Pieni Pohjois-Korea

Kuulin juuri radiosta, että Jari Aarnion tuomio voi olla jopa kolmetoista vuotta vankilaa.

Joistain huume- ja rahajutuista tuommoinen tuomio samaan aikaan kun oman äitinsä ja kaksitoistavuotiaan tytön paljain käsin  kuristamisesta saa seitsemän vuoden kakun, josta lisäksi pääsee aikaistettuun vapauteen!

Ja kun pääsee vapauteen, menee ja kuristaa vielä 42-vuotiaan naisystävän kuoliaaksi. Kärsii taas muutaman vuoden ja hellurei, täältä tullaan taas, Suomi, ennen aikojaan vapauteen, kun ei ole syyttäjän mukaan mitään syytä pitää Penttistä vankeudessa.

FBI tosin luokittelee tämän suomalaiskuristajan vaaralliseksi sarjamurhaajaksi, mutta meillä mies on onnettomien olosuhteitten vuoksi pimahtanut muutamaan pikku tappoon ja nyt siis luottamuksen arvoinen. Kyllä se siitä, kunhan taputellaan hellästi terveeksi. Kun katsoo Penttisen kuvaa, silmät ovat tyhjät. Mikään usko, toivo ja rakkaus ei näihin psykopaatin silmiin tuo lämpöä, koskaan.

Niin se on, että ihmisen henki on halpa verrattuna rahan arvoon. Murhistakin ensikertalainen saa lyhennetyn istumisen ja raiskauksista saa julkisuusalennusta. Ja jos on himpan verran alaikäinen, tuomio on ehdollinen. Minusta siitoskykyiset ovat jo kyllin miehiä kärsimään oikean tuomion. Muistaakseni muuan naisenmurhaaja Lilokin on jo vapautunut, vaikka tuomiosta on tuskin muutamaa vuotta kulunut.

Vaan niinkin se on, että vuosi on lopuillaan, ja tulee uudet kalenterit ja uudet väärinteot ja tuomiot.

Maailma on aika kamala paikka, jos on sitä sorttia, että seuraa maailmanmenoa valikoimatta uutisia tai uutislähteitä.

Mietin, mitä hyvää nyt, kun hallitustakin kammetaan alas valtaistuimelta median voimin,  olisi odotettavissa. Muuttaisivatko uudet vaalitkaan mitään, kun vihreätkin ovat jo jääneet nousevien perussuomalaisten taakse gallupissa. Auttaisiko Antti Rinne?

Ja auttaisiko maailmantuskaan se, että rupeaisi hyväntekijäksi ja sulkisi korvat kaikelta epämieluisalta, poimisi vain kukkia, laulellen ja pientä karitsaa silittäen?  Uskoen, luottaen, silmät ja korvat sievästi supussa, niin että pienistä rei'istä näkyisi ja kuuluisi vain se, minkä haluaa nähdä? Kieltäisi blogistaan kirosanat,  kaikki erimieliset ja ankeat ja pahat ajatukset ja hyväksyisi vain hyvää linjaa ajavat kommentit? Ja estäisi anonyymit kommentit kuin Helsingin Sanomat? Antaisi blogilleen uuden  nimen Pieni Pohjois-Korea.

(PS Kuvantekijä on toistaiseksi tuntematon, eikä kuva liity mitenkään tekstiin. Paitsi jos keksit jonkin yhteyden.)

Ihaellen illan kuuta

Ihaellen illan kuuta
lapset etsii joulupuuta,
kun on huomenna jo aatto.
- Paikan heille neuvoi taatto. 

Umpihanget kaalelivat,
kunnes kuusen kohtasivat,
joka kaunihilta näytti,
vaatimukset kaikki täytti. 

Mutta puu se heille puhuu,
hiljaa huminoiden heille huhuu:
"Ah mun oli joka kesä
latvassani linnun pesä. 

Oksillani sitä peitin
niin, ja hyvästi kun  heitin,
annoin heille taaskin luvan
suven tullen tehdä tuvan." 

