”Yhdenkään perussuomalaisen runoteosta ei ole vielä julkaistu”

 

”Surullisintahan näissä kaikissa artisteissa - tai en tiedä Annikki Tähdestä tai Elvis Presleystä - on se, että he kaikki ovat vasemmistolaisia! Ihan kaikki. (Tai ei ehkä nyt Juice mutta muut.) Tästä tuleekin mieleen, että miksemme koskaan saa kuunnella mitään perus- tai äärioikeistolaisia laulajia, häh!? Täytyy olla Median ja Helsingin Sanomien ja Yleradion salajuonia se. Haluaisimme kuunnella sellaisia perussuomalaisia (tai vennamolaisia) laulajia kuin... tai... no, niitähän riittää, mutta edes yhtä haluaisimme kuunnella. Ja katsella ko. aatteen edustavia näyttelijöitä joita ohjaavat saman maailmankatsomuksen omaavat ohjaajat. Mutta saammeko mitään tämmöistä nähdä? Emme. Eikä yhdenkään perussuomalaisen runoteosta ole vielä julkaistu... miksei? Tässä tilanteessa on ihan turha mitään radiolupia maksaa, enkä kyllä niitä ole maksanutkaan, ettäs tiedätte, sen verran mua vitutta kaikki K-linjan maalaisliittolaiset ja vihervassarit. P-le.”

Näin kirjoitti muuan kommentoija edellisen kirjoitukseni keskusteluosiossa. Mainio irvailu, ja jäin miettimään, onko kommentoija jopa oikeassa parodioineen. 

Ovatko runoilijat ja ehkäpä laajentaen jopa taiteilijat luonnostaan vasemmistolaisia? Voiko heidän sijaintinsa poliittisella kartalla liittää jopa johonkin puolueeseen? Ja onko totta, että  poliittinen oikeistolaisuus tai perussuomalaisuus hylkii runoilua ja taidetta laajemminkin? Ja jos näin on, mistä vasemmistolaisuuden valtavirta taiteissa johtuu? Mitä sellaisia piirteitä oikeistolaisuudessa on, jotka estävät luovuutta, runoilua tai kuvataiteilua, maalaamista tai vaikkapa taiteellista valokuvausta?

Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia, ainakaan omassa ajatusmaailmassani. Ennen iloisia hippiaikoja 1960 - 1970-luvulla meillä oli kirjallisuuden valtavirtana isänmaallinen ja lähinnä luonnonkauneutta ja kaihoisaa tai onnetonta rakkautta kuvaava suunta. V. A. Koskenniemi, Hellaakoski, Sarkia, Kailas, tutut klassikot.

Tämän klassisen suunnan rinnalle nousi modernistinen taidesuunta, joka ilmeni kaikenlaisen tiukan muodon särkemisenä, kuvataiteissa ja runoudessa. Runoissa riimit saivat rinnalleen vapaan mitan ja kuvakielen, samoin taiteessa symbolismi lisääntyi ja muotokieli irtautui perinteisestä realistisesta rajanvedosta. Tulivat Haavikot ja Mannerit ja kilpailut heidän kuvakielensä avaamisesta.

Tästä on lyhyt matka poliittiseen, osallistuvaan runouteen  ja  kantaa ottavaan muuhun kirjallisuuteen ja vaikkapa julistetaiteeseen. Runon oli oltava yhteiskunnallisesti orientoitunut, samoin ajan laulujen ja kaiken taiteen tuli lähinnä tuomita rikkaat ja ylistää köyhiä työläisiä. Ajalle ominaisena yksityiskohtana muistan ruotsalaisen siivoojan Maja Ekelöfin kirjoittaman teoksen, yhteiskunnallisen Siivoojan raportin, josta tuli meilläkin myyntimenestys. Teos nostettiin tikun nokkaan osoituksena työläisihmisen kyvyistä. Teos taisi jäädä Ekelöfin ainoaksi menestykseksi. 

Tämän hetken valtavirtaa on edelleen, ehkä 2020-luvulla uudelleen voimistuneena, tuo entisaikain taistolaishenkinen vasemmistolaisuus. Kuuluu ajatella tietyllä tavalla, ja paljon puhutaan woke-hengestä, joka määrittäää sitä, mitä saa sanoa ja mitä saa ilmaista.  

Jos joku on esimerkiksi tunnetusti perussuomalainen ja rasistisia lausuntoja nuoruudessaan antanut, saisiko hän runonsa julki, jos ne olisivat hyviä ja upeaa kuvakieltä? Vai meneekö se niin, että äärioikeistolla tai jopa kokoomuksen porhoilla ei ole edes pääsyä Oodiin eikä kulttuuritapahtumiin, koska heillä on kytkyjä? Eliminoimmeko huomaamattamme taidetta oman ajatusmaailmamme mukaiseksi? Onko vain meidän tapamme ajatella ainoa oikea tapa? Ja lopulta - voiko vasemmistolaisuus tai oikeistolaisuus omia itselleen moraaliset hyveet ja jättää moraaliset paheet oman kuplansa ulkopuolisille? Eihän taide tällaisesta kärsi, eihän?

(Maalaus Akseli Gallen-Kallela)

Tikun nokassa kaksi asiaa

Tervehdin ilolla kahta tämän aamun uutisaihetta. Toinen on kasvot peittävien huntujen kiellosta  tehty kysely  ja toinen on inkluusion toteuttaminen tasa-arvoisemmin:  lahjakkaat oppilaat on huomiotava samoin kuin heikommat.

Mitä kieltoihin yleisellä tasolla tulee, selkeä kielto on joskus paikallaan. Tämän on jokainen opettaja ja vanhempi taatusti huomannut. Muutoin uskon enemmän vapaaseen valintaan ja luotan ihmisen kykyyn valita kulloinkin hyvä ja moraalisesti oikeudenmukainen asia, oppimisen kautta, ellei se tapahdu heti.

Nyt on kuitenkin nähty vuosien ja vuosikymmenten varrella, että maahanmuuttajanaiset, muslimit, verhoutuvat edelleen uudessa kotimaassakin huntuihin ja peittäviin pukuihin, jotkut jopa vain silmät paljastaviin niqabeihin, ja muutamat tätäkin umpinaisempaan silmäristikolla varustettuun mustaan pussiin. Tämä tehdään samaan aikaan kuin heidän miehensä ja poikansa saavat pukeutua vapaasti ja kevyesti miten  haluavat. Ja haluavathan he. 

Hunnutus on alistamisen ja orjuutuksen merkki. Tästä ei ole kahta sanaa sanottavana. Länsimaat voivat edistää kehityksen suuntaa kohti naisten vapauttamista, jos haluavat. Tämä tehdään esimerkiksi burka- ja niqab-kiellolla. Kasvojen verhoaminen yleisellä paikalla on paitsi epäkohteliasta, myös turvallisuuskysymys. Yhdenkään länsimaan ei tarvitse hyväksyä tällaista.

Naiset ovat kasvaneet kiinni verhoutumiseen, itsensä piilottamiseen, ja usea mainitsee verhoutumisen tapahtuvan omasta halusta. Uskon tämän. Ihminen tottuu istumaan vaikka tikun nokassa niin kuin pylväspyhimys Simeon Styliitta, joka tuli tunnetuksi asumalla pylvään päässä. Ensimmäinen pylväs oli kolmisen metriä korkea, mutta viimeisen pylvään arvellaan olleen  noin kaksikymmentä metriä korkea. Tarina kertoo, että hän kiristi umpinaisen viittansa ympärilleen niin tiukasti, että köysi rikkoi hänen ihonsa ja aiheutti märkiviä haavoja, jotka olivat aiheuttaa hänelle kuoleman. 

Toinen puoli asiassa on se, jonka esimerkiksi vihreiden Oras Tynkkynen esittää: ihmisellä tulee olla oikeus pukeutua niin kuin haluaa. Jos musliminainen haluaa pukeutua vain silmät paljastavaan niqabiin, hänen tulisi saada tehdä se. Tätä ei voi tietenkään kiistää, eikä voi olla eri mieltä. 

Voisi kuitenkin rehellisyyden nimissä miettiä asiaa syvällisemmin kuin Tynkkynen: mitkä seikat ovat vaikuttaneet siihen, että nainen haluaa verhota kasvonsa, piilottaa hiuksensa ja ilmeensä tuivertavalta kesätuulelta ja ihmisten katseilta? Miksi hän on kuin Simeon Styliitta, askeetikko, pylväskilvoittelija, itsensä kiusaaja? Onko hän kasvanut kiinni keskiaikaiseen perinteiseen, niin ettei halua enää irrottaa itseään vapauteen?

