Eilisenä vainajainpäivänä ajelin kylätietä valokuvausreissullani. Kuuntelin radiosta tulevaa jumalanpalvelusta, papin kertomusta kuolevasta isästään, joka ei ollut erityisen jumalinen mies, päinvastoin pikemminkin. Isä oli sairaalassa sanonut hoitajalle, että enää ei taida hänelle uutta kesää tulla. - Ei tule, oli hoitaja sanonut suoraan. - Mitäs nyt tehdään, oli isä kysynyt. - Jos vaikka luetaan se viimeinen rukous, sanoi hoitaja. - Luetaan vaan. Ja niin oli luettu yhdessä Isä meidän -rukous. - Eikä isä enää elänyt sen jälkeen monta päivää, sanoi pappi seurakunnalle ja radiokuuntelijalle.
- Seuraavaksi luetaan vuoden aikana kuolleet seurakunnan jäsenet, sanoi pappi lohduttavalla papin äänellä. - Ensin tammikuu. Risto Kalevi Pyykkönen. Armi Helena Mäki-Laurila. Raija Mirja Kaarina Portaankorva. Seppo Heikki Ensio Lauhanen. Arja Marjatta Matilda Tertsunen. Aino Maija Ahokas. Pertti Paavo Helmeri Varheenmaa. Esko Ensio Juhani Hätönen. Ingrid Ingeborg Theman. Eiju Jaakko Jalmari Nakkila.
Ja näin pappi luetteli kunkin kuukauden kohdalla nimiä, talvikuukausina parikymmentä per kuukausi, kesäkuukausina kymmenen ja syksyä kohden taas eneten, luki kuin runoa, tasaisella rauhallisella äänellä, pysähtyen jokaisen nimen kohdalla. Puolivälissä vuoden vainajia kaunisääninen naisduo lauloi Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, kaksi säkeistöä. Ajoin ylimääräisen lenkin kuullakseni papin esityksen loppuun. Mietin mielessäni kuulemiani nimiä. Ihan kuin suuret ikäluokat, Sepot, Jaakot, Heikit, Raijat ja Riitat olisivat nyt vuorossa. Ja miten monella luetellulla vainajalla oli kolme etunimeä. Miten paljon vainajia. Katkeamaton ketju Kaijoja, Juhaneita, Terttuja, Sirkkoja, Penttejä - joukossa oli vain yksi Jani Petri.
Harvoin enää ihminen kuulee missään kiireetöntä puhetta, ikään kuin hidastettua esitystä, taukoja, jotka kuulee korvillaan. Radiojumalanpalvelukset ovat taide-elämyksiä, jotka hakkaavat monet rumpua lyövät performanssit ja mainostetut näyttelyt. Ja kovan musiikin. Suosittelen sinullekin, hyvä lukija, rauhoittumista marraskuiseen hämytunnelmaan kuuntelemalla vaikka harrasta virsilaulantaa.
•
Och, till slut, kära läsare, vill jag påminna er också om svenska dagen, som firas man på onsdagen, på den sjätte dagen om november. Jag tackar igen Minna, min utmärkta svensk lärare. Minna är en god människa, som vigt hennes liv åt svenska språket. Tack, Minna och jag önskar dig ett långt liv!
(Maalaus Kalervo Palsa)
Ennen virsien veisaamista kommentti tähän silti eilisestä blogista, jossa
VastaaPoistaI.H. eli Iikka vertaa meitä blogin vakiovieraita turhapurolaisiin. Mielestäni se ontuu siksi kun on liian kaunisteltu kuva meistä. Elokuvavertausta jos meistä etsisi, niin mielestäni se löytyisi leffasta ”Ponterosa”. -Joka kai teille jokaiselle on tuttu? Ai, ei? No, sepä ihmeellistä. Elokuvahan on jokaisen kriitikon kiihkeästi rakastama; jo ilmestysvuodestaan lähtien he ovat yksimielisesti arvostaneet sen ”kaikkien aikojen huonoimmaksi suomalaiseksi elokuvaksi”. Ei siis mikään ihme ole että siitä on tullut kulttikamaa. Kukapa meistä (siis miehistä) ei haaveilisi olevansa 'oman elämänsä tonyhalme'. Vahinko vain ettei elokuvaa valkokankaalla ole pitkään aikaan nähty. Mutta YouTubesta siitä löytyy katkelmia, ja jos oikein penkoo ja penkoo ja käy huono säkä, voi löytää sen elokuvan kokonaan.
