Tämä on Kalevalasta, sen Iines-versiosta, kolmaskolmatta runo, 12 säkeistö:
Nainen katsoo ikkunasta ulos - tai sisään, kuten naiset kautta aikojen ovat tehneet. Hän näyttää joutilaalta samalla tavoin kuin kalastaja veneessään tai metsästäjä peuraa odotellessaan.
24.1.2023
Nato nauloina pihassa
Tämä on Kalevalasta, sen Iines-versiosta, kolmaskolmatta runo, 12 säkeistö:
14.1.2023
Ihmisestä ei koskaan tiedä
Ei ihminenkään pelkää, ennen kuin on oppinut tarpeeksi maailman kamaluutta. Sanotaan, että lapsi alkaa vierastaa neljän viiden kuukauden iässä, jopa puolivuotiaana. Vierastaminen on merkki siitä, että kaikki on hyvin lapsen kehityksessä ja hän on oppinut luottamaan omiin vanhempiinsa, tai kasvattajiinsa, erottaa heidät vieraista.
Oma lapseni vierasti kahden kuukauden iässä, ja ajattelin, että jokin on vialla. Toisaalta hän teki kaiken muunkin etuajassa, paitsi kävelyn vähän yli vuoden ikäisenä. Luin hänelle Pikku Akkaa, seitsenvuotiaille tarkoitettua hauskaa lorukirjaa, kun hän oli puolivuotias sylitaapero. Hän hekotteli lorujen soinnuille. Nyt hyllyssäni on kuusi hänen kirjoittamaansa kirjaa, seitsemäs tulossa kesällä.
Hänen isänsä luki hänelle ääneen samaan aikaan Kärpästen herraa, joka oli jossakin hänen lukion yksityisoppilaan tentissään. Aamuisin isä jakoi postia ja päivät luki ja suoritti. Ja hoiti Percivalia, joksi hän tytärtä nimitti. Minä istuin yliopiston kirjastossa lukemassa Fredmanin epistoloita ja katselemassa Elliä, yhtä suvun transnaismiestä, joka kirjoitti samassa huoneessa väitöskirjaa kuusikymppisenä, partahaivenet repsottaen. Ei Elli minua tuntenut, mutta minä tiesin hänet. Hän oli suvun musta lammas, rikoksiakin tehnyt, lehtiuutisissa mainittu.
Miksi tällaisia teille nyt kirjoitan, arvoisat ihmiset? En tiedä itsekään avautumisen syytä. Oikeastaan tekisi mieli mennä jo kesään, noiden linnunpoikien myötä, pois tästä hämärästä tahmeudesta. Tekisi mieli jättää väliin tulevat vaalit repivine keskusteluineen. Ja toisaalta tekee mieli seurata sitä, miten media seuraa vaaleja.
Vallanvaihdoshan sieltä on tulossa, kupla näyttää puhkeavan. Itse en äänestä nykyisiä hallituspuolueita, vaan valitsen hyvän tyypin opposition riveistä. Ihmisen ajatukset ja tapa esittää ne ratkaisevat, ei pelkkä puolue. Kun olisi oikea Luontopuolue, luonnon ja eläinten puolesta, äänestäisin sitä. Pidän monista eläimistä ja kasveista enemmän kuin ihmiskunnasta. Eläimet toimivat suoraviivaisen rehellisesti, kasvi kasvaa mittaansa ja määräänsä, mutta ihmisestä ei koskaan tiedä.
(Valokuvat Iines)
4.1.2023
Kohtuuden riemulaulu
Näin uuden vuoden koitettua haluan muistuttaa teitä, rakkaat kanssakulkijat, kohtuuden hyvästä periaatteesta. Samalla julistan kuolemansyntisarjan päättyneeksi, sillä niin perusteellisesti se tuli käsiteltyä ennen aikojaan edellisessä keskustelussa, että siellä intouduttiin antamaan itselle jopa arvosanoja syntien suuruudessa. Tämä kertoo tietysti hartaasta mielestä, terveestä itsekritiikistä ja siitä, että opiksi on otettu ja tavat parannettu. Tai ainakin havaittu kipeät kohdat, mistä ei voi olla muuta kuin tie ylöspäin.
Kohtuus tuli mieleeni kaupassa käydessäni, tai käytyäni, ajellessani Pikkukaupungista johtavaa avenueta (kuva yllä, avenue tuolla jossain) pitkin kotiini oluttölkit kassissa kilisten. Kaksi puolen litran Sandelsia, mikä on hyvä saalis pienellä paikkakunnalla vanhemmanpuoleiselta karttakeppiä innokkaasti heilutelleelta naisopettajaihmiseltä, jonka entiset kilteiksi nujerretut oppilaat kansoittavat markettien kassoja.
