30.6. Kesäkuun viimeinen päivä. Raikkaus on ohi, alkavat täyteyden ja kypsyyden päivät. Kirjosiepon poikaset ovat jo oksalla ruokittavina, lehtokerttusen poikaset kadonneet niityn vadelmikosta, eksyneen näköinen rastaanpoika rannan lepikossa.
On hellettä, tekee mieli laiturille ja mereen. Sain serkkupojalta lupauksen rannan ruoppaamisesta ja kunnostamisesta, ja nyt jo kaduttaa. Serkkupoika on ronski kaivinkoneurakoija, esteettisestä silmästä tai luontoarvosta ei ole järin paljon tietoa. Hän ajaa ryskyen paikalle, viimeksi suoraan luumunpuuntaimieni päältä. Ruoppausjäte voi löytyä mistä vaan, ja rannan kurpat saavat kyytiä. Jotain pitää kuitenkin tehdä, sillä on suorastaan synti jättää merenranta kaisloittumaan. Nyt laituri on kaislojen keskellä, ja uimaan pitäisi kävellä viidakon lävitse. Ei onnistu minulta, käärmekammoiselta. Jään odottamaan siskon tuloa ja hänen ajatuksiaan rannan parantamisesta.
Tytär ei ole käynytkään rannassa kahteen vuoteen. Nyt hän lähti neljän kaverinsa kanssa risteilylle, ja minä istun jättimäisen koiran kanssa pirtissä. Koira ulvoi kuin susi, kun tytär lähti aamulla pihasta. Nyt se söi puolet minun ateriastani, enkä uskalla jättää sitä yksin tupaan, tulee pian ikkunanpokat kaulassa perässäni, jos lähden pois pihasta.
Siispä istun sisällä ja kirjoittelen. Bloggerkin risasi aamulla. En päässyt kirjautumaan sisälle, enkä edes lukemaan kommentteja, kuin nopeasti kerran pari. Tyhjensin äsken koneeltani kaiken turhan väliaikaistiedoston, ja se palautti Bloggerin toimintakyvyn.
Minua hämmästyttää ihmisten into tarjota vanhemmallekin työvyttömyyseläkeläiselle uutta koulutusta ja työpaikkaa. Kukaan ei arvosta hiljaisuutta ja paikoillaan oloa; joutilaisuus lie perkeleestä. Pitää olla näkyvässä liikkeessä koko ajan, ellei töissä niin ainakin matkoilla, muuten ihminen on arvoton ja vain turha kuluerä terveiden ja työssäolevien kukkarolla. Ihmisellä pitää olla kiire toiseen kiireeseen.
(Valokuva Iines 29.6. saunan takaa)