella törkeää ja vastuutonta suomalaisia veronmaksajia kohtaan.
Rajansa kaikella, sano akka, kun ukolle kenkää anto.
VastaaPoistaTavarajuna oli pysähtynyt asemalle. Junan ovista ei tullut ulos tavaraa, vaan pariskunta. Pariskuntaa oltiin vastassa ja joku heistä kysyi, että oliko junassa ihmisiäkin. Koko kööri alkoi jostain syystä nauramaan.
Kaikilla puolueilla on oma lehmä ojassa, siksi ei mitään yhteishyvää puoluetta voine ollakaan. Politiikka on ikuista taistelua eri asioista ja erilaisista ihmisistä. Ihan sama, mitä puolue edustaa. Tämä politiikan kokemuksen hataralle, joskin vankalla pohjalla. Eri puolueiden voitot ovat paljolti onnenkantamoisia ja tappiot tuurista johtuvia. Kaikki käyttävät arvomaailmaa härskisti hyväkseen. Tulee vaan mieleen, että ihmiset tietävät, mutta eivät kuitenkaan tiedä. Siksi toivossaan toiveikkaina äänestävät. Politiikka on kooste kovan pelin sotureista.
VastaaPoistaPoliitikoille on eduksi hyvä näyttelijäntaito. On alkanut jurppimaan, kun joku ylempi taho on saatu keskusteluun vieraaksi ja hänet toivotetaan tervetulleeksi. Ylempi taho vastaa, ei suinkaan kiitos, vaan kiitos oikein paljon. Ylistämällä alistajaksi tällaisen ylemmän tahon edustajan nimeän.
Eduskunnan kyselytunneistako nuoriso osan opistaan ammentaa. Ei kannattaisi, huonot tavat voivat tarttua. Samoin on laita sanomien uutiskeskusteluissa.
Tätä sopiikin hyvin kysyä: millaista mallia yhteiskunnan asioiden hoidosta ja asioiden käsittelystä nuorille eduskunnassa näytetään, kun huudetan ja mölytään kuin härmän häjylauma.
PoistaVoisi varmaan olettaa, että eduskuntaan valikoituu kohtalaisen sivistynyt ja asiallisesti käyttäytyvä edustajisto. Ei meillä kyllä menneinä vuosina aivan tällaista halveksuntaa osoitettu edustajatovereille.
Miksi eri tavoin ajattelevalle ihmiselle ei voisi osoittaa kunnioitusta? Silti voi keskustella kriittisesti ja jopa tulisestikin, syyttelemättä ja haukkumatta, etenkin jos se oma lehmäkin on ojassa?
Hyvä pointti on malli ja sen välittäminen. Malli lähtee ainakin nykyään monesta muustakin paikasta, kuin kodista ja koulusta. Kun arvomaailma on romutettu jopa yli kodin ja/tai sitä käytetään väärin, niin juuri se on oivallista alustaa nuorille ja kasvaville ihmisille. Tietysti tässäkin on varauksensa, ei kaikilla ole samanlainen lusikka kädessä.
PoistaOn erityisesti instansseja/instituutioita, joissa ei pelaa kunnioitus eri tavoin ajatteleville ihmisille. Suurien massojen elimissä/tahoissa kunnioitus toisia kohtaan on erityisen haastavaa. Yleisesti voi sanoa, että oma etu/oma asia ajaa kaiken ja kaikkien edelle. Tasapuolisuus on vaikeaa ja sen puute saa ihmiset syyttelemään ja haukkumaan vastaan sanojia/vastapuolta myös silloin, kun se omakin lehmä on ojassa. Erimielisyys huonoilla tavoilla kuorrutettuna on myös kilpailun tulosta.
Jos koittaisi se utopia että saisit Iinespiines oman valtakuntasi maan päälle ja niin minun lampaani syövät leijonasi.
VastaaPoistaÄlkää peljätkö, minä olen vain lammas suden vaatteissa.
PoistaNo, meikäläinen ei suosi petoeläimiä. Kyllä minä olen mieluummin se lammaspaimen. Tai lehmipaimen. Kanatarhakin voisi olla kiva.
PoistaVäärät mielipiteet sensuroidaa, se on tämän blogin periaate. Sitten lässytettään päälle.
VastaaPoistaVääriä mielipiteitä ei ole, Anonyymi.
PoistaJokainen näkee, että olet tässä liikkeellä ilkeällä mielellä. Ole asiallinen ja kohtelias, jos haluat kommentoida täällä. Ilkeämieliset kommentit poistetaan.
Mennään ein kautta kun se on muodissa, elikkä siis valehtelijoille kunniaa ja terveesti itsekkäät voittajat valtaan ja kaikki joilla ei ole osakkeita tai muuta pääomaa työhön armotta, etuudet veks ja vanhainkoteihin parempi tuuletus, pakkasella märät lakanat eivät haisekaan.
VastaaPoistaEi.
Jos uskotaan että sivistys- ja koulutoimi tulee kalliiksi niin kokeilkaamme päinvastaista viholliseen, ei omiin.
Kukaan ei halua huonontaa vanhusten osaa. Itsekin suren yksinäisten vanhusten pärjäämistä kotona.
PoistaTunnen yhden vanhuksen, jonka luona käy kotihoito kolmasti viikossa. Tämä vanhus ei tahdo pärjätä itsenäisesti, mutta ei silti haluaisi ketään kotiinsa. Tilanne on vaikea. Vanheneminen on kauheaa, siinä vaiheessa kun kunto alkaa rapistua.
Mikä olisi vaihtoehto taloudenpidolle, jotta mistään herkistä kohdista ei tarvitsisi vähentää valtion rahoitusta? Voiko olla niin, että julkinen talous on meillä paisunut liian suureksi? Ei kai yksikään poliitikko tällaisia asioita keksi ja leikkaa huvikseen tukirahoja?
Mikä tässä yhtälössä on nyt niin vaikea ymmärtää.
PoistaUlkomaille riittää rahaa vieläpä ihan velaksi,mutta ei omille vähäosaisille.
Anonyymi, kysymys on aiheellinen, mutta on tärkeää myös olla mukana kansainvälisissä avustushankkeissa. Suomi on sivistysmaa, joka pyrkii auttamaan itseään köyhempiä maita.
PoistaToinen asia on sitten se, missä määrin hankkeet ovat onnistuneet köyhien maiden hätää torjumaan ja valistusta lisäämään. Tuossa allaolevassa Anonyymin vinkissä on listattuna käsittääkseni näitä hankkeita. Listalla on puolensa, vaikka se onkin joiltain osin kysymyksiä herättävä.
"Kukaan ei halua..."
Poista"Jokainen näkee..."
Sulla on paljon epätosia yleistyksiä. Mä tunnen ainakin kaksi tyyppiä joita ei vanhusten tila kiinnosta pätkääkään. Toinen on kunnallispolitiikassa mukana.
Myönnän yleistykset. Viittaan lähinnä tähän blogiin ja itseeni.
PoistaTiedän minäkin paljon ihmisiä, jotka vihaavat ja kadehtivat eläkeläisiä: menepäs lukemaan minkä tahansa palstan keskustelua eläkeläisten määristä ja eläkkeillä loisimisesta elämänikäiset säästöt pankkitilillä..
Näissä keskusteluissa eläkkeiden kiristämistä ja jopa puolittamista ehdotetaan runsaiden peukutusten kera. Eläkeläisille, vanhoille ja vanhuksille ehdotetaan lopetuspiikkejä vielä runsaampien peukutusten ohella.
Tämä nuoremman väen vanhusviha on käsinkosketeltavaa, koska heidän omien eläkkeidensä kohtalo on epävarma. Suurin osa ei taida tietää sitäkään, että eläkkeitä verotetaan ja verotus on kireää, kireämpää kuin vastaavansuuruisen palkkatulon. Ja nythän se eläkkeiden veroprosentti nousi taas vuoden alussa tietystä pisteestä alkaen.
Kannattaa käydä lukemassa Mika Meranon blogi 430 miljoonan hullutus ja muitakin hänen postauksiaan.
VastaaPoistaBlogin lopussa on viitteet ihan valtalehdistöön mistä nämä on poimittu.
Jos verenpainelääkitys ei ole kohdillaan,niin kannattaa harkita lukeeko mihin kaikkeen verorahojasi haaskataan.
En tiedä bloginpitäjää, ja huomasin, että persuhan se siinä on, tosin ilmeisen lukutaitoinen ja titeteellishenkinen. Tämä persutausta estää kuitenkin varmaan monen lukijan listan silmäilynkin.
PoistaKannattaa kuitenkin olla ennakkoluuloton, vaikka kuinka pelkäisi persuja. Lista on jopa koominen. Uskon kuitenkin, että jokaiseen kohteeseen on olemassa jokin hyvä ja syvä selitys.
Esimerkiksi Suomihan lahjoitti Ruandan turvevoimalaan 12 500 000 euroa, vaikka itse pyrkii eroon turpeenpoltosta.
Toinen esimerkki: Suomi lahjoitti lähes miljoonalla eurolla tupakkavalistusta Kirgisiassa. Tulokset jäivät varsin laihoiksi.
Ja vielä yksi: Nicaragualaisille markkinointiopetusta - 3 000 000 eurolla. Osa rahoista meni korruptioon, tavoitteita ei saavutettu.
Vaan niinhän se kai menee, että noissa paikoissa on suurempi hätä kuin vaikkapa suomalaisessa vanhustenhoidossa. Vai mitä?
Vaikka olisikin ongelmia,niin pienen viiden miljoonan kansan(+n. puoli miljuunaa ulkomaista!) velvollisuus ei ole elättää ulkomaiden holtittomasti lisääntyvää on ylijäänmä väestöä.
PoistaTuolla ylempänä muuan kommentoija kertoi, ettei tavallisella kansalaisella ole oikeaa ymmärrystä siihen, millaisia menoja budjetissa on ja mikä on niiden painoarvo kokonaisuuden kannalta.
PoistaNäin varmaan onkin, mutta joku selväjärkinen voisi silti silmäillä budjetin läpi punakynä kädessä ja viivata raakasti yli kaikki tuollaiset Iineksen esittämät esimerkkimenot.
Tupakkavalistus ja markkinointiopetus… ei ne taida olla ihan niin välttämättömiä asioita, että suomalaisen veronmaksajan pitäisi ne kaikille kustantaa?
Turvevoimala Afrikkaankin kuulostaa omituiselta - eikö siellä olisi järkevämpää panostaa aurinkoenergiaan? (Sanon tämän insinöörinä, en rasistina.)
Jos jo Iines löysi näitä turhuuksia lähes parillakymmenellä miljoonalla, niin kuinkahan paljon niitä oikeasti on?
Valtionvarainministerin pitäisi olla saita, niuho ja tyly tyyppi, jonka punakynäkäsi ei vapise.
Nyt vasta huomaankin, että ekan anon mukaan niitä on kai ainakin puolella miljardilla? Raihnaisten suomalaisvanhusten rahoja…
PoistaOppositiossa ollessa perussuomalaiset väittivät että ongelma kuin ongelma ratkeaa kun lopetetaan kehitysapu. Niitä rahoja täytyy olla silloin 50-60 miljardia mitä ulkomaaalaisille mätetään ja sotaveteraanit ja vanhukset täällä Suomessa annetaan kärsiä.
PoistaNo tietenkään Persut eivät näin ole väittäneet.
PoistaJa sotaveteraanit ovat käytännössä jo kaikki haudassa.
Mutta vanhukset ovat edelleen seuranamme ja useimmiten käytännössä heitteillä samaan aikaan kun ulkomaisille "kunniavieraillle" tarjotaan kaikki päättäjiemme toimesta.
Arvelen, en tiedä, että esimerkiksi tuontapaisella tuella kuin tupakanvalistus jonnekin Kirgisian perille on romanttinen hörhöajatus kansanterveyden noususta ja siten kansan oman talouden parantamisesta. Tätä rataa myös turvetuotannon tukeminen - köyhän maan oman talouden parantamishaave - tällöin luontoarvotkin voivat unohtua..
