13.6.2024

Median lemmikki

 


Nyt kun pöly on laskeutunut, löydän kolme syytä Li Anderssonin  suureen äänisaaliseen EU-vaalissa.  

1. Li Andersson puhui itsensä kurjuuden kuningattareksi. Hän onnistui sanoittamaan leikkauksista pillastuneen kansan sisimmät tunnot. Kärsimyksiä kuvattiin liikuttavasti, kansa oli asunnottomuuden ja nälkäkuoleman partaalla, terveydenhoito ja opiskelut uhattuina. Lukiolaisilta uhattiin viedä tietokoneet pois kesken kirjoitusten ja yksiöistä oli muutettava kommuuneihin.

2. Li Andersson oli toimittajien lemmikki. Media oli mielestäni tässä vaalissa merkittävin kuninkaantekijä ja mahdollisti kurjuuden sanoittamisen, ykköskohdan. Anderssonhan  sai  puheaikaa selkeästi enemmän kuin muut keskustelijat. Siinä kun Harry Harkimo tai persuedustaja keskeytettiin minuutin jälkeen, Anderssonia ei  keskeytetty, vaan hän sai esittää puheensa rauhassa loppuun asti. Toimittajat sallivat hänen  myös varastaa muiden puheenvuoroja. Asian merkittävyyttä lisää se, että Andersson on koko nykyisen hallituskauden ollut haastatelluimpia mediavaikuttajia, joka on kutsuttu varsinkin Ylen ajankohtaisohjelmiin puhujavieraaksi. Katsojille ovat tuttuja  pitkät keskeytymättömät hallituskurjuuden sanoitukset.

3. Hallituksen leikkauspolitiikka on omiaan sytyttämään Anderssonin liekkeihin. Tämä on luonnollista, eikä tässä ole taivastelemista. Kukapa ei käyttäisi tilannetta hyväkseen.

Vaan minä uskon, että jos media olisi kohdellut esimerkiksi Harry Harkimoa yhtä aseettomasti ja nostaen  kuin Li Anderssonia, niin Harkimo - tai kuka tahansa -  olisi kerännyt ison äänisaaliin. Harkimohan puhuu halutessaan kuin Runeberg, piikittelee hallitusta, on hauska ja kaiken lisäksi myös rakentava. Hän ei vain hauku ja räksytä, vaan hänellä on usein myös korjausehdotus kainalossaan. Hän ymmärtää myös kiusattua ja vähäväkistä ihmistä. Eli aineksia olisi, mutta median huomio puuttuu. Media on suuri kuninkaantekijä. 

Sivuhuomautuksena mainittakoon lopuksi, että mielenkiintoista on nyt voimaantuneen Vasemmistoliiton nousu kyselemään ministeri Wille Rydmanin kunnian perään. Rydman on vuoden verran hoidellut pestiään, ja nyt liekkeihin leimahtanut Jussi Saramo, joka pääsi Anderssonin siivellä lentoon kohti Brysseliä, ajaa vielä kerran ministeriä ja  hallitusta alas. Tämä siitä huolimatta, että rikosta ei ole oikeuden mukaan tapahtunut. Popkornit esiin. 

(Maalaus  Jean Clouet, v.  1527)

4.6.2024

Eturivin suhaajat


 
Tänä aamuna tuhahtelen eräälle Aamulehden uutiselle. Nimittäin lehden mielestä uutisen arvoinen asia on se, että ministeri Arto Satonen ei osallistu Manse Pride -marssille 29.6.2024, ja ministeri Anna-Kaisa Ikonenkin empii vielä - viime vuonna hän ei osallistunut kyseiselle marssille. Sen sijaan kokoomuksesta osallistuvat mm. Sanni Grahn-Laasonen ja Jouni Mykkänen, ilmeisesti Helsingin marssille.

Herra mun vereni. Mistä lähtien ministerin tai ylipäänsä ihmisen mitta ja uutisasia on ollut osallistuminen tai ei-osallistuminen jonkin vapaa-ajan järjestön marssille?  Miksi juuri Pride-marssista on tehty inhimillisyyden ja empatian näyttöestradi?