*

Lyhyesti toinen päivän aihe: lahjakkaiden lasten ottaminen huomioon suomalaisessa peruskoulussa. No  vihdoinkin joku tutkija uskaltaa sanoa ääneen sen, mikä vika koulutuksessa on ollut siitä lähtien, kun tietynlainen poliittinen hegemonia valtasi peruskoulun. Kaikki on tehty  tasapäistämisen - jota tasa-arvoksi ja yhdenvertaisuudeksi kutsutaan - nimissä. Pyrkimys on tietysti hyvä, mutta samalla tämä hyvä tarkoitus tulee loukanneeksi toisen pään oikeuksia. Kukaan ei pidä lahjakkaampien oppialaiden puolta. He ovat opetuksessa ilmaa ja apujoukkoja heikommille. 

Tuloksena yhdenvertaisuushässäkästä on lasten oppimistason romahdus, joka näkyy Pisa-tuloksissa ja siinä, että Suomessa päästetään  koulusta ulos oppilaita, jotka eivät läheskään aina osaa perustaitoja edes välttävästi: luku- ja kirjoitustaito ovat monella suorastaan huonoja. Samalla on hukattu lahjakkaat oppilaat unohtamalla heidän oikeutensa saada kehittyä entistä lahjakkaammiksi. 

Itse panen toivoni osittain opetushallituksen tason nostamiseen. Riikka Purran esittämään lakkautukseen en usko, vaikka sekin voisi auttaa. Moni opettaja yhtyy Purran toivomukseen yli puoluerajojen. Toivottavasti opetushallituksen kokoonpanoa uudistetaan ainakin poistamalla sieltä henkilöitä, joilla ei ole päivääkään opettajakokemusta - viittaan ensimmäisenä pääjohtajaan. 

(Maalauksessa pylväskilvoittelija Simeon Styliitta)

Dramaattisia aikoja

 

Elämme dramaattisia aikoja. On päättymätön helleputki, jossa HS:ien uutisen  mukaan vanhus  kituu hissivikaisessa kerrostalossa ulos pääsemättä, haiseva vaippapussi nurkissaan. 

Kuuntelemme herkällä korvalla, tuleeko ukkonen raikastamaan ilmaa. Petymme, kun se meneekin sijaintimme ohi pari kertaa lännempänä ilmaa puksautttaen. 

Jännitämme, kaatuuko erimielinen hallitus Gazan-kysymykseen, ja katsomme kyynelsilmin kuvia raunioituneesta Gazan alueesta. Ukrainan kaupunkien murskakuvissa näkyi vielä kissoja, pulskiakin, joita ihmiset hoivasivat. Gazan kuvissa ei lemmikkejä näy, vaan näkyy vain  laihoja itkeviä lapsia. Nälänhätä  on ilmeinen ja Israel itse Belsebubi, kertoo luotettava media.

Moni miettii, auttaisiko Gazan lasten hätää yhtään, jos palestiinalaiset heivaisivat isisläisen Hamasin  ulos selkänsä takaa, ja Hamas luovuttaisi vihdoin panttivankinsa.  Palestiina valtiona sanoutuisi kokonaan, siis sataprosenttisesti irti terroristijärjestöstä? 

Voiko sivistynyt Eurooppa sopia asioista niin, että osapuolten joukossa häärää edes kymmenprosenttisella osuudella terroristijärjestö? Voiko todella? Tilanne on kriittinen, koska lasten hätä on todellinen ja asialla on kiire. Voiko sellainen maa muodostaa valtiota, jossa ei ole voimaa toimia itsenäisesti ilman terroristeja?

Kysymykseni ovat yksinkertaisia ja anonyymien mielestä varmaan turhia ja jopa tyhmiä. Tällaisia asioita kuitenkin moni pohtii osaamatta ottaa voimakasta kantaa asiaan. Toivon, että kun Suomi ja Eurooppa ilmoittaa hyväksyvänsä Palestiinan valtiona, siinä on Hamasin poissulkua koskeva ehdoton ehtolauseke. Isisläisen terroristijärjestön kanssa ei pidä neuvotella. 

*

Muutoin kuuluu hyvää ja kesäistä eloa. Mökkikausi on osaltani päättynyt, tänä vuonna poikkeuksellisen lyhyeen. Vaan kesä jatku. Kesä.

(Valokuva Iines, Kulkukissa vanhan kartanopuiston raunioilla)

Uimataidon merkityksestä

Näillä helteillä ei voi tarpeeksi korostaa uimataidon merkitystä. Ainoa kunnon vilvoituspaikka on kylmissä vesissä, joista Suomessa ei ole pulaa. Pelkästään jokia ja puroja on Suomessa 72 500 kilometriä. Järviä, jotka ovat vähintään 500 neliömetrin kokoisia, on 168 000, joista vähintään hehtaarin kokoisia on peräti 57 000. 

Eikä tässä vielä kaikki. Meren rantaviivaa Suomessa on 46 200 kilometriä, ja kaiken kaikkiaan rantaviivaa on Suomessa yhteensä 314 604 kilometriä, ja se on täten maailman kymmenenneksi pisin rantaviiva. Luonnonrantojen lisäksi Suomessa on parisensataa uimahallia ja maauimalaa. Valinnanvaraa siis on jopa samalla paikkakunnalla. 

Yhtä tärkeä kuin uimataito on kansalaisten kielitaito. Se voi pelastaa jopa hukkumiselta. Suomeen muuttavalle kansalaiselle tulee entistä enemmän korostaa uuden äidinkielen  merkitystä hänen oman etunsa nimissä. Tarvittaessa on otettava porkkanat käyttöön. On jopa maksettava siitä, että tulijaperheen äitikin napataan pois sieltä miehen selän takaa keittiön ja moskeijan takarivin kuumuudesta ja pannaan koulunpenkille oikeasti oppimaan suomen kieltä ja vaikkapa sitä uimataitoa, ilman aviomiehen kontrolloivaa silmää.

Vasemmistoliiton Minja Koskela näkee maahanmuuttajien puutteellisen uimataidon esillenostossa ankaraa rasismia. Se on surullista, koska pahat kielet voivat sanoa hänen haluavan  ylläpitää kulttuurien ja sukupuolien välistä segregaatiota. Koskela nimittäin haluaa uimaliitoilta maahanmuuttajien äidinkielistä opastusta, kun taas persujen Ari Koponen näkee näissä nyt sattuneissa  hukkumiskuolemissa kielitaidon puutteen ja naisten ja tyttöjen alisteisen aseman perimmäisinä syinä. Kaksi vastakkaista näkemystä. Molemmilla on puolensa ja vasta-argumenttinsa.

Selvää on, että kyseessä on aina tragedia, kun lapsi hukkuu. On kuitenkin niin, että jos asioista ei uskalleta koskaan keskustella, niin sellaiset syyt, jotka voidaan jollain tavalla poistaa, jäävät olemaan ja aiheuttamaan lisää kuolemia. Aivan selvää kuitenkin on, että monikielistä viestintää on ensi hätään lisättävä, jottei tänä kesänä enää satu hukkumiskuolemia. 

Yhtä selvää on, että maahanmuuttajien kielikoulutus on nyt otettava tosissaan. On usein oltu maassa kauankin, mutta ei ole opeteltu suomen kieltä eikä otettu asioista selvää. On nytkin lehtitietojen mukaan jopa ehkä luultu, että uimaan oppii automaattisesti, kun menee veteen, joten lapsi on jätetty aaltoihin ja menty itse pois.

Ari Koponen on täysin oikeassa sanoessaan, että meidän ei tule alistua naisia ja tyttöjä halventavaan erotteluun uimahalleissa ja että meidän tulee opettaa kaikille suomalaisen peruskoulutuksen saaville, että pojat ja tytöt ovat samanarvoisia ja ansaitsevat samanlaisen kohtelun ja arvostuksen. Itse lisäisin tähän perään vielä, että lapsille ja naisille tulisi sanoa selkeästi, että tyttöjen ja naisten alistaminen on aina väärin. Valistuneiden suomalaisten ei tarvitse kunnioittaa keskiaikaisia sortavia rakenteita. Arvovalintakysymys, arvoisa Minja Koskela.

Miksi siis myös Vasemmistoliiton poliitikko, puoluejohtaja - naisena ja poliitikkona  - ei puhu tällaista omaa sukupuoltaan voimaannuttavaa tekstiä, vaan jättää tuhannen taalan paikan käyttämättä ja heittää rasismikortin peliin haukkumalla sen, joka puolustaa naisia ja tyttöjä? Kysyn vaan, naisena ja politiikkaa seuraavana ihmisenä.

(Piirros Preston Blair)

Eunukkiääninen arabimies

Tähän mennessä olen alati moittinut Suomen julkista terveydenhuoltoa ja syyttänyt systeemin kiireellisestä väkisinrunttauksesta Katja Kiurua. Myös Sanna Marinin olen maininnut tässä samaisessa yhteydessä. Vaan nyt annan kehuja. Nimittäin. 

