28.1.2017

Kitisijöitä



Ylen teettämän tutkimuksen mukaan valtaosa opiskelijoita kokee taloutensa heikoksi. 60 prosenttia yliopisto- ja 70 prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista ei pidä talouttaan hyvänä.

Tätä uutista on kommentoinut mm.  valtiotieteiden tohtori, Aalto-yliopiston johtamiskoulun Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila Facebookissa seuraavasti:

"Jos opiskelija haluaa lomailla ja matkustaa, menköön töihin ja ratkaiskoon ongelman. Ei ole veronmaksajan asia tarjota hedonismiin hoitoa. Kaikenlaisia kitisijöitä sitä nykyään." 
"Uudempi koulukunta haluaa maksattaa varhaiskeski-ikään jatkuvat identiteettiprojektinsa muilla, Mattila kirjoittaa ja arvioi, että maksuton koulutus, tuettu asuminen, terveydenhoito ja ateriointi eivät taida riittää mihinkään."

Eihän tässä voi entisenä näkkileivän purijana ja ruokaa varastaneena opiskelijana muuta kuin taputtaa pieniä kätösiään yhteen.  Eikös muka opiskelijan kuulukaan nähdä nälkää ja matkustaa viikonloppuisin kotiin äidin lihasoppakattilan ääreen? Meillä ainakin vielä sairasvuoteellaankin äiti muisteli, miten tulimme siskon kanssa lauantaina kotiin ja ryntäsimme suoraan soppakauhaan kiinni, rahattomina ja usein flunssaisina räkänokkina.

Vaan tutkinnot suoritettiin rutisematta, ja kesällä käytiin Ruotsissa, ei hurvittelemassa vaan tehdastyössä tienaamassa vaaterahaa syksyksi, jotta pääsisimme vähän bailaamaan. Syksyllä nostettiin sitten muuhun elantoon opintolainat. Opintotuki taisi olla sata markkaa syyslukukaudelta, ja eräänkin kerran hurvittelin ostamalla oman kirjoituskoneen, Facit Privatin.

Valtion takaamaa opintolainaa maksettiin sitten kymmenen vuotta takaisin, jumalattomia kuukausieriä vaatimattomasta alkupalkasta. Vaan kiitollisuus ei herpaantunut hetkeksikään. Hieman vain ihmetteli, että miksi kukaan ei kiittänyt minua, minähän sen lainan maksoin takaisin korkoineen, ei valtio. Kun sain maksettua, olinkin jo keski-ikäinen. Kiitos minä itse! Vieläkään en päässyt istumaan rahakasan päälle, vaan alkoi asuntolainan takaisinmaksu. Terveisiä Osku Pajamäelle lähettää ahne sukupolvi, joka sai kaiken ilmaiseksi.

Tätä taustaa vasten en ihmettele Pekka Mattilan  puuskahdusta. Mies on totisesti oikeassa, ja katsoo nenäänsä pidemmälle. Moni opiskelija ei näe etuuksiaan, joita nyt jo saa. Miksi valtion tosiaan tulisi kustantaa opiskelijalle tai kenellekään muullekaan elämä niin, että kaikki olisi täysimittaista ja mukavaa? Pieni kurjuus pitää ihmisen nöyränä ja asettaa asiat hieman toisenlaiseen tärkeysjärjestykseen kuin mä ja mun bodyni ja laiffini.

Sitäkin mietin, miksi opintojen harjoittelujaksoilta pitäisi saada erikseen palkka. Kyseessähän on opintotuen kattama kohtalaisen lyhyt opiskelu harjoittelupaikassa. Jos palkka maksettaisiin, voisi kysyä, pitääkö opintotuki lakkauttaa siksi aikaa. Miten pitkälle valtion elatto pitää ulottaa? Mikä on riittävä määrä ja humaania?

