31.12.2015

Lazkain anteeksipyyntö




Uusi vuosi on hyvä aloittaa anteeksipyydellen. Tekisi itse kullekin hyvää. Olkaamme kuin muinoinen helsinkiläinen maalari Lazkai: tunnustakaamme julkisesti syntimme ja saakaamme armo yllemme. Älkäämme ainakaan vahingoittako järjestäytyneen työväen asemaa.

Minä tunnustan ajatelleeni pahaa yhdestä ylisosiaalisesta vanhasta mummosta, joka kyttää ihmisten ikkunoita nähdäkseen valon, jota kohti suunnistaa kaffekupin toivossa. Missä valo, sinne hän menee soittamaan ovikelloa ja istumaan iltaa soffalle, kaikessa rauhassa. Minunkin soffallani hän tapaa silloin tällöin käydä, ja aina  huokaan etukäteen, kun hän on ovellani ja minä siinä pääsemättömissä, varattuna vähintään kahdeksi tunniksi. Meninkin sitten ja ostin tuuhean pallomaisen havukasvin takapihalleni. Asetin sen juuri niin, että se peittää ikkunani valon kyttäävältä mummolta, joka asuu viistoon minun ikkunastani.

Kävin sitten viemässä mummolle kuitenkin suklaarasian ja verkkosukassa olevan konjakkipullon, jollaisia minulla on leegio keittiön alakaapissa, tuliaisina ulkomailta. Mummo oli niin huonona, ettei tahtonut päästä ylös tuolista. Ja minä olen peittänyt tällaiselta huonojalkaiselta vanhukselta näkymän valaistuun ikkunaani!

Näin teen kyllä edelleen, havukasvi on ja pysyy, enkä ole parantanut tapojani. Minusta nyt vain ylisosiaaliset ihmiset ovat rasittavia. Miksi he eivät lue mitään? Heillä ei ole hajuakaan tietokoneista, he eivät ratko ristikoita, eivät katso edes televisiota vaikka se on aina auki. Hengen laiskuus on synneistä suurimpia, olkoon kyseessä vaikka kuinka huonojalkainen mummo. En minä jaksa niitä, anteeksi vain Lazkain tapaan..

Muutoin menee hyvin, vaikka jonotinkin aamulla terveyskeskukseen, jossa osakseni koitui ihastuttava nuori lääkärinjolppi. Hän otti tapaukseni sydämensä asiaksi ja soitti jopa infektioasiantuntijalle suureen kaupunkiin. Kävi ilmi, että bakteerini on niin harvinainen, että siihen ei löydy antibioottia apteekista, vaan se tilataan terveyskeskukseen ja minulle soitetaan, kun saan tulla nauttimaan sen, kerta-annoksena. Mahtaa olla jysähtävä paukku vuoden alkajaisiksi maanantaina. Kenties näen tähtiä sisätiloissa. Taidan olla lääketieteellinen ihme, erikoinen puhesairaus, harvinainen bakteeri, aivokuvakin on kuulemma mielenkiintoinen. Mitähän tästa pitäisi ajatella?

Vaan emme jää tuleen makaamaan, nostamme päämme Lehdon tavoin ja nitistämme bakteerit ja yhteiskunnan mätäpaiseet. Panenkin teille tähän loppuun uuden vuoden kohotukseksi Mathias Calamniuksen virren sanat. Kuvatkoon se toiveikkaasti  vaikka tätä häjyn hallituksen aikaa,  jonka moni toivoo pikaisesti loppuvan ja jonka aikana on kuljettu cuoleman cujilla.
Cosca joutui colmas Amu,
Herra Hengensä tacaisin
Ottapi isän kädestä.
Culci cuoleman cuilla,
Hijtten vainiot vaels
Paha paikka hämmästypi,
Culkeissa caickein Luojan.
Paiscais Porttinsa lujasti,
Ovet luckohon osaisi,
Sois ei pääsevän sisälle
Pahoin pelkäis valdaansa.
Jeesus astupi lähemmä,
Lici Linnaa piruen,
Potcaisi leviän Portin,
Paiscais maahan Pihtipielet:
Lucko coht Lumehen lensi,
Naulat tuiscuvat tulehen,
Salvat liecihin samahan:
Tarttui kijnni cahlehisijn,
Kijnni pannansa pahoja:
Pani connat Cahleijsihin,
Häjyn Helvetin hajotti…

(Mathias Salamnius, Ilo-laulu Jesuxesta)

23.12.2015

Valoa kohti!




