Gluteenitonta leipää ja alkoholitonta viiniä

 

Pyydettäessä gluteenitonta leipää ja alkoholitonta viiniä, sanoo pappi autoni radiossa kutsuessaan seurakuntaa Herran pyhälle ehtoolliselle. Kaikkea on, kaikille omansa. Ja urut pauhaavat kuin viimeistä päivää. 

Paluuta minkäänlaiseen yhtenäiskulttuuriin tai edes yhteisöllisyyteen saati yhteisyyteen ei enää ole, kulttuuri on pirstaloitunut ja hajonnut osasiksi ja ryhmiksi, joilla kaikilla on omat oikeutensa ja turvatilansa. Paitsi niillä, jotka ovat julkisen terveydenhoidon armoilla, työterveyshoidon ulkopuolella. Heidän oikeutensa on siirretty digiulottuvuuteen kafkamaisen linnoituksen uumeniin. Sotekeskukseen, joka tuo mieleen neuvostoliittolaisen kolhoosin.

Pikkukaupungissani oli julkisella puolella vuoden alkuun saakka toimiva ja inhimillinen omahoitajapalvelu. Hoitaja-Anne vastasi puhelimeen ja useimmiten asia selvisi hänen ohjeillaan, tarvittaessa hän konsultoi tiimin omalääkäriä, Tarua, joka tunsi kunkin potilaansa terveyshistorian. 

Nyt ison kaupungin sotekeskus on määrännyt tämän palvelun rikottavaksi. Jatkossa on  ruvettava soittamaan täältä lähes sadan kilometrin päähän, ison sotekeskuksen digivastaajaan. On selostettava luuriin kerta kerran jälkeen vanha sairaushistoria ja uusi vaiva, joka kenties pohjaa johonkin vanhaan. Digilaite sitten antaa ajan, jos antaa, tai määräyttää antibiootin, joka on jossain tietojesi alarivillä kiellettyjen listalla. 

Suomalainen terveydenhoito on hyvää vain jos sitä saa. Ongelma onkin juuri siinä saatavuudessa, jos on työelämän ulkopuolella. Sisareni asuu Saksassa, ja hän kertoo usein sikäläisestä omalääkärimallista, jossa lääkäri saattaa jopa soittaa kotiin ja muistuttaa pneumokokki- tai vyöruusurokotuksista tai suolitähystyksestä. Saksassa kutsutaan lähisuku ennakoiviin vuositarkastuksiin, jos suvussa on esiintynyt esimerkiksi suolistosyöpää. Klinikalle voi myös marssia poistattamaan epäilyttäviä luomiaan milloin vain.

Sote-järjestelmä on surman susi. Asiakkaat on ulkoistettu paikallisten terveyskeskusten käytäviltä pois haahuilmasta. Käytävät ammottavat tyhjinä. Kela-taksit suhaavat Suomen mustassa yössä ja harmaassa päivässä edestakaisin kyyditen maaseudun väkeä isoihin terveyslinnoituksiin suurkaupunkeihin, kauas kotiseuduilta.  Sote ei ole ihmistä varten, se on linnoitus, joka pitäisi purkaa samalla apinanraivolla, jolla se synnytettiin.

(Maalaus Niko Pirosmani)

Vapise kulttuuri - valon nähneet tulevat!

 

Ei, Riikka Purra ei ole kulttuurin näkyvin eikä suurinkaan uhka. Riikka Purran asema valtakunnan saksikätenä on kaatumassa, ellei Riikka iske nyt jollain suurella vastaleikkauksella vaikkapa lastenkirjallisuudesta. 

Turun apulaispormestari Piia Elo (sdp) on uusi kulttuurin leikkaajamestari. Jo aiemmin närkästystä herättäneet Afrikan tähti -lautapelit kerätään Turun päiväkodeista pois. Elon mukaan lapsille halutaan tarjota sellaista materiaalia, joka vastaa tämän päivän maailmankuvaa ja on vapaa rasismista ja kolonialismista. Uusimpien uutisten mukaan tämäkään ei kuitenkaan riitä, vaan seuraavaksi suunnitellaan leikattavan Peppi Pitkätossua,  Enid Blytonin Viisikko-sarjaa, Inkan aarre -lautapeliä ja - mahdollisesti Muumeja. Päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta leikkuulauta on viritetty valmiiksi.

Mielenkiintoinen seikka on se, että mainittuja lastenkulttuurin tuotteita on jo aiemmin eri tavoin sensuroitu ja leikattu. Peppi Pitkätossun isästä, neekerien kuninkaasta tehtiin Etelämantereen kuningas ja Afrikan tähdestä leikattiin rosvot pois ja muutettiin heidät panttereiksi sekä poistettiin lannevaatteissa tanssivat varhaiskulttuurin ihmiset - vaikka heitä on edelleen Afrikassa. Tämä tehtiin Turun kaupungin varavaltuutetun Paco Diapin tahdosta ja erään opiskelijaryhmän mielenosoituksen vuoksi. Nämä lastenkulttuurin klassikot halutaan nyt mitä ilmeisimmin poistaa kokonaan kulttuurista. 

