30.7.2013

Suvipäiväkirja, sivu 13: Crusellia ja Leilan leninkiä



27.7. Päivällä oltiin Crusell-tapahtumassa Uudessakaupungissa  ja lisäksi Leilan leningissä ostoksilla, kauempana provinssissa. Sisko tahtoi uutta leninkiä. Kaupassa oli kaksi myyjää,  Leila, valkaistut pitkät kiharat, vartalo nuori, kasvot vanhat,  ja ilmiselvästi Pirjo tai Jaana,  lyhyttukkainen punapää, jonkalainen löytyy lähes kaikista naiskombinaatioista.

Molemmat alkoivat myydä minulle. Eteeni levitettiin harsomaista juhlatunikaa ja leggingsejä, kiiltäviä kauhtanoita. Sanoin, että tuo on potentiaali ostaja, minä olen vain mukana - viittasin siskoon. Sisko veti eteensä beigeä kapeaa juhlaleninkiä, jonka korotetulla vyötäröllä oli samanvärinen silkkiruusuke. Käänsi päätä peilissä puolelta toiselle ja katsoi, eikä yksikään kahdestakymmenestä eteenvedetystä ollut hyvä. Poistuttiin minun nopeasti ostamani tiilenpunaiset caprit pussissa. Riideltiin vähän. En ollut päästä sisään autoon, jossa muut istuivat kälättäen eivätkä kuulleet kun koputin lukkiutuneen auton sivuikkunaan. Niinpä rämpäytin ovikahvaa muutaman kerran. Ovikahvaa ei kuulemma saa rämpäyttää, sanottiin närkästyneenä. Hmm. Tunsin itseni neuvottomaksi. Teen aina kaiken väärin. Lupasin etten jatkossa tee mitään enkä sano mitään. Olen hiljaa ja jään pois autosta, kun minua ei huomata. - Ollaan siis jo siinä siinä hetkessä, kun symbioosi venyy ja paukkuu ja sanotaan ylärekisterissä.

Paluumatkalla provinssista päätimme poiketa Talouspörssissä, josta saisi ehkä halvalla palovaroittimia, joita sisko tahtoi viedä Saksaan ystävilleen. Matkalla sinne kinasimme kaupan nimestä. Nana muisti, että nimi oli Tapsan talo, minä muistin Tarjoustalo ja sisko ei muistanut mitään muuta kuin että talossa oli peiliovet, joissa näytti kamalalta. Ajettiin  väärästä risteyksestä jonnekin keskelle metsää. Löydettiin sitten myymälä, josta Nana osti englantilaisen palikkakalenterin, sisko lakritsipussin ja minä en mitään. Mökötin vielä oviepisodia.

28.7. Miten pimeää onkaan  jo tullut. Linnut ovat hiljaa yöllä. Siili oli pudonnut pihalla avoimen ison jätesäkin pohjalle. Pussista kuului vihaista puputusta. Tartuin pussin pohjakulmiin kiinni ja käänsin sen ylösalaisin. Siili pullahti jätteiden kanssa pihalle levälleen. Kipitti puhisten auton alle piiloon. Nana toi sille lautasellisen paistettua kalaa, tomaattia ja kurkkua, ja kupin laktoositonta piimää. Siili palasi samantien ja söi kalan, heitti kurkut ja tomaatin syrjään ja lurputti päälle aimo tujauksen Gefilus-piimää. Päätettiin ettei ruokita siiliä joka päivä. 

29.7. Siili tyhjentänyt yön aikana kupillisen cashew-pähkinöitä, lautasellisen kalaa ja salaattia, jossa puhdas öljykastike.  Sekä toisaalla lihapullalautasellisen. Eilen meillä oli sunnuntaivieraana Martta, Martti ja Martan tytär,  Mäksin saanut - jokuset teistä muistavat ehkä viime kesän mainintani Mäksin saaneesta - joka alkoi kertoa, miten hän ja Mäksi olivat lennähtäneet Tukholmaan tai olleet syömässä stadin ruokapaikassa ja ruoka maksoi vain 220 euroa per henkilö. Kysyin nuorelta neidiltä,  maistuiko 220 euron ruoka hyvältä. Tapahtuma on banaaliudestaan huolimatta merkittävä ja puhuva. On kiinnostavaa ja jopa järkyttävää nähdä, miten puhtaasta lapsesta muotoutuu väistämättä tietynlainen aikuinen. Suunta on selvä, mutta lopputuloksen voima ja volyymi voi silti yllättää.