Eilen oli vuoden pimein päivä. Tänäänkin on pimeää ja huomenna on vielä pimeämpää, koska on tulossa sateita. Aurinko jaksaa hädin tuskin tehdä jonkinlaisen loivan kaaren taivonrannassa, kun se jo putoaa kuusikon sekaan.

Vaan valoa kohti mennään! Panen teille kaikille joulukortiksi toiveikkaan ja kauniin kevätlaulun, jotta jaksatte joulun yli.  Itse rakastan joulua kaikkine lisukkeineen, olen jouluihminen viimeisen päälle. Meillä laitetaan porsaan perät uuniin yöksi ja veivataan pöytään sen seitsemät herkut. Kuusen allakin on mielettömästi lahjoja. On kiva ilahduttaa muita, itsestä ei niin väliä, juu.

Toivotan kaikille oikein Hyvää Joulua ja Mainiota Joulunjälkeistä Elämää. Tämä kanava on auki yötä päivää, ja puhua sopii edelleen mitä vaan.

20.12.2015

Päivän piirros: Monin tavoin



 Virike kuvaan on saatu sieltä ja täältä. Suurenee klikkaamalla kuvaa.

14.12.2015

Paras on vaan valssata



Joulun aika alkaa itsenäisyyspäivästä. Ennen riemuja on ihanaa saada rypeä kunnolla lapsuuden traumapisteissä ja muistaa, kuinka isä juovuspäissään pysähtyi ja teki hievahtamatta kunniaa, kun Porilaisten marssi soi radiosta. Syytä marssin soitolle en muista, vaan vain seisahtuneen hetken. Se oli kauheaa, ja olin kai vaivautunut ja odotin, koska isä laukeaa. Joka tapauksessa saan kyyneleet silmiini, kun sytytän sinivalkoiset kynttilät ja kuuntelen Jääkärimarssia tai vaihtoehtoisesti Oginskin kaihoisaa Poloneesia, jossa jätetään jäähyväiset isänmaalle. Oikeastaan luulen kyllä, että mieluiten kuuntelen haikean valssin ja itken nautinnollisesti, vähän ranteet auki.

Vaivautunut olen siinäkin valokuvassa, jossa istun sankarihautausmaan kivirappusilla. Pidän silmiäni kiinni ja kämmenteni välissä nököttää ruhjoutunut sinikellokimppu. Yhdestä on varsi poikki, muut alakuloisina. Istun selkä suorana, mikä oli epätyypillistä minua, sillä tapanani  oli ilmeisesti painaa hartiat kumaraan. Itse en tätä tiedä, mutta lapsuuttani halkoo alati raikuva komennus korvissani: seiso suorana  ja ota mallia siskosta. Sisko keikistelee kuvassa söpön ekstroverttina ja äiti hymyilee katsoen kaukaisuuteen.                

Silloin joskus valokuvattiin vain ihmisiä. Paitsi joku rikas saattoi kuvata matkakohteita. Kun sain jostain kameran teini-iässä, kuvasin meren tyrskyjä, lehmän katsetta ja heinässeiväsasetelman, horsmia vastavaloon ja puita ylöspäin. Ystävissäni kuvasin heidän fritsujaan, tupakanpolttoa ja salaa napattuja ilmeitä, usein unelmoivia.

Yleensä tuolloin tytöt haaveilivat, eivät seurustelleet, paitsi yksi Raija, jolla oli poikaystävä. Soitimme Raijalle pilapuheluja isän asianajopuhelimesta ja röhisimme miehen äänellä. Käskimme Raijan tulla Tuoppi-baariin. Mieleen ei tullut, että meidät olisi voitu saada selville. Ei silloin edes ollut puhelinhäirikköjä, muita kuin minä ja Mallu, se sama tyttö, jonka kanssa harjoitimme myös pienimuotoista varkaustoimintaa, joka käsitti lähinnä tikkunekkuja ja suklaapatukoita. Tosin Mallu oli haka myös sormusalalla, jolla hän toimi itsenäisesti. Kokoelma, jonka hän jakoi luokan tytöille, oli peräisin läheisen kemikalion rihkamaosastolta.

Syntilistallemme kuului vielä läheisen vuokratalon hyyskän lattialle ja seinille kakkaaminen. Tästä olen kertonut aiemmin, joten en nyt toista sitä, miten juttu päättyi. Molemmat me kuitenkin päädyimme kasvatusalalle, ja Mallu peräti korkealle pallille, minä rivikasvattajaksi.

