27.5.2017

Mitä jää jäljelle, kun poistamme humbuugin?



Edellisessä keskustelussa muutama kommentoija arvosteli piispa Eero Huovisen ruumiinsiunaamissanoja presidentti Koiviston hautajaistilaisuudessa: "- - maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä". Sanoja pidettiin jäänteenä, vanhentuneena ilmaisultaan ja sisällöltään. Humbuugia, sanoi muuan.

Ajatus uskonnon ja muun epätoden humbuugin merkityksestä yhteiskunnalle on erityisen merkittävää tänä päivänä kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että meillä on monikulttuurisuuden myötä myös uusia suuruskontoja, joiden harjoituspaikoista kiistellään julkisuudessa. On myös tunnettua, että muslimit ovat usein hartaasti ja vakavasti  uskontoonsa suhtautuvia. Miten suhtaudumme islamiin, jos ja kun se aiheuttaa konflikteja yhteiskunnassamme? Sanommeko siitäkin julkisesti ääneen: humbuugia vai koetammeko selittää sen kulttuurisena piirteenä, perinteenä? Voisivatko Huovisen sanatkin olla saman kaavan mukaan vain perinnettä?

Toiseksi asia on merkittävä Suomen koulutusleikkausten vuoksi: meillä ollaan leikkaamassa koulutuksesta jättimäistä lohkoa hiljaisuudessa. Toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta ollaan viemässä lähiopetusta pois sen osalta, minkä opetushallitus ilmeisesti laskee humbuugiksi. Yleissivistävä opetus saa väistyä, tulevat duunarit ja merkonomit eivät tarvitse äidinkielen, vieraiden kielten ja esimerkiksi yhteiskuntatalouden opetusta. Tärkeää on vain se, mitä tehdään fyysisesti työpaikoilla, eli opetusta ollaan hiljaissuudessa siirtämässä yrityksiin, pois kouluilta. Lukionkin voi tulevaisuudessa läpäistä ilman ainuttakaan historian kurssia.

Eli jos poistamme kaiken mikä ei ole totta tai välittömästi tarpeellista, mitä meille jää jäljelle? 

Mitä jää, jos poistamme uskonnon? Sen myötä meille tuli lukutaito, sivistys, eettiset ihmiskunnioituksen ja täten myös tasa-arvon normit. Mitä jää, jos poistamme historian, taiteet, teoriat? Mitä jää, jos poistamme yleissivistyksen viimeisetkin rippeet? Mitä jää, jos poistamme perinteet, virret, liturgiat, sotilaalliset menot, historian tuntemuksen? 

Itse ajattelen lievällä kauhulla sitä, minkälaisia opiskelijoita olen itse päästänyt käsistäni työelämään yrityksiä perustamaan. Ah sitä armovitosten määrää. Toki niitä kiitettäviäkin tuli, mutta jostain syystä nämä armovitoset hääräävät nyt yrityksissä erilaisissa tehtävissä, osa peräti johtajina. Onnea vaan yrittäjille, armovitosille, vaativassa koulutustyössä! 

Ja itse koin Koiviston hautajaisseremoniat kauniiksi, liikuttaviksi, ja niissä oli jotakin muutakin suurta kuin Koiviston persoona ja karisma. Minä löysin tilaisuudesta jo kauan  kateissa olevan hyvän isänmaallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen, jonka nimenomaan perinteet saivat aikaiseksi. Ei globaalisuus kai ole este pienen maan vahvalle itsetunnolle ja menneen kunnioittamiselle?