"Seiso siinä niin kuin laita,
onhan täällä metsämaita."
Löysivätpä kuusen toisen,
mutta armonpyyntö soi sen: 

"Jänojussi juurellani,
töpöhäntä turvissani.
Siell on pieni piilosilla
hörhöhäntä, valkovilla.
Syksysäällä teki majan
- talven selkään senkö ajan?" 

"Ällös aja, ällös aja,
kätke, kätke jänön maja!
Saamme vaikka sata muita
joutilaampiakin puita. 

Täss on kuusi mieluisemme,
kauniimpaa me löydä emme."
"Ah, en tahdo täältä tulla,
morsian on nuori mulla. 

Vierelläni koivahainen,
valkovarsi, kaunokainen.
Viikko vierinyt on vasta,
kihlojemme vaihdannasta. 

Häät on hienot toukokuussa,
kun on lehti lempein puussa.
Lähdettyä maasta kirren,
kiuru veisaa vihkivirren." 

"Erottaa ken voisi näitä?
Armaat viettäkäätte häitä!
Etsikäämme puuta uutta,
jok ei kanna salaisuutta." 

Kutsuu kuusi yksinäinen:
"Talven viima on niin jäinen.
Mulla kaiho kalvaa rintaa,
elollain ei paljon hintaa.
Taaton kaatoi ukonnuoli,
äiti armas suruun kuoli,
siskon sorjan tauti taittoi."
Lapset kuusen kelkkaan laittoi. 

Hyväellen veivät sieltä,
lohdutellen kaihomieltä.
Valaistuhun tupaan toivat,
jossa jouluvirret soivat.
Kultaan, kukkahan sen puki,
sadut kauniit luona luki.

Tämän mielestäni hyvinkin modernin  runon myötä toivotan kaikille hyvää joulua! Iines ei vaikene joulunakaan, vaan avaa tarvittaessa ja mieluusti sanaisen arkkunsa aiheesta kuin aiheesta.

( Runo on Joulupukki-lehdestä vuodelta 1917.  Kirjoittaja tuntematon.)

Joulusaarna 1: Mitä teemme yhdelle pienimmistä?

Helsingin Sanomien Englannin-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä pyytää tänäisessä artikkelissaan päästämään naiset ulos uskontokuplasta. Ohhoh. Tästähän minä olen kirjoittanut tässä blogissa usein. Hienoa Annamari Sipilä. En olekaan ainoa, joka uskaltaa sanoa tämän ääneen. En olekaan ainoa rasisti. Ja että oikein Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa. Tästähän tulee hyvä päivä! Tämä on juuri se asia, joka saa minut tarttumaan kynään aina uudelleen: musliminaisen olemattomat ihmisoikeudet ja Euroopan naisten - ennen kaikkea spesialistien eli feministien - hiljaisuus asian edessä.

Britanniassa mennä viikolla nimittäin yli 300 naista vaati islamiin nojaavien sharia-tuomioistuimien sekä muiden vastaavien elimien kieltämistä. Ihanaa, brittiläiset feministit ovat avanneet silmänsä!

Vaan ei, eivät feministit ole asialla, vaan vähemmistöuskontojen edustajat, joista suurin  osa on musliminaisia.  Asialla ovat juuri he, jotka ovat kunniamurhien aiottuja uhreja tai uhrien sisaria, pakkoavioliittojen entisiä morsiamia sekä perheväkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja.

Mehän täällä pohjoisen perukoilla tiedämme, että lähes kaikki maahan tulleet musliminaiset ovat elämässään kokeneet väkivaltaa, ja useimmiten väkivaltaa kotioloissa, perheissä. Prosenttiluku on isompi kuin Suomen väkivallan kohdalla. Näistä oikeista luvuista vain ei dokumenteissa puhuta eikä yleensä lehdissä kirjoiteta. Tilalla ovat suomalaisten syyllistämiset ja tunteisiin vetoavat tarinat miehistä, jotka vievät ilmaiseksi leluja kotimaahan tai työllistyvät hyvin vuoden innovointikeksinnöllä, kaarnalaivoja veistämällä. 