PoistaJa edelleenkin,se kuulu Suomelle mitenkään.
PoistaKaukaahaetulta se minustakin tuntuu. Meillä vanhukset ovat jo monta vuotta maanneet sairaaloissa käytävillä ja olleet yksin avuttomina kotona. Jos kotipalvelu tuo ruoan, se ei jää syöttämään ja ruoka saatetaan korjata seuraavana päivänä pois syömättömänä.
Poista..hyvä ja syvä selitys..
VastaaPoistaMikähän se olisi esim. Ruandan turvevoimaloiden kohdalla.
Tämä tukkii kyllä suomalaisten köyhien turvat. Eivätköhän lopeta inisemästä ettei rahat muka riitä ruokaan ja lääkkeisiin (ja tietysti kaljaan), kun lukevat mihin ne on käytetty! Vaivaisella puolella millillä on tutkittu ajallisuuden rakentumista rasistien nujertamisessa:
VastaaPoista”Ajallisuus, solidaarisuuden muodot ja sosiaaliluokka rasisminvastaisessa toiminnassa - 587 180 euroa
”Suomen Akatemian rahoittaman hankkeen kuvaus:
"Hankkeessa tutkitaan antirasistista toimintaa ajallisuuden ja solidaarisuuden rakentumisen näkökulmasta. Nyky-yhteiskunnassa etnisyyteen, rodullistamiseen, sosiaaliluokkaan ja sukupuoleen liittyvät valtasuhteet jakavat ihmisiä ja vaikeuttavat yhdessä elämistä. Hankkeessa tutkitaan tapoja, joilla yhteenliittymiä ja yhteisöllisyyttä voidaan rakentaa silloin kun pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteita puretaan ja kamppailu taloudellisesta selviytymisestä lisääntyy. Kolmessa osahankkeessa tutkitaan antirasistista kommunikaatiota marginalisoiduilla kaupunkialueilla, antirasismin sukupolvia ja maanpakolaisuuteen liittyvää yhteisöllisyyden rakentamista. Hankkeessa kerätään aineistoja etnografian, osallistavien menetelmien, haastattelujen, ja visuaalisten menetelmien avulla."
Herra mun vereni tätäkin propellien pyörintää.
Poista”…tutkitaan antirasistista toimintaa ajallisuuden ja solidaarisuuden rakentumisen näkökulmasta.”
PoistaEn näköjään pääse tästä eroon: mitä helvettiä tarkoittaa ajallisuuden ja solidaarisuuden rakentuminen?
Ihan kuin tässä olisi yhdistetty porvarien kypäräpappi ja työväen haalariheppu valmistaumaan iloiseen persujahtiin…
Kritiikkini kohdistuu asian lisäksi siis kieleen. Miksi pitää hienostella näin helvetisti?
Koko hankekuvaus on uskomatonta kielellisesti käsitteellistä ja kehnoa sanapuppua. Pitäisin sitä parodiana, ellen uskoisi, että kyllä se tosimielessä on laadittu jossain vehnänitupähkinägoyamarjachilisalaattipöydässä, jossa nesteenä on kossulla terästetty koivunmahlajuoma.
PoistaAi niissä joissa ideoitiin vaalilause: Tehdään näistä viimeiset aluevaalit?
PoistaNo nyt tipahdin. En tunne vaalilausetta enkä sen tekijää.
PoistaKuka se sitten onkin, hänellä on kieli hallussa. Ei ole käsitteellistä sanapuppua.
Tehdään näistä viimeiset vaalit joissa juutalaisilla/natseilla/kommunisteilla/mensevikeillä on äänioikeus, vaikka mitäpäs tässä kun asioita ei voi verrata toisiinsa varsinkaan kun on kyseessä nätti likkalaps ja nämä kaikki muut ovat tosi vanhojen miesten ideologioita jotka toteutuessaan tappoivat ihmisiä luokonaan.
PoistaTämä pirun itsensä perustama HS taas päästi erään proffan hinkkaamaan sädekehäänsä toimituksen ovenpieleen ja tulos on pääkirjoitussivulla. Globaalin aivopierun analyysi. Itsestäänselvyyksien listaamista ja paskan jauhantaa. Ei luettavaksi. Viimeinen kappale esitetään aivan kuin kyseessä olisi päätelmä.
PoistaKuvataidelukiossakin tuo on pelkkä välituntiasia ja todetaan että Chindia vie Maatuskaa ja Uncle Sam jää ilman.
Keskinkertaisuuksien paikka on taloustouhuissa, ei suuren sanomalehden minkään poliitikan kommentaattoreina.
Orpo teki Purrasta "syyllisen" menoleikkauksiin, vaikka hallitus päättää yhdessä, kyllä Orpokin oppii virheistään.
VastaaPoistaTurhista pienistä menoista ei kannata välittää? Kyllä niistäkin kokonaisuutena iso virta kasvaa!
Miten ihmeessä julkisen sektorin menot vaan kasvaa vuosittain ja paljon?
Tämä valtioiden lisääntyvä velaksi eläminen ei voi jatkua loputtomiin. Jossain vaiheessa kupla puhkeaa. Ehkä Trumpin tullit laukaisee? Mutta vakuudettomalla lainarahalla jatketaan nousua? Ehkä tekoäly pelastaa, mutta nyt saunaan.
Ihme anoja tänne on pesiytynyt, en enää lue niitä. Hylkyyn vaan suoraan.
VastaaPoistaOn odotuksenmukaista, että ”persujen” mainitseminen blogissa muussa kuin negatiivisessa mielessä aiheuttaa myös tarpeetonta ärhäköitymistä ja ilkeitäkin heittoja.
VastaaPoistaTäytyy siksi toistaa käytäntö tässä blogissa: kommentti poistetaan, jos se on ilkeämielinen ja herjaava tai selkeä trollaus. Kommenttia ei poisteta koskaan erimielisyyden vuoksi. Kannattaa huomata, että eri mieltä voi olla asiallisesti perustellen.
Kaiun korva
VastaaPoistaIhmisen avunhuuto
vain korpeen kaikaa,
vanhusten huutoa
kuule ei ketään.
Ikä kun täyttyy
välitys hupenee,
työnsä tehneet
turhaanko elää.
Turhaan elävät, kuluerät, tulevat kalliiksi työssäkäyville eläkemaksuineen ja vievät tuetuiltakin varmaan asumistuet ja leivän lastenlastenkin suusta.
PoistaVanhukset trendaavat vain nyt vaalien alla. Kannattaa huomata, että nyt ei ole aika puhua lapsiperheiden eduista, koska niistä ei saksikäsi ole leikannut.
Pitäisikö vanhusasiatkin vain järjestää toisin, niin ei tarvitsisi niin paljon rahaa kuin nyt? Omaiset hoitamaan vanhuksiaan tai yksiköitä, joissa vanhukset huolehtivat toisistaan. Mitä mieltä olet?
PoistaOnkohan itsekkäämpää ihmistä, kuin tämän päivän noin kolmekymppinen. Vaatimuksia on, joskaan ei velvollisuuksia. Jos ei nuorena jaksa, niin milloin sitä sitten jaksaa. Tämän päivän vanhukset ovat nurkumatta työnsä tehneet ilman mainittavia etuuksia. Ei ollut heillä aikanaan työn apuna digejä ja nyt sitten pitää vanhukset hoitaa paljolti diginä. Ei vanha koira niin vain uutta enää opi, eikä ole pystyvä oppimaan. Vaikka yleisesti vanhukset ovat ainakin olleet sopuisaa väkeä. Vanhustenhoidossa ollaan enemmän huolestuneita hoitajien jaksamisesta, kuin itse vanhuksista. Hoitoonpääsy on monellekin iäkkäälle ongelma ja etenkin oikea-aikaisesti.
PoistaPakko on huono kannustin, ei toimi. He, jotka hoitavat vanhuksensa sen jo varmaan tekevätkin. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, vaikka haluaisivatkin. Varmaan laitoksissakin "naapuriapu" toimii, missä on toimiakseen. Pitää olla muukin ratkaisu, kuin omaiset.
PoistaVanhusta itseään on mielestäni kuultava, kun on kyse hänen hoidostaan. Tämä ensisijaisesti.
PoistaTilanne on kuitenkin vaikea, jos vanhus selvästi ei pärjää yksin, muttei halua laitokseen. Lapsia ei pidä tähän velvoittaa, elleivät he itse pysty tai halua tehtävään. Mutta siis, vanhusta ei saa jättää yksin selviämään, vaikkei hän tahtoisi ketään kotiinsa tai mihinkään hoitopaikkaan.
Mutta mihin vedetään raja, jossa vanha ukko tai akka viedään väkisin laitoshoitoon?
PoistaParemminkin nuoret narkkarit pitäisi panna pakkohoitoon - tervehdyttää väkisin. Heillä olisi vielä aikaa elää normaali kunnon elämä.
Sitä suuremmalla syyllä, kun tiedetään miten vaikeaa huumekoukusta on irrota. Tuomioistuin vain määräisi esim. vuoden tai kaksi pakkohoitoa.
Nykyään muuten ei enää juuri näe vanhoja kunnon pultsareita. Jos olisin musikaalisempi, värkkäisin kaihoisan viisun ”olen pultsari viimeinen”.
Hmmm… ”Kaatopaikalla känninen äijä, dokaa suruunsa maalari Ketarainen… koskaan tanssittu ei taiteilijan häitä, viina karkotti pois morsion…”.
Täytyisi ensin tietää kuinka paljon on hyvätuloisia ikääntyneitä eläkeläisiä? Mikä ylipäätään lienee korkein ja matalin eläke tällä hetkellä Suomessa.
VastaaPoistaOrpon porukka näkee ilmeisesti vain näitä minkkiturkkisia ladyjä, jotka viettävät päiviän Stokkan kahvilassa Hesassa leivoksia nauttimassa. Ja joiden perinnöistä jälkipolvet taistelevat.
Eläkkeellä on toki monen ikäisiä.
Ei ole äärettömän kauan, kun eläkkeitä ei saatu eikä maksettu.
Vanhukset auttelivat maalaismiljöissä työnsä jatkajia, uusia sukupolvia. Jossakin tuvan nurkkasängyssä nukkuivat.
Oli myös talosta taloon kulkijoita, joten työtään vastaan saivat vaatimatinta ruokaa.
Kaupunkien rikkailla oli omat hoitajat/kotiapulaiset tai sisäköt.
Pitäisi googlata millaisia olivatkaan köyhäinavut yms.
huutolaisten tienestit.
Pankoot ranttaliksi Orpo ja Purra! Viekööt huonosti pärjääviltä kaikki tuhkatkin pesästä, niin voi sitten kysyä: Onko nyt hyvä, kun kerjäläiset vaeltavat kaduilla almuja anoen.
Ikävuosien karttuessa osa ihmisistä tulee konservatiivisemmiksi kuin nuorena. Niin on käynyt jossain määrin minullekin.
Yhteiskunnan tuilla elämään opetettu porukka on hyvivointivaltiossa tietynlainen rikkaiden huonon omantunnon tyynnyttelijä.
Joukkoon mahtuu ilman omaa laiskuuttaan, sairauttaan tai apua saamatta jääneitä, yhteiskunnan kyydistä pudonneita
Tasapäistävä ns. tasa-arvoinen hyvesignaloiva demokratia alkaa olla joka tapauksessa tiensä päässä.
Holhousyhteiskunta kasvattaa yhteiskunnan tuilla oppimaan eläviä
uusia sukupolvia.
Jos lipputuloilla ei kulttuuri kannata, onko järkee vai ei?
Leikkausten vastaisisia mielenosoituksisa aletaan ahkerammin kutsua koolle.
Kaikkea soopaa taiteen ja kulttuurin nimissäkään ei todellakaan tarvitse tukea köyhille leivänjakoon jaettavilla roposilla.
