27.5.2022

Kaksi naista

 



Kuva pääministeri Sanna Marinista Irpinin tuhojen edessä Ukrainassa vertautuu hätkähdyttävästi 1800-luvulla vaikuttaneen Adolphe Dillensin kuuluisaan maalaukseen Jeanne d'Arcista, useita pieniä yksityiskohtia myöten. 

Jeanne halusi pelastaa Ranskan maan englantilaisilta, Sanna haluaa pelastaa Suomen venäläisiltä. Jeannesta tulikin maansa kansallissankari, pyhimys, ja Sannahan on nykyajan sankari, lähes pyhimys, joka osa hänelle auliisti suotakoon vaikeassa tehtävässä. 

Siinä missä Sanna Marinia saattaa kaikkialle turvamiesten ja avustajien leegio, oli Jeannellakin saattajansa epävakaassa englantilaisten tunkemassa Ranskan maassa, peräti ritari ja muutama talonpoika. 

Kuvassa Jeannea tosin saattavat vangitsijat, ja niin kuin historiasta tiedämme, tuloshan oli karmea. Jeanne poltettiin roviolla. Sanna  on myös ahdistavassa tilanteessa, katsoessaan venäläisten aiheuttamia hirveitä tuhoja edessään. Ruumiita ei näy, mutta ne pystyy kuvittelemaan.

Jos olisimme nyt koulussa, oppitunnilla, pyytäisin oppilaita laskemaan kuvista erot ja yhtäläisyydet niiden välillä. Koska te olette tietäviä aikuisia, en pyydä teitä tekemään mitään, mitä ette halua. Uskon, että nautitte kauniista maalauksesta ja herkästä valokuvasta. Sanon vielä sen, että kun pääministeriämme on joskus syytetty kovailmeisyydestä ja tunteettomuudesta, niin verrattuna  Jeannen jähmeään ilmeeseen ero on valtava. Vai mitä?

*

Kuvien katselun jälkeen lopuksi todettakoon, että Suomi on hyvissä käsissä muutenkin, sillä presidenttikisaan on ilmaantunut musta hevonen, Ulkopoliittisen instituutin johtaja, Mika Aaltola, tuo 50-luvun  filmitähden näköinen mies. Aaltolalla on tutkinto psykologiasta, minkä lasken hänelle merkittäväksi ansioksi, vaikka se onkin suoritettu USA:ssa. Lisäksi hän on yhteiskuntatieteiden tohtori, suomalaisittain. Samoin kuin Niinistö, Aaltola on vireä ikäisekseen, sillä perheessä on tuore vauva.  


(Maalaus Adolphe Dillens, valokuva Irpinin kaupunginhallitus 2022/Ilta-Sanomat 26.5.)

22.5.2022

Moskovan valot

 


Minun on ikävä Moskovan valoja. Niitä Moskovan valoja, jotka Vladimir Vladiromitš  Putin meiltä vei. Vei palan sieluamme, sen slaavilaisen kaihomielisen ja hitaan puolen, joka sai meidät rakastamaan Georg Otsia ja äiti Venäjää, jonka aroilla kuiski tuuli ja ratsasti yksinäinen kasakka. Ja jossa lakkaamatta jyskytti juna pitkin Siperian rataa, yllään tuhansien tuikkivien tähtien  vyö. Sinne radalle ei ole enää menemistä. Sen Putin meiltä vei. 

Emme lopultakaan taida ymmärtää edes osaa siitä, mitä Putin on mennyt tekemään ei yksin Ukrainalle ja äiti Venäjälle, vaan myös Suomelle. Tyyppi vei meiltä kokonaisen kulttuurin, nuoruutemme unelmat ja hautasi koko vasemmistoaatteen. Torveen on puhallettu, naamiot on riisuttu, on aika kaivaa haamut haudoistaan ja kirjoittaa historia uusiksi. 

Kuten Jari Tervo eilen sanoi, suomalaisilla on aina ollut kaksi syytä suhtautua Venäjään penseästi. Toinen on talvisyy ja toinen on jatkosyy. Nyt on sitten se kolmas syy, jolla ei vielä ole nimeä, mutta uhattu on yllätyksillä, myös sotilaallisilla ja ydinaseilla. Rajavartiolaitos on kuulemma valppaana piippalakkien varalta, sanottiin Tervon ja Halmeen tosisuomalaisuuden etsintäohjelmassa.

Menetetty maa, Venäjä, menetetty itseltään. Me menetämme kulttuurin, joka on saanut tahran, kuten on saanut kaikki mikä tulee Venäjältä. Urheilu, laulut, taidekin. Tšehov on saanut tahran, Dostojevski on saanut tahran, Gogol on saanut tahran. 