Joka tapauksessa pahojen tekojemme ja isäni juoppouden tähden pelkäsin lapsena sitä raamatullista uhkausta, että "pahat tekonne kostetaan teille kolmannessa ja neljännessä polvessa". Laskin mielessäni, että sen täytyi olla Akseli-papan isä tai isoisä, jonka syntejä minä nyt maksan. Jotain ne olivat tehneet, kun Akselistakin tuli semmoinen petturi, että piti julkista sivuvaimoa puolisonsa rinnalla. Mieleeni ei tullut, että syntisäkki ja minun kaikkien kärsimysteni aiheuttaja olisi mummu tai mummunmummu.

Taisin tajuta hyvin varhain kyseisen uhkauksen olennaisen sisällön: ette te kuitenkaan mitään mahda pahuudellenne. Samaan aikaan kun maksatte velkaa, teette sitä itse lisää. Kärsimys ei maailmasta lopu, koska synnitöntä ei löydy. Paras on vaan valssata.


6.12.2015

Hyvää itsenäisyyspäivää!




Tänä itsenäisyyspäivänä minulla on monta hyvää kirjaa pinossa pöydällä. On uusinta Kari Hotakaista, Tuulaliina Varista, Sofi Oksasta, Teemu Keskisarjaa. 

Jostakin syystä nappaan kuitenkin käsiini ikivanhan, kellastuneen, liimauksistaan irtautuneen opuksen Tuhannen ja yksi yötä, Kokoelma Itämaalaisia satuja, ensimmäinen täydellinen, monilukuisilla kuvilla kaunistettu suomenkielinen käännös, painettu Turussa 1878, Wilenin ja Kumpp. kirjapainossa. Etulehdelle on isoisä kirjoittanut isän nimen ja vuosiluvun. Isä on ollut seitsenvuotias, kun hän on saanut joululahjaksi eroottisen ja murhanhimoisen tarinakirjan arvokkaan ensipainoksen.


Kutkuttaa katsoa, mitä siinä kerrotaan itämaalaisten sielunelämästä ja tavoista. Isä on alleviivannut punakynällä ohjeita, joissa puhutaan miehen himosta.  Vaan löytyisikö täältä avain muslimikulttuurin todellisuuteen? En ole ennen lukenut kirjasta sadun satua, sillä eivät ne mitään lasten tarinoita ole. 


Jo ensimmäisessä tarinassa kahdesta veljeksestä tapahtuu nimittäin murha, ensi luvussa. Shahrijar  löytää vaimonsa mustan orjan vierestä ja surmaa molemmat miekallaan, tuosta vaan. Sitten hän kokoaa kaikessa rauhassa liudan neitsyjä ja muita lahjoja, ja lähtee tapaamaan veljeään lahjusten kera. Jätän lukemisen nyt tähän, vaikka neitsyjen osa kiinnostaa. 


Jatkan tutkimuksiani toiste, sillä voi olla niin, että vedänkin vesiperän ja tulen kirjan kautta tietoiseksi lähinnä Egyptin historiasta, sillä kirjan alkusanoissa viitataan vahvasti ekyhtiläisiin. Toisaalta viitataan myös mahomettiläisyyteen, mikä pitää lukuhalukipinää yllä. Haluan tietää lisää mahomettiläisyydestä! Ja Koraanista, sillä alkupuheessa viitataan ahkerasti myös Kur-aniin ja vääriin profeettoihin, joista muistaakseni Mooses oli ainakin yksi.


  - Vaan ehkä ei tätä sentään itsenäsyyspäivänä, jolloin haluan hartaasti ja vakavasti juhlia Suomen itsenäisyyttä, jonka puolesta minunkin suvussani miehiä on laonnut kotimaan multiin. En edes tiedä, haluanko tänne hirveästi mustia miekkamiehiä oveline silmineen. Minuakin, vanhanpuoleista naista vilkuilevat kylänraitilla arvioiden. En laske katsettani, vaan katson takaisin. Täällä katsoo nainenkin, ettäs tiedätte, alaikäiset korstot. Olen suunnitellut, että vedän niitä kameralla takaraivoon, jos tulevat metriä lähemmäs. Kamera painaa yli kilon.


Jos muuten Yle saisi valita, se raahaisi illan juhlassa haastateltavaksi mitä todennäköisimmin Husu Husseinin, keskustapoliitikon ja kenties tulevan puheenjohtajan. Myös muita hyvin kotoutuneita uussuomalaisia päässee kertomaan monikulttuurisen itsenäisyyspäivän rikkaudesta. Vaan onhan nyt Nazima, jota haastatella. Uskon, että kuulemme tätä teemaa illan mittaan juhlalähetyksessä. Kyllä meitä pöljiä kannattaa aina opettaa. 