(Maalaus Hugo Simberg)

21.5.2017

R.I.P. Dazzling Morningstar



Niin se meni koirien taivaaseen, tämäkin perheenjäsen, 13-vuotiaana, kuten kaikki meidän eläimemme, kissaa myöten. Pääsi vielä äitienpäiväreissulle tänne, eikä silloin lausuttu asiasta sanaakaan, vaikka nähtävissä oli, että aikaa ei ole paljon. Jotenkin kuolema on niin pelottava asia, että siitä ei vaan puhuta, vaikka se leijuisi samassa huoneessa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat suhtautua kuolemaan luonnollisesti. Minä en osaa. En esimerkiksi pysty ottamaan enää uutta lemmikkiä, koska näen edessä sen kuoleman - tai omani. Voihan olla, että minä lähden ensin ja se jää minua suremaan. Vanhuus tulee ja siihen kuuluu luopuminen.

Joku sanoo, että ikä on vain numeroita. Näin sanoi ystävänikin, otti vanhoilla päivillään netistä miehen, korjautti kohtunsa ja värjäsi tukkansa punaiseksi. Sai sittemmin ihottuman päänahkaansa, mutta ei luovuttanut. Nyt hän on blondi ja lähdössä miehen kanssa Eurooppaa kiertämään. Molemmilta on polvet leikattu, mutta niin vain  mennään. Luultavasti hän elää pitkään,kuten äitinsäkin, iloinen maalaisemäntä, joka piristi itseään kesäteattereissa ja maakuntamessuilla. Eli lähes satavuotiaaksi saatettuaan miehensä paljon aiemmin hautaan. Hänen sisarensa, minun äitini, eli kahdeksankymppiseksi ja oli huolten runtelema ja takanaan paljon menetettyjä tilaisuuksia ja epäonnenpotkuja. 

Minulta ei ole polvia leikattu, ja koetan varoa äitini tietä. En minä kauheasti surekaan. Pidän elämästä ja ihmisistä, mutta olen hieman varautunut suhteissa ihmisiin. Elämä opettaa ja epäonniset piirteet seuraavat sukupolvelta toiselle. Jumala se ehkä siinä vain kostaa menneitten polvien syntejä viattomille uusille ikäluokille.

Auttaisiko jos nöyrtyisi ja rukoilisi kunnolla eikä aina vain lähettelisi nopeita tekstareita yläilmoihin, että anna nyt, tarvitsen todella nyt tätä. Tosin tällainen suora pyyntötekniikka tuottaa joskus myös tuloksia. Olen kertonut teille Nuoresta Leskestä, joka kiusaa minua jatkuvilla pitkillä puheluilla. Hän tuli juuri vastaani pihalla enkä päässyt pakoon. Niinpä jäin kuuntelemaan häntä.

Hän oli ollut hautausmaalla ja tuskaillut, miten saa painavan multasäkin siirrettyä Pertin haudalle. Oli rukoillut miestään, että Pertti, jos sinä jossain siellä nyt olet, niin auta nyt jollakin tapaa siirtämään tämä multasäkki haudalle. Siinä samassa puutarhatraktori oli puksutellut häntä kohti ja hän oli kysynyt ajajalta, voisiko tämä viedä säkin miehensä haudalle. Kyllä voi, säkki sai kyydin ja Nuori Leski koki ihmeen. Mainittakoon, että kyseinen ihminen on varustettu erikoisella herkkyydellä. Kun mies kuoli, kello oli pysähtynyt olohuoneessa. 

Tänään tein viimeisen palveluksen tuolle kuvan otukselle. Maksoin sen tuhkausmaksun, sataviisikymmentä euroa. Se sai kyynelhanat auki, oikeastaan ensi kerran kunnolla. viimeinen palvelus pienelle Iivo Livokille, Kärkkäiselle, Olmille jne. Mietin vain, mihin ne tuhkat tullaan sirottelemaan, kun se ei ollut vesikoira eikä oikein ulkokoirakaan, vaan sillä oli aina kiire takaisin pesään, kotiin. Jotenkin uurna takan reunalla ei kuitenkaan kuulosta hyvältä. 

