Suomalaisen rasismin ilmentymä - nahkamunako?

Se juuri nyt on ikävää, jopa pelottavaa, millä tavalla jokaisella ikävällä kohulla pyritään ratsastamaan kohti auringonnousua ja miten jokaista kamalaa tapahtumaa käytetään hyväksi oman asian tai egon pönkittämiseen. Viis siitä, pysytäänkö  edes aina täysin totuudessa. Opportunismi kukkii, kun kannukset isketään lainahevosen kylkiin ja kohun laineilla ratsastetaan! 

Kiurun lyömisestä oltiin vähällä saada kunnon rodeo tähtiin, mutta niin vain kuivui sekin kokoon, kuin viinirypäle rusinaksi, ei tullut takkia eikä tuluskukkaroa. Ja jotain mätää tässä Lucia-kohussakin nyt on, sillä nyt tiedetään, että suuri osa Lucia-neidon saamista rasistisista herjaviesteistä saapui peräkkäin, tiheään tahtiin syöksemällä, ikään kuin sarjatulena. Pitäisikö katsoa ensin kulissin taakse ja ottaa vasta sitten suomalainen rasismi todesta?

Minusta poliisin tulisi tutkia tämä poikkeuksellinen viestitulva. Voisiko olla todennäköistä, että se on kampanjoitu ja suunniteltu  projekti? Onko se johdettu ulkomailta, jostakin puoluetoimistosta, jostakin ryhmästä käsin? Ovatko asialla hakkerit, koululaiset? Nörtit? Jotenkin yhdistän tämäntyyppisen sarjatuliviestinnän nuoriin  tai ulkomaille. 

Tuntuu perin oudolta, että suomalaiset aikuiset, lukutaidottomiksi sanotut tyhmät persut  lähettelisivät yhtäkkiä hyvin nopeassa tahdissa tuhansia vihaviestejä jollekulle Lucia-neidolle, jonka nimeä tuskin osaavat kirjoittaa? Vai miten se määrittely meni? En ole nähnyt näitä viestejä, mutta olen miettinyt, voisivatko ne olla koulukiusaustyyppistä tuotantoa. 

Sarkasmi sikseen. Faktaa on se, että joidenkin kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomi on nimittäin maailman vähiten rasistisimpia maita. On todettu myös, että Suomessa asuvat maailman onnellisimmat maahanmuttajat. Näitä vastaansanomattomia tosioita vasten uskallan siis epäillä Lucia-neidon saamien vihaviestien tulkintaa Suomen kauheasta rasismista. 

Rasismia varmasti on, mutta on myös tarkoitushakuista kiihkoilua ja väärää tulkintaa rasismiksi. Voi myös kysyä, pidämmeko me kantasuomalaiset itse yllä synnyttämäämme myyttiä suomalaisten rasistisuudesta. Voisiko oikeasti olla totta, että tuhatmäärin viestejä tulisi ympäri maata, eri puolilta, aikuisilta suomalaisilta kansalaisilta? Eivätkö ne silloin tulisi tipoittain, eri aikoina? 

Asiaa ei saisi nyt jättää tähän ilman tutkintaa. En yksinkertaisesti usko laajamittaiseen suomalaiseen rasismiin. 

(Kuva William Herbert Dunton)

Eipäs joulutella!

Ruotsissa teräsjätti SSAB kehottaa henkilöstöään jättämään jouluntoivotukset sikseen. Henkilöstöhallinto ohjeistaa työntekijöitä sanomaan kollegoille jouluttelujen sijaan ”god helg” eli ”hyviä vapaita” tai ”hyviä lomapäiviä”. 

Helsingin Sanomat kertoo, että työkavereille ei myöskään tule huikata lomille lähtiessä, että nähdään ”joulun jälkeen” vaan nähdään ”lomien jälkeen” tai  ”vuoden alussa”.

Tällainen inklusiivinen kielenkäyttö on tavallaan ymmärrettävää, sillä sillä pyritään monikulttuurisen ympäristön erilaisten tapojen ja kulttuuristen käytäntöjen tasaamiseen. Esimerkiksi SSAB:llä on 14 500 työntekijää yli 50 maasta. Eri asia sitten on, missä määrin tällainen tasaistaminen latistaa kulloistakin kulttuuria ja tuoko se tilalle tyhjän aukon vai kenties jotakin lisäarvoa. 

Erikseen mietittävä asia on se, onko meillä  sellaisia kulttuureja ja tapoja, joiden alta väistetään ja joita ei kyseenalaisteta samalla tavoin kuin omat perinteet ja tavat, onko meillä kulttuureja, joita suvaitaan suvaitsemalla ja joiden yhdenvertaisuuksien puutteeseen hyvätkään ihmiset eivät eväänsä väräytä ja joihin siis jopa alistutaan - viittaan paljon muuhunkin kuin presidentti Tarja Halosen huivittumiseen arabimaissa ja yhdenvertaisuusvaltuutetun hiljaisuuteen pikkutyttöjen silpomismatkojen  ja kaavuttamisten edessä. Jos näin on, koko joulunajankin tasaistaminen saattaa herättää voimakkaita kielteisiä tunteita ja jopa aggressiivisuutta.

Itse kaipaan kadottamistamme kulttuurisista jouluperinteistä erikoisesti koulujen tiernapoikien esittämiä joulujuhlakuvaelmia. Mikä kohokohta koulun joulujuhlassa, kun Vesalan Mikko, Römppäsen Tapani sekä Vilholan Riku kajauttivat miekat koholla kirkkaat pojanäänensä raikuvaan lauluun:

Hyvää iltaa, hyvää iltaa
Itse kullekin säädylle
Sekä isännill' että emännill'
Jokaiselle kuin talossa on
Ja me toivotamm' ja me toivotamm'
Onnellista ja hyvää joulua
Ja sitä taivaallista ystävyyttä
Joka meidän kaikkeimme ylitse käy

Herootes hän se ajoi
Hevoisillaan ja ratsuillaan
Herootes hän se ajoi
Hevoisillaan ja ratsuillaan
Siihen asti kun hän tuli
Murijaanein maalta
Siihen asti kun hän tuli
Beetlehemin tykö.

Oodi ilolle!