30.7. Siili tyhjentänyt taas lihapullalautasen. On katsottava auton alle, ennen kuin lähdetään ajamaan. Kolme naista kontallaan märässä maassa. Sataa. On palautettava kirjoja kirjastoon. On ostettava vielä yksi saha, oksasaha. 

(Valokuva L. P. B., 27.7., Uudenkaupungin Crusell-viikolla)

26.7.2013

Spk, sivu 12: Voi meitä!

25.7. Taas on se aika, se hetki vuodesta, jolloin rakastan kauheasti kaikkia rakkaitani, ja nautin siitä, että on ihmisiä ympärillä. Ei tarvitse nukkua yksin, ei tarvitse syödä yksin, ei tarvitse tehdä yhtään päätöstä yksin, voi jopa heittäytyä toisten turviin ja antaa mennä. Voi unohtaa itsensä ja kipunsa ja kolotuksensa. Voi olla ryhmän jäsen, voi olla pieni ja avuton, voi kysyä, mitä nyt tehdään. Voi luottaa, että joku päättää puolestasi. Voi mikä lepo! Miten helppoa elämä voi olla! Kun on joku.  En olisi uskonut, en muistanut, miten kepeää oleminen voi olla, mikä ilo toinen ihminen on. En oikeastaan edes tiennyt, millaisessa puristuksessa ja ahdistuksessa minun on täytynyt elää jo pitkään. Voi minua Iines-rukkaa, miten pieni ja yksinäinen oikeasti olen. 


26.7. On tultu heinäkuun loppupuolelle. Kesä kypsyy täyteyteensä, siihen kun täysikuu on noussut tähkien ylle ja pelto hohkaa tuleentuneena, rukiintähkän pitkät piikit tummina varjoina taivasta vasten.  
Perhoset ovat jo paljolti repaleisia. Tuuli on riepotellut niitä, halkonut siipiä ja repinyt reunoja. Silti  ne ovat  kauniita, hauraita, herkkiä, entistä ilmavampia. Kumman tarina on kiinnostavampi, virheettömän  vai repaleisen perhosen? Minä valitsen repaleisen.

Minun siskoni pesee tukkansa sadevedellä, vaikka siinä uiskentelee mädänneitä lehtiä ja vesi on ruskeaa. Sanoo, että ei se haittaa, väri tulee puusaavista. Meillä on nyt molemmilla pehmeät tukat, ja ihotkin. Siskon mies soitti Würzburgista ja kysyi, missä on asekaapin avain. Miehellä on dementia ja korkeat maksa-arvot. Sisko sanoi, että siellä se on missä ennenkin. Mies sanoi, ettei ole. Viimeksi kun sisko oli sanonut missä avain on,  mies oli ampunut keittiön seinään reiän, kutsunut muurarin muuramaan reiän umpeen, mutta sisko oli huomannut kuitenkin muuratun aukon. 

Huomenna menemme Lailan leninkiin Vehmaalle. Siellä on huima kesäale. Sisko tahtoo uuden leningin. Iltapäivällä menemme Martan järvisaunalle. Minulla on haaveissa kuvata kuikka ja tietenkin kuulla kuikan laulua.