Sipilä kirjoittaa, että Britanniassa on 30 - 85 sharia-tuomioistuinta. Maassa on siis rinnakkainen oikeusjärjestelmä, joka harjoittaa omia lakipykäliään. Oikeudet ovat lähes aina miehellä, ja naisella on vanhan aamutossun arvo tuomioistuimen pulskan imaamin edessä. Kuvitella, Euroopassa, Britanniassa, tänäänkin. Saa sortaa naista, koska vieras kulttuuri ja vanha perinne. 

Jään oikeasti odottamaan, että muinaiset hunnit ja barbaarit syntyvät uudelleen ja suorittavat invaasion Suomeen harjoittamaan kulttuuriaan. Hunnillahan tulee perustuslain mukaan olemaan oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Tämä kaikki, vaikka hän ei saisi oleskelulupaa. Eihän ihmistä voi jättää kuolemaan pakkaseen.

Vaan eihän tämä nyt noin voi mennä. Mitä me olemme käsittäneet väärin? Eikö meissä ole hitustakaan lämmintä kristillisyyttä tai edes laupiasta samarialaista saati itse Vuorisaarnan opettajaa sydämissämme? Emmekö mitään hurskautta ole oppineet elämässämme? 

Ja jälleen kerran: Halloo feministit! Missä te olette? Täällä Suomessakin on hätää kärsiviä naisia, joilla taatusti ei ole suomalaisia lakeja kohtelunsa turvana. Eikö sisaren kohtalo kiinnosta piiruakaan? Pitääkö  olla solidaarinen vain vieraalle kulttuurille ja sen vetreille miehille? 

Lontoolaisen Southall Black Sisters -naisjärjestön Pragna Patel  vaatii keskiviikkoisessa Guardianin kirjoituksessaan kaikille yhtäläistä  maallista lakia, joka perustuu yleisiin ihmisoikeuksiaan. On kyllä minustakin uskomatonta, että tätä pitää vaatia erikseen Euroopassa vielä vuonna 2016. Vai meneekö se lopulta niin, että suvaitsevuutemme on vain pintaa? Meitä ei oikeasti häiritse muslimisisartemme osa. Emme näe heissä Tukholman-syndrooman oireita.

Kummallista on myös se, että meillä yhä edelleen virallinen totuus on se, että islamilla ei ole mitään tekemistä minkään vääryyden kanssa. Ilmeisesti ei edes tämän brittiläisen sharia-tuomioistuimen, joka yleensä sijaitsee moskeijan seinien sisäpuolella, ja lain toteenpanijana on imaami, uskonnollinen jehu.  

Lopuksi saarnaan: Kunpa orjauskonnolle ei rakennettaisi kovin isoa estradia, sinne Helsingin Kalasatamaan. Mieluummin vaikka uudelleen henkiin herätetty Guggenheimkin.

(Päästäkää naiset ulos uskontokuplasta, Annamari Sipilä, HS 18.12.2016)
(Pilapiirros)

Nainen jolle kävi huonosti

Minulla on unelma. Kirjoitan novellikokoelman, jonka nimi on Nainen jolle kävi huonosti. Kokoelma koostuisi erillisistä kertomuksista, joissa jokaisessa pääosassa on nainen, joka kuolee tarinan lopuksi. Tavallaan kyse on naisesta, joka kuolee aina uudestaan, monin eri tavoin. Kriitikko voisi sanoa sitten etsiessään teoksen syvempää sanomaa ja mahdollista tematiikkaa, että kyseessä on psykologinen avainromaani, jossa nainen avaa itseään. Jokainen tappaja on yksi naisen peloista. Nainen häviää aina, joka kerta.

