Tätä kutsutaan nykyään kai retrotuoliksi. Ostin tällaisen* tummanruskean version joskus 90-luvun alussa Laitilan kirpputorilta muistaakseni 40 markalla. Tuoli on aitoa nahkaa, kotimaista valmistetta, ja peräisin 60-luvulta. Viikko sitten se hajosi kestettyään istujia siis kuutisenkymmentä vuotta. Tähän eivät nykyiset lastulevy-tekonahkahuonekalut pysty. Tuolin muotokieli on sitä paitsi varsin kaunis edelleen.
Ensin retrotuolistani kului oikean käden alla oleva käsinojan nahka puhki, 2010-luvulla, ja fyllit alkoivat paistaa reiästä läpi. Vaan siitä selvisin, kun leikkasin käsinojan pehmukkeen alta reiän kokoisen nahkapalan ja liimasin sen reiän päälle.
Sitten pari vuotta tämän jälkeen katkesi niskatyynyn toinen kiinnityshina. Sen korjasin solmimalla katkenneen hihnan ehjään hihnaan. Solmu näkyi ja oli ruma, mutta tyyny pysyi paikoillaan.
Seuraavaksi kului vuonna 2020 vasemman käsinojan pehmukkeen nahka puhki. Fyllit alkoivat pursuta ulos. Reikä oli suuri eikä niin isoa nahkapalaa saanut mistään tuolin alta tai takaa. Aloin siis peittää reikää tummalla shaalilla, jonka asettelin kauniisti tuolin selkänojalle niin, että sen pää ulottui käsinojaa peittämään.
Viikko sitten tuolin jalka murtui. En ollut huomannut, että metallinen jalka oli vuosikymmenten saatossa hapertunut, ja nyt se petti istujan. Katastrofi.
Tuoli on ollut kuin äidin syli, lohtupaikka, rentoutumispaikka, jossa saa täydellisen lepuutuksen kipeisiin hartioihin ja särkevään selkään. Mikään muu paikka kotona ei ollut yhtä tärkeä. Minne nyt oikaisen väsyneen ruotoni? Missä saan levon, missä voin katsoa elokuvaa ja nukahtaa ihanasti ennen elokuvan loppua?
Mielenkiintoista, että selkäni kipeytyi samantien tuolin hajoamisen kanssa, iskias iski alaselkään ja kinttuun. Niinpä marssin paikalliseen huonekalukauppaan ja koeistuin kaikki mahdolliset tv-tuolit ja mekanismituolit. Kauheita upottavia härveleitä, tekokuituja ja vaahtomuovia. Lyhyenä ihmisenä takapuoleni ei ulottunut aina tuolin selkänojaan, ellen ojentanut jalkojani suoriksi vaakatasoon. Suomalainenhan on tunnetusti persjalkainen, joten tuolien ergonomia on useimmiten pielessä.
Kunnes sitten istuin toisessa huonekalukaupassa huvikseni Stresslessin tv-tuoliin. Se otti minut vastaan kuin prinsessan, tarjosi heti selkänojan tuen ristiselälle ja hartioille ja keinahti kivasti torkkuasentoon. Se oli siinä. Kun en tuhlaa, en polta enkä liiemmin hassaa rahojani viinaan, voin ostaa laadukkaan tuolin. Ettäs tämänkin tiedätte taloudenpidostani. Huomenna tuolia tuodaan riemusaatossa kotiin. Luulen, että selkäni paranee samantien. En ole sohvallaistujatyyppiä. Useimmat sohvat eivät sovi istumiseen ollenkaan.
Olen muuten havainnut, että useilla tutuillani on samanlainen herkkä kiintymyssuhde tuoliin kuin minulla. Huushollissa on yksi mielituoli, ja ihminen istuu aina siihen, ei viereiseen samantapaiseen. Tuoli on oikeasti tärkeä asia. Maailma murtuu, jos tuoli viedään alta. Millä tai missä te muuten mieluiten istutte?
* Tuoli on bongattu Emmi Anniinan blogista