Luoja varjele meitä analyyttiselta debatilta! Armahda meidät riidankylväjiltä ja suo, että osaisimme valita sanamme lempeästi ja viisaasti, loukkaamatta sitä, mikä on hyvää, mutta ruoskien sitä, mikä joutaa tulla ruoskituksi.
Tämä aamurukous kumpusi huuliltani luettuani edellisen naiskeskustelun kommentin, jossa muuan kommentoija antoi ohjeita ja toivoi analyyttista debattia. Tai ainakin piti sitä ihanteena. Olin nimittäin valitellut sulkakynäni kahnaamista. En ollut saanut yhdistettyä yhtä posliininmaalauskurssille haluavaa rouva Pyytä noihin kuvan Pimenovin maitotehtaan tyttöihin, ja olin joutunut tuhoamaan jo kolme onnettoman kömpelöä kirjoitusta. Rouva Pyy on niin nainen, ja maitotehtaan naiset kulkevat kuin koneet liukuhihnalla.
Tahdon siis kirjoitukseeni molemmat, sekä turhautuneen kotirouva Pyyn Marja-Liisa Vartion 1960-luvun romaanista että Yuri Pimenovin ryhdikkäät maitotehtaan naiset. Ymmärrän hyvin, että kytky olisi voinut olla kotirouva - työssäkäyvä äiti, mutta asetelma ei innosta. Mieluummin puhuisin posliinista, sen merkityksestä naisen elämässä ennen ja nyt.
Kun ennen naiset tahtoivat posliininmaalauskursseille, nyt he tahtovat itse olla posliineja kuin pikkutytöt. He tahtovat jopa koristella posliiniaan, milloin koruilla, milloin erilaisilla kiitoradoilla ja muilla. Onpa sitä varten lelujakin, joista rouva Pyy ei olisi uskaltanut uneksiakaan, vaikka hän näki muutoin merkillisiä unia, varmaan seksuaalisiakin. Posliinia voi myös myydä. Näin tekevät opiskelijatytöt rahapulassa, vaikka saattavat saada sielulleen vahingon, mene tiedä. Riippunee tytöstä. Näin teki myös Kirsti, rouva Pyyn ystävätär. Hän tienasi kahvikupeillaan sievoisen summan omaa rahaa.
Rouva Pyy voiteli miestään monin tavoin päästäkseen posliininmaalauskurssille. Hän tuntui pettyneeltä, kun mies sanoi välinpitämättömästi, että mene vain. Vaan eipä herra Pyy tainnut aavistaa, että tuo lupa oli tuhon tien alku kaikille herra Pyille. Naisten tie vapauteen ja ihmisarvoon näyttää nimittäin kulkeneen posliininmaalauskurssien kautta. Maaseudunkin nainen sai sudin käteensä ja alkoi höpsötellä sillä, luoda omia maailmojan, kuka ruusunnuppuja, kuka järempiä kiemuroita, kuka yltyi myymään kuppejaan. Tuosta ei ollut enää paljon matkaa, maitotehtaaseen, ulos kotoa tai navetasta tuotantoketjun toiseen päähän.
Posliini olkoon siis se elementti, joka osaltaan on lisännyt naisen ihmisarvoa ja näyttänyt tien ulos maailmaan. Sitä, mihin posliini vielä naisen vie aikojen kuluessa, voi vain arvailla.
