Kulttuurimarxismin riemulaulu

Albert Edelfelt, Sisäkuva poikien* työkodista Helsingissä vuodelta 1885

Tietolähde opettaa, että käsite kulttuurimarxismi on substantiivi, joka tarkoittaa sosiaaliseen konstruktionismiin perustuvaa vasemmistolaista ideologiaa, jossa perinteistä kulttuuria pidetään eriarvoisuuden pääsyynä länsimaissa. Määritelmä väittää lisäksi, että kieltä ja sanojen merkityksiä muovaamalla voidaan luoda liberaali yhteiskunta, jossa ihmiset ovat luopuneet eriarvoisuutta luovista ja ylläpitävistä elementeistä.

Kirkas lamppu syttyy otsalohkossani. Tästäkö on kyse, kun opetushallituksen propellit ovat seisahtaneet ja kana on muninut? Koulujen tulee nimittäin ensi vuonna luopua tyttö- ja poikasanojen käytöstä! Sukupuolia ei saa korostaa eikä erotella. Lapsihenkilöitä on kutsuttava etunimillä.

Loistavaa! Taas yksi erottava kuilu poistuu ja onni ja tasa-arvo astuu jättiaskelen eteenpäin. Ihan alkaa itkettää. Ilosta, luulen. Näin ne muurit murtuvat, ja koulu muuttuu yhdeksi suureksi tasaisen arvon kentäksi. Ei enää sukupuolia, vaan samanarvoisia lapsihenkilöitä, ei älykkyyskuilua, ei kilttejä kympin tyttöjä, ei villejä poikia. Kaikki oppivat iloiten kaiken, ei eritasoryhmiä, ei tarkkailuluokkia, ei rangaistuksia, ei läksyjä, ei arvosanoja, tulevaisuuden visioissa ei enää kirjoja eikä vältämättä koulurakennustakaan! Metsä on kotimme, taivas kattomme kuin suomalaisen kansanlaulun paimenhenkilöllä**, voimme siellä palvella mitä opetushallitus viisaudessaan määrää.

Vai olisiko asiallisempaa soittaa Kansainvälistä kuin jotakin Immi Hellenin kansanlaulua? Olisi, vastaa opetushallitus. Soitetaan siis Kansainvälinen, sillä onhan se sykähdyttävä, oikeasti. Tunnen väristyksiä aina sitä kuunnellessani. Etenkin Kaisa Korhosen kovennettua.

Hallelujaa siis kulttuurimarxismi. Alan oivaltaa elämän syviä perusteita. Kukaan ei ole toistaan viisaampi, parempi, rikkaampi;  ainakaan lapsihenkilö ei saa erottua millään tavoin muista lapsihenkilöistä, sillä hänelle voi muutoin tulla paha mieli. Kaikilla on oltava kaikki samoin. Samanlaiset ja jopa samanmerkkiset lenkkarit ja samanlainen koulupuku. Kikkelit piiloon ja pimsloorat piukkaan. Kaikille samanlainen haalari.

Ja opetushallitus, loistavaa työtä näinä päivinä, jolloin maa kuohuu opettajien työpaikkakiusaamisesta. Muka. Olisivat aikuisia vaan, ja hillitkööt hermonsa.  Näin neuvoo opetushallituksen virkahenkilö Nina Lahtinen. Ei kasvava nuori kestä aikuisen horjuvuutta. Niin samaa mieltä. Nuoret ovat minuutensa kanssa vielä hukassa. Annetaan niiden nyt vain etsiä sitä kännyköistään.

Ja Helsingin Sanomien tuoreen kolumninkin mukaan nuorilla nyt vaan on vielä hieman kehittymätön aivotoimintasysteemi. Siellä ailahtelee kovasti, ja siinä tulee vähän pulpahdeltua ja latailtua sitä sun tätä. Ettäs tiedätte, opettajat.

Mutta muistakaa tärkein: älkää puhuko enää tytöistä ja pojista, älkää myöskään nimismiehistä tai lakimiehistä, vaan keksikää kiertoilmaisuja. Eufemismeja kehiin! Kuka keksii parhaan, saa palkinnon. Ennen kaikkea, olkaa aikuisia, kun nuori etsii minuuttaan!



(* OPH:n mukaan: Sisäkuva Toivon, Paavon, Arvidin, Kainon, Emanuelin, Aleksin ja Miihkalin työkodista Helsingissä vuonna 1885;

** Laulu Paimenpojasta, Immi Hellen. )

Keppijumppaa ja totisia timpureita

Huomaan niskan jäykistyvän, kun kyyhötän täällä muovilla eristetyssä huoneessa kuulonsuojaimet korvilla työmiesten vallattua kulkuväylät ja yläkerran. Porakone laulaa, lihakset sävähtävät tiukoiksi säikeiksi, kun on muutenkin ääniherkkä. Kohta varmaan tippuu katto niskaan.