 

No nyt on Oodissa kohta vilinää, itsenäisyyspäivän kunniaksi. Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjestävät lukupiirin Oodissa samaan aikaan kuin äärioikeiston Sinimustat-järjestö. Hienoa! Tämä on oikea askel yhteisöllisyyteen, jota olen useassa kommentissani peräänkuuluttanut ja jota presidentti Stubbkin korostaa itsenäisyysjuhlan teemana. Ja mikäs sen lisäksi parempi harrastus kuin kirjallisuus kaikille äärilaidoille niin oikealla kuin vasemmallakin. 

Olisi kiinnostavaa saada vaikka jälkikäteenkin kuulla, mitä kirjoja piirit käsittelivät tahoillaan ja miten syvällisesti kirjallisuuteen perehdytään. Olisiko uusi Pajtim Statovicsin lehmäkirja? Kaikkein hienointa nimittäin olisi, jos piirit keskustelisivat yhdessä samasta kirjasta. Se olisi sellaisen dialogin täyttymys, jonkalaista olen itsekin aina toivonut. Debatit kalpevat dialogin rinnalla. Ja Suomen kansa ilahtuisi, kun jotain kivaa tapahtuisi, eikä aina valittaisi puolia ja tapeltaisi.

Aikamoista kähinää käydään mediassa nyt siitäkin, että kansanedustajia on kieltäytynyt osallistumasta tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Ihmettelen tätä kohkaamista suuresti. Onhan kautta vuosien näitä kieltäytyjiä ollut vähän joka leiristä. Mm. Li Andersson kieltäytyi juhlista vuonna 2015, koska ei pitänyt pukuloistosta. Hänellä oli sanojensa mukaan ”muuta tekemistä”. En muista siitä käydyn kummoistakaan keskustelua. Teuvo Hakkarainenkin taisi kieltäytyä joskus, mutta ei kai siitäkään silloin keskusteltu, vaikka Hakkarainen muuten esiintyikin otsikoissa. Persut olivat kokonaisuutena tuolloin vielä Hakkaraista lukuunottamatta aika harvinainen ja vaaraton näky, mikäli oikein muistan.

Kiinnostuneena odotan nyt kohistua  612-marssia, jota mainitaan avoimen fasistiseksi ja rasistiseksi tapahtumaksi. Mitenkähän se fasismi ja rasismi ilmenee? Jos se on rasistinen, se pitää tietysti estää, marssijat kuljettaa bussikyydillä putkaan ja viime kädessä sanktioida tuomioin. 

Vaan entä jos se ei olekaan?  Jos se onkin vain isänmaallinen marssi? Onko isänmaallisuus etnonationalismia, tuomittavaa rasismia?  Jospa marssi sujuu yhtä rauhallisesti kuin Elokapinan istunnot, joissa vain poliisilla on fyysistä työtä? 

Valistusta pojille

  

 

Inti Chavez Perez on ruotsalainen kirjailija, toimittaja ja seksuaalikasvattaja. Hänen palkittu kirjansa Respektiä - seksikirja pojille, ilmestyi suomeksi vuonna 2019. Se sai hyvän vastaanoton mm. Helsingin Sanomissa ja Ylen sivuilla. Esittelyissä ei tuolloin ollut mainintoja teoksen konkretiasta tai kielenkäytöstä, joista nyt on noussut kohu vanhempien keskuudessa ja poliitikkojen some-merkinnöissä. 

Mainittakoon, että teosta on meillä jaettu yläkoulujen kirjastoihin. Yläkouluissa ikähaitari on noin 13 - 15, mutta peruskouluhan käsittää myös alakoulun, usein samassa rakennuksessa. Kirjasto on täten yhteinen ja avoin koko peruskoululle, eli teokset ovat käsittääkseni tarjolla jo seitsenvuotiaille. 

Täytyy sanoa, että itsekin hätkähdin lehtien ja eri some-merkintöjen esimerkkejä oppaan kielenkäytöstä:

Kuinka kullin saa syvälle suuhun!

Kuinka saan hyvän kalukuvan?

Kun alkaa tuntua mukavalta, voit yrittää ujuttaa banaanin syvemmälle ja syvemmälle suuhusi ja yrittää huijata yökkäysrefleksiä.

Mihin lapsi tarvitsee hyvää kalukuvaa? Mihin lapsi tarvitsee tietoa kullista suussaan? Eikö tämä herätä ahdistusta lapsissa, joilla nykyään on erilaisia herkkyysdiagnooseja ja ahdistustiloja?  Jos Händelin oratorio ahdistaa pientä koululaista ja eritoten hänen äitiään, niin eikö kikkeli lapsen suussa? Tai yökkimisrefleksin välttämisen opetteleminen seksiaktissa? Tai dickpickin ottaminen? 

Respektiä-teoshan on Juha Hurmeen suomentama. Uskon hyvinkin, että suomennos on hyvä ja ruotsinkielisen alkuteoksen henkeä noudattava. Hurme on mestari kielenkäytössä, ja  hurmaannuin esimerkiksi hänen Nyljetyt ajatukset -teoksestaan. 

Uskon myös siihen, että lapselle tulee antaa asiallista tietoa seksistä, jos hän haluaa ja on kiinnostunut saamaan siitä. Toivon kuitenkin, että sitä ei tehtäisi kaveripohjalta, kuten Perez tekee, sillä lapsi ei ole aikuisen kaveri - lapsilla on jo omat kaverinsa. Asiatyyli puree lapseen usein paremmin kuin mielistelevä alaslaskeutuva kielenkäyttö. Asiatyyli luo myös turvaa ja luottamusta itse asiaan. Kyllä kulli on penis lapsellekin ja kalukuvaan usuttaminen on tarpeeton ohje aikuisen kehotukseksi lapselle.

Se mikä tässä Respektiä-asiassa on hyvää, on se, että kirja on kirjastossa itse valittavissa, ei oppikirjana  pakkoluvussa - paitsi sillä äidinkielentunnilla, josta nämä valitukset lähtivät liikkeelle. 