Yhden  tarinan aihio on ollut kauan valmiina. Nimittäin nainen harrastaa valokuvausta ja oikaisee kuvausreissullaan usein jousiammuntaradan halki. Avoimen kentän laidalla on useita maalitauluja, joissa on värikäs ympyrä. Nainen miettii, että puskista olisi hyvä ampua häntä selkään, kun hän kulkee kohti tauluja päästäkseen kuivuneeseen joenuomaan. Jousi naulitsisi hänet tauluun kiinni. Yhtäkkiä kuuluisi vain suhahdus, jota ei voisi enää peruuttaa. Nainen tietäisi, mitä tapahtuu, elää preesensiä, mutta ei pystyisi muuttamaan vääjäämätöntä tapahtumaa, ei pystyisi edes kääntymään kun voimalla jännitetty nuoli singahtaisi suoraa rataa kohti hänen lapaluittensa väliä ja keihästäisi hänet maalitauluun. Napakymppi.

Vaan motiivi. Mikä olisi motiivi? Miksi joku haluaisi tappaa harmittoman naisen, jonka parhaat vuodet olivat selkeästi ohi? Olisi liian helppoa kirjoittaa mielipuoli asialle, ja kaikkein tylsin tappaja olisi joku syrjitty tyyppi. Tappajan olisi ehkä syytä olla Sattuma. Se on  kuolemista julmin ja todennäköisin. Jousta jännittänyt ranne olisi tuettu niitatulla nahkarannekkeella ja käsivarsi olisi lihaksikas ja tatuoitu. Nainen ei tulisi koskaan tietämään, että miehen silmässä oli sokea piste, mies näki kaikesta vain reunat. Kun tähtäsi sokeaan pisteeseen, osui maaliin. 

Toisessa tarinassa nainen, jolle käy huonosti, horjahtaa frisbeerataa reunustavan joen rannalta veteen. Nainen on juuri kumartunut kuvajaisensa puoleen odottamaan veden hienoisten väreiden lakkaamista, kun frisbeekiekko osuu häntä päähän juuri oikeaan paikkaan, ja hän putoaa kuin nalli jokeen ja joutuu kovaan virtaukseen, ajautuu ohi tyvenen ja paiskautuu lopulta kiviseen koskeen, josta hänet löydetään, sinisorsaparin vierestä. Tässä tarinassa saisi samalla näpäytettyä kunnan isäntiä, jotka rakensivat frisbeeradan raiskaten lehtevää jokipuistoa, joka kätki alueelleen ison joukon arkoja nisäkkäitä ja lintuja.  

Vaan mistä loput tarinat? Millä tavalla naiselle voi käydä peruuttamattoman huonosti ilman, että hän lankeaa köyhyyteen, huumeisiin tai riettauteen - ne ovat puhkikaluttuja aiheita. Ehkä Google antaa vihjeen arkipäiväisistä kuolemista? 

Kuten alta huomaatte, arvoisat lukijat, jos naiselle käy huonosti, se johtuu useimmiten huonosta ja epämääräisestä elämästä. Tai poliittisesta vaahtoamisesta tai muodin perässä juoksemisesta - 1800-luvulla raskaat ja epäkäytännölliset hameet tappoivat tuhansia naisia. Miehelle taas käy huonosti, kun "kapteeni" juuttuu  suihkupallin rakoseen.

- irtoseksiin sortuneelle naiselle kävi huonosti
- romanttisiin harhoihin uskoneelle naiselle kävi huonosti
- maalaislääkäri Delawaren vaimolle kävi huonosti (ks. Madame Bovary, Flaubert)
- karhulle kävi huonosti sen eksyttyä japanilaisen karatekan kimppuun
- miehelle kävi huonosti  Ikean suihkupallilla  
- Annalle kävi huonosti Tinder-treffeillä
- auttajille kävi huonosti kolaripaikalla
- kokoomuksen kohunaisille kävi huonosti
- vannehamenaisille kävi huonosti

Jokunen aihio tuosta ehkä irtoaa. Vaan yhä kirkkaammin alkaa piirtyä mieleeni kuva julmasta kuninkaasta, herra Sattumasta, markiisi de Sadesta. Voikin olla, että kokoelman nimi muuttuu muotoon Sattuman satoa tai Sattuman sanelema juttu.

(Kuva La Petite Jour 19.5.1909)

Seitsemän tuntia onnehen*

Lähtisikö illalla marssimaan? Vaan kenen joukoissa seisoisin, millaisen musiikin tahtiin tahtiin askeltaisin? 