Vaan keppijumppa auttaa, ei tarvita Mobilatia, ei hierontaa. Keppiä ylös ja niskan taakse, kymmenen kertaa kutakin liikettä, monta kertaa päivässä. Lihakset rentoutuvat ja olo helpottuu.

Huomaan myös, että tämä remontti ei herätä minussa intohimoisia tunteita, enkä tarkoita nyt vain perinteistä kuviota raavaan työmiehen muhkeista hartioista ja väreilevistä reisilihaksista. Vaan siis tarkoitan enemmän uteliaisuutta, kiihtymystä siitä, että huusholli on täynnä vieraita ihmisiä, jotka kulkevat jutellen, keskenään herjaa heittäen ylös alas portaissa, täyttävät ilmanalan poraamisen, sahaamisen, murskaamisen, kirskahtelun ja helvetillisen imuroinnin valtaamilla äänillä. Yleensä semmoinen kiihdyttää hermostoa ja pingottaa sen väreileväksi, odottavaksi. Nyt olen lähinnä tylsistynyt. Meneekö tämä remontti nyt ohi ilman minun tuntemuksiani, ilman että saan huvittua tahikka inspiroitua elämän ulottuvuuksista?

Kaiken pilaa nainen, Huugon nainen. Kaunis kuin mikä, mutta ynseänsorttinen. Niittaa seinäpahveja kuin vimmattu, mutta ei puhu kenellekään mitään, paitsi Huugolle, miehelleen, puljun johtajalle. Ilmassa ei leiju sitä kepeää leikinlaskua, puolivillaista pikkurasvaista puhetta, joka kuuluu työmaille ja joka on omiaan keventämään raskasta työtä. Kukaan ei naureskele, edes harmitonta sutkausta ei kuulu, kaikki puurtavat hullun lailla osuutensa, raksamiehet, sähkömiehet, putkimiehet ja menevät ääneti pois, liukuvat kuin mykät näyttämöllä.

Kuulostelen läpinäkymättömien muoviseinämien takana vakavaa hiljaisuutta. Onko omistajapariskunta kenties jonkin uskonnollisen lahkon jäseniä? Helluntailaisia, joita täällä on paljon? - Ei, helluntailaiset ovat iloista ja koreaa väkeä, seurustelevat ja naivat nuoresta alkaen, pölisevät isoissa porukoissa, naiset meikkaavat ja flirttailevat miesten kanssa tai kenties keskenään, miehet ovat maskuliinisia ja testosteroni tuoksuu.

Muita lahkolaisia ei näillä seuduin juurikaan ole, paitsi fundamentalistikristittyjä, jotka vahtivat rovastinkin siveyttä. Kenties omistajat ovatkin fundiksia? Vai onko se sitten niin, että työmailla työ on nykyään niin silppuista, pieniin yksiköihin eriytynyttä, että miehet eivät enää tunne toisiaan? Yksi yksikkö poraa reiät, toinen kiertää niihin ruuvit ja kolmas pintakäsittelee pinnat, siirtyy sitten seuraavalle työmaalle, jos sellainen on, tai sitten kortistoon?

Huomasitteko muuten, että eilen oli  Aleksis Kiven päivä? En huomannut ainoatakaan kirjoitusta hänestä, enkä uutismainintaa. Eletään ilmeisesti aikaa, jolloin kansalliset juhlapäivät halutaankin unohtaa monikulttuurisuuden tieltä. Milloin meillä on alettu päätellä, että monikulttuurisuus tarkoittaa oman kulttuurin merkkisaavutusten mitätöintiä, jopa tahallista unohdusta? Jopa taloustieteen Nobel tuli Suomeen suurelle yleisölle puun takaa. Moniko oli edes kuullut, että suomalainen Bengt Holmström oli ehdolla Nobel-palkinnon saajaksi?

Ja tuleva Finlandia-palkinnon saaja ei totisesti käsittele suomalaisuutta, vaan sen yhtenä teemana tulee olemaan monikulttuurisuus jossakin ilmiasussaan. Kun valitsija on Baba Lybeck, palkinnon saaja ei voi olla Jari Tervon Matriarkka, koska kaikki syyttäisivät Uutisvuodon vetäjää kotiinpäinvedosta. Taikka sitten se on. Sanokaa minun sanoneen, että teos tulee olemaan ravisteleva, pelkoja poistava ja silmiä avaava, lämminhenkinen oodi ihmisyydelle.

Susi ja paimenpoika

Viikon alkajaisiksi kannattaa lukea harvinaisen hyvä kirjoitus suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiristä. Kirjoitus ei ole Helsingin Sanomissa eikä Suomen Kuvalehdessä, ei Parnassossa eikä Kulttuurivihkoissa, vaan Ilta-Sanomissa, päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoittama.

