27.10.2015

Pieni blogihistoriakatsaus



Sivupalkista huomaan, että Anita Konkan blogi täyttää kymmenen vuotta tänä vuonna. Onnea! Se on melkoinen saavutus näinä vaihtelevina somekulttuurin aikoina, jolloin suositaan monenlaista nopeaa viestintää ja pätkäkirjoittamista ja tilan täyttämistä monenlaisilla merkkiaineksilla ja houkuttelevilla kuvilla. Mainittakoon, että Anita Konkan Kirjailijan päiväkirja -blogi oli jo tätäkin ennen, vuodesta 2002 alkaen. Se oli ensimmäisiä blogeja, joihin blogimaailmassa tutustuin vuonna 2003, jolloin itse tulin blogosfääriin, ja aloitin ensimmäisen blogini, jonka sittemmin poistin.

Huomaan myös, että omakin blogini täyttää ensi vuonna kymmenen vuotta. En tiennyt ollenkaan, että tästä tulisi näin pitkä pesti. Tällä hetkellä blogissa on 814 kirjoitusta ja 84 767 kommenttia. Omaan kirjoittamiseeni ja kommentointiini oli alkuun vaikuttimena neurologinen puhesairaus dysphonia spasmodica, joka esti ja estää edelleen pidemmät puhumiset reaalitilanteissa perhetilanteissakin. Jo virkkeen alkupuolella etenkin vokaalialkuiset sanat takertuvat kurkkuun ja salpaavat äänihuulet, niin että ääntä ei  tule ennen kuin pysähdyn, otan lisää henkeä ja aloitan uudelleen. tragikoomista on, että puhe katkeaa taas samaan paikkaan. Eikä voi edellyttää, että kukaan jaksaa kuunnella katkopuhetta pitkää aikaa kiusaantumatta. Siispä säästän heidät siltä ja kirjoitan ajatuksiani ja mielipiteitäni blogilaineilla.  Ehkä on onni, että puhesairaus tuli introvertille, joka muutenkin kirjoittaa mielellään. Sosiaalisesti vilkkaalle ihmiselle tämä sairaus olisi suuri kärsimys, sillä se eristää väkisinkin, ellei pidä varaansa ja puoliaan.

Ensimmäisen kuvablogin perustin lokakuussa 2005, joten kuvabloggaus täyttää myös kymmenen vuotta. Ensimmäinen kuvajulkaisuni koostui vanhojen kirjojen kuluneista kansista ja oli varsin vaatimaton. Ehkä huomionarvoista on se, että muistan jokaisen ottamani kuvan varsin hyvin, eli kuvabloggaaminen on ollut varsin riemukasta. Muistan sen kiihkon ja jännityksen, kun sain ensimmäisen järjestelmäkameran! Luultavasti en olisi keksinyt valokuvausta ilman blogimaailmaan tuloa. Mainittakoon, että nykyisen kuvablogin, joka on suora jatkumo ykkösblogille, aloitin vuonna 2007, kun uudistin blogipohjaa. Tällä hetkellä valokuvaaminen vie yhtä paljon aikaa kuin kirjoittaminen. Molemmat yhteensä merkittävän siivun joka päivä enkä pidä sitä hävettävänä. Mitäpä muuta eläkkeellä oleva tekisi yhtä mieluusti kuin henkisiä ja luovia toimintoja pitääkseen rappeutumisen loitolla? Minusta esimerkiksi sosiaalinen rupattelu ja naiskööreissä istuminen on pitkästyttävää ajanhaaskausta.

En osaa surra sitä, että niin sanotut kirjoitusblogit ovat jääneet muiden media- ja somekanavien jälkeen. Suuret keskustelupalstat nielevät osan entisistä blogien lukijoista, sanomalehtien ja yritysnimien alla kirjoitettavat blogit etäännyttävät vanhakantaiset itsenäiset ja riippumattomat blogit omaan takapajuiseen maailmaansa. Muoti- ja lifestyleblogit saavat satojatuhansia lukijoita, vaikka niiden sisältö voi olla varsin mitätöntä. Niiden kirjoittajat saattavat höttöisyydestään huolimatta - tai ehkä juuri siksi - ansaita elantonsa blogillaan.

Iltapäivälehdet ovat lisänneet kolumnistien määrää, ja nettilehdet ovat täynnä keskusteluttavia ajankohtaisaiheita. Se on kaikki pois kirjoitusblogien huomiosta, mutta on ilmiöllä etunsakin. Pahimmat nettihörhöt ja ennen melko tavalliset blogikiusaajat ovat siirtyneet yleisille palstoille. Jäljelle jäävät kirjoittajat ja kommentoijat, joilla on sanottavaa ja jotka tahtovat panostaa laatuun ja visuaalisuuteenkin. Jos kirjoitusblogiin osuu kommentoimaan poliittinen trolli, hän erottuu joukosta selvästi.

