Ylen teettämän tutkimuksen mukaan valtaosa opiskelijoita kokee taloutensa heikoksi. 60 prosenttia yliopisto- ja 70 prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista ei pidä talouttaan hyvänä.
Tätä uutista on kommentoinut mm. valtiotieteiden tohtori, Aalto-yliopiston johtamiskoulun Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila Facebookissa seuraavasti:
"Jos opiskelija haluaa lomailla ja matkustaa, menköön töihin ja ratkaiskoon ongelman. Ei ole veronmaksajan asia tarjota hedonismiin hoitoa. Kaikenlaisia kitisijöitä sitä nykyään."
"Uudempi koulukunta haluaa maksattaa varhaiskeski-ikään jatkuvat identiteettiprojektinsa muilla, Mattila kirjoittaa ja arvioi, että maksuton koulutus, tuettu asuminen, terveydenhoito ja ateriointi eivät taida riittää mihinkään."
Eihän tässä voi entisenä näkkileivän purijana ja ruokaa varastaneena opiskelijana muuta kuin taputtaa pieniä kätösiään yhteen. Eikös muka opiskelijan kuulukaan nähdä nälkää ja matkustaa viikonloppuisin kotiin äidin lihasoppakattilan ääreen? Meillä ainakin vielä sairasvuoteellaankin äiti muisteli, miten tulimme siskon kanssa lauantaina kotiin ja ryntäsimme suoraan soppakauhaan kiinni, rahattomina ja usein flunssaisina räkänokkina.
Vaan tutkinnot suoritettiin rutisematta, ja kesällä käytiin Ruotsissa, ei hurvittelemassa vaan tehdastyössä tienaamassa vaaterahaa syksyksi, jotta pääsisimme vähän bailaamaan. Syksyllä nostettiin sitten muuhun elantoon opintolainat. Opintotuki taisi olla sata markkaa syyslukukaudelta, ja eräänkin kerran hurvittelin ostamalla oman kirjoituskoneen, Facit Privatin.
Valtion takaamaa opintolainaa maksettiin sitten kymmenen vuotta takaisin, jumalattomia kuukausieriä vaatimattomasta alkupalkasta. Vaan kiitollisuus ei herpaantunut hetkeksikään. Hieman vain ihmetteli, että miksi kukaan ei kiittänyt minua, minähän sen lainan maksoin takaisin korkoineen, ei valtio. Kun sain maksettua, olinkin jo keski-ikäinen. Kiitos minä itse! Vieläkään en päässyt istumaan rahakasan päälle, vaan alkoi asuntolainan takaisinmaksu. Terveisiä Osku Pajamäelle lähettää ahne sukupolvi, joka sai kaiken ilmaiseksi.
Tätä taustaa vasten en ihmettele Pekka Mattilan puuskahdusta. Mies on totisesti oikeassa, ja katsoo nenäänsä pidemmälle. Moni opiskelija ei näe etuuksiaan, joita nyt jo saa. Miksi valtion tosiaan tulisi kustantaa opiskelijalle tai kenellekään muullekaan elämä niin, että kaikki olisi täysimittaista ja mukavaa? Pieni kurjuus pitää ihmisen nöyränä ja asettaa asiat hieman toisenlaiseen tärkeysjärjestykseen kuin mä ja mun bodyni ja laiffini.
Sitäkin mietin, miksi opintojen harjoittelujaksoilta pitäisi saada erikseen palkka. Kyseessähän on opintotuen kattama kohtalaisen lyhyt opiskelu harjoittelupaikassa. Jos palkka maksettaisiin, voisi kysyä, pitääkö opintotuki lakkauttaa siksi aikaa. Miten pitkälle valtion elatto pitää ulottaa? Mikä on riittävä määrä ja humaania?
*
Tähän loppuun kevennykseksi vielä yksi kitisijä, Teemu Selänne. Mies on suuren someyleisön mielestä nyt armoton tosikko, loukkaantunut kivojen Broljesten veljesten ivalaulusta. Sankari ei kestä pientä pilkkaa itsestään ja perheestään! Itse en ole tätä veljesten tuotantoa kuunnellut, enkä kovasti haluakaan.
Jään vain miettimään, pitääkö ihmisen aina vain kestää kaikki kiusaaminen, sillä mielenpahoittamiselle pitää nauraa kovasti tässä narsistisessa ajassamme. Kiusaaminen on puheessa ja teoissa normalisoitu, ja etenkin jos on julkisuuden henkilö, tulee kestää ruoskan jäljet hymyillen. Kiitos vaan sinullekin, Tuomas Kyrö, joka lähinnä taot rahaa hahmollasi.
Ja loppujen lopuksi päivän iloinen uutinen: Aamun Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen esittely uudesta Hannu Salaman elämäkerrasta Paperilla seisova perkele. Tein varauksen kirjastoon ja jo helähti puhelin: kirja on noudettavissa samantien. Pikkukaupungin etuja. Kiitos valtio, palvelustasi.
(Maalaus Briton Riviére)
