15-vuotias Emil Lumme on sitä mieltä, että tasapäistävä koulu ei toimi kenenkään parhaaksi.
Virkistävä mielipide tässä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa puhutaan nykyään vain eriarvoisuuden kasvamisesta ja siitä, että kaikilla tulee olla kaikkea tai ei sitten kellään mitään. Eli paukut sinne, ettei kenenkään tarvitsisi alittaa oppimisen rimaa. Siis - puhuuko Emil totta: rimaa ei saisi ylittää, jos kaikki eivät riman ylitykseen kykene?
Kyllä, käsitykseni mukaan Emil tietää mistä puhuu. Me aikuiset emme tiedä tätä yhtä hyvin, sillä olemme toisen käden tietojen varassa. Emilin kokemus on kuitenkin yhtä arvokas kuin heikosti pärjäävänkin kokemus. Lisäksi Pisa-tulokset puhuvat omaa kieltään, ja ne antavat luotettavan kuvan suomalaisen oppimistason romahtamisesta entiseen tasoon verrattuna. Tämä näkyy erikoisesti äidinkielen taitojen jopa kehnona osaamisena. Nuori, jolla on puutteita luku- ja kirjoitustaidossa, on usein suurissa vaikeuksissa muussakin elämänhallinnassaan. Voidaan kysyä, onko armovitonen heitteillejättö.
Syitä oppimistason laskuun on esitetty runsaasti, ja yhteenvetona voi todeta vain, että on edetty liian kauas oppimisen perusteista. Koulun ei tarvitse olla kivaa koulua, jossa ei ole läksyjä eikä vastuuta omasta oppimisesta ja jossa oppilailla on valta yli opettajan.
Opettajan ei oikeasti tarvitse olla kiva kaveri, sillä lapsilla on jo omat kaverinsa. Opettaja on turvallinen aikuinen, jolla on auktoriteettia ja jonka tehtävä on osoittaa työ- ja marssijärjestys, vaikka sitten pettymystenkin kautta. Se on huolenpitoa ja lapsista välittämistä, heidän tulevaisuuttaan varten. Opettajan tulee saada keinoja hiljentää häiriöt ja ohjata häiritsijät tarvittaessa ulos luokasta, valvottuun toiseen tilaan, jotta luokka voi keskittyä opiskeluun.
Myös Emileillä täytyy olla oikeus opiskella rauhassa ja edetä lahjakkuutensa mukaisesti. Etevillä ja lahjakkailla lapsilla on oltava yhtäläiset oikeudet oppimisresurssiensa täyteen käyttöön kuin heikommilla oppilailla jatkuvaan tuentaan. Itseohjautuvuuden käsite on syytä unohtaa, sillä lahjakaskin lapsi tarvitsee opettajan huomiota.
Olisiko synti opettaa lapsia myös nöyryyteen ja toisten ihmisten kunnioittamiseen? Mikä näissä ominaisuuksissa on muka pahaa? Olisiko aika lopettaa tämän ajan trendi, egosentrisyyden korostaminen, itsekkääksi ja röyhkeänrohkeksi kasvattaminen myös kotona? Ja olisiko aika tunnustaa, että koulun korjaamiseen ei tarvita sitä lisämiljardia, vaan perusteisiin palaamista.