Suomessa on enemmistö oikeistolaisesti ajattelevia porvareita ja kapitalisteja. He todennäköisesti kannattvavat demokratiaa.
Tätä se nyt on maamme porvaridemokratia! Itsekäs, omistushaluinen ja ahne.
Sehän ihminen perusluonteeltaan on ja pysyy.
Noora, ei keneltäkään ole taatusti viety kaikkea. Dystooppiset kuvat köyhien kadulle menemisestä ja kuolemasta ovat liioiteltuja ja tarkoituksella lietsottuja.
PoistaTottakai tukien pieneminen haittaa ja harmittaa taloutta, ja vaikeuksiakin varmasti on, mutta kannattaa huomata, että tuen leikkaus voi olla myös pieni. Näistä ei vain kukaan kirjoita tai puhu.
Mitä vanhusten hoitoon tulee, niin Marinin hallitushan kiristi vanhusten ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta asteittain 0,65 työntekijään. Tämä toimi aiheutti sen, että yhä huonokuntoisemmat vanhukset joutuivat kotiin tai liian kevyisiin palveluihin ja nyt hyvinvointialueiden säästökuurien myötä tilanne on entistä huonompi.
En ole alan asiantuntija (= ei koske vielä minua), mutta jos olen oikein ymmärtänyt, niin tuo 0,65 tarkoittaa siis sitä, että yksi (1) hoitaja on liian vähän huolehtimaan kahdesta (2) vanhuksesta?
PoistaOnko tässä oikeasti mitään tolkkua?
Riippuu tietysti vanhusten kunnosta, mutta kyllä terveellä talonpoikaisjärjellä ajatellen yksi hoitaja selviytyy esim. puolesta tusinasta vanhuksesta.
Mitä järkeä ylipäätään on tehdä tällaisia sitovia yleismääräyksiä? Turhaa byrokraattis-sosialistista suhmurointia.
Tilanteet eri laitoksissa ovat erilaisia ja sitä varten niissä ovat johtajat ja päälliköt, että he sopeuttavat henkilökunnan määrän vastaamaan tarvetta.
Hoitajamitoitus 0,65 tarkoittaa, että jokaista vanhusta kohden täytyy olla 0,65 hoitajaa. Käytännössä tämä tarkoittaa henkilöstön määrää suhteessa hoidettavien asiakkaiden määrään. Luku 0,65 on minimivaatimus ympärivuorokautisessa hoidossa (esimerkiksi tehostetussa palveluasumisessa tai vanhainkodeissa). Jos on 20 hoitajaa, hoitajia on oltava 13. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki 13 hoitajaa ovat töissä yhtaikaa. Mitoitus lasketaan kokonaisuudessaan kaikista hoitajista.
PoistaAika moni mieltää tuon hoitajamitoituksen mielessään varmaan niin, että koko ajan paikalla on oltava se 0,65 hoitajaa potilasta kohden. Näin minäkin ajattelin, mutten ajatellut asiaa loppuun asti.
PoistaEiväthän he tosiaan ole paikalla kaikki yhtaikaa, vaan öisin saattaa paikalla olla vain yksi tai kaksi hoitajaa yhdellä osastolla. Näin oli mielestäni suuressa porilaisessa keskussairaalassa, jossa olin pienessä operaatiossa viitisen vuotta sitten. Ainakin sama, vain yksi hoitaja kävi huoneessamme, jossa oli viisi potilasta, ja yksi selkeästi dementtinen ja toinen vakavasta leikkauksesta toipuva, kolmas hysteerinen ja pois pyrkivä nuori nainen.
Niin kuvittelin minäkin. Tuon selityksen mukaan siis esim. 9 potilasta kohden on 3 vuorossa (aamu/ilta/yö) keskimäärin 2 hoitajaa. Ihan ok.
PoistaMutta miksi pitää olla pakolliset mitoitukset, kun tilanteet ja tarpeet voivat olla erilaisia? Miksei luoteta jokaisen laitoksen omaan näkemykseen hoitajien tarpeesta?
Ja jos ei luoteta, jokaisella suuralueella voisi olla tarkastaja, joka tutkii ja hutkii tarpeen mukaan. No, helppohan se on täältä puskista huudella.
Tosin olen kokemusasiantuntija, sillä vuosi sitten kompuroin yöllä kotona - vielä selvin päin, saatana - ja kolautin silmäkulmani tuolin karmiin.
Jouduin HUSiin vähäksi aikaa ja olin hyvin tyytyväinen saamaani hoitoon. Kaikki sujui, ihmiset olivat mukavia ja ruokaa tuputettiin joka välissä - ainakin viidesti päivässä!
Lähtiessä kehuinkin ja kiittelin kaikkia vahtimestaria myöten. Kukaan ei onneksi sanonut, että tervetuloa uudestaankin…
"Jos on 20 hoitajaa..." = Jos on 20 hoidettavaa.
PoistaYstävällisesti kuitenkin ymmärsitte, mitä yritin sanoa.
VastaaPoistaOnhan meilläkin asunnottomia, mutta kaikkien ei tarvitse roskalaatikossa yöpyä.
Usassa omaisuuksiaan ihmiset työntävät kauppakeskuksista pöllityissä ostoskärreissä. Meillä näkee muovikasseilla lastattuja lastenrattaita omaisuuden mukana kuskaamisessa yömajoista toiseen.
Vilkuilin yhteenvetoja eläkkeistä.
Suurin eläke oli jossakin jutussa mainittu 70 000 euroa Matti Alahuhdalla.
Suurten lafkojen yritysjohtajat saavat palkkojen ja palkkioiden lisäksi kaikenlaisia kädenpuristuksia lisätienestejä. Maksavat ilmeisen tunnollisesti niistäveroja.
Sadan korkeimman eläkeläisen jengiin pääsi yli 10 000
euron eläkkeellä v 2017, jos nyt muistin oikein.
Keskimääräinen työeläke pyörinee 2000 molemmin puolinkuussa.
Kelan päivärahaa saavien työttömien kuukausikorvaus jääneekö vielä reilusti alle tonnin?
Mitähän sitä tekisi, jos saisi 10 000 euroa eläkettä?
Siitä kymppitonnin eläkkeestä täytyy nyt vain ensin ottaa noin puolet pois, valtiolle, muille jaettavaksi. Veroa menee taatusti noin 50 prosenttia, kun yli puolet pienemmästä eläkkeestäkin veroprosentti on jo 30.
PoistaEli käteen jää vaivoin viitisen tonnia. Kyllähän sillä elelee ja sijoitteleekin jo leveästi. Kannattaa aina muistaa, että on se totta, että ökyrikkaat maksavat paljolti hyvinvointiamme jo pelkällä olemassaolollaan. Olkaamme siis myös kiitollisia. Maa tarvitsee rikkaitaan.
Noora tarkoittanee 10 000 euroa/kk.
PoistaNo, veroa siitä menee heti noin puolet, mutta iso kasa rahaa se on viis tonniakin.
Parin tonnin eläkkeestä veroa menee noin neljännes eli törsättäväksi jää 1500 e. Jos sattuu olemaan aviopuolisokin, niin yhteensä se olisi nettona 3000 e/kk.
Jos porho sattuisi elämään yksin, niin ei se 5 tonnia hänestä nyt ihan kroisosta tee, aika hyvätuloisen kylläkin. Monissa maissa erot ovat huomattavasti suurempia.
Iines olikin taas nopeampi… niin, se porho maksaisi siis sen toisen viistonnisen verona yhteiskunnalle törsättäväksi.
PoistaTuumiessani keli- ja vararikkoa hyppäsikin pankrotti pöydälle. Saattoi se kivuta pöydänjalkaakin, sen puoleista jossa ei ole pulloa tukena. Että se on henkilökohtainen, se konkurssi. Tai on sellainen mahdollisuus tehdä oma hlökonkurs.
PoistaTätä mietin että voisi vähän parantaa vielä ja olla virallinen oikeusistuin josta voisi hakea kuolleen paperit. Virallisten kuolleiden oikeusistuin Vilkutin.
Sairaalloinen petraaja ja tunnollinen byrokraatti kun olen laadin jo suunnitelman lentävien tutkijoiden jaoksesta joka pyydystelee huijareita.
Työllisyys taattu ja vaikutus olennaisesti epäpoliittinen mutta kuinka ratkaista lahjonnan pulma?
Entä jos joku lähtee karkuun oman käden kautta?
Mitä vakuutusyhtiöiden edut tähän kuuluvat?
Entä jos tämä pidentäisi ikää? Elinajanodote kasvaisi pyrähtäen ja paniikki ryöhäisi ja oikeusistuin ruuhkautuisi?
Olisi hyvä tietää mistä ja keistä puhutaan, kun puhumme eläkeläisistä. He eivät ole yhtenäinen joukko.
VastaaPoistaKeiltä Orpo ja Purra leikkauksilla köyhdyttävät? Mökissään eläviä mummoa ja vaaria vai yksityisessä hoitolaitoksessa viruvalta yksinäiseltä vai äveriäiltä rikkailta eläkeläisiltä. jne?
Leikataanko/ sopeutetaanko/ säästetäänkö kaikilta eläkekäisyksilöiltä saman verran??
Kun leikataan, niin sieltä on leikattava, minne on annettu. Ei voi leikata sieltä, minne ei ole annettu tukirahaa. Ja oikeastaan, ei keneltäkään mitään leikata. Keneltäkään ei voi ominta omaa ottaa pois.
PoistaValtio voi vain antaa vähemmän. Se on oikea termi. Mitä ”äveriäisiin” tulee, niin kyllä esimerkiksi eläkeläisten veroprosentteja nostettiin vuoden alusta tietystä taulukon kohdasta alkaen. Alimpien tuloluokkien veroja ei nostettu.
OrpoPurra-leikkaus köyhdyttää siis vain niitä, joille yhteiskunnan rahoja annetaan - eli ”leikkaus” on propagandistinen kielikuva kun oikeasti rahaa ei vain anneta niin paljon kuin ennen.
PoistaEsimerkiksi asumiskulujaan pitää maksaa nyt itse vähän enemmän.
Tietysti se saajaansa harmittaa, kun saavutettuun etuun kajotaan. Ja tietysti oppositio käyttää sitä hyväkseen.
Voisi kysyä myös tavalliselta keskituloiselta työssäkäyvältä miltä se tuntuu, kun on raatanut itselleen esim. asunnon ja kohtuullisen elintason - ja naapurissa toinen saa vastaavan asunnon ja elintason yhteiskunnan tuella - eli hänen verorahoillaan.
PoistaTämän takia moni äänestää kokoomusta ja persuja.
Näinpä. Täysin ymmärrettävää.
PoistaKai terve ihminen tunnistaa epäoikeudenmukaisuudet.
Juuri olikin aamu-teeveessä, jota kuuntelin puolella korvalla, juttu siitä miten ihmisiä ”pakotetaan” muuttamaan pienempiin asuntoihin.
PoistaJäin siihen käsitykseen, että kyse oli yhteiskunnan tuella saaduista asunnoista, jotka asujien vähentymisen takia ylittivät jotkut normit - ja siksi kehotettiin hankkimaan pienempi.
Tätä ei tietenkään kerrottu aivan suoraan, vaan sävy oli pikkiriikkisen kauhisteleva, tulkitsin. Eniten yhteiskunnan tilasta kertovaa on mielestäni kuitenkin se, että näin ilmiselvästä ja luonnollisesta asiasta pitää tehdä televisioon juttu.
Mutta kuten totesin, en perehtynyt asiaan sen tarkemmin.
Ei Kela kyllä ketään pakota muuttamaan yhtään mihinkään. Kyseessä on ohjauskirje, jossa kerrotaan asumistuen uusista tulorajoista, joiden raamien sisään nykyinen asunto on liian suuri tms.
PoistaKäsittääkseni asumistuki kirjeen saaneeseen asuntoon pienenee, mutta ei lopu. Jos haluaa tuen säilyvän ennallaan, on hankittava pienempi asunto. Esimerkiksi opiskelijan on muutettava kalliista keskustayksiöstä lähiöön tai opiskelijoiden soluasuntoon.