Rautasaappaiden kopina kiihtyy ja lähenee. Pelottavaa. Paljon pelottavampaa kuin Riikka Purran rahalliset leikkaukset kulttuurin tuista. Rahalliset leikkaukset eivät tapa taidetta, mutta taiteen sisältöihin puuttuminen tappaa, etenkin klassikkotaidetta. Se raiskaa teoksia, heittää niitä palaviin rovioihin, kieltää historian. 

Ja tekijänä on se taho, joka pitää itseään suvaitsevana sivistyneistönä ja kulttuuristona. Eikö tämä taho näe, mitä on tekemässä? Se rakentaa diktatuuria, jossa rautasaappaiset sanovat, miten tulee ajatella ja millaista taidetta saa olla tarjolla ja saa tehdä. 

Nyt tarvitaan vastamielenosoitus Turun torille. Rovio, jossa poltetaan konkreettiseati nämä Pepit ja pelit. Kylteissä lukisi: TÄTÄHÄN TE TAHDOITTE.

(Maalaus Vladimir Kush)

Raja railona aukeaa

 

Kunpa tämä uusi vuosi antaisi hieman toivoa yhteiskunnassa alkavasta uudenlaisesta yhteishengestä, asioiden yhteisöllisemmästä hoitamisesta. Edes pyrkimisestä siihen. Maan johdolta pari vuotta sitten on ollut suuri virhe kehottaa kansalaisia ”valitsemaan puolensa”. Se puoli on valittu liiankin kanssa, ja railo on parin vuoden aikana vain syventynyt ja leventynyt, ja taisteluaseet ovat koventuneet. Miesmuistiin ei oppositio ole ollut yhtä paljon raivonsa päällä ja hallitus altavastaajana työtaakkansa alla.

Valtakunnan  ykkössanomalehden mainoksessa naisääni kehottaa nousemaan hallitusta vastaan, ja valtiollinen televisiomedia Yle sallii kyseenalaistamatta sivuillaan toisen ääripään - vasemmistolaisen Bex Tapanaisen - yltiöpäiset suunnitelmahaaveet. Tosin Yle päätyy sittemmin saamansa voimakkaan kritiikin johdosta poistamaan jutusta kohdan, jossa tämä kommunistinuorten puheenjohtaja kertoo olevansa valmis väkivaltaiseen vallankumoukseen. Mainittakoon, että Bex Tapanaisen vallankumoushaaveita on esitellyt aiemmin myös Helsingin Sanomat.

Valistunut lukija jää taatusti pohtimaan, miten Yle tai Helsingin Sanomat suhtautuisivat  äärioikeistolaisen nuoren esittämiin väkivaltaisiin vallankumouspuheisiin. Sallisivatko nämä mediat ylipäänsä äärioikeistolaisen nuoren voimakkaiden mielipiteiden esilletuloa? Onko äärivasemmistolaisten nuorten vallankumoushaaveista ja sympatioista Venäjää kohtaan kenties samanlaista uhkaa yhteiskunnalle kuin paljon puhutusta äärioikeiston uhasta? 

Kuten huomaamme, raja railona aukeaa, ja se on syvä ja leveä, kuten runoilija Uuno Kailaallakin. ”Edessä Itä ja Aasia, takana Länttä ja Eurooppaa”. Pieni ihminen siinä välissä varjellen omaansa. Joku kumartaa länteen, joku itään ja tulee samalla pyllistäneeksi vastakkaiseen suuntaan. Kumpi parempi? 

Vaan missä viipyy se runoilija, tai vielä paremmin, se poliitikko, joka on rauhanrakentaja ja joka kehottaa etsimään yhteisiä päämääriä puolien valitsemisen sijasta? Sille antaisin ääneni, sovunrakentajalle, joka ei syyttele, ei etsi vanhoja syntejä vaan katsoo tekemisen meininkiä ja uskoo ihmisen muuttumiseen, kykyihin. 

Ja missä viipyy se valtamedia, joka ei valitse puoltaan, ei valistuksensa jakolinjaa vaan etsii totuutta kuin Adalmiina helmeään Topeliuksen sadussa? Jos helmen  kadottaa, menettää viisauden ja rikkauden. Jäämme odottamaan, josko näkisimme tänä vuonna paremman aamun kuin Kailaan Raja railona -runossa.

- - 

Synkeä, kylmä on talviyö,
hyisenä henkii Itä.
Siell’ ovat orjuus ja pakkotyö;
tähdet katsovat sitä.
Kaukaa, aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

(Kuvassa runoilija Uuno Kailas)