Ohessa lyhyt mutta sitäkin iskevämpi kohtaus missä I H (roolinimeltään Mauri) tapaa blogin tytöt: Iineksen, Ripranen, Nooran, ja Suomeen vierailulle lennähtäneen Iineksen siskon.
anna anteeksi, Peter von Bagh
Peter von oli vähän sellainen peteliusmainen Herra nelkeetseitsemän tai james potkukelkka. Jossain dokumentissa sanoi olevansa elokuvan asiantuntija vain, olikose nyt 1962, ennen tehdyistä elokuvista.
PoistaLuojan kiitos suutarin lapsilla ei ole kenkiä, ja Baghara luovutti elokuvaamisesta. Kaksi kaikkien aikojen kamalampien listalle kuuluvaa on höpötelmä kreivi ylermi lindgrenistä ja suorastaan sairasta sosiaalipornoa tekemänsä dokumentti kovasti huonossa kunnossa olleesta, halvaannuksen tuhoamasta, Olavi Virrasta.
Mielenkiinstoista, kuinka mies oli asiantuntija alalla, jota itse ei hallinnut tekemistasolla juuri lainkaan.
Anna anteeksi Baghi.
Heh, tämän kirjoituksen jälkeen oli pakko tarkistaa, mitä mieltä wikipedikyyri oli Baghista. - Vähää suurempaa, äitelää, valkopesua. Niitä leikkaa ja liimaa historointeja ei oikeasti voi pitää minään.
PoistaJuuri Baghin olisi tullut tehdä dokumentti Tony Halmeesta.
Peter aatelis Bacchanalille, stalinistille, olisi mahdotonta ollut näyttää länsimaisen laulajatähden menestystä, siksi hänet piti dokumentoida kuoleman odotuksessa ja kärvistelyssä, aivan karmeassa kunnossa.
PoistaVoisi tiivistää: "lopulla paha myyntimies vei halvaantuneen Virran keikalle, vaikka tämä oli siihen kykenemätön. - Kapitalismi on sellainen, ei täällä tule toimeen, onni seuraa vain stalinista tai oppilaastaan maosta."
Kulttuurikommunisteja toki kunnoitan. Tietävät maailman realiteetit ja rahan mahdin, siksi kuolevat tavattoman äveriäinä. - Me pulla-pulliaset duunarit sen sijaan haukkaamme paskaa, ihmettelemme vielä eläissämme, kuka meidän hautajaisemme aikanaan maksaa.
PoistaKapitalismin opetus lyhyesti, juorun muodossa. Satu Tiivola, säkennöivä liikenainen ja menestyjä, ei toki ole haudattuna Sypin pankinjohtajan viereen, vaan Leo Vuoriston, sen, joka sen alkuperäisen, kaiken mahdollistaneen, veikkausvoiton sai.
PoistaKyllä tämä Ponterosakin on liian kaunisteltu versio blogista - viittaan lähinnä itseeni. Nimittäin tuossa katkelmassa näkyi missejä ja muita typyköitä ja yksi varsin komea testosteronia uhkuva muskelikimppu, jonka puhe takelteli. Täällähän puhe tunnetusti ei takeltele, muskeleista ei ole tietoa. Voisikin olla, että kyse oikeasti on kotimaisesta vanhasta elokuvasta Mitäs me taiteilijat, josta poimittakoon tähän esimerkiksi Iineksen kaunista laulua:
VastaaPoistahttps://youtu.be/eA6ZJn6JUHU?si=1cBDEvAyNCSJH9ad
❤ Iinekselle. Nyt et odota runosielua vaan olet itse se. Hieno teksti tänään.
PoistaPink Panther Think Phink on lähempänä taiteellisuudessaan, ilmaisuvoimaltaan. Kumpi on kumpi, mitä värit edustavat?
