19.9.2018

Löysin sielunsiskon, joka on persu. Vai onko?


Yle kirjoittaa sivuillaan, että kun A-studio kysyi Suomen merkittävimpiä ajattelijoita, sai Leena Krohn kirjailijoista eniten mainintoja.

Hämmennyn kyllä nyt kovasti, kun luen Krohnin ajatuksia, joita toimittajat kyselivät häneltä sähköpostitse. Krohn ei ilmeisesti näe tarpeelliseksi kerätä laakereita omilla nettiblogeillaan tai julkisissa keskusteluissa. Istuu mieluummin varjossa. Miten miellyttävä ominaisuus ihmisessä.

Kehotan teitä lukemaan itse koko artikkelin, joka on harvinaisen hyvin tehty. Toimittajat kysyvät hyviä kysymyksiä, kuten esimerkiksi sitä, minkälainen ajattelu on erityisen tärkeää juuri nyt, tässä ajassa. - Itsenäinen, kirjoittaa Krohn, sellainen joka luottaa enemmän omiin kokemuksiin ja havaintoihin kuin siihen mitä naapurustossa (kuplassa?*) pidetään totena. Hallelujaa, rakastan tätä ajattelijaa.

Alan kiihtyä - hyvänen aika, voiko näin näinä aikoina edes kysyä: onko älymystö aina oikeassa? - Päinvastoin, pamauttaa Krohn sähköpostiviestissään, usein on jouduttu myöhemmin toteamaan, että se on ollut niin pahan kerran väärässä, että sitä voisi ihan syystä kutsua älyttömystöksi. 

Hei vaan, tässä naisessa on ytyä, kuten Pirkko Saisiossa! Tähän asti olen lisäksi luullut, että kaikki kurjuus on Amerikan pommitusten ja väärän politiikan syytä, mutta Krohn sanoo sen suoraan, mitä on kuultu lähinnä persujen ja Halla-ahon leiristä: –Se, että meitä on liikaa, on onnettomuuksiemme juurisyitä. 

Jestas. Eikä sanaakaan Trumpista. Nainenhan on persu eli siis rasisti ja tyhmä kouluttamaton moukka, foobikko ja äärinationalisti. Vai miten se kortti napsahti ja asia meni? Näin ainakin minua on määritelty, kun kirjoitan samantyyppisiä ajatuksia kuin Leena Krohn. 

Kuka heittää Krohnia ensimmäisellä kivellä? Vai onko Krohnille sattunut jokin ajatusnyrjähdys? Onko hänellä kenties alkava Alzheimer? 

Tekee mieli hyppiä ilosta. Olen löytänyt ihmisen, tarkalleen samanlaisen ajattelijan kuin itse olen. Tunnelmat ovat samanlaiset kuin Tachibana Akemilla pari vuosisataa sitten tankarunossaan: Minä ilahdun/ kun lehteilen kirjaa ja/ löydän henkilön/ tarkalleen samanlaisen/ kuin minä itse olen. 

Nimittäin niinkin Krohn  ajattelee, että Internetistä huolimatta sananvapaus on kaventunut   ja tilanne on jopa pahempi kuin 70-luvulla, jolloin sananvapautta myös laajasti kavennettiin. 

Yksi syy kaventumiseen on poliittinen islam.  - Mikään media ainoassakaan länsimaassa ei enää uskalla toimia Charlie Hebdon tavoin. Pilakuvat profeetasta on piirrelty, sanoo Krohn ja jatkaa että sananvapautta rajoitetaan myös yleisen poliittisen korrektiuden ja liberaaliuden nimissä. Ilmiötä hän kutsuu kvasiliberaaliksi suvaitsemattomuudeksi:

-  Harkitsemattomia ja tämän päivän valtavirtaan sopimattomia näkemyksiä, joista ihminen pannaan tilille, etsitään jopa vuosien ellei vuosikymmenien takaa, myös kaunokirjallisuudesta.

