(Kuva Iines)

Pienenä tyttönä

Ravistin kielikorvaani, kun pääministeri Antti Rinne sanoi Ylen aamutelevision uutisissa näin:"Tää varmaan vahvistaa monen pienen tytön unelmia siitä, että johtajan paikka on edessä."

Miten päämisteri voi sanoa julkisessa lausunnossaan "tää" pro tämä? 

Kosiskeleeko hän huolimattomalla kielellään tv-katsojia? On muka lähellä kansaa? Kansaa,  joka ei ole koulussa oppinut edes persoonapronominien oikeaa käyttötapaa julkisessa laajalevikkisessä puhunnassa? Kyllä on matalat oletustasot pääministerillä kansansa kielitasosta.

Ja muutenkin. Mikä oli lausunnon anti ja sisältö? Pienen tytön unelmat. Mistä ne pienet tytöt on aina tehty, myös monimuotoisen seksuaalisuuden aikana? Kyllä ne on tehty sokerista, kanelista, inkivääristä ja neilikoista. Niistä on pienet tytöt tehty. Piste.

Olkoonkin, että hippiaikoina ja myöhemminkin pienet tytöt nähtiin kivoina kaksimielisyyksien kohteina ja oli hauskaa, niin  nyt muakin on -aika  pyyhki entisen höpsäkän viattomuuden pois. 

Nyt  tytöt ovat tomeria lasikaton rikkojia,  jotka vihaavat rasisteja ja poliitikkoja, miehet taas vihaavat vihervasemmistolaisia ja feministejä, kuten Tekirin tuore tutkimus kertoo. Yleisesti vihataan puhelinmyyjiä,  Antti Rinnettä, Juha Sipilää ja Jussi Halla-ahoa. Julkkiksista vihataan eniten Tuomas Enbuskea, Tuure Boeliusta, Vappu Pimiää, Aku Hirviniemeä ja Roope Salmista. 

Että kyllä Antti Rinne on sopivasti  ajan hengessä hollilla. Ei mitään leikkauksia tyttöjen unelmiin, vaan pannaan mieluummin satanen lasissa potkua pyrkyryyteen. Siitä vain miehiä munille ja korkkarit jalassa korkeimmalle pallille istumaan. 

Vaan kyllä minä Antti Rinteen panisin viestintäpainotteiselle kielikurssille.

Miksi Merkel vapisee?

En palaa enää vihreiden Petra Laitin tviittiin vanhojen ihmisten merkityksettömyydestä. Kunhan vain totean, että en voisi olla enempää eri  mieltä.

Kulunut on kaunista, hapertunut on hienoa, uurteet ja piirrot voittavat sileän pinnan mennen tullen, harmaantunut on viehättävämpi kuin lila. Jäljet ovat tärkeitä. Aallon kuluttama puunpalanen hyväilee aisteja, ikiaikainen meren huuhtoma kivi on taideteos.

Uusi on raakaa, se huutaa ja kirkuu räikeänä, mutta hajuttomana ja mauttomana, se ei houkuttele koskemaan, hivelemään pintaa, se on tyly ja kopea, siinä ei ole särön säröä. Uusi talokin on kova ja kylmä, kuluu vuosia, ennen kuin se on koti. Uusi auto haisee vuodenkin jos toisenkin muoville, ennen kuin ottaa  uuden ajajansa tuoksuja sisäänsä.

Käyn mielelläni huutokaupoissa hivelemässä vanhoja esineitä ja katselemassa kuluneita pintoja. Mitä vanhempi, sitä parempi. Vanha on aitoa puuta ja jopa puunaulaa, taidokkaita leikkauksia pitämässä osia paikoillaan, yhä edelleen yli sadan vuoden jälkeenkin. Siinä näkyy eletty elämä, se on lämmin, se on historiaa. Jaksan yhä uudelleen hämmästyä, kun joku nostaa esineen ilmaan ja huudahtaa: kato, melkein uusi, tämä huudetaan. Ihan kuin "uusi" olisi hyve. Minulle vanha on hyve.

Mitä ihmiseen tulee, ikähän on muuntuvaa sorttia. Onnettomin olin varmaan kaksikymppisenä, ja onnellisin nyt vanhempana. Sekään ei haittaa, että joku on erilainen eikä arvosta minua iän takia. Saanpahan taas vaan yhden pällistelyn aiheen lisää. Kyllä elämä on ihmeellistä.