VastaaPoistaAlussa sinä olet pantteri. Mutta osat vaihtuvat, ja hetkittäin se on Iines. Maaleillahan vain peitetään. Taistelette siitä, millä tavalla saa sutia toisen päälle. Hot pink olisi vaaleanpunaisen ja sinisen vauva.
Poista
VastaaPoistaSanon nyt kaunistelematta mitä mieltä olen heistä jotka tätä yhteiskuntaa vievät päin persettä... ei, kysymys ei ole homoista (terkkuja vaan Nooralle!) vaan uskovista.
Mitä uskonnollisempi yhteiskunta (= valtio) on, sen taantumuksellisempi rotanloukku se sen asukkaille on (vrt. vaikka Iran). Uskonto on vallankäyttöä. Suomenkin asioista aikoinaan päätettiin Kuusiston piispanlinnasta käsin, ei enää. Nykyisin pappien funktio - tiettyjen virkaan kuuluvien asioiden hoidon lisäksi – on puhua paskaa. Tai... no, jos asian sanoo kauniimmin, 'antaa ihmisille katteettomia lupauksia'. Se on sama asia.
Uskonto on vallankäyttöä, ja syy sotimisiin kun täytyy yhä uudestaan ja uudestaan testata, kenen jumala on ainoa ja oikea jumala. Siksi ihmisiä nytkin tapetaan Gazassa ja Ukrainassa, ja vaikka missä, joka puolella tätä maapalloa, koska eriväriset Jumalat ovat helvetin kovia rähjäämään ja haastamaan riitaa, eivät muuta teekään, saatana.
Eros, Morfeus, Nemesis, Thanatos... Teihin minä uskon.
Mitä tulee uskomalla uskoviin, minäkin hieman kammoksun heitä. Fundamentalisteihin. Ehkä olisi jopa parasta, ettei uskoisi ollenkaan. Silti kunnioittaisi sitä, että maailmassa on jotain arvaamatonta. Salaisuutta, joka liittyy ihmisen toivoon joistain mahdollisuuksista.
PoistaYksi asia, joka liittyy uskontoon yleisenä ilmiönä, on se, että en kyllä pilkkaisi toisten uskontoa - se on rumaa ja osoittaa vain omaa pikkusieluisuutta ja ahtautta.
Uskontoja saa ja pitääkin silti voida kritisoida. Esimerkiksi niihin liittyviä tapoja, kuten naisten alistamista tai tappotuomioitten julistamista homoille.
No voi yhden-tai kahdenkerran sentään. Siiri Angerkosken laulu oli ihan karseeta kuunneltavaa, jos totta sanon. Onneksi se oli lyhyt tai jäi lyhyeksi. Ponterosa, ikinä ollut ennen katsonut, nytkin jäi lyhyeen. Siis lyhyt nauru. Enempää tuota elokuvaa katsomani perusteella en kaipaisikaan. Ehkä jään jostain paitsi, mutta niinhän elämässä käy. Turhapuro oli ihan viihdyttävä, etenkin jotkut jaksot verrattuna näiden kahden edellisen mainitsemani lyhyiksi jääneiden katselun jälkeen. Mutta noihin blogivertailuihin annan mielessäni ympäripyöreän arvion. Ympäripyöreähän voidaan mieltää nollaksi.
VastaaPoistaKyllä on papeissa, jos myös radiojumalanpalveluksissa, eroa. Papilla pitää mielestäni olla matalahko, kiireetön, rauhallinen puheääni. Saatan kyllä tällaiseen ääneen nukahtaa. Parhaimmillaan papin puhe on kannustavaa, pakkosyötöstä vapaata. Virsiin sopii sama pyyntö, kuin papin puheeseen. Taas sanon, että mihin sitä uskoo, jos ei ihmiseen. Ihmisen on hyvä olla hyvä ja viisas. Ei ehkä niinkään kiltti, mitä sillä nyt kulloinkin tarkoitetaankaan.
Noin niinkuin yleisesti, että politiikka ja uskonto olivat ennen ainakin puheenaiheita, joita oli hyvä välttää riidan estämiseksi. Joissain tapauksissa suositussääntö on edelleen paikallaan. Eri mieltä oleva kun tahtoo äityä jopa riitaan asti tunteiden sekamelskassa. Asiansa pitää voida sanoa, mutta inhoan riitaa. Eihän tosin siitäkään elämässä voi täysin välttyä.
