Viihdettä vai taidetta? Kas, siinäpä kysymys.

Muistatteko takavuosien iskelmälaulajan, Pyhärannan Ihodesta kotoisin olevan Anna Erikssonin? Hän sanoo tänään lehdessä, että taiteen ja viihteen ero on siinä, että viihde kuuluu kaikille, kun taas taide on luonteeltaan elitististä. 

Näinhän se on. Taide sulkee maailmoja rinkinsä sisään ja työntää samalla ihmisiä pois. Kaikki eivät ymmärrä taiteita selittämälläkään. Mikään ei ole niin noloa kuin se, ettei ymmärrä jotakin teosta, ja mikään ei ole niin fiksua kuin selittää taideteos ymmärtämättömille. 

Olen kyllästynyt taiteen vaikeaselkoisuuteen. Miksi esimerkiksi runo verhotaan niin sakeisiin kielikuviin, ettei valtaosa ihmisistä pääse koskaan samalle kuvatasolle runoilijan kanssa? Ovatko he tyhmiä vai huonoja ihmisiä? 

Tällä kaikella en tarkoita, että kaikki taide on vaikeaa. Tietenkään ei ole. Vaan onko sitten se "taide", minkä  ymmärtää, viihdettä? Kas, siinäpä kysymys! Missä on taiteen ja viihteen ero? Voiko viihde koskaan olla taidetta? 

Mitä itse Anna Erikssoniin tulee,  muistan hänet  hyvin. Olen seuraillut häntä senkin vuoksi, että mökkimme sijaitsee samassa kunnassa kuin Anna, tosin sen länsilaidalla, meren äärellä, ja Anna on valtateitten tuntumasta, läheltä Laitilaa. 

Pienenä koin Ihoden nimen hassuksi. Tällä hetkellä mietin sen etymologiaa. Onko sillä jotakin tekemistä ihon kanssa? Jos niin mitä se voisi olla? -de-liite, jos se nyt liite on, on kumman hienosteleva satakuntalaiseen ärrän sorautukseen tottuneelle: nymmennään riskoon, vaikka äirimmiäli pahottuis..

Pikainen ja pinnallinen selvityskierros Suomalaisen paikannimikirjan mukaan  kertoo,  että nimi saattaa olla lyhenne ilmaisusta Ihoden kylä. Tästä ilmaisusta Ihoden olisi alun perin ollut muinaissuomalainen monikon genetiivi henkilönnimestä Iha tai Iho. 

Ja jos oikein verestän muistiani ja etenen omia polkujani kirkkaaseen nuoruuteeni, jolloin opiskelijapojat kiinnostivat enemmän kuin muinaissuomen äänteet, niin tällöin palautuu mieleeni ensimmäisen vuoden suomen kielen opinnoista professori Eeva Kangasmaa-Minnin päähämme takoma muinaisten suomalaisten soinnillinen dentaalispirantti ð.  Kyseessä on rakoäänne, jota äännettäessä äänihuulet värähtelevät ja kieli työntyy etuhampaiden väliin. Heureka! Tämähän on sama äänne kuin englannin kielessä th vaikkapa sanassa this. Muistan yllättäen myös muita termejä, mm. palataaliklusiilit, mutta niiden selvitys tulee toisella kerralla, vaikka kuinka pyytäisitte polvillanne.

Näin siis Ihode olisi loogisestikin omistusmuoto Iho-nimisten henkilöiden asuttamasta tai hallitsemasta kylästä, Ihoðen eli Ihojen kylä. Nerokasta, eikö totta? Olisikohan minusta pitänyt tulla kielitieteen professori? 

Muuten, yhä syvempiin vesiin joutuu, kun rupeaa pohtimaan etymologisia erikoisuuksia. Nimittäin mistä kummasta sitten tulee ihmisen nimeksi Iho tai Iha? No tämähän on pala kakkua, sehän tulee Raamatusta, Johanneksen murteellisesta nimestä kansan suussa. m.o.t. Tämä ei ole muuten minun päättelyäni, vaan sen ovat oikeasti oppineet esittäneet.