Jos olisin elänyt viime sodan aikana, olisin voinut olla tulisieluinen lotta, tai sitten maanalainen ryssänvakooja. Joka tapauksessa joku kirkasotsainen. Vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen epäilen, että olisin pukenut ylleni harmaan lottapuvun, sillä siinä on mukava vyötäröleikkaus ja viehkeä helmasysteemi. 

Vaan onko jossain vielä puhdas aate, joka elää itsestään voimaa luovuttaen ja uutta synnyttäen, voimakkaana  kuin olympiatuli, sammumatta, tuuleen tukahtumatta? 

Kaikki  on tunkkaista. Ei jaloa aatetta siellä, ei täällä, missään ei ole selkeää osoitetta, ei hyvää oppisisältöä. On vain risteyksiä ilman tienviittaa. On osattava päättää itseohjautuvasti ja toivottava parasta. 

Kerran olin suvakki, oikein palava pensas -suvakki. Vaikka silloin ei tuota hauskaa sanaa vielä käytetty, kun ei tiedetty, että joitakuita tulee suvaita erikseen, sen verran huonompia kun ovat, että voimme osoittaa heille armahduksemme ja armomme. Olimme maailmanparantajia ja teimme paljon hyvää. Osoitimme monille riistäjille ja lahtareille paikan, ja sotaveteraanit saivat kuulla kunniansa.

Nyt horjun risteyksessä kuin mustapukuinen mies Simbergin maalauksessa, jossa piru riuhtoo häntä toisesta kädestä, toisesta enkeli. Kunpa tietäisi, kumpi on enkeli, kun se enkelikin päästelee suustaan vihaista puhetta. 

Luulin, että Jeesus armahtaa syntisenkin, mutta nämä valkeat perkeleet eivät armahda. Ne haluavat listiä kaikki pirun penikat. Minua semmoinenkin meno kammottaa. Ruokkihan Simbergin emäntäkin taulussa pirun penikoita, antoi maitoa, kun piruäidiltä omista rinnoista oli maito ehtynyt.

Imatran surmistakin ne ovat löytäneet syyllisen tahon, vaikka poliisi ei ole. Enkelit ovat pettäneet ja vissiin nationalistit - keitä lienevät, en tiedä - ovat olleet asialla:

"Enkelit eivät olleet paikalla Imatralla lauantaiyönä. - - Meidän, joiden perusarvoina ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvo, heikomman auttaminen ja inhimillisen ihmisyyden kunnioittaminen, tulee auttaa enkeleitä." 

Ja lopuksi vielä, voi  Rosinante-parkaa, joka tänäänkin varmaan saa tuta kovia Helsingissä. Lautasille satelee  iskuja, jokunen osuu silkkiturpaan, joka värähtää kivusta. Kunpa isku olisi tänä vuonna hitusen lempeämpi.

("Seitsemän tuntia onnehen" oli gramofoninsoittajan lempilaulu)
(Valokuvat kotialbumista)

Iso kuva

Olisiko pelkästään terveellistä katsoa välillä Suomen isoa kuvaa? 

Pieni kuvahan on se, että kaikki Suomessa on huonosti ja hallitus on historian huonoin. Murina alkoi ennen kuin hallitus oli tehnyt ensimmäistäkään päätöstä. Media johdatteli kansaa  oppositiopoliitikkojen myötävaikutuksella valmiiksi räksytysasemiin. Kaikkialta kuuluukin nyt alituinen rutina ja kitinä, valitus ja voihke. Voisi kuvitella, että asuu Sodomassa.

