28.4.2021

Kanteleensoittoa

Kun on monta päivää seurannut keskustapuolueen järjestämää ja ilmeisesti Timo Koivusalon ellei peräti Spede Pasasen ohjaamaa poliittista kanteleensoittoa ja kesäteatteridraamaa ja kuunnellut ministerin takovaa puhetta isänmaan edusta, on hermoja lepuuttavaa uppoutua Ilja Repinin lumoavaan Sadko-maalaukseen, joka on parhaillaan  esillä  Helsingin Ateneumissa aina elokuuhun asti. 

Tarinana Sadko-maalaus pohjaa venäläiseen bylinaan eli eeppiseen runoelmaan, joka vertautuu muutamin kohdin Väinämöisen tarinaan. Sadko on  kauppias ja kanteleensoittaja Novgorodista, ja hänellä on kykyjä valloittaa soitollaan maailmoja ja lumota ihmisiä. Sadko seikkailee merten äärellä ja joutuu veden valtakuntaan, merten kuninkaan, ihanien impien, kultakalojen ja muiden olioiden joukkoon. 

En jää pohtimaan tarkemmin sitä, mistä taianomaisten henkilöitten lumoava kanteleensoitto on tämän maailmankolkan eepoksiin kulkeutunut, mutta pidän selvänä sitä, että sekä Sadko että Väinämöinen ovat ikiaikaista yhteistä kulttuuriperimää, muinaisten esi-isiemme lauluja merten rannoilla molemmin puolin lahtea. Kulttuuri on aina liikkunut ja muuntunut matkan varrella.

Mitä itse maalaukseen tulee, minusta se on kuin lumoavan surrealistinen alkumeriakvaario, joka on täynnä viehkeyttä ja suloa  eri aikakausilta.  Sadko tummissa tamineissaan katselee ohilipuvaa kaunotarten ja meriolioitten kavalkadia. 

Kuva on kuin satukirjasta, johon lapsena olisin halunnut uppoutua. Heräänkin kysymään, miksi nykyisissä lastenkirjoissa on niin pelkistettyjä ja viivamaisia piiroksia. Minusta lapsille pitää näyttää mieluummin Repinin maalauksia kuin naiveja tuherruksia.


(Maalaus Ilja Repin, Sadko)


18.4.2021

Kunpa Kössi Kaatra vielä eläisi!


 - Onko sopivaa, että valkoinen puhuja viestittelee ruskealla peukulla tai voitonmerkillä? kysyy toimittaja Miika Koskela Ylen tänäisillä nettisivuilla.  

Tämä menee nyt kyllä suoraan Herra mun vereni -osastoon. Kunhan vain saan tagit kuntoon. Vai mitkä ne olivat. 

- Se riippuu tilanteesta, sanoo monimuotoisuuskonsultti Sara Salmani.

Monimuotoisuuskonsulentti. Tämäkin menee Herran mun vereni -osastoon. Suomen kieleen tulee uusia sanoja ja titteleitä, niin että roikaa.

Luen lisää.  Jos netti- tai mobiilipuhuja käyttää omaa ihonväriään tummempaa emojia, hän saattaa mm-konsulentin mukaan sivuuttaa oman valkoisuutensa ja etuoikeutetun asemansa, johon aseman sivuuttamiseen hänellä ilmeisesti ei ole oikeutta. Tällöin voidaan nimittäin  puhua kulttuurisesta omimisesta, jossa ihminen ei tyydy  ylimysasemaansa, vaan tulee alhaison reviirille viemään sitäkin vähää, mikä sille luonnostaan kuuluu. Vai miten tämä pitää ymmärtää?

Takaisin Ylen juttuun. Siinä sukupuolentutkija Leena-Maija Rossin mielestä  itseään tummemman emojin valitsemisen taustalla voi olla myös häpeä. Monia saattaa ahdistaa oman etuoikeutetun asemansa tunnistaminen valkoihoisena. 

- Syyllisyyden tilaan ei kuitenkaan kannata jäädä vellomaan, lohduttaa sukupuolentutkija. Ihonvärihän on asia, jolle emme voi yhtään mitään

Toivottavasti tuo lohdutti kaikkia valkoisesta ihonväristä syyllisyyttä kantavia lukijoita. Ja hyviä uutisia muutenkin, emojirintamalta. Nyt emojien joukkoon lisätään myös pariskuntamerkki, jossa kunkin puolison ihonväriä voi säätää, ja pariskunta voi olla keskenään samaa tai eri sukupuolta. Ajatelkaa mikä varianttien määrä on edessämme. Kukaan ei jää ilman, kaikille löytyy. Kellään ei ole kurjaa. 