Eilen puhdistaessani mainion aterian jälkeen hammasvälejä hammaslangalla vetäisin samalla palan hammasta ja vanhaa amalgaamipaikkaa irti. Kyseessä oli  puruhammas. Oma hammaslääkärini, ihana Johannes, näytti olevan lomalla, samoin Oralin toinen ja kolmaskin hammaslääkäri, eli pulju oli kiinni. Niin myös pikkukaupungin muut yksityiset hammaslääkärit. Viimeisenä oljenkortena soitin soteen, Poriin, jossa puhelimeen vastaava valitteli lomakautta.

- Menisitkö Harjavaltaan? 

- En. 

- Menisitkö Nakkilaan. Sinne pääsisi hetimiten. 

- En. 

-  Poriin? 

- En lähde.

- Milläs sinä sitten puret?

- Toisella puolella.

Ilmeisesti kyseessä ei ollut tekoäly, koska puhelinkeskus alkoi nauraa ja sanoi, että hänpä panee minut jonottamaan hoitojen peruutuslistalle. Ja niin siinä kävi, että aamulla soi puhelin ja puhelinkeskus tarjosi minulle oman kaupungin peruutusaikaa asap, kello 10.15.

Nyt istun tässä kauniisti valkealla muovilla paikattu puruhammas ojossa. Oman terveyskeskuksen hammashoitola yllätti iloisesti. Ensinnäkin pääsin heti hoitoon, toiseksi hinta tulee olemaan  yli puolet pienempi kuin Oralilla. Kolmanneksi - hampaani hoiti  harmaantunut kaunis arabimies, joka puhui vähät sanansa lempeällä ohuella äänellä, mutta teki työnsä ronskisti, selittelemättä, mitä kulloinkin teki. Sanoisin, että sylkeni vain roiskui, kun koriseva limanimijä iskettiin alaleukaan ja tukikehikko humpsautettiin hampaan ympärille, ja jumalattoman isoja pihtejä lähestyi pientä suuvärkkiäni niin, että luulin jo hammasta vedettävän irti tietämättäni siitä etukäteen. Jotenkin lääkärin työtapa muistutti eläinlääkärin työskentelyä,  raavaan eläimen kohtelua, poikki ja pinoon ja nopeasti, kuin teurastamossa. Tai sitten hän vaan oli peräti taitava. Oma vakituinen hammaslääkärini Johannes selittää kaiken ja lähestyy työmaataan varovasti, suorastaan hellästi, ikään kuin lupaa kysyen. 

Vaan tämä ohutääninen suomalainen hammaslääkärini hymyili kauniisti. Jotenkin ymmärrän sen, miksi tällaisiin tummiin charmantisti harmaantuneisiin lääkärismiehiin voi nainen langeta, vaikka mies olisi tullut tänne muilta mailta kaukaisilta. Juttuni ydin ei kuitenkaan ole tämä hurmuri, vaan julkisen hoidon toimivuus heinäkuun helteistä huolimatta. Vai minullako vain oli sattumankaupalla onnea, muilla ei? Ja onhan totuus kai se, etten minäkään muuta hammashoitoa julkiselta saisi? 

(Piirros Saul Bass ja Paul Rand)

Wille Rydman ja kynsisalonkitutkimus

 

Kynsisalonki-ala on kasvanut viime vuosina merkittävästi, ja samalla myös tutkimus ja kehitys alalla ovat ottaneet suuria askelia eteenpäin. Yksi alan kiinnostavimmista nimistä on Wille Rydman, joka on aktiivisesti mukana kynsisalonkitutkimuksen kehittämisessä ja innovaatioiden tuomisessa esiin. Mutta kuka Wille Rydman on, ja miten hänen työnsä vaikuttaa kynsialan tulevaisuuteen?

Wille Rydman: innovaattori ja tutkimuksen edelläkävijä

Wille Rydman on suomalainen kauneudenhoidon ammattilainen, joka on erikoistunut erityisesti kynsienhoitoon ja alan tutkimukseen. Hän on tunnettu siitä, että hän lähestyy kynsisalonkipalveluita tieteellisestä ja tutkimuksellisesta näkökulmasta, mikä on ollut harvinaista alalla. Rydmanin tavoitteena on parantaa kynsienhoidon laatua, turvallisuutta ja kestävyyttä, tuoden samalla esiin alan mahdollisuudet uudella tavalla.

Kynsisalonkitutkimus: miksi se on tärkeää?

Kynsisalonkitutkimus ei ole vain uusien kynsituotteiden tai -tekniikoiden kehittämistä, vaan myös turvallisuuden, hygienian ja kestävien käytäntöjen edistämistä. Tutkimuksen avulla voidaan löytää parhaita käytäntöjä, ehkäistä infektioita ja varmistaa, että asiakkaat saavat laadukasta palvelua turvallisesti.

Wille Rydmanin mukaan kynsisalonkitutkimus auttaa myös ymmärtämään paremmin kynsien terveyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tämä tieto mahdollistaa entistä yksilöllisempien ja tehokkaampien hoitomenetelmien kehittämisen, mikä hyödyttää sekä ammattilaisia että asiakkaita.

Uusia innovaatioita ja tulevaisuuden näkymiä

Rydman on ollut mukana kehittämässä uusia tuotteita ja menetelmiä, jotka perustuvat tutkimukseen ja tieteelliseen tietoon. Esimerkiksi hän on ollut mukana kehittämässä tehostettuja kynsien hoitotuotteita, jotka ovat paitsi tehokkaita myös ympäristöystävällisiä.

Tulevaisuudessa näemme entistä enemmän tutkimuspainotteisia lähestymistapoja kynsialalla. Innovaatiot liittyvät esimerkiksi luonnonmukaisten ja biohajoavien materiaalien käyttöön, turvallisten ja kestävien tekniikoiden kehittämiseen sekä asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden huomioimiseen entistä paremmin.

Yhteenveto

Wille Rydmanin työ kynsisalonkitutkimuksen parissa avaa uusia mahdollisuuksia alan ammattilaisille ja asiakkaille. Tutkimuksen ja tieteellisen lähestymistavan avulla voimme saavuttaa korkeampaa laatua, turvallisuutta ja kestävyyttä kynsienhoidossa. Tulevaisuus näyttää valoisalta, kun alan kehitys perustuu vahvasti tutkimukseen ja innovaatioihin.

Jos olet kiinnostunut pysymään ajan tasalla kynsialan uusimmista trendeistä ja tutkimuksista, kannattaa seurata Wille Rydmanin työtä ja alan kehitystä – se lupaa tuoda paljon uutta ja inspiroivaa kynsienhoitoon!

(Piirros Albrecht Durer, Rukoilevat kädet 1508)

*************

Huom! Tämän tekstin kirjoittaja on tekoäly ChatGPT saatesanoilla Wille Rydman ja kynsisalonkitutkimus - kirjoita blogiteksti. Tämä on samalla maallikon yksinkertainen testi tekoälyn ajantasaistietoudesta. Tai tekoälyn huumorintajusta?

Näin vähän - tai paljon -  tekoäly siis tietää Suomen sisäpolitiikasta. Virikkeen aiheeseen sain Wille Rydmanin vastineesta Helsingin Sanomissa 11.7.2025. Rydmanhan kritisoi viestipalvelu X:ssä  756 612  euron rahoituksen myöntämistä tutkimukseen ”Intiimi manikyyri: feminisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudiossa.”

Li ja hänen kenkänsä, Sanna ja ukot

 

Lehtien jonninjoutavista pikku-uutisista  luen pari hupaisaa juttua suomalaisista naispoliitikoista. Yhteistä poliitikoille on se, että molemmat ovat häipyneet ulkomaille vaikuttamaan, mutta molemmat postaavat juttuja someen. Toinen juttu koskee Li Anderssonin merkkikenkiä ja toinen koskee ranskalaisen rockyhtyeen Sanna Marinista tekemää hurmahenkistä ylistyslaulua.  

Li Andersson nimittäin myy kenkiään kovaan hintaan Facebookissa. Kengät ovat käsityötä, ja maksavat uutena 315,95 euroa. Andersson tarjoaa kenkiään 200 euron hinnalla, koska kengät ovat hänelle liian pienet. Hulvatonta ökyostamista, vai mitä? Kuka meistä naisihmisistä ostaa itselleen satojen eurojen kengät sovittamatta niitä? Mitä ajatella poliitikosta, köyhien puolustajasta, joka ostaa huippukalliit kengät mitä ilmeisimmin edes kokeilematta? 

Mitä tulee Sanna Mariniin, ranskalainen rokkiukkoyhtye Indochine on tehnyt hänestä ylistyslaulun, joka on kuunneltavissa Youtubessa, nimellä Sanna sur la croix,  suomeksi: ”Sanna, riiput jo ristillä.”