Uskon, että olen nyt ravinnut etymologista janoanne, mutta muistakaa kuitenkin, että ydintä on  se, mitä Anna Eriksson sanoo ja yrittää. Hän tekee nykyään elokuvia, tuottaa, käsikirjoittaa, ohjaa, leikkaa ja näyttelee niissä. Hänessä on jotakin samaa ehdottomuutta kuin hyvässä ystävässään Jussi Parviaisessa, joka on näytellyt jossakin hänen elokuvassaan.

Mielenkiintoinen juttu on se, että hänen elokuvansa ovat kotimaassa ehkä saaneet hiljaisuuden osakseen, tai sitten lokaa niskaansa, mutta  ulkomailla on satanut mainetta ja palkintoja mm. Wienin, Prahan ja Chicagon elokuvafestivaaleilla, ja  Venetsian maineikas elokuvajuhla hyväksyi hänen  elokuvansa sekä kriitikkojen kilpasarjaan että parhaan esikoiselokuvan kilpailuun. 

Vaan yhtä asiaa en ole miettinyt loppuun saakka. Eriksson nimittää itseään taiteilijaksi. Hän ei nimeä siis itseään viihdyttäjäksi. Ristiriita jää hieman vaivaamaan. Pitänee lukea artikkeli huolellisemmin. 

(Kuva Pasi Kostiainen/IS 31.7.2022)

Pieni kierros maailmanperintökohteessa

 

Tänään kävelin Vanhan Rauman nupukivikatuja ristiin ja rastiin. Koetin mennä niille kaduille, joilla en ennen ole ollut. Vastaan tuli turistien virta. Katselin uteliaasti porttien yli pihoihin ja puutarhoihin. Mietin, ovatko ihmiset tottuneet siihen, että ohikulkijat pysähtelevät porttien luona ja tuijottavat ikkunoista sisään.

Jos itse asuisin maailmanperintökohteessa, osaisin varmaan suhtautua pieteetillä turisteihin ja hymyilisin heille portin takaa takaisin. Tai sitten tuijottaisin etäisesti yläviistoon, kuten Kerttu Horila punaisessa tukassaan alla. Olisin kuin turisteja ei olisikaan, katsoisin lopulta alas heidän lävitseen.

Voisi haluta mennä Otavaan taipumaan tangon tahdissa jonkun raavaan merimiehen käsivarsille jäntevässä otteessa. Tai voisi tanssia foxtrottia helmat hampaissa ja humpatakin voisi, kun maljat olisivat kihonneet päähän ja Adonis ei enää näkisi daaminsa vuosirenkaita eikä daami Adoniksen silmäpusseja.

Otavasta tultua voisi syventyä raumalaisiin katuviisauksiin. Raumalla on aina korostettu järkeä ja kohtuutta. Jos joku luulee itsestään liikoja, hänelle on hyväntahtoisesti naurahdeltu ja osoitettu asiaankuuluva paikka: Ensmäine hullunmerk ko ittes viissaaks luule. Ko viin om bääs, ni järk on bärsses. Maiju Lassilan satiirissa Sakari Kolistajakin luuli olevansa liika viisas, kun oli kuunnellut pastori Pöndisen saarnoja, joissa julistettiin maallisen viisauden olevan itse perkeleestä. Pastori taas ei ollut liialla viisaudella pilattu, sanoi Kolistaja.

Päivä jona Leena ei tullutkaan

 

Tämä kesä menee aika yksin täällä mökillä, villiksi röyhähtäneen puuston keskellä. Meren puoleinen metsikkö, se minne aurinko laskee, pimentää pirtin. Leenan piti tänään lentää Frankfurtista Suomeen, mutta eihän siitä mitään tullut. Lufthansa on peruuttanut leegion Euroopan lentojaan työvoimapulan vuoksi. Samoin paluulento peruutettiin. Ilmoitus tuli viisi päivää ennen lentoa, joten Finnairin koneet Frankfurtista Suomeen olivat jo täyteen buukattuja. Ne olivat sitä paitsi puolet kalliimpia kuin Lufthansan lennot, hinta olisi ollut peräti 800 euroa kolmen tunnin lennosta paluineen. Minun on vaikea ymmärtää, miksi kaikki on Suomessa huippukallista verrattuna nyt vaikka Saksan hintoihin. 