(Valokuvat Iines)

20.7.2013

Spk, sivu 11: Ovat muistojemme lehdet kuolleet


19.7.  Sisko toi Suomeen rahaa, paksuhkon setelinipun. Häipyi pankkihenkilön kanssa takahuoneeseen perustamaan jotain, solmimaan jotain, tekemään jotain, mitä en tiedä, enkä tahdokaan tietää. Sanoi sitten, että tahtoo minulle tiliinsä nosto-oikeuden. Minä en tahtonut, kieltäydyin. Sanoi sitten sen minkä äidin kuolinkesänäkin, kun kävimme turhaan ostamassa itsellemme vierekkäisiä uurnapaikkoja seurakunnalta. Että tahtoo viimeiseksi tänne, uurnalehtoon, meren rantaan,  kotilaituria vastapäätä, ei miehen sukuhautaan saksojenmaalle. Ja ehkä minut viereensä. On sitten Nanalla helpompaa, kun ollaan kaikki vierekkäin. Meillä oli tuona kesänä  setelit mukanamme ja olimme vakavissamme, odottavia, voisi sanoa jopa hartaita, kun istuimme seurakuntakanslian penkeillä odottamassa, että meille esitellään uurnapaikkojen sijainteja. Olimme päättäneet ottaa merenpuoleisimmat länsipaikat. Vaan ei esitelty ensimmäistäkään paikkaa, ei mistään ilmansuunnasta. Ei niitä etukäteen myydä, pitää palata vainajina.  

Miten minä sen taas arvasin, että sisko haluaa turvata äkkikuoleman varalta sen, että pääsee varmaan Suomeen kenenkään joutumatta maksamaan peltilaatikkokuljetusta lentokoneella tai hautapaikkaa. Tätä hän järjesti, minun siskoni. Ilmeisesti miehen vakava sairaus on saanut hänet ajattelemaan asioita loppuun asti. Mies on nyt siskon loman ajan yksin kotona, sairaanhoitajaystävän päivystämänä, kieltäytyy kaikesta hoidosta, sanoo, että sisko kontrolloi, jos tämä koettaa miestä lääkäriin. Miehellä on varhaisdementia ja maksa-arvot korkeat.

Turhan käyntimme jälkeen silloin kerran lähdimme sitten shoppailemaan uurnarahoilla. Muistaakseni alet olivat kuumimmillaan. Seurakunnalle ei rehti raha kelpaa, eivätkä elävät ja halulliset sielut, se ostaa vain kuolleita sieluja Tšitšikovin lailla. Aika kummallista, että kalliita sukuhautapaikkoja myydään rikkaille suvuille etukäteen, muttei uurnalehtojen pikkupaikkoja köyhemmille siskoksille. 

Lapseni Nana on ystävän häissä, lähti kolmen tunnin ajoon, sisko on saunalla, sai Martalta patteriradion lainaksi.  Surffailimme yhdessä netissä, minä opetin, miten  erilaisilla henkilöhauilla voi löytää tietoja ihmisistä. Sisko on sitä lajia, jolle verkkopankkimaksaminenkin on vierasta, kuten normaalisaksalaiselle edelleen on. Hän ei voi ymmärtää sitä, että Suomessa siirrytään e-laskuun ja e-reseptiin. Hänen miehensä ei käytä edes pankkikorttia, vaan käy pankissa sisällä nostamassa rahaa. Suomalaiset eivät taida aina ymmärtää, miten teknistyneitä täällä ollaan verrattuna eteläisempään Eurooppaan. Sitäkään ei tulla ajatelleeksi, että teknistyminen ja automatisoituminen ei välttämättä ole edistystä, vaikka se sellaiseksi mieluusti mielletään. 

Kommenteissa jo kerroin, että olin syyttömänä osapuolena vakavassa peräänajossa Raisiossa eilen. Autoni on mitä ilmeisimmin lunastuskunnossa. Farmariauton takaluukku on rutussa sen verran, että se pelkkä naputtelu ei korjaa ovea sileäksi. Maalikin on lohjennut, lukko on jumiutunut ja lukot ovat autoissa varsin kalliita. Vanhan autoni arvo on korkeintaan 2 000 euroa, ehkä vain tonnin, ja jos korjaus  maksaisi yli tonnin, vahingonaiheuttajan vakuutusyhtiö tuskin suostuu maksamaan auton hintaa kalliimpaa vakuutta. Tämä harmittaa, koska auto on muuten loistokuntoinen, vähän ajettu ja täysin moitteeton menopeli, jopa kaunis edelleen. Häviän uuden auton hinnan, joudun ottamaan velkaa. Parempaa autoa en voi saada tilalle, vanha olisi kelvannut minulle hyvinkin. Vanhaa autoa tulee ikävä, se on ollut minulle tärkeä esine, johon liittyy muistoja.