Nyt ei pidä käsittää väärin. Minulla on myönteinen suhtautuminen ihmiseen kaikkine karvoineen ja ominaisuuksineen ja poikkeavuuksineen, olkoon hän minkä värinen, muotoinen tai seksuaalinen hyvänsä, kunhan ei ole rikollinen - ja häntäkin ymmärrän joskus. Esimerkiksi oman tyttäreni kummiksi kutsuin ihanan ihmisen, homomiehen ystäväpiiristämme jo aikana, jolloin homoja halveksittiin ja naurettiin. Jokin vain tässä nykyisten poliitikkojen ja muiden vaikuttajien suhaamisessa marssijonon eturivissä vetää suuta vinoon. Samaten siinä liputusrumbassa kuntien lippusaloissa. En osaa ajatella niin, että Pride-karnevaalien sisältö on se, mikä aiheuttaa jossain päin Suomea lippujen alasrepimistä. Pitää miettiä syvemmin: mikä Pride-kulttuurin esiintuonnissa on se piirre, joka ei herätä kaikissa ihmisissä pelkkää hurmiota tai edes sympatiaa? 

Mitä muihin suhareihin tulee, niin sudenkorentojen arvohan ihmiselle on pääosin esteettinen, mutta onhan korennoista hyötyäkin. Nämä ilmassa surisevat kaunottaret syövät nimittäin ihmistä kiusaavia hyttysiä, paarmoja ja mäkäräisiä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Ja kyllä, minä menen 29.6. mieluummin niitylle kuvaamaan hyönteisiä kuin toreille kuvaamaan prideväkeä. Heillä on jo kuvaajansa.




(Valokuvat Iines 3.6.2024.
PS Kuvat kannattaa katsoa suuriksi klikattuina)

27.5.2024

Hohhoijaa, Antti Lindtman

 


Ei näin. Ei näillä populistisilla puheilla sinipunaa synny. Saati saada Suomen velkalaivaa parempaan kurssiin. Että ”Purran johtama oikeistohallitus” ja ”Orpon kiemurtelu laitaoikeiston ympärillä”.. Hohhoijaa, Antti Lindtman. 

Jopa sanat ”äärioikeisto” ja ”ihmisvihaajahallitus” on nyt kuultu tämän miehen retoriikassa. Ja kaikki lausutaan suurin hämmästynein silmin ikään kuin itsellä olisi avain tilanteen ratkaisuun. Ja onhan se: paluu entiseen Marinin malliin, jossa ketään ei jätetä ja yhteiskunta huolehtii ihmisen toimeentulosta ja pelastaa samalla rajan yli tulevat  ja ilmaston. Sekä ihmiselle kuuluvan toiseuden ja turvallisen tilan kaikille, joille turvatila kuuluu. Houkuttaahan se.

Itse hämmästyn edelleen joka kerran, kun kysytään tiettyä ikuisuuskysymystä. Miksi vain köyhiltä leikataan, miksi rikkailta ei koskaan. Tätä kysymystä kuulee esitettävän taloyhtiön pihalla, keskusteluissa ihmisten kanssa, televisiossa. Somen eri alustojen keskusteluissa tämä on ydinkysymys.

Mikä tässä on vaikea ymmärtää? Kun kenenkään omaisuutta  eikä palkkaa voi leikata näissä talkoissa, niin ei varakkailta voi leikata, koska he eivät saa sosiaalitukia. Varakkaat maksavat jo osuutensa korkeina veroina, osalla tuloveroprosentti huitelee 50 prosentin tienoilla eikä 40 prosentin tulovero ole edes harvinaisuus. Keskituloinen eläkeläinenkin pääsee melko helposti 30 prosentin tuloveroihin, mikäli on kouluttautunut ja päätynyt vaikka opettajaksi. Tällä prosentilla pääsee jo mukaan säästötalkoisiin, joten ei niitä eläkeläisten keskituloja kannata edes kadehtia.

Vaan mistä maallemme uusi sopuisa hallitus, jahka tämän hallituksen taival kolmen vuoden kuluttua päättyy? Mistä löytyy se viisas poliitikko, joka ei Lindtmanin lailla nosta vain itseään nimittelemällä muita rumasti. Joka ei teeskentele pyörein silmin, etenkin kun maan katastrofaalinen taloustilanne johtuu paljolti siitä, että oma puolue möhli viime kaudella monessa asiassa. Mistä löytyy se viisas poliitikko, joka korostaa sopua, yhteistyötä, yhteisöllisyyttä, keskustelutaitoa riitelyn ja leireihin jakamisen sijaan? Sellaista olisi hyvä kuunnella. Sellaista minä äänestäisin.