Hatulla vai hatutta päin?

 

Siinä ei ole mitään pahaa, että kantasuomalainen naisihminen valitsee uskonnokseen muslimiuden, siis islamin, ja verhoaa päänsä turbaaniin, joka vetää vertoja Turkin sulttaanin vastaavaan viritykseen.

Näin on tehnyt espoolaisen koulun  uusi rehtori, Suaad Onniselkä, josta on artikkeli Helsingin Sanomissa.  Onniselkä on varmasti hyvä valinta, ja artikkelista saa hänestä varsin pätevän vaikutelman. Hänellä on selvästi hyvä tuntuma lasten kasvun ohjaamiseen ja maailmankuvan avartamiseen, ja hän korostaa erilaisten lasten huomaamista. Erilaisena ihmisenä hän on havainnoinut kokemaansa rasismia, kun häntä päähineineen  on luultu milloin siivoojaksi, milloin koulunkäyntiavustajaksi tai ei ole älytty päästää sisään opettajainhuoneen ovesta. 

Artikkeli maalaa Onniselästä kuvaa ei vain Suomen vaan kenties koko Euroopan ensimmäisenä muslimirehtorina. Todellisuudessa muslimirehtoreita on jonkin verran, jopa runsaasti esimerkiksi Ranskassa, samoin Belgiassa, Hollannissa ja Englannissa. Ranskassa tosin on valtion kouluissa ja lukioissa huivien ja huntujen käyttö kielletty, joten he eivät erotu kuvasta. Monissa muissakin maissa uskonnollisten symbolien käytöstä on keskusteltu, ja rajoituksia tulee todennäköisesti lisää. 

Tässä jää kyllä nyt pohtimaan, onko hyvä asia, jos suomalaisen koulun johtaja verhoaa päänsä uskonnollisista syistä. Minkä signaalin se antaa lapsille? Ja toisaalta - viekö se rehtorilta itseltään kenties tarpeellisen turvatilan?

Ja taas toisaalta - mitä tulee uskonnollisten symbolien olemassoloon kouluissa - millä  tavalla uskonnollisen naispään piilottaminen kangaskerrosten uumeniin eroaa vaikkapa siitä, että Suvivirttä tai virsiä  ei saa kaikissa kouluissa laulaa? Tai kuunteluttaa oppilailla edes Händelin Messias-oratoriota? Joskus saa käyttää uskonnollista symbolia, yleensä ei. Huomaan  muuten vieläkin varsin kypsässä iässä osaavani ulkoa monia virsiä, joiden kuunteleminen herkistää ja tuo mieleen muistoja. Jos siis kielletään virret ja laulut, voitaisiinko kieltää myös ne uskonnolliset pääverhot, jopa rehtorilta. Tai sitten sallitaan kaikki uskontojen harjoittamiset kaikille lapsille ja opettajille.

Vaan eniten sykähdytti HS-artikkelissa se, etten saanut vastausta tärkeimpään mieltäni kutkuttavaan asiaan. Väitän, että muutkin vireä-älyiset lukijat jäävät kaipaamaan vastausta tähän kysymykseen: mitä rehtori Suaad Onniselkä ajattelee naisen asemasta ja vaikkapa nyt ajankohtaisesta tyttöjen ympärileikkauskeskustelusta. Tai muslimien homoseksuaalisuuskäsityksistä? Oppilaissahan  on satavarmasti vähemmistöryhmiin suuntautuvia oppilaita, joita tämä kysymys myös koskee. 

(Kuvan maalauksen sulttaanihahmo: Titian)

Valtakunnassa kaikki hyvin

 

Voidaan huoata helpotuksesta ja palata normaaliin päiväjärjestykseen. Nimittäin. 

Eduskunnan kanslian tammikuussa tekemä häirintää ja epäasiallista käytöstä koskeva kysely ei johda jatkotoimiin Uutissuomalaisen mukaan. Kysely tehtiin 40 avustajalle, ja heistä seitsemän kertoi kohdanneensa häirintää tai epäasiallista käytöstä  viimeisen vuoden aikana. 

- Tilanne ei ole sellainen, että meidän pitäisi nyt lähteä kriisitietoisuutta nostamaan ja järjestämään esimerkiksi pikakoulutusta, koska saamamme tiedot eivät tue tällaista kriisitietoutta, kertoo eduskunnan hallintojohtaja, Tytti Tuppuraisen aviomies Pertti Rauhio.

Voidaan siis rauhoittua ja siirtyä seuraamaan vaikkapa iltapäivän eduskunnan kyselytuntia, hyvän ilmapiirin vallitessa. Oli aika ikävä seurata aikanaan koko eduskunnan koulutukseen johtanutta hirveää rasismikeissiä, jossa kahden persun kymmenien vuosien takaiset someälähdykset ja yhden Junnilan pesukarhukravatti aiheuttivat viikkojen kärsimyksen myös median seuraajille. Mutta nyt siis asiat ovat tolallaan, parlamentissamme lähes kaikillla on työrauha.

Muutoinkin menee hyvin. Lindtman-Tuppuraisesta on gallup-kyselyjen perusteella tulossa uusi valtakunnan johtajaduo. Milanosta on tullut pronssia ja kenties tulee vielä muutakin. Euroviisumme on joidenkin lähteiden mukaan vedonlyöntilistojen kärjessä ja Hengaillaan-ohjelman Kaarina Hazard ja Leea Klemola ovat pyytäneet Satu Rämöltä anteeksi. 