Laajassa artikkelissaan Appelsin vertaa rasistinimittelyä sadun Pekan susihuuteluun. Pekkahan huuteli turhaan susivaroituksia kyläläisille, jotka lopulta eivät enää uskoneet huutoja. Kun joka nurkan takana näkee suden, niin suden oikeasti tullessa varoitusta ei kukaan enää usko.

Meillä nähdään nyt ennen kaikkea natseja niin, ettei pää ehdi kääntymään jokaisen havainnon suuntaan. Ja voipi olla, että kun sutta jahdataan, voi tulla karhu vastaan. Kuka on laskenut Suomen anarkistiset järjestöt?

Olen itsekin ihmetellyt, päivä päivältä enemmän, miten voi olla mahdollista että kaikkialla nähdään rasismia, jokaisessa vähänkin maahanmuuttoa pohdiskelevasssa puheenvuorossa. - Jos et ole minun puolellani, heti ja kokonaan, olet minua vastaan. Siis natsi, rasisti. Tätä pimeyttä ei oikeasti voi käsittää. Ihmisten pitäisi opiskella filosofiaa, jotta edes ajattelun aakkoset aukenisivat.

Sekin on kummallista, että niin moni ihminen tuntuu lukevan rasistipalstoja ja soveltavan näitten marginaalisten ryhmien ääriajatuksia kaikkiin muihin.  Toisia saatetaan haukkua trolleiksi.

Isänmaallisuus on automaattioletuksena kansallissosialismia, ja ihanteena on tietenkin Hitler. Kansallissosialistin vieressä seissyt on tietenkin natsi. Sen sijaan anarkistin vieressä seissyt ei ole anarkisti.

Tolkun ihmisistä on alettu tehdä typeryksiä. Epäilevä ihminen on vähintään oikeistoporvari, mutta mitä luultavimmin oikeinkirjoitustaidoiltaan heikko työtön, juoola on päivisin aikaa ottaa osaa rajakkien miekkariin. Ahdistellut tyttöset ovat rasistien kätyreitä ja ainakin mahtavan kotikasvatuksen saaneita vihtiläistyttöjä.

Hyvä siis Ulla Appelsin, tolkun ihminen, ilmeisen sivistynyt ja oikeinkirjoitustaitoinenkin, kiitos hienosta kirjoituksesta! Jos vilkaisee perässä olevia kommentteja, ihmiset ovat suorastaan räjähdyksenomaisesti näiden ajatusten takana. Tällaista ajatusmaailmaa gallupit eivät näytä?

*
Itse yritän aloittaa Jari Tervon Matriarkan lukemisen. Hankin sen e-kirjastooni, jonne ostan lähinnä ajankohtaisuutuuksia. Klassikot ovat hyllyssä, ja rakkaimmat kirjat. Tervon kirjassa kiinnostaa  inkeriläisten kuvaus. Toivottavasti Tervo ei ainakaan kovasti näkyvästi valista lukijaa siitä, miten omammekin ovat olleet maahanmuuttajia.  Toivotaan myös, ettei Tervon seuraava kirja ole nimeltään Evakko tai Ruumassa Ruotsiin, sotalapsen tarina.

Tällä viikolla alkaa kylpyhuoneremontti. Porataan, hakataan, rassataan, kuivatetaan, rakennetaan uutta pintaa ja lämmitystä. Purettava materiaali heitetään parvekkeelta kourua pitkin terassille, josta se kärrätään pois. Infernaalista meteliä ja pölyä on siis tiedossa. Vaan parempi pöly huushollisssa kuin aivoissa. Uskoisin, että tulen kirjoittamaan ainakin raavaista purkumiehistä jotakin.  Viimeksi timpurit asunnossani innoittivat minua näin.

*
Loppuun katkelma Appelsinin kirjoituksen loppuosasta, josta olen erityisesti samaa mieltä:

"-- Meillä on ikävä kyllä esimerkiksi rasisteja, joihin uppoaa mikä tahansa keksitty ja ruma tarina maahanmuuttajista. Mutta meillä on valitettavasti myös sellaisia kansalaisia, jotka käyttävät mustiabarbaareja hyväkseen: maalaamalla Suomesta rumemman kuvan kuin mitä todellisuus onkaan. Tämän joukon mielestä suomalaiset ovat jotenkin poikkeuksellisen rasistinen kansa ja esimerkiksi poliisi lähtökohtaisesti paha. Siksi tälle ryhmälle viikonlopun mielenosoitus ei ollut vain vilpitön hätähuuto fasismia vastaan, kuten suurella osalla marssijoista varmasti oli, vaan keino tuoda häikäilemättömästi esiin omaa näkemystä. Niinpä marssilla nähtiinkin esimerkiksi banderolli, jossa hyökätään Suomea ja (mielenosoitusta turvaavaa) poliisia vastaan. --"