Olen kyllä ihmetellyt asumistukien suuruutta. Ihmisen puolesta maksetaan asumisesta satojen eurojen vuokrat! Olen mieltänyt asian niin, että kun ihminen saa, niin kuin ihminen yleisimmin saa, ansiotyöstään palkkaa, hän maksaa vuokransa ja vastikkeensa heti tilistään. Kaikki muut laskut tulevat tämän jälkeen. Jokainen asuu sen tasoisesti, mihin hänen tulonsa yltävät.
Näin yhteiskunnan myöntämät asumistuet kohdistuisivat vain kaikkein tarvitsevimmille köyhille, sairaille, hädänalaisille, pitkäaikaistyöttömille. Minusta tavalliselle työssäkäyvälle ihmiselle ei tarvitse maksaa asumistukea. Yhteiskunnan avun tulisi muutenkin olla tilapäisluonteista, hädänalaisille, ei alati jatkuvaa.
Soste ryn kysely kertoo jo missä mennään.YLE uutiset tänään. Sievä pylväsdiagrammi.
PoistaÄlkää höliskö joutavia. Katsokaa tosiasioiden todistusvoima ja siirtykää vasta sen perästä abstraktiin järkeilyyn ja ainahan on aikaa metafyysiselle harhailulle kun on jo eläkkeellä, niin että jos haikka vaihtelun vuoksi kerran näinkin päin?
"Herra jos hyö on mitä syntiä tehneet niin anna hell' anteeks' mut pidä kiirettä, niit' rupeaa tulemaa justiisa..."
Sivustan varmistus oli silloinkin sattumalta tarpeen. Tahdotteko varmistaa ettei sivustoja varmistettaisi?
Anonyymi, jos ”Suomen sosiaali ja terveys ry Soste” suuntaa kyselyn hallituksen leikkauksista asiakkailleen, sosiaali- ja terveyspalvelujen suurkuluttajille juuri nyt, vähän ennen vaaleja ja tukien pienentämisen aikoina, eivät kai tulokset ole muuta kuin ennalta tiedettyjä?
PoistaEipäs venkoilla, kysymys kuuluu ollaanko varmoja että sivustat pitävät eikä vaalien ajankohdasta.
PoistaMinä haluaisin sellaisen puolueettoman tieteellisen tahon tutkimuksen, jossa selvitettäisiin se, missä määrin muutkin seikat kuin vain leikkaukset aiheuttavat kodittomuutta, nälkää, vilua ja sairautta. Mikä on kunkin sortuneen oma panos?
PoistaOn kovin helppo syyttä kodittomuudesta orpopurraa, vaikka heitä oli jo marinkiurun aikana ja vaikka he ovat joskus itse valinneet asunnottomuuden, vaikka asuntoa on tarjottu kunnan toimesta. Maailmaan mahtuu.
Argumentointi puuttuu ja keskustelutekniikan puutteiden vuoksi jätän tämän aiheen tyyten syrjään säästäväisyyssyistä. Ajanhukkaa en harjoita.
PoistaTarjolla on hyödyllistä ja rakentavaa keskustelua sivistyneistön seurassa, hej då ja koittakaa pärjäillä.
"Älä aina viitsi inttää ja väittää, lapsellisuutta se vain on. Anna keskustelijoiden käydä keskustelua ja pidä kerkeä kielesi kurissa niin näet kuinka kommenttien keskinäinen synergia alkaa kasvaa. Kirjoita, älä julkaise jokaista päähänpälkähtymää. Lyhyesti, lyhyesti - vaikka viikossa kolmeen sanaan yltää luottamusmiehetkin."
Arvatkaa kuka
Hei Arvatkaa kuka! Kiva kun sentään vaivauduit tänne keskustelun syövereihin kertomaan sivistyneistösidoksestasi. Onnea argumentointiin! Tulee varmaan säihkyvää debattia.
PoistaKun alkuun pääsin...:)
VastaaPoistaMinua ei häiritse, jos eduskunnassa käyttävät ääntään mölyämiseen. Esim. Britanniassa kansanedustajat vasta pitävätkin huutokilpailuja istunnoissa.
Eikä ole harvinaista muualla maailmassa käsirysytkään.
Huvittavaa lähinnä.
Minulla on ilmeisesti liiallista herkkyyttä tuntea kärsimystä haukuttujen puolesta, niiden, joihin kohdistuu vahvojen joukkojen raivo. Ei ole väliä hänen taustoillaan, eikä aina teoillaankaan, sillä siinä on uhri, massavihan kohde. Ihminen.
PoistaKun katsoo joitain eurooppalaisten parlamenttien mölyämisiä ja käsiksi käymisiä, mieleen tulee ajatus kulttuurikerrosten ohuudesta. Niin haurasta on sivistys.
Tämän kulttuurikerrosten ohuuden huomaa myös, kun katsoo Netflixistä elokuvia vaikkapa Espanjasta tai Italiasta. Sukujen piirissä matriarkka, isoäiti saattaa järjestellä asioita niin, että ammutetaan mafiamaisesti henkilöt, jotka ovat suvun bisnesten tulppana. Laki ja oikeus ei kohtaa heitä, koska sekin porras on korruptoitunut. Eikä kyse ole menneistä vuosikymmenistä.. Euroopassa on monenlaista kulttuuria. Monikulttuuri on rikkaus. Ettäs tämänkin tiedätte.
Vanha sanonta; "( veä) vedä tai työnnä", mitä asioita se alunperin tarkoittikaan, tuntuu politiikassa olevan lähes sama vetääkö vai tyäntääkö mitä milloinkin. :) Ja mikä vanhan sananparren mukaan jäikään vetävän käteen?
VastaaPoistaKokoomuksen vaalimainos televisiossa on kuin lapsille kohdennettu värikkäine taustoineen.
Orpo toteaa olevansa " oikealla asialla". Samoin tuntenevat olevansa Trump, Netanjahu, Putin ja Kiinan setä mm.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKokeilin liittää sananlasku-sivuston tähän. Muutaman naurunhörähdyksen niitä lukiessa voi kokea. Vaan on mietenikkareilla usein lamppu yläpäässä oivallisen ajatteen työstänyt.
PoistaTyönnä tai vedä mutta älä vedä ja työnnä🦈
PoistaVamma varpaassa, kipu keskellä sydäntä.
Poistailman emojia - ei lasketa - joutuu kattoo klipin jessica kirson australia ja tekee uuden misson varvas aihe
Poistaoi beibi ei käy 🐬
Kyrpä keskellä kämmentä.
PoistaTyönnä tai vedä, mutta älä yhtä aikaa.
PoistaNuorempana eli aika kauan sitten osallistuin kerran jonkin lehden aforismikilpailuun. Muistaakseni sain jonkin kunniamaininnankin, mutten enää muista ainoatakaan viisauttani. Onneksi?
Beibi käy, varpaat maksavat. Australia on aina kiinni ja kännissä. Ilo irti.🪗
PoistaToi soi niinku yks Ry Cooderin biisi Jesse Jamesista.
PoistaOho tuli mielipide.. en tartte taaskaan mielipidelääkkeitä🕴
Mielipidelääkitys… tässä on kyllä ideaa, avaa yhteiskunnan tilaa sattuvasti.
PoistaPersut nimenomaan pitäisi panna pakkohoitoon ja mielipidelääkityskuurille. Ei se pahaa tekisi minulle, Nooralle ja Iineksellekään.
Odotan innostuneella mielellä mielipidehoitoa. Lääkitys kuntoon!
PoistaErityisen kiinnostuneena odotan omia hoitotuloksiani, mutta kyllä Nooran hoidonjälkeiset töräytykset olisivat poikaa. Siellä saisivat homofoobikot ja asevarustelijoiden arvostelijat siipeensä niin että rampautuisivat. Ja meikäläinen tietyisi kertoisi, miten köyhiä ja erikoisesti köyhien lapsia kuolee leipä- ja hoitojonoihin orpopurran sydämettömien riistoleikkausten vuoksi! Tapsa haukkuisi Kailaan runot ja Päätalon tuotannon ja alkaisi ylistää Koraanin säkeiden rauhan sanomaa.
Arvakkaa mikä om mailman epätoren näkösin ihminen?
PoistaAustraalialainen homo joka ei juo olutta.
Tars kyä kattoo taas se Priscilla Queen of the Desert. Ihan jo sen pingispallojutunki takia.
Mitä nää on oikeen juanu ku ne on tätä käsistä tehny ja kuin paljon ja miksem mää saa meirän kaupasta sitä kans ku ilmastoki lämpiäis ny kuulemma sitte. Vaikka ainahan se keväällä lämpii, mutta ei vaan tehä tälläsiä käsiksiä siis. Jostain sennon pakko olla kii!
🛸🥼👓📡🔭🔎
Iines, yritäs kerran pilkata ittees. Silleen totaalitotisesti. Sulla toi pilkka jää omalta kohdalta aika lailla pintaan. Se on yleistä, en mä sillä, mutta... Työnnä jalat suohon ja vajoa. Mitä enempi sen parempi. Yksi syli on kuusi jalkaa eli miehen mitta.
PoistaPingispallot on out. Golf rulaa. Harva hallitsee rautakolmosta, mut se pitäis opetella jos mitään meinaa. Sellaset 200 metriä pallo lentää ja osuu kuulkaa tarkkaan. Parempi vain olla etukäteen sanomatta mihin tähtää.
Vaan kun ei meinaa mitään. Tämä on keto kaikille kukille ja rikkaruohoille. Katsotaan mitään tulee. Vieraslajitkin sallitaan, hulluruohot ja lupiinit. Maailmaan mahtuu.
PoistaJuuri ostin kaksi laatikkoa sekalaisia ketokukkien siemeniä, vaikken edes tiedä, mihin ne kylvän. Katsotaan, sanoi tohtori.
Rautaseitukalla voi skulaa läpitte koko radan, kaikki kelpaa mut rata kuin rata.
PoistaNäppis teki Tempun! Kaikki Suomen radat läpitte yhtenä kesänä. Huu... Se sai siitä sen haukkumanimensä kun se pelas näppylähanskat kädessä. Kelkkametsuri, siviilissä. Kova kondis. Sitkeä ku ahma.
Mullon Wilsonin skebat. En paljo huitele. Toisaalta jos vaik mul ois tavoite olla huonoin pelaaja?
En siis onnistunut sananlaskusivun siirrossa.
VastaaPoistaOlisiko sinulla linkkiä sivustolle? Sananlaskuja on hauska lukea.
PoistaSananlasku… mikähän on tämänkin sanan alkuperän selitys eli etymologia?
PoistaSanonnan tai sanoman lasautus?
Agricolalta peräisin oleva termi, sananlasku, päivänlasku; ”laskea” eli päästää irti, alentaa, kulkea alaspäin, virrata, tehdä laskutoimituksia.
PoistaSananlaskussa sukkeluus virtaa, ihminen laskettelee lystikseen. Jossain etäsukukielessä ”lasetella” = soida.
Laskenpa tässä sanan, jos toisenkin. Just putkahtaneita ihan omasta päästä.
Poista- Pieni pää, suuret luulot.
- Pitää se pienikin risti kantaa.
No nyt en malta olla tuomatta tätä runoa tähän:
PoistaJohtaja
Sen joukon johtajaksi nimittäisin,
ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin
ja takapuoleltansa täyteläisin. -
Kas, kun jää painopiste matalalle,
voi nousta kukonnuppi korkealle
ja loistaa tunkiolta maailmalle!
― Lauri Viita, Betonimylläri
” Järki hourii tieteet, kaavat, joilta muka homeet, naavat, kyvyt, mielteet, syvät, aavat, syntyvän ja kuolleen laavat ilmenemisluvan saavat.”
PoistaLauri Viita
Rahakkaalla on varaa menettää.