*

Tähän loppuun kevennykseksi vielä yksi kitisijä, Teemu Selänne. Mies on suuren someyleisön mielestä nyt armoton tosikko, loukkaantunut kivojen Broljesten veljesten ivalaulusta. Sankari ei kestä pientä pilkkaa itsestään ja perheestään! Itse en ole tätä veljesten tuotantoa kuunnellut, enkä kovasti haluakaan.

Jään vain miettimään, pitääkö ihmisen aina vain kestää kaikki kiusaaminen, sillä mielenpahoittamiselle pitää nauraa kovasti tässä narsistisessa ajassamme.  Kiusaaminen on puheessa ja teoissa normalisoitu, ja etenkin jos on julkisuuden henkilö, tulee kestää ruoskan jäljet hymyillen. Kiitos vaan sinullekin, Tuomas Kyrö, joka lähinnä taot rahaa hahmollasi.

Ja loppujen lopuksi päivän iloinen uutinen: Aamun Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen esittely uudesta  Hannu Salaman elämäkerrasta Paperilla seisova perkele. Tein varauksen kirjastoon ja jo helähti puhelin: kirja on noudettavissa samantien. Pikkukaupungin etuja. Kiitos valtio, palvelustasi.

(Maalaus Briton Riviére)

23.1.2017

Trump vaihtoi Obaman verhotkin!



Näinä päivinä kun Trump on suurin uhka maailman naisille, syön eväitä kannon nokassa ja ihmettelen keväistä tuntua. Plusasteita, aurinkoa, puitten oksilla kimaltavia vesipisaroita. Koski kuohuu avoimena.

On sattunut niin monta huonoa äänestystulosta lähiaikoina. Suomeen tuli huono hallituskombo, Englannissa voitti brexit ja USA:ssa Trump. Kaikki vääriä valintoja, joiden takia media on kestohorkassa ja median maailmanlopun ennustusten myötä me lukijatkin.

En halua valittaa tässä nyt yhtään lisää, niin ankea tunnelma kaikkialla on. En jää tuleen makaamaan, vaan mietin ensi hätään, miten tästä nyt noustaan, miten eteenpäin.

On syytä analysoida pattitilannetta purkamalla se osiin. Kaikkiin kolmeen yllä mainittuun onnettomaan tapahtumaan liittyy valintatilanne, maassa suoritettu vaali kaikkine esivalmistautumisineen ja pidettyine puheineen. On ollut siis aikaa harkita ääntään, kaikilla on ollut tilaisuus osallistua ja vetää punainen viivansa.

Vai siinäkö se vika onkin? Että kaikilla on ollut lupa? Kun jokaisen lähiön työtön, leipäjonon lorvija ja korpiseudun mitään ymmärtämätön juutas rosinoineen  on päästetty uurnille uhoamaan. Höplästä vedettävät, huijatut, amislaiset, lukutaidottomat, sahatyöntekijät. Mahtavan kotikasvatuksen saaneet nuoret. Mäntit, moukat, pöljät.

Pitäisikö  säätää jokin äänestyskortti? Kun eivät ymmärrä äänestää oikein.  Sen saisi, kun selviäisi testistä läpi. Testi olisi laadittu Pirkkalassa, ääritapauksessa myös Kalliossa tai Mensan tiloissa. Testissä olisi taattuja kysymyksiä elintärkeästä globaaliudesta, sukupuolettomuuskasvatuksesta, uskonnoista, kieliasioista, suhteesta poliisiin,  ja omasta Suomi-kuvasta kirjoitettaisiin satasanainen essee. Kartoitettaisiin myös rajakysymyksiä ja ajatuksia suuresta maailmasta. Pitäisi saada toimikunnan asettama alin pistemäärä. Ellei saisi, ei saisi äänestyslupaa. Näin eliminoitaisiin epätoivottavat väärät äänestystulokset.

Näillä eväillä kohti Pohjois- - - pohjoista aamunkoittoa. Valonnäkemisiin!

(Kuva elokuvasta Ryysyrannan Jooseppi)

6.1.2017

Hyvän ja pahan tuolla puolen



5.1. Radiotoimittaja Rea Haverinen on  ilmoittanut somessa antaneensa kovassa pakkasessa palelevalle ryysyläiselle hansikkaat kädestään. Nyt häntä haastatellaan eräällä toisella radiokanavalla. Lisäksi iltapäivälehdet ottivat hänet lööppeihinsä.

