11.2.2025

Istunpa tähän, sanoi Fatim Diarra ko pyrstölleen lankes

 


Meillä Satakunnassa on tapana suhtautua asioihin tyynesti. Laakeiden peltojen keskellä kasvaminen avartaa kummasti näkymät moneen suuntaan. Nipottaa ei kannata, jos on laari täynnä perunoita ja kellari kunnossa. Kyllä se siitä, sanoi Manukin. Ei kannata provosoitua, vaikkei provosoitaisikaan. - Istunpa tähän, sanoi akka ko pyrstölleen lankes.

Eikä täällä ihmetellä abien Virossa pahennusta herättäneitä örvellyksiä ja vittujen viljelyä, jos vihreiden kansanedustaja näyttää kiroilutaitoaan feministien koulutuspäivillä, joilla naisten voimaantumista on harjoiteltu  kiroilemalla. Mitä enemmän kiroaa, sen parempi. Jollakin tavalla olisi kuitenkin monipuolisempaa kielenkäyttöä, jos kirosanojen kirjoa koetettaisiin rikastuttaa vaikka klassisella perkeleellä, mutta ei, ainakin Diarran suusta tuli vain yläastelaisten suosikkia, vittua ja paskaa. 

Diarran kohdalla tulee vajonneeksi syvempiin pohdiskeluihin sen seikan suhteen, miten vaikea ihmisen on huomata omat virheensä sen sijaan, että alkaa sättiä muita ja uhriutua ja vetää esiin erilaisia leimakortteja, joilla saa kätevästi huomion pois omasta möhlystä. Tässähän se tällä kertaa oli Diarran huippukallis lahjusmatka Taiwaniin, aviomies siivellä. Kahdeksantuhannen  euron matkoja harva kansalainen pääsee koskaan tekemään. Omat Viron kylpylämatkani, Saksan ja Kreikan-reissut kalpenevat tämän matkan rinnalla.

Voisi ehkä siis vienosti  toivoa, että jokin järjen kello alkaisi  kilkattaa Fatim Diarran päässä. Jospa syy matkan ja muiden aiempien möhlyjen arvosteluun ei olekaan ihonväri eikä se hirveä suomalainen rasismi? Voisiko se olla jokin muu? Mikähän se voisi olla? 

Ja oikeasti, mitä se suomalainen hirveä rasismi oikein on? Onko sitä koskaan tutkittu tieteellisesti analysoiden, ilman että tulkittaisiin rasismia oletusasetuksena mielivaltaisesti asetettuihin heppoisiin kysymyksiin? Mikä on rasismia, mikä kenties jotakin muuta? Onko kysymys ”mistäs kaukaa vieras on” tai ”mistä sä oot kotoisin” varmasti rasismia?


31.1.2025

Hiusten halkomista?

 

Viestinnän professori Pekka Isotalus puhui Ylen aamussa  kontekstien merkityksestä viestintäkulttuurissa. On hyvä ottaa asiayhteys huomioon, kun nostetaan jokin lausahdus tai kirjoitus tikun nokkaan. Keskustelun viestintäkulttuurista kirvoitti viimeksi viestintämaailmaa kohauttanut tapaus, Kalle Palander. 

Pujottelun maailmanmestari Kalle Palander ei nimittäin jatka Yle Urheilun ja Urheilustudion lähetyksissä alppihiihdon asiantuntijana. ”Palander ja Yle Urheilun vastaava tuottaja Kristiina Kekäläinen tekivät päätöksen yhteisen keskustelun jälkeen tiistaina hyvässä yhteisymärryksessä”, kirjoitetaan Ylen sivuilla kauniisti, lähes hartaasti.  

Olen lukenut lehdistä, mitä Kalle Palander sanoi podcastissaan. Roisia puhettahan se oli, äärimmäisen typerää. Samanlaista, mitä jätkät keskenään suoltavat vaikkapa yhteisissä saunailloissaan kaljapullo huulillaan. Virhe on tietysti se, että kundeilta puuttui harkinta. He ovat tunnettuja henkilöitä, joiden konteksti somessa on aina tavallista pulliaista laajempi.