Ripranie
Joitakin Viidan runoja pidin aikoinaan simppeleinä, mutta sittemmin olen oppinut arvostamaan myös hänen avoimia ja yksinkertaisiakin runoja.
PoistaMinulla oli joskus kirjoituspöydän yläpuolella hänen runonsa. Muistanko nyt sen oikein tähän:
Kiitos elämästä äiti. Yhden lauseen ( vai runon? ) kirjoitin tänään. Olen onnellinen.
Taisin itse lisätä tekstiin myös isän.
Vaan on ollut monta naurun remäkkää, kun pehtoori lukee minulle joskus ääneen Maiju Lassilan romaanista: "Isä ja Poika" pätkiä ja varsinkin sanoja, joita emme tunne, vaikka samoilta murreseuduilta seuduilta olemma.
Pitäis varmaan lopetuttaa tää putkahtelu, kun aina vaan uusia putkahtelee, tässä viimeisin: Halvat vehkeet, halvat keinot.
PoistaRipranie, putkahtelut on kivoja. Näissä on syvyyttä enemmän kuin äkkipäätä huomaa. Ihan samoin kuin pierua ei saa pidättää, putkahteluakaan ei saa estää,
PoistaPS Älä nyt vaan ota itseesi tuosta minun alatyylistäni, Ripranie! Viittaukseni on onomatopoeettinen, sanoilla leikittely.
PoistaViita oli nuorena suuria suosikkejani. Tein kerran parikymppisenä listankin Suomen kymmenestä parhaasta runoilijasta.
PoistaSe alkoi (muistaakseni) näin: Leino, Kailas, Hellaakoski, Sarkia, Viita… jaa, täytyi kai siinä Kivikin olla aika korkealla..?
Kukahan oli listalleni ekana yltänyt nainen? Onerva, Rekola, Vala…? En muista, ei voi mitään.
Sen muistan, ettei listallani ollut Saarikoskea eikä Haavikkoa. Modernisteja löytyi ehkä enemmän naisten puolelta.
Pari törähdystä:
Poista- Pierulla on oma aikansa ja paikkansa.
- Pierun pysäyttäminen ei ole suositeltavaa.
- Joka pierua pidättää, sillä on jokin salaisuus. (Vanha suomalainen kansanviisaus)
PoistaYksi opettajakollegani kertoi välitunnilla pieraisseensa ruotsin tunnillaan. Oli kääntynyt siitä kannoiltaan muka kirjoittamaan tauluun jotakin itseään hillitäkseen. Eturivi oli katsellut ympärilleen, että kuka pieraisi. Kyllä me opet nauroimme makeasti siinä kahvia hörppiessämme.
Taitaa olla haiseva salaisuus. Jekut ovat hauskoja, varsinkin tekijälle.
PoistaJekut ovat hauskoja usein vain tekijälle. Erikoisesti semmoinen lapsellinen jekku, että pelästytetään heikkohermoinen tulemalla yhtäkkiä esiin oven takaa naamioituneena pellen naamarilla ja huutamalla kovaa ja möreästi PÖÖÖÖÖÖ!
PoistaPikkupenskana pääsin äidin mukana erään mukavan mummelin luo kylään. Yht`äkkiä joku istumallani tuolin takaa pelästytti minut sen päiväisesti, kai jekutus mielessään. No, pääsin säikähdyksellä, joskaan ei kivalta tuntunut. Mummelihan se siinä, ei tarkoittanut pahaa. Yritti kai hauskuuttaa minua. Mummelilla itsellään ei ollut lapsia, oli yksineläjä.
PoistaVaalikähinöistä tulee mieleen
Poista- Asiat hoituvat teoilla, ei niinkään puheilla.
Hähäh...
PoistaErään kartanon renki teki kirkkoherralle kyytiä ja apilanurmea ahmimaan päässyt ruuna otettiin kevyisiin puuhiin ja kakkulirattaiden aisoissa päästi hilpeän päästön johon renki että:
"Anteeks ny!"
"Johan toki" sanoi kirkkoherra, "tosin luulin että se oli hevonen."
Nainen meni lääkäriin vatsavaivojen takia. Lääkäri myhäili naiselle, että ilmavaivoja ne vain ovat.
PoistaSattui sitten nainen erään kerran kulkemaan kadulla kaksoset vaunuissaan. Tuli lääkäri vastaan ja kurkisti vaunuihin. - Mikäs täällä vaunuissa tuhisee? - Pari pientä pierua pitsimyssyt päässään, vastasi nainen lääkärille.
Mies meni kotoaan lääkäriin ja paskansi siellä maitokannullisen paskaa. Sitten mies tuli pois lääkäristä.
PoistaTää on niin huono että tarttis olla joku palkinto tai pokaali mutta mies meni lääkäriin ja:
Poista- Teidän täytyy lopettaa masturboiminen.
- Hyvänen aika, onko se vakavaa?
- En tiedä vielä kun en pääse tutkimaan, voitteko edes hetkeksi lopettaa?
Osasin aiemmin linkittää osoitteita omallekin blogisivulleni. Nyt en enää muista mitä pitää tehdä.
VastaaPoistaNyt pitäisi jopa pitempiä juttuja saada kopioimalla ja liittämällä sormitökkäsyllä. Pitänee etsiä ohjeet, kun en onnistunut tuolla ylempänä hommassani.
Voi olla, että kommenttilaatikkoon se ei ehkä onnistu muutenkaan.
Tuli pyörähdettyä mökillä ja kahdessa kaupassa. Nyt päiväsuffeelle.
Maiju Lassilan Isä ja poika - romaanihenkilön Massisen sanoin:
VastaaPoista" Kipperehtivä ja hunklunkraava kapine on tää rakkaus."
"Akka ei saa olla häpräkkä eikä heilakka."
"Romaanissa esiintyvälle Vörklööri-sanalle en äkkiseltään löytänyt " suomennosta, vaikka linkkejä onkin aiheesta useita.
Juu, kurjallisuudessa klassikoihin kannattaa palata aika ajoin. Muistaa taas miten loistavia sanoilla miljoitä ja henkilökuvia rakentavia kirjailijoita meillä Suomessa on. Kulttuurihistoriamme kivijalkoja ja kallioita.
Ihan vieraita sanoja nuo Lassilalta poimimasi, eli en ole kuullut kenenkään käyttävän niitä.
PoistaHauskoja ja kuvaavia, Lassila on luonut ehkä omasta päästään noita. Sen ymmärrän, että akka ei saa olla heilakka, mutta millainen on häpräkkä akka?
Nuo voivat olla juuri niitä onomatopoeettisia sanoja eli ääntä kuvailevia.
PoistaNoora nimenomaan ei ole heilakka eikä juuri kipperehtiväkään, vaan nimenomaan häpräkkä. Ainakin silloin kun joku yrittää hyppiä nenille.
Tuo Lassilan kirja löytyy muuten näköispainoksena netistä.
PS. Milloinkahan Hans Selon Diiva saa ansaitsemansa kunnian? Siinä on kirja, joka vaatii lukijaltaan paljon.
PS. Meinasin kirjoittaa, että vaatii lukijaltaan enemmän kuin antaa, mutta sitähän ei voi tietää. Olen lukenut.
Lonkalta tulevat mieleen nimet Pilvihipiäinen ja Diiva, kun mietin Hans Seloa. Olen lukenut Diivan, mutten muista siitä kuin persoonallisen kielenkäytön ja teoksesta nousseen kohun. Jossakin jutussani ratsastin Pilvihipiäisellä, mutta en muista lukeneeni teosta. Nimi vain oli hauska.
PoistaMitä Maiju Lassilaan - Irmari Rantamalaan - Algot Untolaan tulee, tentitty on miekkoset tulitikut ja jokunen muukin teos. Värikästä kieltä, värikäs persoona, muistaakseni surullinen loppu,
Tässä alla linkissä on Pilvihipiäisellä ratsastus:
https://inez54321.blogspot.com/search?q=Hans+selo
Iines, Lassilalla on teoksissaan monia itse keksimiään sanoja.
VastaaPoistaTapsa, kyllä minä saatan olla liprakka ja häpräkkä jopa yhtäaikaa! :)))
Hans Selon muistan aikansa julkkis diivana ja dändynä. Luin romaanin, mutta enpä muista siitä muuta. Kiikutti kustantajalle mukamas joka vuosi uuden käsikirjoituksen, mutta niitä ei hyväksytty julkaistavaksi. Muistaaksenii kaksi romaania Selolta julkaistiin. Selo keksi myös sanoja.
Oi niitä aikoja!
Ripranie, ala kerätä "törähdyksiäsi" talteen. Kohta sinulla sitten on opus kansien välissä julkaistavaksi.
Noora, mahtaako sihistä.
PoistaRipranie, nyt tuli tenkkapoo.
PoistaUusi merkityskö sihinä-sanalle?
Siman ja muiden kuplajuomien yhteydessä sihinä on tuttu. Käärme ja tuulikin saattaa sihistä...?
Sihisee, sihisee, sihisee sopivasti. Onko oikea sihinä, ottaako tulta. Olla valmis esim. kun heitetään vettä kiukaalle, niin kiuaskivien sihinästä löylyvalmius testataan/mitataan. Tässä itä- ja länsisanat saattavat olla eriäviä tai tuntemattomia toisilleen. Sihinä sanana kattaa niin positiivisen kuin negatiivisen valmiuden. Vastaavista monimuotoisuussanoista tulee mieleen lähinnä sukkela (omituinen/ripeä) ja leima (hyvä/huono, paha).
PoistaSanoilla on eri merkityksiä eri murteissa.
PoistaKun kainuulainen ei kehtaa, niin se on eri asia kuin etelän kehtaaminen.
Ja ikuisuusasia - onko tuima suolaista vai suolatonta?
On niitä muitakin. Vaimoni on stadilainen, suku Hämeestä ja lounaisesta Suomesta - ja etenkin alussa hän ihmetteli monia pohjoisen sanojani, ettei tuollaisia ole olemassakaan, keksit itse.
Väinö Linnalla oli tarkka kielikorva. Tuntemattoman murteissa voi olla virheitä, olen lukenut, mutta yleiskuva on osuu suoraan silmien väliin (kirjan henkeä mukaellakseni).
Niin ja entäpä sukkela - minulle se on nopealiikkeinen, monelle kai myös omituinen tms?
PoistaKyllä joo, murre määrittää kieltä. Jos en kehtaa, kai lähinnä se on sitä, että en rohkene. En taida olla kuullutkaan, mitä se tarkoittaa kainuulaiselle.
PoistaSuolainen tai suolaton kumpikaan ei ainakaan maistu. Tuimaa ruokaa on mm. suolaista, mausteista, väkevää, vahvaa. Tuima täti ei jousta, on tavallaan jämpti.
Tarkasta ja hyvästä kielikorvasta voidaan sanoa, että jollakin on harjaantunut kielikorva. Onkohan siinä harjoittelun lisäksi myös lahjakkuudella osansa.
Lounaassa sukkela on lähinnä omituinen, erikoinen. Sanalle miellän myös osittain negatiivisen kaiun. Sukkela ihminen, sukkela tapaus.
Jos minä en kehtaa, niin en vaan viitsi, ujostelusta ei ole kyse. Tämä merkitys on tosin mielessäni jo hieman hämärtänyt - paitsi kiellossa ”älä kehtaa”.
PoistaTuima on joissakin murteissa suolatonta, minulle suolaista. Tässäkin ”kuulen” eli sisäistän kyllä nykyään molemmat merkitykset.
Sukkelassa en tunnista omituisen merkitystä, vaikka miten yrittäisin ja vaimon sukulaiset niin väittävät. Minulle se on vain hauska.
Sittenhän on tietysti paljon sanoja, joita ei toisessa murteessa tunnisteta lainkaan. Esim. minä käytän toistuvasti sanaa ”pahki”. Onko tuttu?
Pahki on tuttu vain kirjallisuudesta, kirjoitetusta sanasta. Tarkistamatta arvelen sen tarkoittavan samaa kuin ”päin”.