20.7. Aamulla oli muutaman tunnin risusavotta. Kannoimme ja työnsimme monta kymmentä kärryllistä risuja, oksia ja kariketta jo vuoren korkuiseen risukompostikasaan. Illalla grillataan naapureille. Pelkään että taas tulee sanomista. Pihvien kypsyysaste on maailmassa hyvin tärkeä asia, olen huomannut. Niin kuin se kai onkin. Vaan hiilipallogrillit ovat oikullisia, eivät ne aina tottele kokkaajan ohjausta. Jos tottelevat, tulos on parempi kuin missään, koskaan. Onneksi on runsaasti punaviiniä.

(Piirroskuva on mukaelma täältä.)

17.7.2013

Spk, sivu 10: Minkä puolueen tappamaksi tahtoisit tulla?



17.7.  Edellinen itseäni kovasti viihdyttänyt lähinnä Suomen sisäpoliittisia aatteita koskeva keskustelu päättyi erään kommentoijan esittämään ovelaan kysymykseen Minkä puolueen tappamaksi haluaisit tulla. Kysymykseen paneuduttiin kaikella asiaankuuluvalla hartaudella ja riemulla, ja vastauksia voi käydä edelleen tavailemassa ja lisäilemässäkin täällä.  Mainittakoon tässä, että itse valitsin lahtaajakseni ruotsalaisen kansanpuolueen, siisteys- ja nopeussyistä.

Joskus jää ihmettelemään, miksi naisten blogeissa käsitellään niin mieluusti sisustusta, kevytkirjallisuutta, muotia ja päivänpaistetta sen sijaan, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu. On hyvin vähän painavia  mutta huumorilla höystettyjä poliittisia tai ilmiöitä pohtivia naisblogeja, joita ei ole kirjoitettu vain oman kansanedustajatoimen tai oman loistavan minän myymiseksi kansalaisille ja lukijoille. Loistavalla minällä tarkoitan myös vaatimattomiksi tekeytyviä isoegoisia kirjoittajia, joita on enemmän kuin selkeästi rehellisen isoegoisia, jotka puolestaan rehellisyydessään voivat olla valloittavia.  Lukija ehkä havaitsee, että Iineksen mielestä rehellinen sikamaisuus on parempi hyve kuin teeskennelty vaatimattomuus, paperille kirjoitettu hyvyys, johon blogisti ei enää tässä iässä jaksa uskoa.

Tänään ja huomenna yksinäiset päiväni mökillä ovat ohitse. Väkeä saapuu lentokoneista ja pihaan ajavista korjatuista Picassoista, ja hellassa roihuaa tuli lämmittämässä keskellä tupaa olevaa takkahormia.  Ulkona on kylmä pohjois-länsituuli, yöllä olivat sähkötkin pois. Kyläkaupasta on haettava vielä vettä, olutta ja suodatinpapereita. Kaappi on täyttynyt ruuista ja juomista, joita yksinäni en käytä. On hanapakkauksia valkoviiniä, erilaisia vesiä ja colaa. Kaksi jääkaappia surisee vierekkäin, toinen on 60-luvulta peräisin oleva Bauknecht, joka vain ei suostu menemään rikki, vaikka on jo hieman ruosteessa jostakin kulmastaan. Ja ovi falskaa hieman, sitä on potkaistava alakulmastaan kiinni aina, kun täyttää viinimaljan. Tämän taidon kaikki ovat jo oppineet tässä talossa, kukaan ei unohda potkaista, ei edes sisko pikku tuiterissa, eikä vähän aikaa viipyvämpi vieraskaan. Kyllä kolmessakymmenessä vuodessa oppii. Bauknechtin vieressä oleva jääkaappi muuten on vaihtunut usean kerran, ne Rosenlewit ja muut kotimaiset.

