25.6.2020

Orwell 1984 eli kun moraaliposeeraus vallan saa ja johtaa spektaakkeleihin



“Jokainen kirja on kirjoitettu uudestaan, jokainen taulu maalattu uudestaan, jokainen patsas, katu ja rakennus nimetty uudestaan, jokainen ajankohta muutettu toiseksi. Historia on pysähtynyt. Ei ole muuta kuin loputon nykyhetki, jossa puolue on aina oikeassa." (George Orwell 1984)

Käykääpä joutessanne lukaisemassa Sanna Ukkolan harvinaisen selkeä artikkeli nykyajan noitavainoista: 
"Orwellin 1940-luvulla kirjoittamat ajatukset kuvaavat kaamean täsmällisesti tätä päivää. On hirvittävää nähdä, kuinka patsaita kaadetaan, kuinka ihmisiä irtisanotaan yksittäisten lipsahdusten takia, kuinka kirjoja kirjoitetaan uudelleen juuri kuten Orwell ennusti." 
Mukaan mahtuvat suomalaiset Eskimo-puikot, Uncle Ben's -riisipakkaus, Tuulen viemää -elokuvan poisto Netflixistä, patsaat Churchillista Mannerheimiin ja lukuisat toimittajien erottamiset Yhdysvalloissa sopimattomista tviittauksista tai kannanotoista. 

Ukkola osuu harvinaisen oikeaan tästä ajasta. Elämme moraaliposeerauksen aikaa, mikä näkyy vaikkapa eduskunnan eilisessä kansanedustaja  Juha Mäenpään syytesuojan poistamiskeskustelussa. 

Mäenpään puhe oli typerää, mutta ei olisi ansainnut tällaista spektaakkelia aikana, jolloin eduskunnalla on tärkeämpiäkin asioita hoidettavanaan. Jos joku teki virheen, se oli eduskunnan puhemies Eerola, joka ei heti huomauttanut edustaja Mäenpäätä puheen sopimattomuudesta. 

Eeva Biaudet sanoi eilisessä eduskuntakeskustelussa tuomitessaan edustaja Mäenpäätä näin:
"Kansanedustaja, joka käyttää väärin puhevapauttaan toisten vapauksien rajoittamiseksi tai hiljentämiseksi, hänen tarkoituksenaan on sulkea toiset ihmiset pois yhteiskunnastamme." 
Eli meillä ei nähdä malkaa omassa silmässä, koska tiettyjä tahoja saa automaattisesti hiljentää, vaikka rikos ei kovin mittava olisikaan. Meillä voisi tämän mukaan sulkea kansanedustajia pois julkisesta keskustelusta, jopa päätöksenteosta, jos hänellä on vääriä ajatuksia. Tälle tielle ei pitäisi lähteä edes Eeva Biaudet'n. 

On kovin helppoa sanoa, että ollaan suvaitsevia ja tuomitaan vihapuhe. Vaikeaa tuntuu olevan olla lankeamatta niihin itse.


20.6.2020

Jussina




Oikein ihanaista vaan kaikille. Olkoon olonne kesän korkeana juhlana keveä kuin neidonkorennon pyrstö. Pysykööt kaikki vaivat ja mielen murheet kaukana teistä. Leijailkaat  viivähdellen yöttömässä yössä ja paahtavassa päivässä. Etsikää viileää varjopaikkaa ja asettakaa kehonne siihen, niin elimistönne sykkii kohtuullisesti, voimiaan säästellen. Onhan tuleva vielä monta hellepäivää, joista nauttia. 

Älkäät turruttako kehonne nestetasapainoa sopimattomilla juomilla, kuten virvoittavilla limonadeilla tai muilla sokeroiduilla liemituotteilla. Nauttikaat raikasta vettä ja keveitä lounasannoksia, niin selviätte paraiten kohden tuulta ja tuiskuja. Ne sieltä kuitenkin tulevat, jahka jussista selvitään.

Etsikää sopivaa seuraa, jos kaipaatte päiviinne sosiaalista täyteyttä. Muussa tapauksessa antakaa itsellenne armo kaikista velvoitteista ja hervahtakaa kunnolla ja täysin rinnoin. Katsokaa taivaan lintuja ja kedon kukkia ja olkaat kuin ne. Vielä laulaa leivo, vielä kukkii leinikki! Ette te ole sen kummempia eikä teillä ole sen enempää velvollisuuksia kuin niillä. Ei teillä kyllä oikeuksiakaan ole, sillä yhtä lailla sittisontiainen laulaa korressa kuin te kukkulan laella. 

Vai mitä?