PoistaPahkista tulee mieleen ”ratki”. ”Taivaassa, ratki taivaassa” laulettiin jossain virressä. ”Ratki riemukas” lienee tutuin, vaan mikä olisi sanan synonyymi?
Pahki ei ole ollenkaan tuttu. Puhki on, mutta ei liene samaa tarkoittava. En kehtaa, jos on, en viitsi, on aivan outo. Älä kehtaa, jos, älä viitsi, outo sekin.
PoistaRatki riemukas, mitähän se oisi. Ratki, olisiko ääriään myöten, ylitsevuotava, yli äyräitten. Ei oo tietoo. Hyvä olis, jos olis.
Tarkistin pahkin, eli kyllä, se on päin jotakin. Ratki on juuri noin, se on vahvikesana.
PoistaSitä käytetään lisäksi jälkisanana - eli esim. kävelin seinään pahki. Eli kävelin päin seinää - en seinään päin.
PoistaSen levinnäisyys on Oulun ympäristö Kainuuseen asti. Se oli niin yleinen sana, että oikein ällistyin ettei sitä tunnettu etelässä.
Ei tunneta lännessäkään, kukaan ei käytä sitä täällä. Olen itse tavannut sen vain kirjoitetussa sanassa. Olisi kyllä hyvinkin kelpoisa sana, itseään kuvaava.
PoistaVaan millainen kirjailija on tämä Helmi Kekkonen, joka on nostanut metakan Suzanne Innes-Stubbin sanoista: ”Kannatan vahvasti yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, mutta en pidä itseäni feministinä.”
VastaaPoistaKekkonen on pöyristynyt siitä, että Innes-Stubb kieltää olevansa feministi. Hän on lukenut lauseen 12-vuotiaalle tyttärelleen, joka myös pöyristyi, etteivät kaikki ihmiset olekaan feministejä. Myös Kekkosen ystävät ovat pöyristyneet.
Onneksi Kekkonen ei lue tätä blogia eikä tiedä minun sanomistani mitään, sillä minä olen sanonut usein tuon saman kuin Innes-Stubb. Kannatan tasa-arvoa ja ihmisten, myös musliminaisten yhdenvertaisuutta. Kuuna kullan valkeana en kuitenkaan lukeudu ohjelmallisiin feministeihin.
Sitä paitsi, eihän mikään yksi ismi voi omia tiettyä ajatusta tai ideologiaa vain itselleen? Niin kuin yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon aatosta ja paatostakin, tarvittaesssa? Voi kannattaa ja ajaa ihmisten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja samalla arvostella nykyisen yhdenvertaisuusvaltuutetun kapeaa toimintaa.
Peiliin vilkaistessa huomaan, etten ole yhtään pyöristynyt, yhtä laiha kuin ennenkin vaikka syön kuin tammavarsa.
PoistaMinun mielestäni maan äiti Suzanne saa olla feministi, jos isäpapi Alex julistautuu maskulistiksi. (Miksei se Maskun huonekalukauppias keksinyt tätä mainokseensa?)
No, tämä kohu on tyypillinen tarkoituksella nostettu mekkala, jonka oikea syy lienee julkisuuden tarve. Minua ainakin alkoi jo vähän kiinnostaa, että mitä se Helmi-täti onkaan kirjoittanut.
Mutta lapsia ei pitäisi sekottaa näihin tyhjänpäiväisiin poliittisiin kiistoihin. Helmi-mummonikaan ei tätä hyväksyisi, vaan tuhahtaisi turhautuneena.
Hamassa menneisyydessä, 1970-luvulla, tunsin itseni luopioksi ja loiseksi, kun hoidin lastani kotona.
PoistaNaisasianaisten ja feministien mukaan naisten kuului olla työelämässä ja lapset yhteiskunnan kasvatuslaitoksissa: päiväkodeissa ja kouluissa.
Työssä käyvät vastaan kotiäidit
oli varsinkin naistenlehtien vakioaihe.
Tein ensimmäisen ulkomaanmatkani - 70-luvulla "valveutuneen" lehden, "Uuden naisen" lukijamatkana Sisiliaan.
Kannatin naisten tasa-arvopyrkimyksiä, mutta halusin hoitaa pienen lapseni itse.
Olen ylpeä viisaasta ja rakkaasta pojastani. Hänen vuokseen en ole tarvinnut huolia kantaa tai menettää luottamustani.
Äärifeministiä minusta ei saa aivopesulla tai manipulaatiollakaan. Ärsyttää ja vihastuttaa feministien vaahtoaminen mm. abortin puolesta.
Ääriliikkeissä toimii aina joukkosuggestio kuin uskonlahkoissa. Ei kiitos!
Minä kuulun tuossa lasten päivähoitoasiassa samaan sarjaan kuin sinä, Noora. Olisin mieluusti kasvattanut pienen lapseni kotihoidossa. Pienen lapsen paras hoitopaikka on koti ja tuttu hoitaja, yleensä äiti, mutta myös isä, jos se on mahdollista.
PoistaVaan opintolainojen takaisinmaksu painoi päälle, ja oli pakko mennä töihin, kun lapsi oli vasta puolitoistavuotias. Se oli minulle kova paikka, ja otinkin lapsen nopeasti pois päiväkodista ja hain hänelle perhepäivähoitopaikkaa.
Meille osoitettiinkin sellainen, ja menin sinne tutustumiskäynnille. Asunto oli pimeä ja tunkkainen ja sinne oli pinttynyt vahva tupakantuoksu. Peruutin paikan samantien ja vein lapsen takaisin päiväkotiin, jossa hän oli koulun alkuun asti.
Edelleen ajattelen niin, että pienen vauvan paikka ei ole laitoksessa eikä varhaiskasvatuksessa ennen kuin hänen aivonsa ovat kehittyneet sille asteelle, että hän voi tajuta olevansa oma erillinen olentonsa, joka voi toimia myös ilman symbioosia tuttuun läheiseen. Tämä vaihe ei ole asiantuntijoiden mukaan ennen noin kolmen vuoden ikää.
Mistä tiiät että lapsen paras hoitopaikka on koti? Tuliko sun omaan kersaan vaurioita kun se piti pistää hoitoon?
PoistaVaurioista en tiedä, mutta lapsi saa kotona enemmän henkilökohtaista kohtaamista, huomiota, kuin isossa päiväkodissa, laitoskasvatuksessa. Ainoa näkyvä vaurio oli lapsen pikku pyörä, joka varastettiin päiväkodin pihalta.
PoistaPäiväkotihoito aivan pienelle taaperolle on hyvä vaihtoehto esimerkiksi maahanmuuttajalapselle. Äiti vapautuu koulutukseen ja lapsi pääsee oppimaan uutta kieltä ja kulttuuria.
Kun on omaksunut reippaan lehtineekerin ulosannin ja suoltaa juttutekstiä kummemmitta kiemuroitta mutta kuten on tapa ja aikamme vitsaus ein kautta voi huoletta sanoa paukauttaa että olemme nössöjä. Siksi meillä ei ole.
VastaaPoistaOlisi jos tosissamme tahtoisimme. Perustulo, äipät himputissa penskojen kouluikäistymiseen asti, omalääkärin kotikäynnit, ja harmonikka, soutuvene ja mökinpöksä kaikilla. Emme todella tahdo, siinä se vika piilee. Itelle ekaks ja sitten nitkun-kitkun ja niukin-naukin naapurin talkoisiin.
Muuten aivan hassua että kaikkeen on oltava lupa tai sääntö tai muu kumma kun on jokamiehenoikeudet ja kansalaispidätys? Ei oo lookista.
Mökien omistaminen ja tyhjänä lämpimänä pitäminen olisi hyvä sosialiserara...
sosialiseerata siten että lomamökkiyhteisö ottaapi vakuutuksen ja jos nyt jonkun möksä vähän kärsii niin kuitenkin Möksänpöksät Osulakunta hoitaa homman himaan ja siivoaa ja palkkaa tekniikan ja huollon eikä jokainen näper- ja pipertele yksikseen. Genuine Finnish Peace & Original Nature Cabin in the Woods eikä air bnb.
PoistaMökäsin ton mökin mutta mutta kun on mökille kiiru niin on, ehh...
PoistaOrpopiru evuskunnasa pörhistelee. Mikä tuo mieleen tähystävän hylkeen? Näkyy - ei näy - näkyy...
Milläs nämä kaikille mökinpöksät ja kaikille omalääkärit ja mulle heti perustulot rahoitetaan, jos kukaan ei saa enää olla yritteliäs rikas ja rahoittaa veroillaan noita palveluja? Mistä sä Anonyymi revit tuohen noihin ilmaispalveluihin?
PoistaEläkeläiset töihin tietenkin, hö! Luulis ny terveen ja reippaan aikuisen osaavan nousta sohvalta ja näyttää eteen nuorille eikä aina vaan pöhistä omiaan. Kverulantti ei oo kruuna eikä klaava... Ilmaispalveluijin pyh. Kuulostaa että uskot hintaan etkä asiaan tai kustannuksiin. Ilmankos asuntokupla ei puhkea.
PoistaVideo meliora sequor, proboque deterior.
Kaikki ajan ja vaivanhukkaa, kukaan ei hyödy tästä joten mörökölliydyn ja painenlen pitkälle ja laulan kans, leivälle vuolen kliimpeittäin voita ja ylimureaa palvilihaa. Vanha kone - paksu rasva.
Priorisointi, ajan sana. Perheen äiti oli säästäväinen ihminen. Kun hän oli säästänyt tilille rahaa melko paljon, niin perheen isä meni ja osti äidin säästämillä rahoilla perheelle traktorin. Perheen äiti tästä pahoitti mielensä, että hänen vaivalla säästämänsä rahat oli näin käytetty. Perheen pikkupoika, alle kouluikäinen, kysyi, että miksi äiti on vihainen. Uutta sitä tulee. Viisaan pojan sanoista johtuen äiti sopeutui tilanteeseen.
PoistaViisas poika, mutta käveltiinhän tässä äidin yli. Kenties äidillä oli mielessään vaikka oma pieni leipomo tai omat eläkerahat. Emännillä taisi ennen olla vain kansaneläke.
PoistaTaisi tarinan äidillä olla MYEL -eläke.
PoistaOman äitini sisko oli ikänsä vauraan maatalon emäntä, joka hoiti lehmät, kanalan ja jouluporsaan ruokkimisen kinkuksi. Kun hänen miehensä vanhuuttaan sitten kuoli, kaikki jäi tietenkin emännälle ja lapsille, talo, tilukset, metsät ja järventantatontit. Vaan se ainoa ikioma tulonlähde hänellä käsittääkseni oli kansaneläke. Näistä MYELeistä en muista kuulleeni hänen osaltaan. Tilaa hoidettiin nuukasti, ja ehkä mitään vakuutusmaksuja ei raaskittu maksaa.
PoistaRipranien ”perheen äidin” olisi pitänyt säästää ne rahat omalle tililleen, eikä millekään yhteistilille.
PoistaToisaalta traktorin ostaminen on kyllä järkevä teko, jos maalla asuu. Meidän mökkitanhuvilla naapurin talo tienasi aikoinaan myymällä mökkitontteja järven rannalta - itselleen jättivät vain pienen kaistaleen.
Anonyymi käytti muotoa ”näyttää eteen”, jonka tiedän tarkoittavan samaa kuin näyttää mallia tai esimerkkiä.
PoistaMuistaakseni opin tuon sanonnan vasta armeijassa. Yhä se kuulostaa korvissani hieman omituiselta. Ja edelleen se tuo mieleeni sanonnan ”ottaa eteen”, jonka merkitystä en nyt kehtaa selittää.
Ennustus
VastaaPoistaTuulispää mylvii
luntakin lupaa,
lämpö karkaa
sateen alla.
Lumen alla
Poistakylmyys kourii,
untakin haittaa
tuulimylly vaikenee.
Tuulimylly, kodin sydän
Poistavaienneet on siivet sen,
lumen peittoon
alle jäänyt,
kylmään joutuneena
untaan varjelee.
