Iines
Nainen katsoo ikkunasta ulos - tai sisään, kuten naiset kautta aikojen ovat tehneet. Hän näyttää joutilaalta samalla tavoin kuin kalastaja veneessään tai metsästäjä peuraa odotellessaan.
18.3.2023
Maailman reunalla
11.3.2023
Katselen Putinin pään yli ulos
Ajattelin ruveta pilapiirtäjäksi, kuten Ville Ranta. Mutta vaan ihan tässä blogissa, joskus, kun tuntuu, että sanat ovat turhaa höpinää. Minulla on jopa ensimmäinen aihio valmiina mielessäni. Piirustuslehtiökin on vanhastaan, samoin musta ohut tussi, ja vähän paksumpikin.
Uusimmassa aihiossani piirtäisin Putinin pitkän pöydän toiseen päähän istumaan, vaikka Macronin kanssa, tai Lavrovin. Tekstiviitteeksi tulisi: Ruotsalainen lääkäri uskoo keksineensä diagnoosin Putinin vaivoihin: eturauhasen hyvälaatuinen liikakasvu.
Pöydän reuna peittäisi hyvän matkaa liikakasvusta, eikä kukaan arvaisi mitään, vaikka jalka vispaisi kuvassa vimmatusti. Ja tilaa olisi yhä lisääntyvälle hyvälaatuiselle liikakasvulle yllin kyllin, eikä neuvotteluille olisi täten esteitä.
Siispä harjoittelemaan Putinin hahmoa. Mitä arvelette luonnoksista yllä? Onko yhdessäkään päässä Putinin näköä? Ja onko aihe ihan pöljä? Tai liian rivo, kun en halua leimautua karkeana pilapiirtäjänä? Toisaalta en halua olla liian kilttikään, sillä eikö pilapiirroksen tule aina myös purra niin kuin Diktoniuksen jaguaari:
On pakko purra/ niin kauan kuin purema antaa elämän on repiminen pyhää/ niin kauan kuin mätä löyhkää on raadeltava hajalle elämän rumuus/ kunnes kauneus voi täytenä sen mullasta itää/ Näin olemme yhdessä runoni ja minä: kynsi.
Sitten tulee pääministerimme, ihanainen Sanna Marin, jota bilekohun jälkeen ei ole enää voitu parodioida, koska ulkomaan lehdet ihmettelevät kauniin naisen haukkumista.
Minä uskallan ja voin, koska tuskin ulkomaan lehdet joitain itäisen naapurimaan botteja lukuunottamatta tähän blogiin eksyvät.
Alla on pari koronakriisin aikana suivaannuksissa piirrettyä vaihtoehtoista Marin-hahmotelmaa. Suivaannuksissa, koska kansalla hätä oli käsissä ja pääministeri harasi vastaan. Marin on helppo piirrettävä, toisin kuin Putin. Katse taivaisiin, enkelimäinen madonnan olemus. Toinen vaihtoehto: suu mutruun ja marttyyrin viitta harteille. Ei kuitenkaan kyyneliä.
6.3.2023
Somen maailma on harhakuva, illuusio
No, on sanottava, että sellainen systeemi minulla oli, että kirjoitin usein vinoista näkökulmista. Saatoin puolustaa ruotsalaista kunniamurhaajaa tehden hänestä antiikin tragedioiden kärsivän isän. Minut syötiin tietysti elävältä, mutta hanttiin pistin. Saatoin puolustaa myös opetusministeri Tanja Karpelaa, kokoomuslaista entistä Miss Suomea, jota kuului vihata. Oikeasti en ollut pätkän vertaa kiinnostunut Tanja Karpelasta, vaan siitä kiihkosta, jolla häntä pyöriteltiin tervassa ja höyhenissä. Minua hirvitti sen vimman voima ja volyymi.
Samoin oli Teuvo Hakkaraisen tapauksessa, jossa hän suuteli naispuoliselle kansanedustajalle niskaniksautuksen, lupaa kysymättä kuin muinaisessa Angelika-kirjasarjassa, jossa naisia raiskailtiin mennen tullen, milloin junassa, milloin merirosvolaivassa, milloin hevosen selässä. Angelikahan eli Angélique de Sancé de Monteloup oli köyhtyneen aatelissuvun tytär, "enkelten markiisitar", joka joutui huikeisiin seikkailuihin 1600-luvun Ranskassa. Naiset olivat romaaneissa suuttuvinaan, mutta oikeasti he tykästyivät siitoshimoisiin uroksiin, rumiin ja karvaisiin lihaskimppuihin.
Teuvo Hakkaraisella tosin ei ollut sankarin viittaa harteillaan eikä mainittavia lihaksiakaan, vaan yksinkertaisen olemuksensa lisäksi rasitteena persuus, mikä teki hänestä luvallista riistaa julkiselle paheksunnalle. Tässäkään tapauksessa minua ei kiinnostanut itse Teuvo eikä persuus, vaan ilmiö siinä takana, kansan hysteerinen vimma pyöritellä uhrejaan tuhkassa. Paheksuntaa pidettiin yleisesti oikeana tapana nitistää yksilöitä, jotka ajattelivat toisin kuin valistunut enemmistö.
Minunkin sanottiin provosoivan teksteilläni. Aloin lopulta uskoa siihen itsekin. Nimittäin olihan kautta vuosien työhöni kuulunut opiskelijoiden innostaminen sanoittamaan ajatuksensa ja tunteensa, puhumaan, väittelemään, perustelemaan, vaikuttamaan kaikin mahdollisin tavoin, jopa markkinointiviestinnän keinoin. Sainkin heiltä suut auki ja näppäimistöt laulamaan ja joskus näyttämönkin helisemään ja soimaan.
Vaan enpä nyt osaa sanoa vieläkään, mikä lopulta on provosointia, mikä innostamista. Minusta alkaa olla yhdentekevää se, mitä minusta sanotaan ja reagoidaanko sanaani ylipäänsä mitenkään.
Somen maailma on lopulta harhakuva, illuusio, jonka luomme omassa päässämme. Kaikkea ei pidä uskoa, kaikkeen ei kannata reagoida:
Ja minä loin sinut
tyhjään maailmaan.
En vain tiennyt,
että sinusta tuli niin suuri.
Mikään ei ole ilman sinua.
Mitä tulee yllä mainittuun Angelika-sarjaan, toivon, etteivät sukupuolisensitiiviset löydä romaanisarjaa koskaan. Teokset menettävät paljon, jos raiskuukohtaukset poistetaan naista loukkaavina. Angelika itse tykkäsi junaraiskaajastaan, vaikkei sitä heti myöntänyt. Taisipa olla Angelikan tuleva mies, jos oikein muistan. Romanttinen kohtaus piirtyi minunkin lapsenmieleeni ikiajoiksi, kuten huomaatte, arvoisat lukijat.