Eilisenä vainajainpäivänä ajelin kylätietä valokuvausreissullani. Kuuntelin radiosta tulevaa jumalanpalvelusta, papin kertomusta kuolevasta isästään, joka ei ollut erityisen jumalinen mies, päinvastoin pikemminkin. Isä oli sairaalassa sanonut hoitajalle, että enää ei taida hänelle uutta kesää tulla. - Ei tule, oli hoitaja sanonut suoraan. - Mitäs nyt tehdään, oli isä kysynyt. - Jos vaikka luetaan se viimeinen rukous, sanoi hoitaja. - Luetaan vaan. Ja niin oli luettu yhdessä Isä meidän -rukous. - Eikä isä enää elänyt sen jälkeen monta päivää, sanoi pappi seurakunnalle ja radiokuuntelijalle.
- Seuraavaksi luetaan vuoden aikana kuolleet seurakunnan jäsenet, sanoi pappi lohduttavalla papin äänellä. - Ensin tammikuu. Risto Kalevi Pyykkönen. Armi Helena Mäki-Laurila. Raija Mirja Kaarina Portaankorva. Seppo Heikki Ensio Lauhanen. Arja Marjatta Matilda Tertsunen. Aino Maija Ahokas. Pertti Paavo Helmeri Varheenmaa. Esko Ensio Juhani Hätönen. Ingrid Ingeborg Theman. Eiju Jaakko Jalmari Nakkila.
Ja näin pappi luetteli kunkin kuukauden kohdalla nimiä, talvikuukausina parikymmentä per kuukausi, kesäkuukausina kymmenen ja syksyä kohden taas eneten, luki kuin runoa, tasaisella rauhallisella äänellä, pysähtyen jokaisen nimen kohdalla. Puolivälissä vuoden vainajia kaunisääninen naisduo lauloi Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, kaksi säkeistöä. Ajoin ylimääräisen lenkin kuullakseni papin esityksen loppuun. Mietin mielessäni kuulemiani nimiä. Ihan kuin suuret ikäluokat, Sepot, Jaakot, Heikit, Raijat ja Riitat olisivat nyt vuorossa. Ja miten monella luetellulla vainajalla oli kolme etunimeä. Miten paljon vainajia. Katkeamaton ketju Kaijoja, Juhaneita, Terttuja, Sirkkoja, Penttejä - joukossa oli vain yksi Jani Petri.
Harvoin enää ihminen kuulee missään kiireetöntä puhetta, ikään kuin hidastettua esitystä, taukoja, jotka kuulee korvillaan. Radiojumalanpalvelukset ovat taide-elämyksiä, jotka hakkaavat monet rumpua lyövät performanssit ja mainostetut näyttelyt. Ja kovan musiikin. Suosittelen sinullekin, hyvä lukija, rauhoittumista marraskuiseen hämytunnelmaan kuuntelemalla vaikka harrasta virsilaulantaa.
•
Och, till slut, kära läsare, vill jag påminna er också om svenska dagen, som firas man på onsdagen, på den sjätte dagen om november. Jag tackar igen Minna, min utmärkta svensk lärare. Minna är en god människa, som vigt hennes liv åt svenska språket. Tack, Minna och jag önskar dig ett långt liv!
(Maalaus Kalervo Palsa)