Vaan mitä te, hyvät lukijat,  ajattelette tästä merkittäväksi ajattelijaksi nimetystä ajattelijasta ja kirjailijasta, jonka mielestä poliittinen korrektius on vahingollista kirjallisuudelle? 

Ja anonyymit kortinlätkijät, minkä kortin  ensimmäisenä lätkäisette Krohnille? Onko nainen pesunkestävä persu? Olenko minä persu, kun ajattelen samanlaisesti - eroja en löydä? 

Ja sitten se tärkein kysymys: ajatellaanko me väärin?


* kupla-kysymys minun, ei Krohnin

 (Kuva Stina Tuominen, Yle)

13.9.2018

Armoa ei, Siperiaan!



Eilen Yle näytti Aku Louhimiehen elokuvan Vuosaari. Tulin katsoneeksi sen toistamiseen, lähinnä Amanda Pilkkeen näyttelijäsuorituksen vuoksi. Tarinan itsessään arvasi alkumetreiltä, vaikkei olisi elokuvaa nähnytkään..

Pilke on karismaattinen näyttelijä jo ilman sanojakin. Riittää kun hän astuu kuvaan ja katsoo.  Viaton, eteerinen, lapsi vielä. Elokuvan muutkin naissuoritukset, Laura Birn ja Matleena Kuusniemi olivat hyviä, Kuusniemi viiltävä, viileä vaimo ja Birn neekerin - käytän elokuvan vaimon kieltä - nainut päihtyjä. Louhimiehen ohjausta ei voi kuin kiittää miestenkään osalta.

Totuus lie kuitenkin, että Pilke poistui julkisuudesta tämän elokuvan jälkeen, koska hän sai lukemani mukaan ohjauksesta traumoja ja surun tunteita. Uskon sen, enkä pidä Pilkettä hysteerikkona, herkkänä kyllä tietenkin.

On hankala sanoa tätä näinä aikoina, mutta arvostan Louhimiehen valmiita töitä suurestikin ja suren hänen boikotoimistaan. On myös hieman vaikea sanoa, voisiko näyttelijäntyön jälki olla näin hyvää ilman Louhimiehen ohjausta. Eleetöntä, mutta riipaisevan syvää. Tarvittaessa raivokasta ja repivää.

Tahtomatta Louhimiehestä tulee mieleen Jouko Turkka metodeineen. Muistelen mm. laulaja Päivi Paunun ja Lilli Karintytär Suomalaisen keskeyttäneen teatterikoulun Turkan raakojen ohjausmetodien vuoksi. Silloin vaan kukaan ei kyseenalaistanut Turkkaa. Päinvastoin, Paunua ja Suomalaista pidettiin viallisina, yliherkkinä hienohelmoina, ja Turkka nähtiin edelleen virheettömänä nerona.

Nyt eletään toisenlaista aikaa, armotonta ja kovaa, ja se mikä poikkeaa kulttuurin ja poliittisen elämän valtavirrasta,  tuomitaan nopeasti vääräksi. Pikaeroja annetaan päteville ja hyville ihmisille, ohjaajille, johtajille, rehtoreille, laulajia tuomitaan, jokuset julkisesti tuomitut  tekevät jopa itsemurhia, kuten maailmankuulun oopperalaulaja Ann Sofie von Otterin ohjaajamies Benny Fredriksson Tukholmassa. Merkillepantavaa on, että yksikään tuomittu ole tehnyt rikosta.

Tämä päivän lehdessä työoikeuden professori Seppo Koskinen ihmettelee, miksi pikapotkuja jaetaan nyt herkästi. Itse yhdistän tähän myös Metoo-massaliikkeen julistamat joukkotuomiot.

Koskinen pitää pikaerottamisia vääränlaisina ja voimakkaina reagointeina esimerkiksi suusta päässeisiin sammakoihin, jotka ovat yksittäisluonteisia. - Yleensä pyritään ymmärtämään, että ihmisille sattuu virheitä.

Tämä se ydin onkin: armottomuus. No mercy. Itselläni on perspektiiviä katsoa ajallisesti taaksepäin. Yksi asia siellä murroskohdassa mietityttää.