Entisenä äidinkielenopettajana ymmärrän tämän äidinkielenopettajan toimet kyllä hyvin. Hän halusi herättää monipuolista ja moniarvoista keskustelua nuoria kiinnostavasta seksistä. Olisin itsekin voinut menetellä näin. Viittaan tässä erään toisen asteen opiskelijan suulliseen ja rohkeaan esitykseen pornosta  jo 2000-luvun taitteessa.

Olen nimittäin vakuuttunut siitä, että nämä kullinimemiset ja kalukuvaukset ja banaanivertaukset herättävät lasten ja nuorten keskustelussa hyvinkin kriittisiä kyseenalaistamisia sekä itse asiasta että teoksen kielenkäytöstä. Paljon hyvää ja asiallista valistustahan teoksessa mitä ilmeisimmin kirjan esittelystä päätellen on, huolimatta siitä, että  jokin tässä kuviossa nyt myös ontuu. 

Magdalena ei nyt tanssi

Finlandia-palkittu lasten- ja nuortenkirjailija Magdalena Hai ei nyt tanssi. Hän kuuluttaa antavansa pitkät presidentin itsenäisyyspäiväjuhlien kutsulle, koska hallituksessa on persuja, ja etenkin Wille Rydman. 

Hai ei suvaitse äärioikeistolaista, rasistista politiikkaa harjoittavaa hallitusta, joka ajaa köyhät leipäjonoihin. Leipäjonoja tosin Suomessa on ollut jo useita vuosia, pitkinä kiemurtelevina nauhoina. Muistamme lehtikuvat  jo edellisten hallitusten ajoilta. Mutta siis, nyt on persut. 

Magdalenalla on täysi oikeus halveksia demokratiaa ja kansan ääntä ja olla oikeassa. Tästä ei ole kahta sanaa. Herää kuitenkin kysymys, miksi Finlandia-palkinto vuonna 2023 nykyisen hallituksen aikana kelpasi hänelle. Onhan palkinnon synnyssä Suomen kirjasäätiön lisäksi valtiollakin ollut sormensa pelissä. 

Protesti nyt olisi johdonmukaisempi, jos Hai olisi kieltäytynyt jo tästä Finlandia-palkinnosta, ja vieläpä yhtä äänekkäästi kuin itsenäisyyskutsusta. Ehkä Magdalena on ottanut huomioon myös sen, että osa kansasta alkaa boikotoida hänen kirjojaan. Ja sen, että toista kutsua linnaan ei enää tule, kun näin näkyvästi osoittaa halveksuntansa presidentin huomionosoitukselle. 

Tämä Hain osoittama suvaitsemattomuus on tässä ajassa tyypillistä. Se on alkanut saada hyvinkin jyrkkiä muotoja ja näkyy lisääntyvänä ahdasmielisyytenä kaikkea sitä kohtaan, jota ei yleisesti pidetä vasemmistolaisena tai vihertävänä ajatuksena.  Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että rautasaappaat kopisevat kiihtyvää tahtia, demokratiaa ja sananvapautta uhkaavat sensorit ja kotitekoiset tuomarit. Jäämme odottamaan itsenäisyyspäivän kuokkavieraita ja hevosten huiskijoita. Rauhanmiehiä ja sovinnonhierojia ei nyt synny.

Suvaitsevuuden rajat?

 

”Kulttuurin tuntemus on ohutta, uskontojen tuntemus vielä ohuempaa. Tuntemusta ei edistä se, että alamme varoa joko historiaa, uskonnollisia vaikutteita tai molempia. On järjetön lähtökohta ajatella, että lapsille on tuhoisaa olla tekemisissä eri uskontoihin liittyvien vaikutteiden kanssa.

Nyt olisi syytä lyödä jarrua; tarkastella lapsen uteliaisuudella eri ilmiöitä, nauttia kulttuurista ja ihmetellä yhdessä niitä taustoja, joista eri teokset saavat vaikutteita, opetella tervettä dialogia, jos oma maailmankatsomuksemme törmää johonkin toiseen. 

Suomessa emme pääse pakoon luterilaista taustaamme, siksi on hyvä tuntea se. Turvallisinta se on tehdä yhdessä muiden kanssa eli vaikkapa kouluissa. Pitäisikö olla huolissaan? Pitäisi, nimittäin meistä aikuisista.”

Näin kirjoittaa väitöskirjatutkija Anu Morikawa tänäisessä Helsingin Sanomissa. Viisas näkökulma: kipupiste tässä koulun konserttikohussa ja 1 500 euron korvauksessa ateistiäidille ei ole uskonnon työntyminen esiin, vaan aikuisten ihmisten kulttuurintuntemuksen puute.

Ongelma ei todellakaan ole Jeesuksen nimen putkahtaminen näkyviin, ei uskonnollisten viitteiden näkyminen musiikissa ja eri taiteenlajeissa. Koko kulttuurihan lepää uskontojen päällä, alla ja keskellä. Uskonnot ovat aina kulkeneet ihmisen matkassa aina varhaiskulttuureista lähtien. Eivätkä ne nytkään ole kuolemassa. 

Tragikoomiseksi asian tekee se, että tätä nyt esiin putkahtanutta ahdasmielisyyttä tapaa suvaitsevaisiksi julistautuneiden ihmisten joukoissa. Tästä ei ole kahta sanaa, sillä juuri tällä taholla ovat tämän asian kapeimmat katsantokannat. Poliittisesti tätä tahoa ei voi tarkoin rajata, mutta katseen voi suunnata kenties vihertävään vasempaan, sillä siellä taholla uskonnottomuutta on kannatettu vasemmistolaisuuden ja vapaan suvaitsevuuden yhtenä elementtinä. 

Korostan - uskonnottomuudessa ei ole mitään pahaa. Se on jokaisen oma valinta ja siihen on jokaisella oikeus. Puhun tässä  lieveilmiöstä, joka usein liittyy juuri tähän asiaan.

Mitä siis on sellainen suvaitsevaisuus, joka lyö rumpua monimuotoisuuden, moniarvoisuuden, monikulttuurisuuden puolesta, mutta kuitenkin teilaa kulttuurin monimuotoisen ja moniarvoisen pohjan ja haluaa kieltää sellaisen taidekulttuurin, joka ei mahdu omaan maailmaan? - Kun minä en suvaitse satuolentoja, minun lapsenikaan ei saa suvaita eikä tutustua asiaan. 