Olen usein liikkeellä sunnuntaisin aamupäivällä jumalanpalveluksen aikoihin, ja kuulen kanavalta näitä veisuita ja puheita - saarnoja tai herättelyitä ne eivät taida enää olla niin kuin joskus muinoin, kun syntisiä heräteltiin Herran pelkoon.
VastaaPoistaEn tiedä, onko näistä pappissaarnojen sisällöistä tehty mitään tutkimusta, mutta minusta aihe on kiinnostava. Tutkimus kuvastaisi muutoksia ajan hengessä.
Iines, tunnen jopa myötähäpeää pappien höptyksistä hautajaisissa.
PoistaMinulle on turhaa läsyttää lähes kaksituhatta vuotta vanhoja satuja. Jos haluan lukea ko. tarinakokoelmaa voin ottaa opuksen hyllystäni.
Lukisivat kirkonmenoissaan vaikka sananlaskuja ja runoja ko. tekstikokoelmasta.
Olisivat länä aidosti ahdistuneille ihmisille tämän ajan ongelmissa.
Ihminen on toki hengellinen, sielullinen olento. Miten muuten voisi herkistyä ja kokea jotakin arkitajuntaa syvempää ja koskettavampaa esim. musiikissa?
On pappeja ja pappeja - arvelen. Parhaita ovat ne pappispuheet, joissa etualalla on ihminen, lähimmäinen eivät litaniat pyhistä kirjoista. En minäkään pidä sellaisesta puheesta, jossa ihminen mitätöidään kovin pieneksi ja heikoksi ja läväytetään siihen sitten lääkkeeksi Jeesuksen armo.
PoistaToki Raamatussa on runoutta, mutta olisiko sekin kauneimmillaan luettuna ja ikään kuin teoksesta irrotettuna, kenties uudenlaisessa yllättävässäkin kontekstissa?
Kirkkorakennuksista pidän ja kävelen mieluusti hautausmailla. Aivan ihana hautausmaa on mökkiseudulla, jonne äitini on haudattu. Aivan meren rannassa. Jos makaan laiturillani (jota ei tosin enää ole - kaislat kasvaneet liikaa), kuulen kesätuulen suhinan läpi hautausten virrenveisuut ja puheenporinat. Ja kirkonkellot.
Iines, edellä unohtui noora-nimimerkki tekstistä.
PoistaIhminen voisi elää ilman uskontoja jos ymmärtäisi hyvien ja pahojen tekojensa eron ja niiden seuraukset itseensä, kanssaihmisiin ja luonnon elinolosuhteisiin, sekä olisi kyseenalaistamatta tiedostanut ja sisäistänyt tekojensa seuraukset.
VastaaPoistaEn tiedä onko ns. "omatunto" ohjelmoitu alunalkaen soluihimme ilman uskontojen vaikutusta.
Onko syyllisyyden tunne vahingollisista vääristä teoistamme uskonnollisten vallankäyttäien manipuloinnin tulosta vai mistä osa populasta on oppinut katumaan ja tiedostamaan tehneensä jotakin väärin?
Väkivaltaa ja muuta huonoa kohtelua kokenut luulisi tietävän miten se vaikuttaa, jos kohtelee muita kaltoin. Miksi empatia ja sympatia lajitovereita kohtaanvoivat tyystin kadota?
Raamatussa kehoitetaan rakastamaan lajitovereitaan samalla tavalla kuin itseään.
Entä jos ei pysty rakastamaan
itseään, mitä siitä seuraa?
Voiko silti " rakastaa" muita?
Pappien ja paavien puheisiin en usko. Vajavaisia ja keskeneräisiä hengellisyydessään ja ihmisyydessään hekin ovat.
Muutama hieno filosofinen ajatus Raamattuun on kirjattu, eräs niistä on: " Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Mielestäni se sisältää myös ajatuksen, "hedelmistään puu tunnetaan".
