3.12.2024

Oodi ilolle!

 


No nyt on Oodissa kohta vilinää, itsenäisyyspäivän kunniaksi. Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestävät lukupiirin Oodissa samaan aikaan kuin äärioikeiston Sinimustat-järjestö. Hienoa! Tämä on oikea askel yhteisöllisyyteen, jota olen useassa kommentissani peräänkuuluttanut ja jota presidentti Stubbkin korostaa itsenäisyysjuhlan teemana. Ja mikäs sen lisäksi parempi harrastus kuin kirjallisuus kaikille äärilaidoille niin oikealla kuin vasemmallakin. 

Olisi kiinnostavaa saada vaikka jälkikäteenkin kuulla, mitä kirjoja piirit käsittelivät tahoillaan ja miten syvällisesti kirjallisuuteen perehdytään. Olisiko uusi Pajtim Statovicsin lehmäkirja? Kaikkein hienointa nimittäin olisi, jos piirit keskustelisivat yhdessä samasta kirjasta. Se olisi sellaisen dialogin täyttymys, jonkalaista olen itsekin aina toivonut. Debatit kalpevat dialogin rinnalla. Ja Suomen kansa ilahtuisi, kun jotain kivaa tapahtuisi, eikä aina valittaisi puolia ja tapeltaisi.

Aikamoista kähinää käydään mediassa nyt siitäkin, että kansanedustajia on kieltäytynyt osallistumasta tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Ihmettelen tätä kohkaamista suuresti. Onhan kautta vuosien näitä kieltäytyjiä ollut vähän joka leiristä. Mm. Li Andersson kieltäytyi juhlista vuonna 2015, koska ei pitänyt pukuloistosta. Hänellä oli sanojensa mukaan ”muuta tekemistä”. En muista siitä käydyn kummoistakaan keskustelua. Teuvo Hakkarainenkin taisi kieltäytyä joskus, mutta ei kai siitäkään silloin keskusteltu, vaikka Hakkarainen muuten esiintyikin otsikoissa. Persut olivat kokonaisuutena tuolloin vielä Hakkaraista lukuunottamatta aika harvinainen ja vaaraton näky, mikäli oikein muistan.

Kiinnostuneena odotan nyt kohistua  612-marssia, jota mainitaan avoimen fasistiseksi ja rasistiseksi tapahtumaksi. Mitenkähän se fasismi ja rasismi ilmenee? Jos se on rasistinen, se pitää tietysti estää, marssijat kuljettaa bussikyydillä putkaan ja viime kädessä sanktioida tuomioin. 

Vaan entä jos se ei olekaan?  Jos se onkin vain isänmaallinen marssi? Onko isänmaallisuus etnonationalismia, tuomittavaa rasismia?  Jospa marssi sujuu yhtä rauhallisesti kuin Elokapinan istunnot, joissa vain poliisilla on fyysistä työtä?