Muutoin olen sitä mieltä, että Li Andersson saisi luovuttaa kansanedustajan valtakirjansa takaisin sellaiselle henkilölle, joka ymmärtää tehtävänsä kokonaisvaltaisesti eikä mullittele Suomen kansalle.


Ja lopuksi, lippujen liehuessa myrskytuulessa, professori Päivi Honkatukia opastaa meitä pöljiä Helsingin Sanomissa, että se on suomalainen mies, joka on varsinainen raiskari. Samaisessa lehdessä muuan Ville Similä kertaa laajassa amerikkalaiseen teokseen perustuvassa artikkelissaan vielä sen totuuden, että muslimeista piti tehdä vihollisia, jotta heitä vastaan voitiin lähteä taistelemaan. Sieltä on peräisin ilmeisesti mustan miehen pelko. 


Kappas vaan, minulla on paljon opittavaa. Olen hyvin vastaanottavainen ja aulis. En tunne muutosvastarintaa. Mutta sen Tuhannen ja yhden yön tarinat vielä luen, sillä kansojen sielu on niiden kertomuksiassa eikä meidän tulkinnoissa.


1.12.2015

Kirjatonta ja koulutonta koulua ja muuta pornoa



Sisko lähetti tekstiviestin Saksasta. Hän ei voi kirjoittaa sähköpostia, koska tietokone on saastunut. Siinä on ollut viiruksia ja "hacker", joka on poistanut virusohjelman ja on vallannut koneen ja ladannut siihen tuhansia pornofilmejä ja kiellettyä peliohjelmistoa. Muuan Sylvia oli koettanut korjata koneen jumitusta. Nyt he ovatkin yllättäen jääneet kiinni jostain jollekulle ja ovat rikollisia, eikä heillä ole aavistustakaan, miten kaikki on voinut tapahtua. Tulee kuulemma kovat laskut ja rankaisut. Naiset ovat palkanneet asianajajat ja ovat kauhuissaan. Sisko katsoo korkeintaan Puhtaita valkeita lakanoita, Hovimäkeä ja historiasarjoja koneeltaan.

Nuori ihminen taas soitti pääkaupunkiseudulta, että Helsinkiin ajetaan opetusviraston toimesta käärmettä pyssyyn:  kolmea opetuksen tulevaa kärkihanketta: ilmiöpohjaista opetusta, kirjatonta koulua ja kolmanneksi, koulutonta koulua. Ilmiöpohjaisessa opetuksessa ainerajat murtuvat ja keksitään projekteja, jotka toteutetaan yhteistyönä ja monihenkisesti, perusteita ei opeteta, vaan turha hapate jää pois. Pääasia on, että oppilaat viihtyvät, nuo Wilman viattomat uhrit ja huonolla kouluruoalla pakkosyötetyt tulevaisuuden toivot.

Kirjattomassa koulussa ei ole  kirjoja, ei edes pientä punaista kirjaa, vaan kaikki haetaan internetin pätevästä ihmemaailmasta tai keksitään itse. Kouluttomassa koulussa taas ei ole kouluja, vaan opetus tapahtuu museoissa, kentillä, metsissä, turuilla ja toreilla. No johan päästiin homekouluista! Ja hallelujaa Helsingin opetusviraston väelle. Siellä propellit eivät jumita.

Vaan menkäämme lopuksi pääasiaan, tuohon kuvan maalaukseen. Sitä olen usein pohtinut, sen resignoitunutta tunnelmaa. Onko noilla ihmisillä toivoa? Henkilöt katsovat joko kaukaisuuteen tai sisällepäin, itseensä, kukaan ei ole tässä ja nyt eikä kohtaa ketään.

Taiteilija François Emile Barraudilla on muitakin maalauksia, joissa toistuu sama asetelma. Vaimo katsoo selän takana, kun mies maalaa. Niissäkin mies maalaa ilmeettömänä, lähes apaattisena. Ja kumpi oikein on kummassa kiinni?

Malli sentään on elossa, hän on lupaava. Verta suonissa ja lihaa luitten päällä,  hengittää. Muut ovat verettömiä. Ja mikä kamala ajatus päässäni onkaan - vahtiiko vaimo miestään? Vai miten tuo kuvio menee? Miksi se toistuu taiteilijalla? Vaimo on aina miehen selän takana kiinni hänessä jopa kun mies tutkii postimerkkikokelmaansa.

(Maalaus François Emile Barraud)