Millaisen oman Jumalan valtakuntamme olemme tietoisuuteemme rakentaneet perimän, oppimamme tiedon ja kokemusten tai manipuloinnin kautta, se näkyy käyttäytymisessämme muita " sisäisiä" valtakuntia kohtaan, eiks yeah!
Noora, jollain tavalla uskon tähän Raamatun viisauteen: ” - - olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, - - ”
PoistaTulkitsen tämän psykologian kautta. Yksilön viat ja luonteen kieroudet tulevat väärästä kohtelusta, väärästä kasvatuksesta tai omista virheistämme ja ne kohdistuvat seuraaville sukupolville. Yksi luonnehäiriöinen narsisti tuhoaa omat lapsensa ja nämä taas omansa ketjureaktiona. Ketju on ikuinen ja siirtyy aina jollakin tavalla eteenpäin.
Ihmisessä on siis pysyvästi hyvän ohella valmius pahaan. Ei voi olla siis paratiisia ja onnelaa.
Iines, totta, että kulttuurillisen perimän lisäksi tavat ja arvot periytyvät. Lapset matkivat vahempiaan ja muita esikuvia hyvässä ja pahassa. Elleivät sitten syystä tai toisesta
Poistaonnistu hyppäämään tuhoon tuomitusta kyydistä tien sivuun.
Kyllä vaan. Ja vaikka onnistuisi hyppäämään pois kodin huonosta vaikutuspiiristä, niin jotakin seuraa aina ihmisen mukana. Narsistin lapsikin vaurioituu henkisesti jossain määrin, vaikka lähtisi pois. Tai päihdekodin lapsi, tai pahoinpitelijän lapsi, tai kuka tahansa näkymätön lapsi, joka on kasvanut vääränlaisessa ympäristössä. Onhan näitä. Pelkkä poislähtö ei paranna ihmistä. (Sarjassamme Keittiöpsykologin kommentti)
PoistaTuo " kiivas Jumala ", on sekin ihmisen näkemys. Mitä lienee " kirjoittajan" elämässä kauheuksia tapahtunut, kun uhkailee ja tuomitsee muita " Jumalan" nimissä?
VastaaPoistaValitettavasti Jumala eikä Jeesus ole kirjoittanut sanaakaan ko. kirjoituskokoelmaan.
Mielelläni olisin lukenut heidän omia tekstejään.
Toisaalta mitä henkistä lohtua ja turvaa heikolle ja epävarmalle sekä pelokkaalle yksilöille on esim. kuolinvuoteella kuin uskontojen lohdutus?
Uskonnoille on siis ollut tarvetta.
Psykoterapiatkaan eivät pysty antamaan ihmiselle hänen kaipaamaansa syvää mielenrauhaa ja turvallisuuden tunnetta kuin vahva, lapsenmielinen usko ulkopuoliseen auttajaan.
Palaan vielä omaan sisäiseen valtakuntaan:
Jos ihminen ei usko, kykene tai luota itseensä elämänsä hallitsijana omassa valtakunnassaan hän siirtää vastuunsa ulkopuoliselle vallanhallitsijalle, pelastajalle.
Me olemme laji, jolla on oletettavadti " tunne-elämä". :)
Joku etsii rauhaa uskonnosta, joku joogasta, joku luonnosta, joku terapiasta.
PoistaVaan - kuuluko ihmisellä ylipäänsä olla ”rauha”? Eikö se ole väliaikainen mielentila, kuten ”onnikin”? Ei kai se mihinkään jää asumaan.
Ihminen vain on niin ahne, kyltymätön. Seksissäkin tavoitellaan entistä järisyttävämpiä olotiloja milloin milläkin tapilla ja vempaimella, ihan kuin jokin masiina lisäsi hurmion määrää ja kestoa. Korvien välissä se seksikin on.
Rukoileminen parhaimmillaan lisää itsetuntemusta, varsinkin jos rukoilee oman valtakuntansa johtajaa, eli esittää toiveet, ja elämää parantavat pyynnöt itselleen, sen sijaan, että siirtäisi vastuun satuolennoille.