Voisi kysyä jopa, onko uskonnottomuuden valitseminen omalle lapselle yhtä lailla tuputtamista kuin uskonnonkin? Voisiko lapsen antaa kasvaa vapaasti kulloisessakin valtakulttuurissa ja antaa hänen myöhemmin valita itse, mihin haluaa osallistua ja mihin ei? Voisiko lapseen siis luottaa ilman hänen mielensä ohjaamista tiettyyn suuntaan? Voisiko näyttää koko valintatarjottimen?

Oikeasti  tämä yhdenvertaisuusvaltuutettujen valvoma yhteiskunta jopa pelottaa. Sitä kokee nykyisen sensuurihaluisen ilmapiirin vakavaksi uhaksi taiteen ja kaiken ilmaisun vapaudelle. Rautasaappaat kopisevat.  Tätäkö aikuiset oikeasti haluavat ajaa? Vihervasemmisto? Sekö uskoo poliittisiin satuihin, mutta haluaa kieltää ihmisiltä henkisemmät sadut?

Lopuksi - eikö ole kiinnostavaa, miten erilaisia tulkintoja maineikkaat taiteilijat tämänkin jutun kuvissa ovat esittäneet Raamattu-kirjan Maria Magdaleenasta? Häntä  mainitaan mm. syntiseksi huoraksi ja toisaalta Jeesuksen mielitietyksi. Tämä voisi kiinnostaa oppilaitakin. Jos suvaitaan.

(Maalaukset Albert Edelfelt, Kristus ja Mataleena; Tintoretto, Magdalan Maria)

Ja juna kulkee

Eilisenä vainajainpäivänä ajelin kylätietä valokuvausreissullani. Kuuntelin radiosta tulevaa jumalanpalvelusta, papin kertomusta kuolevasta isästään, joka ei ollut erityisen jumalinen mies, päinvastoin pikemminkin. Isä oli sairaalassa sanonut hoitajalle, että enää ei taida hänelle uutta kesää tulla. - Ei tule, oli hoitaja sanonut suoraan. - Mitäs nyt tehdään, oli isä kysynyt. - Jos vaikka luetaan se viimeinen rukous, sanoi hoitaja. - Luetaan vaan. Ja niin oli luettu yhdessä Isä meidän -rukous. - Eikä isä enää elänyt sen jälkeen monta päivää, sanoi pappi seurakunnalle ja radiokuuntelijalle.  

- Seuraavaksi luetaan vuoden aikana kuolleet seurakunnan jäsenet, sanoi pappi lohduttavalla papin äänellä. - Ensin tammikuu. Risto Kalevi Pyykkönen. Armi Helena Mäki-Laurila. Raija Mirja Kaarina Portaankorva. Seppo Heikki Ensio Lauhanen. Arja Marjatta Matilda Tertsunen. Aino Maija Ahokas. Pertti Paavo Helmeri Varheenmaa. Esko Ensio Juhani Hätönen. Ingrid Ingeborg Theman. Eiju Jaakko Jalmari Nakkila. 

Ja näin pappi luetteli kunkin kuukauden kohdalla nimiä, talvikuukausina parikymmentä per kuukausi, kesäkuukausina kymmenen ja syksyä kohden taas eneten, luki kuin runoa, tasaisella rauhallisella äänellä, pysähtyen jokaisen nimen kohdalla. Puolivälissä vuoden vainajia kaunisääninen naisduo lauloi Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, kaksi säkeistöä. Ajoin ylimääräisen lenkin kuullakseni papin esityksen loppuun. Mietin mielessäni kuulemiani nimiä. Ihan kuin suuret ikäluokat, Sepot, Jaakot, Heikit, Raijat ja Riitat olisivat nyt vuorossa. Ja miten monella luetellulla vainajalla oli kolme etunimeä. Miten paljon vainajia. Katkeamaton ketju Kaijoja, Juhaneita, Terttuja, Sirkkoja, Penttejä - joukossa oli vain yksi Jani Petri. 

Harvoin enää ihminen kuulee missään kiireetöntä puhetta, ikään kuin hidastettua esitystä, taukoja, jotka kuulee korvillaan. Radiojumalanpalvelukset ovat taide-elämyksiä, jotka hakkaavat monet rumpua lyövät performanssit ja mainostetut näyttelyt. Ja kovan musiikin. Suosittelen sinullekin, hyvä lukija, rauhoittumista marraskuiseen hämytunnelmaan kuuntelemalla vaikka harrasta virsilaulantaa. 

•

Och, till slut, kära läsare, vill jag påminna er också om svenska dagen, som firas man på onsdagen, på den sjätte dagen om  november. Jag tackar igen Minna, min utmärkta svensk lärare. Minna är en god människa, som vigt hennes liv  åt svenska språket. Tack, Minna och jag önskar dig ett långt liv! 

(Maalaus Kalervo Palsa)

Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi

Näinä aikoina ihmisen eetos horjuu. Kun katsoo median välittämää kuvaa yhteiskunnasta, on kuin jossakin alhaalla maan uumenissa kiehuisi hornankattila, jossa sarvipäinen hallitus hiilihankoineen tökkii ihmisiä. Liemessä kiehuu köyhiä, työttömiä, opiskelijoita, sairaita, vanhuksia, opettajia, sairaanhoitajia, avautuneita raakkuja, laittomia rajanylittäjiä ja muita mamuja. Kuhina on hirmuinen, tuskanhuudot ovat kauheat. 

Onhan moni leikkausten seurannaisvaikutus kauhea ja surullinen. Siitä ei ole kahta sanaa. Samalla sitä herää huomaamaan, miten paljon monenlaisia tukia yhteiskunnassa maksetaan. Ja miten itsestäänselvinä näitä ilmaisetuja pidetään. Esimerkiksi tämän päivän Helsingin Sanomissa lehden toimittaja valittaa ilmaisesta koululääkärin tarkistuksesta kertyvää vaivaa ja oman työaikansa menetystä, kun hän saattaa lastaan määräaikaistarkastukseen. Oman lapseni kouluaikana olivat ensin neuvolapalvelut ja kouluaikana hammaslääkäri ja terveydenhoitaja joskus harvoin, ei edes aina tarvittaessa. Itselläni oli hammaslääkäri ja satunnainen luokissa tapahtuva joukkorokotus, ilmeisesti tuberkuloosia vastaan. - Pusero pois, komensi rokottaja. Ja luokka riisutui, tytöt ja pojat samassa tilassa, osa risaisin paidoin. 