Eläkeläiset töihin, Anonyymi? Jaapa, jaa, ensin siitä pitäisi maksaa palkasta säästetyt eläkemaksut takaisin kullekin. Ja kun siitä vielä summattaisiin eläkeläisten maksamat verot pois, taitaisi jäädä miinuksen puolelle se säästö. Eläkkeistähän menee huomattavastikin isommat verot kuin vastaavansuuruisesta palkkatulosta.
PoistaJätetään ne työt suosiolla nuoremmille, jotka niitä töitä tarvitsevat ja kaipaavat.
TAKATALVI
PoistaVarjelen liljaa
tuuli pauhaa
porttia kolkuttaa
lintu on hiljaa.
Lunta kerää
pilvi musta
vaikerrusta
pohjoinen herää.
Puhut vain kovatuloisen eläkeläisen veroista. Niistä saattaa mennä kovempi vero kuin palkansaajalla. Pienissä eläkkeissä eri juttu. Onko se sinusta väärin?
PoistaNiillä, joilla on ollut pieni palkka, on ollut aina koko elämän ajan myös hyvin pieni veroprosentti. He ovat juuri niitä, jotka kyselyissä rakastavat veronmaksua.
PoistaSuomen veroprogressio on maailman huippua, ja aiheuttaa mm. sen, että ulkomaiset osaajat eivät jää Suomeen, koska täällä verotus pitää huolen siitä, että palkasta voi mennä lähes puolet verottajalle muille jaettavaksi. Onko se sinusta oikein?
Minulla on jo vuosikymmenet ollut läheinen vertailukohde verotuksessa sisarestani, joka on eläkkeellä oleva luokanopettaja Saksassa. Hänellä on koko ajan ollut ensinnäkin minua suurempi palkka, vaikka olin itse virassa oleva lehtori toisella asteella ja ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hänellä oli merkittävästi minua pienempi verotus. Kun itse ostin pienen uuden Toyotan 25.000 markalla, hän osti vastaavalla D-markkasummalla BMW:n tuliterän urheiluauton. En sano näitä siksi, että arvostaisin aineellisuutta, vaan sanon nämä esimerkit korostaakseni maiden verotuksen eroja ja vaikutuksia.
Jos joku Suomessa ansaitsee hyvin, hänellä on yleensä pitkä ja korkea koulutus ja yritteliäisyyttä sekä alansa osaamista. Minusta jokainen ahkera työteliäs ihminen on oman palkkansa ansainnut, eikä hyvää palkkaa tarvitse hävetä.
Ökyrikkaita on Suomessa vain vähän ja he ovat oma lukunsa. En oikein ymmärrä sitä, että Suomessa vihataan pärjääviä ihmisiä, ollaan kaunaisia heitä kohtaan, etenkin kun juuri kovan veron maksajat rahoittavat suomalaisen hyvinvoinnin. Kyllä he ovat näihinkin säästötalkoisiin osallistuneet koko ajan maksamillaan veroilla.
Saksan ja Suomen veroja ei voi suoraan verrata yksittäisten kokemusten perusteella. Saksassa esimerkiksi terveydenhuolto on pitkälti vakuutuspohjainen ja voi tulla kalliiksi. Se saattaa tarjota nopeampaa ja valinnanvaraisempaa hoitoa – jos sattuu olemaan varaa ja hyvä vakuutus. Mutta se tuo mukanaan enemmän byrokratiaa, omavastuuta ja riskejä, erityisesti pienituloisille ja iäkkäille. Suomessa julkinen terveydenhuolto on lähtökohtaisesti tasapuolisempaa, vaikkakin resurssit ovat rajallisemmat.
PoistaJa tuo "kateus menestyjiä kohtaan" -narratiivi on vähän väsynyt. Tuskin kovin moni vihaa menestyjiä vaan kaipaa vain oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta.
Minulla on Saksan terveydenhuollosta sellainen muistikuva, että palkasta peritään tietty osa, ja sen ansiosta terveydenhoito on taattua ja nopeaa ja ilmaista.
PoistaNäin oli ainakin ennen, mutta siitä ei ole ollut puhetta, onko tilanne edelleen tänä päivänä sama. Tiedän vain sen, että ihmisillä on omalääkäri, joka soittelee kotiinkin ja muistuttelee rokotuksista. Saksassa kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluu mm. ilmainen pneumokokkirokote, vyöruusurokote, punkkirokote jne. Ja lisäksi, jos suvussa on esimerkiksi suolistosyöpää, sukulaisille tulee automaattikutsu vuosittaisiin suolistopeilauksiin.
Sanon suoraan, että suomalainen julkinen terveydenhoitojärjestelmä on neuvostoliitolainen kommunistinen malli, joka otettiin käyttöön Itä-Saksan mallin mukaisesti vasemmiston valtavuosina. Olemme edelleen siinä - sotessakin. Ei missään muussa länsimaassa ole enää tällaista yksityissektorin hylkimistä terveydenhoidon laajentamisessa länsimaiseksi toimivaksi systeemiksi. Kaikkialla muualla yksityissektori on mukana kansalaisten palvelussa.
Ein kautta jälleen palaamatta lähtöruutuun: persustulo ei ole tinkivarainen jos-se-nyt-tulee vaan vitka byrokratiassa ja estoisuus liike-elämässä ovat sen tulppana. Kysyttäessä mitä sitä isona ryhtyisit likimain tekemään asuaksesi ja syödäksesi ravinteleissa kaikki haluavat olla hyviem puolella ja ihmisten kaa mut sillee niinku etänä ja himasta... mutta ein kautta se ei ole iineksöitävissä sillä se on jo lasketettu. Kokonaismäärä on 39 000 pois laskuista ja perustulo 1000 € /kk saadaan jos niin päätetään. Laskelmat ovat myös KELAn sivuilla ja Tilastokeskus on ne tarkistanut, osa on myös todistettu muualla toimiviksi mutta pointti on tämä: se ei sovi sillä aina - aivan aina - löytyy joku hoopo joka känisee ja inttää vastaan useimmiten pelkkää ennakkoluuloisuuttaan ja näkee asiasta vain sen puolen joka ei suoraan ole hyödyksi itselle. Tämä olisi se toinen tapa, toimen mies Alan Greenspan on ehdottanut negatiivista tuloveroa. Ällistykää.
VastaaPoistaKonservatiivi- ja kehityksenestopiireissä ollaan mitä ollaan ja Pääsiäissaarten kivikuvatkin ovat ripeämpiliikkeisiä kuin raha-auvoiset tekosäälikuviokelluntaa harrastuksekseen plitkuttelevat kansantalouden ja valtiotieteiden lastenaltaassa polskivat pikku prinsessat kun isoon altaaseen molskahtaa Itse Asia.
Tästä on kyse, ei siitä saadaanko keskustelulla aikaan maakillista kaukovaikutusta aineettomaan ja olemattomaan.
Jos kaikille ihmisille aletaan maksamaan perustuloa, se on moraalisesti oikein, mutta jos vain osalle maksetaan perustuloa, se on moraalisesti väärin. Missä se raja kulkee, kenelle maksetaan, kenelle ei? Nyt jo on ihmisiä, jotka sanovat, etteivät halua tehdä työtä, vaan tahtovat perustulon itselleen.
PoistaJos perustulo tulee, siinä on yhteenlaskettu kaikki sosiaalietuudet, asumistuki, työttömyyskorvaus, sairauspäivärahat, opintotuki jne., jotka jäävät sitten pois. Eihän voi olla niin, että ihminen saisi perustulon lisäksi esimerkiksi opintotukea ja asumistukea. Tietävätkö perustulon kannattajat tämän?
Tämä perustulo on vain (ääri,laita?)vasemmiston vaalitäky,jolla narrataan laiskoja tyhmimpiä äänestäjiä.
PoistaSehän maksetaan valtion verotuloista.Ja niitähän eivät perustulon saajat maksa.
Joten yhtälö on mahdoton..
"Moraalisesti oikein" ja "moraalisesti väärin"? Voi hyvä ihminen, poliittiset mielipiteet eivät ole moraalisesti oikein tai väärin. Tunnista oma arvojärjestelmäsi, jonka kehällä pyörit.
PoistaPoliittinen mielipide? Ei se ole poliittinen mielipide, vaan filosofinen kysymys.
PoistaOnko oikein, että osa muurahaisjoukosta saa hunajaa suoraan suuhun tekemättä mitään, osa joutuu puurtamaan sitä suurella vaivalla suuhunsa?
Sinulla näkyy olevan ohut ymmärrys perustulosta ja sen yhteiskunnallisesta taustasta. Esität yksinkertaistavia väitteitä ilman tarkempaa perehtymistä siihen, mitä perustulo tarkoittaa eri muodoissaan, miten sitä on kokeiltu ja millaisia sosiaaliturvamalleja sen yhteydessä on tutkittu tai ehdotettu.
PoistaVäite siitä, että perustulo olisi "moraalisesti oikein" vain, jos sitä saavat "kaikki" – ja "moraalisesti väärin", jos sen saa vain osa – on mustavalkoinen eikä huomioi hyvinvointivaltion realiteetteja tai siirtymävaiheen käytännön toteutusta. Monet perustulokokeilut maailmalla (kuten Suomessa vuosina 2017–2018) ovat olleet rajattuja tarkoituksella, jotta voidaan arvioida vaikutuksia käytännössä ennen laajempaa soveltamista.
Väitteesi siitä, että perustulossa "on yhteenlaskettu kaikki sosiaalietuudet", ei pidä paikkaansa. On olemassa monia erilaisia perustulomalleja. Osa niistä korvaa osan sosiaalietuuksista, osa toimii niiden rinnalla perustason turvana. Esimerkiksi negatiivinen tulovero ja osallistava perustulo ovat malleja, joissa etuuksia voi olla myös perustulon lisäksi. Näytät joko tietämättäsi tai tahallisesti niputtavan nämä kaikki yhteen, mikä kertoo puutteellisesta perehtymisestä aiheeseen.
Ilmeisesti kysymyksesi siitä, "tietävätkö perustulon kannattajat tämän", on retorinen mutta paljastaa enemmän sinun tiedoistasi kuin kannattajista. Useimmat perustulon puolustajat ovat nimenomaan tutustuneet näihin kysymyksiin perusteellisesti ja ehdottavat malleja, joissa rahoitus ja etuuksien yhteensovitus on keskeinen osa suunnittelua.
Haluatko sinä täällä poliittista keskustelua vai et? Jätä höpömetaforat muurahaisista vähemmälle ja puhu asiaa, jos haluat, että muutkin puhuvat.
Olet oikeassa siinä, että tietämykseni perustulosta ovat ohuet. Huomaa kuitenkin, että en pyri esittämään koko perustuloa varmana käsitteenä, vaan jossittelen kommentissani. Esittämäni pohjautuu joskus vuosia sitten lukemiini asian kaavailuihin. Tiedän, että mahdollisia malleja on monia. Ennen kaikkea minua kiinnostaa tässäkin vallan muu kuin summat.
PoistaPerustulon moraalinen puoli herättää monenlaisia ajatuksia. Ideanahan se on mitä kaunein ja humaanein. Mikään ei kuitenkaan ole ilmaista. Joku tuonkin systeemin maksaa. Edelleen olisi niin, että joku maksaa, joku saa.
Sitähän se on että hintaa olla pitää, se fyrkka rulettaa...
PoistaEksä bonjaa viekää? Kato täs puretaa työttömyyttä, kannustinloukkuja ja rakennetaan turvaverkkoa ja parannetaan ja yksinkertaistetaanbettuksia nii et ne on helpoo hiffaa. Lisäks eläkeläiset saa tehä duunii jos haluu, täs ollaa tekemäs näit juttui vaik sä olisit miten pihalla näistä tahansa. Parempaa täs yritetää mut sä haluut vaa nyrpistellää sievennellä ja jossitella. Ei futaa ku vendataa ja ku tulee jiippi ni arvaa nikä jengi joutuu painuu alas ettei puomi huitase päitä veks? Ahneet koksut ja laitaliberaali oikeisto, ei ne oo tälle maalle tarpeen. Meillei oo niihin varaa, liian kalliiks käy muille ja köyhiltä nyhtäjät ja sen puolustajat on paskasakkia ja mitä ne puhuu ni se on tieteki paskanjauhantaa.