Tällä hetkellä en ole kovinkaan kiinnostunut hallituksen touhuista. Enemmän minua kiinnostaa se, miksi Merkel vapisee Rinteenkin rinnalla? Onko hänellä Parkinson tai muu vakava sairaus? Neurologinen vaiva? Psyykkinen oire?

Kannattaakohan Merkeliä kuunnella ollenkaan enää Petra Laitinkaan mielestä?

(Valokuvat Iines 10.7., alimmat lisätty myöh.  viitaten keskusteluun)

Sietämätöntä julmuutta ja leppoisaa oleilua

1.7. Ihan lyhyesti maailmanparannusosuus - missä olivat kaikki suomalaisten Isis-lasten kotiintuojat silloin, kun suomalaisäidit veivät lapsensa Isisin terroristijärjestöön? Miksi oikeusoppineet ja akatemiaprofessori, vihreiden kansanedustajaehdokas  Johanna Niemi eivät puuttuneet lasten kohtaloon silloin? Missään ei ollut yhtään torilla seisojaa eikä asiasta kirjoittavaa, vaikka avoimestihan Isisin riveihin lennettiin, passilla. Miksi lapsia ei pelastettu terroristijärjestöstä? Miksi kukaan ei kysynyt perään, eivät edes sukulaiset nostaneet metakkaa? Mikä se semmoinen äiti on, joka vie pienen lapsen ihmisoikeuksia sortavaan keskiaikaiseen terroristijärjestöön?  Mikä se semmoinen suomalainen on, joka ylipäänsä menee kurkunleikkaajien leiriin? Tarvitseeko Suomi takaisin tällaisia onnettomia tunareita? Ei suomalainen koululaitos tällaiseen ajattelun puutteeseen lapsiaan ole kasvattanut.

Minusta lapset tulisi kiireellisesti pelastaa julmilta vanhemmiltaan ja naiset asettaa syytteeseen lasten pahoinpitelystä ja terroristijärjestön tukemisesta kansainvälisessä tuomioistuimessa.  Samoin näytti ajattelevan leirillä työskennellyt kurdilääkäri Nemam Ghafouri, jonka ajatuksia koskevan jutun useat lienevät jo lukeneet.  Jos naiset haetaan Suomeen, se merkitsee sitä, että naiset vapautetaan - ei Suomesta käsin voi saada minkäänlaista näyttöä yhtään mistään.

 2.7. Lämmitän pirttiä ja taistelen savutuksen kanssa. Hellassa on pieni halkeama, josta savu tuppaa ulos, ellei siihen pane kattilaa päälle. Hienoinen savun ja tervan haju - jostain klapista - leijuu mökissä. Muutoin olen yksin, mutta naapurimökissä on ystäväni Martta netistä löytämine miehineen. Ja kauempana on lisää sukulaisia, jotka voivat milloin tahansa poiketa kylään, niin kuin ennen vanhaan. Tömäytetään vaan sisään ja istutaan samantien tuolille.  Voidaan tulla jopa silloin vielä, kun olen yöpaidassa - tapanani on nauttia pitkistä aamuseremonioista ja tyhjentää koko pannu kahvia samalla kun luen lehdet ja Iineksen kommentit. Ja sitten kerron lopuksi teille, miten asiat oikeasti ovat.

Kerran yksi iäkkäämpi serkkupoika astahti tupaan, tervehti ja istuutui mukavaan tv-tuoliini. Istuin itse klaffipöydän ääressä naputtelemassa kommentteja Iines-blogiin. Serkku jäi tuijottamaan auki olevaa televisiota, josta näytti tulevan Sydämen asialla -brittihömppäsarjan jakso, jota en itse katsonut.  Serkku istui tyytyväisenä ja katseli koko tunnin jakson puhumatta mitään, ynähdellen jotain kun koetin hieman avata jutustelua. Sitten hän pian lähtikin kättään heilauttaen.

Kohta lähden hautausmaalle istuttamaan haudalle uudet kukat. Valkoiset neilikat olivat huono valinta, ruskistuivat heti. Käyn samalla kyläkaupassa tukemassa sitä, vaikka siellä kieltämättä on esillä myös kohta vanhentuvia tuotteita, mm. jauhelihaa.

Ei passaisi liikaa seurata luontoakaan. Tuon ensimmäisen valokuvan nappasin, kun silmieni eteen pörähti ilkeä kärpänen, pihdeissään pienempi hyönteinen. Kuvaussession lopuksi - minä julma sen kun kuvasin - koetin pelastaa uhria sormillani, mutta iso kärpänenpä otti ja lennähti uhri jaloissaan muualle.