Eivät he huonontuneet ole, he loistavat tietysti edelleen kirkkaina, mutta tahra, siellä se on heidänkin taiteessaan. Ikään kuin mätä kananmuna, jonka mielenosoittajat heittävät kohteeseensa. Tai liima, jolla Elokapina liimaa itsensä kauppaliikkeiden ikkunaan. Ei se kauppa siitä huonone eikä munaosuman saanut huonone, mutta häväisty on. 

Vaan siis Moskovan valot, ja Georg Otsin kaikki venäläiset laulut.  Kaikki vallankumouslaulutkin, ja Reijo Frank, ennen kaikkea Reijo Frank.  Niitä on ikävä. Milloin tulee Venäjälle valo, milloin oikeasti suuri persoona valaisee maan? Kunpa Venäjän kansa vapautettaisiin kansallisesta petoksesta. Kunpa voisimme taas riemurinnoin laulaa Partisaanimarssia ja Veli siskoa. Ja uskoa parempaan maailmaan.

16.5.2022

Katoavaa kansanperinnettä



 

Suurten maailmantapahtumain vallatessa päivittäiset viestimet tuntee ihminen turvattomuutta. Mikä nyt eteen, kuinka olla ja elää, kuinka välttää sodan uhka ja koronan kiihkeät jälkimainingit? Kuinka torjua ilmaston hätätila? Mitä tästä elämästä tulee, voiko tulevaa suunnitella vai pitääkö muuttaa maalle? Pitääkö ostaa sähköauto, aurinkopaneelit sekä hevonen ja aatra? Ottaako neljäs koronarokotus ja aselupa?

Luokaamme katseemme sinne, mistä Suomen kansa, maammot ja taatot, ukit ja mummat,  aina on  apunsa noutanut ja tulevaisuuttaan katsonut: kansanperinteeseen, sillä se on oiva työkalu akuuttiin pelko- ja hätätilaan. 

Jo yksin tuulen suunta antaa osviittaa tulevasta: idästä tulee huono ilma, lounaasta lämmin kesä. Myös lintujen käyttäytymistä voi tulkita: harakan nauru pihalla tietää kavalaa naapuria tai rahan menetystä. Petolintu pihapiirissä tietää huonoa, sotaa tai kuolemaa.

Ainahan on tehty taikoja karjaonnen saavuttamiseksi, aina on varauduttu karhun hyökkäyksen varalle, aina on sutta suitsittu erilaisilla menoilla. Naisväki on karjaa laitumelle laskettaessa kavunnut ketarat levällään korkealle navetan oviaukkoon, jotta lehmikarja hipaistuaan paljasta haaroväliä saa väkeä eli voimaa metsän petoja vastaan. Taika on ollut varsin suosittu Hämeessä, jossa emännät laskivat lampaansakin kevätlaitumille jalkojensa välistä.

Hyvä varustautuminen sodan varalta on tuttu jo  esihistoriasta, mutta siinä missä kaukaiset alkuperäiskansat maalasivat kasvonsa ja tanssivat sotatanssin saadakseen sotaonnea vihollisheimoa vastaan, on meidän asuinsijoillamme lähinnä suunnattu huomio yläilmaisiin ja alailmaisiin, henkiin ja vainajiin metsästysonnen ja hyvän elämän toivossa. Ei siis ole ihme, että vieläkin asuinsijoillamme on rauhan joukkoja, jotka eivät suin surminkaan halua liittyä mihinkään sotilasliittoihin, vaan ennustelevat  sotaa, jos liitytään. 

Sitten se tärkein. Hyvään elämään liittyy meillä saumattomasti naimaonni. Lukuisat ovat ne konstit, jolla lempeä on nostatettu ja tulevaa ennusteltu. 

Noormarkussa on tapana sanoa, että  tytön saa siten rakastumaan itseensä, että lyö häntä sauvalla, jolla on käärme  tapettu ennen käen kukkumista. 

Viljakkalassa taas uskotaan, että  tytöt saa helposti kiintymään itseensä, jos antaa niiden jollain tavoin haistella kainalokuoppiensa hikeä. Ja joka puolella Suomessa sopii naimakuntoisten ja -haluisten piehtaroida alastomina ihastustensa ruispelloissa juhannusyönä. Lemmen nousu on taattu. 

Sanottakoon vielä sitoutumiskammoisille, että Kuopiossa uskotaan, että mies pääsee epämieluisasta naisesta vapaaksi, kun ottaa kolme karvaa naisen takapäästä ja polttaa ne tulessa.