(Maalaus Frederic Leighton)

13.7.2013

Spk, sivu 9: Chen kauniit kasvot

"Jaksan aina ihmetellä ihmisten historiatajuttomuutta.  Lähinnä tarkoitan romanttista suhtautumista kommunismiin, maailman murha-aatteista hirvittävimpään. Katsokaa vaikka Puhdistus, niin näette mitä se oikeasti oli. Mutta ei, kaiken yllä loistavat Chen kauniit kasvot. 
Enkä suinkaan rinnastanut suomalaista kommunismia ja saksalaista 40-luvun kansalissosialismia, vaan suhtautumistamme näiden hirmuaatteiden nykyisiin seurailijoihin. 
Tapettujen lukumäärällä mitaten kommunismi hakkaa kansallissosialismin 10-1. Siksi näiden aatteiden vertaaminen on ihan aiheellista.  
Siinä missä homoseksualismia ja pedofiliaa EI saa rinnastaa, kommunismi ja kansallissosialismi TÄYTYY rinnastaa. Sitä vaatii molempien uhrien veri. Toisen kilpailevan aatteen romantisointi on miljoonien uhrien häpäisyä.  
Kun ihannoitte kommunismia, ihannoitte Pol Potia." 

Sitaatti on poimittu edellisen keskustelun lopusta. Siitä on poistettu vain keskustelijoihin viittaavat nimet. 

Poiminnalla tarkoitan sitä, että sopii jatkaa edellisessä keskustelussa suvaitsevuudesta versoneita aiheita, Räsästä, hyväntekeväisyyttä, kerjäläisyyttä, kommunismin rinnastamista kansallissosialismiin,  jos haluatte. Keskustelu kävi mahdottomaksi seurata Bloggerin oudon lataustekniikan vuoksi, kun on menty yli 250:n kommentin. 

*

13.7. Täällä mökillä on kesähiljaista, rauhallista. Linnunpoikaset ovat kasvaneet, ja yhä suurempi paukahdus kuuluu ikkunalaseista, kun lentoharjoituksia tehdään. Perhoset vain ovat kadonneet. Missä ovat neitoperhot, nokkosperhoset, erilaiset täpläperhoset, ruutuperhoset, keisarinviitat, joita viime vuonna tähän aikaan sai kuvata edestä ja takaa. Nyt ei kuin pari hassua sinisiipeä.

Minulla piti tässä kohdin olla mökkivieraita, vaan ei ole. Tyttären auto hajosi ja on nyt turkkilaispoikien korjaamolla Vantaalla, toista päivää. Vian laadusta ei ole tietoa, mutta jos korjaus on kallis, auto saa kuulemma jäädä korjaamatta. Nuoren opettajan palkoilla ei maksella satojen eurojen korjauslaskuja. Hassua, tuo ranskalaisauto on puolet uudempi kuin minun vanha Toyotani, joka ei ole koskaan ollut korjaamolla huoltoja lukuunottamatta. 

Mitään erikoista ei ole tapahtunut, olen hyvässä kesäterässä. Olen tavannut naapureita, eilen istuttiin meidän pihalla viimeisissä auringon säteissä ja juotiin viiniä ja parannettiin maailmaa, lähinnä tuulivoiman osalta. Kukaan ei halua tänne tuulivoimapuistoa, niin kuin Hyötytuuli Oy suunnittelee. Olemme kaikki naapurin vanhaapoikaa myöten lähettäneet tulikivenkatkuista palautetta Hyötytuuli Oy:lle. Yksi naapuri kannattaa hiilivoimaa - hiilihän tulee suosta ja öljy eläinten jätteistä - opin. Minä en tiedä mitä kannatan, mutta en luontoa raiskaavaa ja meuhkaavaa tuulivoimaakaan, josta Ultra Bra niin romanttisesti lauloi.  Yhtä kauniisti kuin tuossa ylläolevassa sitaatissa katsotaan Chen kauniita kasvoja. Olihan se kuva minunkin seinälläni.