VastaaPoistaNo huh, kyllä elämä niin välillä lyö ihmisen niinsanotusti polvilleen. Elämässä on myös onnella, sattumalla tms. vahvasti osansa. Kannattaako asioita yleensäkään jäädä vatvomaan pidemmäksi ajaksi, tuskin se auttaa. On noustava ja mentävä eteenpäin, kunnes kuolema korjaa. Sen jälkeisestä ajasta en osaa sanoa mitään. Olen sitä mieltä, että ihminen ei hallitse kuin osan ja osin elämäänsä, sillä kyllä elämä niin hallitsee välillä meitä. Se, miten suhtaudumme esim. vaikeuksiin, sairauksiin ynnä muihin "negaatioihin" riippuu paljolti itsestämme. Elämä on. Rukouksista sen verran, että pyrin joka ilta lukemaan iltarukoukseni, joka sisältää paljon, jos ei kokonaan, omaa ajatteluani. Luen sen pääosin itselleni, mutta myös jollekin korkeammalle voimalle, toivoakseni. Eikä tämä tee mielestäni minusta mitään hihhulia.
VastaaPoistaRipranie, totta tuo, että kukapa meistä pystyy hallitsemaan täysin elmäänsä. Tulee mm. arvaamattomia yllätyksiä: sairauksia, pandemioita, sotia.
PoistaIhmissuhteet päättyvät jne.
Minäkin saatan äänettä " yksinpuhella" joskus ennen nukahtamista, etenkin silloin, kun tunnen kiitollisuutta hyvin kuluneen päivän jälkeen, sekä olen iloinen että läheiset voivat hyvin.Toivon myös ajatuksissani ystävilleni terveyttä ja kaikkea parasta. Toivon maailman lapsille parempia oloja, turvallisuutta ja rauhaa. Toivon ihmisille viisautta hylätä ihmiskuntaa ja planeettaa tuhoavat teot jne.
Miten paljon onkaan toiveita kehityksestä parempaan, mutta myös vielä ilon aiheita.
Juuri näin, Noora. Ajattelu yleensäkin kehittää ihmistä ja voi jopa saada uusia oivalluksia. Ehkä pitäisikin keskittyä enemmän positiivisiin ajatuksiin ja näin ajatella myönteisesti. Kaiken kaikkiaan ajattelun voima on suuri ja siitä voi olla kiitollinen niin kauan, kuin siihen pystyy.
Poista
VastaaPoistaRukous yleensäkin voi olla tervettä nöyrtymistä siihen ajatukseen, ettei ole itse maailman napa. Se on jonkinlaista nietzscheläisen yli-ihmisyyden vastakohtaa. Samalla se varmaan jäsentää ihmismieltä kohtaamaan elämänsä kuvioita ja vaiheita. Ihminen tekee tiliä. Mikäs sen somempaa.
Vaan onkohan rukous monesti myös pyyntöä saada jotakin toivottua asiaa tai etuutta? Jos meikäläinen lähettää pyynnön yläilmaisiin, se voi olla pyyntö hyvästä kuvauskohteesta, voin toivoa vaikka pöllöä puun oksalle mielellään sopivaan valoon ja sopivalle etäisyydelle, ettei tarvitse säätää kameran asetuksia niin paljon. Kerran kun kuljin metsässä lähetin ylös äänettömän komennon hyvästä harvinaisesta luonnonkohteesta. Hetken päästä vastaani marssi paksu maatiaiskissa metsäpolulla. Jos jokin oli, hänellä oli huumorintajua.
Niin, rukous on tavallaan tosissaan pyyteetöntä. Minulla se on vahva valinnainen tapa. En sitä silti kutsuisi addiktioksi. Rukous on tavallaan kyllä nöyrtymistä, vaikka en kyllä näin ole ennen ajatellut. En todellakaan ole itse mikään maailman napa, enkä näin ole ennen enkä nyt ajatellutkaan. Ihan puhdasta toivetta en ajattele rukouksena, vaikka rukous toiveita sisältäisikin. Toiveiden heittely on kai lähinnä leikittelyä, joka kyllä joskus toteutuukin. Arpapeliä. En kuitenkaan ajattele, että rukous on arpapeliä, vaikka se sitä voisi ollakin. Mutkikasta sanapeliä, no sitäkin.
PoistaElämäntapamenetelmiä ja oppaita löytyy halukkaille psykoterapiasta alkaen monien kurssien ja kirjojen kautta sinne uskontojen maailmoihin.
