Albert Edelfelt, Sisäkuva poikien* työkodista Helsingissä vuodelta 1885 |
Tietolähde opettaa, että käsite kulttuurimarxismi on substantiivi, joka tarkoittaa sosiaaliseen konstruktionismiin perustuvaa vasemmistolaista ideologiaa, jossa perinteistä kulttuuria pidetään eriarvoisuuden pääsyynä länsimaissa. Määritelmä väittää lisäksi, että kieltä ja sanojen merkityksiä muovaamalla voidaan luoda liberaali yhteiskunta, jossa ihmiset ovat luopuneet eriarvoisuutta luovista ja ylläpitävistä elementeistä.
Kirkas lamppu syttyy otsalohkossani. Tästäkö on kyse, kun opetushallituksen propellit ovat seisahtaneet ja kana on muninut? Koulujen tulee nimittäin ensi vuonna luopua tyttö- ja poikasanojen käytöstä! Sukupuolia ei saa korostaa eikä erotella. Lapsihenkilöitä on kutsuttava etunimillä.
Loistavaa! Taas yksi erottava kuilu poistuu ja onni ja tasa-arvo astuu jättiaskelen eteenpäin. Ihan alkaa itkettää. Ilosta, luulen. Näin ne muurit murtuvat, ja koulu muuttuu yhdeksi suureksi tasaisen arvon kentäksi. Ei enää sukupuolia, vaan samanarvoisia lapsihenkilöitä, ei älykkyyskuilua, ei kilttejä kympin tyttöjä, ei villejä poikia. Kaikki oppivat iloiten kaiken, ei eritasoryhmiä, ei tarkkailuluokkia, ei rangaistuksia, ei läksyjä, ei arvosanoja, tulevaisuuden visioissa ei enää kirjoja eikä vältämättä koulurakennustakaan! Metsä on kotimme, taivas kattomme kuin suomalaisen kansanlaulun paimenhenkilöllä**, voimme siellä palvella mitä opetushallitus viisaudessaan määrää.
Vai olisiko asiallisempaa soittaa Kansainvälistä kuin jotakin Immi Hellenin kansanlaulua? Olisi, vastaa opetushallitus. Soitetaan siis Kansainvälinen, sillä onhan se sykähdyttävä, oikeasti. Tunnen väristyksiä aina sitä kuunnellessani. Etenkin Kaisa Korhosen kovennettua.
Hallelujaa siis kulttuurimarxismi. Alan oivaltaa elämän syviä perusteita. Kukaan ei ole toistaan viisaampi, parempi, rikkaampi; ainakaan lapsihenkilö ei saa erottua millään tavoin muista lapsihenkilöistä, sillä hänelle voi muutoin tulla paha mieli. Kaikilla on oltava kaikki samoin. Samanlaiset ja jopa samanmerkkiset lenkkarit ja samanlainen koulupuku. Kikkelit piiloon ja pimsloorat piukkaan. Kaikille samanlainen haalari.
Ja opetushallitus, loistavaa työtä näinä päivinä, jolloin maa kuohuu opettajien työpaikkakiusaamisesta. Muka. Olisivat aikuisia vaan, ja hillitkööt hermonsa. Näin neuvoo opetushallituksen virkahenkilö Nina Lahtinen. Ei kasvava nuori kestä aikuisen horjuvuutta. Niin samaa mieltä. Nuoret ovat minuutensa kanssa vielä hukassa. Annetaan niiden nyt vain etsiä sitä kännyköistään.
Ja Helsingin Sanomien tuoreen kolumninkin mukaan nuorilla nyt vaan on vielä hieman kehittymätön aivotoimintasysteemi. Siellä ailahtelee kovasti, ja siinä tulee vähän pulpahdeltua ja latailtua sitä sun tätä. Ettäs tiedätte, opettajat.
Mutta muistakaa tärkein: älkää puhuko enää tytöistä ja pojista, älkää myöskään nimismiehistä tai lakimiehistä, vaan keksikää kiertoilmaisuja. Eufemismeja kehiin! Kuka keksii parhaan, saa palkinnon. Ennen kaikkea, olkaa aikuisia, kun nuori etsii minuuttaan!
(* OPH:n mukaan: Sisäkuva Toivon, Paavon, Arvidin, Kainon, Emanuelin, Aleksin ja Miihkalin työkodista Helsingissä vuonna 1885;
** Laulu Paimenpojasta, Immi Hellen. )