Perustulokokeiluhan Suomessa 2019 ei lisännyt työllisyyttä. Ja saavathan eläkeläiset nytkin tehdä työtä tiettyyn tulorajaan asti, jos jaksavat ja haluavat.
PoistaVihreät ja vasemmistoliitto ovat ne puolueet, jotka ovat ajaneet suomalaisille vastikkeetonta perustuloa jopa 800 euroa kuukaudessa. Tämän päälle tulisi vielä muita tukia, mm. toimeentulotuki ja asumistuki. Hyvätuloisilta perustulo verotettaisiin pois.
Jään edelleen miettimään, kuka tämän unelman maksaisi, etenkin kun se ei ole lisännyt työllisyyttä eri maiden kokeiluissa. Sitä on kokeiltu eri maissa, mutta vain Iran on ottanut sen käyttöön.
Mikä vika niillä toisilla muurahaisilla on kun ne joutuvat puurtamaan ruokaa suurella vaivalla suuhun?
PoistaPerustulo kuulostaa ideana hyvältä. Mutta niin kuulosti sosialismikin.
PoistaEn ole perehtynyt asiaan niin hyvin, että osaisin sanoa siitä perustellun mielipiteeni. Mutta jos arvioi, että perustuloa maksettaisiin vaikka 4 miljoonalle ihmiselle tonnin kuussa, se tekisi 50 miljardia vuodessa.
Mikähän olisi se tuloraja, jossa se verotettaisiin saman tien pois? Tuskin kovin korkea? Mutta kuten sanoin, en ole tässä asiantuntija, joten kuuntelen mielelläni viisaampia herkällä korvalla. (Pääsinpäs käyttämään kerrankin tätäkin pöhköä ilmaisua!)
Kysyt, Anonyymi, että mikä vika niillä puurtavilla muurahaisilla on. Ymmärrän yskäsi.
PoistaVaan miten yhteiskunta pyörisi, jos kaikki olisivat sairaita, työesteisiä, perustulotaiteilijoita kukkaseppele kutreilla, pössykääryle handussa ja seksikumppani alla, yllä tai jalat niskan takana? Ai niin, rahaa on ja seinästä sitä saa. Yhteiskunta pitää huolen.
Unohdit sitten eläkeläiset. Miksi?
PoistaSulla on tendenssi nähdä nämä kustannuskysymyksinä, aivam kukn kannattavuutta laskettaessa. Lisäksi ajattelussasi on tämä lukittu vaakakupumalli jossa rahaa on x määrä ja se jaetaan tänne tuolta tai päin vastoin. Kansantalous on monipuolisempi ja tuotto tai voitto onnyhteinen etu eikä se n ole oltava keneltäkään pois.
PoistaKelan etuuskäsittelijöiden määrä on jo nyt liian pieni ja päätökset liian vähäisin tiedoin tehtyjä, liikaa epäjohdonmukaisuuksia.
Kansalaispalkka on ideana sievä ja tehokas mutta se lisää vain närä niilden taholla jotka eivät ymmärrä sitä. Sen koko idea on suoraviivaistaa ja tasa-arvoistaa perusturvaa. Sitä voidaan kokeilla mutta kokeilun vaikutukset eivät nö
äy, sen toteuttaminen laajemmassa mittakaavassa on muutos ja muutos on aina ennakkoluulojen viljava vainio.
Pilkanteko provosointimielessä on lähinnä lapsellista.
Eläkeläiset ovat työnsä tehneitä, veronsa maksaneita, ja tämän hyvinvoinnin - siitä voidaan edelleen puhua - rakentaneita. He maksavat koko ajan suurempaa veroa kuin samansuuruisesta palkkatulosta tai muusta tulosta. Heiltä on vuosikymmeniä jäädytetty indeksikorotukset, Lipposen kaudesta alkaen, mikä on pienentänyt eläkkeitä merkittävästi. En osaa laskea heitä luettelon jatkeeksi tukea nauttiviksi, vaikka he ovatkin rumasti tulkittuna kuluerä.
PoistaEn minä kansalaispalkkaa vastusta, jos sellainen tullakseen on.
PoistaEt vain vieläkään osaa kertoa, mistä siihen saadaan varat, kun se ei ruoki itse itseään, se ei kasvata yhteiskunnan tulopuolta. Tähänastiset eri maiden kokeilut ovat todenneet mm., että se ei lisää työllisyyttä. Hyvä puoli on ollut se, että se on vähentänyt masentuneisuutta. Nelipäiväinen työviikkokaan ei taida ottaa tulta, vaikka Sanna Marin sellaistakin esitti.
Varat voidaan allokoida jo olemassa olevien etuuksien sujuvoittamisella ja yhdistämisellä mutta tästäkös se paskamyrsky nousee että byrokraatteja voidaan harventaa ja panna perustulon varaan eikä työttömiä voida käyttää uhkakuvana.
PoistaPuhut yhtä epämääräisesti kuin Antti Lindtman, joka tietää miten tuloeroja tulee kaventaa köyhien hyväksi, muttei koskaan sano, mistä ne rahat otetaan. Edelleen taikaseinä ja rahaa on.
PoistaEn ole käännyttämässä eläkeläisiä enkä repimässä rakentavia ehdotuksia vaan yritän tuoda KESKUSTELUUN uutta pohditttavaa vaikka se on vaikeaa sillä vaikuttaa että kaiken maksajana on eräillä enemmän päätäntävaltaa kuin ääni/henkilö eikä ole helppoa piirtää suuresta ja monimutkaisesta asiakolonaisuudesta kuvaa jos sen ohi kävellään silmät ummessa sekundäärisiä argumentteja itsekseen jupisten.
PoistaPuhut kuin radanvarsikokoomuslainen jonka isovanhempien kotitalon poltti salama mutta syytät siitä punaisia ja kommunisteja joita ei enää ole, ei edes koko valtioliittoa. Lisäksi katsot asiaksesi maalata lausumiani milloin minkäkin värisiksi ja puhut taikaseinästä ja kikkailet iskusanoilla. Ei aikuista.
Tarkkaan ottaen olet aina oikeassa viimeisen sanan ja viimeistään puheenaiheen vaihdon jälkeen ja korostat että sananvapauden tarjoat sinä ja säännöt voivat muuttua mutta vastuu ei sittenkään ole sinun asiasi vaan voit vapaasti vertailla asioita ja henkilöitä joskin se saa aikaan riidanhaluisen ja inttämään ryhtymisen ilmapiirin.
Kuka viitsii?
Näin suomen kielen, Mikael Agricolan päivän kunniaksi kysäisen teiltä, arvoisat ihmiset, etenkin kun tuolla ylempänä puhutaan murteista, mitä ”murre” oli Agricolan kielessä. Se ei ollut murre, vaan - - ?
VastaaPoistaÄänenkauna.
PoistaÄänenkauna, miten siitä on johdettavissa sana murre? Kauna on jotenkin halventava sana. Onko murre äänenhalvennus. Ei harmainta aavistusta, ei edes tuntumaa.
PoistaAgricolan aivoituksia voi vain arvailla. On mahdollista, ettei se silti Agricolalla tarkoittanut kielteisiä asioita, kuten meillä, nyt. Ei ole ihme, ettei se ole juurtunutkaan kieleemme.
PoistaEhkä ”kauna” tarkoitti silloin eri asiaa kuin nyt? Mikähän lie sen etymologia?
PoistaKaunas on kaunis liettualainen kaupunki.
”Kauna” esiintyi jo 1500-luvun kielessä ja vuoden 1642 Raamatussa, ja sillä oli murteissa erilaisia merkityksiä: akana, pieni erä, hiukkanen, närä, salaviha.
PoistaAgricolan ”äänenkauna” on kyllä aika kaukana noista merkityksistä.
Äänenkauna käännettiin murre.
PoistaKauna murteessa esim.
- akana (kuori)
- pieni erä (lyhennelmä)
- hiukkanen (osa)
- närä (ärsytys)
- salaviha (piilo)
Murre
- kuori
- lyhennelmä
- osa
- ärsytys
- piilo
Käykö järkeen vai ei?
Ripranie, ”äänenkaunaa” ei käännetty ”murteeksi”. Sanojen äänneasulla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ne ovat kaksi erillistä, toisistaan riippumatonta sanaa.
PoistaOn hyvin ymmärrettävää, että tuo ”äänenkauna” ei rantautunut suomeen, mutta ”murre” alkoi levitä. Murre pohjautuu ”murtaa-verbiin” ja tämä käy tavallisen kielenkäyttäjän järkeen. Murteessa murretaan kirjakieltä.
Iines: ”murre” oli Agricolan kielessä Äänenkauna.
PoistaRipranie: Äänenkauna käännettiin murre.
Iines: ”Kauna” ja sillä oli murteissa erilaisia merkityksiä: akana, pieni erä, hiukkanen, närä, salaviha.
Iines: Sanojen äänneasulla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ne ovat kaksi erillistä, toisistaan riippumatonta sanaa.
Ripranie: Iines, tuo sanojen äänneasu hämää minua. Esim. akana, eikös se ole jyvän kuori. En tarkoittanutkaan, että akana ja kuori olisivat toisistaan riippuvaisia sanoja. Tarkoitin, että akana on jyvän (esim. kaura) kuoriosa. Taisi tulla kontaktikatkos välillemme.
TALVI HENKII
Lumi on jo peittänyt
nurmen, pellon pinnan,
puutkin huokaa tuskissaan
silmutko ei aukee.
Kissa pieni kävelee
kohti kotiansa,
tassujansa nostelee
onko nyt taas talvi.
Tarkoitin vain aivan yksinkertaisesti, Ripranie, että ”murre” ja ”äänenkauna” ovat kaksi erilaista ja erillistä sanaa, eli murre ei ole käännös äänenkaunasta, niin kuin sanoit. Käännös on käännetty vieraasta kielestä, jota tässä siis ei ole.
PoistaMeillä on muitakin sanoja, jotka eivät kotiutuneet kieleemme. Esimerkiksi ”lieke” (sähkö) , ”nisuri” (rintalapsi, lapsi), ”tyhjykkä” (nolla), ”kieppo” (roll on), ”varataivas” (sateenvarjo), ”kärkky” (bakteeri) jne.
Itsekin sitä alkujaan mietin, kun käytin muotoa käännettiin, että siinä on kompa. Jätin sen kuitenkin niin. Tiedän kyllä, mikä on käännös ja siksi se jäikin närästämään.
PoistaHauskoja nuo sanat, jotka eivät meille kotiutuneet. Niistä kolme viimeistä tuntuu oudolta/vieraalta.
No, mikäs tässä, valmiissa maailmassa!
Kyllä maailmaan mahtuu! Sanoja ja ihmisiä.
PoistaAika kiva takatalvi ulkona, maa valkeana, idänsinilijat pilkistävät lumen keskeltä, rastas on ihmeissään.
Muuten, verkkoon on nyt lisätty Agricolan kielen sanakirja, pdf-muodossa. Voi olla tylsää luettavaa, mutta herkkupalojakin joku voi löytää!
Poistahttps://edition.fi/mikaelagricolaseura
Kieppo olisi erinomainen sana kuvaamaan tuotetta, jolla ei edes ole suomenkieleen istuvaa nimeä. Nythän se on vaan dödö eli deodorantti, netistä tosin löysin sellaisenkin sanan kuin raikaste.
PoistaSe olisi ihan hyvä, kun siinä on tuo kaste lopussa - aamukasteen raikas raikaste.
Siitäkin varmaan väännettäisiin kastista tai raikkua - uusi ihana raikku raikulitytölle.