PoistaSome on täynnä influenssereita, entisiä missejä, jotka toimivat näissä tehtävissä, jotka pyrkivät kohentamaan yksilön osaamista, kehoa ja mieltä. Toimiipa entinen pääministerimme näissä tehtävissä, enkä tiedä onko siinä muuta eroa ex-missin vetämiin lantionpohjan ja hormonitoiminnan kursseihin kuin hinta.
Olettaisi, että ihminen on aidoimmillaan rukoillessaan. Tuskin kukaan yrittää Jumalaansa petkuttaa. Hänhän näkee mukamas jokaisen sieluun ja tietää jokaisen nimenkin.
PoistaMe ihmiset olemme hyviä keksimään uskomussuuntia.
On mindfulnessia, meditaatiota jne. uskonnon sijalla.
Joku käyttää voimalauseita, hokee mantraa parantaakseen elämänsä ja sen olosuhteita.
"Pitäisikö kokeilla? Kerrotaanhan vahvan uskon siirtävän vaikka vuoria.
Ehkä tuo voimalauseiden käyttö
sopisi yhteen oman sisäisen valtakunnan vahvistamisessa?
:)
Esim:" Minä ymmärrän muita ihmisiä."
" Erilaisuus on rikkautta."
Asiasta toiseen:
Päättääkö kirkolliskokous avioliiton skitsoksi jakamisesta lähiaikoina?
Pääsevätkö Homofobistit ja heterofobistit tasa-arvoisesti
vihdoinkin alttarille pappien siunattavaksi ja syntien anteeksi saamiseksi? Pääsevätkö vihdoinkin " peppuneitsyet " vannomaan ikuista rakkautta toisilleen kirkonmiesten tai naisten edessä?
Olen edelleenkin ja ikuisesti sitä mieltä, että perinteinen avioliitto
kuuluu vain naisen ja miehen yhteiselon virallistamiseksi.
Vain eri sukupuolta olevat ihmiset voivat saada luonnollisin keinoin yhteisiä lapsia, ihmiskunnan jatkajia.
Uskon vahvasti evoluution tarkoituksenmukaisuuteen ihmiskunnan parhaaksi.
Kaikki muut versiot ovat keinotekoisia, ihmisarvon ja sielun hajoittajia ja rikkojia. Ugh!
Ps. Näissä järjissäni en ikuna menisi kirkon alttarille mitään valoja vannomaan. Naurettavaa karnevalismia!
Heitänpä tähän kauniin ja liukkaan talviaamun kunniaksi erään ongelman ihmettelyn aiheeksi. Asia koskee tätä mainostamaani uutta Finlux-televisiota, androidia. Täällä on ollut tietäviä kommentoijia, joilta sain heti avun aluksi hankalan tuntuisen kaukosäätimen toimintaan. Mainittakoon, että lähellä asuvassa naapuri- ja tuttavapiirissäni ei oikein osata näitä uudempia vempaimia.
VastaaPoistaNimittäin televisio toimii hyvin ja olen enemmän kuin tyytyväinen kaikkeen. Nyt vain ns. valmiustilan merkkivalo on alkanut vilkkua häiritsevästi sulkemisen jälkeen. Kaikki toiminnot toimivat silti niin kuin pitääkin.
Aluksi kun sammutan television, valmiustilan valo syttyy ja palaa vakaasti, niin kuin pitääkin. Tasan viiden minuutin kuluttua se alkaa kuitenkin vilkkua häiritsevästi. Vilkuntaa kestää vartin verran, hieman alle, kunnes merkkivalo palaa taas tasaisesti, vilkkumatta. Tämä toistuu joka kerta sammuttaessani television.
Käyn viikolla kysymässä liikkeessä, ellei vilkunta lakkaa. Ei oikein uskalla pitää virtajohtoa yön yli seinässä, ettei satu mitään kuumenemista tms. Onko tietoa? Tai arvauksia? Google ei tunne tapausta, jossa led-valo vilkkuu mutta toiminnot pelaavat normaalisti.
Meillä vedetään töpseli seinästä
Poistaseinästä.