Lopuksi: viime viikolla vietettiin lehdistössäkin sananvapausviikkoa. Tätä toteuttettiin nettilehdissä hiljaisuudella ja keskustelujen estoilla, sillä tietyt aiheet olivat vapausviikollakin kiellettyjä. Niistä tulee edelleen olla vain hyväksytty mielipide. Tällainen lehdistön ankara linja merkitsee hyvää blogeille, joissa on lähes aina vapaa keskustelumahdollisuus. Kauan eläköön siis blogit ja sananvapaus!

(Maalaus Michael Sowa)

17.10.2015

"Jostakin on jotakin pöllähtänyt" eli asiantuntija vastaa



Miksi ulkomaalaiset eivät pidä suomalaisesta ruoasta? Asiantuntija vastaa. Helsingin yliopiston kansatieteen dosentti Maarit Knuuttila.


 Miksi suomalainen ruoka maistuu pahalle? Jyrki Lehtolan kommentti.


Ajankohtaiskeskustelu vihateoista ja rasismista Suomessa. Keskustelun avaa keskustelualoitteen ensimmäinen allekirjoittaja, kansanedustaja Nasima Razmyar . 


Helsingin ilmassa oli kuun alussa harvinaista radioaktiivisuutta – Säteilyturvakeskus: "Jostakin on jotain pöllähtänyt" 


Kakkaatko väärin? Vessanpöntöllä istuessa mutka säilyy, mutta kun ihminen kyykistyy, mutka oikenee ja uloste pääsee vapaammin ulos", sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen. 


Valittaja, jahkailija ja uhrautuja voi oppia tulemaan toimeen työssä – asiantuntija neuvoo, miten se onnistuu. Vinkkejä Työterveyslaitoksen kehittämiskonsultti Anna Vanhalalta. 


Michelin-tähtikokki Pekka Terävä tekee paljastuksen. Kun koko Suomi kohisee alle kuuden euron pizzoista, hän hoitaa homman kahdella eurolla. 


"Salilla keskitytään helposti vahvistamaan isoja näkyviä lihaksia. Siksi innokkaalla treenaajalla voi olla valtava hauis, mutta hän ei saa kunnolla kättä ylös", sanoo UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari. 


Oletko aina leikannut täytekakun väärin?  Katso yksityiskohtaiset leikkausohjeet käyttäjän Numberphile YouTube-videolta. 


Yle pyysi minua seuraamaan A2-illan suurta pakolaiskeskustelua somen näkökulmasta. Twitter-virtaa seuraillessani huomasin kiinnostavan ilmiön. Virtaan alkoi tulla munapäisiä tilejä. Katleena Kortessuo.




(Mainos  teoksesta Suomi 75, Itsenäisen Suomen historia)

10.10.2015

Ilmapiiri vapautui torstaina 8.10. kello 12.00



Syksy ei tule aina kauniisti. Puut eivät kellerry, punerru, eivät hehku väriloistossaan. Ruoho ei taivu nöyrtyen huurteen alle.

Syksy tulee tuonen lailla, se käpertää lehdet ruskeiksi koppuroiksi, kunnes ne putoavat maahan mädäksi kerrokseksi. Hiusjää tulee hiipien lahoavaan oksanpalaan, sillä kuolemakin on kasvua: biologiset apuvoimat kasvattavat sienirihmastoja. Jokaisen rihman päähän kasvaa jäinen hius. Harventuneet puut paljastavat säikkyvien lintujen piilopaikat. Joen virta nostaa rannoille rojua, pihlajissa on rusinoita.

Suomen yhteiskunnallinen ilmapiiri vapautui torstaina 8.10. kello 12.00. Kuin samppanjapullon korkki olisi poksahtanut ilmaan. Heikki Rinteen kasvot tyyntyivät, Ruben Stilleriltä loppuivat kysymykset, vihreiden puoluesihteeri ratkesi riemusta nikottelemaan, Sebastian Tynkkynenkin - tuo luojan lähettiläs, persujen viimeinen niitti - sanoi, että minä se yritin varoittaa. Saarakkala yhtyi häneen. Tasan kahdeltatoista Yle julkaisi tekemänsä poliittisen kyselyn tulokset.

Suomi on pelastettu, sitä ollaan  kuin ollaankin humaani länsimaa, joka ei sorra mamuja, matuja eikä sari sairaanhoitajaa eikä pekka paperimiestä saati köyhää eläkemummoa tahikka päiväkotilasta. Hallelujaa sille. Jäämme enää odottamaan hallituksen lopullista kaatumista ja persujen viimeisiä askelia Suomen politiikassa.

Enää ei puhuta raiskauksista saati raiskuun yrityksistä. Keskustelut elikkä vihapuheet kielletään pysyvästi lehtien poliittisesti herkkien uutisten perästä. Etsitään positiivinen näkökulma, laaditaan valoisia katsauksia, joissa korostetaan sitä, että ei ole mitään pelätävää, kaikki on hyvin, kunhan ette pöljät pelkää erilaisuutta. Lehdissä mainostetaan näkyvästi (HS, Demari, Vihreä Linja) opetushallituksen suunnittelemia valtakunnallisia Vihanhallintakursseja ja terveysministeriön Erilaisuuden sieto- ja kestäminen -kursseja, vasta-alkajille.