Vaan mitä tekee Wille Rydman uutena sosiaali- ja terveysministerinä? Tulevana -  niin kuin oletettavasti me kaikki - laitosvanhuksena suhtaudun kyllä ilolla hänen lausuntoonsa, jossa hän tuomitsee tänne tuotujen 1 500 filippiiniläishoitajan kielitaidottomuuden. Henkihän siinä on etenkin muistisairaalla vanhuksella vaarassa, jos kielitaidoton filippiiniläisihminen ei pysty ymmärtämään asiakkaansa puhetta. Tältä osin siis valtakunnan asiat ovat häpeällisellä tolalla. Kunpa Tytti Tuppurainen kysyisi tunnetulla kiihkollaan  Wille Rydmanilta, mitä tämä aikoo tehdä edellisen hallituksen tänne rahtaaman kielitaidottoman hoitajakunnan kanssa. 

Tämän talon portailla

 

Tämän talon portailla olen istunut. Tähän taloon olen syntynyt. Nyt se on myytävänä 89 000 eurolla, koko höskä. Viimeksi talon matalassa siivessä on toiminut epämääräinen kaljakapakka, hyvin suosittu karaokepaikka niille, jotka eivät mene ravintoloihin syömään.

Me asuimme toisessa kerroksessa, kuvan vasemmassa päädyssä. Tässä maantien puolella oli isän asianajotoimisto, ja tuossa ikkunan alapuolella oli iso kyltti, jossa luki toimiston nimi. Onkohan seinässä vielä naulanjäljet? Klikkaan kuvan suuremmaksi. 

Alapuolellamme vaihtui väki. Ensin siinä asui taiteilija, joka sanoi ottavansa minut morsiamekseen, kunhan vähän kasvan. Sitten siihen muutti mekaanikko Hulmanen, joka myi ja korjasi radioita. Hän oli kova ryyppäämään, ja isä viipyi joskus pitkään hänen hänen luonaan. Usein alakerrasta alkoi kuulua laulua.

Talon toisessa päädyssä asui ompelija Elli, leskirouva, jolla koko kylä teetti leninkinsä. Hänellä oli poika, Kaleva, joka oli elokuvakoneenkäyttäjä. Kerran Kaleva näytti meille, talon  lapsille ja Ellille elokuvan Valkoinen peura. Takaseinälle kiinnitettiin Ellin antama lakana, ja istuimme lattialle katsomaan, kun Kaleva käynnisti kaksikelaisen rainakoneen hurisemaan. Mirjami Kuosmasta vietiin lumella niin että kulmahampaat välkkyivät. 

Sitten tapahtui kamalia. Oli juuri vietetty siskon syntymäpäivää, kun meidän viereisessä asunnossa syttyi tulipalo. Myöhemmin huhuttiin, että asukas Önkki oli sytyttänyt palon tahallaan saadakseen vakuutusrahoja. Mene tiedä, oliko vain huhuja. Palon sytyttyä isä tarttui ensimmäiseksi Underwood-merkkiseen kirjoituskoneeseensa ja kantoi työvälineensä turvaan. Sitten huomattiin, että siskoa ei näy missään. Häntä haettiin liekkien keskeltä ja joka paikasta, kunnes lopulta joku havaitsi hänen nukkuvan käpertyneenä liiteriin kannetussa nojatuolissa. Palon jälkeen talo korjattiin ennalleen, ja pääsimme kuukausien jälkeen muuttamaan siihen takaisin. Täältä muutimme hieman myöhemmin keltaiseen vinoon omakotitaloon, josta löytyy tarinoita aiemmista  blogikirjoituksista.

Tekisi mieli käydä katsomassa vanhaa kotia, josta muistan  jokaisen sopen ja jokaisen huonekalun paikan, ullakon, liiterin ja ulkovessat. Voisi teeskennellä vaikka kiinnostunuttta ostajaa, joka aikoo harjoittaa yritystoimintaa vanhoilla päivillään tai sijoittajaa, joka voisi vuokrata huoneistot ja liiketilat muille. 

Hassua, että muistan tämän ensimmäisen kotini parhaiten kaikista asumistani paikoista, paremmin kuin vaikka toisen ja kolmannen kodin, joissa olin jo vanhempi. Jotenkin ensimmäinen on merkityksellisin. Muistan tarkasti jopa ulkovessan huussinreiät ja oven, kun taas en yhtään muista esimerkiksi ylioppilaskylän vessan kalustusta, suihkun tai pesultaan sijaintia. Liioin en muista avioliittoni jälkimmäisen asunnon vessaa tai keittiötä. 

Muistatteko te, arvoisat lukijat, entisiä kotejanne? Onkohan siinä tieteellistä tai biologista perää, että ihmisen muisti heikkenee hänen kasvaessaan ja vanhetessaan sillä tavalla, että vanhat asiat muistaa parhaiten, ja uudet asiat huonoiten? Näinhän käy tietääkseni muistisairaillekin. Uudet asiat häviävät ensin. Jospa se onkin normaalia?