Me, jotka ennen vaadimme kaiken vanhan alaskaatamista ja täydellistä vapautta sanoa ja tehdä mitä haluamme, harjoittaa seksiä vaikka torilla ja pianon päällä julkisissa tiloissa, naineena tai naimattomana - mikään ei ollut väärin tai seksuaalista häirintää - olemme nyt  juuri niitä, jotka lyömme leimoja ja tuomitsemme ja närkästymme. Kaadoimme aikoinaan kaiken, mutta emme ymmärrä, että nyt ollaan niitä, joilta vuorostaan kaadetaan. Peace, ystävät. Ja ennen kaikkea, armoa.

6.9.2018

No mistä sen natsin tunnistaa?



Anna-Liisa Kauhasen mielestä natsin tunnistaa natsitervehdyksestä, josta hän on liittänyt mallikuvan Helsingin Sanomien artikkeliinsa. Tarkka lukija kurtistaa tässä kohden kulmiaan. Kauhasen valitsemassa kuvassa Chemnitzin natseilla on nimittäin nyrkki pystyssä, ei käsi.

Nyrkkiin puristettu käsihän otettiin yhdysvaltalaisen mustien kansalaisoikeusliikkeen symboliksi julistamaan sortoon alistumisen päättymistä. Pystyyn nostettua nyrkkiä ovat käyttäneet myös ammattiyhdistysliikkeet ja se on yleisesti tunnettu solidaarisuuden merkkinä. 

Mainittakoon myös, että toimittaja Kauhanen nimeää natseiksi kaikki Chemnitzin mielenosoituksen tiimoilla liikuskelevat tavalliset kansalaisetkin. Ne sunnuntaikävelijätkin, jotka ehkä vain epäröivät maahanmuuton kitkattomuutta.

Muutoinkin toimittaja Kauhasen  artikkeli herättää miettimään toimittajan omaa ehdottomuutta ja ylilyövää agendaa: Jos ajattelet vähänkin  kuin äärioikeisto, olet natsi. Näin Kauhanen tulee laskeneeksi presidentti Niinistönkin mainitsemat tolkun ihmiset natseiksi. Ja oikeisto on toimittajan asteikolla itsestäänselvästi äärioikeistoa. 

Helsingin Sanomilta karisee uskottavan puolueettomuuden linja, jos se hutiloi toimitustyössään näin rankasti julkaisemalla "analyyseiksi" nimitettyjä mielipiteitä uutisaiheina. Toimittajan leimanlyönnit eivät kestä mitään filosofiaa millään ajattelulla. 

Valtakunnan kirjallisen päämedian uskottavuus on nyt jo karissut, jos on uskomista uutiskommentoijien  kritiikkejä, joita lehti sentään  julkaisee. Sekin on hyvä, että lehti yleensä pitää kansalaiskeskustelun auki kaikkiin uutisiin, toisin kuin moni muu lehti tai media.  Yle on huomatakseni vasta hiljakkoin avannut joihinkin uutisiinsa keskustelumahdollisuuden. 

Kun itse osallistuin ehkä vuosi sitten Ylen kyselyyn sen nettisivuista, vastasin, että sivut ovat huonot, koska niistä puuttuu kokonaan keskustelumahdollisuus. Nettijulkaisujen voima ja mahdollisuudet ovat dialogissa, ei monologissa.

*************

PS Ottakaapa luvun alle nyt Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut. Mainio kirja, voin suositella lämpimästi ja iloiten! Kirjasta on tulossa Einesbaariin juttu ja avoin keskustelu pikapuoliin. Mikä tahansa suomennos käy. Itselläni on menossa nyt Yrjö Kiviniemen riemastuttava suomennos, mutta vieressä odottavat myös vertailun vuoksi Jarkko Laineen ja Juhani Lindholmin (2018) suomennokset. E-kirjana on tabletissa ilmaiseksi ladattu Tyko Hagmanin suomennos.