Sanoilla viitataan mediakohuun, joka nousi Sanna Marinin laistettua velvollisuutensa menemällä bilettämään pääministerin tehtävistä koronan karanteeniaikoina, jolloin kokoontumisia hillittiin ja estettiin altistumisvaaran vuoksi. Mm. Hillary Clinton tanssi villisti jossakin postauksessaan Sanna Marinin ”ahdinkoa” vastaan. 

Minulla on vankka muistikuva, että Marin biletti koronaltistuneena, jonka vuoksi närkästys nousikin, omanikin, katsellessani pakkoeristyksessä ikkunasta ulos. Kohu ei siis meillä noussut siksi, että pääministeri ylipäänsä tanssi ja juhli. Briteissähän tosin pääministeri Boris Johnson joutui samasta syystä eroamaan - hän järjesti juhlia koronan eristysaikana ja taisipa hänkin olla altistuneena eli potentiaalina tartuttajana. Eipä lauleta hänestä, miesihmisestä, ylistysoodeja ranskan kielellä.

Ulkomaille levisi sitten viesti ahdasmielisistä katkerista suomalaisista, jotka kielsivät nuorta kaunista naispääministeriä tanssimasta ja hankkimasta iloa ja valoa elämäänsä. Missään ei korostettu laajemmalti mainintaa pääministerin altistuneena ja mahdollisesti muita tartuttavana juhlimisesta eikä Suomen ankarista  koronarajoituksista.

Nyt näkee lehdissä kommenttimainintoja siitä, että eipä tulla Orposta eikä Purrasta laulamaan ylistyslauluja maailmalla. Sanon suoraan: onneksi ei. Rehellinen itsensä työlleen uhraava poliitikko ei kaipaa ympärilleen kultteja.

*

HUOMIO! Kommentoijien ehdotuksesta pyydän kaikkia kommentoimaan poikkeuksellisesti tällä kertaa anonyymisti. Tämä on samalla kokeilu, millä tavoin täydellinen anonyymius vaikuttaa keskustelun tasoon, tai ylipäänsä keskusteluun. Myös itse kommentoin anonyyminä.

- Edellinen pyyntö peruttu klo 17.30.

Pieni ja viaton kesäpostaus

 

Tämmöinen tapaus, Lumo-kissa,  lähti mökiltä takaisin pääkaupunkiseudulle, ja minä sain vahtimispalkaksi vaaleanpunaisen New York -lippiksen ja mustan I Love NY -paidan. Taidan pukeutua niihin ja istahtaa mökin pihalle ratkomaan vaikeaa ristikkoa, sunnuntain lepopäivän kunniaksi. Olen sitten hienosti pukeutunut, jos naapuri pistäytyy mäkeen sanalle.

Vaan tänään taitaa myrskytä ja ryskytä, tässä rannikolla, kun puut ottavat luoteisen merituulen vastaan. Aamuviideltä meni ukkosrintama ohitse pommittaen lähinnä Rauman aluetta ja säästäen tämän alueen salamilta. Jostain kumman syystä kovimmat puuskat kiertavät aina meidän mäen alapuolitse viuhuen hurjasti naapurin tontilla. Luonnolla on omat lakinsa ja tuulilla säännölliset kiertoratansa. 

Täällä periferiassa maailman melskeet unohtuvat. Putin on jäänyt hieman  ikävästi Trumpin varjoon, ja tämä hupaisa amerikkalaisukkeli alkaa tuntua isälliseltä Hamelnin pillipiiparilta, jonka pillin tahdissa maailman johtajat marssivat kuin sätkynuket, polvet notkahdellen. Suomen presidenttikään ei osallistunut nyt niin trendaavaan Pride-marssiin, vaan suojeli sitä Kesärannasta käsin. Onneksi siellä oli muita poliitikkoja ja ministereitä puolueiden imagoa nostamassa ja tulevia äänisaaliita  varmistamassa. Valtakunnassa kaikki hyvin, Pride-liput liehukoot joka niemen nokassa! Ja rohkeiden meppien Li Anderssonin ja Jussi Saramon ja kumppanien kätösissä Budapestin kielletyllä Pride-marssilla. Kyllä Lin ja Jussin tehtävänä on kertoa Suomen puolesta kieliheimokansalle, miten asiat oikeasti ovat. 

(Valokuva Iines)

Suloista suvea!

Juhannushan ei ole erityisen monikulttuurinen  juhla, vaan tunnettu lähinnä kalpeassa Pohjois-Euroopassa ja Baltiassa. Kansainvälisesti juhannuksen ja kesäpäiväntasauksen aikoihin eri kalentereissa vietetään jussin sijasta Pyhän Vituksen päivää.  Luokaamme siis katsaus laajempiin ympyröihin.

Pyhä Vitushan on yksi roomalaiskatolisen kirkon neljästätoista pyhästä auttajasta. Hänet tunnetaan hänen parantamiensa keisarillisten tapausten vuoksi mm. vuoteenkastelijoiden, näyttelijöiden, tanssijoiden ja erityisesti tanssitautisten sekä sirkustaiteilijoiden jumalana. Hänellä oli kyky parantaa myös koiran- ja käärmeenpuremat, epilepsia sekä turvata ihminen myrskyiltä ja salamoilta.

Saksalaisen kulttuurin maissa oli keskiajalla massahysteriaa, jossa kansa tanssi kuin riivattuna. Miehet ja naiset muodostivat piirejä, joissa he bailasivat mielettöminä, voimatta keskeyttää,  kunnes kaatuivat maahan uupuneina ja tajuttomina. Tanssia nimitettiin Pyhän Vituksen tanssiksi. Tanssitautia parannettiin Pyhälle Vitukselle omistetuissa kappeleisa.

Pyhän Vituksen elämäkerran mukaan hänen pakanallinen isänsä, senaattori Hylas, yritti aluksi  eri tavoin saada herätyksen saaneen poikansa luopumaan kristinuskosta. Isä sulki hänet viettelevien tanssijattarien kanssa samaan huoneeseen, mutta enkelit suojelivat Vitusta lankeemukselta. Hänet heitettiin myös kuumaa öljyä ja pikeä sisältävään kiehuvaan pataan, mutta hän nousi sieltä vahingoittumana ja kuoli myöhemmin lukuisien mainetekojensa jälkeen rauhallisesti rukoillen Santa Ceciliassa.

Ja mitä yhteistä on suomalaisella juhannuksella ja Pyhällä Vituksella? Paljonkin. Nyt vain nuo tanssitautiset bailaavat läpi yön nesteyttäen elimistöään riittävästi. Voi arvata, että Pyhän Vituksen aikaiset eivät osanneet tätä puolta asiassa.

(Maalaus Anders Zorn, Juhannustanssit 1897)

Mitä yhteistä on kadonneen perheen ja al-Holin lapsilla?

 

Lapset ovat maailman manipuloiduin ryhmä. Heitä ei pelasta mikään, kun vanhemmilla on ideologia päällänsä. 

Heidät voidaan viedä kaukaiseen maahan, kiihkoisan uskonnolliseen terroristiryhmään kasvamaan, jos lapsen suomalainen äiti on nähnyt valon ja niin päättää, oman aatteensa tähden. Kieli on vieras, kulttuuri on vieras, olot oudot. Viis lapsesta! 

Lapset voidaan eristää Suomessakin yhteiskunnasta, jos vanhemmat niin päättävät. Heillä on kaikki valta yli lapsen. Lapsilta  voidaan kieltää koulu, rokotukset, terveydenhoito, kaverit ja toverit, kokonainen digimaailma ja jopa sukulaiset ja ulkona leikkiminen ja käynti yhtään missään. Lapsilta varastetaan elämä.

Hämeenlinnassa sattui tapaus, jossa uskonnoton vanhempi vaati tuhansia euroja korvauksia koululta, koska hänen kahdeksanvuotias lapsensa oli joutunut kuuntelemaan Jeesus-lauluja vastoin ”uskonnollista vakaumustaan”. Tämän tapauksen säikäyttämänä erään toisen koulun rehtori perui kokonaisen kouluun aiotun  barokkikonsertin, koska siellä olisi soitettu uskonnollisteemainen Händelin oratorio. Lapsilta varastettiin taide-elämys mahdollisten ateistien takia. Ja kysyä kai tässä tapauksessa sopii, varastaako  yksittäisen aatteen kannattaja lapseltaan vapaan valinnan puhtaalta pöydältä?

Maailmassa on erilaisia aatteita ja ideologioita, ja niin saa olla ja jopa täytyykin. Kysymys kuuluukiin: omistaako Karfien perhe todella kahdeksan lastaan niin, ettei kukaan voi tulla siihen väliin vapauttamaan lapsia vankilastaan? Tai saivatko al-Holista Suomeen palautetut naiset minkäänlaista rangaistusta väkivallasta lapsiaan kohtaan? Ovatko lapset oikeasti jo syntyjään lainsuojattomia?  