(Valokuva Iines)

15.5.2017

Haplot ja kuplat




14.5. Sain lahjaksi dna-testin äitilinjan tulokset. Mielenkiintoista. Matcheista eli siis äidinpuoleisista dna-sukulaisistani - joilla on täysin sama haploryhmä kuin minulla, löytyy mm. muutama vuosi sitten ahkerasti blogannut tamperelainen tutkija Jari Sedergren, joka on joskus kommentoinut blogissani  mm. jotain aiempaa sukututkimusjuttuani.  Yleensä dna-testien matcheissa eli sukuhaaralaisissa on vieraita nimiä, jopa ympäri maailman. Sedergrenin lisäksi toinen tietämäni dna-sukulainen on poliitikko Pirjo Ala-Kapee.

Sain lahjaksi myös opastuksen twitterin käyttöön, ja teinkin itselleni twitter-tilin. Minulla on vasta yksi seuraaja, ja toivon tietenkin lisää, koska kaiken someviestinnän olennainen edellytys on se, että foorumilla on tarpeeksi lukijoita. Ei ole järkeä viestiä julkisesti, ellei halua itselleen yleisöä. On hurskastelua väittää, että suuri lukijakunta on muka yhdentekevää. Monologit ovat lukollisia päiväkirjoja varten. Tai sähköpostiviestintä pikkupiiriläisille. Some on kenttä, jolla voi harrastaa julkista rienausta, kosiskelua, myyntiä ja markkinointia ja tarvittaessa jopa populismia. Jos haluaa julkaista vain orvokkiasetelmia ja ruusututkielmia, saa postikorttikatsojia, mutta ei keskustelua.

Twitteriin lataamistani luontokuvista on jo yksi tykännyt, koska kävin itse tykkäämässä joistain hienoista kuvista. On turha toivoa lukijoita, ellei itse käy niiden muiden luona. Kukaan ei tule somessakaan ovellesi pelkästään säihkyvän viestintäsi vuoksi. Netti on täynnä säihkyvää viestintää.

Itse valitsin seurattavikseni lähinnä toimittajia ja yhden nuorten kirjailijan, näin aluksi. Myös Tarja Halonen kuuluu seurattaviini. Haloselle annan  tällä hetkellä sapiskaa yltiöromanttisesta turvapaikkapolitiikasta, mutta plussaa uudesta kellanpunaisesta tukanväristä, joka pehmentää hänen kulmikkaita piirteitään. Jostain syystä seuraan myös Saska Saarikoskea ja Sanna Ukkolaa, koska minua kiinnostaa ensinnäkin se, että Pentti Saarikosken poika  jaksaa keskittyä pakkomielteenomaisesti Trumpiin ja se, että älykäs toimittajanainen on nainut persumiehen, joka on lisäksi laihanpuoleinen. 


15.5. Yhteiskunnassa lyövät nyt korkeat laineet. Punaviherkupla on särkynyt ja sieltä on havaittavissa ulosvuotoa ja ristivetoa. Kirjailija Pirkko Saisio on kyseenalaistanut punavihreän kuplan  tavan harjoittaa julkista keskustelua olemalla itsestäänselvästi aina oikeassa. Loistavaa, pidän kaikenlaisesta epäilystä!

On Saisiolta sitäpaitsi poikkeuksellisen kypsän ja viisaan ihmisen merkki asettua objektiivisesti oman kuplansa ulkopuolelle tarkastelemaan ryhmäänsä - näin minäkin tahdon tehdä ja osittain uskonkin tekeväni. Ihmistä ei saisi pidellä yleinen mielipide. On rohkeaa ja älykästä seistä yksin, jos muut vetävät kritiikittömästi yhtä köyttä. Joukossa tyhmyys - no te tiedätte.

Tänään Saisiolle vastaa kansainvälisen politiikan opiskelija, aktivisti Riikka Yrttiaho, joka vastaansanomattoman raikkaasti todistaa, että Pirkko Saisio on langennut populistien ansaan. Eihän muiden kanssa voi keskustella kuin suvaitsevien punavihreiden! Tällaista tieteellistä lähestymistapaa asioihin opetetaan ilmeisesti Göteborgin yliopistossa, jossa Yrttiaho opiskelee. Subjektiivisuus rulaa, koska joillain nyt vaan on paremmat mielipiteet. 