Sitäkin mietin, mikä menoerä on se, että kouluissa kahden opettajan tai kouluavustajien samanaikaiskäyttö oppitunnilla on jo aivan yleistä. Onko näin missään muussa maassa? Toki tästä tavasta on apua rauhattomissa luokissa inkluusion aikoina, koska kaikkia opetetaan samassa ryhmässä. Jos inkluusio purettaisiin, tarve kahden opettajan samanaikaiskäytölle käsittääkseni vähenisi ja resursseja säästyisi erityisopetukseen tai tarkkailuluokille. Samalla kaikkien oppimisedellytykset paranisivat. Myös etevien oppilaiden. Suomihan tarvitsee osaajia, ei vain perässähiihtajiä.

Kun tähän ajatusmalliin on kasvettu ja kun tämä on ilmeisen hyvin sisäistetty, on oikeastaan päivänselvää, että leikkaukset koetaan hirveinä vääryksinä, jotka kohdistuvat vääriin kohteisiin. Ei tajuta sitä asiaa, että sieltä on leikattava, minne valtion rahaa on annettu. Keltään ei voida viedä omaa omaisuutta pois. Ei vaikka muita kuinka harmittaisi. En tiedä edes, onko se eettisesti väärin, että tukia leikataan. Eli mikä tässä on se syvin eetos? 

Turvautuvatko leikkausten vastustajat nyt siihen moraaliin, jonka Raamattu on opettanut? Jos sinulla on  kaksi ihokasta, anna toinen tarvitsevalle. Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä taivaan valtakuntaan. Mikä on se oikea kymmennys, joka itsensä elättävän on annettava muille yhteiseksi hyväksi? Kun nyt jo keskituloinenkin antaa helposti kolmanneksen tuloistaan veroihin, vähän rikkaampi jopa puolet, niin eikö se riitä? Mikä riittää?

Laitetaanko Klubia?

 

 Kävin aamusella Tokmannin tavaratalossa. Panin ostokseni kassapöydälle.

 - 24 euroa. Laitetaanko Klubia? 

 Katsoin myyjää hölmönä. Luulin, että Klubia ei valmisteta enää.

- Siis jäsenyysetua. 

Aha. Niinpä tietysti.

- Kuittia?

- En tarvi.

 - Hyvää päivänjatkoa.

- Samoin.

Toisella kerralla kävin Lidlissä. Panin ostokseni kassapöydälle.

- 12 euroa. Apilla vai ilman? 

Jälleen hölmönä. 

- Onko äppi ladattuna?

On montakin, mutta mitä se sinulle kuuluu. - Jäsenetu vai?

- Niin.

Maksan ilmanilla ja kuulen miten takanani oleva keski-ikäinen mies hihkaisee voitonriemuisesti: Äpillä.

K-marketissa tiedän jo, että kassa kysyy: plussaa, S-marketissa kysytään parhaiten: bonuskorttia. Alkossa ei kysytä muuta kuin kuittia.  Toistaiseksi. Ehkäpä apit tulevat sinnekin. Tai klubijäsenyys. Kivaa joka tapauksessa tämä myymälöiden uuskieli. 

Nukkuuko Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu?

Helsingin Sanomat kertoo, että Espoon kaupunki on rajannut  naisille oman uintivuoron Keski-Espoon uimahalliin. On ilmeistä, että vuoro on suunnattu muslimitaustaisille maahanmuuttajanaisille, mutta kaikki naiset voivat osallistua vuoroon.  Lehden kuvista näkyy, että osa suomalaisnaisista on myös pukeutunut musliminaisten pään ja vartalon peittävän uima-asuun.

Kysyn nyt  raa’asti, että nukkuuko Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu ynnä tasa-arvovaltuutettu, kaikki valtuutetut yhteensä, vai työllistääkö Päivi Räsäsen homokeissi edelleen niin ankarasti, että valtuutetuilta ei riitä paukkuja enää viitata edes sanallakaan maahanmuuttaneiden musliminaisten häpeällisen sorrettuun osaan? Osaan joka erottaa musliminaisen miehen aamutohveliakin halvempaan asemaan vähän joka rintamalla. Mies voi uida paljain kehoin, nainen vain syntisen vartensa kaavuttaneena, jos silloinkaan. Ja erillisellä naisten vuorolla.

Haloo, yhdenvertaisuusvaltuutettu! Nukutko sinä ruususen unta vai mikä sinua pidättelee tarttumasta surkeimpaan ja räikeimpään ihmisen sortoon suomalaisessa yhteiskunnassa: musliminaisen eriyttämiseen tasa-arvosta ja jopa ihmisyydestä?

En ryhdy tässä kertaamaan tämän sortamisen alistusmuotoja - ne ovat yleisessä tiedossa. Puutun kuitenkin yhteen asiaan, joka liittyy läheisesti omaan osaamisalueeseeni, nimittäin heikentyneeseen luku- ja kirjoitustaitoon. Tämä liittyy läheisesti naisen asemaan.

On nimittäin paljolti näiden kotiin alistettujen ensimmäisten, toisten ja kolmansien vaimojen ja äitien kontolla se, että Suomen koululaitos on romahtanut merkittävästi. Lähes kaikissa kulttuureissa kautta aikojen se on äiti, joka on lapsen kielen siirtäjä, vaalija ja opettaja. Jos kotona ei puhuta suomen kieltä, jää lapsenkin suomen kieli väkisinkin heikommaksi. Kun koulussa nyt edetään inklusiivisesti kielipuolien lukutaidottomien maahanmuuttajalasten tason mukaisesti, romahtaa tietysti kantasuomalaistenkin lasten oppimistaso. 