(Olli Seppäsen öljyvärityö Leikkivät lapset, 1959. Oulun taidemuseon kokoelmat. Teoskuva Mika Friman) 

Lääke kouluromahdukseen

Olipas kerran opetusministeri, jolla oli kirkas ja ytimiin asti porautuva häikäisevän sininen katse.  Valtakunnassa oli kaikki hyvin, mitä nyt köyhät vähän kitisivät ja maailmalla kiehui, ja omalta opetustontilta tuli huolestuttavia uutisia. Kouluissa, jopa alakoulussa käytiin puukkohippaa, ammuskeltiin, romahdettiin luku- ja kirjoitustaidossa -  ei osattu lukea saati kirjoittaa, ei erotettu koivua kuusesta. Vaan merkkivaatteet ja merkkikellot ja merkkipuhelimet tiedettiin ja niitä haluttiin, vaikka oltiin köyhiä.  Ja vaikka inklusiivisissa avoluokissa metelöitiin korviahuumaavasti ja huoriteltiin opettajia, niin selvittiin lopulta koulusta ulos hyvin paperein tai ainakin armovitosin. 

Tähän saumaan opetusministeri päätti iskeä. - Kyllä merkkivaatteet ja tasa-arvo kuuluvat kaikille, hän ajatteli. Tarvitaan siis yhdenvertaisuusohjelma, oikein hyvä ja kattava. Koulutus nousuun!  

Ja ei kun toimeen. Näin opetusministeri tuli luoneeksi idean yhdenvertaisuusohjelmasta, jolla oppii tunnistamaan ja purkamaan eriarvoisuutta tuottavia normeja, rakenteita, arvoja, käsitteitä ja toimintamalleja. Loppuu se homottelu, naisviha, natsitervehdykset, sukupuolten eriyttäminen ja sateenkaaritunnusten hävittäminen luokista, hän puhisi. - Kyllä koulut pitää pelastaa ja koulutus on saatava nousuun, hihkaisi ministeri ja päätti nimetä komitean asiaa valmistelemaan tarkkojen ohjeiden pohjalta.

Kynä sauhuten opetusministeri alkoi luonnostella opettajien verkkokoulutusta yhdenvertaisuusasioista, pohjaksi työryhmäkomitealle. Tavoite on auttaa opettajia tunnistamaan omia ennakkoluulojaan ja näin paremmin puuttumaan mahdollisiin ongelmatilanteisiin, muotoili ministeri alustukseensa. Meiltähän tämä käy, hihkaisi tuo kirkakatseinen ja päätti antaa samantien medialle lausunnon koulutuksen suuresta parantamisohjelmasta juuri ennen pian alkavaa kesälomaansa. 

Ministeri oikaisi väsyneen kehonsa työhuoneen nahkasohvalle ja huokaisi tyytyväisenä rankan uudistustyön jälkeen. Kylmä juoma lasissa ja avustaja hoitelemassa käytännön asioita. Varsinaisiin töihin syssymmällä. Mikäs tässä, valtakunnassa kaikki hyvin, koulutus nousussa.

Riikan syy?

 

Kenen syy, kun koululainen tappaa tai puukottaa toisia koululaisia? 

Kun seuraa Pirkkalan koulupuukotuksesta  käytävää keskustelua, syyllisiä ovat kaikki muut paitsi puukottaja itse: koulukiusaajat, nettimaailma, kännykät, Andrew Tate ja naisviha, Orpo-Purra ja koko hallitus, ennen kaikkea persut ja sisäministeri, joka perää vanhempien vastuuta lapsistaan, yhteiskunta - ”Vanhempia ei tule syyllistää, vastuu kasvatuksesta kuuluu sisäministerille. Agit Prop lauloi jo 70-luvulla, että sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi” (HS 20.5.) 

Vaan entä, jos tämä puukottajapoika onkin psykopaatti eli vika ei olisikaan Orpon, sisäministerin tai Riikka Purran, vaikka jopa Helsingin Sanomien keskustelussa viitataan hallituspersujen suuntaan? Jos syyllistä tappamishimoisen puukottajan tekoon haetaan, kannattaisiko asioita suhteuttaa kokonaisuuteen? 

Eli jos syyllisiä olisivat Andrew Tate ja hänen naisvihansa, miksi vain yksi koululaisista puukottaa, kaikki muut eivät? Tai saman kaavan mukaan, jos syyllinen olisi paha saksitäti Riikka Purra, joka vie leivän poikalapsen suusta, eikö silloinkin puukottajia olisi pilvin pimein enemmän? Ja sama suhteutus jokaisen syylliseksi epäillyn tahon kohdalla. Käteen jää aina vain yksi sadoistatuhansista.

Jokin meni siis pieleen tämän yhden kohdalla. Oma katseeni kääntyy, kuten aina kouluampujien ja muiden järkyttävien  poikkeustekojen kohdalla lapsen tai nuoren kotiin. Uskallan sanoa näin, vaikka olen takavuosina jopa saanut kirjeen kouluampujan isältä, joka koki minun syyttävän blogissani suoraan häntä. Ymmärsin häntä, ja ymmärrän edelleen, ja myötätuntoni on hänen puolellaan. Jokainen tappajan vanhempi on myös uhri.

Jotakin järkyttävää särmää on lapsen etiikan ja moraalin normaalissa kehityksessä tapahtunut jo varhemmin, jos empatiataidot ovat olemattomat ja jos hän valitsee tarttua puukkoon tappamismielessä saadakseen tätä kautta mainetta ja jopa kunnioitusta ihailemissaan väkivaltapiireissä. Ei tällaiseen rikoksella brassailuun riitä selitykseksi pelkästään internet,  kännykkä, netissä roikuminen ja kaikkein viimeksi Riikka Purran leikkaukset. Syyt ovat syvemmällä ihmismielessä. Eikö pitäisi kysyä, miksi lapsi roikkuu netissä. Onko lapsella rajaton netissäoloaika? 

Kännykät on meillä kaikilla, samoin olemme lukeneet Andrew Tatesta ja hänen rumasta naisnäkemyksestään ja rasismin ihailustaan. Moni meistä roikkuu aivan liikaa netissä - koputan puuta itsekin. Tunnen monia lapsia, jotka kulkevat pihallakin nenä kiinni puhelimessaan. Kukaan heistä ei kuitenkaan kulje puukko tai kuristuslanka taskussa kuten Pirkkalan poika kulki. 

(Kirjan kannen kuva Britt-Lis Erlandsson 1947)

”Mistä puhumme, kun puhumme pelkotilasta?”

 

Mistä puhumme, kun puhumme pelkotilasta, kysyy eilisessä lehdessä muuan raiskattu tyttö, jonka raiskaussyyte hylättiin oikeudessa. Oikeus oli halunnut selvittää, oliko tytön pelkotila välittynyt raiskaajalle. Tyttö oli raiskaustilanteessa alistunut koneellisesti, mutta oli ilmaissut kieltonsa verbaalisesti. Syytetyn raiskaajan lakimies oli kuvaillut tytön vastailevan kysymyksiin rauhallisesti, lähes lakonisesti. Jos hän oli ollut samanlainen teon aikana, mistä mies olisi lakimiehen mukaan voinut tietää, että tyttö oli peloissaan? Ja näin tämäkin syyte hylättiin. 

Samoin kävi juuri äsken paljon kohua herättäneessä Malmin tapauksessa, jossa alaikäistä tyttöä raiskattiin edestä ja takaa ja vielä kerran kierros kolmen aikuisen miehen nauttiessa tyttöseksistä. Miehet jäivät syytteettä, koska tyttö ei ollut ilmaissut pelkoaan tai tunnetilaansa miehille. 

Tätäkö siis ambulanssilla sairaalaan kuljetettu tajuntansa rajamailla ollut  humalainen alaikäinen  tyttö oli halunnut, koska kulki miesten mukana, minne nämä tyynen oloisen tytön johdattivat. Tietysti humalainen tyttönen halusi metsikköön paneskelemaan kolmen ulkomaalaisen itseään melkoisesti vanhemman miehen kanssa.

Entäpä tänään? Mitä kuuluu raiskausrintamalle? Kuuluu hyvinkin. Ilta-Sanomat kertoo tuoreesta tuomiotapauksesta mainiten jopa miekkosen  nimen.  Nimittäin taksiraiskausta yrittänyt  sarjaraiskaaja - aiemmin kaksi raiskausta - sai paljousalennuksen uusimmasta raiskaustuomiostaan, joka muuten olisi ollut kovempi: kymmenen kukautta ehdotonta vankeutta. Tämäkin taksikuski koetti raiskaista alaikäistä, 16-vuotiasta tyttöstä, mutta tyttö onnistui pakenemaan taksista. 