Muuan toinen radiojuontaja kertoi tarjonneensa kyydin bangladeshiläiselle naiselle, joka tarpoi kuormineen pitkin jotakin Helsingin sisääntuloteistä. Autettavat olivat nöyriä ja kiitollisia ja auttajat saivat kyyneleet silmiinsä, kuten kuulijat ja lukijatkin, Iineskin, jota erikoisesti palelevan miehen nöyrä kiitollisuus kosketti syvältä sydämestä.

Lisää vaan positiivia uutisia kaiken ahdistuksen ja kaamoksen keskelle! Mistään ei tule niin hyvä mieli, etten sanoisi katharsis,  kuin vähemmän auttamisesta. Kunpa joku voisi tehdä vielä yhden hyvän teon: teloittaa sen lahtelaisen ihmishirviön, joka ampui varsijousella nuolen joutsenen rintaan, niin että poliisikaan ei saanut joutsenta kiinni auttaakseen sitä.  Tässä on ollut asialla itse Pahuus, joka valitettavasti elää hyvän rinnalla tässä maailmassa. Mitä pyörii tällaisen ihmisen mielessä, joka kulkee varsijousen kanssa luonnossa etsimässä kidutuskohteita? Mitä hänelle on tapahtunut? Oikeastaan en halua edes tietää, sillä luultavasti kävisin hänen kimppuunsa, jos hän olisi edessäni. Kyllä, minä joka en osaa raivostua, haluaisin repiä ja lyödä häntä ja huutaa hänelle.

6.1. Luen Tervon Matriarkkaa yhä tuskastuneempana. Nyt olen sivulla 260/405, ja kyseessä on e-versio. Rakenteen sekavuus ja teennäinen kieli harmittavat niin paljon, että tartun teoksen kritiikkeihin. Hämmästyn! Huomaan, että teoksesta on kirjoitettu monessa paikassa ja etenkin keskustelukommenteissa ylistävästi selvästi ilman, että kirjaa on luettu. Eivät ne kai nyt Tervoa arvosta kirjan sijaan? Me Naisetkin puhuu kritiikissään koukuttavasta trilleristä. Nyt minulta on jäänyt huomaamatta jotakin. Lyön pääni pantiksi, että Me Naiset -lehden lukijakunta ei kirjaa ole lukenut, eivät edes toimittajat. Sen verran mainoslauseelta esittely vaikutti. Milloin meillä on yleistynyt tapa kirjoittaa arviointeja asioista ilman perehtymistä muuhun kuin otsikkoon? Näinkö lehtiäkin nykyään luetaan?

Yhdyn siis Tervon teoksen kriittisiin kommentteihin. Tästä kuulette kuitenkin lisää Einesbaarissa, kun Tapsan alustus Matriarkasta kohta julkaistaan. Odotan jännityksellä, mitä Tapsa tulee vastaamaan kysymykseen, ovatko suomalaiset autistista kansaa, joka häätää sukulaiskansatkin mailtaan. Kuljemmeko me kuitenkin pahuuden teitä?

Sanon vielä senkin, että minua haittaa tämän meneillään olevan lukemisprosessin aikana tavattomasti se, että näen Tervon irvailevan jokaisen lauseen takana. Tarkkailen yhtä paljon hänen pyrskähdyksiään kuin lauseen sisältöä. Miksi teksti nyt vaan ei irtaannu persoonastaan? Tällaista en ole ennen kokenut lukiessani.

Lopuksi: Pari iltaa sitten tuli Teemalta hyvä elokuva, Mandariinit. Vihjeenä totean: Katsokaa Areenasta, jos kaipaatte laatuelokuvaa. Hyvän ja pahan tuolla puolen - tässä taisi hyvä kuitenkin voittaa. Vai?

(Maalaus Hugo Simberg)