Missä  ovat tasokurssit ja eriyttäminen? Missä ovat tarkkailuluokat? Miksi kouluihin ei edes yritetä palauttaa kuria eli lasten vastuuttamista omasta käytöksestään perskohtaisesti? Ja ennen kaikkea muuta, arvoisa yhdenvertaisuusvaltuutettu: Missä viipyy äitien koulutus, vaikka pakolla - tuki seis ellei naista saada koulun penkille - suomen kielessä ja lapsen koulutuksen tärkeyden ohjaamisessa? 

Tämä nostaisi naisen omaakin asemaa ja antaisi eväitä opiskeluun ja kahleista irtautumiseen. Suomella ei ole varaa antaa naissorron jatkua minkään uskonnon varjolla. Kun uskonnon varjolla ei Päivi Räsänenkään saa operoida, niin miksi muslimimies saa harjoittaa sortoaan? 

Elokapina ratsastaa väärällä hevosella

 

Tätä kirjoittaessani 75 326 henkilöä on käynyt allekirjoittamassa vain parin päivän aikana Elokapina-liikkeen kieltämistä koskevan kansalaisaloitteen. Kun te luette tätä, määrä on ehkä jo lähellä 76 000:ta. 

On päivänselvää, ettei liikettä tulla kieltämään, sillä juridiset kriteerit rikoksen osalta eivät täyttyne miltään osin. Suomessa saa osoittaa vapaasti mieltään, ja näin tulee ollakin. On oltava sananvapaus ja mielenosoittamisen vapaus.

Se mikä itseäni häiritsee Elokapina-liikkeen toiminnassa - on jo pitkään häirinnyt, liittyy liikkeen moraaliin, eettiseen kontekstiin. Liike puhuu itsestään eri tavalla kuin näyttäytyy todellisuudessa ulospäin. Sen moraali on kateissa.

Elokapina mainostaa itseään rauhanomaisena, väkivallattoman toiminnan ilmasto- ja luontopuolueena, ja tätä lauseketta mediakin toistaa toistamistaan jokaisen mielenosoituksen jälkeen. Tähän asti Elokapinaa on kohdeltu silkkihansikkain eikä sen toimintatapoja ole juurikaan kyseenalaistettu mediassa. 

Kun liikkeen metodeja tutkailee tarkemmin, mainostettu rauhanomaisuus osoittautuu täydeksi bluffiksi. Rauhanomaisuutta ei ole poliisia vastaan niskoittelu eikä virkavallan tahallinen provosointi esimerkiksi pippurisuihkeisiin, joita otetaan vastaan jopa ojennetuin kasvoin hyviä kuvakulmia varten. Rauhanomaisuutta ei ole tyhjennetylle kadulle takaisin luikahtaminen. Se on pelkästään kieroa ja poliisin työn estämistä - kiusaamista. Verratkaa tilannetta kouluun, jossa häiriköijä palaa poistamisen jälkeen omin luvin luokkaan häiriköimään. Aivan sama tilanne. 

Rauhanomaista ja väkivallatonta toimintaa ei ole valtion demokratian kehdon, arkkitehtonisestikin arvokkaan Eduskuntatalon raiskaaminen räikeällä maalilla, joka ei lähtenytkään pois niin kevyesti kuin Elokapina-liike luuli. Teko on väkivaltaa valtiota kohtaan, jossain mielessä jopa fyysistä, sillä maalilla raiskaaminen puistattaa sielun lisäksi kehoa.

Ei ole ihme, että kansalaiset ovat raivostuneet Elokapina-liikkeelle, ja kokevat viimeisimmän happeningin  terroristisena tekona. Voisi kysyä myös liikettä tukevien tahojen vastuuta. Maalit maksoivat lähes tuhat euroa ja ne haettiin Orimattilasta asti - saastuttavalla autolla. Kone Oyj? Poliittiset tahot? 

Kunpa Suomeen saataisiin luontopuolue, joka toimisi demokraattisesti vain luonnon puolesta. Ja joka ei kytkisi yhteyteensä yhdenvertaisuusasioita, vähemmistöjen oikeuksia, sateenkaariasioita eikä köyhien tuleva kuolema -dystopioita, rasismia, hyvinvointiyhteiskunnan romahtamista. Niillä on jo omat ajajansa. 

Vain luonto! Eläimet ja puut! Ilmakehä! Ei stadi, vaan stadin puistot ja metsät ja Kehä kolmosen ulkopuolinen maailma. Sitäkin on. Äänestäisin.

E niin kuin eskimo

Muistan yhden suomen kielen tunnin oppikoulun alaluokalta. Oli ainekirjoitustunti ja minulla oli kova nuha. Jostain syystä olin unohtanut nenäliinan, sen kankaisen, kotiin, ja jouduin vetäisemään rään aina takaisinpäin nenäonteloon, kun se uhkasi valua. Istuin etupulpetissa, - siihen aikaan oppilaat pantiin pulpetteihin aina pituusjärjestyksessä. Maisteri Matsson hermostui pienin väliajoin toistuvaan niiskutukseeni ja kysäisi kateederilta kuuluvasti, että eikö sinulla ole nenäliinaa. 

Aika on armahtanut minut tässä kohden. En muista, miten nolo tilanne jatkui, ojensiko opettaja kenties minulle oman ruudullisen nenäliinansa. Hän oli  ystävällinen ihminen, isäni shakkikavereita ja taisi siinä ryyppy poikineen avittaa heidän peliään. Lisäksi minä olin hyvä ainekirjoittaja, joten en usko, että hän nolosta tilanteesta huolimatta häpäisi minua enempää, kunhan ilmeisen ääniherkkänä tyypinä ei kestänyt toistuvaa turskausta.

Toinen tapaus koulumaailmasta - oppilaiden pelkäämä mahan murina. Tuohon aikaan tunneilla oli hiljaista, joten nälkäisten lasten mahan murinat, jotka kiihtyivät ruokailua kohden, kuuluivat selvästi. Ja tuolloin koulun ateria oli monelle lapselle se ainoa lämmin ateria päivässä. Ei ihme, että mahat murisivat tyhjyyttään. Varsinkin me tytöt häpesimme mahan murinaa ja jaoimme keskenämme vinkkejä siitä, miten mahan murina estetään. Vedetään mahalaukun seinämät toisiaan vasten ja pidätetään hengitystä, niin murinaa ei tule. Usein ei tullut. Jos kuitenkin tuli, punastuttiin ja katsottiin, huomasiko kukaan. Punastuminen paljasti murinan lähteen. 