(Kuva vaihdettu: Ernesto Che Guevara)

8.7.2013

Spk, sivu 8: Suvaitseminen on alistamista 2



8.7. Sydämeni laulaa riemulaulua aina, kun löydän sanojen virrasta ajatuksen, joka on tarkalleen samanlainen kuin omani. Vähän sama kuin Tachibana Akemin ilahdus: Minä ilahdun/ kun lehteilen kirjaa ja/ löydän henkilön/ tarkalleen samanlaisen/ kuin minä itse olen. 

Täällä on puhuttu ennenkin hyveestä nimeltä suvaitsevuus. On todettu, että vähemmistöjä ei pidä kuitenkaan suvaita, koska suvaitseminen asettaa suvaitsijan suvaittavan yläpuolelle. Emmehän me suvaitse idolejammekaan, parhaita kirjailijoita, taiteilijoita, filosofeja, urheilusankareita, vaikka heissä vähän suvaittavaa olisikin. 

Suvaitsevuuden todellisen olemuksen on nyt - tai minä olen vasta nyt havainnut hänen huomanneen - huomannut kolumnisti Heikki Ahonen, tausta ja puoluekanta tuntematon, eikä edes kiinnosta, niin hyvin hän kirjoittaa ja paljastaa suvaitsevaiston tekopyhyyden, etten sanoisi mädännäisyyden Ylen uutissivuilla. Hän tutkii mm. suvaitsemisen merkityksiä. Itse vertaisin suvaitsemista mielelläni englannin kielen tolerance-sanaan, joka paljastaa suvaitsemisen vahvan kytkyn suvaitsijan omaan tunnemaastoon. Artikkelia on jaettu Facebookissa jo vuoden verran.


Tähän suvaitsevuusasiaan liittyy paljon muutakin teeskentelyä ja rummunpärinää. Hyväntekeväisyys - termi joka nostaa ihokarvani pystyyn samoin kuin hymiöitten näkeminen - pohjautuu paljolti suvaitsevuuteen, jossa hyväntekijä asettaa itsensä  pelastajan  ja autettavan kiittäjän rooliin. Ei ole ensimmäinen kerta, kun hyväntekijä kerää itselleen taivaspaikkaa tai vie koko potin. Kohderyhmä on vain väline itse hyvänä olemiseen. 

Minusta on alentavaa, että ihmisen pitää elää hyväntekeväisyyden almujen varassa. En pane rahaa edes kerjäläisen pahvimukiin, jos sellainen tielle osuisi ja jos kupin varressa olisi vaikka likainen räkänokkainen rääsyläislapsi.  Se on kärsimyksen jatkamista, itsekästä "antamista"  ja usein myös suvaitsemista, sietämistä. Jokainen itsekäs hyvänteko ylläpitää ja jatkaa  luokkajakoja sekä erilaisia arvojärjestelmiä. Oikeastaan vain poliisin, palokunnan, Punaisen  Ristin tai katastrofiavun kaltainen toiminta on pelastavaa. 

*
Sataa. Olen edelleen sattuneesta syystä kaupungissa. Soitin Martalle, jotta hän tyhjentäisi postilaatikkoni mökillä. Huomenna palaan  puhtaitten pyykkien, vieraslakanoitten ja pyyhkeitten kanssa merituuliin. Naistenviikon päivänsankarille ostin nimipäivälahjaksi sinivalkoisen teepaidan, jonka rinnassa lukee Suomi. Lahjaostoissa pitää olla varovainen, kun kyseessä on varttunut nainen. Voidepurkissa ei saa lukea "ryppyvoide" tai "silittää huulirypyt". Kerran erehdyin, ja sain pitkään selitellä, että asianomaisella ei ollut vielä ryppyjä.

(Maalaus Edmund Blair Leighton)

4.7.2013

Spk, sivu 7: Ihmisiä tulossa



4.7. Kaupungissa pyykillä ja asioilla, vieraiden tuloa valmistelemassa. Kohta saan passata sieluni kyllyydestä, niin kuin vain mökin emäntä voi kun tulee ulkomaan vieraita.

