No nyt meni Nobelin rauhanpalkinto oikealle ihmiselle,
Narges Mohammadille. Tässä rauhanpalkinnon jakamisen kohdalla olen jo muutaman vuoden tuntenut lievää pelkoa, annetaanko palkinto sittenkin Greta Thunbergille. - Kyllä, sanon näin vakaasti ja harkitusti, sanon tarvittaesssa toisenkin kerran: Greta Thunbergille. Astun vaistomaisesti askelen taaksepäin, kun tämä tyttö tulee ruutuun huutamaan kasvot irveessä ja syyttämään koko maailmaa nyrkkiä heristäen.
Ei maailmaa heristelyllä paranneta, ei koskaan. Thunberg on saanut aikaan jopa paniikinomaisia pelkotiloja nuorissa ja lapsissa, jotka uskovat, että maailma tuhoutuu tuossa tuokiossa, jos ei tehdä niin kuin Greta sanoo, heti. Vertaan tätä nykylasten pelkoa omaan maailmanlopun pelkooni, jonka sain murrosiässä oppikouluni uskonnollisesta saarnasmeiningistä. Olin vakuuttunut, että kohta soi merkkitorvi taivaalta, ja sieltä laskeudutaan alas tuomitsemaan syntisiä ikuiseen helvettiin.
Tämä asia varjosti varsinkin yhtä kesää, jolloin jäin yksin kaupunkiin suorittamaan matematiikan ehtoja muun perheen matkustettua iloisesti maalle meren rannalle. Aloin lukea Raamattua, että jospa se pelastaisi minut. Taisin kuunnella jopa muutaman jumalanpalveluksenkin punaisesta matkaradiostani. Ei siitä takkia tullut. Sain ehdot suoritettua ja unohdin maailmanloput, kun pääsin maalle uiskentelemaan muiden kanssa. Uskon, että Gretan pelästyttämät lapset voivat käydä yhtä syvissä vesissä kuin minä tuolloin.
Rauhanpalkinnon saaja tänä vuonna on siis Narges Mohammadi, viisikymmenvuotias vapaahiuksinen iranilainen ihmisoikeusaktivisti, joka on kampanjoinut pitkään musliminaisten oikeuksien puolesta ja kuolemanrangaistusta vastaan. Hän istuu parhaillaan 16 vuoden vankeusrangaistusta, jonka hän sai ”kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta”.
Hyvää tässä Narges Mohammadin palkinnossa on sekin, että vihdoinkin joku maailman suurimmasta sorretusta ihmisryhmästä, musliminaisista, pääsee huomion kohteeksi. Olen läpeeni kyllästynyt erilaisiin pienemmille seksuaaliryhmille ja maahanmuuttajille luotuihin ohituskaistoihin, kun samaan aikaan miljoonia musliminaisia pahoinpidellään, silvotaan, halvennetaan, kunniamurhataan, alistetaan elämän joka saralla uusien länsimaisten isäntämaidenkaan puuttumatta asiaan. Moraalipoliisit ottavat tänä päivänäkin huivittomia naisia kiinni myös lännessä.
Meillä Suomessakaan ei älähdetä naisten sorrosta, sillä tärkempää on jahdata suomalaisia rasisteja hallituksesta. Ei hievahda Eva Biaudet, ei Anna-Maja Henriksson, ei Veronika Honkasalo, ei Sofia Virta, ei Tarja Halonen, jotka antavat lausuntoja hirveästä suomalaisesta rasismista ja miettivät, voiko RKP jatkaa mitenkään hallituksessa ja miten kaataa hallitus. Löytyisikö Orpon nuoruuden päiväkirjat jostain köyliöläiseltä ullakolta? Tai Purrasta vielä jotain? Vai saisiko ministerien nykylausumista äläkän aikaiseksi ja anteeksipyyntöjä kehiin?
Kesän rasismijahti kertoo sen, mikä on meistä tärkeää: jahtaamme mieluummin kymmenien vuosien takaisia persulausuntoja ja pesukarhuja kuin näiden sorrettujen musliminaisten todellisia sortajia.
Minäpä kerron teille, mitä suvaitsevuus on Pentti Linkolan mielestä. Linkola sanoo elämäkerrassaan, jota luen parhaillaan, että suvaitsevuus on yhtä kuin välinpitämättömyys. Tämän vuoksi se on pahinta vääryyden lajia. Kyllä, juuri näin, hyvä Linkola! Täten julistaudun linkolalaiseksi.
Tämä elämäkerta on muuten mielenkiintoista luettavaa, jopa hauskaa. Teos sinänsä tuntuu laajuudessaan hivenen hajanaiselta henkilögallerialtaan ja poiminnoiltaan näiden henkilöiden elämästä, joihin palataan, kun lukija on jo unohtanut, kuka kyseinen henkilö olikaan. Toisaalta henkilöt kyllä avartavat Linkolan persoonan taustoja. Kiinnostavia ovat Linkolan käsitykset vaikkapa talvisodan oikeutuksesta ja Stalinista sekä kansallissosialismista. Linkolan kaltaisia erillisajattelijoita kaipaa kipeästi tähän aikaan, jota leimaa eräänlainen pakko ajatella yksisuuntaisesti.Myös Narges Mohammadi on selkeästi erillisajattelija maailmassa jossa elää.