Vaan, lopuksi, kertokaa minulle, mitä tekee työkseen sukupuolentutkija? Milla tavalla sukupuolia tutkitaan? Onko työ vaikeaa tai raskasta ja kuka maksaa palkan, onko kyseessä valtion virka? 

Toinen kysymys koskee monimuotoisuuskonsulentin työtä, joka tuntuu äärimmäisen mielenkiintoiselta. Näkyykö esimerkiksi siinä monimuotoisuuskonsulentin ohjaava käsi, kun mainosten henkilöissä on jo hyvänlainen värispektri?  Varsinkin vaate- ja kosmetiikka-ala on monimuotoisen ajan hermolla, ainakin isossa kuvassa. Muotikuvissa esiintyy joskus jo rintarinnan valkoista, mustaa, ruskeaa, punakkaa,  lyhyttä, lihavaa, vanhaa ja vammaista.

Jos ollaan oikein tarkkoja, luulen kyllä, että suomensaamelainen puuttuu vielä Dressmanin mainoksista. Sellainen näkyy toistaiseksi vain kello 16.50 saamenkielisissä uutisissa. Vanhahko nainen, raflaava letti, murtaa sopivasti ennakkoluuloja. Hyvä, Yle!

Ja ihan oikeasti, käsi sydämelle: onko mainoksissa ja muissa ohjelmissa varmasti riittävä kotimainen, tai mikä ettei globaalimpikin romaniedustus? Epäilen, ettei ole, sillä en ole nähnyt romania ainoassakaan mainoksessa, vain yhdessä leivontaohjelmassa ja Tangomarkkinoilla. Miksi kotimaisia etnisiä kansalaisia sorretaan? Kunpa kirjailija Kössi Kaatra vielä eläisi.



*Tag #herramunvereni

13.4.2021

Nenästävetoa Nohynekin malliin


Uusimpien tietojen mukaan Husin alueella on kolme Astra Zenecaan liittyvää aivolaskimotukosepäilyä. Yksi on jopa kuollut. 

Sanonpa nyt taas jälleen kerran suorat sanat: Minusta on hävytöntä, että Astra Zeneca -rokotetta puolustellaan kansalaisille, ja kuitenkin sen käyttö rajataan vain 65 - 69-vuotiaiden ryhmään ikään kuin tämä ryhmä olisi jokin koekaniinijoukko. Ylilääkäri Hanna Nohynek opettaa  ihmisiä siitä, että kuulkaapas (idiootit), kun Astra Zeneca on parempi kuin korona, jossa tulppien riski on moninkertainen. 

Vaan miten olisi vaihtoehtona jokin muu rokote eikä se korona? Miksi koronaan sairastuminen olisi ainoa vaihtoehto niille, jotka eivät halua ottaa AZ-rokotetta, jonka ympärillä kuohuu jatkuvasti? Mitä mahtaa perustuslaki sanoa ihmisen oikeudesta valita rokote, jos vaihtoehtoja on tarjolla? Ei ihmisiä saa vetää nenästä vain, jotta saataisiin rokotustilastot kauniiksi. 

Ei voi olla niin, että Nohynekin huoli kansanterveyden kantokyvystä ja halvan rokotteen hukkaanmenosta maksatetaan ihmisten pelolla ja turvattomuuden tunteella kohun nostaneen rokotteen vuoksi. Sapiskaa kaikille Yleinen valtion ja hallituksen etu vaatii -nohynekeille. Nohynek on hyvä ja ottaa itse vaan  hallituksen kanssa AZ-rokotteen. 

Hormonilisäyksiä käyttävät monet rokotusryhmään kuuluvat mummotkin monenlaisiin alapään vajauksiin tai liikahöyrystymisiin ja muihin vaivoihin, eivät yksin viriilit hedelmällisessä iässä olevat naisoletetut turvaa niihin ehkäisytoiminnassaan. Näillä kaikillahan epäillään olevan yhteyksiä AZ-tukoksiin.

Itselläni on Pfizer-rokotus jo takana, ja kohta on sokka irti. Kampaajat on tilattuna, samoin autohuollot. Eristys päättyköön osaltani riemukkaaseen shoppailuun. Aion ottaa kaiken irti tavaratalokierroksestani. Viipyilen puutarhaosastolla, katselen vaatteita, saatan jopa kokeilla kukkamekkoa, ostan paljon kaikkea ja oikein rällään kosmetiikkaosastolla. On meinaan rahaa säästynyt koronaeristyksen aikana kotona kyyristellessä ja ikkunasta tuijotellessa. Huulipunaa ei ole tarvittu maskien takia, ei kampaajakäyntejä, ei ainuttakaan uutta rättiä. Nyt on tilit kukkeina odottamassa käyttöä.  Ettäs tämänkin tiedätte.