Varsinkin syytteettä jätettyjen raiskaajien tapaukset antavat aiheen kysyä joko linsäädännön tai lainsäätäjien tilaa ja ymmärrystä? Onko tuomareilla ollenkaan alkeellistakaan psykologian  opetusta opinnoissaan? Ihan kuin he pelaisivat vain kuolleilla lain kirjaimilla ja homehtuneilla pykälillä tajuamatta ihmiselämän lainalaisuuksia. 

Eli mistä me puhumme, kun puhumme pelkotilasta raiskaustapauksissa, joissa teko on ilmeinen, mutta tekijä jää vaille rangaistusta? Miten naisen tulee todistaa pelkotilansa, jos hän jähmettyy tai mukautuu tukholmansyndroomaisesti vahvempien miesten johdatteluun? Onko pelkoa vain tappelu ja huutaminen? 

Minuakin on yritetty raiskata nuoruudessani. Minäkään en huutanut, en raivonnut, en lyönyt, kun minua raahattiin kohti metsikköä ojan yli. Jos teko olisi onnistunut, miehen tuomari olisi voinut sanoa, että se halusi sitä, koska ei tapellut. -Ai että miten selvisin tilanteesta? - Luulen, että pelko jähmetti minut kylmän viileäksi ja turvauduin älyyni. Pyysin mieheltä, että mennään meille sisälle, siellä on mukavampaa. Mieshän lähti taluttamaan minua kohti kerrostaloa, jossa opiskeluboksini oli. Juuri kun minua kuskattiin ovelle, naapuritalon mies juoksi paikalle ja mies lähti karkuun. Hän oli nähnyt kaiken ja todisti oikeudessa. Sain korvaukseksi 50 markkaa uusiin silmälaseihin, ja mies saatiin kiinni. Hän oli ehdonalaisessa ja joutui sen vuoksi istumaan aiempaa tuomiotaan. Ei pitkäksi aikaa. 

(Valokuva Iines/ Britt-Lis Erlandssonin kirjakuvitus, Lasten lempisadut 1947)

Köyhät teillä on aina keskuudessanne

En muista pitkään aikaan tapahtuneen yhtä jyrkkää vastakkainasettelua kansalaisten välillä kuin nyt on. Jyrkimmillään kansalaisten jako ääripäihin tapahtui 1970-luvulla, jolloin oli monenlaista poliittista kärhämää ja taistoa. Tehtiin mm. salainen marxilainen koulukokeilu, jonka satoa tekstin kuvat ovat. 

Ylinnä oleva viidenkymmenen vuoden takainen piirros voisi hyvin olla tämän päivän koululaisen piirros, sillä samanlaisia kaikuja on ilma ja some sakeanaan. Poliittinen oppositio käyttää sumeilematta tällaista kuvastoa hyväkseen ja ratsastaa eriarvoisuuden lisääntymisellä komeasti kohti seuraavan hallituksen johtopaikkoja. - Oikeistohallitus harjoittaa julmaa politiikkaa, antaa rikkaille jättimäisen veronalennuksen ja köyhille vain murusia, manipuloi suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja hidastetussa ja taidokkaasti painotetussa värisevällä äänellä lausutussa puheessaan. Tällainen liikuttava puhe tietysti uppoaa massoihin, joille jatkossa annetaan vähemmän kuin ennen tukileikkauksia. Aivan ymmärrettävää. 

Alemmassa valokuvassa Pirkkalan lapset rakentavat ilmeisesti projektityönään slummia. Dystooppinen maailmanlopunkuvien maalailu tässä poliittisessa ajassa taas alkoi jo ennen kuin yksikään tukivähennys oli voimassa. Ja vaikka suuri osa vähennyksistä oli kohtalaisen pieniä tai ainakin siedettäviä, syntyi nopeasti kuva valtavasta hädästä ja kurjuudesta, jonka hallitus pahuuttaan aiheutti. Sanottiin, että hallitus ajaa ihmisiä kodeistaan kadulle ja kerjäämään. Itsemurhat lisääntyvät, nuoret masentuvat, vanhukset jätetään koteihinsa, sairaat jäävät hoidotta, koska orpopurra ja oikeastaan vain purra. 

Nyt puoliväliriihen jälkeen on luvassa veronalennuksia lähes kaikille työtä tekeville. Tämäkin on väärin tehty, kun rikkaat ne vasta saavatkin.  Veronlasku ei kelpaa, se on populismia, takinkääntö, ei rikkaille saa antaa! Siinä kun oppositio kauhistelee rikkaalle ”antamista”,  valistunut kansalainen voi taas  miettiä, mitä antamista se on, jos hyvin ansaitseva ihminen saa pitää ansaitsemastaa palkasta jo lähes puolet.  Jos Marinin hallitus olisi alentanut työn verotusta, sitä olisi kehuttu. Tästä ei ole kahta sanaa. Paitsi, että Marin ei  olisi alentanut hyvin ansaitsevien veroja. - Näin löysässä ovat suosion ainekset.

Niin tai näin, yhteiskunnan kahtia jakautuminen lisääntyy koko ajan, teki hallitus sitä taikka tätä, antaisi tai ottaisi, niin väärin meni. Sitä oikeastaan jo jää odottamaan aikaa, jolloin oppositiopuolueet ottavat vastuun valtion taloudesta. Se tulee olemaan melkoista menoa. Tuskin maltan odottaa.

Mietin myös sitä, voivatko ihmiset lopulta  koskaan olla oikeasti yhdenvertaisia, tasa-arvoisia. Onko olemassa sellaista kansaa, yhdyskuntaa tai yhteisöä, jossa vallitsee täydellinen yhdenvertaisuus? Ovatko eläimet keskenään yhdenvertaisia? Onko väärin menestyä vaikka lahjakkuudella koulussa muita paremmin? 

Ja onko yhdenvertaisuus muka sama asia kuin taloudellinen tasa-arvoisuus? Rahako tämänkin ratkaisee? Jos näin on, niin meillähän tulisi olla sosialistinen yhteiskuntajärjestelmä. Sitäkö me oikeasti haluamme? Kaikille yhtä paljon, mutta johtajille leijonanosa. Ihan kuin esimerkiksi Minja Koskela ajaisi tällaista mallia.

Blogikiusaaja iski jälleen

Muuan naapuri kertoi aamulla, että postilaatikoihin on jaettu taas blogini osoite, asukkaille osoitetuissa postimerkillä varustetuissa kirjekuorissa. Sattumoisin kyseessä on sama naapuri, joka viimeksikin, vuonna 2019, kun anonyymi blogini ilmiannettiin taloyhtiön 30 postilaatikkoon, ilmoitti asiasta minulle ennen kuin itse ehdin huomata asian. 

Tällä kerralla kuvan kirjettä ei ollut jaettu minun postilaatikkooni ollenkaan. Olen ilmaissut täällä haluavani kirjoittaa anonyymisti, nimimerkillä, koska se suo laajimman vapauden kirjoittaa henkilökohtaisistakin asioista. Kuten useimmat tietävät, minulla on neurologinen puhesairaus, joka haittaa puhettani siinä määrin, etten pysty pitkiin puheisiin äänen pätkimättä. Siksi kirjoittelen täällä hyvinkin ahkerasti. Parhaiten se onnistuu anonyymisti.

Ilmiannon jälkeen lopetin hyvinkin kommentoidun blogini, vaihdoin osoitetta ja menetin siinä vaihdossa monta lukijaa. Onneksi suuri osa vanhoista tutuista löysi  tiensä takaisin. Nyt en vaihda osoitetta, vaan jatkan tätä blogia, vaikka kymmenen taloyhtiötä tunnistaisi minut ja lukisi tätä blogia. En aio antaa periksi tälle kiusaajalle. 

Käsittääkseni intimiteettisuojalaki koskee blogejakin. Toivon, että tämä ilmiantaja käsittää tekonsa vakavuuden.

(Valokuva Iines 16.4.2025)

Antti vai Petteri?

 

Antti vai Petteri? Sofia, Minja vai Riikka? 

Gallupien mukaan kokoomus ja sosiaalidemokraatit lähtevät alue- ja kuntavaaleihin lähes samalta viivalta, tasaväkisinä. Kumpi tahansa voi voittaa. Jos äänestysvilkkaus jää matalaksi, se suosii kokoomuksen äänestäjiä, kertovat asiantuntijat. Kokoomuksen äänestäjät ovat vakaita ja varmoja äänestäjiä, sanotaan. 

Toinen mielenkiintoinen seikka vaalituloksessa on se, missä määrin perussuomalaisten puolue romahtaa. Jääkö se jopa vihreiden ja vasemmistoliiton taakse? Joka tapauksessa perussuomalaiset toimii iskujen ottajana ja suojakilpenä kokoomukselle ja Petteri Orpolle. 