Alkavan kesän kunniaksi ryhdytään lopuksi runolle. Tässä puuhassa on Suomen Kansan Vanhat Runot -kirjasarja oikea aarreaitta. Suositan lukemista etenkin runosieluille. Ette kadu.

Lähestyvän kesän ja juhannuksen kunniaksi poimin  teille, rakkaat lukijat lemmennostatusrunon, loitsun, yksinäisille onneksi, vakiintuneille uudeksi elvytykseksi. Aitoa suomalaista kansanperinnettä.

Kissan kiihko, koiran kiihko,
Tauhualta tamman kiihko,
Tallista oriin kiihko!
Nouse, lempi, liehumaan,
Kunnia, kupahumaan
Tämän piian pillun päälle,
Tämän peiposen perälle.
Tämän lapsen lanteille!
Ei sitte sinä ikänä,
Jos ei tänä keitona kesänä
Muiska mulkut, keiska kellot,
Kynnä kyrpä persettäsi,
Vaan taiten taivonen tekisi,
Kun kyrpiä sataisi,
Lieriä leretteleisi
Tynnyrin tytön osaksi,
Kontin kunni kohtaloksi!

(SKVR)
Suomen Kansan Vanhat Runot, Suomalaisen Kirjallisuuden seuran julkaisuja)


(Maalaus Juho Rissanen, Povarit)

11.5.2022

Hoitomoraali?




Suomi on pudonnut tilastoissa koronanhoidon takapajulaksi, mikäli arvostettua brittiläistä lääketieteen julkaisua, huippujulkaisuksi kutsuttua The Lacetia on uskominen. Suomessa on koronakuolemien lukumäärä kasvanut maailman kärkieliittiin, ja vuosina 2020–2021 on ollut  noin 8 780 ylimääräistä kuolemaa.

Tosin Suomessa tämä hurja luku kiistetään ja selitetään toisin, mm. niin, että koska kyseessä ovat ennen kaikkea vanhuskuolemat, niin kuolinsyy on monisairastavuus ja  yleinen hauraus, jolloin korona tappaa nopeastikin ja virallinen kuolinsyy voi olla siis muukin.

Niin tai näin, hieman selittelyn makua on ilmassa. Ikävä tulee  ministeri Katja Kiurua, joka haparoivan alun jälkeen piiskasi Suomen kuiville, ja korona saatiin hyvään hallintaan. Hallitusta suitsutettiin upeasta koronanhoidosta. Nyt kun tilastot ovat romahtaneet ja kuolemat Ruotsiakin korkeammat,  se ei olekaan enää hallituksen - vika. Vain kaunis tilasto on hallituksen ansio. Mitähän tästä pitäisi ajatella? Ja mikä mies Aki Linden on? En ole kuullut sanaakaan koronanhoidosta hänen suustaan. Kansalaiset on jätetty yksin koronan kansa. 

Tällä hetkellä Suomessa koronaluvut ovat hurjimmat koskaan ja taudin annetaan kulkea vapaasti kansalaisten läpi. Neljänsiä rokotuksia pihdataan, vaikka esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa piikkejä saavat kaikki yli 65-vuotiaat. Meillä ikäraja on 80 vuotta. Ei ole ihme, että vanhuksia haudataan nyt ennätystahtiin. Olemme valinneet Tegnellin tien, kun Kiurusta päästiin.

Kansantaloudellisesti tämä on tietysti viisasta, kun vanhusten määrä vähenee. Talous lähtee nousuun huollettavien määrän vähentyessä. Jokainen kohtaa ennen pitkää koronansa -mantra kaikuu nyt Mika Salmisenkin huulilta, ja nyt on hänen mukaansa aika elää normaalisti ja iloita kesästä. Menkää ja sairastakaa!

Minäkin käväisin jo maaseudulla, kesälaitumillani. Kohtasin pari sukulaista ja muutamia kyläläisiä. Jokaisella kohtaamallani oli "koko porukka" sairastanut koronan, osa lievänä, osa vakavan ja pitkän version. Kaikkein nuorin jäsen, reipas kampaajanainen, oli virunut yli viikon teholla henkitoreissaan eikä ole vieläkään kunnossa. Kuului sarjaan "ei rokotuksille".  