Olen kertonut ennenkin, että kun aikoinani ostin upo uuden pikkuisen Toyotan, se maksoi 25 000 markkaa. Leena osti samana keväänä Saksass BMW:n urheiluauton, avoauto rättikattoineen, prikulleen samaan hintaan. 

Voin kertoa myös sen, että luokanopettajana hän tienasi työstään Wurzburgissa mittavasti suuremman kuukausipalkan kuin minä lehtoraatistani runsain ylitunnein - äidinkielen opetusvelvollisuus oli ja on kai vieläkin 16. Kaikki sen yli menevät tunnit ovat kalliimpihintaisia ylitunteja. 

Mikä täällä Suomessa mättää? Miksi ihmisen ei anneta tienata kunnolla ja päättää itse rahoistaan ilman maailman kärkitasoa olevaa veroa? Kyllä ne ansiotulot ovat ihan laillisen puurtamisen tulosta. Vai ovatko ne ahneutta, joka on vähäosaisemmilta kanssaeläjiltä pois? Miksi meillä kaikki on niin pientä? Ukkoina jo syntyy sylilapset -meininkiä?

Tämä valituksista tällä kertaa. Sanon kuitenkin vielä sen, että jollakin tapaa tämä mökkielämä on liukunut sellaiseksi, että muut tulevat tänne valmiiseen keskikesällä. Nurmikot on leikattu, puutarha loistossaan, nuohous hoidettu ja sähköt kunnostettu sekä vessanpönttö putsattu ja jääkaappi täytetty Leenan lakanat silitetty, pyynnöstä. Eli hyvä puoli on nyt se, että minun ei tarvitse jännittää, sujuuko kaikki hyvin ja ovatko lihapullat maukkaita tai palaako grillipihvit ja halkeaako makkara. Eikä tarvinnut silittää niitä lakanoita.

Tänä vuonna jännitin erikoisesti saunamökin vierashuoneen muurahaistilannetta. Viime kesänähän sinne ilmaantui sitkeä muurahaispesä yhteen nurkkaan, ja taistelu murkkuja vastaan oli melkoinen. Kannoin kasan kauemmas mutta ne pikku pirut palasivat. 

Kanelia, erilaisia mausteita, suolaa, saippuasuihkeita, ei mitään tehoa. Lopulta voimamyrkky Raid murhasi suurimman osan. Ne sätkivät suihkeen alla ja heittivät veivinsä. Kannoin ruumiit ulos. Mutta se Raid haisee siellä vieläkin. 

Ja ne murkut olivat taas tänä kesänä palanneet, pienehkösti oli kasaa aloiteltu. Kannoin sen kauas pois, suihkutin Raidin jämillä seinät ja lattian, vaikkei sinne huoneeseen nyt kukaan sitten tulekaan. Raidin haju jää sinne varmaan ikuisiksi ajoiksi ja muistuttaa minua Leenasta, joka ei tullutkaan. Hauskoista hetkistä, nauruista, jotka jäävät nauramatta, vierailuista jotka jäävät tekemättä, peleistä jotka jäävät pelaamatta, muistoista jotka jäävät muistelematta..

Hyvä uutinen lopuksi tähän valitusvirren perään. Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin  maa uuden tutkimuksen  mukaan, Islannin jälkeen. Hienoa! 

Ja sitten loppuvalitus. Minun on vaikea uskoa, että maailman tasa-arvoisimpiin kuuluva maa olisi yksi maailman rasistisimmista maista, niin kuin on kirjoitettu. Ei voi olla tasa-arvoa, jos on rasismia. 

Minusta vika on siinä, että meillä tulkitaan sellaisia asioita rasismiksi, jotka eivät ole rasismia. Esimerkiksi kysymys Mistä olet kotoisin tai Mistäs kaukaa vieras tulee on laskettu meillä rasistiseksi lauseeksi, vaikka se on perikansallinen keskustelun avausrepliikki. Tulijaan halutaan tutustua. Tummien ihmisten ei tule loukkaantua, vaan jonkun tulee kertoa heille suomalaiskansallisista omituisuuksista.