Punastumisesta puheen ollen - vieläkö se koetaan ongelmaksi? Minun nuoruudessani lehtien asiantuntijapalstat pullistelivat punastumiskysymyksiä. Miten estän punastumista? Mitä teen, jos punastun? Huomaavatko kaikki punastumisen? Mikä voide peittää parhaiten punastumisen? Itse luin Sigmund Freudin psykologisia teoksia, ja siellä kerrottiin punastumisen pelolle nimikin: erytrofobia. Minä kärsin sellaisesta ja tunsin itseni vammaiseksi. Ostin jopa vihreää voidetta, joka levitettiin beigen peitevoiteen alle neutralisoimaan punaista väriä. En koskaan tiedä, toimiko se, sillä en saanut itseäni punastumaan peilin edessä.

Tänä päivänä kukaan ei taida enää kärsiä erytrofobiasta? Jopa Sanna Marin käyttää hehkeää poskipunaa ja kulkee somin hehkuvin punaposkin. Eikä kukaan pelkää enää oppitunneilla mahan murinaa? Luokissa on niin kova meteli, ettei murina taida kuulua sen yli. Siunattua. Ja nykyään kaikilla on paperinenäliinat kassissa, ei sitä äidin antamaa kangasliinaa. 

(Kuva: vanha opetustaulu, kirjain E) 

Kikkailu on kivaa

 

Minusta on tavattoman virkistävää, että entinen pääministeri Sanna Marin on verokikkaillut. Kikkailuhan on kivaa ja todistaa vain sen, että ihminen on viisain kädellinen. Vaikka esimerkiksi simpanssien aivot ovat kooltaan peräti neljäsosa ihmisen aivoista, ne eivät pysty kikka kolmosta kummempaan laskelmointiin - korkeintaan työkalujen käyttöön termiittejä kaivaessa tai kookospähkinää halkaistessa ja erään tutkijan mukaan viittomakielen alkeisiin.

Vaan entäpä sitten, kun ensin haukkuu verokikkailun yhteiskunnan syöväksi ja sitten syyllistyy itse syövän levitykseen? Tämä lienee entisen pääministerin kikkailukohun perimmäinen pointti, moraalin haaksirikko: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. 

Tätä moraalihairahdusta - kaksinaismoraalia- pidän itse kuolemansyntinä. Verokikkailua en, sillä kaikkihan sitä harrastavat, jos älyävät. Itsekin käytin työssäoloaikanani hyväkseni verotuksen työhuonevähennyksen, vaikka ei minulla erillistä työhuonetta ollut, kirjoituspöytä vain makuuhuoneen nurkassa.

Kikkailu ei kuitenkaan aina onnistu. Muuan hyvin tuntemani henkilö sattui perimään kaksi erillistä kesäpaikkaa. Molempiin kuului hieman metsäpalstaa ja toiseen järven rannalla sijaitseva sauna, toiseen vanha maalaistalo kuivalla maalla. Perintäpaikkojen väliä oli kymmenisen kilometriä ja ne sijaitsivat eri kylissä. Henkilöpä keksi yhdistää palstat veroilmoituksessaan yhdeksi isoksi metsätilaksi, koska sellaisesta on pienempi vero kuin kahdesta  erillisestä huvipaikkatontista. Nerokas verosuunnitelma ei kuitenkaan onnistunut, verottaja ei hyväksynyt alempaa veroa. 

Monta muuta hauskaa ja onnistunutta kikkakertomusta kuulee kuitenkin maaseudulla keskustahenkisillä paikkakunnilla. Siellä osataan verofinessit. Kaikki kunnia näille reippaille ihmisille, yrittänyttä ei laiteta. Oi sitä emolehmä- ja sonnivähennysten kirjoa, joka ainakin Johannes Virolaisen aikana kukoisti. Monet mersurahat tienattiin kesanto- ja talousmetsäpalkkioilla.  

Vaan, rakkaat lukijat! Ottakaa selvää verovähennysmahdollisuuksistanne. Käyttäkää vaikka asiantuntijaa apuna. Verokikkailu on täysin normaalia ja sallittua meille kaikille. 

Voisiko jopa sanoa niin, että tavoitteena pitäisi olla se, että suomalaiset maksavat vähemmän veroja, mikä kannustaisi kansalaisia tekemään enemmän työtä ja luomaan uusia yrityksiä - kuten muuan toimittaja kirjoitti lehdessään entisen pääministerin yrityksestä. Peukutan vahvasti. Suomi nousuun!

(Maalaus George Caleb Bingham)

Hallitus iltakouluun

Se, mikä on kummallista tässä hallituksen rasismin vastaisessa kampanjassa, joka toteutuu eduskunnassa opetustuokioina iltakoulun jälkeen, on se että niin moni puolue mainostaa irtisanoutuvansa siitä. Toki rökitys on tarkoitettu vain hallitukselle, mutta eikö ideaa kannattaisi hyödyntää koko eduskunnalle? Esimerkiksi demarit, vihreät ja vasemmistoliittolaiset ovat irtisanoutuneet yhteisestä kampanjasta. Persut osallistuvat valtioneuvostolaisina, eivät puolueena. 

Kampanjahan on vastaus kesän 2023 suureen rasismijahtiin, jossa oppositio koetti voimalla  kaataa hallituksen. Ja taisipa siinä jokin mediakin edesauttaa pyrkimystä parhaansa mukaan. Karhua ei kaadettu, korkeintaan pesukarhu.

Kun tarkemmin ajattelen, en ole kuullut yhdenkään puolueen sitoutuvan kampanjaan nimenomaan puolueena. Enkä tiedä, onko se lopulta edes tarpeen. 