Mutta, silti.  Sehän oli tavallaan yksityinen podcast, ei Ylen ohjelma, niin kuin luulin valtaisasta kohusta päätellen. Konteksti! Jos ajatellaan niin, että esimerkiksi poliitikon tulee sietää voimakasta ivaa, parodiaa ja haukkumistakin, niin eikö sama ajattelumalli jossain määrin sovi muihinkin tunnettuihin ihmisiin, julkkiksiin? Tulisiko asian moraalista puolta nostaa tikun nokkaan, elleivät parodian kohteena olevat itse siitä loukkaannu? Onko myötäloukkaantujien närkästys mitta, joka määrittää jatkotoimet?

Korostan sitä, että  en tiedä, mikä tässä oikein ja kohtuullista. Olen yleensä laajan ja lähes rajattoman sananvapauden ja rohkeankin huumorin kannattaja. Uskon Suomen lakiin. Se hoitaa tapaukset, jotka rikkovat lakia. Muu saa minun puolestani olla ja kukkia. 

Vapaassa yhteiskunnassa saa esittää typeriäkin mielipiteitä ja mauttomia tölväisyjä jopa vähemmistöryhmistä - niin kuin kaikista muistakin ihmisistä ja asioista. Suositeltavaa se ei ole missään mielessä, mutta ei sitä kieltääkään voi. Kiellot ovat diktatuurien työkaluja.

(Piirros Priit Pärn)

20.1.2025

Gluteenitonta leipää ja alkoholitonta viiniä

 


Pyydettäessä gluteenitonta leipää ja alkoholitonta viiniä, sanoo pappi autoni radiossa kutsuessaan seurakuntaa Herran pyhälle ehtoolliselle. Kaikkea on, kaikille omansa. Ja urut pauhaavat kuin viimeistä päivää. 

Paluuta minkäänlaiseen yhtenäiskulttuuriin tai edes yhteisöllisyyteen saati yhteisyyteen ei enää ole, kulttuuri on pirstaloitunut ja hajonnut osasiksi ja ryhmiksi, joilla kaikilla on omat oikeutensa ja turvatilansa. Paitsi niillä, jotka ovat julkisen terveydenhoidon armoilla, työterveyshoidon ulkopuolella. Heidän oikeutensa on siirretty digiulottuvuuteen kafkamaisen linnoituksen uumeniin. Sotekeskukseen, joka tuo mieleen neuvostoliittolaisen kolhoosin.

Pikkukaupungissani oli julkisella puolella vuoden alkuun saakka toimiva ja inhimillinen omahoitajapalvelu. Hoitaja-Anne vastasi puhelimeen ja useimmiten asia selvisi hänen ohjeillaan, tarvittaessa hän konsultoi tiimin omalääkäriä, Tarua, joka tunsi kunkin potilaansa terveyshistorian. 

Nyt ison kaupungin sotekeskus on määrännyt tämän palvelun rikottavaksi. Jatkossa on  ruvettava soittamaan täältä lähes sadan kilometrin päähän, ison sotekeskuksen digivastaajaan. On selostettava luuriin kerta kerran jälkeen vanha sairaushistoria ja uusi vaiva, joka kenties pohjaa johonkin vanhaan. Digilaite sitten antaa ajan, jos antaa, tai määräyttää antibiootin, joka on jossain tietojesi alarivillä kiellettyjen listalla. 

Suomalainen terveydenhoito on hyvää vain jos sitä saa. Ongelma onkin juuri siinä saatavuudessa, jos on työelämän ulkopuolella. Sisareni asuu Saksassa, ja hän kertoo usein sikäläisestä omalääkärimallista, jossa lääkäri saattaa jopa soittaa kotiin ja muistuttaa pneumokokki- tai vyöruusurokotuksista tai suolitähystyksestä. Saksassa kutsutaan lähisuku ennakoiviin vuositarkastuksiin, jos suvussa on esiintynyt esimerkiksi suolistosyöpää. Klinikalle voi myös marssia poistattamaan epäilyttäviä luomiaan milloin vain.

Sote-järjestelmä on surman susi. Asiakkaat on ulkoistettu paikallisten terveyskeskusten käytäviltä pois haahuilmasta. Käytävät ammottavat tyhjinä. Kela-taksit suhaavat Suomen mustassa yössä ja harmaassa päivässä edestakaisin kyyditen maaseudun väkeä isoihin terveyslinnoituksiin suurkaupunkeihin, kauas kotiseuduilta.  Sote ei ole ihmistä varten, se on linnoitus, joka pitäisi purkaa samalla apinanraivolla, jolla se synnytettiin.

(Maalaus Niko Pirosmani)