Lopuksi sananen haploryhmästä, koska oletan, että käsite on monelle lukijalle uusi. Haploryhmä on ihmisen perimän tyyppi, joka on eri alkuperää olevilla väestöryhmillä erilainen. Haploryhmiä vertailemalla on koetettu selvittää kansojen sukulaisuuksia ja alkuperää. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, ettemmekö silti olisi kaikki veljiä keskenään. 

(Valokuva Iines, Kaunis kupla eräässä vihreässä puistossa)

8.5.2017

Vieraat jätetään rauhaan

 


7.5. Teemu Keskisarja kirjoittaa Et-lehdessä rasismista, jonka väittää Suomessa olevan harmitonta. Samaa mieltä, meillä elää edelleen vieraat ensin -henki. Olkaa hyvä ja vassakuu. Älkää välittäkö meistä.

Historioija nimittäin väittää, että Suomessa ei tehdä rasistisia henkirikoksia. Samoin sanoo  vuodesta 1995 alkava Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tilasto: Suomessa ei tehdä rasistisia henkirikoksia. Muita murhia ja tappoja sen sijaan tehdään toistasataa vuodessa. Murhia tehdään juovuspäissä, mustasukkaisuudesta tai mielenhäiriössä maahisten neuvomana. Ainutkaan kantasuomalainen ei ole vuosikymmeniin riistänyt lähimmäisen henkeä etnisen motiivin vuoksi. Ruumiittomuus lienee ainutlaatuista koko maailmassa. 

Mitä tämä nyt on? Juurihan meidät on opetettu siihen tietoon, että Suomessa ei voi elää, mutta vaikkapa Tansaniassa voi. Suomi on hirveän rasistinen maa, on häpeä olla suomalainen, suomalaiset ovat juntteja, jotka pelkäävät mustaa miestä. Suomalaiset lähettävät pakolaisia tapettaviksi lentokonekaupalla. Suomi on hirveän väärä maa.

Keskisarja kirjoittaa samoin kuin itsekin kirjoitin jokin juttu sitten: Jos maahamme saapuisi sotaorpoja pienokaisia, suomalainen suvaitsee siinä kansanryhmässä vaikka violetin ihon. On hysteeristä ylitulkintaa väittää, että suomalaiset janoaisivat vuonna 2017 sankoin joukoin vääräuskoisten tai vääränväristen verta.

Hyvä Teemu! Jälleen yksi järkeään käyttävä suomalainen, joka ei ole kaljupääjuntti, vieraita pelkäävä ja tappavan himokas rasisti. Toivo Harald Koljonenkin, joka tappoi Huittisissa vuonna 1943 viisihenkisen Hakasen perheen ja paikalle osuneen naapurissa asuneen Anna Maria Mäkisen, tappoi omaa etnistä ryhmäänsä.

8.5.  Vielä se, että Keskisarja sanoo kulkevansa kylillä epäakateemisissa porukoissa, mutta hänen vastaansa ei ole tullut rotuvainoajia eikä puhdistajia. Itse mietin vielä sitä, että tietyt piirithän todistivat kovin hanakasti  maahanmuuttoaallon alkaessa sen, että suomalainen mies se vasta hirveä murhamies on,  tappaa ja raiskaa naisensa.

Eikö nyt sitten ole selvää kuin pläkki, että ei meillä ole vaarallista rasismia, koska suomalaiset ne vain keskenään muhinoivat, mäiskivät puukon kera ja raiskailevat omia naisiaan?  Maksavat nätisti turvapaikanhakijoille ja laittomasti maahan jääneille korvauksen seksistä, kuten Helsingin Sanomat kauniilla tavalla todistaa.