Yhden vilkkumistapauksen tveen sulkemisen jälkeen kamraatti muistaa.
En ole vielä kertaakaan katsonut Areenan tai Youtuben kanavia kesällä ostetun tv:n kautta.
Ei aika riitä.
Hitaampaa on avata tv- töpselin irroittamisen jälkeen, mutta en voi sietää huushollissa ylimääräisiä virtavaloja, varsinkaan punaisia.
Voisiko pistokkeen siirtää johonkin toiseen pistorasiaan. Tai koko telkkarin siirtää toiseen huoneeseen. Ei tule muuta mieleen kuin jokin yhdistymishäiriö. Minua kanssa arveluttaa uuden tv:n hankinta, kun on ilmennyt noita yhdistymishäiriöitä, joille ei edes asiantuntija osannut sanoa juuta ei jaata. Vika voi kuulemma jatkua vaikka uuden telkkarin hankkisikin.
PoistaTelkkaria en viitsi siirtää, kun sillä on hyvä paikka siinä, missä se on. Mutta kokeilenpa tuota pistokkeen vaihtoa viereiseen rei'itykseen. Toisaalta melkein luulisi, että jos virran yhdistymisessä olisi häiriötä, se olisi ollut koko ajan ja haittaisi myös lähestysten näkyvyyttä. Mutta kaikkia keinoja kokeilen, ennen kuin lähden liikkeeseen.
PoistaHeh, vihreät ehdottavat haitallisuusveroa suurien ikäluokkien eläkkeisiin. Vasemmistopuolue kokoomuksen nuori Binga Tupamäki jo kertoi eläkkeelle jäämisen olevan vanhuuslomaa. Anteeksi epäkorriktuitouneisuuteni ja vanhanaikaisuudestani johtuvan aatokseni: Sekä Binga että vihreiden Atte Harjanne, ovat saaneet liian vähän kyrpää, siksi kouristelevat. Perskarvoissa kun värisee.
VastaaPoistaTämä vero taisi lisäksi olla jokin ilmastovero, jota Harjanne ehdotti. Herää kysymys: miksi vain eläkeläisille, joilla muutenkin on muita korkeampi veroaste. Millä tavalla eläkeläiset kuluttavat ilmastoa enemmän kuin muut?
PoistaNämä eri oppositiopuolueista nyt tupsahtelevat veronkorotusehdotukset ovat varmasti jo vaalitäkyjä kevään vaaleihin. Samanlainen on Minja Koskisen ehdotus ylimääräisestä miljonääriverosta. Ja juuri luin otsikon kolmesta keinosta, joilla Antti Lindtman nostaa Suomen kasvuun. Oikein odotan, että Lindtman saa seuraavan hallituksen pääministerinsalkun.
Ensin ajattelin Iineksen alustuksen nimilistan koostuvan niistä tavallisista suurten ikäluokkien etunimistä, joita viime vuonna ei annettu yhdellekään pienokaiselle.
VastaaPoistaMutta taisivatkin olla aitoja vainajia. (Ihme sana tuo ”vainaja”, eihän se liity mitenkään vainoamiseen tms. Googlasin alkusanaksi saksan itkeä-verbin ”weinen”, lausutaan ”vainen”.)
Mutta että siellä oli myös ”Eiju Jaakko Jalmari”…
Eiju?
Tai liittyyhän se - vainon tuloksena on vainaja.
PoistaGermaanista lainaa sana ”vainaja” on etymologisenkin sanakirjan mukaan, ja se on alun perin tullut goottien ”wainahs, wainags” -sanoista, jotka tarkoittavat ’kurjaa, viheliäistä, onnetonta, vähäistä, heikkoa, pientä’, ja ’itkemistä’ = ”weinen”.
PoistaNuo nimet jutussani eivät tietenkään ole sellaisenaan oikeita nimiä, mutta puoliksi oikeita kyllä, eli en merkinnyt niitä muistiin ratissa istuessani, vaan yhdistelin muistamiani nimisarjoja risteyttämällä niitä keskenään ja muodostaen palapelistä uusia. Ja Eiju on oikeasti miehen nimi, tuttu täällä päin, joskin harvinainen. Siksi sen muistinkin.