Kovin mieluusti ottaisin sen neljännen piikin, vaikka sen, jonka joku nuori rokotusvastainen jättää käyttämättä. Voisiko rokotteita jakaa heti  kaikille halukkaille? Tämä on kysymys, johon jonkun THL:n asiantuntijan tulisi vastata. Rokotteita kun lukemani mukaan on riittävästi jopa valmiina. Kuka niiden päällä istuu? Hanna Nohynek? Moni varttunut saisi vapaan ja pelottoman kesän, jos se heille haluttaisiin suoda. Muualla Euroopassa on suotu.

*

Lopuksi todettakoon, että onpas hupaisa tämä systeemi, jossa ministerit ja presidentit astuvat yksitellen vuoron perään estradille kertomaan kauan pihtaamansa Nato-kantansa, jonka kaikki ennalta tietävät. 

Ihan kuin patsasta paljastettaisiin juhlallisesti. Maa- ja metsätalousministeri Kurvinen paljasti juuri kantansa, kertoo lehden lööppi. Saarikko paljasti eilen patsaansa ja huomenna verho putoaa  Marinin ja Niinistön patsaalta, Andersson taitaa pihdata vielä ja Tuomiojahan änkyröi kolumnissaan juu-ei-vaarinhousut, jotta häntä ei voida jälkikäteen saada kiinni väärästä mielipiteestä. 

Minä sanon tietenkin, että Natoon ja heti, olen koko ajan sanonut. Ajattelen myös nykyään niin, että voisin olla hyvä sotilas, ja voisin jopa puolustaa maatani aseella ja tykillä, jos vastassa on brutaali, kieron ja valehtelevan diktaattorin hyökkääjävaltio. Kovin mieluusti en lentäjäksi alkaisi, vaikka on värisyttävän kauheaa ja ihanaa kuunnella Hornetien jylyä läntisellä taivaalla.

4.5.2022

Kaasua, Tuppurainen, kaasua!

 


Nyt lappu luukulle, Tytti Tuppurainen! Se sana, joka sinun vastuullisena  omistajaohjausministerinä tulee nyt lausua Venäjälle, on EI. Ei yhtään hörppyä enää.

Suomi nimittäin käy kaasulla, itäisellä kaasulla, jota meille tuo valtionyhtiö Fortum, jolla on edelleen Venäjällä kaksitoista fossiilivoimalaa. Luit oikein: 12 voimalaa. 

Eikä tässä vielä kaikki. Syntilista on melkoinen. Nimittäin Fortumin tytäryhtiö Uniper on myös Euroopan suurimpia venäläisen kaasun ostajia. 
Kaiken lisäksi valtionyhtiömme on kaavaillut avaavansa tilin venäläiseen Gazprombankiin, jotta kaasuostot voisivat jatkua. Tämä rikkoo paitsi yleistä moraalia myös EU:n kaavailemia pakotteita, toteaa Olli Tiainen Greenpeacesta. 

Tämä kaikki Venäjän armeijan tukeminen tapahtuu siis nyt, kaiken aikaa, Venäjän barbaarisen hyökkäyksen jatkuessa jo kolmatta kuukautta Ukrainassa. Tänäänkin lehdet kertoivat yli kahdestakymmenestä kuolleesta siviiliuhrista.

Ministeri Tytti Tuppurainen selittelee, että Uniperin toimet eivät kuulu Suomelle. Ei vaikka kyseessä on Suomen valtionyhtiön tytäryhtiö? Se, että Tuppurainen sallii sodan rahoittamisen jatkuvan, osoittaa että valtionyhtiöllä ei ole moraalista selkärankaa.

Parhaillaan on käynnissä Greenpeacen mielenosoitus Espooossa, Fortumin pääkonttorin edessä. Kyseessä ei ole mikään laiska huuteleva  kadullaistumissessio, vaan varsin ripeä performanssi, josta ei puutu aktiviteetteja. Siellä on jo kavuttu katolle ja seinillä on asianmukaiset plakaatit viritettyinä. Ei estellä ihmisiä kulkemasta eikä autoja ajamasta, ei levitetä takapuolta asvaltilla, vaan keskitytään informoimaan  asiasta: Venäjä pois Ukrainasta, rahahanat kiinni, Tuppurainen. 

Olisinpa lähempänä Espoota, niin menisin itsekin mukaan pöhinään. Oikeasti kyllä ajattelen niin, että Tuppuraiselle tekisi hyvää joutua  muilutetuksi Imatran itärajalle katsomaan, miltä  auringonnousu näyttää piikkilanka-aidan takaa. Ministerin voisi tipauttaa suoraan aidan toiselle puolelle eikä päästää takaisin ennen kuin hän vastaa kysymykseen: Miksi sallit suomalaisen valtionyhtiön rahoittaa Venäjän sotaa. - Vai mitä?