(Valokuva Iines 19.6.2020)

13.6.2020

Kesäpäiväkirja, sivu 1: Omenapylly



Olen elämäni ensimmäistä kesää kaupungissa näin myöhään kesäkuussa.  Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole hääräämässä mökillä, jossa paikat huutavat auttavaa kättä ja polut kaipaavat kulkijaa. Onneksi tuttu putkimies vuosikymmenten takaa,  äidin muinoin pestaama,  huolehtii nurmikon leikkuusta ja muista huoltotöistä siihen saakka, kunnes pääsen mökille. Kun hän aloitti työt meidän mökillä, hän oli haituvaleukainen poikanen, minua hieman nuorempi, nyt hän on huolestuttavasti harmaantunut ja kutistunut. Mistäs minä sitten saan apumiehen, jos hänestä aika jättää? 

Täällä kaupungissa huomaan kyttääväni naapurien elämää. Taloyhtiöön on muuttanut viime vuosina paljon vuokralaisia, joilla on erilaiset tavat kuin omistajaosakkailla. Yhtiön mittavat ja kalliit remontit ovat ajaneet useita omistajia myymään tai vuokraamaan asuntonsa ja muuttamaan itse muualle. Vanha rivitalo on rahasyöppö.

Niinpä seuraan nytkin kaihtimien lomasta  Kaljamahaa. Hän on nelikymppinen poikamies, joka istuu  pienen vuokrayksiönsa etupihalla matalajalkaisen hiiligrillinsä kanssa. Hiiligrillistä nousee mahtavat lieskat, sytytysneste haisee, sitten tuprahtaa savu, ja heti perään  mies asettaa ritilälle makkararivin. 

Miehellä on ylävartalo paljaana, ja muheva vatsa roikkuu verryttelyhousujen päällä. Hän kävelee jalkaterät ulospäin töpöttämällä, paljain jaloin, toisessa kädessä on kaljatölkki. Hänellä on homssuinen tyttöystävä, joka kaivelee lyhyttä mekkoaan pois pakaravaosta. Naisella on kampaamaton permanentti, kiloja on tuhdisti. Tupakka palaa. He puhuvat kovalla äänellä molemmat. 

Siinä he istuvat kaiken rivitalokansan silmien edessä ja grillaavat makkaraa hiiligrillissään,  juovat kaljaa ja siideriä. Heillä ei ole  näkösuojaa, kuten meillä kahden kerroksen väellä, meillä on  aidatut isot takapihat ja  osake on oma. Ja meillä on kaasugrillit ja kalan savustamot, joillakuilla on terassilasitusta. Vuokralapsiperheellä on tramppaa. Isä ja äiti polttavat, lapset pomppivat trampalla.

Kaljamaha on kiinnittänyt kukkasen roikkumaan tuuletustangosta, keltainen amppelidiana.  Tyttöystävä tulee pyörällään, Lidlin kukko-olutpakkaus pyörän tarakalla. Sarvesta roikkuu muovikassi. Hame on taas mennyt pakaroiden väliin.  Tyttöystävällä on selvästi omenapylly. 

(Jatkuu...)



6.6.2020

Varo ikääntynyt, tai löydät muovivaipat pyllystäsi




Pidä varasi ihminen! Varuillaanolo on parasta aloittaa jo viidestäkymmenestä ikävuodesta, sillä ihminen voi menettää persoonansa sairaalan vuoteessa alta aikayksikön.

Olin suuressa keskussairaalassa pari yötä,  rutiinialaan kuuluvan leikkauksen vuoksi. Suurentunut lisäkilpirauhanen poistettiin  puolen tunnin operaatiossa, ja kaikki sujui hyvin. Tai sujui siihen asti, kun tunsin kiireellistä kutsumusta toilettiin. Olin saanut tietysti aimo annoksen pyörryttäviä nukutusaineita ja voimakkaita särkylääkkeitä, ja ne vaativat nyt mitä pikaisinta poistumista elimistöstäni. Tunsin että räjähdän, ellen pääse toilettiin.

Valitettavasti toiletti oli varattu, eikä sisällä oleva ihminen pitänyt kiirettä. Istuin sänkyni päädyssä ja elämä oli tuskaa. Kysyin ohi kulkevalta hoitajalta, olisiko lähistöllä toista toilettia. 

- Ei ole,  sanoi hoitaja ja jatkoi matkaansa. Seuraavana päivänä huomasin, että käytävällä oli wc noin kahdenkymmenen metrin päässä. Koputin varatun toilettimme ovelle ja sanoin, että nyt on pakko päästä, voisitko kiirehtiä. Ihminen sisällä aikaili, ja avasi vihdoin. Tässä vaiheessa meikäläisellä oli niin kiire, että käännyin hädässäni varomattomasti ja kompastuin paljaalle pyllylleni lattialle pöntön viereen. 

Ajatelkaa, rakkaat lukijat, itsenne tuohon tilanteeseen, ihan vapaasti ja vailla häpeää, sillä se voi sattua teillekin. Voitte kaatua hädässänne toiletin lattialle ja katsella sieltä käsin toiletin kattoa ja pelästyneitä ilmeitä. 

