25.9.2012

Syyspäiväkirjan lehdiltä, sivu 3: Seksi hoitaa psyykettä


24.9. Ei pitäisi lukea iltapäivälehtiä ja muita kyseenalaisia julkaisuja. Yhdessä niistä pari- ja seksuaaliterapeutti sanoo, että kypsä ja terve seksuaalisuus on  ehtymätön voimavara  ja että seksuaalisuus hoitaa psyykettä.  Mikä se semmoinen   psyykettä on? Miksi toimittaja ei korjaa pari- ja seksuaaliterapeutin partitiivimuotoa lehteen? Pitäähän toimittajan osata sanoa että psyykeä.  Psyykkeeni posahtaa kohta. 

Onkohan tämän rivitalon asukkailla kypsä ja terve seksuaalisuus? Pareja ainakin on suurin osa, yksin eläviä vain vähän. Yleensä yksinasuvat löytää kerrostalojen uumenista tai maaseudulla peräkamareista, ja heillä kenties on  epäkypsä  seksuaalisuus, kun ovat kerran syrjäytyneet terveestä elämästä.  

25.9 Tänään katselen jälleen Edward Hopperin kiehtovaa maalausta. Kuvassa on mies, joka keskittyy papereihinsa. Hänellä on selvästi kypsä ja terve seksuaalisuus, ja paidansilittäjä kotona. Kuvan nainen sen sijaan ei selvästikään  vietä säännöllistä ja tervettä seksuaalielämää, sillä hän on virittyneessä tilassa heti aamulla ja katselee esimiestään kaihoisasti ja ehkä hieman epäterveesti. Mies on niin täynnä voimavaraa, ettei huomaa edes sitä, että nainen tuskin pääsee kävelemään kapeassa hameessaan, koska reisiä ei saa erilleen riisumatta hametta. Paitsi jos hame on jerseytä, se venyy. 

Pieni sivuloikka - minulla oli yksi ystävä, perseetön Sirpa. Hän painoi ohuimmillaan 44 kiloa ja oli onnessaan, kun persettä ei erottanut sivuprofiilista tyttöjen huoneen kokovartalopeilistä. Minulla näkyi, hyvinkin, ja häpesin kohoumaa. Tuosta nimestä perseetön Sirpa ei muuten kannata närkästyä - perse oli Sirpan mielisanoja, joten olisi omituista puhua perseestä kiertoilmauksin. 

Takaisin arvoitukselliseen kuvaan! Sen jännite on henkilöiden välisessä lyhyessä lyhyessä välimatkassa, ja  erilaisessa ruumiinkielessä. Kannattaa huomata, että naisen perse ja miehen pää ovat samalla tasolla! Onkin vain ajan kysymys, milloin mies herää ja huomaa naisesta väreilyn. 

Minä näen mielessäni tapahtumat hieman pessimistisessä valossa. Nainen saattaa kävellä miehen editse hieman söpöttävin askelin, etualalle Underwood-merkkisen kirjoituskoneen ääreen, hän saattaa pudottaa paperin lattialle aivan miehen edessä tai sitten ei.  Mies ei kuitenkaan kummassakaan tapauksessa riennä avuksi. Pöydän ääressä nainen sitten katsoo alta ripsien, mitä miehen kasvoista näkyy. Mitä luultavimmin miehen kasvot ovat ilmeettömät, mutta silmissä voi olla sumeutta. 

Huomaatteko muuten, minkä kohdan taiteilija Edward Hopper on asettanut kultaiseen leikkauspisteeseen?

(Maalaus Edward Hopper)

18.9.2012

Syyspäiväkirjan lehdiltä, sivu 2: Pätäkän uusjako


17.9. Hieman huolestuttaa tämä kohu syrjäytyneistä nuorista. Kun Sauli ei nyt tajua, että ei tässä muu auta kuin pätäkkä. Pätäkän uusjako. Kuka suuri ja mahtava se sanoikaan, että  jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan. Ei tässä kotipullaa haluta eikä herasperheistä poimittuja elämäntapaohjeita. Että terveisiä perhehelveteistä vaan!  Ei paljon edes kiinnosta elää normielämää, kun maailma on villi ja vapaa ja viihteestä ja välineistä löytyy vähän köyhemmällekin iPhonet ja Macit. 