Ainuttakaan vaaliväittelyä en ole katsonut, mikä on historiassani poikkeuksellista. Eduskunnan kyselytuntien kakofoninen huutomyrsky ja tappelu on johtanut siihen, että katsominen on epämukavaa ja paikoin jopa kärsimystä. En usko menettäneeni mitään, maailma jatkuu ennallaan, katsoin tai en.

Keskustelujen analyyseja olen kyllä lukenut. Niiden mukaan Petteri Orpo on ärhäköitynyt hieman, mikä on hänelle ilmeisesti vain hyväksi. Riikka Purra saa kehuja asiantuntemuksestaan ja tinkimättömyydestään, hän ei ratsasta enää lupauksilla eikä edes pyri vetoamaan katsojiin, sanovat analysoijat. Tämän asian kuittaan tyytyväisenä, sillä uskon rehellisyyteen ja siihen, ettei kosiskella yleisöä. Lahjomattomuuteen. Panen vielä merkille sen oudon seikan, että vain yhdessä analyysissä hän saa korkeimmat pisteet, vaikka sanallisen erittelyn mukaan hän on usein paras. 

Sofia Virta nimetään terhakaksi terrieriksi ja Minja Koskela opettajamaiseksi luennoijaksi, mutta teräväksi, ei aivan Li Anderssonin veroiseksi kiteyttäjäksi. Molemmat nuoret naiset mainitaan myös keskustelujen häiriköiksi ja puheenvuorojen riistäjiksi. Samalla kun heidän tietojaan kehutaan, he mitä ilmeisimmin vetoavat suoraan niihin ihmisiin, jotka kokevat itsensä hallituksen toimien uhreiksi. He uskaltavat sanoa! 

Antti Lindtmania kehutaan kovasti. Hänellä on varaa myhäillä ja olla lupsakka - tämä vaikuttaa viestintäkouluttajan unelmalta. Toisaalta häntä moititaan aina samoista syyttelyistä, jankkauksesta  ja  siitä, että hän lukee sanottavansa paperista ja vilkuilee jatkuvasti apuvälineitään, esimerkiksi älykellonsa muistiinpanoja tai lähetettyjä tietoja. Eikä hän edelleenkään esitä, mistä rahat mihinkin. Toisaalta - toimittajat eivät taida kysyä sitä häneltä. 

*

Lehdet ovat hekumoineet viime viikkoina ehdokkaiden rikostaustoilla. Vahvimmin tällä saralla ovat Helsingin Sanomien mukaan kunnostautuneet perussuomalaiset, mutta muissakin puolueissa on rikollisia ja vilivilpereitä. Uusin tapaus, joka näyttää jäävän varsin pienelle huomiolle, on SDP:n Habiba Ali. Hän kampanjoi perheiden hyvinvoinnin puolesta, seitsemän lapsensa äitinä, ja hänellä on tuomio lastensa vakavasta pahoinpitelystä. Vieläkin puhutaan Mikkel Näkkäläjärven kissankidutuksesta ja Wille Rydmanin pedariudesta sekä Vilhelm Junnilan pesukarhukravatista, mutta sivuutetaanko Habiba Alin kaksinaamaisuus ja SDP:n osuus asiassa? Missä viipyy median laajempi riekkuminen?

Niin tai näin, maailmaan mahtuu. Sunnuntain vaali-ilta on äärimmäisen jännittävä. Jääkö äänestysprosentti alhaiseksi? Kumpi isoista puolueista vie ykköspaikan? Romahtaako perussuomalaiset vihreiden ja vasemmistoliitonkin taakse? Tuleeko vaaleissa yllätyksiä? 

(Maalaus Alfred de Dreux)

Eduskunnassa koulukiusaajien kokoontumisajot?

Tekee pahaa katsoa eduskunnan kyselytuntia torstaisin.  Tympeäksi on käynyt, jopa ahdistavaksi. Vähän sama, kuin katselisi sivusta koulukiusaamista, uhrin nitistämistä mitätöivin sanoin huutokuoron nauraessa ja kannustaessa kiusaajien pääpäsmäriä. Tulee jopa suljettua televisio, vaikka mieluusti seuraisi tulistakin  sisäpoliittista debattia. 

Opposition tehtävä on tutkia ja kyseenalaistaa hallituksen päätöksiä, mikä on demokratian peruspilareita. Näin on ollut aina. Oppositio on kysynyt, haukkunut, kyseenalaistanut, kaikkina aikoina. Muistan vieläkin Sipilän hallituksen haukut, joita oli runsaasti. Silti ei ahdistanut, ei tullut paha olo, sillä haukut olivat joltisessakin ruodussa eikä mediassa ollut niin järkyttävää henkilön persoonaan ja ulkonäköön menevää keskustelua kuin nyt. 

Nyt näitä halveksivia kommentteja saa lukea jopa Helsingin Sanomien uutiskeskustelujen perästä. Moderaattorit eivät aina noudata omia pränttäämiään eetisiä ohjeita, mm. seuraavia:

• Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa.
• Ole kohtelias ja rakentava.
• Älä nälvi, ivaa, leimaa tai vääristele.

Etenkin valtiovarainministeri, saksikäsi Riikka Purra on kieritetty ei vain tervassa ja höyhenissä, mikä olisi toki tukia vähentävälle ministerille vielä kohtuullista. Ei, vaan hänen ulkonäkönsä, työhistoriansa, keskenmenonsa, vanhat someälähdykset ja lausunnot on kaikki käytetty ulkohuussin reiän kautta ja tuotu näin kuorrutettuna median myötävaikutuksella kansan ateriatarjottimelle. 

Sama koskee pääministeri Petteri Orpoa, lapasta, joka laistaa kaikki velvollisuudet, vaikka näyttääkin matkustavan ympäri Euroopan merkittäviä kokouksia. Oma lukunsa on ministeri Kaisa Juuso, josta on maalattu kuva työhönsä kykenemättömänä ministerinä. Hänen viime päivien kohtelunsa on ollut silkkaa koulukiusaamista, suorastaan pöyristyttävän ylimielistä, ikään kuin hän ei yhtään ymmärtäisi, mistä on kyse. Viime kyselytunnilla oli tosin yksi hieno hetki. Kun Kaisa Juuso vastasi ruotsinkieliseen kysymykseen harvinaisen sujuvalla ruotsilla, koko sali hiljeni kuuntelemaan. Taisipa siinä eräällä laidalla olla tekemistä kielen ymmärtämisen kanssa. Ihan kuin uhri olisi saanut selkävoiton kiusaajistaan. 

Asiat voi kokea monilla tavoilla. Minä koen kyselytunnit ja opposition käytöksen julkisissa keskusteluissa yliampuvana ja ilkeänä. Tämä  siitä huolimatta, että  olen huolestunut soten rahoituksesta ja erikoisesti suomalaisten vanhusten huonosta hoidosta. Ymmärrän kuitenkin sen, että vanhusten huono hoitohan oli jo edellisten hallitusten aikana, eli kaikki ei johdu orpopurrasta, vaikka niin halutaan näyttää. Koulutuksen romahtaminenkaan ei johdu hallituksesta, vaan siihen on monia eri syitä. 

Odotan yhä sitä poliitikkoa ja sitä puoluetta, joka alkaa voimallisesti ajaa yhteiskunnallisen ilmapiirin yhdentymistä, parantamista, ei leireihin jakamista, ei puolen valitsemista. Uskon että sellaisella linjalla olisi kysyntää enemmän kuin arvataankaan. Voin kuitenkin vakuuttaa, että keskustapuolue se ei ole, sillä puolue kumartaa ja pyllistelee aivan liikaa eri ilmansuuntiin. Jonkinlainen liberaalinen versio voisi olla tarpeen?

(Maalaus Pieter Bruegel vanhempi)

Alfred de Dreux’n sivutukka

 

Näinä aikoina media pursuaa vaalitenttejä kuin taiteilija Alfred de Dreux’n sivutukka.  On lisäksi vaalitenttien etukäteispohjustuksia puolueiden varapuheenjohtajien avulla ja vaalitenttien jälkipuinteja toimittajien ruotimina. Katsoja tai kuulija saa runsaasti tietoa siitä, miten asioiden pitäisi olla, kun ne nyt ovat huonosti. Lupauksia paremmasta  annetaan, ja viisas katsoja naurahtelee. - Näkisi vaan.

Tähänastisista ehdotuksista rajuin ja samalla mielenkiintoisin  lienee Riikka Purran väläytys maahanmuuttajille asetettavasta velvoitteesta laittaa lapsensa varhaiskasvatukseen sosiaalitukien menettämisen uhalla. Tällä edistettäisiin nyt äärimmäisen huonoksi todettua maahanmuuttajalasten suomen kielen taitoa. Kielitaidon puute haittaa koko tulevaa elämää ja syrjäyttää nuoret usein normaalista yhteiskuntaelämästä.