Ja mikähän sitä Sauli Niinistöäkin vaivaa, kun kehuu maataan - kuvitelkaa, omaa maataan - ennenkuulumattomasti. Ettei vaan valehtelisi. Eivät lehdet näistä kirjoittele, ei näistä lyödä rumpua:

Suomi on maailman vakain valtio. The Fund for Peace, Fragile States Index 2016 

Suomi on maailman turvallisin maa. World Economic Forum, Travel and Tourism Competitiveness Report 2015: Finland 

Suomessa on maailman paras hallinto. Legatum Institute, The Legatum Prosperity Index 2016: Finland 

Suomessa on maailman vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta. World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016–2017: Organized crime 

Suomessa on maailman riippumattomin oikeuslaitos. World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016–2017: Judicial independence 

Suomalaiset äänestävät tanskalaisten ohella vapaimmissa ja luotettavimmissa vaaleissa. University of Sydney ja Harvard University, The Electoral Integrity Project, The year in elections 2015 

Suomessa on maailman paras lehdistönvapaus. Reporters Without Borders, 2016 World Press Freedom Index 

Suomessa kuluttajien luottamus talouteen on Euroopan vahvinta. European Commission, Business and consumer survey results 

Suomessa on EU-maiden pienin ero naisten ja miesten työllisyysasteessa. Eurofound, The gender employment gap: Challenges and solutions 

Suomessa on OECD-maista eniten naisministereitä ja toiseksi eniten naisia parlamentin jäseninä. OECD, Government at a Glance 2015: Women in politics 

Suomi pärjää maailman parhaiten ympäristön kehitystä ja tilaa kuvaavassa vertailussa. Yale University, Environmental performance index 

Suomessa on eniten maailmassa inhimillistä pääomaa. World Economic Forum, The Human Capital Report: Human Capital Index 2016 

Suomen peruskoulutus on maailman parasta. World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016-2017: Primary Education 

Suomi on OECD-maiden kärkimaa koulutuksessa. OECD, Better Life Index: Education 

Suomi on maailman lukutaitoisin maa. J. W. Miller ja M. C. McKenna, World Literacy: How Countries Rank and Why It Matters (Routledge 2016) 

Suomessa on maailman vakaimmat pankit. World Economic Forum, The Global Competitiveness Report 2016-2017: Soundness of banks 

Suomessa on OECD-maista eniten langattomia laajakaistaliittymiä sataa henkeä kohti. OECD, Wireless mobile broadband subscriptions 

Suomessa on eniten metsiä Euroopassa. FAO, Global Forest Resources Assessment

Ja kuvitelkaapas, arvon lukijat, että tuossa yllä on Tilastokeskuksen poimintoina vasta ensimmäiset sijat lukuunottamatta kahvinjuonnin maailmankärkeä. Noh, olkoon, olemme siinäkin ykkösiä. Listalla merkittäviä ovat myös kolmannet, neljännet ja viidennet sijat, ja taatusti muutkin alle kymmenen olevat parhaudet.

Tässä vielä toiseksi parhain -poimintoja, joiden aitouden voi tarkistaa lähdeviitteestä alta:

Suomessa on maailman toiseksi vähiten korruptiota. Suomi on maailman toiseksi oikeudenmukaisin maa lapsille. Suomi on maailman toiseksi paras maa olla tyttö. Suomalaisten neljäsluokkalaisten luonnontieteiden osaaminen on OECD-maiden toiseksi parasta. Suomalaiset ovat eurooppalaisista toisiksi tyytyväisimpiä elämäänsä. Suomessa äitien ja lasten hyvinvointi on maailman toiseksi parasta. Suomalaiset ovat Euroopan toiseksi ahkerimpia kirjaston käyttäjiä.

Jos  minua jokin listoilla huolettaa, on se uunituore Pisa-tieto siitä, että poikien koulupärjääminen on Suomessa romahtanut. Toinen asia on se, että en nyt kuullut mainintaa lasten äidinkielen osaamisen suunnasta. Aavistelen laskusuuntaa, mutta en ole toivoton, sillä virallinen tilasto yllä puhuu puolestaan.  Kunhan ilmiöpohjaisesta opetuksesta jälleen kerran palaudutaan, päästään toivottavasti taas perusasioihin.

 Lopuksi voi vain huokaista onnesta, sillä Suomi on maailman viidenneksi onnellisin maa.

(Lähde: Tilastokeskus)
(Maalaus Albert Edelfelt, Porilaisten marssi)