Entisenä alkoholistin häpeävänä lapsena tunnen syvää syyllisyyttä siitä, että juon mielelläni raikkaan oluen lounaani kyytipoikana, sen yhden oluen. Vain yhden, en toista enkä kolmatta, enkä milloinkaan viinaksia, vaikka tuliaispullojakin keittiön alakaapissa on, kuten jokuset teistä muistanevat. Jos olisin mies, tämä olisi kai ookoo? Tapa on jäänyt Saksan-siskolta ja Saksan-matkoilta, joilla maito ja piimä ruokapöydässä on tuntematon käsite muilla paitsi imeväisikäisillä.
Minua on kohdannut toinenkin onnettomuus - alkoholistin lapseuden lisäksi, nimittäin mainitsemani entisten oppilaiden vyöry markettien kassoilla. Jos oppilas jää Pikkukaupunkiin, hän päätyy suurella todennäköisyydellä myyjäksi ja kassahenkilöksi. Julkaisen tässä välissä alla iloksenne kuvan erään näytelmäkurssini harjoituksista joskus muinoin. Vaikka oppilaat olivat ja ovat ihania ja rakkaita, ei heitä mielellään kohtaisi kassalla silloin kun hihnalla liikkuu oma oluttölkki.
Kaikki eivät ole vieläkään unohtaneet muinoin kouluissa vietettyjä raittiusviikkoja, jolloin viinan kirot iskostettiin lasten mieleen karttakepin paukautuksin ja ankarin turmiovaroituksin. Aila Meriluoto saattaisi tässä kohden puhua Janten laista. No niin minäkin. Viittaan tässä eniten Janten lain yhdenteentoista sääntöön: Älä luule, että on jotain, mitä emme jo tietäisi sinusta. Kaljatölkki kertoo tilasi.
Kun menen kauppaan ja listallani on pari olutta, katsonkin aina kassaan, onko entinen oppilas. Tänään ei ollut. Niinpä otin juomaosastolta vapautunein mielin kaksi Sandelsia, pienempiprosenttista. Vaan kun pääsin kassalle, maailma järkähti. Entinen oppilas ilmaantui seisomaan kassan taakse ja vuoro vaihtui lennosta, juuri minun kohdallani. Tietysti. Näin on ennenkin käynyt.
Tervehdin tuttua tyttöä ja asettelin puolentoista litran jaffapullon hihnalle ensin, näkyvästi, kaljatölkkien eteen, että tässä on jaffaa ja vielä iso pullo. Samoin kolme muhkeaa banaania törölleen. Sitten ne kaljat lappeelleen, ja sipulipussi trökölleen. Se huomaa, että teen myös ruokaa. Ja olihan siinä tuhti paketti yrtti-valkosipuli-kanaleikkeitäkin, joiden avulla katson pelastuneeni vakavalta imagohaitalta. Lasken jopa leikkiä tytön kanssa, kun hän pyytää jaffan ja banaanit takaisin ja sanoo, etteivät ne menneet läpi kun hän unohti kirjautua. - Ei sen väliä, sanon nerokkaasti ja tyttö naurahtaa, ei kai niin, sanoo hän. Ja koko ajan ne kaljatölkit loimottavat siinä hinalla näkyvästi.
Miten teidän ostoreissunne sujuvat, hyvät kanssakulkijat? Häpeättekö koskaan ostoksianne marketin hihnalla niin kuin minä? Onko teistä luontevaa ostaa vaikkapa lauantaina saunaolut? Tai iso pussi irtokarkkeja? Kehtaatteko käydä viinakaupassa? Voin kertoa teille, että Pikkukaupungin Alkossakin on myyjänä kaksi entistä oppilasta. Voin siis sanoa, että naisopettajan osa on aika kova täällä provinssissa, entisenkin.
Erään marketin kassalla istui kerran Jarno, tietysti entinen oppilas, ja minulla oli ostoksena vain rintaliivit, jotka asetin hihnalle. Jarno poimi liivit käteensä ja käänteli niitä ja tarkisti merkinnät. Iski sitten hinnan koneeseen ja taisi punoittaa hieman, niin kuin minäkin. Jarno on se oppilas, jota en tahtonut päästää vessaan kesken tunnin ja joka sanoi, että mää kusen sitten sun kenkääsi. Siis seitsentoistavuotias nuori mies.
(Valokuvat Iines, ylempi kuva kaupungin laitamilla sijaitsevalta vuorelta, jossa elää rauhoitettu ja harvinainen kalliosinisiipi)