18.9. Syrjäytymiskeskustelussa on tainnut mennä puurot ja vellit sekaisin. Syrjäytynyt on jonkinlaisen virallisen taksonomian mukaan se nuori, joka on syrjäytynyt joko kavereista, koulusta tai työstä, tai kaikista niistä. Hyvin asiaa tarkastellaan Kotuksen blogissa

Nyt mediassa mölöävä joukko tuntuu määrittelevän syrjäytyneiksi kaikki rahapulaa kärsivät tilapäisreppanatkin. Itse, ehkä  oman  työtaustani vuoksi näen syrjäytymisen tarkoittavan lähinnä merkittävää lintsailua ja opiskelupaikan karttelemista, täysin joutilaaksi ajautumista, vaikka vaihtoehtoja ja tukea kyllä olisi. En ole tavannut nuorta, joka olisi pudonnut kelkasta sen vuoksi, ettei yhteiskunnasta löytyisi hänelle paikkaa ja auttajia. Ensi vuonna tulee lisäksi opiskelupaikkatakuu, joka nimensä mukaisesti takaa jokaiselle nuorelle opiskelupaikan, jos hän vain haluaa. En ole silti vakuuttunut, että tämä tepsii vaihtoehtoelämää eläviin "syrjäytyneisiin".  Ehkä peruspalkka olisi tässä saumassa hyvä vaihtoehto. Lisää pätäkkää tulisi sitten työelämästä, itse suorittaen.

Olen kyllä lehdistä lukenut tarinoita nuorista, jotka ovat syrjäytyneet mielenterveysjonon hännille, vaikka olisi akuutti tarve hoitoon. Eikö sama päde kuitenkin koko terveydenhuollossa, sillä esimerkiksi vakavasti sairaat syöpäpotilaatkin joutuvat jopa kuukausien jonoon? Sydänleikkauspotilaat voivat jonottaa puolikin vuotta. Kyseessä ei liene siis erikoinen nuorten syrjiminen, vaan koko suomalaisen terveydenhoitomallin heikkous. 

Ja menisikö se sitten niin, että raha auttaa kaikkeen? Tai toisinpäin: rahanpuute on syy syrjäytymiseen yhteiskunnan rattailta? Onko maailma näin materialistinen ja pinnallinen, että raha tuo onnen ja sen puute vie onnen. Ja onko täydellistä puutetta?  Miten on se lapsen rakastamisen ja hänestä huolehtimisen kanssa,  ihmisen tekeminen tietoiseksi siitä, mitä on vastuu vauvasta ja lapsesta, lapsen ensi vuosista? Pitäisikö olla lupa synnyttää lapsia, lapsiajokortti? Kun tähän ikään päässeenä voi sanoa, että lapsi on ihmisen elämän suurin onni, lapsi on parasta huumetta.



PS 1 Päivä on kaunis, ja minä menen kampaajalle, pörrö on lassahtanut, litistynyt päänahkaa vasten, ja sehän ei käy. Tässä iässä pitkä suora tukka alkaa jo vetää ihmistä alas, maata kohti. On  hyvä tavoitella taivaita. 

PS 2 Ohoh, mikä kontrasti, huomaan tarkistusluvussa. Syrjäytynyt nuori ja kampaajalle kahvia juomaan menevä heraseläkeläinen. Anteeksi, häpeän syvästi sitä, että menen. Menen kuitenkin. Hierojallekin tekisi mieleni mennä rentouttamaan selkää. Olisi lähetekin. No, se on jo liian ylellistä. Jumppaan itse ja hölkkäilen metsässä.


(Maalaus Marinus van Reymerswael, Rahanvaihtajat)

11.9.2012

Syyspäiväkirjan lehdiltä, sivu 1: Murtunut elämä?