On kuskattava mökille lisää tuoreita petivaatteita, pyyhkeitä ja siskon talvisäilytyksessä eli mökin emännän huollossa olleita kesävaatteita. Lämmittämättömässä mökissä ei voi säilyttää vaatetavaraa yli talven, niihin tulee ummehtunut haju.  Ex-miehellekin on varattava ylimääräiset lakanat, vaikka hänellä on paha tapa nukkua saunakamarilla ilman petivaatteita, pelkällä patjalla ja peitolla. Hän on muutenkin erikoinen, ei käytä lompakkoa, ei yöpukua, ei talvella käsineitä, mutta käyttää korvatulppia ja mietoa nukahtamispilleriä sekä nenän avaamistippoja ja meikkivoidetta. Jo nuorena hän lähti keskellä yötä apteekkiin ostamaan avaavaa suihketta, kun toinen sierain meni tukkoon. Kun grillimyyjä sanoi nakkikioskilla, että onpas herralla punaiset posket, hän alkoi käyttää peittävää voidetta. En osaa sanoa, käyttääkö vielä, ei ainakaan huomattavasti, tai sitten on oppinut taitavaksi. Hän on hyvin kouluttautunut ja mielestään ennen kaikkea filosofinen ja luova henkilö, mitä hän kieltämättä onkin. Hyvin sosiaalinen hän on, kuten tyttärensäkin. Minun ympärilleni perhepiiriä myöten on siis pesiytynyt ja etsiytynyt jostain syystä enimmäkseen iloisia ekstrovertteja, mitä ihmettelen oikeastaan kaiken aikaa.

Jännityksellä odotan siskoa, joka on kaikkien ekstroverttien kantaäiti. Hänellä on ollut raskas talvi, ehkä raskain hänen aikuisiässään. Sen lisäksi, että hänen miehensä on sairas, hänen parhaan ystävättärensä mies kuoli, ja nyt sisko katsoo velvollisuudekseen hoitaa häntäkin, ajeluttaa kaupassa ja auttaa, minkä omilta töiltään ehtii. Kun siskolla oli naapurina jemeniläinen prinssi lukuisine vaimoineen, hän kävi hyvän hyvyyttään leikkaamassa prinssin nurmikot ja hoiti prinssille työmiehet ja asioinnit saksalaisten viranomaisten kanssa, toimi tulkkinakin. Nurmikkoa hän leikkasi yli kymmenen vuotta. Minä olin hänelle vihainen, koska hän repi itseään tuolloin liikaa - aivan kuten nytkin. Onneksi prinssi lopulta muutti pois, tai kuoli, en muista.

Joskus tuntuu, että ihminen ei saisi olla kovin läheisriippuvainen eli ulospäinsuuntautunut. Sellainen ihminen joutuu helposti hyväksikäytetyksi. Läheisriippuvainen tekee mitä vain saadakseen pitää muut luonaan, koska pelkää yksinoloa, itsensä varassa oloa. Tunnen montakin läheisriippuvaista, jotka eivät kestä olla juuri hetkeäkään yksin. Yksi tällainen  saattaa istua samalla tuolilla meillä kolmekin tuntia, kun tulee kylään. Puhuu, puhuu, etupäässä omista asioistaan. Hän saattaa tulle luokseni, ottaa pärekorista sanaristikon, ja alkaa täyttää sitä keittiön pöydän vieressä ääneen puhellen, vaikka olen juuri aikeissa lähteä ulos tai blogata vähän. 

Jos asiaa tarkastelee tunteitta, läheisriippuvaiset ekstrovertit ovat äärimmäisen rasittavia ihmisiä.  Tunteiden kera, mikä on kokonaisvaltainen tapa katsoa asiaa, he voivat olla tietenkin viehättäviä ja rakastettavia sosiaalisuudessaan, mutta silti rasittavia ainakin tällaisesta introvertista kuin minusta. Onneksi sosiaaliset taitoni ylittävät introverttiuteni rajat, aidosti, teeskentelemään en pysty. 

(Maalaus Niko Pirosmani)