Koulutus saa lisää rahaa, eläkkeitä nostetaan ja asumistukiin tulee lievää suurempia korotuksia. Ammattiyhdistysliikkeiden merkittävyyteen panostetaan koulutusrahaa ja johtajia tuetaan ylimääräisellä Lapin-matkalla yhdistyksen kelomökille. Paperimiehet saavat kolmen prosentin korotuksen sunnuntailisiin ja sairaanhoitajat 0,45 prosentin. Subjektiivista päivähoitoa lisätään, ja siitä tehdään pakollinen puolentoista vuoden iästä alkaen, järjestäjänä opetushallitus, Ville-Veikko Mastomäki ja Pinja-Liina Jalkanen. Maahanmuuttajille laaditaan erityisen tuen lisä, jossa mm. tyttöjen sairaalakulut korvataan.

Ihan tässä vatsanpohjasta riemullisesti nipistää, kun ajattelee, mitä muuta Heikki Rinteen ja Ville Niinistön laatimalla elvytyslistalla on. Se on taatusti tehokas ja ketään sortamaton! Kenties Arhinmäkikin pääsee talkooryhmään mukaan. Vastaanotto tulee taatusti olemaan suopea, kansa aplodeeraa eikä Ruben Stillerillä eikä ylipäänsä Ylellä ole mitään lisättävää, saati kysyttävää.

2.10.2015

Puurolle, pojat!



1.10. Suomi-neito on saanut taas häpeällisen kolauksen maineeseensa. Sen lautaset eivät enää kelpaa. Lehdissä on nimittäin kirjoitettu,  että neito on tarjonnut koiranruokaa maahanmuuttoviraston asiakkaille, ulkomaalaisille! Ettei parempaa tarjottavaa nyt muka ole!  Jo otti ohranen! Sydäntä kylmää, kun ajattelee, mitä ulkomaan lehdet kohta kirjoittavat ja miten vaikeaa edustajillamme Brysselissä taas tulee olemaan.


2.10. No eipäs tarvinnut kuin nukkua yön yli, niin ammattiselittäjät ovat jo liikkeellä tätäkin notkahdusta selittämässä. Asialle on pantu mm. Suomen virallinen katastrofiselittäjä, psykologi Salli Saari, joka sanoo kauniisti, että turvapaikanhakijoiden turhautuminen se vain purkautuu, kun odotukset eivät olekaan heti täyttyneeet. Koetetaan siis kaikki ymmärtää, että kyllä se kiitollisuus sieltä tulee myöhemmin, kunhan odotukset täyttyvät. Voivat muuten suuttua ja lähteä takaisin.

Kriisipsykologi Soili Poijula selittää taas hauskasti, että kulttuurien yhteentörmäyshän tässä vain on, mitämaks, ei hätää, ihan normaalia. Turvapaikanhakijoiden  tulinen luonto  tässä näkyy, sillä heillä on ilmaisukyky vähän eri luokkaa kuin suomalaisella. Moittiva katse suomalaiseen.

SPR:n apulaisjohtaja Janne Salmivaara taas rauhoittelee, että älkääs nyt suomalaiset, rahastahan tässä vain on kysymys. Kun rekisteröimättömät saavat 200 euroa vähemmän kuin jo rekisteröidyt, niin tottakai siinä ollaan kateellisia, kun muut painavat bussilla Jumboon.

Ruokapalvelu Oulun Serviisin Pauliina Mättö - hups -  Värttö taas on kiitollisena palautteesta ryhtynyt parantamaan ruokalistaa asiakkaiden makumieltymyksiä ja nälkää vastaavaksi. Kun ennen sai yhdellä päivällisellä kahdeksankin jauhelihapihviä ja kymmenen munaa per nuorimies, niin nyt asiakkaille tarjotaan kaksi lämmintä ateriaa aamu- ja iltapalan lisäksi. Heille ei Värtön mukaan voi tarjota samaa ruokaa kuin suomalaisissa laitoksissa.  

Miten se menikään Suomen peruskouluissa se kalapuikkojuttu - jossa kolmetoistavuotias poika otti lautaselleen neljä kalapuikkoa kolmen sijaan, ja tilannetta selvittämään kutsuttiin poliisi?  Mitä tapahtuisi, jos turvapaikanhakijalta pyydettäisiin takaisin edes neljä kahdeksasta jauhelihapihvistä ja kymmenestä kananmunasta? Ja mitä sanoisi suomalainen vanhainkotimummu, kun lautasella olisi puuron sijasta edes yksi lihapihvi ja kananmuna?


(Valokuva teoksesta Suomi 75, Itsenäisen Suomen historia)