Olettehan vielä täynnä huumaavia nukutusaineita ja olette olleet koko päivän ruuatta ja juomatta. - Vaan lukekaa, rakkaat lukijat,  vielä jatko, vaikka toilettitarina voi inhottaa teitä. Tunnen nimittäin kutsumusta kertoa, miten helposti vanhempi ihminen voidaan kiepsauttaa tahdottomaksi hoitopaketiksi, eläväksi ruumiiksi kahlehdittuna kitumaan. Ellei osaa pitää puoliaan, siihen voi jäädä.

Ollaan siis edelleen tuossa kupsahdusvaiheessa, jossa hämmästyneenä ja syvästi häpeissäsi katselet toiletin katon ruutukuvioita. Ennen kuin huomaat, sinut on talutettu  potilasvuoteellesi,  laidat on nostettu korkeuksiin, ja käteesi on teipattu katetria ja piuhaa enemmän kuin ehdit laskemaan. Pyllyysi on tungettu muovihousut vaippoineen etkä voi vaihtaa asentoa korkealla kapealla vuoteella. Olet sidottuna pakettina liikkumatta ja tunnet paniikin  lähestyvän, vaikket olisi paniikkiin taipuvainen.  

Et pysty nukkumaan, koska asento on kauhea, rintaan pistää, selkä puutuu. Hoitaja sanoo, että rouva nukkuu nyt vaan.  Aamulla on lääkärinkierto. Kello on 3.15.

Käsiin sattuu, joka paikkaan sattuu, mutta kipeässä asennossa pitää olla,  pimeässä ja tulee nukkua. Tulee tietysti taas tarve pääsä toilettiin, pikkuhädälle, tippapullon kanssa. Nousen istumaan ja koetan laskea sängyn  laitaa.  Vedän oikealle ja vasemmalle, ylös ja alas, mutta laita ei liikahda. Ei kumpikaan laita. Eikä jalkopääty. Hivutan jalkani laidan yli,  suunnittelen hyppäämistä, mutta pudotus on korkea.

Koetan uudelleen laskea laitoja. Paniikki kasvaa hetki hetkeltä, mutta en tee vaippaan. Kuolen mieluummin ja räjähdän palasiksi. Vilkaisen naapurin sänkyyn ja näen, että naapuri on  hereillä.
 - Kuule, kuiskaan hänelle. - Voisitko laskea sängyn laitani, niin pääsisin toilettiin. 
- En  uskalla, sanoi naapuri. - Jos sattuu jotain, olen vastuussa. 
- Ymmärrän. Soitan kelloa ja hoitaja tulee paikalle, kehottaa tekemään vaippaan, koska pyörryin aiemmin toiletin lattialle. 

Kieltäydyn, sanon olevani täyspäinen ihminen, joka ei pyörtynyt vaan kompastui kääntyessään kiireesti ja hädässä, koska "aineisto" oli jo tulossa. Kukapa ei tässä tapauksessa kiirehtisi, vai mitä, rakas lukija? Häpeä on valtava, kun ihmiset luonnolliset tarpeet estyvät ja niihin pitää pyytää lupa. 

Pidän lyhyen mutta ilmeisen napakan puheen hoitajalle, opastan häntä potilaan ihmisarvoisessa kohtelussa. Tuloksena on, että hoitaja vapauttaa minut vankilastani, laskee laidat ja päästää itse toilettiin. Olen hänelle syvästi kiitollinen tästä armolahjasta. Hänhän toimii vain opetetun hoitokaavan mukaan. Kaatuvat ja horjahtelevat potilaat paketiksi säkyyn, laidat korkeuksiin ja naps, lukkoon,  vaippa pyllyyn, letkut käden selkään ja hiljaa nukkumaan.

Myöhemmin kotona tutkin sairaalassa sattuneita asioita, sillä minua vaivaa kaatumiseni toiletissa. En ole kaatuilevaa sorttia, vaan liikun päivittäin hyvinkin ripeästi ja käyn kuntosalilla, paitsi nyt korona-aikaan. Ohitan nuorempia lenkillä. Pääkopassani on palikat oikeissa lokeroissa.

Huomaan netistä, että minulle syötetyllä kipulääkkeiden joukossa olleella Atarax-tabletilla  on rauhoittava vaikutus. Tabletin todetaan haittaavan ajokykyä. Heureka, minähän ajoin itseni nurin!

Ihmettelen lääkkeen antamista, koska olin rauhallinen potilas, en juoksuttanut hoitajia enkä pelännyt leikkausta. Syötetäänkö sairaaloissa vanhemmille potilaille  rauhoittavia, kysymättä? Tiedän saletisti, että se oli tämä tabletti, joka aiheutti kaatumiseni äkillisessä kurvauksessa kohti toiletin tavoiteltua hermokeskusta, pönttöä. 

Hoito oli kieltämättä tehokasta ja hoitajat olivat varman ammattitaitoisia ja ripeitä. Heräsi oikeastaan vain yksi kysymys: onko hoito meillä jo liiankin ripeää ja tehokasta? 

(Valokuvassa Ellen  ja Alli)