10.9. Lehdessä oli hauska uutinen. Eräästä  viktoriaanisesta talosta Englannissa paljastui lattian korjaustöiden yhteydessä mystinen syvä kaivo perheen olohuoneen lattian alta. Kaivo nakoi miestä ja hän tahtoi selvittää, mikä tuo ikivanha kuilu oikein oli. Vaimopas ei antanut lupaa lattian purkuun ja kaivomysteerin selvittämiseen, joten mies sai haudata sisäisen arkeologinsa ja tyytyä lattian peittämiseen. 

Se mikä minua tässä ihmetyttää, on vaimon nuivuus ja mielikuvituksettomuus. Miten voi olla kiinnostumatta salaperäisestä ikivanhasta kuilusta talonsa perustassa? Miten voi olla, että joku ei ole utelias tietämään kaivon historiaa ja merkitystä? Ties mikä salakäytävä johonkin maanalaiseen huoneeseen  siitä johtaisi? Tai mikä aarrearkku kuilun seinämästä tai pohjakivien alta paljastuisi? Miten voi joku  sievä ja siisti  lattia olla naisesta kiinnostavampi kuin salainen kaivanto lattian alla? 

Vaimo siis pakotti miehensä odottamaan kaksikymmentä vuotta, ennen kuin antoi miehelle luvan kaivaa  historiallista löytöään.  Mies on nyt eläkkeellä ja on kaivanut viisi metriä kaivoa esiin. Tähän mennessä on löytynyt vain vanha miekka, mutta mies sanoo:- Rakastan tätä kaivoa ja se kiehtoo minua. Vaimo puolestaan näkee silmissään  punnan kuvia ja pelkää kaivon vaikeuttavan asunnon myyntiä. Voi pyhä isä tuota naista! Tuommoiset kuivakit sitten vievät kiinnostavimmat miehet! 

11.9. Tyttären koulussa oli sattunut perjantaina järkyttävä tapahtuma, paikalle oli kutsuttu ambulanssi ja poliisi. Muuatta opettajaa oli potkaistu vatsaan, kun hän oli mennyt erottamaan tappelijoita, kevyellä kädellä ihan vaan koskettanut. Nainen vietiin sairaalaan, jossa huonoa suomea puhuva lääkäri oli sanonut hänelle hyvin pintapuolisen vilkaisun jälkeen, että ei teitä mikään vaivaa, menkää takaisin kouluun, teillä on kaksi tuntia vielä opetusaikaa! Illalla nainen alkoi vuotaa verta vessanpönttöön ja nyt todettiin, että vatsakalvo oli puhjennut pojan potkusta. Nainen joutui pitkälle sairauslomalle.

Suorastaan tragikoomista asiassa on se, että tämä oli jo toinen kerta. Toinen oppilas, toisessa koulussa, oli potkaissut tätä samaa opettajaa myös vatsaan, niin että vatsakalvo oli haljennut. Opettaja on ilmeisesti sitä tyyppiä, joka asettuisi ampumistapauksissakin oppilaiden eteen suojaksi ja kilveksi. Hän on reipas ja reilu opettaja, hyvä kurinpitäjä ja oppilaiden suosiossa. Silti nämä potkut. Eniten minua oikeastaan järkytti tässä tapauksessa lääkärin sanat pahoinpidellylle opettajalle: "Menkää takaisin kouluun, opetusaikaa on vielä kaksi tuntia." Aika mahtava virkavirhe, josta on nyt tehty valitus.

Muutoin syys etenee vääjäämättä. Valtavia kurkiauroja on nähty. Mökki pantu melkein valmiiksi talvea varten. Tilattu Metsänhoitoyhdistys kaatamaan kymmenkunta ikikuusta ja -koivua pihapiiristä, linjojen läheltä ja seinän vierestä.  Halasin puut viikko sitten. Ne olivat pieniä, kun lapsi oli pieni. Niissä on ollut kiinni monta eri riippumattoa, pyykkinarua, ja nytkin korjasin pois oksanjämään unohtuneen mattopiiskan. Moni  on ne nähnyt, elänyt niiden lehdillä, katsonut latvuksia, joiden läpi aurinko on sihtautunut, viime vuosina yhä työläämmin. Ikävä tulee, puut ovat ystäviä.