Suomihan on jälleen kärkipäässä maailman vähiten rasistisista maista, kymmenen parhaan joukossa. Muita vähiten rasistisia maita ovat World Population Review 2023 -listauksen mukaan Alankomaat, Kanada, Ruotsi, Uusi-Seelanti, Tanska, Sveitsi. Rasistisimpia maita ovat Intia, Libanon, Egypti, Libya, Bahrain. Tutkimuksessa oli mukana 78 maata, kun taas EU:n paljon siteeratussa Tummaihoisena EU:ssa -raportissa oli mukana vain alle puolet EU-maista, ja se oli muutenkin laadultaan kehnosti toteutettu. Siihen kuitenkin vedotaan, kun halutaan todistaa Suomen hirvittävää rasistisuutta.

Jotenkin mediaa seuratessa ja puheita kuunnellessa tuntuu siltä, että kansalaisille on vasiten pyritty  antamaan sellainen kuva, että Suomi sijoittuisi ihmisten kohtelussa jonnekin Libanonin ja Bahrainin tasolle. Eihän tämmöistä usko erkkikään. 

Onnellisuustutkimuksen mukaan Suomessa asuvat paitsi onnellisimmat ihmiset, ryhmänä  myös maailman onnellisimmat maahanmuuttajat. Jälleen kummastelen: miksi tästä ei ole tehty isoja otsikoita? Miksi tämä on jäänyt ikään kuin piiloon kansalaisilta? Moniko on lukenut tästä? 

Herää väkisinkin kysymys, mihin tällä rasismikeskustelun lietsomisella oikein pyritään? Onko se työkalu hallituksen kaatamiseksi? Onko se kansalaisten manipulointia? Jos on, niin siinä aliarvioidaan kansalaisten ajattelukykyä. Kun lukee nyt medioissa käytävää rasismikeskustelua, huomaa varsin selkeästi, että kansalaiset alkavat väsyä tähän rasismilla meuhkaamiseen. 

Sitä, että yhä useampi pitää rasismikohinaa  turhana, tukee tuore tutkimustuloskin. Juuri tehdyn Evan kansalaiskyselyn mukaan yli puolet suomalaisista pitää rasismia vähäisenä ongelmana, ei näe sitä merkittävänä uhkana. Rasismin olemassoloa ei kiistetä, sitähän on jokaisessa maassa, myös niissä maissa, joista maahanmuuttajia eri maihin tulee.

Ja se tärkein kysymys: onko rasismikeskustelun lietsominen oikeasti pohjimmiltaan positiivista rasismia, ihmisten jakamista erilaisiin ryhmiin ja joidenkin ryhmien korostamista - siis samaa kuin varsinainen rasismikin? Oma pääni on pyörällä. Mikä oikeasti on rasismia? Onko pelkkä  epäröinti vieraan tai oudon edessä rasismia vai ihmisen biologiaan rakennetun sirun värinää?

(Litografia Victor Hugo/ Honore Daumier)

Johannes Koskisen mauton kommentti

Saatiinhan tähänkin kesään yksi ajojahti. Tällä kertaa kohteena ei ole persuministeri, vaan itse pääministeri. 

Helsingin Sanomat on nimittäin muun median kanssa nostanut kohu-uutiseksi sen, että Petteri Orpo ei osallistunut Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen 18. heinäkuuta, vaan Suomea edusti poikkeuksellisesti presidentti Alexander Stubb. Lehti alkoi penätä valtioneuvostolta Orpon lomaa koskevia tekstiviestejä, koska ”Marininkin viestit olivat avoimia ja julkisia”. 

Valtioneuvoston kanslian mukaan kyseinen päivä oli vahvistettu Orpon lomapäiväksi 6. kesäkuuta. Ensimmäisessä, 23. toukokuuta vahvistetussa lomakalenterissa Orpolla oli lomaa 6–.17.7. ja 19.–31.7., mutta 18.7. oli työpäivä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Syyksi Orpon lomalle ilmeni iloinen perhetapahtuma,  vaimon 50-vuotispäivä 17.7. Syynä voi varmaan pitää myös keskelle lomaa sijoittuvaa kokousta, joka kansainvälisyydestään huolimatta ei ollut edes päätösvaltainen eikä virallinen, vaan - epävirallinen. Kokoukseen saatiin pätevä Suomen edustaja, joten mitään näkyvää vahinkoa tuskin tuli. Ellei sitten haitaksi lasketa repivää ilmapiiriä, jota oppositiossa median innostamana nostatettiin.

Itse jäin jälleen kerran kummastelemaan Helsingin Sanomien uutiskeskustelujen eettistä linjaa asian tiimoilta. Kommentointiohjeissa nimittäin lukee näin:

• Perustele näkemyksesi.
• Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa.
• Ole kohtelias ja rakentava.
• Älä nälvi, ivaa, leimaa tai vääristele.

Kas tässä yksi kyseisen keskustelun viesteistä:

Johannes Koskinen

19.8. 18:20

Bilettikö Orpo ennen työtehtävää niin ankarasti, ettei hän ollut työkunnossa 18.7.? Ei muistakaan työtehtävistä livistetä sanomalla, ettei nyt huvita.

Jos haluaa pääministeriksi, olisi suotavaa että sitten hoitaa pääministerin tehtäviä. Menkööt töihin, jos ei pääministeriksi sovellu. Ai, mutta Orpon CV:llä ei taideta päästä mihinkään oikeisiin töihin.

Yllä oleva kommentti sotii kaikkia yllä mainttuja ohjeita vastaan, mutta silti lehden toimittaja on valinnut sen julkaistavaksi. Kommentti on mauton ja alittaa riman. Siinä esitetään vihjaillen oletuksia, siinä ei ole yhtään asiaperustetta, siinä ei olla kohteliaita eikä rakentavia, siinä ollaan ilkeitä, nälvitään, pilkataan ja vääristellään.

Helsingin Sanomat hävetköön julkaisumenettelyään. Onko vastaava päätoimittaja lomalla, kun rumaa alatyyliä saa julkaista? Tällainen repivä viestintä ei ole kenenkään, ei edes Johannes Koskisen edun mukaista.  Lisäksi se voimistaa ennestään vallalla olevaa epäuskoa lehden vilpittömästä puolueettomuuteen pyrkimisestä. Monta asiallista toisensuuntaista viestiä ei ole julkaistu. Myöskään pyyntö poistaa eettisiä ohjeita karkeastikaan rikkova viesti ei aiheuta toimenpiteitä. 

(Maalaus Jean Baptiste Lecoeur)