7.4.2021

Maailma näyttää taas kauniilta

 


Räntäsateessakin maailma näyttää taas kauniilta. Voi sitä helpotusta, jota tunsin saatuani ensimmäisen koronarokotteen! Pfizer-Biontechin. Tuntuu hyvältä saada sama rokote kuin tasavallan presidenttikin. Vähän kuin olisi saanut ylimääräisen bonuksen. 

Olin valppaana, kun nettiajanvaraus aukesi, ja nappasin salamana ensimmäisen ajan. Kävi tuuri, sillä sinä päivänä vuorossa oli juuri Pfizer, ei Astra Zeneca, jolla täällä rokotetaan perjantaisin. 

Todennäköisesti Astra Zeneca on mitä parhain rokote, mutta haitta se on pelkotilakin rokotuksen jälkeen, kaiken AZ-kohun jälkeen. Olisin tarkkaillut koko ajan paikkojani ja odottanut turvotuksien ja mustelmien syntyä. Olisin voinut pyörtyä silkasta kauhusta, jos turvotus olisi poksahtanut vaikkapa sormeen. 

On juhlaa, kun avaan taas maailmaani, vuoden eristyksen jälkeen. Tilasin jo ajan kampaajallekin. Tukka on koronatukka, kasvanut ulos leikkauksestaan. Niin on monella muullakin, ja jos naistenlehtiä uskoo, venähtäneet kutrit ovat jopa muodikkaita. Otsatukka, joka on kasvanut yli mittansa vinosti silmien päälle on trendikäs, samoin  mitä muhkeampi juurikasvu, sen hienompi. 

Minulla on venähtänyt otsis, mutta ei juurikasvua, vaaleat raidat ovat hukkuneet luonnolliseen vaaleanruskea-harmaasävyyn.  Onneksi pidän harmaasta tukasta. Esimerkiksi kirjailija Miika Nousiainen on  hurmaava harmaapää, ollut jo kauan. Minusta hänen kauneutensa ja viehätysvoimansa perustuu paitsi puhetapaan myös ennen kaikkea  harmaaseen hiuspehkoon.

Haaveilen myös shoppailukierroksesta isossa tavaratalossa. On paljon rästiin jäänyttä ostettavaa, alkaen tv-tuolista, joka on klassinen pyörivä retrojuttu ja jonka nahka on revennyt ja jota peitän tyynyllä.  Tuoli on risainen kuin Archie Bunkerin hirveä tuoli. Mukava, ihana istua, mutta karsean ruokoton silmälle. En millään raaskisi heittää sitä pois. Ostin sen Laitilan kirpputorilta 1990-luvulla. Se on niin mukava, että siihen nukahtaa hyvänkin elokuvan aikana. Kenties tutkinkin, onko lähiseudulla verhoilijoita. 

Haaveilen myös tyttären tapaamisesta äitienpäivänä. Olemme tavanneet vain kerran tämän koronavuoden aikana, jouluna, maskit kasvoilla, etäisyyttä pitäen, eri pöydissä jouluateriankin syöden, testeissä käyneinä mutta varoen. 

Nyt tytär on sanonut lehtoraattinsa irti, kun ei jaksanut itähelsinkiläisessä suuressa koulussa, jossa oppilaista 70 prosenttia oli maahanmuuttajia ja opettajat vaihtuvat tuhkatiheään. Hänpä  suoritti  toisenkin tutkinnon ja on nyt päässyt toiselle haastattelukierrokselle kustannusalalle isoon kustantamoon. Olen jo tästä ylpeä! Että olen tuottanut semmoisen jälkeläisen, joka ei jää tuleen makaamaan, vaan yrittää ihan itse kohti unelmiaan. Eikä masennu, jos ei heti onnistu, vaan nousee uudelleen. 

Siitä nostan hattua nykyajan nuorille, että he eivät jää kitumaan huonoihin tai epätyydyttäviin töihin, vaan vaihtavat reippaasti työtä tai kouluttautuvat uudelleen, kulkevat kohti unelmiaan. Vaaransa on toki tälläkin tiellä, ja itse ainakin olen oppinut sen, että otsasi hiessä sinun pitää työtäsi tekemän. Työ ei ole aina kivaa kutsumusta. Työ kuin työ on varmin leipäpuu kuitenkin. Mutta siis hatunnosto nuorille rohkeudesta uskaltaa.

(Valokuva Iines)