Kannatan Purran väläystä, sillä näen tämän myös musliminaisten asemaa parantavana  hankkeena, jonkalaisesta olen täällä useinkin puhunut. Kun muslimitaaperot ovat päiväkodissa kieltä ja kulttuuria opettelemassa, äidit vapautuvat opiskelemaan, töihin ja tutustumaan uuteen kulttuuriinsa. Uskoisin, että feministiset liikkeet ja yleisesti naisväki kannattaa Purran ehdotusta. En näe mitään syytä, miksi miehetkään vastustaisivat naisten aseman nostamista pohjoismaiselle, tai ainakin eurooppalaiselle tasolle.

On vain yksi uhka. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja perustuslain asiantuntijat. Eiköhän sieltä kohta saada lausunto Purran ihmisoikeuksien vastaisesta ehdotuksesta. Vaan onko kyseessä pakottaminen? Kenties on, jos siinä on panttina sosiaalitukien maksaminen. Eihän kantasuomalaisen äidinkään ole pakko panna lastaan varhaiskasvatukseen tukien menettämisen uhalla.

Huolimatta tästä yhdenvertaisuusuhasta pidän Purran esittämää ajatusta kehittelemisen arvoisena ehkä tosiaan siksikin, että olen itse esittänyt vastaavanlaista mallia tukien harkinnanvaraisuudesta tai mahdollisesta lisäporkkanasta jo vuosia sitten.  Suomi voisi näyttää itsenäistä radikaalin uudistavaa  mallia muulle Euroopalle musliminaistenkin aseman parantamisessa. Olemme kulkeneet ennenkin uudistusten kärkijoukoissa, mitä naisen asemaan tulee. Aivan viimeksi meillä on ollut reipas nuori nainen pääministerinä keräämässä merkittävää huomiota maailmalla.

Jospa nyt sitten ajateltaisiin pidemmälle eikä urauduttaisi  kupla-ajatteluun, joka ampuu ”persun” keksinnöt lonkalta. Annetaan ideoiden elää ja versota kuin Alfred de Dreux’n sivutukka. Kiehkuroita voi kehitellä lisääkin.

(Kuvassa taiteilija Alfred de Dreux)

Välikysymys

 

Maailma palaa ja maailmanjohtajien mielenterveys pätkii  päivittäin. Sodan uhka leijuu kaiken yllä ja Suomessa on hätätila, melkein sisällissota. Kansa on ryntäämässä kadulle nälissään, kodeistaan ja töistään ulkoistettuna, suolet kurnien ja taisteluliput liehuen. Tasa-arvo, oikeudet! 

Näkeehän sen sokea reettakin, että köyhiltä on viety mahdollisuus yhdenvertaiseen elämään rikkaampien kanssa. Heiltä on otettu, rikkaille on annettu, bensa on kallista ja ennestään pulskat vievät punalaputetut tuotteet nenän edestä eikä Iivo Niskasestakaan ole enää mihinkään. 

Urheilu on täynnä skandaaleja ja  itkupotkuraivareita. Ainoa valopilkku ennen valojen sammumista on KAJ ja suomalaisen saunan menestys. Torille! Vaikka totta puhuen, sauna tunnetaan maailmalla ruotsalaisena keksintönä.

Kysyn nyt sitten vaan, kaiken kurjuuden keskellä, katastrofihallituksen alaisena, että mitä iloa pienen ihmisen elämässä enää on. Raakutkin on tuhottu ja  ilmasto pilalla - kaikki ihanat menneet, koska persut. Greta Thunberg, Li Andersson,  Sanna Marin. Haihtuneet jonnekin. Meille jäi kriisiytynyt sote ja Juuso.

Lapsilta korona pilasi lapsuuden, nuorilta nuoruuden ja Purra pilasi köyhien toivon ja opiskelijoilta kivan opiskelijaelämän omassa yksiössä.  

Kun ei sitä hallitusta vaan saada kaatumaan edes ministeri Juuson möhlyihin. Rydmankaan ei taida hairahtua enää, kun kainalossaan on nähty aikuinen nainen. 

(Maalaus August Friedrich Schenck)

Se on varmaan persu!

 

Ei, kuvan miehen persuudesta ei ole tietoa, vaikka voisi se  hyvinkin olla persu, vähäosainen kun lienee, ja ehkä lukutaidoton, kuka tietää. Nykykäsityksen mukaanhan kuvan kaltainen miekkonen on raskaasti petetty persu, ja häneltä on leikattu kaikki. Ei siis ihme, että  miehellä on kädessään tarttumapihdit, jollaisia liikuntarajoitteiset käyttävät poimiakseen esineitä lattialta. 

Otin kuvan marketin edessä olevalla pysäköintialueella, enkä tohtinut jäädä enempää kyttäämään ja salakuvaamaan. Tekonihan lienee vähintään kyseenalainen, koska en kysynyt mieheltä lupaa kuvan ottoon. Olen nimittäin menettänyt monta herkullista ihmiskuvaustilannetta kysyttyäni kohteelta lupaa kuvanottoon ja mahdolliseen julkaisemiseen nettialustalla.

Nyt jälkikäteen en siis tiedä, onko mies poimimassa jotakin roskiksesta, vai onko hän työntämässä sinne tunkemaansa roskaa syvemmälle, tiivistämässä edellisen roskienjättäjän  huolimattomasti työntämää tavaraa. Miehen kulkupelissä näyttää olevan pulleita muovikasseja. Ensi katsomalta oma näkemykseni on se, että mies poimii pihdeillään sattumia tästä hassun mallisesta omituisesta roskiksesta. Kenties hän kerää pulloja? Tai kokeilee onneaan saadakseen jännitystä leikattuun päiväänsä. Lukijakin kenties arvelee, että tätä ne hallituksen leikkaukset teettävät. Ihmispolot ajatuvat köyhyyteen ja kurjuuteen. Invalidimopoilijat ja muut vähäosaiset ryhmät ovat hätää kärsimässä. 

Voin kuitenkin lohduttaa huolestunutta lukijaa. Kuva ei ole tämän leikkaushallituksen ajalta, ei orpopurran tekosia, vaan jos oikein muistan, se on edellisen, Marinin hallituksen aikana otettu. Että syy ei siis olekaan ilmeinen, persuhallitus. 

Kaikkihan nyt on persujen vika. Persut eivät saa alue- ja kuntavaaleihin edes ehdokkaita. Lukekaapas, arvoisat lukijat, mitä tahansa keskustelua sanomalehdistä tai somesta, niin oli rikos mikä tahansa, rikollinen on kommentoijien mielestä aina persu, vaikka mitään rikosta ei olisi tapahtunutkaan. Supokin varoitti ensin äärioikeiston (lue: persujen) uhasta ja vasta sitten isis-verkostosta. Äärivasemmisto oli sivulauseessa lehtijutun lopussa eikä ollenkaan vaarallinen. 

Hupaisin lehtikeskustelujen persuilujuttu löytyi tänäisestä Helsingin Sanomista. Sdp:n entiselle kansanedustajalle, nykyisin vasemmistoliittolaiselle mikkeliläiselle Satu Taavitsaiselle vaaditaan ehdollista vankeutta törkeästä kunnianloukkauksesta. Syyttäjän mukaan Taavitsainen on esittänyt perättömiä ja valheellisia väitteitä ja vihjauksia, joiden mukaan mikkeliläinen paikallispoliitikko olisi syyllistynyt seksuaalirikoksiin. Väitteet ovat aiheuttaneet  poliitikolle vahinkoa, kärsimystä ja ankaraa halveksuntaa. Poliisin esiselvityksen mukaan väitteet ovat perättömiä.

Kas tässä ote HS:ien uutiskeskustelun kommenteista. Muistakaat siis aina, että kun demari tai vasuri mokaa, syyllinen on persu. Ei ole kahta sanaa.

• Tuollainen toiminta tuntuisi jotenkin erityisen persumaiselta. Ehkäpä tämä henkilö valitseekin sen seuraavaksi puolueekseen

• Sama tuli mieleen. Käsittääkseni tällainen sikailu on tosiaan ko. puolueessa jopa ansio!

• Juuri uutisoitiin, kuinka taas yksi kokoomuslainen huonosti käyttäytyvä kelpasi jälleen perussuomalaisten ehdokaslistoille. Kaikkein eniten ihmetyttää se, että joku näitäkin äänestää....

Tässä ei varmaan kannata jäädä viittaamaan Helsingin Sanomien kommenttikeskustelujen eettisiin sääntöihin, joita ovat mm. seuraavat: 

• Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa.
• Ole kohtelias ja rakentava.
• Älä nälvi, ivaa, leimaa tai vääristele.

(Valokuva Iines)