(A. Aimo, Murtunut elämä. Huom. kuuntelun jälkeen avautuu linkki mm. Metro-tyttöjen versioon samasta venäläisestä laulusta.)

4.9.2012

Ruususen unta


Lehdissä annetaan nyt kovasti ohjeita siitä, miten meidän yksityisten kansalaisten tulee välittää muista ja puuttua asioihin. Kissan villat! Pikku Eerikan tapauksessa yksityiset kansalaiset, opettajat ja äiti olivat hereillä, kun lastensuojelun  virkakoneisto uinui Ruususen unta tai valveilla  eteni vain väärien signaalien - positiivisten merkkien varassa.

Miten saataisiin sosiaalikoneisto heräämään ja näkemään asiat oikein? Kas siinäpä pulma.   Lastensuojelu on valjastettu etenemään kivojen myönteisten  merkkien varassa ja yhdistämään pyhä perhe.  Onnettomimmistakin tapauksista haetaan hyvä puoli - lapsen isoisä on turvajohtaja - ja päätellään, että asiat ovat hyvin, lapsi raapii itse hiukset päästään ja hakkaa mustelmat kehoonsa. Uskotaan vakuuttavaa vanhempaa, ja jos vanhemmalla on jokin vika kuten päihteiden käyttö, häntä ei missään tapauksessa uskota. Ei osata psykologian alkeitakaan. 

Lastensuojelu onkin narsistien unelmakenttä. Alikoulutettu halpatyövoimaan lukeutuva naisvoittoinen henkilökunta saadaan helposti uskomaan vahvempaa osapuolta, joka usein on  uskottavasti käyttätytyvä manipuloiva narsistimies tai väliin mitä miellyttävin psykopaattinainenkin, niin kuin nyt pikku Eerikan äitipuolihirviö. Monikohan sosiaalityöntekijä näkee naamion taakse, kun naamiona on terve mieli? 

Tämänpäiväisessä lehdessä (HS) luki, että sosiaalitoimi on miehitetty korkeakoulututkinnon suorittaneiden pätevien henkilöiden  sijaan vähän koulutetulla epäpätevällä työvoimalla. Itse pystyn hyvin kuvittelemaan, ettei tällaisella työvoimalla ole tietoa mielen häiriöistä, etenkään narsismista tai muista tuhoa aiheuttavista luonnehäiriöistä. Asioita hoitava on juuri se alikoulutettu työvoima, joka näkee vain pintakäyttäytymisen ja on manipuloijien vietävissä. Hän tuntee vain päihteiden käytön tai rikollisuuden halveksittavina ominaisuuksina. Juuri tämä seikkahan koitui pienen Eerikan kohtaloksi. Tietämättömyys, luutunut ennakkoluulo, ettei päihteidenkäyttäjävanhempi voi koskaan olla oikeassa. Miellyttävästi käyttäytyvä  vain, etenkin jos hänellä on sukulainen johtajana.

Ihmeellisintä asiassa on se, että tässä olivat nyt kaikki muut hereillä paitsi virkakoneisto. Naapurit, opettajat, äiti tekivät lukuisia ilmoituksia lastensuojeluun  ja myös poliisille, todisteet olivat esillä. On siis aika turha koputella yksityisiä kansalaisia ja kouluja heräämään, kun ne olivat ainoat, jotka tekivät kaikkensa. Jos ilmoitukset tyssäsivät virkaportaaseen, sille ei yksityinen kansalainen mitään voi. Jää vain odottamaan, että  koko porras vaihdetaan vakavan ja kohtalokkaan virkavirheen vuoksi. Lieventäviä asianhaaroja ei ole.